Pakkaspäivien elämyksiä

 
Kylläpä näitä pakkaspäiviä riittää. Aamuisin mittari ylittää reippaasti -20℃ asteen, eikä päivätkään kovin paljon noista lukemista lämpene. Pakkasia on ollut aiemminkin, mutta moneen vuoteen ei täällä etelässä ole ollut näin pitkää pakkasjaksoa. Varaava takka lämmittää taloa mukavasti. Se myös pienentää sähkölämmitteisen talon kuluja edes pikkuisen. Sähkön hinta on kivunnut sen verran korkealle, että pörssisähkön käyttäjänä on vähän katsottava, mitä koneita laittaa kulloinkin päälle.

Ulos tekee mieli, oli pakkasta tai ei. Sunnuntaina puimme kunnolla päälle. Pakkanen oli lauhtunut -18℃ asteeseen, eikä tuullut. Suuntasimme retkemme lähimetsään. Siellä oli helppo liikkua, sillä paikka on ulkoilijoiden suosiossa. Metsässä ei lunta ole kovin paljon. Lisäksi polut ovat tallaantuneet helppokulkuisiksi. Liukastakaan ei ollut.
 

Luonto on parhaillaan kuin sadusta. Taivas on sinistäkin sinisempi. Auringon osuessa lumeen, se kimaltelee tuhansien timanttien koristelemana. Metsässä äänetkin tuntuvat vaimenevan, vaikka emme olleet kaukana asutuksesta.

Kaikkialla risteilee jänisten jälkiä. Myös muutamia sorkkaeläinten polkuja näin. Toisinaan metsässä kulkiessa kuulee korppienkin ääniä, nyt ei niistä ollut tietoakaan.
 

 

Pitkän pakkasjakson aikana on satanut lisää lunta. Sateet ovat tulleet hiljalleen maahan leijalevina suurikokoisina hiutaleina. Niinpä kaikkialla lumi näyttää pumpulin keveältä. Ensimmäiset nolla- tai plussakelit tulevat pakkaamaan maassa olevan lumen litteäksi.
 

Minulla on kamera mukana lähes aina ulkoillessamme. Kutsun tällaisia kävelyretkiämme intervalliharjoitteluksi. Siinä kävellään esimerkiksi minuutti reipasta vauhtia ja kaksi minuuttia rauhallisemmin. Yleensä Ukkokulta kulkee edellä ja minä perässä vähän väliä pysähdellen kuvaamaan. Sitten kiirehdin Ukkokullan kiinni, kunnes taas pysähdyn tähtäilemään kameralla jotain mielestäni kiinnostavaa. Metsälenkilllä tällainen tapa korostuu, koska polkujen kapeuden vuoksi emme muutenkaan mahdu kulkemaan rinnakkain. Niinpä monet kiinnostavat keskustelunaiheet jäävät näillä retkillä käsittelemättä. Toisin on kylän katuja kiertäessämme. Silloin tulee juteltua niitä näitä.
 

Metsäreittimme pujahtaa yhdessä kohdassa pellon laitaan. Tuuli on kasannut lunta pellon reunalle, johon on tehty hiihtolatu. Pellon keskellä sänki on näkyvissä, eikä sinne voi latua tehdä.
 

 

Luin tammikuussa Maggie O'Farrelin kirjan "Hamnet", joka sijoittuu 1500-luvun Englantiin. Kirjailija on luonut fiktiivisen tarinan, jossa esimerkiksi Hamnet-pojan kuolema on historiallinen tosiasia. Kirja oli kaikin puolin tunteisiin käyvä elämys. Se herätti suuren määrän kysymyksiä ja tarpeen tutustua William Shakespearen elämään tarkemmin. Kun huomasin kirjasta tehdyn elokuvan tulevan teattereihin tammi-helmikuun vaihteessa, päätin heti mennä sen katsomaan. Kuten teinkin.
 

Kuva lainattu netistä.

Kävimme katsomassa Ukkokullan kanssa Hamnetin Helsingissä, Tennispalatsin teatterissa. Jessie Buckley Agnesin roolissa on todella loistava. Hyviä ovat muutkin näyttelijät. Erityisen paljon pidin kohtauksista, joissa Agnes on metsässä ja luonnossa ylipäätään. Voi, millaisia puita, saniaisia, kasveja. Ahmin niitä silmilläni. Monessa kohdin mietin, kuinka ihmiset ovat olleet satoja vuosia sitten täynnä samanlaisia tunteita ja ajatuksia kuin tänäkin päivänä. Siitäkin huolimatta, että olosuhteet ovat olleet monin verroin ankarampia ja vaativampia.

Elokuva on rakkaustarina, kertomus tuon ajan avioliitosta ja perhesuhteista. Vielä enemmän se on kuvaus mittaamattoman suuresta surusta. Hieno elokuva. Suosittelen.
 

Kuvan runebergintortut on jo syöty. Tein niitä kerralla isomman erän, joten voin ottaa pakastimesta pari torttua juhlistamaan Runebergin päivää. 

Makoisaa Runebergin päivää siis teille kaikille!