Tampere - here we come!

Mieleni on jo pidempään tehnyt päästä tutustumaan Tampereen museomaailmaan. Varsinkin Vapriikki on houkutellut. Veljenvaimon kanssa syys-kevät -ohjelmaan on kuulunut RSO:n torstaikonsertit, jotka ovat nyt koronan vuoksi tauolla. Myöskään Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry:n museoretkiä ei ole koronan vuoksi nyt tarjolla. Ei siis tarvinnut kahdesti konsertti- ja museokaveriani Maria houkutella päiväretkelle kanssani Tampereelle. 
 

Lähdimme perjantaina aamusta ajamaan kohti Tamperetta. Anoppi asui aikanaan Tampereella, joten siellä tuli käytyä usein. Nyt on ollut melkein kymmenen vuoden tauko, jolloin Tampere on ollut enemmän läpi- tai ohikulkupaikka. Lisäksi paikalliset ratikkaraiteiden rakennustyöt asettivat omat kiemuransa reittien suunnittelussa. Onneksi autossa on navigaattori, eikä ongelmia syntynyt.

Ihan ensimmäiseksi oli tarkoitus mennä Vapriikkiin, mutta matkan varrella muutimmekin suunnitelmaa ja valitsimme ensimmäiseksi kohteeksi Työväenmuseo Werstaan. Auton jätimme Vapriikin lähistöllä sijaitsevaan pysäköintitaloon. Sieltä oli nopea ja näppärä kulkea Vapriikin ohi Palatsinraitin Siltaa myöten.

Tammerkosken länsipuolella, Finlaysonin historiallisella tehdasalueella on paljon muutakin toimintaa Työväenmuseo Werstaan lisäksi. Siellä on erilaista liiketoimintaa, kulttuuri- ja tapahtumatoimintaa sekä monia kahviloita ja ravintoloita.

Reikäkortti, pulsaattoripesukone, televisio ja kuplavolkkari.

Heti kättelyssä kohti Finlaysonin aluetta kävellessäni toivoin, että aikaa olisi ollut enemmän. Niin mielenkiintoista nähtävää oli joka puolella. Tiukasti aikataulussa pysytellen marssimme suoraan Werstaan ovesta sisään. Nälkäisinä päätimme kuitenkin ensin lounastaa ja sitten uppoutua museon saloihin. Näin tapahtui.

Vanhat mainostaulut ovat mainioita.

Työväenmuseo esitteli nimensä mukaisesti työväestön elämää suurin piirtein 1900-luvun alusta nykypäivään. Katsottavana oli runsaasti esineistöä ja kuvia sekä lavastettuja miljöitä eri aikakausilta. Finlaysonin puuvillatehtaan työläisille oli oma osastonsa. 

Sulzer-höyrykone

En ole mikään tekniikan ihminen, mutta kiinnostavin nähtävyys Werstaassa oli valtava Sulzer-höyrykone, josta kerrottiin näin: "Se tuotti höyryvoimaa Finlaysonin tehtaan kehräämön, kutomon ja värjäämön tarpeisiin. Kone oli käytössä päivittäin vuosina 1900-1926 ja varavoimana aina 1950-luvun puoliväliin saakka. Sulzer on Suomen suurin tehdashöyrykone ja edelleen alkuperäisellä paikallaan. Koneen sylinteriparit on nimetty tehtaan silloisten omistajasukujen von Nottbeck ja von Rauch päämiesten vaimojen mukaan". Kuvassa näkyy Helene, toinen on Marie.

Saimme Werstaassa aikaa kulumaan lähes kolme tuntia. Poikkesimme samalla myös pihapiirin toisessa rakennuksessa olevaan Ratia-popup -myymälään, josta teimme edullisia löytöjä niin itsellemme kuin läheisillemmekin.

Suuntasimme askeleet kohti Tammerkosken itäpuolella sijaitsevaa punatiilistä Museokeskus Vapriikkia kohti. Matkalla piti pysähtyä ihailemaan syysväreihin sonnustautuvaa villiviiniä entisen tehdasrakennuksen seinällä ja hienoja kesäkukka-asetelmia.

Vapriikissa on useita erilaisia näyttelyitä. Ihan ensimmäisenä suuntasimme "Tiistaitarjotin -ruokamatka 70-luvulle" -näyttelyyn, joka oli pieni ja nopea alkupala museokierrokselle.

Joitakin "tuon minä muistan" -huudahduksia sekä minulta että Marilta pääsi. Olisin toivonut enemmän kuvia ja esineistöä päästäkseni ruokamatkalle lapsuudenkodin ja oman nuoruuden muistoihin. Ehkä olin nähnyt kuvia näyttelystä ennakkoon jo niin paljon, etten kohdannut paljoakaan uutta.

Sen sijaan Finlayson 200 -näyttely oli todella kiinnostava, toki ruokamatkaa paljon laajempikin. Aluksi liikkeelle lähdettiin tehtaan perustamisesta 1820-luvusta, jolloin skotlantilainen James Finlayson perusti tehtaan Tammerkosken vesivoiman houkuttelemana.

Kuusivooninkinen

Ensimmäisenä alueelle nousi tehdasrakennus Kuusivooninkinen 1837. Rakennuksesta on näyttelyssä hieno pienoismalli, jossa ikkunoista sisään kurkistamalla näkee työntekijöitä työnsä äärellä. 

Finlaysonin sanottiin olevan kaupunki kaupungin sisällä. Eri aikoina tehtaalta löytyi oma poliisi, palokunta, sairaala, koulu ja vanhainkoti. Finlaysonilla perustettiin Suomen ensimmäinen sairaspäivärahakassa. Pienen tovin 1800-luvulla tehtaalla oli jopa oma raha. Tehtaassa otettiin käyttöön myös Suomen ensimmäinen sprinklerjärjestelmä, sähkövalaistus ja höyrykone, joka on esillä Työväenmuseo Werstaassa - alkuperäisellä paikallaan.

Enimmillään tehtaalla oli työntekijöitä 1900-luvun alussa, noin 3300 henkilöä. 1900-luvun mittaan Finlayson osti pala palalta koko suomalaisen puuvillateollisuuden. Vapautuva kauppa ja halpatuotanto ajoivat kotimaisen tekstiiliteollisuuden ahtaalle. Tehtaan toiminta päättyi alueella 1990-luvun puolivälissä. Nykyään Finlayson on brändi, jonka tuotanto pääosin tapahtuu ulkomailla. Suunnittelu tehdään kuitenkin yhä Suomessa. 

Finlayson 200 -näyttelyn laajuudesta huolimatta se on helposti katsottava ja mukava matka tekstiiliteollisuuden suomalaiseen historiaan.

Luonto-näyttelyyn kurkistimme vain pikaisesti. Samoin kivinäyttelyyn. Tampere 1918 -näyttelyn kiersimme, vaikka siinä vaiheessa alkoi jo museoväsymys iskeä. Postimuseo olisi myös kiinnostanut, mutta aika alkoi käydä vähiin. Oli pakko todeta, ettei yhteen päivään saa mahtumaan puoliakaan siitä, mitä alkuun ajattelimme. Suosiolla suuntasimme kohti museokauppaa ja sen jälkeen olikin istahdettava kahvilan puolelle ennen museosta pois lähtöä. Museo oli nimittäin menossa kiinni.

Vasemmalla verstas ennen ja oikealla nyt museokäytössä.

Museokeskus Vapriikki sijaitsee entisessä Tampellan tehdaskiinteistössä. Tammerkosken itärannan ensimmäinen teollisuuslaitos oli 1844 aloittanut Tampereen masuuni, jossa jalostettiin rautamalmia. Masuunin yhteyteen rakennettiin 1856 konepaja. Nämä yhdistyivät 1861 Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Osakeyhtiöksi, jonka kutsumanimeksi vakiintui Tampella. Kutsumanimi virallistettiin 1960-luvulla. 

Tampella valmisti mm. patoja, pannuja, uuniluukkuja, lankaa, höyrylaivoja, puuhiomakoneita, köysiä, höyryvetureita, vesiturbiineja, paperitekstiilejä, kranaatinheittimiä, kuitukangasta, paperikoneita, suojapeitteitä, kallioporakoneita, veturien dieselmoottoreita, kangasta purjeista arkisiin pyyheliinoihin, höyrykattiloita, sellutehtaiden soodakattiloita ja talteenottolaitoksia, tykkejä, designtekstiilejä (kuten kansainvälisesti palkittuja damastiliinoja), lentokonemoottoreita, kaivoskuormaajia, paloletkuja, paperi- ja kartonkikoneita.

Varsin monipuolinen tuotantolaitos siis. Keinokuitujen ja painokankaiden yleistymisen myötä pellavan tuotanto Tampellan alueella loppui jo 1977. Tampellan metallipuoli pilkottiin ja myytiin 1990-luvun laman seurauksena. Tehdasalue muuttui 2000-luvun kaupnginosaksi, jossa kosken rannan teollisuusrakennukset säilytettiin. 

Museokeskus Vapriikki avattiin yleisölle Tampellan tehtaan verstaassa 1996. vanhimmat osat on rakennettu 1880-luvulla. Vapriikin noin 14 000 neliömetrin pinta-alasta puolet on varattu näyttelyille ja yleisötiloille. Loput tiloista on tarkoitettu keskuksen muulle toiminnalle, kuten tutkimukselle ja arkeologiselle työskentelylle.

Vapriikki valittiin vuosisadan museoksi lokakuussa 2017 osana Suomi 100-juhlavuoden tapahtumia.

Tampereella ruska on selvästi pidemmällä verrattuna pääkaupunkiseutuun. Ihastelimme upeasti loistavia vaahteroita.

Historia on aina kiinnostanut minua. Museot ovat oiva ja mielenkiintoinen paikka tutustua oman maansa historiaan. Nykymuseot ovat paljon enemmän, kuin vain lasivitriinejä täynnä vanhaa tavaraa. Muutaman tunnin kierros Werstaassa ja Vapriikissa eivät suinkaan saaneet kyllästymään, vaan lisäsivät tarvetta uusiin museokäynteihin.

Jännä, miten yhden päivän kotimaan reissu tuntuu seuraavana päivänä, kuin olisi ulkomailla ollut. Jos korona ja syksy sallivat, ajattelin tehdä toisenkin reissun Tampereen suuntaan. Niin moni mielenkiintoinen paikka jäi katsomatta. Puhumattakaan, että olisi ehtinyt ihan vain katsella ja kävellä kaupungin katuja ja ympäristöä tutkien. 

PS. Faktatietoja kokosin eri lähteistä. Osa jäi mieleen museoissa luetuista kylteistä.