lauantai 26. tammikuuta 2019

Kädet ei liikkumatta pysy


Sama pää kesät talvet aiheuttaa välillä enemmän tai vähemmän kiusallisia kömmähdyksiä. Näitä sinisävyisten körttisukkien vartta kutoessani ihmettelin, ettei se kyllä ihan näin aiemmin ole mennyt. Tein nuo kolmen silmukan kuviot kirjoneuletyylillä nostamatta välisilmukkaa kutomatta, kuten olisi pitänyt. Vasta kantapäälapun jälkeen körttisukka alkoi sujumaan entiseen tapaan. Fiksu olisi purkanut sukan ja aloittanut sen alusta. Minä jatkoin ja tein toisenkin samoilla kömmähdyksillä. Ihan hyvä tuli. Ehkä seuraavalla kerralla kaivan ohjeen esiin siinä vaiheessa, kun malli ei ihan heti mielessä aukene.


Nämä lilanpunertavat sukat tein samalla pitsineuleohjeella, kuin joulukuun luonnonvalkoiset. Tämä pitsineule on todella helppo ja sujuu muutaman kerroksen jälkeen ohjetta vilkuilematta. Yritän tuhota jämälankakeriä ja siksi varren resosi on eri lankaa. Itse sukka on kudottu 7veikan marjapuuron värisestä Eero-langasta. 


Tähän röyhelövarsisukkaan olen kovasti tykästynyt. Ohje Merja Ojanperän Juhannustanssit -sukkaan löytyy maksutta Raverlystä. Röyhelössä luonnonvalkoista 7veikkaa ja sukka 7veikan Polaris-lankaa.

Alkuperäinen Juhannustanssi -sukan ohje on ohuemmalle langalle ja aloituksessa on 120 silmukkaa. Muutin ohjeen 7veikan paksuiselle langalle, jolloin aloituksessa on 96 silmukkaa eli 24 silmukkaa/puikko. Muuten etenen ohjeen mukaisesti.  

Mustasta langasta näkyy, että kissoja on ollut kylässä.

Kantapään kautta-Suomalainen sukkakirja -opuksesta kudoin Magdaleena-sukat. Samalla ohjeella olen tehnyt sukat aiemminkin. Ohjeen mukaisesti sukat aloitetaan kärjestä, mutta itse aloitin perinteisesti varresta. Näiden hauskojen sukkien ruttuvarret venyvät yli pohkeiden. Se pitää ottaa huomioon silmukoiden määrässä. Omat pohkeeni ovat aika hoikat ja 13 silmukkaa/puikko riittää juuri ja juuri. Enemmän silmukoita varressa olisi parempi. Tosin näiden on tarkoituskin valua makkaralle ja lämmittää nilkkoja.


Joulun alla tuli hamstrattua kirkkaanpunaista 7veikkaa ja tuota raidallista Jouluaatto-kausilankaa. Tavallisten kauppojen lankahyllyt täyttyvät keväällä ja kesällä hempeämmistä sävyistä ja kirkkaanpunaista saattaa olla vaikea löytää. Tykkään perusväreistä, joita on hyvä olla muutama kerä varastossa. Sopivat yhdistettäviksi moneen värikkäämpään lankaan.

Yritän kiertää lankahyllyt kaukaa, jotta saisin tyhjennettyä omia varastoja. Tarkoitus on minimoida jämälankakerien määrää, vaikka ainahan niitä tuppaa lisää tulemaan, kun välillä on pakko aloittaa ihan uusi kerä. 

Peukaloa en uskalla kovin paljon rasittaa, ettei se taas houkuttele herra de Quervainia (ojentajajänteen/jännetupen tulehdus) kylään. Kädet sylissä istuminen on niin tylsää ja siksi puikot ilmestyvät käsiin kuin tyhjästä. Jonkinsortin hölmöyttä tämäkin.
 

41 kommenttia:

  1. Kivoja, kauniita sukkia! Täytyypä muistaa kurkistaa blogisi sukkamalleihin, kun taas neulominen onnistuu. Kipeä tenniskyynärpää vihottelee siihen malliin, että kutominen ei vaan nyt suju, vaikka kovasti mieli tekisi. Tänä talvena villasukat ovatkin olleet tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjia tullaiset harrastuksia ja tekemistä rajoittavat vaivat. Lääkäri sanoi, että nivelvaivat ovat usein tekevien ihmisten vaivoja. En tiedä lausahduksen todenperäisyydestä, ehkä hän halusi minua lohduttaa jatkuvasti kipeytyvää peukaloa valittaessani.
      Nuorempana kuljin aina paljain jaloin tai ohjeissa sukissa talvellakin. Nykyisin tuntuu ihanalta tallustella villasukissa.

      Poista
  2. Ei tarvitsekaan pysyä, jos noin hienoja juttuja niistä lähtee! Itsellekin välillä hankala olla virkkaamatta, vaikka hartioita kivistää. Onneksi löysin hieromalaitteen ja jumppaankin päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hartioiden jumppauttaminen on tärkeää, olen huomannut sen itsekin. Ja sopivat tauot käsitöiden lomassa on muutenkin kaikin puolin ja hyviä.

      Poista
  3. Ovatpa ihanan väriset nuo körttisukat, sininen on vaan mun lempiväri :)
    Kivan näköiset muutenkin, vähän sinun omaa designiäsi mukana :D
    Vähitellen on minullekin kutomisinnostus palaillut, muutamat sukat on jo valmiina, pitääpä vielä viitsiä kuvata ne blogiin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahatonta designia tuppaa välillä tulemaan. Sinisen sävyjä on langoissa yllättävän vähän. Voisi olla kiva oppia itse värjäämään lankojaan.
      Laitapa postaus käsitöistäsi. Sinulla on aina niin kauniita malleja, joista jotkut ovat jääneet elämään nettiin. Usein törmää kauniissa neuleissa blogisi linkitykseen.

      Poista
  4. Näissä pakkasissa villasukat ovat kuin taivaan lahja! Niitä tarvitaan aina, eikä niitä koskaan (kai?) ole liikaa. Itse rakastan yli kaiken pitkävartisia villasukkia. Olet ollut tosi ahkerana puikkojen kilkuttamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi olla villasukkia liikaa. Ennen tein vain toisille ja kuljin itse ikivanhoissa sukissa. Nyttemmin kudon myös itselleni eri värisiä ja - mallisia sukkia. Parhaillaan kudon pitkävartisia sukkia ja ajatus on tehdä nitä enemmänkin.

      Poista
  5. Kyllä se tuntuu vaikealta istua paikoillaan kutomatta! Lähes mahdoton tehtävä. Matkoilla tai reissussa ystävien kanssa on todella vaikeaa. Monen kerran olenkin ostanut puikot ja lankaa jossain matkoilla.
    Ihania sukkia olet taas tehnyt. Tuo puolukkapuuron värinen Eero on taivaallisen kaunis, etenkin tuossa pitsineulekuviossa! Ihania nuo kauniit kuviot, joissa kumminkin toistuu samat kerrokset, niin ettei tarvitse tutkia ohjetta enää vähän ajan päästä.
    Toivottavasti peukkusi pysyy rauhallisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tyhmältä tuntuu istua tekemättä käsillä mitään. Ymmärrän hyvin, miksi ihmiset ottavat käsityöt lentokoneeseen ja pitkille junamatkoille. Lukemiseen voi olla hälyssä vaikea keskittyä, mutta puikot suihkivat ongelmitta.
      Pitkään vierastin pitsimalleja, mutta monet niistä on todella helppoja. Kuten tuokin puolukkapuurosukissa. Yksivärisellä langalla kuvio tulee kauniisti esille.
      Lepuutan peukkua välillä, ettei tarvitse alituiseen kortisonipiikkejä hakea.

      Poista
  6. Tuo röyhelösukka on erityisen kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen samaa mieltä. Ja tykkään myös siihen käyttämästäni punasävyisestä Polaris-langasta.

      Poista
  7. Komeita sukkia, röyhelövartiset ovat todella ihanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ojanperällä on useita kauniita malleja ja niin ovat myös nuo röyhelösukat.

      Poista
  8. Sama vaiva on täällä, aina pitäisi olla jotakin hipelöitävää käsillä. Sukkia onneksi aina tarvitaan. Oma anoppini virkkasi aikanaan massoittain pitsiliinoja, joten liinoja voisi vaihtaa peri kertaa viikossa ja liinat pääsisivät kiertoon. Kauniita ja erityisiä sukkia ovat kaikki mallisi. Röyhelösukka on tietysti houkutteleva - sitä täytyy kokeilla 7-vuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkia tarvitaan ja niitä on mukava kutoa. Nyt on kyllä mielessä, että voisi välillä muutaman piponkin kutoa.
      Äitini on aina pitänyt suvun sukissa ja vieläkin hän kohta 86-vuotiaana muutaman sukkaparin talvessa kutoo.
      Hyvä idea kutoa röyhelösukat lapsille. Niin olen minäkin tehnyt.

      Poista
  9. Niin totta, kädet ei liikkumatta pysy! Ja tosi ihania sukkia olet tehnytkin. Itsekin olen ihastunut tuohon Ojanperän sukkamallista oppimaani röyhelöreunaan. Pitääkin taas kokeilla tehdä :) Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ojanperän röyhelösukka on kaunis. Olen tehnyt jo niin monet, että ohje on päässä lujasti. Varren sydänkuvion olen jättänyt pois.
      Huomiselle on luvassa aurinkoa. Paljon päälle ja pakkaseen.

      Poista
  10. Kauniita sukkia. Kädenjälkesi on aina niin ihailtavan siistiä ja huomaa kyllä, että olet kutonut paljon sukkia.
    Nuo röyhelövarsisukat menevät kokeiluun. Nyt kudon parhaillaan lapsenlapsille kuvioneulesukkia.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsiala näköjään paranee tehdessä. Yli kymmenen vuoden tauon jälkeen ensimmäiset kutomiset eivät menneet laaduntarkastuksesta läpi, vaan purin ne. Monta uutta kikkaa olen tämän neljän vuoden aikana oppinut ja vanhoja taitoja verestänyt.
      Röyhelösukista saa lapsille kauniit sukat. Minulta ei oikein kuvioneule suju. Teen aina liian tiukkaa. En ole niiden suhteen luovuttanut eli jonain päivänä selätän ongelman.

      Poista
  11. Punaraidalliset sukat ovat hyvännäköisiä, mukavan jouluisia :)
    Hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluiset ne ovat, totta. Luultavasti säästän loppuvuoden lahjavakkaan.
      Kiitos, samoin sinulle!

      Poista
  12. Todella kauniita sukkia.
    Kun on tottunut tekemään jotain niin on vaikeaa istua kädet ristissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi!
      Tottumuksen lisäksi mukana on myös tekemisen iloa. Mikäs sen mukavampaa, kuin saada valmiiksi kauniita ja lämpimiä sukkia samalla kun katselee televisiota tai muuten vain viettää luppoaikaa.

      Poista
  13. Ehdottomasti kannattaa antaa käsien rauhassa parantua. Toivottavasti niin tapahtuu pian.
    Kiitos kutsusta, olen jo käyntiin vierailulla, mutta bussissa en viitsinyt kommenttia kännykällä naputtaa.

    VastaaPoista
  14. Kivoja sukkia, minä olen villasukkien suurkuluttaja joka myös pesee niitä. Joihinkin teen uudet terät kun kuluvat pohjista puhki mutta jos varsi on sangen huovuttunut niin sitten sukka saa mennä tekstiilien kierrätykseen. Niinpä olen aina ilostunut uusista sukista.
    Sinun kutomasi roosat ovat säännöllisesti käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, meillä kuljetaan aina villasukat jalassa. Pesen sukkia koneessa ja siksi käytän konepestäviä lankoja. Aikaa myöten ne nukkaantuvat, mutta sen villa tekee kovassa käytössä joka tapauksessa. Kiva kuulla, että käytät varsia uudelleen. Niin minäkin teen, jos varsi on kiva ja hyvässä kunnossa. Riittävästi tulee jätettä muutenkin.

      Poista
  15. Ihania sukkia olet kutonut. röyhelö sukat ovat todella kauniit.
    Hyvää viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Röyhelösukka on minustakin kiva malli ja aina sillä ohjeella tulee kauniita sukkia.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  16. Ja taas oot teheny nuan monet kivat sukat. Mullaki o kummitätini tekemät sukat jaloos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuloosi ei hellitä näin talviaikaan. Kiva, että kummitätisi varmistaa varpaidesi lämpimänä pysyminen.

      Poista
  17. Kylläpä oot tuas tehny kauniita sukkia. Kovasti ihhailen! Villasukkia meilläkin pietään, vaikka en ihe neulokkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Villasukkia kudotaan niin ahkerasti, että onneksi jokaisen lähipiiristä joku sukankutoja löytyy. Mukava, että sinunkin varpaasi ovat villasukkien lämmössä.

      Poista
  18. Ihania sukkia! <3

    Minulta puuttuu ihan täysin kyky lukea neuleohjeita. En kerta kaikkiaan ymmärrä niitä! Haluaisin joskus sellaisia ohjeita, jotka olisivat tehty vasta-alkajille ja tyhmille. Yleensä ohjeet ovat sellaisia, että sinun pitää tietää etukäteen, mitä mitkin lyhennykset tarkoittaa. Eli täytyy osata jo ennenkuin opettelee. Minäkin kuitenkin osaan perussukkaa kutoa, mutta kirjoneuletta tai mitään palmikoita en osaa, enkä ole ohjeilla oppinutkaan. Hermo vaan menee, kun ei tiedä mitä ohjeissa tarkoitetaan! =(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa hyvinkin olla, ettei alkeisoppaita kutojille löydy. Siinäpä jollekin taitavalle haaste. Parhaimmat ohjeet saa kädestä pitäen sellaisen henkilön ohjauksella, joka itse osaa. Löytyisikö lähipiiristäsi sellainen henkilö. Varmasti monet auttavat mielellään. Toisaalta, minusta kaikkien ei kaikessa mestareita tarvitse ollakaan. Jokainen osaa jotain, kukaan ei kaikkea. Sinähän olet loistava ruoka-asioissa, kun taas minä olen siinä lähinnä tavanomainen perusruoanlaittaja.
      Netin aikakaudella olen löytänyt paljon apua googlettamalla. Ihan suomen kielellä löytyy runsaasti ohjeita ja selkeitä videoita. Vaan ei kaikki oppi uppoa minuunkaan ja hermo menee välillä täälläkin. Luultavasti minulla hermoja enemmänkin, kun vielä ei ole se viimeinen lentänyt ulos ikkunasta.

      Poista
  19. Olet taas ahkeroinut toinen toistaan sievempiä sukkia. Onko parempaa kuin villasukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka päivä villasukkapäivä. Ei ole parempaa, ei.

      Poista
  20. Kauniita sukkia! Lähdimme tänään kyläpaikasta uusien sukkien kanssa, kun niitä kuulemma vaan syntyy! Oli puhetta miten kudonta-asennosta pitää olla tosi tarkkana, ettei tule vaivoja. Pitäisköhän joskus itsekin kokeilla, kutoa sentään osaa, mut sukissa on niin monta vaihetta että hiki tulee ajatuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukava kyläreissu, kun läksiäisiksi sasitte sukat. Totta, niitä vaan syntyy ja siksikin sukkia on mukava jakaa ystäville.

      Asennolla on iso merkitys ja sitä pitää välillä tarkistaa, sillä huomaamatta tulee kohotettua hartioita ja istuttua köyryssä.

      Sukan kutominen ei ole vaikeaa ja ne ongelmapaikat selviävät, mitä enemmän tekee. Nykyisin netti on täynnä hyviä ohjevideoita ja kysyjille annetaan mielellään vinkkejä. Kyllä se hiki siitä haihtuu. Niin on käynyt minullekin.

      Poista
  21. Tosi kauniita sukkia olet jälleen tehnyt ja ihan hyvä kun et purkanut niitä yksiä ovat omanlaisensa nyt. Minä en olisi edes huomannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkaminen on tylsää hommaa ja usein sen vuoksi tulee tehtyä omia kiemuroita. Jos se vain lopputuloksen ja käytön kannalta on mahdollista.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!