Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenat. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. syyskuuta 2024

Johan on lämmin syksy!

Punakaneli

 
Syyskuu ei ole toistaiseksi tuonut tullessaan syksyä, vaan lämmin sää on jatkunut hyvin kesäiseen tahtiin. Illat tosin pimenevät yhä aikaisemmin ja aamullakin ehtii hyvin herätä ennen auringonpaistetta. Sadevedestä ei myöskään ole tullut puutetta. Pilvet hoitavat luonnollisen kastelun edelleen yhtä tehokkaasti kuin koko kesän ajan on tapahtunut.

Näin satoisaa kesää en ole tällä tontilla nähnyt. Herukat ja karviaiset on kerätty ja keitetty mehuksi ajat sitten. Kasvihuoneestakin on viimeiset kurkut ja tomaatit kerätty. Kerrankin tomaatit ehtivät kypsyä kasvarissa ihan omatoimisesti. Ainuttakaan en tuonut vihreänä keittiöön. Paprikat poimin viimeisenä. Kasvatin California Wonderia ja pitkulaista Zazua. Ne säilöin mausteliemeen, jonka olen hyväksi havainnut.


Omenoita on tullut valtavat määrät. Ensimmäisenä kypsyivät Valkeakuulaat ja Huvitukset. Seuraavana vuoroon tuli Punakaneli ja nyt syysomena, jonka arvelen olevan Antonovka Safrannoje. Omenat ovat olleet hyvälaatuisia. Kompostiin on mennyt lähinnä muutama muumiotautinen ja joitakin lintujen nokkimia. Joka aamu olemme poimineen pudonneet omenat nurmikolta. Etenkin valkeakuulas alkaa pilaantua nopeasti maahan pudottuaan.

Olen pilkkonut omenoita pakkaseen, soseuttanut aamupuuron päälle laitettavaksi ja tietenkin omppuja on syöty kasapäin. Omppuja on jaettu sukulaisille, ystäville, naapureille ja vihdoin laitoin ilmoituksen tarjolla olevista hedelmistä kylän FB-sivuille. Tuntuu tuhlaukselta viedä omenoita kaatopaikan keräysastiaan. Ne eivät loputtomiin säily, eikä niitä myöskään millään jaksa kilotolkulla säilöä ja syödäkään.


Syyskuun ensimmäisellä viikolla oli yhtä helteistä kuin keskikesällä konsanaan. Tiistaihin 10.9. mennessä syyskuussa on ollut poikkeuksellisen monta hellepäivää eli kahdeksan. Normaali määrä olisi lähempänä yhtä. Kovin kylmää ei ole luvassa lähipäivinäkään, vaikkakin epävakaisempaa.

Puutarhassa moni kasvi jatkaa kukkimistaan, eikä ruskavärejä näy vielä paljoakaan. Koivuista ja vaahteroista lehtiä maahan sataa solkenaan. Siihen nähden, että vettä on satanut usein ja kerralla paljon, maa ei ole kovin märkää. Pinnasta kyllä, mutta vähänkin lapiota näyttämällä törmää aika kuivaan multaan. Ilmeisesti kasvit ovat saaneet riittävästi juodakseen, sillä kaikkialla on varsin rehevää.

Rypäle Zilga


Tiistaina poimin Zilgat pergolan katosta. Olivat jo niin kypsiä, että kerätessä osa rapisi maahan. Satoa kertyi kaksi ämpärillistä. Zilga on hyvän makuinen, mutta kivien vuoksi niitä on paras syödä pihalla. Silloin voi kiven sylkäistä vaikka syreenien tyvelle. Pienen määrän rypäleitä laitoin kehkeytymään likööriksi. Loput rypäleet höyrytin mehuksi, josta osan jatkojalostan hyytelöksi. Se on hyvää vaikkapa juuston kanssa tai lusikallinen aamujugurtin seurana.


Siistin yksittäin tai ryhmissä kasvavia tuijia. Vielä pitäisi kadun varren aitatuijat siistiä. Akkuleikkurilla työ sujuu kätevästi. Oksaleikkuri ei ole kovin painava, mutta pitkään käsiä ylöspäin pitäessä leikkaaja väsähtää. Kysyin eräästä puutarhapalvelufirmasta leikkaajaa. Herra totesi, että kevät on tuijille parempi leikkausaika. Tiedän. Hyvin tuijani ovat pärjänneet tällä syysleikkauksella, joten ajattelin jatkaa samalla tyylillä. Herra lupasi käydä katsomassa, vaan ei ole näkynyt. Olisin tehnyt sopimuksen, jos hän olisi saapunut luvatusti paikalle ja sopinut leikkausajan keväälle. Huonoa palvelua, en ota toiste yhteyttä. Leikkaanpa itse. Lähipäivinä, jos ehdin ja jaksan. Tai sitten keväällä.

Anemone tomentosa 'Robustissima' - Hopeasyysvuokko

Puutarhan kuvaaminen on kaikkien syystöiden lomassa jäänyt vähiin. Joskus myöhemmin se harmittaa. Ei vaan aina ehdi ja sitten kun ehtisi, ei jaksa eikä viitsi. Syysvuokkoa kelpaa kyllä kuvata useamminkin. Se on kukkinut heinäkuun lopusta runsaampana ja kauniimpana kuin koskaan aiemmin. Tykkään siitä aivan valtavasti. Syyshortensiatkin keräävät varauksetonta ihailuani, joten aion pyöriä kameran kanssa niiden ympärille lähipäivinä.

Austin-ruusu 'Lady of Shalott'

Austin-ruusu Lady of Shalott kukkii parhaillaan toista kierrostaan. Useita nuppuja on vielä avautumatta. Valkoisessa Carolyn Knight'ssä on myös muutama nuppu. Myös Emily Brontë aikoo vielä kukkia. Nämä Austin-ruusut jaksavat tuottaa jatkuvasti iloa. Viime vuonna Lady of Shalott kukki aivan ensi pakkasiin saakka. Toivottavasti talvi on niille suosiollinen ja saan pitää ne puutarhassani pitkään.

Tuurenpihlaja


Pahoittelen, etten ole viime aikoina kommentoinut postauksianne juuri lainkaan. Elokuussa innostuin lukemaan kirjan poikineen eli kokonaista 11 kirjaa. Aika on rajallista. Eiköhän edessä oleva talvi tuo taas enemmän aikaa blogimaailman kanssa seurusteluun.



keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Sipulit piilotettu multaan

 
Syksyn sipulit on vihdoin piilotettu multaan. Näin vähän sipuleita en ole istuttanut aikoihin. Vain 276 kpl. Kollaasiin koottujen lisäksi istutin krookuksia, italiantalventähteä, kevätkurjenmiekka Purple Hilliä ja Katharine Hodgkiniä sekä Actaea-valkonarsissia. Tulppaaneja istutin vain Darwin Mystic van Eijkiä, Darwin Blushing Apeldoornia ja OmaPiha-lehden tilaajatarjouksen metsätulppaaneja. 

En mene vannomaan, etteikö kaupasta vielä sipulipussukoita mukaan lähtisi. Menneiden vuosien valtaisa sipuli-innostus on kuitenkin laimentunut. Paljon siihen vaikuttaa peurojen ahkerat vierailut pihallamme. Tuntuu tylsältä miettiä päänsä puhki, miten saisi verkoilla suojattua kaiken mahdollisen. Puissa ja pensaissa on jo riittävästi varjeltavaa. Eivätkä ne sipulit kovin halpojakaan ole. Näin tänä syksynä. Vuoden päästä ajatukset voivat olla taas tyystin toisenlaiset.

Dahlia Cafe au Lait


Viikonloppuna nostin daaliat ylös. Valkoisessa Sneezyssä oli vielä paljon nuppuja, samoin hienosti viikkoja kukkineessa Cafe au Laitissa. Pinkki Topmix Roze oli edelleen aika virkeä, joskin pahasti Cafe au Laitin kainalossa. Aiempina vuosina olen laittanut daaliat isoihin ruukkuihin terassille. Nyt kasvatin niitä alapihalla lavakauluksessa. Kokeilu onnistui hyvin siinä mielessä, että daaliat kukkivat runsaammin ja pidempään. Puutarhan Lumo -blogin Kruunuvuokko on koonnut hyvät ohjeet daalian talvettamisesta. Olen toiminut pitkälti samoin, mutta laitan linkin ohjeisiin tähän, jotta löydän sen tarvitessani nopeasti. 

Jaloängelmä vesisateen jälkeen 15.9.


Sipuleita istuttaessani huomasin, että runsaan viikon takaiset sateet ovat kastelleet maan lähinnä pinnasta. Seuraavalle viikonlopulle on luvassa sateita. Saapa nähdä, toteutuvatko.


Omassa pihassa ei ruokasieniä kasva. Joka syksy pariin paikkaan nousee kuvan valkoisia lahottajasieniä. Ei niistä mitään haittaa ole ollut.


Hedelmäpuut kukkivat keväällä valtoimenaan. Juuri kukinnan aikaan tuli koleat säät ja tuulista, mikä lyhensi kukintaa. Eikä niitä pörriäisiäkään sankoin joukoin hedelmäpuissa lennellyt. Tuholaisia riitti yli oman tarpeen. Tapansa mukaan omenapuut myös harvensivat itse itseään pudottamalla hedelmiä maahan. Hetken jo ajattelin, ettei taida jäädä syötävää ja säilöttävää.
Omenasadosta tuli kuitenkin odotettua runsaampi. Alkuun huonokuntoisia omppuja kiikutettiin kompostiin. Sitten niin pudonneet kuin puihin jääneet ovat olleet hyväkuntoisia.

Punakaneli

Huvitus ja valkeakuulas on jo hedelmistä tyhjennetty. Olen pilkkonut ja lohkonut omenoita pakastimeen, leiponut jos jonkinlaisia piiraita ja tietenkin hedelmiä on syöty sellaisenaan. Mikäs sen parempaa, kuin oman puun omena.

Viikonloppuna tyhjensin myös punakanelipuun, koska ne alkoivat putoilla ihan itsekseen. Puusta poimittuina omput kestävät pidempään, kun niihin ei tule putoamisvammoja. Syysomenapuu on vielä pullollaan isokokoisia hedelmiä. En kuolemaksenikaan muista syysomenamme lajiketta. Saattaa olla Punainen Melba.


Muumiotautia meillä on ollut jo vuosia, mutta koskaan se ei ole kaikkia hedelmiä vienyt mennessään. 

Uusimman (mm. YLE uutisoi aiheesta) tiedon mukaan muumiotautiset omenat voi laittaa puutarhakompostiin, kunhan peittelee ne hyvin lehdillä tai mullalla. Lahottajasienet ja bakteerit valtaavat muumiotaudin sienirihmaston. Muumiotautisia hedelmiä ei siis tarvitse laittaa lämpökompostoriin tai sekajätteeseen. Muumiotauti on ilmalevitteinen eli itiöt tulevat naapuruston puista, vaikka kuinka itse tekisit kaikki suojaamiseen keksimäsi kommervenkit.


Miltei unohtui värinokkosten pistokkaiden ottaminen. Muutama kolea yö kuritti siemenestä kasvattamiani värinokkosia, mutta tuurilla useimmat oksat olivat vielä vahingoittumattomia. Kuvassa pistokkaat ovat vesilasissa juurtumassa. Muutamassa päivässä juuret ilmestyivät ja nyt värinokkoset ovat jo ruukuissaan viettämässä talvea ikkunalaudalla. Aika helppo näitä oli siemenistä kasvattaa, mutta kokeillaanpa välillä pistokaslisäystä.

Nemo on oikea linssilude
 
Lapset ovat viime päivinä reissanneet vierailla mailla. Poika vietti viikon Berliinissä messuilla ja tytär viikonlopun Oslossa. Niinpä kävimme Ukkokullan kanssa ruokkimassa ja rapsuttamassa tyttären 17-vuotiaita kissoja Lokia ja Nemoa. Loki luikahti pian ruokailun jälkeen päiväpeitteen alle nokosille. Nemo sen sijaan haluaa kaikki mahdolliset rapsutukset ja hellydenosoitukset. 

Nemon kuvaaminen on omanlaisensa operaatio, koska se tunkee nenänsä aivan objektiiviin kiinni. Nemoa kuvatessa on mieluummin tähyiltävä sitä kaukaa ja napattava kuvat vikkelästi. Muuten tuloksena on epätarkkoja mustavalkoisia kummajaisia ruudun täydeltä.

Ilta-aurinko ke 21.9.

Pimeys laskeutuu ilta illalla aiemmin. Laskiessaan aurinko saa ruskavärit hehkumaan. Saan ihailla työhuoneen ikkunasta myös naapuruston liekehtiviä puita.

Tienpenkan kortteet ovat hauskan näköisiä.

Puutarhan syystyöt ovat aika hyvällä mallilla. Toki tekemistä riittää, mutta tuleepa samalla ulkoiltua ja harjoitettua hyötyliikuntaa sekä tarkkailtua luonnon ihmeitä. Työlistan kohtien yliviivaaminen on nautinnollista. Vielä nautinnollisempaa on katsella pihalla niitä tehtyjä töitä.

Syksyyni osuu mukava yllätysmatka ystävän kanssa. Siitä enemmän, kunhan palaan reissusta.

Kohta ollaankin jo lokakuussa. Sitä ennen, viettäkäähän mukavia syyskuun viimeisiä päiviä.



keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Kukkia, nuppuja ja vähän jo sipuleitakin

Tähtiputki - Astrantia major

Pakko kai tässä on hiljalleen taipua siihen, että syksy on saapunut ja talvikin tulossa. Vaikka puutarhassa edelleen kukkii monenlaista. Vielä ei meillä ole ollut pakkasta, joskin lauantai-iltana ei paljoa puuttunut. Kun on viikkotolkulla kulkenut paljain jaloin ja pitänyt ikkunoita yötä-päivää auki, on nyt viimeistään illan suussa suljettava ikkunat ja kaivettava villasukat jalkaan.

Kyläkurjenpolvi - Geranium pratense

Osa puutarhan kasveista ei ole kukkimista vielä lopettanutkaan ja osa on lähtenyt peräti uudelle kierrokselle. Kyläkurjenpolvi talon päädyssä näytti jo pitkään siltä, että johan tässä voisi vartensa siirtää kompostin täytteeksi. Nyt se on kuitenkin taas sinisenä peräti useamman kukan voimin. Pikkupuutarhan tähtiputki ei ole taukoa ehtinyt edes pitää.

Ruusuangervo - Spiraea japonica

Tutkiessani marja-aronian syysväritystä, huomasin yläpihan ruusuangervossa kukat. Ainoastaan yhdessä latvuksessa, mutta mukavaa sekin. 

Salkoruusu - Alcea rosea

Siemenestä kasvatettu salkoruusu on vasta nyt kehittänyt nuput ja jääpä nähtäväksi, ehtiikö se niitä avatakaan. Mielelläni näkisin kukat, sillä en löydä tästä muita tietoja, kuin että olen ostanut siemenet S-Raudan alelaarista. En siis yhtään muista, minkä värinen kukka sieltä mahdollisesti on tulossa.

Puistoalppiruusu ’Catawbiense Grandiflorum’

Osa alppiruusuista on vihdoin kehittänyt ensi kesää varten nuppuja. Kuvan iloinen yllätys löytyi vanhasta alppiruususta, joka ei ole istutuksen jälkeen kukkinut kertaakaan. Yleensä se pukkaa syksyllä latvuksiinsa vähän toisenlaisia (alakuvassa) pullistumia, joista sitten kasvaa uusia lehtiä. Toivottavasti en nyt hihku ilosta ja onnesta turhanpäiten, mutta hyvältä näyttää. Olen seurannut tuon nupun tilaa parin viikon ajan ja edelleen nuo pallurat ovat palluroita. Sen sijaan toisessa rhodossa (alakuvassa) olevat, vähän eri näköiset muodostelmat ovat alkaneet aueta lehdiksi. 

Puistoalppiruusu ’Catawbiense Grandiflorum’

Tämän rhodon palluroista ei tule keväällä kukkia, vaan nuo ovat jo alkaneet muotoutua uusiksi lehdiksi. Ihan kiva, että niitäkin tulee ja rhodo kasvaa. Mutta toki olisi mukava nähdä puskansa myös kukkivan.


Pakkasten pelossa aloitin sipulien istutuksen. Niistä pienemmistä, kuten on neuvottu. Pikkusipulien piilottaminen multaan on vielä kohtalaisen helppoa. Edessä on tulppujen ja narsissien istuttaminen ja siinä onkin hiukan pähkäilemistä, sillä paikat, joihin sipuleita voi piilottaa häiritsemättä jo kasvavia kasveja, on kyllä vähissä. Hohhoijaa, joka syksyinen ongelma, vaan eiköhän sekin tässä piakkoin tule selätettyä.

Oli muuten kiva kaivella sipuleita multaan, kun seurassani oli virkeä ja seurallinen punarinta. Siinä se hyppeli ympärilläni, eikä näyttänyt olevan moksiskaan minusta tai pussukoiden rapistelustani. Hyvässä seurassa hommatkin sujuvat rattoisasti.

Syysleimu - Phlox paniculata

Leena Luodolla oli hyvä kirjoitus Facebook-ryhmässään sipulien istuttamisesta ja myös niiden kokovaihteluista. Leena Luodon juttu  minun sipuli-istutusvimmaani saikin vauhtia, sillä etenkin narsissi vaatii pitkän juurtumisajan. Jos sen tyrkkää jäätyneeseen maahan kaivettuun reikään, se ei välttämättä ehdi enää maahan juurtua, eikä siten keväällä kukikaan. 

Sipuleita saa myös kovin eri hintaisia. Kannattaa vertailla sipulien kokoja, sillä sekin vaikuttaa hintaan, mutta myös sipulista kasvavaan kukkaan. Mitä isompi koko, sen parempi sipulin menestymisen ja kukkimisen kannalta. 

Sipulien kokoluokitus ilmoitetaan seuraavasti:

Tulppaani
10/11 pieni koko
11/12 keskikoko, hyvä kotipuutarhaan
12/+ suuri koko, erinomainen kotipuutarhaan
Narsissi

12/14 (DNIII) pieni koko, sopii kotipuutarhaan
14/16 (DNII) keskikoko, hyvä kotipuutarhaan
16/18 (DNI) suuri koko, erinomainen kotipuutarhaan
Krookus
7/+ pieni koko
8/+ normaalikoko kotipuutarhaan
10/+ suuri koko, kotipuutarhaan ja ammattikäyttöön.



Heinäkuiselta ruusutilaretkeltä ostin erilaisia astereita, joiden nimilaput onnistuin istutushetkellä erittäin tehokkaasti sekoittamaan. Useimmat näistä astereista myös nyt kukkivat. Loppujen lopuksi lienee sama, onko jollekin kukalle nimi tallessa. Pääasia, että kukkii ja kukallaan ja kasvullaan miellyttää. Perfektionistista luonnettani kyllä häiritsee, etten voi kertoa tällekään asterille oikeaa nimeä. Ehkä pitää ryhtyä antamaan nimettömille lempinimiä ja tämä saa nyt olla Pirkko sen kasvattajan mukaan.

  
Pari päivää olen laiskotellut oikein urakalla. No, pakkohan sitä on normiarkea pyörittää, mutta puutarha on saanut pysytellä omassa rauhassaan, enkä ole rynnännyt pesemään ikkunoita tai touhuamaan muidenkaan syyshommien parissa. 

Olen viime aikojen postauksissa kertonut runsaasti tekemisistäni ja siten antanut ehkä sellaisen kuvan, että olisin jotenkin poikkeuksellisen tehokas tekijäihminen tai peräti ilmiselvä adhd-tapaus. Toki tykkään siitä, että tapahtuu ja asiat etenevät ja mieluummin todellakin käytän aikaani tekemällä jotain, kuin että vain lojuisin sohvanpohjalla tai haahuilisin tekemättömiä töitä pakoillen. Luultavasti kaikki muut ihmiset saavat tismalleen yhtä paljon aikaan. He eivät vain listaa niitä nettiin kaikkien luettaviksi.    




Omenaisia syyspäiviä teille kaikille!
 

lauantai 10. syyskuuta 2016

Kurpitsaa ja kuntoilua


Rutinasta ja kitinästä huolimatta kasvarista on vihdoin päässyt korjaamaan satoa. Tomaatit ovat alkaneet kypsyä ja vauhdilla sen tekevätkin. Kurkuista kuvassa on viimeinen, sillä vaikka kukkia on edelleen runsaasti, eivät ne enää ole kehittyneet hedelmiksi (tai oikeammin vihanneksiksi). Kurpitsa kukkii yhä myös runsaana kasvimaalaatikossa ja keltaisia pötkylöitä on siellä vieläkin kasvussa. Poimin osan ja osan jätin jatkamaan kasvuaan.


Kurpitsan kukat ovat ihastuttavia ja toki niitä voisi myös syödä. Ehkä annan näiden kuitenkin kukkia ja mielellään muodostaa keltaisia pötkylöitä vaikka keittoon käytettäväksi.


Omenoiden suhteen tämä kesä on ollut yhtä juhlaa. Ties kuinka monennen kerran sanon jälleen, että rakastan omenoita. Syön niitä mielellään ihan sellaisenaan, mutta on niistä mukava valmistaa kaikenlaista muutakin. Omppuja olen pilkkonut, lohkonut ja hillonnut. Enää ei pakastimeen niitä mahdu, joten nyt näitä rouskutetaan välipalaksi ja retkieväänä ja vaikka missä välissä. Ja miten ihanalta maistuukaan kannellinen omenapiirakka vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera. Mitään hirvittäviä määriä puussa ei enää hedelmiä ole, mutta roikkukoon siellä. Säilyvät niin paremmin, kuin terassin koreihin kerättyinä.


Tässä työpöydän ääressä istuessani ovikello soi ja naapuri kahden lapsenlapsensa kanssa ilahdutti minua runsaalla pussillisella suppareita. Ihanat lapset kertoivat, etteivät itse syö sieniä, mutta tykkäävät kyllä niiden poimimisesta. Lämmin kiitos herkullisesta yllätyksestä Maritille, reippaalle Viljamille ja suloiselle Henni-tytölle. Sainpa taas huomata, kuinka kullan arvoisia kivat naapurit ovat.


Aroniapensaiden marjatkin ovat jo aikaa sitten kypsyneet. Kovin paljon marjoja meidän pensaisiin en odottanutkaan, sillä leikkasin ne vuosi sitten 20-senttisiksi. Hyvin ovat korkeutta kasvaneet, mutta eivät tietenkään ole kukkineet yhtä runsaasti, kuin leikkaamattomat pensaat tekisivät. Joinakin vuosina olen lisännyt marjoja mm. omenahilloon. Nyt jätin suosiolla vähäisen marjamäärän lintujen syötäväksi. 

Aroniapuskassa elelee mustarastas, joka mitä ilmeisimmin on lentokyvytön. Toissailtana näin sen hyppäävän monta kertaa maasta kohti marjaterttua. Sen ulottuvuudelta on jo kaikki marjat syöty, joten ilmeisesti linnun on nyt yritettävä ulottua yhä korkeammalle. Mietimme Ukkokullan kanssa, pitäisikö kerätä aronianmarjoja linnulle johonkin astiaan ja sijoittaa astia sen saataville.


Pari päivää käytin kukkapenkkien ja istutusalueiden kanttaamiseen ja rikkaruohojen kitkemiseen. Jos joku vielä väittää, etteikö puutarhatöissä saisi liikuntaa, ei hän todellakaan ole tosissaan mitään pihassaan tehnyt. Noiden ahkerointipäivien iltoina kaikki lihakset olivat jäykkinä runsaasta kykkimisestä, nousuista, laskuista, raskaiden kottikärryjen työntämisestä, lapioinnista, talikon heiluttamisesta, haraamisesta ja kaikista niistä liikunnallisista kiemuroista, joita puutarhahommissa ikinä vain joutuukin tekemään. Vaan en valita. Niin komealta nyt näyttää. Paljon mieluummin touhuan rikkaruohojeni parissa raittiissa ulkoilmassa etelään muuttavien kurkien huudellessa taivaalla, kuin ajan autolla nostamaan puntteja jonnekin maksulliselle salille.


Myös mamman karvakasa oli ylen onnellinen saadessaan vahtia reviiriään piikansa häntä välllä rapsuttaessa. Enimmän aikaa tosin Juuso nukkui antoisia päiväuniaan aurinkoisella leikkimökin terassilla.
 

tiistai 23. elokuuta 2016

Satoisia suruja ja iloja

Kurpitsa kukkii

Kuivuudesta tätä kesää ei todellakaan voi moittia. Päinvastoin, meidän nurkilla vettä on tullut, vaikka toisille jaettavaksi. Harmi, etten hyvästä tahdosta huolimatta ole voinut lähettää sadepilviä niitä kaipaaville. Sillä sellaisiakin alueita tänäkin kesänä on riittänyt ihan täällä omassa maassa, monista muista maailman kuivuudesta kärsivistä paikoista puhumattakaan.


Sää on asia, josta riittää keskusteltavaa täysin tuntemattomienkin kanssa. Siitä ollaan myös montaa mieltä, mutta onneksi maailmaan mielipiteitä mahtuu. Minä tykkään auringosta, lämmöstä, valosta. Meidän kesämme on parhaassakin tapauksessa varsin lyhyt, joten minun puolestani saisi paistaa päivä toisensa jälkeen, enkä helteitäkään vastusta. Kyllä sitä pitkän ja pimeän aikana saa riittävästi palella. 


Kasvarimme kolmas kesä on ollut surkea. Tontillemme ei vaan aurinko paista tarpeeksi ja vielä vähemmän, jos aina sataa. Olen seurannut ilman kosteusprosentteja ja ne ovat olleet varsinkin heinä-elokuussa huikean korkeat. Aamuisin olen ensimmäisenä kipaissut avaamaan kasvarin oven ja vasta illalla sen käynyt sulkemassa, jotta kasvari tuulettuisi riittävästi. Kattoikkuna avautuu automaattisesti, kun lämpöä on tarpeeksi. Touko-kesäkuussa kasvu lähti hienosti käyntiin, mutta sen jälkeen on ollut jatkuvia ongelmia liian kosteuden vuoksi.


Edellisinäkin kesinä tomaattien kypsymisen kanssa on ollut ongelmia. Nyt ne eivät tunnu kypsyvän millään. Kävin ostamassa kypsymistä edistävää lannoitettakin, mutta toistaiseksi sillä ei ole ollut merkittäviä vaikutuksia. Lisäksi vaivana on sekä lehtihome että harmaahome. Tomaateissa ei kohta ole ainuttakaan lehteä, olen niitä homeisia poistanut. Minusta koko kasvarissa haisee enemmän home kuin se mukavan voimakas tomaatinlehtien aromi, josta niin kovasti pidän. Kastelu on ollut ongelmallista, sillä lämmössä multa kuivuu, mutta korkea ilmankosteus tiivistyy kasvien lehdille ja kaikille pinnoille. 

Chocolate Cherry

Kurkuista vain yksi taimi on tehnyt hedelmää. Muut kaksi ovat kyllä kukkineet runsaasti, mutta eivät kehity kurkuiksi. Kurkut kasvattivat mittaa vähän joka suuntaan valtavasti, kunnes älysin ryhtyä niiden sivuversoja leikkaamaan. Ehkä tein sen liian myöhään ja kurkut ehtivät käyttää voimansa hedelmien sijaan kasvuun. 

Olen kyllä tosi noviisi näissä hyötykasvitouhuissa, mutta ehkä vielä joskus opin. Kuten olen oppinut paljon koristekasvipuolellakin. Kirjoja ja oppaita löytyy pilvin pimein ja nettikin on pullollaan ohjeita. Mutta silti olen jotenkin surullinen, ettei minulla ole ollut ihmistä, joka kädestä pitäen olisi opettanut taitoja, joita itse puolestani voisin siirtää perimätietona eteenpäin.


Paprika sentään on tehnyt muutamia hedelmiä, minkä katson plussaksi tässä kokonaiskatastrofissa. Kahteen viljelylaatikkoon Ukkokulta laittoi syksyllä valkosipulia, jonka sato on jo korjattu. Ne sentään onnistuivat. Yhteen laatikkoon minä kylvin kahta erilaista lehtikaalia, pinaattia, paria salaattia ja retiisejä. Retiisit onnistuivat ja ne syötiin. Salaattiakin pääsin muutaman kerran poimimaan. Sen sijaan lehtikaalit pelastuivat kaalikoilta luultavasti harson vuoksi, mutta kotilot ja muut etanat tekivät niistä selvää. Enpä ole aiemmin nähnyt näin runsain määrin kaikenlaisia etanoita, kuin mitä tänä kesänä kasvimaalla ja oikeastaan koko puutarhassa on majaillut.


Kurpitsa on kiitettävän varma viljeltävä. Keltaisia kesäkurpitsoita on tullut tasaiseen tahtiin ja eilen viimeksi valmistin herkullista samettista kurpitsakeittoa. 

Punakaneli

Mikään maailmassa ei kuitenkaan ole pelkkää surua ja murhetta. Ei puutarhassakaan. Omenoita tulee tänä vuonna runsaasti. Huvitus ja valkeakuulas ovat jo syöntikunnossa, punakaneli vielä valmistautuu. 

Nyt huomaan, kuinka sittenkin olisi pitänyt enemmän karsia raakilevaiheessa, sillä runsaissa ryppäissä hedelmillä ei ole ollut tilaa ja voimaa kasvaa riittävästi. Monet sanoivat, että omenapuut karsivat itse itseään ja kyllähän noita raakileita putosikin. Ei kuitenkaan riittävästi, joten ihmisen apu olisi ollut tarpeen.

Åkero - ehkä

Syysomena, joka saattaa olla Åkerö (omppuja istuttaessa en ole laittanut niiden tietoja talteen) on vielä raaka. Syysomenan hedelmät olisivat isoja ja herkullisia, mutta joka vuosi se on hyvin rupinen ja sitä myöten siihen iskee myös muumiotauti. Olenkin vakavasti harkinnut koko puun kaatamista, sillä äärimmäisen harvoin sen tuotoksista jää mitään syötävää. Mutta toisaalta, kukapa voisi vastustaa keväistä omenapuun kukintaa. En minä ainakaan. 

Valkeakuulas

Minä rakastan omenia. Jo pikkutyttönä unelmoi pihasta, jossa voisi aamulla käydä keräämässä omenoita yöpaidan helmaan. Kerrostaloasukkina kadehdin niitä omakotitaloissa asuvia ihmisiä, joilla omenapuut notkuivat hedelmiä. Ja ihmettelin niitä, joissa omenat mätänivät vuosi toisensa jälkeen puiden alle. 

Lapsena kävimme kassien ja korien kanssa kolkuttamassa omakotitalojen ovia ja kysymässä, myyvätkö ylimääräisiä hedelmiään. Jotkut myivät, toiset antoivat ihan ilmaiseksi käydä poimimassa pudokkaita. Ja sitten oli niitä, jotka eivät antaneet tai myyneet paljostakaan. Vaikka usein juuri niissä puutarhoissa ne hedelmät sinne puiden alle mätänivät.

Huvitus

Omenoita on taas päästy rouskuttelemaan ja yksi piirakkakin niistä on jo leivottu ja syöty. Omenakausi on vasta aluillaan, mutta voin vakuuttaa, etteivät ne meidän puutarhassa nurmikolle pääse mätänemään. Ei niistä kyllä toistaiseksi riitä juuri annettavaksi tai myytäväksi. Sen verran persoa omenaporukkaa ollaan. Olenpa onnekas, että edes osa lapsuuden unelmista on elämässäni toteutunut.
 

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Satoaikaan


Mansikat on jo pakastimessa ja seuraavana näyttää kypsyvän herukat. Punaherukoita meillä on viime vuosina tullut runsaasti yli oman tarpeen. Siksipä kaivoin viime kesänä kaksi punaherukkaa naapurin aidan vierestä pois ja perustin paikalle ruusupenkin. Jäljelle jäi vielä kolme isoa herukkapensasta, joiden sadolla pärjätään enemmän kuin hyvin. Yhden pensaan jo keräsin tyhjäksi, mutta kaksi muuta vielä odottaa. Kunhan tästä kerkeän.


Valkoherukka ei ole kovin montaa vuotta meillä ollut. Se on kasvanut hurjan nopeasti isoksi ja tuottaa jo melkoisesti marjaa. Pensas on roteva ja pystykasvuinen. Pidän valkoherukan marjoista enemmän, kuin punaherukasta.


Vanhat mustaherukat kaivoin muutama vuosi sitten kokonaan pois, sillä niissä olevasta äkämäpunkista en päässyt mitenkään eroon. Kyllästyin nyppimään äkämiä kerta toisensa jälkeen. Kolme vuotta sitten sain äitienpäivälahjaksi kaksi Pohjanjätti-mustaherukkaa. Pensaat ovat edelleen aika pieniä ja tämänvuotinen sato taitaa jäädä kymmeneen marjaan. Pohjanjätin marjat ovat todellakin jättikokoisia ja aika miedon makuisia.

Karviaispensaita on kaksi ja kumpaiseenkin marjoja tulossa runsaasti.


Vadelmakin alkaa kypsyä. Pensaita ei ole kovin montaa, joten saalis on aina pienenlainen. Lisäksi vadelmat kypsyvät niin eri aikaan, että niitä on muistettava käydä poimimassa harva se päivä. Enimmäkseen menee suoraan suuhun, kun muutamaa marjaa kerrallaan ei tule pakastimeen laitettua. Kunnan metsikön lisääntynyt varjostavuus näkyy kasvimaalla. Vadelmat kaipaavat selvästi enemmän aurinkoa.


Kasvihuoneessa alkavat tomaatit hiljalleen kehittyä. Kasvarikin kärsii selvästi valon puutteesta, mutta minkäs teet, kun kunnan metsää ei voi omin luvin mennä harventamaan tai kaatamaan. Kasvihuone on tänä kesänä hiukan vajaakäytöllä, sillä kasvatin vain osan hyötykasvitaimista itse. Loput tilasin paikalliselta yrittäjältä, jonka kanssa homma ei mennytkään ihan putkeen. Ensi keväänä palaan omavaraiseksi taimikasvatuksessa.


Ensimmäiset kurkut alkavat valmistua. Viime kesänä saimme kasvarista hyvin kurkkuja. Nyt taimia on vähemmän ja sato myöhäisempää. 

Munakoiso kukkii

Lisäksi kasvarissa on paprikaa, yksi munakoiso ja yrttejä. Pienen kasvarin sato ei välttämättä tuo taloudellista hyötyä, mutta on niissä itse kasvatetuissa vihanneksissa aivan oma makunsa. Vaikka ei tulisi ainuttakaan kypsää tomaattia, mikään ei voita sitä fiilistä ja tuoksua, jonka aistii tomaattien tukilankoja kiristellessä ja varkaita pois napsiessa. 


Viljelylaatikoissa kasvaa salaattia, pinaattia ja kahta eri lehtikaalia. Yksi satsi retiisejä on jo syöty ja seuraavat unohtui kylvää. Ukkokulta on istuttanut kahteen laatikkoon valkosipulia. Yhdessä laatikossa on kesäkurpitsaa, josta pitääkin käydä tsekkaamassa satotilanne.

Viljelylaatikoiden vieressä on pieni avokasvimaa, jonne kylvin monivuotisten ruohosipulin ja lipstikan viereen persiljaa ja tilliä. Siemenpussit olivat vanhoja, eikä persilja noussut lainkaan. Kylvin toukokuun lopun helteisinä päivinä ja laiskottelin kastelun kanssa. Itseäni saan luultavasti syyttää sadottomuudesta tältä osin.


Yhteen laatikkoon kylvin kukkia. Harjaneilikan ja leijonankidan siemenet olivat nauhoissa, eivätkä kumpainenkaan itäneet. Sen sijaan kesämalvikit, kosmoskukat ja erilaiset unikot ovat jo nuppuvaiheessa. Illalla huomasin ensimmäisen unikon jo auenneen.


Omenoita näyttäisi tulevan mukavasti. Ellei nyt joku ötökkälauma löydä niihin tietään ja tee sadosta selvää. Raakileita oli runsaan kukinnan jälkeen paljon, mutta puut ovat harventaneet itse raakileitaan. Huvitus alkaa jo hennosti punertamaan. Rakastan omenoita ja erityisesti oman puutarhan omenoita. Siksi syömäkelpoinen sato on minusta yhtä juhlaa. 


Tavallisesti olen leikannut kesän aikana kehittyneet vesiversot pois elokuun lopulla. Nyt luin erään puutarhurin ohjeen, jonka mukaan vesiversot voi napsia pois vaikka heti. Jonkun vesiverson olen ohi kulkiessani juhannuksen tienoilla pois kiskaissutkin, mutta olen aina ajatellut, että kehittäköön omenapuut satoaan rauhassa. 

  
Tässä vaiheessa en suostu mainitsemaan sitä s:llä alkavaa sanaa, jonka vääjäämättömän lähestymisen näkee jo näin heinäkuun puolivälin jälkeenkin. Koivun siemeniä saa taas luutia patiolta kahdesti päivässä ja sateiden hakkaamia, ylikasvaneita perennoja lojuu kulkuväylien päällä. Niinpä niputin irikset lyhteiksi, jotta pysyvät paremmin omalla tontillaan, eikä tule houkutusta lyhentää niitä vielä tässä vaiheessa kompostin täytteeksi.

Mukavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti!