Näytetään tekstit, joissa on tunniste koristemansikka pink panda. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koristemansikka pink panda. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. marraskuuta 2020

Pysykää poissa - peurat!

Syyssahramien hyvästit

Alkukevään sipulikukkatuhojen jälkeen peuroista ei ole ollut ongelmaa. Ehkä metsissä riitti syötävää. Ehkä pitkien valoisien päivien pihoille houkuttelemien ihmisten mellastus sai peurat pysymään kauempana. Parina myöhäisiltana olopihan liiketunnistinvalo on taas syttynyt. Siinä vaiheessa, kun valon huomaa ja ehtii ikkunaan, ei yleensä enää mitään liikettä missään näe. Varsinkaan pilkkopimeässä ja varjoisten paikkojen kattamassa pihassa.

Peuranjälkiä omenapuun alla


Parina päivänä ehdin kiertää tontin päivänvalossa. Silloin oli helppo nähdä märkään multaan painuneet sorkanjäljet. Peura tai peurat ovat tulleet tien yli vastapäisestä metsästä, kulkeneet talon päädyn kautta olopihalle ja sieltä rinteeseen. Ilmeisesti eläin on yrittänyt jatkaa matkaansa alapihalta puistoalueelle ja sieltä jonnekin etäämmäs. Se on systemaattisesti kiertänyt aidan viertä, jolloin jäljet ovat painuneet syvälle multaan niin Syyspenkissä kuin hedelmäpuiden allakin. Jälkiä seuraten tulkitsin peuran nousseen Vasenrinteen kautta talon toiseen päätyyn ja sieltä takaisin tielle.

Aitaesteitä peurojen reitillä

Olen verkottanut kaikki tärkeimmät puut ja pensaat niin jänisten kuin peurojenkin varalta. Joillakin pensailla verkot voisivat olla korkeampia, mutta silmämääräisesti katsoen en löytänyt tuhoja. Monet ikivihreät perennatkin näyttivät koskemattomilta. Eikä niiden pintaosuuden peuran suihin katoaminen pitkään harmittaisi, kunhan kasvien juuret on tallessa.

En halua peurojen mellastavan pihassani sen enempää syksyllä kuin keväälläkään. Pysykööt poissa ihan ympäri vuoden. Tontin alapuoli on aidattu, mutta yläosa ei. Jos aitaisimmekin, pitäisi hommata myös kaksi porttia, koska meillä on kaksi tonttiliittymää. Varsinainen sisäänkäynti kahdella autopaikalla ja varaparkkipaikka vieraille. Tein nyt, kuten keväällä. Viritin talon kumpaankin päätyyn tilapäiset verkkoaidat siten, että peurat eivät pääse olopihan kautta rinteeseen ja alapihalle. Sisäänkäynnin puolella sijaitsevan Pikkupuutarhan olen myös verkottanut. Sisäänkäynnin puolen käytäviä reunustavia tai talon päätyjen istutuksia ei voi aidata.

 
Verkkoviritelmät ovat rumia ja hankaloittavat jonkin verran kulkua pihamaalla. Kellariin kulku käy pihan kautta, mutta sinnekin voi kiertää talon toiselta puolelta. Onneksi näin talviaikaan emme kovin paljon olopihan puolella tai pihalla ylipäätään kuljeksi. Eikä talven pimeydessä verkkoja muutenkaan pahemmin näe, joten saavat nyt torjua mahdollisuuksien mukaan sorkkaeläinten vierailuja. 

Keväällä ostin Trico Garden -peurakarkotetta, jonka käyttö jäi aika vähäiseksi. Siitä olen kuullut rohkaisevia kommentteja. Trico Gardenin käyttöön en nyt näe riittävästi tarvetta, vaan säästän sen kevääksi sipuli- ja muiden kasvien suojelemiseen.

Prunus Accolade - Koristekirsikka 'Kevätsuudelma'


Epämieluisten sorkkasankareiden jäljestyksen päätteeksi kiersin muuten vain katselemassa puutarhan marraskuista tilaa. Poikkeuksellisen lämmintä säätä on riittänyt ja aika runsaasti vettäkin olemme saaneet. Viime päivinä mittari on yöaikaan painunut miinuksen puolelle, josta huolimatta puutarhassa on mukavan vihreää. Kaipa sitä on totuttava näihin ilmastollisesti pohjoissaksalaisiin talviin.

Sorbus Dodong - Tuurenpihlaja

Suurin osa kasveista on siirtynyt kunnon talviunille. Jotkut kasvit taasen valmistautuvat selvästi jo näin loppuvuodesta tulevaan kevääseen. Koristekirsikka Kevätsuudelma on täynnä pullukoita silmuja ja tuurenpihlajatkin tarvitsevat vain runsaasti valoa ja lämpöä startatakseen uuteen kasvukauteen. Niitä katsellessani ajattelin, että suotta tässä ihmiset marmattavat pimeyttä. Otetaan vain mallia kasveista ja pullistetaan objektiivisesti mielemme täyteen kevään odotusta. Sieltä se vääjäämättä taas saapuu, aikanaan.

Euphorbia amygdaloides - Mantelityräkki

Mantelityräkkiä olen ennenkin kehunut. Pienestä taimesta on kasvanut melkoinen pehko, joka ei ole moksiskaan loppuvuoden säävaihteluista. Kasvi alkaa olla liian ahtaassa paikassa, joten keväällä se pitää ainakin jakaa. Tuskin koko kasvia muualle siirrän, koska se on viihtynyt hyvin syyshortensioiden edustalla. Ehkä annan mantelityräkin kuitenkin ennen jakamista kukkia tapansa mukaan limenvihreänä.

Fragaria x roxea 'Pink Panda' - Koristemansikka


Koristemansikkakin uhmaa talven saapumista. Tätä kuvaa katsellessa keksin, että voisin istuttaa muutaman Pink Pandan verson kuivaan ja aurinkoiseen rinteeseen. Siellähän ahomansikkakin viihtyy erinomaisesti. Nykyisin koristemansikka luikertelee päivänliljojen seassa pääsemättä täysin oikeuksiinsa. Näen jo silmissäni, miten somilta pinkit mansikankukat näyttävät maanpeiteruusu Fairyn kupeessa.

Viola odorata - Tuoksuorvokki

Lappalainen etelässä -blogin Nilalta saadut tuoksuorvokit ovat kotiutuneet täydellisesti. Ne ovat alkaneet levittäytyä istutusalueelleen ja ensi kesänä taitavat peittää loputkin multavälit. Ennen näiden sinisten tuoksuorvokkien saamista, ostin kaksi valkokukkaista tuoksuorvokkia puutarhamyymälästä. Niiden lehdet ovat kellastuneet ja kuihtuneet kokonaan, kun nämä siniset porskuttavat vihreinä ja kukkivatkin loppusyksyn koleudessa.

Sciurus vulgaris - Orava

Pikkujoulun kunniaksi viritin ikkunoille kynttelikköjä. Keittiön ikkunalaudalle kynttelikköä asettaessani huomasin oravan napostelevan siemeniä mökin katolla. Alhaalla olevien sälekaihdinten välistä oli hankala saada kunnon kuvaa, joten uskaltauduin hyvin hitaasti nostamaan kaihtimia. Orava havaitsi liikkeen ja jähmettyi paikalleen selkä minuun päin. Seisoin pitkän tovin sivuverhon takana odottamassa sen kääntyvän. Oravan koko turkki tärisi jännityksestä ja varmaan myös pelosta. Lopulta nappasin tämän kuvan ja laskin säleverhon alas. Turha kiusata luontokappaletta.

Clematis alpina 'Purple Dream' - Tarha-alppikärhö

Puutarha-aiheet ovat näin loppvuoden päivinä vähissä. Luontoa tulee tarkkailtua ahkerasti, mutta värikästä ja mielenkiintoista kirjoitettavaa siitä ei tahdo syntyä. Nyt on hyvää aikaa leipoa ja kokata. Perinteinen herkkusinappi on jo valmistettu. Piparitaikinakin odottaa leipomista.

Käsillä on marraskuun viimeinen päivä. Huomenna siirrymme joulukuuhun. Hups vain, miten nämä päivät, viikot ja kuukaudet vaihtuvat.

Mukavaa viikkoa kaikille!

 

perjantai 26. elokuuta 2016

Ihmettelyä puutarhassa

Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Grandiflora'

Aikoinaan istutin syyshortensian talon aurinkoisemmalle puolelle, nykyisin olopihaksi kutsutulle alueelle. Onneksi tulin katumapäälle ja parin vuoden ihmettelyn jälkeen siirsin pensaan talon toiselle puolelle sisäänkäyntiä vastapäätä. Isoksi kasvettuaan syyshortensia näkyy hyvin keittiön ikkunasta katsoessa ja etenkin iltojen pimetessä sen valkeat kukinnot suorastaan loistavat etupihan valojen niihin osuessa. Sykähdyttää lämpimästi sisimmässä joka kerran näkymää iltapimeällä vilkaistessa.

Syysleimu - Pholx paniculata

Syysleimut eivät tänä vuonna oikein ole parhaimmillaan. Kukinta on vaatimattomampaa ja yksi väri katosi viime talven melskeisiin kokonaan. Lisäksi sateet ovat hakanneet leimujen kukinnot rikkonaisiksi. Leimut ovat kyllä yllättävän sitkeitä nousemaan sateen ja tuulen pieksäminä takaisin pystyyn heti auringon niitä kuivattaessa. Sateen vioituksia aurinkokaan ei korjaa.

Keijunkukka - Heuchera (Black Beauty tai Fire Chief)

Keijunkukkia tulee vähemmän kuvattua, vaikka sen kunnian ne kyllä ansaitsisivat monen monta kertaa. Keijunkukkia minulla ei vielä kovin pitkään ole ollutkaan, joten kokemukset niistä ovat aika kevyet. Olen hankkinut erityisesti tummalehtisiä versioita ja istuttanut niitä sekä yläpihan Pikkupuutarhaan että alapihalle pariinkin paikkaan. 

Keijunkukan lehtiä - Heuchera 'Black Beauty'

Keijunkukkia kuvatessa minulle tulee aina mieleen eräällä valokuvauskurssilla annettu opastus eli ei koskaan pitäisi jakaa samaa kohdetta - korkeaa tai leveää - moneen eri kuvaan. Ohjetta oli selkeytetty kolmella kuvalla, joissa ensimmäisessä oli Eiffel-tornin jalkaosa, toisessa keskiosa ja kolmannessa huippu. Keijunkukkaa on vaikea kuvata selkeänä kokonaisuutena, koska lehdistö on matala ja tiivis, kun taas kukinto korkea ja hentoinen. Tai siis minulle tämä on ongelma, tuskin silti kaikille kameran kanssa puutarhassaan huseeraaville.


Lumikärhö Clematis ´Summer Snow´ (´Paul Farges´)

Puutarhaihmisen elämä on yhtä oppimista. Ikinä ei voi sanoa, että nyt tiedän ja osaan kaiken. En kyllä ole ollut aikeissakaan niin sanoa, mutta aiheesta sain muutama päivä sitten ihan konkreettisen esimerkin. Viime kesäinen kärhöinnostukseni on jatkunut tänäkin kesänä ja kesäkuun alussa istutin alapihan köynnöstukeen kiipeilemään Paul Farges -nimellä ostamani kärhön. Jostain osui silmiini, että kyseiselle kärhölle on toinenkin nimi eli Summersnow (kumpi lienee oikein: yhteen vai erikseen kirjoitettuna). Yksikään lamppu päässäni ei silti syttynyt. Ei ennen kuin nähdessäni Suvikumpu-blogissa kukkivan lumikärhön kuvan. Minullahan on samanlainen! Minulla on lumikärhö!


Lumikärhö Clematis ´Summer Snow´ (´Paul Farges´)

Kärhössä - siis lumikärhössä, on jo jonkin aikaa ollut lukuisa määrä hauskoja, pampulamaisia nuppuja. Nyt ne ovat alkaneet poksahdella avonaisiksi kukiksi ja niitä on todellakin paljon. Köynnös on vain niin mahdottoman korkeaksi kasvanut, etten ilman tikkaita taida päästä kukkia kunnolla kuvaamaan. Ottamani kuvat on yläviistoon sihdattu auringon paistaessa silmiin. Ehkä jonain päivänä raahaan tikkaat alapihalle pelkästään kuvatakseni tuota ihanaa kesälunta. 



Toinenkin ihmettelyn aihe korkeuksista löytyi, mutta tällä kertaa vähemmän miellyttävä. Kävelin yhtenä iltana tapani mukaan nyppimässä, kääntelemässä ja vääntelemässä puutarhassa ja kuinka ollakaan pysähdyin ihmettelemään alppikärhöön ilmestyneitä muutamia loppukesän kukkia. Ilo niistä loppui lyhyeen, kun huomasin kärhön lehdissä ja oksistossa monen monta kotiloa. Oikein isoja ja pullukoita. 


Alppikärhö - Clematis alpina

Vesi ei todellakaan kielelle kihahtanut, vaan pikemminkin kiukku sauhusi korvista. Hain oitis talon nurkalla odottavan pesuainepurkin (purkkeja on joka nurkalla, ettei vaan tule kiusaus liiskata kotiloita tai nakata kukkien joukkoon jatkamaan tuhotöitään) ja pudottelin kymmenkunta kotiloa purkin etikkaliemeen kärventymään. Ihan hyvin riittäisi, että ne lyllertävät kasvien lehdillä ja lymyilevät mullassa. Pitkääkö niiden myös kiipeillä korkeuksissa. Hyi. No, tulipa sen illan jumppa ja venytykset hoidettua kotiloita korkeuksista kurkotellessa.

Verkko suojaa kuvassa näkymätöntä kärhöä, jota rusakko on käynyt verottamassa.

Inkalta (Auring*n ihanat -blogi) viime kesänä saatu koristemansikka Pink Panda on kovasti innostunut laajentamaan asuinaluettaan ja sen punaisia rönsyjä kulkee Päivänliljapenkissä ristiin rastiin. Jonkun verran olen rönsyjä leikannut pois ennen kuin ne ovat ehtineet muodostaa lehtiruusukkeen. Jatkossa aionkin odottaa, kunnes lehdet ovat ilmestyneet. Silloin rönsyssä on jo pienet juuretkin ja näin voin jakaa kasvia muualle omaan puutarhaan tai antaa jakotaimena jollekin toiselle. Toistaiseksi Pink Pandasta ei ole ollut suurta riesaa, sillä ahomansikan tapaan nuo rönsyt lähtevät keveästi nyppäämällä.

Lilja On Stage

Tylsä Mörökölli lopetti hiljan oman postauksensa kehottamalla lukijoita menemään pihalle ja haistamaan kukkasen. Kyseinen toimenpide on viime aikoina meidän pihalla sujunut ilman suurempia manöövereitä, sillä pitkään ja hartaasti kukkinut lilja On Stage tuoksuu todella voimakkaasti. Ei edes tarvitse mennä sen läheisyyteen, sillä tuoksu ulottuu monen metrin päähän. Ihan hyvälle tuoksuu, mutta jonkun kerran on käynyt mielessä, että onneksi näitä ei ole kymmenittäin. Voisi olla pitkän päälle pihamaalla oleskellessa päänsärky jo lähellä.

Rakastan näitä pelaguun nuppuja.
  
Ahkeroin näitä postauksia viikonloppuna useamman kappaleen ja laitan ilmestyväksi ajastuksella. Välillä ajatus juoksee ja tekstiä syntyy, kun taas toisella kertaa päässä surisee lähinnä tyhjäkäynti. Toinen syy postausten massakirjoitteluun on se, että olen menossa Pojan kanssa viiden päivän reissulle Berliiniin ja tämän postauksen julkaisun aikaan taidan jo perillä ollakin. Luultavasti reissun jälkeen olen niin tohkeissani kaikesta näkemästäni, ettei puutarhalle hetkeen riitä voimavaroja ja aikaa. Pikkasen matkajännitys mahan pohjassa jo tuntuu. Kuten aina. 

Leppoisia puutarhapäiviä kaikille!
  

torstai 25. kesäkuuta 2015

Inkan ihanat yllätystaimet

Kirjavalehtinen pikkutalvio - Vinca minor 'Illumination'

Tiedättekö - tai tiedättehän te, että täällä puutarhablogien maailmassa on ihanien kasvien lisäksi myös aivan uskomattoman ihania ihmisiä. Tänään minulla oli jälleen ilo kohdata yksi heistä.

Koristemansikka Pink Panda

Muutama päivä sitten sain sähköpostia Inkalta Auring*n ihanat -blogista. Hän oli lukenut juttuni puutarhabloggaajien tapaamisesta Tampereella. Siinä jutussa ihastelin koristemansikka Pink Pandaa ja harmittelin, kun sitä ei enää löytynyt Pinsiön taimistolta. Tapani mukaan jonkin ihastuksen bongattuani haluaisin tietenkin saada sitä heti eikä viidestoista päivä.

Inka, tämän ihanuuden nimen ehdin jo unohtaa

Inka kertoi, että hänellä on Pink Pandaa, josta joutaisi jakotaimia minullekin. Inka asuu 20 minuutin ajomatkan päässä ja niinpä sitten sovitusti tänään huristelin hänen luokseen. Olin todella iloinen saamastani koristemansikasta, mutta sen lisäksi Inka kaivoi vielä kirjavalehtistä pikkutalviota ja tuon kolmannenkin kasvin, jonka nimen ehdin jo unohtaakin (saa vapaasti kertoa, ken tunnistaa).


Vasta näitä kuvia tänne laittaessani tajusin, etten edes kysynyt Inkalta, olisiko hän halunnut kasveista jonkin maksun. Vein sentään omasta puutarhasta jakotaimia, joiden toivon ilahduttavan Inkaa hänen kauniissa puutarhassaan tulevina vuosina.


Sain myös tavata Inkan suloisen Elli-kissan, joka antoi luottavaisena minun rapsuttaa häntä. Lämpimät kiitokset sinulle Inka ja vielä kerran onnittelut syntymäpäivää viettäneelle äidillesi, joka on aivan ihana kissaihminen. Kuten sanoin, olet tervetullut katsomaan, ovatko pinkit pandat kotiutuneet puutarhaani. 

Huomenna en ehdi puutarhaan uusia taimiani istuttamaan, mutta viikonloppuna pitäisi olla taas aikaa.

Toivotaan, että viikonlopun säät ovat suosiollisia niin meille puutarhureille kuin kaikille muillekin ikään ja säätyyn katsomatta.