Tampereella

Manserock näkyy parhaillaan Tampereen ratikoiden kyljessä.

Puutarhaelämän alkamista odotellessa voi vaikka piipahtaa Tampereella. Kotoa lähtiessä tuuli sai ilman tuntumaan talvisen kylmältä. Perille päästyäni ohjelmaa oli niin paljon, ettei vilua ehtinyt edes huomata.

Ystäväpariskunnan kanssa aika kului jälleen kerran kuin siivillä. Tutustuttiin museoihin ja näyttelyihin sekä tamperelaisiin paikkoihin. Syötiin ja kahviteltiin kivoissa paikoissa.

Tampereen kaupunginkirjaston pääkirjasto tunnettiin ennen nimellä Vanha Kirjastotalo (valmistunut v. 1925). Raili ja Reima Pietilän suunnitteleman uuden kirjaston Metson valmistuttua 1986 kirjat muuttivat sinne. Vanha kirjastotalo peruskorjattiin ja muutettiin virasto- ja kulttuuritiloiksi. Se avautui 1988. Vuonna 2016 rakennus suljettiin uudelleen ja avattiin remontoituna kulttuuritalona v. 2018.

Tänä vuonna Kulttuuritalo Laikku täyttää 100 vuotta. Merkkipäivän lähestyessä syntyi ajatus, että kirjastotalossa lainattaisiin jälleen, mutta tällä kertaa toiseen suuntaan ja kirjojen sijasta kuvataidetta.

Lainastoksi nimettyyn taidenäyttelyyn sai kuka tahansa ehdottaa esille pantavaksi mieluisinta oman kotinsa taideteosta. Tärkeintä teosten valinnassa ei ollut niiden rahallinen arvo tai tekijän kuuluisuus, vaan teoksen merkityksellisyys omistajalleen. Näin saatiin keskenään erilaisia teoksia, joihin jokaiseen liittyy tarina.

Lainasto-näyttelyn ehtii vielä käydä katsomassa, jos kiirettä pitää. Se päättyy 30.3.2025.

Helmi Sinivirta: Unikot 1934-1940. Teoksen omistaja Hannele Sarjakivi

Ystäväni isoäidin Unikot-niminen maalaus on yksi 34:sta näyttelyyn valituista teoksista. Helmi Sinivirran taulun tarina sijoittuu Tampereelle.

Alpo Jaakola: Nukkekoti 1961. Teoksen omistaja Johanna Kiuasmaa

Alpo Jaakolan Nukkekoti viehätti minua. Sen kolmiulotteisuus ja puusta tehdyt hahmot muodostivat jännän "kerrostalon" tai nukkekodin, kuten teoksen omistaja sitä kutsuu. Nukkekoti ei ole teoksen nimi.

Mario Curasi, 2000. Teoksen omistaja Saara Savolainen.

Perulaisen Curasin pöllöjä kuvaava teos on maalattu puupalalle. Taulussa on halkeamia, joita taiteilija on vahvistanut niiteillä. 

Näyttelyssä on tietenkin myös muita teoksia. Kaikkia en kuvannut, eivätkä kaikki edes minuun vedonneet. Tauluihin liittyvät tarinat ovat kiinnostavia ja tekevät näyttelystä mielenkiintoisen.

Tiesitkö, että Tampereella on Salainen kahvila? En tiennyt minäkään, mutta nyt olen senkin paikan ystäväni ansiosta päässyt kokemaan. Kahvila sijaitsee Lapinniemessä, Bybias-myymälän kanssa samassa rakennuksessa. Tai oikeastaan kahvilan myymälä on rakennuksessa ja terassilta sekä pihalle pystytetystä teltassa löytyvät pöydät asiakkaille.

Teltta on viehättävästi boho-tyyliin sisustettu. Siellä on lämmittimet ja kynttilöitä pöydillä, vilttejä hartioille laitettavaksi. Kesällä paikka on varmasti hyvinkin lämmin, mutta silloin seiniä voi avata.

Bybias-myymälällä on tilat sekä rakennuksen alakerrassa että yläkerrassa.

Bybias-myymälöiden tuotteiden väritys ja materiaalit ovat luonnonläheisiä. Pellavaan ja pastellisävyihin törmää heti sisään astuessa.

Vapriikissa kävimme katsomassa Songlines, Australian seitsemän sisarta -näyttelyn, joka kertoo alkuperäiskansan unimaailman tarinoita. 

Tämän näyttelyn esittelyssä mainitaan seuraavaa: "Seitsemän sisaren tarina tunnetaan kautta maailman.  Se esiintyy myös esimerkiksi Persian, Kreikan, Egyptin, Kiinan ja Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöjen mytologiassa.  On arveltu, että tarina olisi peräisin ihmisen alkukodista Afrikan mantereelta ja kulkeutunut sieltä kaikille muille mantereille muuttajien mukana. Siksi seitsemän sisaren tarinaa onkin joskus kutsuttu maailman vanhimmaksi tarinaksi."

Näyttelyn maalausten värit ovat aurinkoisia ja lämpimiä. Paljon oranssia, punaista, keltaista. Valtaosassa maalaustekniikka on täplämaalausta, josta termistä australialaiset aborginaalit tuskin ovat aikojen alussa edes tienneet.

Juice Leskinen on yksi tunnetuimpia Manserockin edustajia.

Vapriikin Manserock-näyttely piti käydä katsomassa jo edellisellä Tampere-retkellä. Kokemusten ja tekemisten paljoudessa se jäi, joten käytiinpä nyt sekin katsomassa. Aikaa tosin on vielä kokonainen ensi vuosi.

Työväenmuseo Werstaalla on paljon katsottavaa. Siellä kiertämiseen kannattaa varata runsaasti aikaa. Tai sitten lohkoa tila sopiviin annospaloihin ja palata tutustumaan osaan jonain toisena päivänä. Me teimme ylimalkaisen kierroksen ja jatkoimme määrätietoisesti höyrykoneen luo. 

Suomen suurin höyrykone on edelleen alkuperäisellä paikallaan Finlaysonin tehtaalla, jossa sitä käytettiin 1900-luvun alussa voimanlähteenä. Koneen keskellä olevan vauhtipyörän halkaisija on 8 metriä. Höyrykoneen syliterit on nimetty tehtaan omistajien vaimojen mukaan Heleneksi ja Marieksi. Kuvassa Marie.

Nämä komeat tornit eivät kuulu linnalle eikä kirkolle. Kyseessä on Tampereen Lielahdessa sijaitsevan Niemen kartanon navetta. Tai oikeastaan navetta sijaitsee samaisen rakennuksen matalammassa osassa. Nämä tornit ovat olleet rehusiiloja. Navettarakennus on Birger Federleyn suunnittelema, vuonna 1918 valmistunut rakennus, jossa oli tilat 70 lehmälle ja 26 hevoselle. Navettana rakennus toimi vuoteen 1957 saakka. Sen jälkeen rakennuksessa on toiminut mm. sopimuspalokunta.

Nähtävää ympäristössä olisi ollut enemmänkin, mutta poikkeuksellisesti pysäköintipaikat olivat vähissä. Lähelle pääsee myös ratikalla, jonka lähimmältä pysäkiltä on vain pieni pyrähdys.

Kävimme tutustumassa navetassa sijaitsevaan sisustuskauppa Severiinaan.  

Myymälässä on kauniita esineitä huonekaluista pieniin koristeisiin. Ihastuin muutamiin ruukkuihin, mutta ajatus niiden kuskaamisesta junassa ja bussissa sai torjumaan ostoaikeet. Toisinaan on kiva vain katsella ja ihastella.

Tahmelan huvila

Pyhäjärven rannalla sijaitseva Tahmelan huvila (entinen Tahmelan monitoimitalo) on rakennettu 1890-luvulla. Nykyisin talossa toimii Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys Piiru. Talossa on monenlaista ohjelmaa. Sauna lämpiää kolmesti viikossa. Saunasta voi pujahtaa järveen uimaan talvisinkin.

Kahvilassa voit nauttia keittolounaan tai juoda pullakahvit. Talossa on myös pikkuruinen Pispalan sivukirjasto. Yläkerrassa on huoneita, joita voi vuokrata edullisesti kulttuurityön tekemiseen.

Rakennus on kauniimpi järvenpuoleiselta sivulta. Taisimme olla kovin tohkeissamme, kun unohdimme käydä sitä kuvaamassa.

Tallipiha on entinen ratsuhevosten ja vaunujen toimipaikaksi rakennettu puutalomiljöö, joka sijaitsee Finlaysonin tehdasalueella, osoitteessa Kuninkaankatu 4. Alueella on useita viehättäviä puoteja, kahvila ja tapahtumia. Tallipihalla vierailee myös eläimiä (hevosia, kanoja, pupuja, lampaita, marsuja). Kahvila ja puodit ovat avoinna myös talviaikaan. Kannattaa kuitenkin tarkastaa aukioloajat etukäteen.

Yhdessä puodissa on myynnissä ihastuttavia huonekaluja ja tarvikkeita nukkekotiin. Lauri Karskela myy itse valmistamiaan huonekaluja, joista huomioni kiinnittyi erityisesti Ilmari Tapiovaaran suunnittelemiin pinnatuoleihin. Hyllyllä Tapiovaaran 1949 suunnittelema Fanett-tuolit. Näitä oli minunkin lapsuudenkodissani. 

Tallipihan rakennusten sisäänkäynnit on koristeltu kauniisti. Kivoja ideoita ja yksityiskohtia löytyy koko alueelta. Huomasimme tikkaille ripustetut lyhdyt. Idea jäi muhimaan päähäni, vaikka meidän tikkaat eivät ole kovin näkyvällä paikalla. Toisaalta, kuljemme itse enimmäkseen varaston kautta, jolloin mennen tullen näkisimme tikkaihin ripustetut lyhdyt. Tässäpä mietittävää seuraavalle syksylle.

Kissa on kissa kukkia päälaellaankin. Nämäkin esineet kuvasin yhdessä Tallipihan puodeista. Olisiko ollut Nooran putiikki.

Kivoja kaktuksia.

Poikkesimme myös Kukkatalossa tankkaamassa keväisiä värejä. Pääsiäinen näkyi jo vahvasti niin kukkien kuin koristeidenkin tarjonnassa. Täälläkin oli hienoja ruukkuja, mutta ne oli helppo jättää myymälään. Olisin tietenkin voinut istua junamatkan nurin käännetyn ruukun päällä.

Paljon teimme ja koimme kahdessa päivässä. Käveltyä tuli useita kilometrejä. Muutamat pullakahvitkin joimme ja pari kertaa lounastimme. Ilman muuta matkustimme myös tamperelaisen suosimilla ratikoilla, joihin minäkin tykästyin. Tällä kertaa sain tilaisuuden nähdä, kuinka Tampere kasvaa ja kehitty reunoiltaankin. 

Kivahan sitä on reissata ulkomaille, mutta paljon on näkemistä kotimaassakin. Minulla on vielä Tampereellakin moni paikka koluamatta. Valtavasti tietoa omaavan ystävän opastuksella ja seurassa matkaaminen on antoisaa. 

Kiitos Hannelelle ihanista hetkistä. 

Kotiuduttuani ehdin toivon mukaan taas palata teidänkin juttujenne pariin.
Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!

 

Tampere - here we come!

Mieleni on jo pidempään tehnyt päästä tutustumaan Tampereen museomaailmaan. Varsinkin Vapriikki on houkutellut. Veljenvaimon kanssa syys-kevät -ohjelmaan on kuulunut RSO:n torstaikonsertit, jotka ovat nyt koronan vuoksi tauolla. Myöskään Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry:n museoretkiä ei ole koronan vuoksi nyt tarjolla. Ei siis tarvinnut kahdesti konsertti- ja museokaveriani Maria houkutella päiväretkelle kanssani Tampereelle. 
 

Lähdimme perjantaina aamusta ajamaan kohti Tamperetta. Anoppi asui aikanaan Tampereella, joten siellä tuli käytyä usein. Nyt on ollut melkein kymmenen vuoden tauko, jolloin Tampere on ollut enemmän läpi- tai ohikulkupaikka. Lisäksi paikalliset ratikkaraiteiden rakennustyöt asettivat omat kiemuransa reittien suunnittelussa. Onneksi autossa on navigaattori, eikä ongelmia syntynyt.

Ihan ensimmäiseksi oli tarkoitus mennä Vapriikkiin, mutta matkan varrella muutimmekin suunnitelmaa ja valitsimme ensimmäiseksi kohteeksi Työväenmuseo Werstaan. Auton jätimme Vapriikin lähistöllä sijaitsevaan pysäköintitaloon. Sieltä oli nopea ja näppärä kulkea Vapriikin ohi Palatsinraitin Siltaa myöten.

Tammerkosken länsipuolella, Finlaysonin historiallisella tehdasalueella on paljon muutakin toimintaa Työväenmuseo Werstaan lisäksi. Siellä on erilaista liiketoimintaa, kulttuuri- ja tapahtumatoimintaa sekä monia kahviloita ja ravintoloita.

Reikäkortti, pulsaattoripesukone, televisio ja kuplavolkkari.

Heti kättelyssä kohti Finlaysonin aluetta kävellessäni toivoin, että aikaa olisi ollut enemmän. Niin mielenkiintoista nähtävää oli joka puolella. Tiukasti aikataulussa pysytellen marssimme suoraan Werstaan ovesta sisään. Nälkäisinä päätimme kuitenkin ensin lounastaa ja sitten uppoutua museon saloihin. Näin tapahtui.

Vanhat mainostaulut ovat mainioita.

Työväenmuseo esitteli nimensä mukaisesti työväestön elämää suurin piirtein 1900-luvun alusta nykypäivään. Katsottavana oli runsaasti esineistöä ja kuvia sekä lavastettuja miljöitä eri aikakausilta. Finlaysonin puuvillatehtaan työläisille oli oma osastonsa. 

Sulzer-höyrykone

En ole mikään tekniikan ihminen, mutta kiinnostavin nähtävyys Werstaassa oli valtava Sulzer-höyrykone, josta kerrottiin näin: "Se tuotti höyryvoimaa Finlaysonin tehtaan kehräämön, kutomon ja värjäämön tarpeisiin. Kone oli käytössä päivittäin vuosina 1900-1926 ja varavoimana aina 1950-luvun puoliväliin saakka. Sulzer on Suomen suurin tehdashöyrykone ja edelleen alkuperäisellä paikallaan. Koneen sylinteriparit on nimetty tehtaan silloisten omistajasukujen von Nottbeck ja von Rauch päämiesten vaimojen mukaan". Kuvassa näkyy Helene, toinen on Marie.

Saimme Werstaassa aikaa kulumaan lähes kolme tuntia. Poikkesimme samalla myös pihapiirin toisessa rakennuksessa olevaan Ratia-popup -myymälään, josta teimme edullisia löytöjä niin itsellemme kuin läheisillemmekin.

Suuntasimme askeleet kohti Tammerkosken itäpuolella sijaitsevaa punatiilistä Museokeskus Vapriikkia kohti. Matkalla piti pysähtyä ihailemaan syysväreihin sonnustautuvaa villiviiniä entisen tehdasrakennuksen seinällä ja hienoja kesäkukka-asetelmia.

Vapriikissa on useita erilaisia näyttelyitä. Ihan ensimmäisenä suuntasimme "Tiistaitarjotin -ruokamatka 70-luvulle" -näyttelyyn, joka oli pieni ja nopea alkupala museokierrokselle.

Joitakin "tuon minä muistan" -huudahduksia sekä minulta että Marilta pääsi. Olisin toivonut enemmän kuvia ja esineistöä päästäkseni ruokamatkalle lapsuudenkodin ja oman nuoruuden muistoihin. Ehkä olin nähnyt kuvia näyttelystä ennakkoon jo niin paljon, etten kohdannut paljoakaan uutta.

Sen sijaan Finlayson 200 -näyttely oli todella kiinnostava, toki ruokamatkaa paljon laajempikin. Aluksi liikkeelle lähdettiin tehtaan perustamisesta 1820-luvusta, jolloin skotlantilainen James Finlayson perusti tehtaan Tammerkosken vesivoiman houkuttelemana.

Kuusivooninkinen

Ensimmäisenä alueelle nousi tehdasrakennus Kuusivooninkinen 1837. Rakennuksesta on näyttelyssä hieno pienoismalli, jossa ikkunoista sisään kurkistamalla näkee työntekijöitä työnsä äärellä. 

Finlaysonin sanottiin olevan kaupunki kaupungin sisällä. Eri aikoina tehtaalta löytyi oma poliisi, palokunta, sairaala, koulu ja vanhainkoti. Finlaysonilla perustettiin Suomen ensimmäinen sairaspäivärahakassa. Pienen tovin 1800-luvulla tehtaalla oli jopa oma raha. Tehtaassa otettiin käyttöön myös Suomen ensimmäinen sprinklerjärjestelmä, sähkövalaistus ja höyrykone, joka on esillä Työväenmuseo Werstaassa - alkuperäisellä paikallaan.

Enimmillään tehtaalla oli työntekijöitä 1900-luvun alussa, noin 3300 henkilöä. 1900-luvun mittaan Finlayson osti pala palalta koko suomalaisen puuvillateollisuuden. Vapautuva kauppa ja halpatuotanto ajoivat kotimaisen tekstiiliteollisuuden ahtaalle. Tehtaan toiminta päättyi alueella 1990-luvun puolivälissä. Nykyään Finlayson on brändi, jonka tuotanto pääosin tapahtuu ulkomailla. Suunnittelu tehdään kuitenkin yhä Suomessa. 

Finlayson 200 -näyttelyn laajuudesta huolimatta se on helposti katsottava ja mukava matka tekstiiliteollisuuden suomalaiseen historiaan.

Luonto-näyttelyyn kurkistimme vain pikaisesti. Samoin kivinäyttelyyn. Tampere 1918 -näyttelyn kiersimme, vaikka siinä vaiheessa alkoi jo museoväsymys iskeä. Postimuseo olisi myös kiinnostanut, mutta aika alkoi käydä vähiin. Oli pakko todeta, ettei yhteen päivään saa mahtumaan puoliakaan siitä, mitä alkuun ajattelimme. Suosiolla suuntasimme kohti museokauppaa ja sen jälkeen olikin istahdettava kahvilan puolelle ennen museosta pois lähtöä. Museo oli nimittäin menossa kiinni.

Vasemmalla verstas ennen ja oikealla nyt museokäytössä.

Museokeskus Vapriikki sijaitsee entisessä Tampellan tehdaskiinteistössä. Tammerkosken itärannan ensimmäinen teollisuuslaitos oli 1844 aloittanut Tampereen masuuni, jossa jalostettiin rautamalmia. Masuunin yhteyteen rakennettiin 1856 konepaja. Nämä yhdistyivät 1861 Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Osakeyhtiöksi, jonka kutsumanimeksi vakiintui Tampella. Kutsumanimi virallistettiin 1960-luvulla. 

Tampella valmisti mm. patoja, pannuja, uuniluukkuja, lankaa, höyrylaivoja, puuhiomakoneita, köysiä, höyryvetureita, vesiturbiineja, paperitekstiilejä, kranaatinheittimiä, kuitukangasta, paperikoneita, suojapeitteitä, kallioporakoneita, veturien dieselmoottoreita, kangasta purjeista arkisiin pyyheliinoihin, höyrykattiloita, sellutehtaiden soodakattiloita ja talteenottolaitoksia, tykkejä, designtekstiilejä (kuten kansainvälisesti palkittuja damastiliinoja), lentokonemoottoreita, kaivoskuormaajia, paloletkuja, paperi- ja kartonkikoneita.

Varsin monipuolinen tuotantolaitos siis. Keinokuitujen ja painokankaiden yleistymisen myötä pellavan tuotanto Tampellan alueella loppui jo 1977. Tampellan metallipuoli pilkottiin ja myytiin 1990-luvun laman seurauksena. Tehdasalue muuttui 2000-luvun kaupnginosaksi, jossa kosken rannan teollisuusrakennukset säilytettiin. 

Museokeskus Vapriikki avattiin yleisölle Tampellan tehtaan verstaassa 1996. vanhimmat osat on rakennettu 1880-luvulla. Vapriikin noin 14 000 neliömetrin pinta-alasta puolet on varattu näyttelyille ja yleisötiloille. Loput tiloista on tarkoitettu keskuksen muulle toiminnalle, kuten tutkimukselle ja arkeologiselle työskentelylle.

Vapriikki valittiin vuosisadan museoksi lokakuussa 2017 osana Suomi 100-juhlavuoden tapahtumia.

Tampereella ruska on selvästi pidemmällä verrattuna pääkaupunkiseutuun. Ihastelimme upeasti loistavia vaahteroita.

Historia on aina kiinnostanut minua. Museot ovat oiva ja mielenkiintoinen paikka tutustua oman maansa historiaan. Nykymuseot ovat paljon enemmän, kuin vain lasivitriinejä täynnä vanhaa tavaraa. Muutaman tunnin kierros Werstaassa ja Vapriikissa eivät suinkaan saaneet kyllästymään, vaan lisäsivät tarvetta uusiin museokäynteihin.

Jännä, miten yhden päivän kotimaan reissu tuntuu seuraavana päivänä, kuin olisi ulkomailla ollut. Jos korona ja syksy sallivat, ajattelin tehdä toisenkin reissun Tampereen suuntaan. Niin moni mielenkiintoinen paikka jäi katsomatta. Puhumattakaan, että olisi ehtinyt ihan vain katsella ja kävellä kaupungin katuja ja ympäristöä tutkien. 

PS. Faktatietoja kokosin eri lähteistä. Osa jäi mieleen museoissa luetuista kylteistä.