Sipulihommissa huomattuja

Symphyotrichum novi-belgii - Syysasteri

Jokohan tämän syksyn sipulit olisi kaikki kätketty multaan? Siltä näyttää, vaikka en tietenkään mene vannomaan. Jos kaupassa joku ihanuus edullisesti tulee vastaan, sellaista voi olla vaikea vastustaa. 

Pakko myöntää, etten tykkää sipulien istuttamisesta. Jos puutarha olisi täynnä neitseellisen multavia penkkejä valmiina vastaanottamaan sipuleita, mikä olisi istutellessa. Vaan yleensä sipuleita on tungettava olemassa olevien perennojen juuristoalueille ja siinäpä vasta pähkäilemistä, ettei uutta kauneutta luodessaan vahingoita vanhoja kasveja.

Scabiosa atropurpurea - Koreatörmäkukka

 
Sipulikorin kanssa oli kyllä kiva tepastella istutuspaikkoja kuikuilemassa. Seuranani oli useampi punarinta, jotka ovat kovin seurallisia ja pelottomia pikkulintuja. Vähänkin multaa myllättyäni, yksi tai useampi punarinta odotti vuoroaan ja lennähti oitis nappamaan madon jos toisenkin.

Koska sipuliurakkani jakautui useamman viikon ajanjaksolle, ehdin siinä ohessa katsella puutarhaa muussakin, kuin istutusmielessä. Syysasterit ovat tänä syksynä tavallista hitaampia. Pikkupuutarhan lilat (yläkuvassa) ehtivät hyvin kukkaan, mutta alapihan Patricia Ballard on vasta näiden poikkeuksellisten syyskuun lopun lämpimien päivien aikana alkaneet availla nuppujaan. Tuskin siltikään kaikki avautuvat.

Pinkki koreatörmäkukka soi kivan yllätyksen. Kasvatin sen siemenestä ja istutin toukokuun lopulla Allaspenkkiin. Luulin jo, ettei se ole selvinnyt, vaan sielläpä tuo on tehnyt jo toisenkin kukan.

Lathyrus odoratus - Tuoksuherne

Tuoksuherneet jatkavat kukintaansa kasvarin kulmalla entistä innokkaammin. Aiemmin kesällä leikkasin ahkerasti kuihtuneita kukkia pois edistääkseni kukintaa. Nyt en ole kovin usein edes muistanut käydä tuoksuhernettä katsomassa, puhumattakaan mistään leikkaamisesta. Siellä se pukkaa uusia nuppuja ja kukkia siemenkotien lisäksi.

Rosa Pimpinellifolia-Ryhmä 'Tove Jansson'

Ruusupenkin Sävelen ja neilikkaruusun lisäksi Pikkupuutarhan Tove Jansson on intoutunut tekemään yhä uusia kukkia vielä näin syyskuun lopulla. Aiemmin näin ei ole käynyt, mutta ehkä pensas on ollut liian nuori ja pieni jaksaakseen toisen kukkimiskierroksen. Tänä kesänä puska on venynyt mittaa mukavasti.

Ilokseni myös Ruusupenkistä Pikkupuutarhan Muuripenkkiin siirtämäni kirjoapteekkarinruusu ja Ilo (joka saattaakin olla Lumo) ovat selvästi juurtuneet ja työntävät jo maasta uutta versoa. Sen sijaan kolmannesta siirtoruususta ei ota tolkkua, alkaako se kotiutua vai heittääkö henkensä. Kevät näyttää, miten käy.

Eryngium planum - Sinipiikkiputki

Muistan, kun siemenestä kasvattamani sinipiikkiputki alkoi ensimmäisen kukintansa aikaan muuttua sähkön siniseksi. Olin innoissani ja ihmeissäni. Nyt on muutama kesä tämän kasvin kanssa vierähtänyt ja lienen tottunut siniseen ihmeeseen sen verran liikaa, etten ole sitä pysähtynyt sen kummemmin ihastelemaan. Kunnes yhtenä päivänä pysähdyin katselemaan yksittäisessä kukassa sinnikkäästi mettä imeviä hyönteisiä. On se vaan edelleenkin yhtä jännän sininen.

Colchicum autumnale 'Waterlily' - Syysmyrkkylilja

On se vaan kumma, etten tähän ikään mennessä ole oppinut yhtään enempää malttia ja kärsivällisyyttä. Kun joku kukka ei heti onnistu, olen maani myymässä ja valmis kierimään epätoivon mullassa. Oli sitten kyse jouluruusuista, syysvuokoista, punahatuista tai syysmyrkkyliljoista. Sama juttu. Ensi-istuttamalla pitäisi tulla kukkien runsautta ja kestoa yli yhden kasvin sietomäärän.

Vaikka kärsivällisyys puuttuu, löytyy onneksi sitkeyttä. Voi sitä tietenkin kutsua myös pettymysten onnelliseksi unohtamiseksi. Tai pään puuhun hakkaamiseksi. Riittävän monta jouluruusua eri paikkoihin istutettuani, aloin vihdoin saada hyviä tuloksia. Sama koskee syysvuokkoja, punahattuja ja nyt myös syysmyrkkyliljoja. Tällä hetkellä niitä nousee neljästä eri paikasta, useampi kustakin. Enimmäkseen olen istuttanut Waterlilyä ja se nouseekin kaikkein uskollisimmin. Albat ja Giantit lymyävät jossain tai ovat kaivautuneet sinne kuuluisaan Kiinaan, minne moni muukin kasvini usein katoaa. 

Vasemmalla Jolly Jewel Purple, oikealla Ballerina, harmaakurjenpolvia kumpikin

Ruusupenkkiä mylläsin kesän mittaan oikein olan takaa. Tai mylläyksen aloitin itse asiassa jo vuosi sitten kaivamalla Valamonruusun pois (teki liikaa juurivesoja naapurin puolelle). Ruusupenkki on pitkänomainen alue, jonka vasemmanpuoleisen päädyn olen tämän kesän aikana pyhittänyt ängelmille, kurjenpolville ja kellukoille. On siellä pari pioniakin ja yksi Austin-ruusu. Toivottavasti jo ensi kesänä näen, miten kasvien sijoittelu on onnistunut. Korkeiksi kasvavat jalo- ja keijuängelmät ovat tietenkin takana, matalimmat harmaakurjenpolvet ihan edessä. Muut sitten limittäin ja lomittain, mikä saattaa vielä jossain vaiheessa aiheuttaa siirtoja.

Vaikka kurjenpolvien sanotaan viihtyvän puolivarjossa, kukkivat ne kyllä meillä paremmin valoisassa paikassa. Ballerina alkoi kukkimaan vasta, kun siirsin sen uuteen paikkaansa. Tietenkin muillakin asioilla on vaikutusta. Nykyisellä paikalla niin Ballerinalla kuin Jolly Jewel Purplella on hyvin multava maa.

Lonicera x heckrottii - Koreanköynnöskuusama

Olen vähän suruissani koreanköynnöskuusaman puolesta. Istutin sen hölmöyksissäni samaan tukeen lumikärhön kanssa kesällä 2016. Tähän saakka lumikärhö on näytellyt pääosaa ja koreanköynnöskuusamasta on näkynyt vain verson pilkahduksia jossain välissä. Tänä kesänä koreanköynnöskuusama on innostunut kukkimaan ja muutama päivä sitten löysin taas uusia nuppuja. Molempien köynnösten juuret ovat todennäköisesti niin tehokkaasti kasvaneet toistensa lomaan, vailla niillä väliä onkin, ettei kannata alkaa kuusamaa pois kaivamaan. Ehkä hankin jossain vaiheessa uuden koreanköynnöskuusaman. Tai sitten en.

Fragaria x rosea 'Pink Panda' - Koristemansikka

Koristemansikka Pink Panda on hauska veijari. Siellä se kiemurtelee Päivänliljapenkissä muiden kasvien lomassa. Tässä kukka puskee akileijalehdistön läpi itseään esittelemään. Pink Pandasta ei ole tullut minkäänlaista riesaa. Se on varsin maltillinen leviäjä ja sen ruusukkeista on helppo halutessaan jakaa kasvia muuallekin.

Tomaatti piiloutuu persiljan joukkoon

Olen tyhjentänyt kasvimaan viljelylaatikoita. Useimmat laatikot ovatkin jo tyhjinä. Kosmoskukkia on yksi laatikko täynnä ja kahdessa muussa on palmu- ja lehtikaalia. Lehtikaalia pakastin jättikasan ja pussillisen vein naapurillekin. Lauantaina tein ruusukaalipaistosta, johon yhdistin lehtikaalia.

Tillit olen ajat sitten korjannut pakastimeen. Nyt oli persiljan vuoro. Ison persiljamättään joukkoon on näköjään kasvanut pieni tomaatin taimi.  Persilja nousee myös ensi vuonna, mutta tomaattiressukka tulee paleltumaan talven kylmyyteen.

Pilosella aurantiaca - Oranssikeltano

Oranssikeltano kukkii nyt toistamiseen. Eikä yhden vaan useamman varren voimin. Vuosi sitten siirsin sitä myös Vasenrinteeseen - ja unohdin siirtoni. Keväällä ihmettelin, mitä kumman varsia rinteessä kasvavista matalista lehtiruusukkeista nousee. Pian asia selvisi, kun nuput kasvoivat ja alkoivat avautua oransseina. 

Oranssikeltano on uskomattoman sitkeä kasvi. Alun perin istutin sitä yläpihan Syreenipenkkiin. Samaan paikkaan, kuten moneen muuhunkin, nousee jo näin syksyllä lukuisa joukko lemmikin lehtiä. Kitken niitä Syreenipolun kivien välistä ja siinä samalla tulee kitkettyä myös oranssikeltanoa. Siitä huolimatta se ei ole minua jättänyt, vaan pukkaa aina uusia lehtiä ja näitä suloisia kukkia.

Polemonium caeruleum - Lehtosinilatva

Manaan usein omaa lahopäisyyttäni. Sitä kuinka muistan monet asiat tasan niin pitkään, kuin ne ovat silmissäni. Minulla ei taida olla yhtään rintataskulla varustettua puseroa. Sellainen olisi puutarhatöissä kätevä, kun sinne taskuun voisi sujauttaa pienen muistikirjan ja kynän tarpeellisia muistiinpanoja varten. Muistikirjasta olisi helppo tsekata, mitä tuli tehtyä ja mitä vielä pitäisi tehdä.

Sipuleita istuttaessani huomasin Kiemurapenkin tuijan kupeessa kasvavan lehtosinilatvan, joka on ollut tarkoitus siirtää yhden jos toisenkin kerran. Siinä se edelleen nökötti onnettomana päätään kumarrellen mahtuakseen yhä isommaksi venyvän tuijan alle. Siltä kykkimiseltäni otin itseäni niskasta kiinni ja kuopaisin lehtosinilatvan lapiolla ylös ja kiikutin heti toiselle puolelle puutarhaa uuteen paikkaan istuttaen. Toivottavasti se huokaisee helpotuksesta ja kiittää minua kaikesta uudesta valon ja tilan määrästä ryhtymällä kasvamaan ja kukkimaan. 

 

Syystyölista alkaa saada tehty-rukseja osakseen mukavaa tahtia. Syyssipulit on istutettu, pensaiden leikkaukset ja haketukset hoidettu. Nyt on ollut uskomattoman kesäisen lämpimiä päiviä, mutta pelaguut toin jo sisälle. Daaliat ja kelloköynnös kukkivat edelleen komeasti ja verenpisaratkin ovat vielä pergolassa. Ruskavärejä alkaa jo olla ympärillä, mutta työntuoksinassa niiden ihailu ja kuvaaminen on jäänyt  lapsipuolen asemaan. Kurjetkin ovat muodostaneet taivaalla aurojaan etelään muuttoa valmistellen. 

Jospa työtahti nyt rauhoittuisi normisyksyn askareisiin ja olisi vuoro nojata haravanvarteen syyspäivien kauneudesta nauttien.

Piuhat sekaisin

Joinakin aamuina on herätessä ollut usvaista. Ei vain ole ollut aikaa ja intoa lähteä kameran kanssa puutarhaa kuvaamaan. Torstaiaamu valkeni lämpimänä ja satumaisen usvaisena. Koska aamun aikataulu oli kiireettömämpi, nappasin kameran ja lähdin ihastelemaan kauniita näkymiä.

Alkuun vain pyörin ympäriinsä, kunnes huomasin ensimmäiset hämähäkinseitit. Tarkemmin katsottuna niitä oli kaikkialla. Pitkiä lankoja risteili sinne tänne. Hämähäkkejä täytyy olla puutarhassa kymmenittäin, ellei sadoittain verkkojen määrästä päätellen. 

Ehkä illalla ennen auringonlaskua puutarhassa on kiirinyt hämähäkkioperaattorin käsky: "Kaikki joukolla piuhoja vetämään. Aamulla on oltava valmista ja yhteyksien on sujuttava!" 

Pikkuiset kutojat ovat tehtailleet metritolkulla ohuen ohutta lankaa, jota toinen porukka on samantien kiskonut oksalta oksalle, versolta versolle. 

Piuhamateriaalia on varmasti ollut kasapäin  joka puun, pensaan ja perennan alla. Jos olisin nukkunut ikkuna auki, olisin ehkä kuullut taukoamatonta sipinää ja supinaa, rapistelua ja tuhansien pikkuisten hyönteisten jalkojen töminää. 

 

Nukuin kuitenkin hyvin suljetun ikkunan takana ja vasta aamulla näin hämähäkkien yöllisen piuhanvedon tulokset. En arvannutkaan, että puutarhassamme on ahkeroinut ihka uusi operaattori. Onko hämähäkkien tavoitteena kenties luoda yhteydet kaikkien naapuruston hämähäkkien välille? Markkinoivatko he 5G-yhteyksiä myös kimalaisille ja perhosille? Ihan selvästi rakenteilla on valokuituverkko. 

Joitakin piuhakeskittymiä katsellessa mieleen tuli, että piuhojen vetämiseen on valjastettu koko hämähäkkipopulaatio vauvasta vaariin. Mummoilta homma on jo sujunut näppärästi vuosien kokemuksella. Sen sijaan nuorempi väki on työskennellyt luurit korvilla räppiä kuunnellen. Yksittäisen hämähäkin kaikki kahdeksan jalkaa - tai montako jalkaa niillä nyt onkaan - ovat vispanneet räpin tahdissa ja sen seurauksena langat kulkevat ristiin ja rastiin osan päättymättä yhtään mihinkään. 

Räppinuorten vanhemmillakin on musiikki virrannut veressä ja mielessä. Oksilla on langanvetoja siihen malliin, että niitä varten on tarvittu reipas masurkka tai vähintäänkin irlantilainen rivitanssi. Puhumattakaan mummoista, jotka ovat polkeneet porukalla polkkaa piuhoja asentaessaan. 

Muutamissa paikoissa valmistuneet verkkokehitelmät ovat niin tiiviitä, että niihin on taidettu jättää pikkuisimmat hämähäkkivauvat nukkumaan, jotta aikuiset saavat rauhassa jatkaa ahkerointiaan.

Aamun valjetessa hämähäkit ovat kömpineet väsyneinä piiloihinsa nukkumaan. Ne ovat tanssineet pitkin poikin puutarhassa verkkoja kutoen ja piuhoja vetäen. Vaativa työ on otettu hauskana syysjuhlana, jossa jokaisella hämähäkillä on ollut tehtävänsä. 

Yöllisten juhlien tiimellyksessä tavoite naapuruston hämähäkkipopulaation yhteisestä valokuituverkosta on hämärtynyt. Piuhat ovat tanssiessa menneet sekaisin ja tarpeelliset liitännät jääneet tekemättä. Jäljellä on taidokkaita kudonnaisia ja ihastuttavia taideteoksia. Hämähäkit levätkööt voimia keräten puutarhurin nauttiessa juhlaväen jälkiä katsellen. 

Inspiroivaa ja kaunista viikonloppua teille kaikille!

 

Kärhötuet viimeistelyä vaille valmiina - ja pystyssä

Puutarhaelämä on ollut viime aikoina silkkaa urakointia. Sinänsä ei ole kiirettä, mutta haluan muutamat työt pois päiväjärjestyksestä tämän syksyn aikana, jotta keväällä voi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Varsinkin kärhötukien pystyttämisen ennen uutta kasvukautta näin tärkeänä. Keväällä penkeistä nousee sipulikukkia ja perennatkin versovat. Silloin ei ole kiva tallustella istutusalueilla tukia asentamassa.

Alapihan ruotsinköynnöskuusama sai oman tukensa jo pari viikkoa sitten. Samoin yläpihan Kaarikäytävän kaksi nuorta kärhöä ja sisäänkäyntiä vastapäätä Bermudaan vuosi sitten istutetut Madame Julia Correvon ja Warszawska Nike. 

Ruotsinköynnöskuusamaa jouduin leikkaamaan jo aiemmin kesällä siirtäessäni sen. Siksi tuen pystyttäminen kuusamalle oli helppoa. Samoin nuoret kärhöt olivat hentoja ja vain kevyesti väliaikaisiin tukiinsa kiinnittyneitä, joten ne eivät kärsineet asennushommasta ollenkaan.
 

Ukkokulta teki tuet samalla kaavalla, kuin vuosia sitten Päivänliljapenkin päätyyn laitettu lumikärhön tuki. Silloin sain ystävän uuden kodin työmaalta yhtenäisen betonirautaverkon, joka laitettiin sellaisenaan kahden kakkoskakkosen väliin sinkilöillä kiinnittäen. 

Tällä kertaa päätimme ostaa 6 mm:n saneerausverkkoa, jota myydään valmiina 80x120 cm:n levyinä. Yhtä lukuun ottamatta tuista tehtiin 200 cm:n korkuisia, jolloin sivupuiden väliin tuli kaksi 80 cm:n levyistä verkkoa. Verkot laitettiin tukipuiden väliin eri puolille ja hieman limittäin, jotta 200 cm:n korkeus toteutuisi. 

Tukipuut sujautettiin metallisiin tolppajalkoihin, jotka Ukkokulta naputti lekalla tiiviisti maahan. Tarkkana ihmisenä hän tarkasti vatupassilla, että tuet ovat suorassa. Tukipuut kiinnitetään vielä ruuveilla tolppajalkoihin, jotta ne eivät pääse huojumaan.

Saneerausverkko on jo valmiiksi hiukan ruosteista. Reunapuut ovat kyllästettyä puuta. Ne olisi tietenkin voinut käsitellä jollain sävyllä, mutta en nähnyt sitä tarpeelliseksi. Aika harmaannuttaa puun ja sinnehän se kätkeytyy kärhön uumeniin.  

Yläpihan Syreenipenkin (ei kuvassa) tuki piti tehdä leveämmäksi, koska siihen kiipeää kaksi voimakaskasvuista kärhöä: viinikärhö Polish Spirit ja tarha-alppikärhö Willy. 80x120 senttiset saneerausverkot laitettiin poikittain kakkoskakkosten väliin, jolloin tuen leveydeksi tuli hiukan vajaa 120 cm. 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan kokonaisleveys kakkoskakkosten kanssa piti olla lähes 130 cm, mutta saneerausverkko oli vaakasuunnassa rakenteeltaan erilainen ja sinkilöiden tukevan kiinnityksen vuoksi verkko piti asentaa eri tavalla. Lisäksi verkkoja ei nyt laitettu limittäin, vaan päällekkäin siten, että niiden väliin jäi yhden ruudukon levyinen väli. Näin siksi, että saimme tuelle korkeutta riittävästi. Tukirakennelman kokonaiskorkeudeksi tuli runsas 180 cm.

Olin suunnitellut tuet ruotsinköynnöskuusamalle ja viidelle kärhölle. Muutama päivä sitten huomasin, että olin unohtanut Kiemurapenkin päässä, tuijan edessä kasvavan nimettömän kärhön. Niinpä Ukkokulta kävi hakemassa kaksi saneerausverkkoa lisää ja tuki toteutettiin samoin, kuin muillekin kärhöille.

Oli hyvä, että ryhdyin tukien pystyttämiseen nyt syksyllä, sillä pitkään paikoillaan kasvaneet vanhemmat kärhöt olivat takertuneet tukiinsa todella tiukasti ja tehokkaasti. Lisäksi tukien alimmainen poikkirauta oli painunut tiukasti maahan ja varovaisesta irrottamisesta huolimatta pelkään juurien ainakin osittain vahingoittuneen. 

Leikkasin isoiksi kasvaneet kärhöt matalaksi. Muuten niitä ei olisi saanut irti vanhoista tuista, eikä ainakaan ehjinä. Loistokärhöt nousevat keväällä joka tapauksessa uusin versoin. Tarha-alppikärhö ja viinikärhö tekevät lehtiä vanhoihinkin oksiin, mutta nyt saavat aloittaa kasvunsa ihan alusta nekin.

Allaspenkin nuori Hagley Hybrid sai Purpurea Plena Elegansin vanhan tuen.

Laitoin kaikille kärhöille uutta multaa ja erityisesti niille, joiden juurien pelkään kärsineen vanhojen tukien poistamisesta. Koska nyt on aika lämmintä ja kuivaa, on muistettava huolehtia myös kärhöjen kastelemisesta. Yksikään kärhö ei kokonaisuudessaan noussut ylös, mutta osa hiusjuurista pöllähti kahden kärhön kohdalla pintaan. Nyt ei auta muu, kuin toivoa häiriintyneiden juurien etsiytyvän syvemmälle mullassa. Keväällä on siis yksi uusi jännitysmomentti lisää. 

Jostain kumman syystä en ole ehtinyt kanttaamaan kaikkia alapihan istutusalueita kevään jälkeen. Ruusupenkin ja Oikearinteen kanttasin kummankin kohennusurakan puitteissa. Kiemurapenkin ja Päivänliljapenkin kanttasin noin kuukausi sitten. Nyt sain vihdoin Hortensiapenkin kokonaisuudessaan kantattua ja putsattua rikkaruohot. Samaa syssyä kanttasin myös Kaivoruusupenkin. Vielä on kantattavana Vasenrinne, hedelmäpuut ja naapurin aidan viereinen alue. Hyvin ehtii, eikä haittaa, vaikka jäisi kevääseen.

Kanttaaminen on kyllä hieno keksintö. Istutusalueet ovat heti siistin näköisiä ja mikä parasta, nurmikko ei kovin mittavassa määrin suikertele perennojen joukkoon. Pitkän päälle kanttaaminen vähentää rikkaruohohommia selkeästi.

Leikkasin myös Pikkupuutarhan norjanangervot, pajuangervot ja metsäruusun matalaksi. Kaikki kestävät hyvin leikkausta ja kasvavat nopeasti aikuiseen kokoon. Pajuangervon ja metsäruusun yritän jatkossakin pitää matalampana, jotta eivät risuuntuisi, eivätkä kasvit korkeiksi kasvettuaan kaatuilisi märkinä ohikulkijoiden päälle. En enää istuttaisi pajuangervoa ja metsäruusua ollenkaan niiden agressiivisen leviämisen vuoksi. Kasvuston pois kaivaminen on sen verran iso urakka, että jääköön hamaan tulevaisuuteen.

Tampere - here we come!

Mieleni on jo pidempään tehnyt päästä tutustumaan Tampereen museomaailmaan. Varsinkin Vapriikki on houkutellut. Veljenvaimon kanssa syys-kevät -ohjelmaan on kuulunut RSO:n torstaikonsertit, jotka ovat nyt koronan vuoksi tauolla. Myöskään Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry:n museoretkiä ei ole koronan vuoksi nyt tarjolla. Ei siis tarvinnut kahdesti konsertti- ja museokaveriani Maria houkutella päiväretkelle kanssani Tampereelle. 
 

Lähdimme perjantaina aamusta ajamaan kohti Tamperetta. Anoppi asui aikanaan Tampereella, joten siellä tuli käytyä usein. Nyt on ollut melkein kymmenen vuoden tauko, jolloin Tampere on ollut enemmän läpi- tai ohikulkupaikka. Lisäksi paikalliset ratikkaraiteiden rakennustyöt asettivat omat kiemuransa reittien suunnittelussa. Onneksi autossa on navigaattori, eikä ongelmia syntynyt.

Ihan ensimmäiseksi oli tarkoitus mennä Vapriikkiin, mutta matkan varrella muutimmekin suunnitelmaa ja valitsimme ensimmäiseksi kohteeksi Työväenmuseo Werstaan. Auton jätimme Vapriikin lähistöllä sijaitsevaan pysäköintitaloon. Sieltä oli nopea ja näppärä kulkea Vapriikin ohi Palatsinraitin Siltaa myöten.

Tammerkosken länsipuolella, Finlaysonin historiallisella tehdasalueella on paljon muutakin toimintaa Työväenmuseo Werstaan lisäksi. Siellä on erilaista liiketoimintaa, kulttuuri- ja tapahtumatoimintaa sekä monia kahviloita ja ravintoloita.

Reikäkortti, pulsaattoripesukone, televisio ja kuplavolkkari.

Heti kättelyssä kohti Finlaysonin aluetta kävellessäni toivoin, että aikaa olisi ollut enemmän. Niin mielenkiintoista nähtävää oli joka puolella. Tiukasti aikataulussa pysytellen marssimme suoraan Werstaan ovesta sisään. Nälkäisinä päätimme kuitenkin ensin lounastaa ja sitten uppoutua museon saloihin. Näin tapahtui.

Vanhat mainostaulut ovat mainioita.

Työväenmuseo esitteli nimensä mukaisesti työväestön elämää suurin piirtein 1900-luvun alusta nykypäivään. Katsottavana oli runsaasti esineistöä ja kuvia sekä lavastettuja miljöitä eri aikakausilta. Finlaysonin puuvillatehtaan työläisille oli oma osastonsa. 

Sulzer-höyrykone

En ole mikään tekniikan ihminen, mutta kiinnostavin nähtävyys Werstaassa oli valtava Sulzer-höyrykone, josta kerrottiin näin: "Se tuotti höyryvoimaa Finlaysonin tehtaan kehräämön, kutomon ja värjäämön tarpeisiin. Kone oli käytössä päivittäin vuosina 1900-1926 ja varavoimana aina 1950-luvun puoliväliin saakka. Sulzer on Suomen suurin tehdashöyrykone ja edelleen alkuperäisellä paikallaan. Koneen sylinteriparit on nimetty tehtaan silloisten omistajasukujen von Nottbeck ja von Rauch päämiesten vaimojen mukaan". Kuvassa näkyy Helene, toinen on Marie.

Saimme Werstaassa aikaa kulumaan lähes kolme tuntia. Poikkesimme samalla myös pihapiirin toisessa rakennuksessa olevaan Ratia-popup -myymälään, josta teimme edullisia löytöjä niin itsellemme kuin läheisillemmekin.

Suuntasimme askeleet kohti Tammerkosken itäpuolella sijaitsevaa punatiilistä Museokeskus Vapriikkia kohti. Matkalla piti pysähtyä ihailemaan syysväreihin sonnustautuvaa villiviiniä entisen tehdasrakennuksen seinällä ja hienoja kesäkukka-asetelmia.

Vapriikissa on useita erilaisia näyttelyitä. Ihan ensimmäisenä suuntasimme "Tiistaitarjotin -ruokamatka 70-luvulle" -näyttelyyn, joka oli pieni ja nopea alkupala museokierrokselle.

Joitakin "tuon minä muistan" -huudahduksia sekä minulta että Marilta pääsi. Olisin toivonut enemmän kuvia ja esineistöä päästäkseni ruokamatkalle lapsuudenkodin ja oman nuoruuden muistoihin. Ehkä olin nähnyt kuvia näyttelystä ennakkoon jo niin paljon, etten kohdannut paljoakaan uutta.

Sen sijaan Finlayson 200 -näyttely oli todella kiinnostava, toki ruokamatkaa paljon laajempikin. Aluksi liikkeelle lähdettiin tehtaan perustamisesta 1820-luvusta, jolloin skotlantilainen James Finlayson perusti tehtaan Tammerkosken vesivoiman houkuttelemana.

Kuusivooninkinen

Ensimmäisenä alueelle nousi tehdasrakennus Kuusivooninkinen 1837. Rakennuksesta on näyttelyssä hieno pienoismalli, jossa ikkunoista sisään kurkistamalla näkee työntekijöitä työnsä äärellä. 

Finlaysonin sanottiin olevan kaupunki kaupungin sisällä. Eri aikoina tehtaalta löytyi oma poliisi, palokunta, sairaala, koulu ja vanhainkoti. Finlaysonilla perustettiin Suomen ensimmäinen sairaspäivärahakassa. Pienen tovin 1800-luvulla tehtaalla oli jopa oma raha. Tehtaassa otettiin käyttöön myös Suomen ensimmäinen sprinklerjärjestelmä, sähkövalaistus ja höyrykone, joka on esillä Työväenmuseo Werstaassa - alkuperäisellä paikallaan.

Enimmillään tehtaalla oli työntekijöitä 1900-luvun alussa, noin 3300 henkilöä. 1900-luvun mittaan Finlayson osti pala palalta koko suomalaisen puuvillateollisuuden. Vapautuva kauppa ja halpatuotanto ajoivat kotimaisen tekstiiliteollisuuden ahtaalle. Tehtaan toiminta päättyi alueella 1990-luvun puolivälissä. Nykyään Finlayson on brändi, jonka tuotanto pääosin tapahtuu ulkomailla. Suunnittelu tehdään kuitenkin yhä Suomessa. 

Finlayson 200 -näyttelyn laajuudesta huolimatta se on helposti katsottava ja mukava matka tekstiiliteollisuuden suomalaiseen historiaan.

Luonto-näyttelyyn kurkistimme vain pikaisesti. Samoin kivinäyttelyyn. Tampere 1918 -näyttelyn kiersimme, vaikka siinä vaiheessa alkoi jo museoväsymys iskeä. Postimuseo olisi myös kiinnostanut, mutta aika alkoi käydä vähiin. Oli pakko todeta, ettei yhteen päivään saa mahtumaan puoliakaan siitä, mitä alkuun ajattelimme. Suosiolla suuntasimme kohti museokauppaa ja sen jälkeen olikin istahdettava kahvilan puolelle ennen museosta pois lähtöä. Museo oli nimittäin menossa kiinni.

Vasemmalla verstas ennen ja oikealla nyt museokäytössä.

Museokeskus Vapriikki sijaitsee entisessä Tampellan tehdaskiinteistössä. Tammerkosken itärannan ensimmäinen teollisuuslaitos oli 1844 aloittanut Tampereen masuuni, jossa jalostettiin rautamalmia. Masuunin yhteyteen rakennettiin 1856 konepaja. Nämä yhdistyivät 1861 Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Osakeyhtiöksi, jonka kutsumanimeksi vakiintui Tampella. Kutsumanimi virallistettiin 1960-luvulla. 

Tampella valmisti mm. patoja, pannuja, uuniluukkuja, lankaa, höyrylaivoja, puuhiomakoneita, köysiä, höyryvetureita, vesiturbiineja, paperitekstiilejä, kranaatinheittimiä, kuitukangasta, paperikoneita, suojapeitteitä, kallioporakoneita, veturien dieselmoottoreita, kangasta purjeista arkisiin pyyheliinoihin, höyrykattiloita, sellutehtaiden soodakattiloita ja talteenottolaitoksia, tykkejä, designtekstiilejä (kuten kansainvälisesti palkittuja damastiliinoja), lentokonemoottoreita, kaivoskuormaajia, paloletkuja, paperi- ja kartonkikoneita.

Varsin monipuolinen tuotantolaitos siis. Keinokuitujen ja painokankaiden yleistymisen myötä pellavan tuotanto Tampellan alueella loppui jo 1977. Tampellan metallipuoli pilkottiin ja myytiin 1990-luvun laman seurauksena. Tehdasalue muuttui 2000-luvun kaupnginosaksi, jossa kosken rannan teollisuusrakennukset säilytettiin. 

Museokeskus Vapriikki avattiin yleisölle Tampellan tehtaan verstaassa 1996. vanhimmat osat on rakennettu 1880-luvulla. Vapriikin noin 14 000 neliömetrin pinta-alasta puolet on varattu näyttelyille ja yleisötiloille. Loput tiloista on tarkoitettu keskuksen muulle toiminnalle, kuten tutkimukselle ja arkeologiselle työskentelylle.

Vapriikki valittiin vuosisadan museoksi lokakuussa 2017 osana Suomi 100-juhlavuoden tapahtumia.

Tampereella ruska on selvästi pidemmällä verrattuna pääkaupunkiseutuun. Ihastelimme upeasti loistavia vaahteroita.

Historia on aina kiinnostanut minua. Museot ovat oiva ja mielenkiintoinen paikka tutustua oman maansa historiaan. Nykymuseot ovat paljon enemmän, kuin vain lasivitriinejä täynnä vanhaa tavaraa. Muutaman tunnin kierros Werstaassa ja Vapriikissa eivät suinkaan saaneet kyllästymään, vaan lisäsivät tarvetta uusiin museokäynteihin.

Jännä, miten yhden päivän kotimaan reissu tuntuu seuraavana päivänä, kuin olisi ulkomailla ollut. Jos korona ja syksy sallivat, ajattelin tehdä toisenkin reissun Tampereen suuntaan. Niin moni mielenkiintoinen paikka jäi katsomatta. Puhumattakaan, että olisi ehtinyt ihan vain katsella ja kävellä kaupungin katuja ja ympäristöä tutkien. 

PS. Faktatietoja kokosin eri lähteistä. Osa jäi mieleen museoissa luetuista kylteistä.