Siemenkirje saapui

Yksi kelloköynnöksistä kaksi viikkoa sitten

Minulla on ollut ilo päästä osallistumaan peräti kahteenkin siemenkirjeeseen, vaikka vuosi on vasta näin aluillaan. Ensimmäisen siemenkirjeen laittoi liikkeelle Tuulikki Kukkia ja koukeroita -blogista. Toinen siemenkirje lähti Pihan vuosi -blogin aloitteesta ja se sisältää lähinnä perennan siemeniä. Monena päivänä olen postilaatikkoon toiveikkaana kurkistanut. Tänään keskiviikkona olin asian tyystin unohtanut ja postilaatikkoonkin kurkistin vasta tunti sitten. Siellähän se rapiseva kirje odotti.

Siemenkirje on oivallinen idea jakaa ylimääräisiä siemeniä ja toisaalta päästä osalliseksi toisten ylimääräisistä siemenistä. Kahden kirjeen kimppaan nyt osallistuttuani huomasin, että aika hyvin alkaa jo itselläkin siemeniä olla. Lienee niin, että muilla on ylituotantoa samoista siemenistä. Sehän on selvääkin, sillä monet tavalliset puutarhakasvit tuottavat runsaasti siemeniä ja taasen ne harvinaiset ja halutuimmat ovat varsin kitsaliaita annissaan.

Olen kahteen otteeseen saanut kirjailija ja puutarhaharrastaja Mari Möröltä siemeniä. Niitä on siis yli omien tarpeiden ja niinpä laitoin niitä jakoon. Jos muuten et ole aiemmin Mari Mörön kasviaiheisiin pakinoihin ja kirjoihin tutustunut, suosittelen lämpimästi niin tekemään. 

Esikasvatettavat ja kylmäkäsiteltävät saattavat olla jo tältä keväältä myöhässä, vaan tuleehan noita keväitä myöhemminkin. Lisäksi itse kasvatan perennoja kylvämällä niitä kesällä potteihin. Tilanpuutteen vuoksi se on kätevää ja olen onnistunut siinä hyvin.

Kirjeen sisältöä taasen verotin mm. akileijan ja tähtiputken siemenillä. Niinikään otin ruusunätkelmää, jonka kasvattamisessa viime kesänä epäonnistuin. Tai sain ne kyllä hyvin itämään, mutta kukkapenkkiin siirrossa jokin meni pieleen ja kasvit kuolivat. 

Isoin kelloköynnöksistäni on jo kertaalleen kieputettu tukikepin ympärille.

Pudotan siemenkirjeen aamulla postilaatikkoon, josta se toivon mukaan lähtee ajallaan ja ehtii seuraavalle vastaanottajalle jo ennen viikonloppua. Mukavaa postia on siis odotettavissa.
 

Taimivauvoja ja possuja

Uusi taimivauva on syntynyt. Ensimmäisen taimen mönkiminen esiin mullasta on joka kerta yhtä sykähdyttävä ilmestys. Olen tarkkaillut kylvöksiäni kurkkimalla niitä joka päivä. Mieli on tehnyt suorastaan tunkea sormet multaan ja vähän avittaa siementä kasvamaan. Puhaltaa ja tukea, että voimat varmasti riittäisivät kasvuun. Näin en ole tehnyt, mutta kenties potin äärellä henkäileminen hermostutti siemenen ja se päätti kuin päättikin rynnistää mullan pinnalle.

Toinenkin kelloköynnös on aloittanut matkansa kohti kesää. Niin paljon, kuin näistä taimivauvoista iloitsenkin, hiipii mieleen epäilys siitä, miten tulee käymään muiden siementen kanssa. Kylvin jokaiseen pottiin kaksi siementä eli yhteensä siis kahdeksan. Ovatko muut kaverit hitaampia? Vai ovatko kimpassa päättäneet, että "me ei vaan jakseta nousta". Huh, hirveää tämä odottavan aika. Kahden kelloköynnöksen varaan en aio jättäytyä. Jollei elämää ala mullan pinnalle lähiaikoina ilmaantumaan, teen uuden kylvön.

Kukkia ja koukeroita -blogin Tuulikki otti kopin bloggareiden siemenpussien runsautta käsittelevästä keskustelusta ja laittoi liikkeelle siemenkirjeen, jonka tuloksista olen jo päässyt nauttimaan. Olin listalla ensimmäisenä ja Tuulikin siemenkirje saapui postilaatikkoon jo viikko sitten. Vaikka tarkoitus oli lähinnä päästä omista ylimääräisistä siemenistä eroon, otin kuitenkin muutaman siemenen Tuulikin kiertoon laittamista pussukoista. Laitoin pussukkaan omia siemeniäni ja lähetin sen listan mukaisesti eteenpäin. Kiva ja toimiva idea, jota voisi harrastaa enemmänkin.

Sitten taimivauvoista possuihin. Poika on tullut äitiinsä ja sen huomaa siitä, että hän tykkää traditioista. Jouluna sain häneltä jälleen kerran pikkuruisen marsipaaniporsaan. Vuosia sitten kerroin Pojalle, kuinka isälläni oli lapsuudessani tapana ostaa meille jouluksi marsipaaniporsaat. En muista, kuinka monena jouluna possut saimme tai edes sitä, saimmeko kaikki sellaisen? Vai vaan minä? Marsipaanipossumuistoni jäi Pojalle mieleen ja hän otti tavakseen antaa minulle jouluisin pienen marsipaanipossun.

Possu on viettänyt jouluaatosta lähtien aikaa jääkaapissa. Muutama päivä sitten totesin, ettei se siellä kaapissa suinkaan liho ja possu pääsi iltapäiväkahvin ajaksi kukkaniitylle. Pitkään possuressu ei niityllä saanut kirmata, kun se joutui syödyksi. Tarkoitus oli käyttää possua marsipaanilisänä laskiaispullissa, vaan toisin kävi. Ehkä sitten ensi vuonna.