torstai 18. elokuuta 2016

Betonitöitä

Punahattu - Echinacea purpurea

Taas meni yksi sopiva pihatyöskentelypäivä harakoille, sillä vettä on tullut tasaisen tappavaan tahtiin ja siinä ohessa tuullut niin navakasti, että patiolla ruukussa kasvava japaninihmekukka romahti peräti kahteen kertaan pitkin pituuttaan. Korkeana ja leveänä siihen tarttuu tuuli helposti ja ilmeisesti multakin alkaa olla sen verran kuivaa, ettei sekään riitä ankkuroimaan kasvia pysymään pystyssä. Kuivaa - outo sana, sillä sitä on ainoastaan talon räystään alla olevissa ruukuissa, jonne sade ei edes kovalla tuulella ulotu.

Clematis Aljonushka kukkii ja kukkii ja kukkii. Ihana!

Eipä meikäläisen päivät koskaan hukkaan mene, vaikka puutarhaan ei pääsisikään. Tulipa hoidettua viikkosiivous, maksettua laskuja ja laadittua tilatuista syyssipuleista lista, josta puuttuu enää istutuspaikat. Niitä toki suunnittelen aina vähän etukäteenkin, mutta lopulliset paikat löytyvät pihalla pohtiessa.


Sateissa on toki elokuussa ollut ainakin pari taukoa, jotta olen ehtinyt tehdä myös suunniteltuja betonitöitä. Tällä kertaa sekoitin laastin paljussa, enkä tapani mukaan kottikärryissä. Useimmiten tulee käytettyä valmisbetoni S100:sta, johon lisätään vain vesi.


Tekeleet kuivuivat muutaman päivän pihamaalla muovien alla. Oli tosi mukava siirtää kosteat muovit pois, kun niihin oli tarttunut valtaisa joukko erilaisia etanoita. Ei sentään kotiloita, jotka kerta toisensa jälkeen saavat minut epätoivon valtaan. Yhäkin. 


Valoin kellariin kertyneisiin vanhoihin Lidlin jäätelörasioihin betonia saadakseni sopivia reunuskiviä. Näillä oli tarkoitus rajata uudelleen olopihan Kivipolku, mutta ei se sitten onnistunutkaan, kun kivituhka on ihan lopussa. Kivet odottakoot, uusi käyttökohde on niille jo suunniteltu.


Päätyökohde oli tällä kertaa kuitenkin noiden reunuskivien sijasta pallo. Löysin kierrätyskeskuksesta 2 eurolla pyöreän lampunkuvun, jonka valoin täyteen betonia. Tietenkään kupua ei ehjänä pois saanut, vaan jouduin naputtelemaan sen vasaralla pieniksi siruiksi. Mosaiikkitöistä minulla on vain vaatimaton kokemus, mutta olen miettinyt, josko talven aikana päällystäisin pallon mosaiikilla. Kunhan tästä kerkeän taas kierrätyskeskukseen tai johonkin muualle etsimään materiaalia.


Reunuskivien lisäksi tein myös muutaman pyöreän astinlaatan (kuva alempana). Niitä odottaa kompostin luona edellinenkin satsi paikoilleen sijoittamista. Tarkoitus on tehdä pariin kukkapenkkiin huoltopolut ja niissä astinlaatat ovat mukava lisä. Muotteina käytän erikokoisia pyöreitä kukkapurkin alusia. Muoviset eivät paljon maksa ja niistä betoni irtoaa helposti. Yleensä olen kuvioinut laatan laittamalla ennen betonin lisäämistä alustaan vaikkapa pienen rapskunlehden, vuorenkilven tai saniainenkin käy. 


Jo aiemmin kesällä tungin syksyllä rikki menneet puutarhasaappaat täyteen betonia. Istutusaukkoa tai miksei leikkokukkakoloa varten työnsin saappaan varteen öljytyn muovisen limupullon, jonka olin täyttänyt vedellä saadakseni siihen painoa. Annoin saappaiden kuivua pitkään, sillä ajattelin tiiviin ja umpinaisen materiaalin pitävän kosteuden tehokkaasti sisällään. 

Lehtimassa vielä osasta rapsuttamatta pois

Vesipullot oli vielä kohtalaisen helppo saada pois tuosta varresta, joskin palasiksi ne menivät. Sen sijaan saappaan irroittaminen betonista tai päinvastoin olikin sitten jonkinlaisen aherruksen takana. Saappaan kangasvuori oli tarttunut tosi tiukasti kiinni betoniin ja sen irroittaminen vaati saksien, pihtien ja monenmoisten työkalujen lisäksi joukon ärräpäitä sekä kokovartalosuihkua kaipaavan hien. Koska saappaat tuntuivat suorastaan loistavan vaaleutta kaukaakin katsottuna, käsittelin ne tummanharmaalla kivikuullotteella. Nyt pitäisi vielä keksiä saappaille paikka, mutta tuskin siitä ongelmaa syntyy.


Betonityöt sujuivat erinomaisesti, sillä esimies pysytteli kaiken aikaa valvomassa näköetäisyydellä. Uusissa punaisissa valjaissaan se makasi patiolla hassusti roikottaen häntäänsä ylä- ja alatason välissä. Ikäänkuin huomaamattomasti ilmoittaen, että reunuslauta täältä vielä puuttuu. Ilmekään ei värähtänyt, vaikka betonityöntekijä loikki sen yli ja ohi milloin mitäkin työkalua hakien.


Pojalla on valjaiden lisäksi myös uusi flexi. Large-kokoinen kahdeksan metrin ulottuvuudella, sillä kevyemmät mallit Juuso saa kiskoessaan vikkelästi roskiskuntoon ja lyhyemmillä se ei välttämättä pääse pihalla ollessaan sateelta suojaan tai terassille. Uudessa flexissä on koko matkan heijastinlanka, joten pimeässä näyttää hassulta kulkea loistavan viivasuoran narun perässä. Itse kissaahan ei näe, ellei valo osu sen silmiin.

Syyshortensia Vim's Red

Parin tunnin tauon jälkeen täällä taas alkoi satamaan, mutta toivotaan kimpassa aurinkoista ja lämmintä elokuista viikonloppua ihan jokaiselle!

60 kommenttia:

  1. Mulla on ollut saappaat, en vain tiedä mihinkä oon ne pannut. Siitä on niin monta vuotta aikaa. Kivat noi harkot, hieno reunus tulee.
    Työtähän noissa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rankin vaihe on oikeastaan betonin sekoittaminen, kun sen käsipelillä tekee. Muuten ei erityisen kovaa hommaa. Ja ajan kanssa aurinkoisella pihalla istuessa radion soidessa taustalla sujuu rattoisasti.

      Poista
  2. Ooh, olet ahkera ja taitava! Voisit vetää jonkun betonityökurssin, minä ainakin tulisin. Nuo lehtilaatat on todella kauniita. Ja mikä määrä reunuskiviä! Pallo on upea juuri noin, mietin, miten kauniisti siihen tulee ajan saatossa oranssi jäkäläkuorrute. Tai sammalta.
    Voi pehmo-esimiestä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä koe yhtään olevani taitava. Pikemminkin sinnikäs, kun aina pitää jotain tahtoa ja ainut tapa sitä saada, on tehdä itse. Noita samanlaisia jätskipurkkireunuskiviä tein jo viime kesänä alapihalle. Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy ohjeita ja aikansa niitä pyöriteltyä tulee jotain valmistakin.
      Pallon jatkojalostus on mietinnässä. Hiukan harmittelen, etten upottanut siihen valamisvaiheessa rautatankoa, jolloin olisin saanut pallon paremmin näkyviin johonkin puun lomaan tai muualle. Ehkä vielä teen sellaisenkin, jos vain löydän lisää lampunkupuja. Uusiakin myydään, mutten henno rikkoa monta kymppiä maksavaa kupua. Sammal ei näköjään kovin nopeasti tartu tuollaiseen sileään betonipintaan. Edellinen "palloni", joka ei ole pyöreä, on parin vuoden puutarhassa viettämänsä ajan jälkeenkin edelleen aivan sammaleeton.

      Poista
  3. Kauniita ja ympäristöön sulautuvia nuo lehtikuvioidut. Reunuskivet sopivat varmaan monenlaiseen kohteeseen, joten on hyvä olla niitä varastossa. Ihan houkuttaa tuo valmisbetonijuttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile Pirkko! Kirjastosta löytyy useita oppaita ja netissä ohjeita runsaasti. Tosi helppoa, eikä kovin raskastakaan. Sekoitan laastin käsin paljussa tai kottikärryssä. On meillä sellainen poraan kiinnitettävä sekoitinkin, mutta käsin sujuu ihan yhtä näppärästi. Valmisbetonisäkki maksaa runsaan 4 euroa, joten tappio ei ole edes suuri, vaikka ensimmäisellä kerralla ei ihan täydellistä tulisikaan. Eikä noiden betonitöiden täydellisiä tarvitse ollakaan.

      Poista
  4. Oletpa ollut ahkera. Reunusmateriaalin teko itse on hyvä idea, siinä on kaksi kärpästä yhdellä iskulla, saa syödä paljon jäätelöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmikseni Lidl on muuttanut jätskipakkaustensa muotoa, joten enää ei tuollaisia reunuksia voi tehdä. Maito- tai piimäpurkki tosin kelpaa hyvin.

      Poista
  5. Minä tein betonisaappaat viime vuonna ja samanlaista tuskaa koin saappaita irti leikatessani...
    Tuo pallo on kyllä erikoisihana betonityö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, etten olen ainoa saappaiden irrottamisen kanssa tuskaillut. Mietin jo, mikä vaihe minulta on mennyt ohi, mutta irtosivat sitten lopulta.

      Poista
  6. Voi miten hauskoja betonitöitä!
    Itse en ole koskaan kokeillut.
    Noita astinkiviä ja reunuskiviä aina tarvitsee. Kivat kuviot noissa astinkivissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betonitöiden tekeminen on helppoa ja ohjeita löytyy runsaasti. Minultakin sujuu, vaikka visuaalinen silmä puuttuu tyystin.

      Poista
  7. Oletpa ollut ahkera ja tehnyt upeita töitä. Toivotaan aurinkoisempaa viikonloppua sinne "ylös".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimon Mami! Aurinkoinen viikonloppu on tosiaan toiveissa, varmaan aika monella.

      Poista
  8. Täällä on myös pelkkää vesisadetta. Pihalla en ole tehnyt mitään.
    Mutta sisällä on tullut touhuttua kaikenlaista.
    Tosi hienoja betonitöitä! Haluaisin itsekin joskus kokeilla betonitöitä.
    Mukavaa illan jatkoa!❤️😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän olet taitava DIY-ihminen, joten varmasti betonityöt sujuvat sinultakin.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. Ihania töitä olet tehnyt. Itse en ole koskaan tällaista tehnyt. Bloggasin just kirjasta Mosaiikki, kaakeli ja betoni. Siinä on tosi kivoja töitä, joten olisi aika mukava kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Kävin lukemassa postauksesi. Kirja on juuri sellainen, jollaisesta olisi nyt hyötyä ja iloa.

      Poista
  10. Hieno kukka tuo syyshortensia <3 mukavaa loppuviikkoa ja terkut myös Juusolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ronja! Juusokin kiittää terkuista makoillessaan juuri tässä työpöydälläni.

      Poista
  11. Voihan kääk,sain muistutuksen omista betonihommista jotka vielä vaiheessa. Kaksi kuukautta sitten tein saappaat, muutaman pallon ja laattoja. Ovat niinkuin viittä vaille valmiina....
    Sä kun jotain teet niin johan tapahtuu! Kivoja on tuotoksesi ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betonissa on se hyvä puoli, ettei se ihan heti sieltä keskeneräisten hommien joukosta mihinkään katoa. Ei ainakaan tuulen ja sateen mukana. Minä inhoan keskeneräisiä töitä, joten yritän ajoittaa hommat siten, että saan ne alusta loppuun kerralla. Jos se vain on mahdollista. Aina ei ole.

      Poista
  12. Betonityöt harrastamallasi tavalla on mulla korkkaamaton kokeilu. Betonimyllykin on, ja paljon on rakennettu perustuksia ja rappailtu seiniä - vaan koriste-esineet on jääneet vielä tekemättä. Ehkä sitten joskus isona :D Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betonimylly helppottaa hommaa aika lailla. Olen tässä harkinnut sellaisen hankkimista, sillä silloin voisi ostaa sementtiä ja hiekkaa ja sekoittaa ne myllyllä, jolloin voisi valaa isompiakin hommia.

      Poista
  13. Niitä kuivempia tuulettomia säitä toivotaan varmaan jokainen. Tykkään betonista. Erityisesti tykkään tuosta tekemästäsi pallosta. Sellainen sopisi minunkin pihaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppareilla ja kierrätyskeskuksissa näkee välillä lasisia lampunkupuja, joilla saa helposti pyöreän pallon. Edellisen pallon tein lasten muoviseen leikkipalloon, mutta siitä ei tullut täysin pyöreä. Sen verran homma nyt kutkuttaa, että taidan jossain välissä kiertää etsimässä erikokoisia kupuja.

      Poista
  14. Upeita betonitöitä! Itsekin olen hullaantunut betonista. Saappaat ovat yllättävän hikinen urakka,joihin kuluu muutama tovi irrottaessa. Sait pallosta todella pyöreän, hyvä muottivinkki. Itsekin haaveilen betonisista reunakivistä, sopiva muotti on vain hakusessa, tuo jäätelöpurkki onkin aika kätevä ja lapsetkin varmaan osallistuvat jätskin syömiseen innolla 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti Lidl on muuttanut jätskirasioidensa muotoa, eikä noita pitkulaisia enää saa. Jossain blogissa muottina oli käytetty piimä- ja maitotölkkejä ja kivoja tuli niilläkin. Pallosta tuli helposti pyöreä valamalla betoni lampunkupuun. Muistelen, että niitä saisi ainakin Ikeasta, mutta kun kierrätyskeskuksesta löytyi käytetty 2 eurolla, oli pakko kokeilla.

      Poista
  15. Voi mulla on niin paljon "rojua" säästettynä betonitöitä varten, mutta en vain saa aikaiseksi ostaa sitä betonia :) nyt insoiroiduin taas uudelleen ja pitääkin kaivaa vermeet esiin ja käydä kaupassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttua tuo "jonain päivänä teen" -mentaliteetti. Joskus tarvitaan vain pieni sysäys ja alkaa tapahtua. Valmisbetoni on onneksi niin edullista ja sitä saa joka rautakaupasta.

      Poista
  16. Mulla on vähän sama juttu kuin Kesätuulialla, vuosia ja vuosia on pitänyt, mutta betonit ovat vielä kaupassa. Olen joskus kauan sitten tehnyt ylijäämäbetonista raparperinlehdillä laattoja, mutta siihen se on jäänyt. Mutta mutta. Tuo pallo on hieno ja keksin heti, missä on hyllytolkulla lasipallosia kupuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kuulostaa houkuttelevalta tuo "hyllykaupalla lasipalloisia kupuja". Nyt nimittäin houkuttelee ajatus eri kokoisista betonipalloista ja jospa muutamaan upottaisi valamisvaiheessa harjateräksisen varren, niin pallon saisi pystyyn johonkin sopivaan paikkaan.

      Poista
  17. Hienoja betonitöitä! Betonisaappaat on erittäin kätevät kun kuivattaa pikkutelineessä pyykkiä ja torppaa betonisaappaat sinne telineen jalkojen päälle tukemaan, ettei teline kaadu tuulen mukana :D Ihana Juuso, hänelle rapsutuksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyödyllinen ja hauska vinkki betonisaappaille. Miksei muuallekin. Tänään ainakin meillä tuuli niin navakasti, että pari keveämpää kukkapurkkia oli jatkuvasti kumossa. Olisi pitänyt laittaa saappaat niiden viereen tueksi.

      Poista
  18. Upea tuo pallobetoni! Siitä tulee mosaiikin kanssa vielä hienompi. Betonitöitä on raskasta tehdä, muistan kuinka hiki vain virtasi betonia sekoitellessa työväenopiston betonikurssilla ollessani. Kissoilla on mahtava itseluottamus siihen, ettei kukaan kehtaa astua heidän päällensä niiden makoillessa keskellä kulkureittiä <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsin betonia sekoittaessa tosiaankin tulee hiki ja muskelit kasvaa. On meillä sellainen poraan liitettävä vispiläkin, mutta jotenkin homma sujuu käsin kätevämmin.
      Todellakin, kissoilla on mahtava ego. Juuso makaa sisälläkin aina jossain kulkureitillä pitkin pituuttaan, mutta milloinkaan kukaan ei ole sen päälle astunut. Ei edes vahingossa onneksi.

      Poista
  19. Hienon muotoiset reunuskivet tuli noista jätskirasioista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marketta! Täytyy tehdä postaus sitten, kun saan ne jossain vaiheessa sijoitettua omalle paikalleen. Viime kesänä käytin samanlaisia reunuskiviä alapihan Kriikunapolkua rakentaessani.

      Poista
  20. wau, tosi kivoja betonitöitä! Täytyy pistään mieleen, josko itsekin joskus yrittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoa ja halpaa. Vain kekseliäisyys ja käsivoimat on rajana. Säkillisen tai parikin jaksaa yhden päivän aikana betonia valmistaa sujuvasti ja siitä määrästä tekee jo monenlaista.

      Poista
  21. Upea pallo betonista. Olen suunnitellut vanhojen keilapallojen päällystämistä keramiikkapalasilla. Ehkä joskus talven pimeillä voisi siihen ryhtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä hieno idea. Meilläkin on kellarissa yksi keilapallo, mutta tytär ei taitaisi tykätä, jos äiti tekee siitä puutarhakoristeen.

      Poista
  22. Petoonityät on kivoja ja niitä o mukava teherä. Kupujaki olis ja valamispetooniaki, tekijä vaa puuttuu. Hyvä iris laittaa pallolle jalaka... hm....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjateräs pystyyn valuvaiheessa. Tuleekohan liian painava pysyäkseen pystyssä yhden tangon varassa?

      Poista
  23. Oi, miten hienoja betonitöitä!
    Tuollainen pallo olisi tosi ieno. Itse kokeilin vuosi sitten keväällä tehdä jumppapallonn päälle kerroksen, mutta yritys epäonnistyi, kun pallo oli yön aikana lähtenyt liikkeelle ja löysin aamulla autotallin lattialta betonin palasia :/ Muuten ehkä olisin onnistunut yrityksessä, mutta oma moka. En sitten alkanut enää alusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten onnistuin saamaan noin monta kirjoitusvirhettä, voi apua! :D

      Poista
    2. Minä saan aikaan näillä mobiililaitteilla kirjoitusvirheitä yleensä enemmän, kun varsinaista tekstiä.
      Olisiko sinun pallostasi tullut ontto? Laitoitko verkkoa vahvikkeeksi?

      Poista
    3. Joo, olisi tullut ontto. Jätin aukon siihen kohtaa, josta pallon olisi voinut tyhjentää. Verkko olisi ollut hyvä laittaa, mutta laitoin kangasta vahvikkeeksi. Pallo tosiaan näytti siltä, että siitä tulee täydellinen, mutta tosiaan pallo ei jaksanut kannatella raskasta betonia vaan yön aikana kellahti pois saavista ja vieri pitkin autotallin lattiaa :D Tein useamman ohuen kerroksen, joiden väliin laitoin kangasta. Mulla on muutama kuvakin blogissani.
      http://katinasiat.blogspot.fi/2015/07/betonijuttuja.html

      Poista
  24. Voi miten hienoja tuli, olet supertaitava ja ahkera myös! Ihanan kivipolun saat valuistasi. Minäkin ottaisin heti riemusta kiljuen tuolaisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hämmennyn kehuistasi, sillä en koe olevani erityisen taitava vaan pikemminkin sinnikkäs. Blogit ovat täynnä houkutuksia ja niitä on välillä ihan pakko itsekin kokeilla.

      Poista
  25. Tosi hienoja betonitöitä. Palloa minäkin joskus haaveilin tekeväni. Oletko miettinyt jo millaisen mosaiikin siihen tekisit? Kun kerran on hurahtanut mosaiikihommiin, ne aina sykäyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole mosaiikki vielä ehtinyt miettimään. Ajattelin jättää sen talvipuhteeksi, jotta on aikaa tehdä mosaiikki kunnolla. Olen vain kerran aikaisemmin tehnyt pienen mosaiikkityön, joten joudun vähän opiskelemaan työn eri vaiheita.

      Poista
  26. Voi itku, ku hienoja nuo betonityöt!! Täälläkin aina mielessä, mutta en ole vielä ehtinyt moiseen. Vaikka ei kai se muuta kuin aloittaa. Jauhetta on...

    Hyvää loppukesää sinulle ja kissoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään minäkin ihailin mm. raparperilehtilaattoja, kunnes uskaltauduin itse niitä tekemään. Aloittamisen vaikeus lienee se suurin ongelma. Nytkin kuivabetonisäkit lojuivat autotallissa toukokuusta lähtien ennen kuin sain homman käyntiin.

      Poista
  27. Hienoja betonijuttuja! Varsinkin nuo saappaat on hauskat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saappaista tuli varsinaiset Peppi Pitkätossu -jalkineet. Ihan hauskat minustakin.

      Poista
  28. Kivoja betonitöitä! Etenkin tuo betonipallo on mieleeni, olsi hauska tehdä tuollainen. En ole aiemmin tehnyt betonitöitä, mutta nyt ois tarpeet hankittu valua varten.

    VastaaPoista
  29. Hei sinäkin olet valanut betonipallon! Löysin myös edullisesti kasan lampun kupuja ja nyt etsimässä inspistä täältä:)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!