perjantai 27. heinäkuuta 2018

Outo kesä täynnä haikeutta ja surua

Pallerolaukka - Allium sphaerocephalon

Tiistaiaamuna luin kaurapuuroa lusikoidessani lehtien lisäksi blogipostauksia. Ihan ensimmäisenä avasin yhden suosikkiblogini, jonka otsikko "Viimeinen postaus" laittoi sydämen rinnassa muljahtelemaan. En tiedä, miten vaikeita asioita blogin kirjoittajan elämään on tullut, eikä se toki minulle kuulukaan. Yllättävät hyvästit kuitenkin herättivät valtaisan tunnemyllerryksen ja surun aallot jäivät koko päivän päällimmäisiksi ajatuksiksi. Kyseistä blogia minun lisäkseni tulee varmasti moni kaipaamaan ja ikävöimään.

Pioniunikko - Papaveri sominferum

Tuskin kenenkään elämä on silkkaa onnea ja auvoa tai tasaista kulkua onnistumisten kukkuloiden väleissä. Ihmisen elämään kuuluu arki ja vastoinkäymiset. Joskus vain niitä vastoinkäymisiä tulee kerralla liikaa ja silloin muiden tukeva olkapää on tarpeen, jotta ongelmat saa selätettyä ilman mielen murtumista. 

Apua ja tukea on välillä vaikea pyytää. Useimmat meistä haluavat ensisijaisesti selvitä omin avuin. Jakoi sitten ongelmansa ystäviensä kanssa tahi ei, toisten kanssa jutteleminen avartaa näkökulmia ja laittaa asioiden mittasuhteet paikoilleen. Jos nyt tuntuukin ylitsepääsemättömältä, tilanne harvoin pitkään sellaisena pysyy.

Töyhtövana - Eucomis bicolour

Varmasti reagoin blogiystävän hyvästeihin siksikin niin suurella surulla ja lohduttomuuden tunteilla, että oma kesäni on ollut oudon täynnä vaikeita ja syvälle sydämeen sattuvia tapahtumia. Toukokuun alun vakava tapaturma aiheutti runsaasti seuraamuksia, joista kaikki eivät ole vielä edes selvillä ja joista osan kanssa painitaan kuukausia ellei vuosia eteenpäin. 

Juuso-kissan sairaus ja ikiuneen nukkuminen oli ja on edelleen surua tuottava asia. Pelkästään moni 17 vuoden arkinen rutiini ovat Juuson poismenon vuoksi joutunut uuteen opetteluun.

Kun vielä vanha rasitusvammani oikeassa kädessä on aktivoitunut, eikä kahdesta kortisonipiikistä huolimatta tahdo millään asettua, tunnen olevani totaalisesti hukassa. Miten oikeakätisenä selviytyä ihan yksinkertaisista arkiaskareista ilman oikeaa kättä? Ei edes käsitöitä iltaisin.


Aurinkoinen, helteisen kuuma ja kuiva kesä on tuonut omat mausteensa tähän outouden soppaan. Puutarhassa monet kasvit ovat kärsineet ja monet kuolleetkin. Muistissa ei ole kesää, jolloin olisin näin ahkerasti ja usein kulkenut iltaisin kastelukannun ja vesiletkun kanssa jakamassa virvoitusta kasveille. 

Kuumuuden ja toipumisen vuoksi puutarhassa ei ole paljon mitään tullut tehtyä. Sinänsä kuivuudessa on myös positiivinen puolensa, sillä kun tämä kesä menee nyt pakostikin levon merkeissä, eipä ole paljon rikkaruohoja kitkettävänä eikä myöskään kasvien istutukset kannata. Kerrankin on ollut aikaa pelkkään kiertelyyn ja kauneuden katselemiseen.

Nuokkuluppio - Sanguisorba obtusa

Pyrin välillä tekemään pieniä kunnostusprojekteja, jotta puutarha ei ihan villiinny. Ohi kulkiessani nypin sieltä täältä ja tietenkin päässä raksuttaa kaiken aikaa erilaisia suunnitelmia ja ideanpoikasia tulevaisuudessa toteutettaviksi. Osa ideoista poksahtaa pois sulaa mahdottomuuttaan, mutta osa jää selvästi elämään ja siirtyy paperillekin. 

Voimavarojen tämänhetkinen rajallisuus on myös osoittanut sen, etten pystyisi puutarhan keskellä elämään, jos tietäisin olevani pysyvästi kyvytön sitä hoitamaan. Olisi liian surullista katsella rapistuvaa ympäristöä ja kokea jatkuvaa voimattomuutta.

Nepalinhanhikki - Potentilla nepalensis

Olen aktiivinen, toiminnasta ja tekemisestä tykkäävä ihminen. En osaa toimia pomona, enkä katsella vierestä, vaan haluan olla mukana saamassa jotain aikaan. Olen siis tällä hetkellä täysin ulkona mukavuusalueiltani niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tapaturman liikkeelle sysäämä ketju on repinyt auki koko tulevaisuuden. Terveys, asuminen, liikkuminen, ihmissuhteet, harrastukset, puutarha. Katson mihin suuntaan tahansa, näen kaikkialla pelkkiä kysymysmerkkejä. Kerrassaan outoa, haikeaa ja surullistakin.


Ruusupapu tekee tuttavuutta aidan kanssa

Älkää ottako tätä postausta valituksena, sillä sellaiseksi se ei ole tarkoitettu. Tämä on ikäänkuin asioiden pohtimista ääneen ja paperille jäsentämistä. Uskon ja luotan vahvasti selviämiseen ja tulevaisuuteen. Siihen, että ongelmat ratkeavat ja elämä asettuu uomiinsa. Teen eteenpäin menemiseksi sen, minkä voin. Lopun ajan olla möllötän, istun pergolassa, kiertelen puutarhassa, nypin kuivuneita kukkia ja kuvaan vähemmän kuivuneita, hoidan arkiaskareita ja luen kirjan toisensa jälkeen. Mitäpä sitä aikaa kiirehtimään, kuluu se kiirehtimättäkin. 

47 kommenttia:

  1. Minuakin tuo mainitsemasi blogipostaus kosketti. Koskaan ei elämässä tiedä,mitä eteen tulee. Mutta lohdutuksena voisi todeta: asioilla on taipumus järjestyä. Elämä on aaltoliikettä. Ikävän kauden jälkeen valoisampi aika saa tuntemaan kiitollisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma! En edes haluaisi nähdä tulevaisuuteen, mutta toki jokainen toivoo elämän aaltoliikkeiden olevan vähemmän myrskyisiä. Kokemuksesta tiedän valon taas palaavan elämään, mutta nyt ottaa koville.

      Poista
  2. Omassa elämässä tuntuu että vaikeuksien määrä on vakio, aallonpohjia on joskus liikaakin mutta onneksi sieltä aina ylös noustaan ja tulevaisuus on edessä. Siihen luotan itsekin etä asiat järjestyy, ei aina niin kuin itse haluaisi mutta järjestyy kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista ylös-alas -reissaamista tämä elämä välillä on, mutta parempaan huomiseen uskomalla kuopista ja mutkista selviytyy. Saa jopa voimaa kohdata seuraavat vastoinkäymiset. Onpa sekin todettu, että toisinaan se erilainen järjestys onkin parempi, kuin mitä itse alkuun näytti.

      Poista
  3. Luin myös kyseisen postauksen ja pysähdyin. Kenellekään ei toivoisi raskaita aikoja tai vaikeuksia.
    En seurannut blogeja moneen viikkoon, joten luin Juuson poismenosta vasta nyt. Otan osaa suureen suruusi.

    Elämä heittää eteemme haasteita ja yllätyksiä ja niiden pohtiminen on hyvä keino järkeistää tapahtunutta ja sulatella asioita. Toivottavasti asiat selkenevät ja lutviutuvat ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Kyllä ne asiat järjestyvät ja selkiytyvät ajan kanssa. Nyt on vain tullut kerralla vähän liikaa vastoinkäymisiä, eikä hartiat tahdo jaksaa.
      Juuson elämän päättyminen oli jo pitkään ennustettavissa, mutta 17 vuoden yhteiselo jättää jälkensä ja lemmikkiä kaipaa siinä, kuin hyvää ystävää. Joihinkin blogi-ihmisiin syntyy myös tunneside, vaikka heitä ei olisi koskaan oikeasti tavannutkaan. Ehkä tällaisen "suhteen" yllättävä katkeaminen järkyttää erityisesti, koska sanat ja selitykset jäävät saamatta.

      Poista
  4. Et kirjoita ollenkaan valittavaan sävyyn, ennemminkin toteavaan. Olen itsekin miettinyt, että mitäs sitten kun ei enään jaksa / pysty?

    Mukavaa viikonloppua sinulle! 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marketta! Sinäkin taidat paljon pohtia elämää syvemmältä, eikä se välttämättä ole helppoa. Yksinkertaisinta olisi vain paahtaa eteenpäin pää tyhjänä, mutta minkäs teet, kun se ei onnistu.
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. Minulla tuo jatkuva kuumuus on verottanut voimia. Toipumista sinulle joka vaivaan, välillä on pakko vaan ottaa rennonmmin. Mukavaa kesä-viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tämä pitkä helle verottaa voimia. Yöunet jäävät puolinaisiksi. Kaipaan myös liikuntaa, mutta 30 asteessa ei tee mieli lenkkeillä.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin! Kyllä tämä tästä alkaa viilenemään.

      Poista
  6. Minäkin luin kyseisen postauksen. Minulle nousi suuri huoli siitä, mitä oli tapahtunut ja siitä, mikä oli hänen oma vointinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Sitä minäkin ensimmäisenä mietin ja toivon, että hänen vaikeutensa ovat voitettavissa.

      Poista
  7. Ensinnäkin ihan kauheaa, että minulta on mennyt Juuson poismeno ihan ohitse.
    Lämmin osanotto teille! <3 Juuso oli varmasti kuin perheenjäsen, ja koti huutaa tyhjyyttään nyt. Paljon halauksia! <3
    Ja sitten, minäkin olen surenut tuota samaista blogiystävän postausta. Kyseinen blogi oli minun lempiblogejani ja kirjoittajastakin oli tullut läheinen, vaikka emme olleet koskaan nähneetkään.
    Mutta niin pienestä nämä blogien jatkumiset oikeasti ovat. Meilläkin on ollut vaikea kesä perheenjäsenen sairauden vuoksi. En puhu henkilökohtaisista asioista oikeastaan blogissani, mutta kyllähän kaikki heijastuu kaikkeen. Tuntuu, että tänä kesänä olen opetellut olemaan itselleni armollinen. Ei tarvitse jaksaa ja olla koko ajan niin perusteellinen esim. puutarhanhoidossa. Puutarhasta on oikeastaan tullut tänä kesänä sellainen voimavara kaiken keskellä. Monesti haahuilen siellä, vaikka näen paljon tehtävää. Olen oikein iskostanut itselleni, että puutarha voi olla rakas, kaunis ja siitä voi nauttia, vaikka tehtävälista olisi tekemättäkin.
    Toivon sinulle rakas Between, kaikille muille ja itsellenikin lempeitä hetkiä puutarhaan ja koko elämään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Juuso oli todellakin 17 vuoden ajan olennainen osa perhettä ja nyt tuntuu kovin tyhjältä. Eläimiin kiintyy kovasti ja niiden menetystä ikävöi pitkään.
      Minäkin koin ko. blogin loppumisen tärkeän ihmissuhteen menetyksenä ja päällimmäiseksi nousi huoli, mitä vaikeaa onkaan tapahtunut. Jännä miten ihminen, jota ei ole koskaan tavannut, tuntuu läheiseltä. Täällä blogimaailmassa on mahdollista luoda jotain syvää ja merkityksellistä.
      Kukin käsittelee asioita blogissaan omalla tavallaan, mutta pitkään samoja blogeja seurattuaan oppii kyllä aistimaan tunnelmia ja merkityksiä. Olet näköjään käyttänyt puutarhaa samalla tavoin terapeuttina ja siinä se on ihan mahdottoman hyvä. Ei siellä aina tarvitse uurastanut - vaikka kovasti mieli tekisikin. Tämä kesä on siinä mielessä ollut erinomainen opettaja, että puutarhasta on tullut nautittua enemmän katselemalla kuin koskaan aiemmin.
      Jatketaan samalla linjalla. Halauksia sinulle Riina!

      Poista
  8. Yllättävä lopetus oli hyvälle blogille.
    En ennättänyt edes lopetuspostausta lukea kiireissäni.
    Toinenkin kiva puutarhablogi katosi tänä kesänä aivan yllättäen.
    Haikea olo jää näistä lopettaneista blogeista, aivan kuin tuttava katoaisi yhtäkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin koen kivan blogin yllättävän loppumisen. Kuin läheiseksi käynyt ihminen poistuisi elämästä. Pitkään mielessä pyörii, mitä ikävää on tapahtunut ja haikeus jää päällimmäiseksi tunteeksi.

      Poista
  9. Minä myös painin hyvin samantyyppisten asioiden äärellä. Ihan liian paljon menetyksiä ollut..
    Omat voimavarat olleet hyvin vähäiset, mutta kun saan itseni ylös niin tekeminen auttaa ja saa ajatuksia hieman muuhun siirrettyä. Terapeuttista minulle.
    Rakkaan lemmikin menetys on aina suuri suru, , voimia sekä kauniita sekä rauhallisia hetkiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanni! Juuson poistuminen jätti ison aukon sydämiimme ja arkeemme.
      Tekemiseen pureutuminen auttaa, vaikka voimat olisivatkin vähissä. Samalla voi opetella, ettei aina tarvitse tehdä kaikkea täysillä. Vähemmälläkin pärjää.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Elämä tuntuu olevan jatkuvan muutoksen aikaa ja ehkä se on hyväksi ja niin tarkoitettukin.
    Mitä meille kullekin tulee uutena eteen, onneksi tulevaisuuteen ei näe ja hyvä niin. Yksi on kuitenkin varma muutos ja se on nyt minun kohdalla toteutumassa MINÄ VANHENEN se on ihan luonnollinen tapahtuma tässä minun kuin kaikkien muidenkin elämässä mutta on se kyllä aika monisärmäinen iän tuoma mullistus.
    Sinulle Between tuo keväällä sattunut tapaturma on tuonut tullessaan fyysisen vamman lisäksi monta muuta muutosta ja sellaisia joita toiminnan ihmisenä et oikein jaksaisi tässä arkipäivässä hyväksyä tai ainakin ne tuovat tullessaan jotain sellaisia tekemättömien työn paineita.
    Ajan kanssa tilanteesi kohenee ja yleensähän se on niin, että sananlasku tässäkin pätee: niin on hyvä kuin hiljalleen eteenpäin menee.
    Minä toivon helteitten loppuvan, se toive voikin toteutua mutta tästä en enää nuorene ja puutarhatyöt tuntuvat vain edelleen muuttuvan raskaimmiksi.
    Tsemppiä meille...👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley lämpimistä sanoistasi!
      Minua ei vanheneminen ole ehtinyt mietityttää, kun olen ahkeroinut omien vanhempieni asioiden kanssa. Ehkä olen tietoisesti sulkenut sellaiset ajatukset pois, sillä tämän päivän vanhusten tilanne on kaoottinen ja heidän pärjäämisensä aiheuttaa valtavasti huolta. Toisaalta oma tapaturma herätti paljon kysymyksiä siitä, kuinka pienestä pärjääminen on kiinni ja kuinka vähän toisten ihmisten vaikeuksia ymmärtävät ne, joita elämä ei ole vielä koitellut.
      Sinänsä minusta kesällä saa olla lämmintä ja välillä helteistäkin, mutta kieltämättä tämä alkaa uuvuttaa. Yöunet jäävät vähäisiksi ja heikkotasoisiksi, kun taloa ei saa millään viileäksi. Eikä kyllä päivälläkään mitään ylimääräistä jaksa tehdä. Hyvä, jos ne pakolliset hommat hoituvat.

      Poista
  11. Voi että. Tuo Molleyn yllä toteama muutosasia on kyllä niin totta. Eihän mikään ole pysyvää, mutta silti isot kysymysmerkit mietityttävät, ja silloin varmaan pienempikin kysymysmerkki sitten lisää sitä taakkaa.
    Voimia! Voi, miten ikävää kuulla, että et nyt voi tehdä käsitöitä, sehän on erittäin harmillinen juttu. Niistä on iso ilo, etenkin, kun ei saa tai jaksa rehkiä puutarhassa. Pikaista paranemista!
    Juuso ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutoksia elämässä aina tulee ja saakin tulla. Nyt vain tuli sellainen rypäs, ettei tahdo perässä pysyä. Tiedän asioiden lutviintuvan. Olen vain huono sietämään epävarmuutta ja välitiloja.
      Totisesti ottaa pattiin, kun rasitusvamma haittaa kaikkea tekemistä. Sen verran olen ottanut selvää, että tilanteen korjaaminen ei ole iso operaatio. Oma terveyskeskus on kiinni ja kunnan keskustassa todetaan, että vaiva voi odottaa syksymmälle.
      Kyllä tässä parannutaan.
      Juusoa on hurja ikävä. Miten kissa voikaan jättää niin ison tassunjälkensä ihmisen sydämeen.

      Poista
  12. Elämä kuljettaa ja opettaa. Toinen toistaan tukien selvitään. Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Ilman toisten tukea elämä olisi kaikin puolin vaikeampaa. Onneksi minulla on ihania ihmisiä lähelläni.

      Poista
  13. Hyviä pohdintoja. Onhan tämä ollut outo kesä, vaikka kyllä minä tykkäänkin lämpimästä. Mutta nyt kun ei pysty päivällä mitään tekemään. Itsekin olen ajatellut, että onko vanhuus tullut, kun alkaa hiki valua pelkästä kävelystä pihalla. Ruohonleikkuusta tai kukkapenkkien kitkennästä puhumattakaan. Sydän melkein vuotaa verta kun näkee pihan rappiotilan entiseen verrattuna täällä.
    Terveysongelmat säikäyttää ja tapaturmat etenkin. Sitten surukin voi tehdä fyysisiä oireita vielä. Toivon sydämestäni, että terveydentilasi korjaantuu.
    On mullakin tämä bloggaus nyt vähentynyt ja ihan yllättäen luin että mökkipuutarhan juttuja ei enää voi lukea, edes viimeistäkään. Ikävä juttu sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kesän helteet ovat laittaneet hien valumaan nuoriltakin ihmisiltä. Olen seurannut lämpötilaa ja kosteusprosentteja, eikä ihme, ettei kukaan mitään jaksa.
      Totisesti tapaturma laittaa arvomaailman uuteen järjestykseen. Minulla oli onni mukanani ja toipumisen ennusteet ovat hyvät.
      Bloggaamiseenkin vaikuttaa muu elämä voimakkaasti, ilman muuta. Itse olen ajatellut, että kirjoitan niin kauan, kuin hyvältä tuntuu. Kun ei enää tunnu, lopetan. Minulle kirjoittaminen on aina ollut tärkeä harrastus ja nytkin huomaan sen sujuvan paremmin, kuin moni muu asia elämässäni.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Maarit, kiitos! Elämä tosiaan heittelee ja välillä melkeinpä kaataa nurin. Täytyy luottaa omiin voimiin ja nojata toisten apuun ylös ja tasapainoon päästäkseen.

      Poista
  15. Minäkin lillun oudoilla vesillä ja olen tosi huono ottamaan vastaan apua/tukea. Olen kuin simpukukka, kun vaikeudet tulevat, muutoin todella avoin. Meillä on ollut miehen pikkuveljen hautajaisia, muita suruja, ja kaikkea tätä liian suurta puutarhaa, jota on toukokuusta asti saanut kastella uupumukseen asti. Nyt olen menettänyt uneni, sillä ilmeisesti kivitalomme on varannut komiasti lämpöä eikä auta vaikka nukun alakerran vierashuoneessa, joka on tietenkin yläkertaa viileämpi. Uimisen autuus on vain hetken hurma järvessä, joten viikonloppuna kohti merta.

    Kaikkea parempaa sinulle kohti elokuuta lähdettäessä ihan pian♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena, voimia sinulle surullisten asioiden työstämiseen.
      Nukkuminen on täälläkin vajavaista. Koko talo hohkaa lämpöä ympäri vuorokauden, vaikka kaikki sälekaihtimet ovat jo viikkotolkulla olleet kiinni.
      Raikkaita merituulia viikonloppuusi!

      Poista
  16. Kaksi ihanaa blogia on ainakin poistunut lyhyen ajan sisällä. Joko kokonaan tai joksikin aikaa. Blogeihin kiintyy, vaikka kenenkään ei tarvitse blogia ylläpitää lukijoiden vuoksi. Saatikka oman jaksamisensa kustannuksella.

    Sinulla onkin tänä vuonna ollut nopeassa tahdissa vähän liikaa asioita ja muutoksia. Niiden kaikkien asioiden pureskeluun menee aikaa. Joskus hitaasti pääsee varmemmin perille kuin nopeasti kiiruhtaen. On vaikeaa joutua kerralla oman epämukavuusalueen ulkopuolelle. Luulen, että oma tapasi käsitellä ja jäsentää tätä kaikkea auttaa myös. Ja jos tarvitsee tukea asioiden käsittelyyn, sitäkin on aina saatavilla.
    Nyt toivon kovin, että sinulle ei enää uusia vastoinkäymisiä tule tähän päälle. Tässäkin on jo tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi!
      Eikö olekin jännä, miten sitä kiintyy kivojen blogien takana oleviin ihmisiin, vaikka heitä ei koskaan edes tapaa. Toivon, ettei kukaan bloggaisi pelkästään lukijoiden vuoksi ja omat voimavaransa käyttäen, vaan blogin kirjoittaminen olisi iloa tuottava mukava harrastus.
      Lyhyen ajan sisällä on tosiaan tullut turhan paljon vastoinkäymisiä, enkä yhtään enempää enää halua. Kyllä asiat tästä selkiintyvät, osa työstämällä, osan hoitaa aika.

      Poista
  17. Elämä rytmittää vaikeuksia (ja toki ilojakin) odottamattomasti hallitsemattomiin rykelmiin. Joskus voimat eivät vain lopu, vaan koko oleminen menee miinukselle, puhtaalle velalle.

    Yksi selviytymisen avaimista on keskittyä elämän kantaviin rakenteisiin, ei niihin sortuviin. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Mutta tietoinen keskittyminen oman elämän olennaisiin asioihin auttaa väistämättä, vaikkakin jokus hitaasti.

    Voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!
      Kuten sanoit, on tärkeää ja eteenpäin vievää löytää elämästään ja tilanteestaan positiivisia seikkoja. Niitähän on ihan jokaisella, vaikka tiukassa paikassa niitä ei tahdo nähdä. On myös hyvä purkaa ongelmia askel askeleelta, eikä pyrkiä selättämään kaikkia kerralla.

      Poista
  18. Jatkan vielä, tuo älypuhelin ei ole paras mahdollinen kommunikointiväline, ei ainakaan minulle.
    Tosiaan olen nyt keväästä asti tullut sen tosiasian eteen, että kesäkodin työt ja toimet alkavat olla pikkuhiljaa minun osaltani ohi tai ainakin siinä määrin kuinka siellä niin monet kesät jaksoin puuhata ja uurastaa.
    No muutokseen ilmeisesti tottuu ja rikkaruohot tulee hyväksyä.

    Kissaihmisenä tunnen sisimmässäni, että Juuson poismeno on sinulle hyvin raskas kokemus kaiken muun murheen lisäksi, toki sen hyväksyy mutta suru on kuitenkin jossain pinnan alla läsnä. Miten minä vieläkin ajattelen Molleytä ja aina jotain kosteata kiertyy tuonne silmien seudulle ja ajatus kissan äkillisestä kuolemasta tuntuu niin pahalta.
    Juuso oli varmasti persoona ja teidän hyvä lemmikki ja perheenjäsen.
    Tällainen helle olisi varmasti ollut Juusolle kova koetus ja nyt hän on vapaa kaikesta ja kulkee muistoissa kanssasi niin iloissa kuin suruissa.
    Kesää on vielä jäljellä ja syksyyn on vielä matkaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley, olen aina nostanut hattua ihmisille, joilla on omakoti-/rivitalon lisäksi kesämökki ja joillain vielä venekin. Miten ihmeessä he selviävät kahden pihan hoitamisesta ja niiden välillä reissaamisesta? Luopuminen vaatii aina hyvin perustellut päätökset, eikä se taida surutta onnistuakaan. Sinullakin on varmasti vahva tunneside kesäkotiin ja paljon kauniita muistoja sieltä.
      Juuson poismeno oli ja on edelleen raskas kokemus. 17 vuoden kiinteä yhteiselo tuotti myös runsaasti arkisia rutiineja, joiden loppuminen aiheuttaa päivittäistä hämmennystä. Meillä on hurja ikävä Juusoa. Näimme, että toukokuun helteet olivat Juusolle vaikeita ja sen tila huononi. Isosta ikävästä huolimatta päätös Juuson elämän päättymisestä oli oikea.
      Kesää on vielä jäljellä ja nämä helteetkin varmasti pian alkavat hellittämään. Sitten voi vihdoin ulkona olla ilman, että koko ajan kaipaa varjoa ja viileyttä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  19. Niin tuttua. Välillä menee vuosia vaikeuksien keskellä survoessa - valoa edessä näkemättä. Liian monen elämän peruspilarin sortuessa voimat elämään heikkenevät. Se taas näkyy ihan kaikessa.

    Myrskyn jälkeen tulee poutasää. Siellä jossain tulevaisuudess se on. Minulla oli reilut kaksi vuotta todella vaikeaa, kun ikäviä asioita tapahtui ihan solkenaan. Kuolemia, vakavia sairastumisia, työn menetystä ja taloudellisia vaikeuksia. Silloin lakkasin näkemästä huomista, ja elin vain tätä hetkeä. Koska tulevaisuutta ei ollut.

    Silti - tuo aika opetti paljon. Asioilla on puolensa, jopa hirveillä asioilla. Minä löysin ihan uutta sisäistä vahvuutta. Jos kerran kokemani asiat eivät saaneet minua nitistettyä, niin voin taputtaa itseäni olkapäälle todeten "Sinä pieni, urhea nainen - minä luotan sinuun"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita! Minullakin on ollut pitkä vaikeuksien jakso elämässäni ja silloin tuntui, ettei sinne valoa pilkahda milloinkaan. Työllä sieltä ryömittiin takaisin elämään. Kuten sanoit, tuollaiset vaikeat elämänjaksot myös opettavat monin tavoin. Erityisen tärkeänä pidän sitä, kuinka vaikeudet opettavat näkemään ja ymmärtämään myös toisten ihmisten ongelmia ja niiden taustoja. Nykymaailmasta empatiakyky tuntuu vähenneen huolestuttavasti. En toki toivo ihmisten sitä oppivan kantapään kautta, mutta globaalin yhteiselon kannalta se olisi olennainen taito.
      Tita, sinä olet ehdottomasti "pieni, urhea nainen" ja ansaitset jokaisen taputuksen myös meiltä muilta. Sen olen sinua tapaamatta blogiasi lukemalla vaistonnut.

      Poista
  20. Minäkin hätkähdin Pirjon postausta lukiessani. Vaikka koskaan ei olla tavattukaan, monivuotinen blogiystävä tuntuu kuitenkin niin tutulta. Ei tässä voi kuin toivoa kuin valoisampia aikoja hänelle, kuten myös sinulle ystäväni ♥
    Joskus elämä tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, ikäviä asioita tapahtuu liikaa liian lyhyessä ajassa.
    Sinulla on on ollut rankkaa jo niin pitkän aikaa, monta asiaa, joiden käsittelyyn menee aikaa.
    Toivon sinulle sydämestäni kaikkea hyvää tulevaisuuteen ja toivottavasti rasitusvammasi rauhoittuu pian, että voit taas olla "oikeakätinen" ja pääset taas kutimiesikin pariin. Villasukan kutominen on ihan parasta terapiaa.
    Lempeää alkavaa elokuuta sinulle Between ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja!
      Minäkin toivon, ettei mitään peruuttamattoman vaikeaa ole Pirjolle tapahtunut ja että hän saa kaiken tarvitsemansa avun.
      Villasukan kutominen ja puutarhailu on totisesti parasta terapiaa. Ehkä juuri kummankin puutteessa olen näin pistoksissa. Asiat lutviintuvat, sen tiedän. Olen vain huono sietämään välitiloja ja hitautta.
      Elokuuta kohden mennään hurjaa vauhtia. Eiköhän lämpötilatkin vähitellen asetu siedettävimmiksi. Mukavaa heinäkuun loppua ja lähestyvää elokuuta sinulle!

      Poista
  21. Hyvin olet taas jäsentänyt sen, mitä oli ennen, on nyt ja hahmotelmasi tulevaisuudestasikin on siirtymässä alitajuntaan. Samoja asioita meilläkin pohditaan kun tuo ikä seuraamuksineen menee eteenpäin kiivaammin kuin ennen. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Myttynen!
      Asioiden hahmottaminen helpottaa niihin suhtautumista ja auttaa eteenpäin menossa. Vanhenemisen tuottamiin seuraamuksiin on hyvä ryhtyä ajoissa valmistautumaan. Tämän päivän vanhustenhoitoa seuratessani on pakko todeta, ettei apua muilta ole välttämättä odotettavissa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  22. Hei Between - uusi yritys uuden blogin kanssa kun heti alkuunsa unohdin kirjautumistunnukset ensimmäiseen blogiini mihin tulit lukijakseni.

    Terveisin Paula K.

    https://kurulapaula.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos uudesta linkistä. Kävin kirjautumassa lukijaksi. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi puutarhablogien mukavaan maailmaan.

      Poista
  23. Tuo viittaamasi postaus tosiaan sykäytti ja sai pohtimaan. Terveyden pettäminen on paljon muutakin kuin fyysisiä oireita. Voimia *halaus* toivon, että saat itsesi kuntoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle!
      Totta, terveys on muutakin, kuin fyysisiä oireita. Emmekä tosiaan edes tiedä, mitä ko. bloginkirjoittajan elämässä on tapahtunut. Lähetetään hänelle paljon voimahalauksia.

      Poista
  24. Koska täällä rannoilla väki kaksinkertaistuu kesäisin, on nettiyhteyteni ajoittain niin hidas, etten pääse lukemaan kaikkia seuraamiani blogeja. Siksi onnistuin lukemaan Pirjon blogista vain otsikon ennen kuin blogi suljettiin. Vuosien myötä blogikavereista tulee ystäviä ja heidän seurastaan tärkeää. Myös heidän vastoinkäymisensä koskettavat. Sinunkin tilanteesi järkytti ensimmäisen asiasta kertoneen postauksen jälkeen, mutta olen iloinen, että olet toipunut niin hyvin ja kommunikoit meidän kanssamme entiseen tahtiin. Elämässä kaikki on pysymätöntä ja joskus tuntuu, että vaikeudet tulevat kasapäin. Pitäisi osata olla itselleen armollinen ja voimien vähetessä tyytyä siihen, ettei kaikkeen pysty ja muistaa, että asiat voivat muuttua myös parempaan suuntaan. Voimia sinulle!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!