Terapeuttista voimailua

Syysmyrkkylilja - Colchicum autumnale

Voi vietävä, miten ihmisen pitääkin keksiä itselleen hommia, vaikka ei mikään pakko olisi. Kun joku idea päähän pälkähtää, ei se sieltä pois lähde millään muulla keinolla, kuin tekemällä tai omaan mahdottomuuteensa sulamalla. Jokin aika sitten pähkäilin täälläkin, miten sitä kannattaa tehdä syksyllä kaikki mahdolliset hommat pois alta, jotta keväällä pääsee aloittamaan niinsanotusti tyhjältä pöydältä. Pähkäily jatkui oman nupin sisässä ja kanavoitui lopulta konkreettisiin toimiin. 

Pitkään olin katsellut tyytymättömänä Kriikunapolkua ja sen hiekoitusta valloittaneita rikkaruohoja. Etenkin akileija oli siementänyt lilliputtitaimiaan yhden sakaran polusta täyteen. Voihan niitä kitkeä, mutta loputtomalta se tuntui. Ja kun kerran tekee jonkun asian huonosti, sitä saa sitten paikkailla jälkikäteen loputtomiin.

Vuosi sitten Kriikunapolkua laajentaessani minulla ei ollut kotona mitään maanrakennuskangasta. Niinpä laitoin kivituhkan alle paksun kerroksen sanomalehteä. Sanomalehti toimii hyvin kukkapenkkien katteena, mutta ei kulkuväylillä. Se maatuu näköjään aika nopeasti ja sen läpi puskee vahvemmatkin kasvit. Sen nyt huomasin ihan käytännössä poistaessani rapskulaattoja ja vanhaa kivituhkaa, jota sitäkin oli aivan liian ohut kerros.

Lisäksi istutusalueet on syytä jollain systeemillä rajata hiekoituksesta, sillä multa ja mahdolliset katteet valuvat vähitellen hiekalle.

Poistin siis kivet, laatat, vanhan kivituhkan ja sen alla olevat sanomalehdet sekä tietenkin rikkaruohot ja mahdolliset juuret. Laitoin pohjalle kunnon juuriestekankaan ja rajasin istutusalueet käytävistä muovisella nurmireunanauhalla (tiedän, ei niin kaunista, mutta edullista ja helppo asentaa). Sitten odotin muutaman päivän, että tilaamani kivituhkalähetys saapuu.

Kivituhkan saavuttua olikin vuorossa lapioimista, kärräämistä ja taas lapioimista. Tilasin kivituhkan suursäkissä, joka pudotettiin autokuormasta yläpihalle. Säkistä kivituhka oli siirrettävä kottikärryyn, joka taasen oli kärrättävä alapihalle. Kuormaa ei voinut oikopäätä kipata käytävälle, sillä osa hiekasta olisi silloin mennyt istutusalueiden puolelle. Vaikka käytävä kuvassa näyttääkin aika leveältä, todellisuudessa sen leveys on alle metrin. 

Saatuani käytäville sopivan paksuisen kerroksen kivituhkaa, istutin vielä betonista tekemäni rapsku- ja ympyrälaatat takaisin. Luultavasti joudun kivituhkaa vielä lisäämään, sillä vaikka se tiivistyy heti alkuun ihan hyvin, torstaipäivän sade on varmasti painanut sitä lisää.

Saadakseni reunanauhan pysymään kunnolla pystyssä ja suorassa, tuin sitä paikoin molemmilta puolilta pienillä kivillä. Viimeistelin istutusalueet tuoreella mullalla, joka myös peitti tukemiseen käytetyt kivet. Kuvassa oikealla näkyvien havujen alustat suojasin katekankaalla, sillä en halua niitä peittämään mittavia akileijakasvustoja. Tarkoitus on peittää kankaan päällä oleva multa myöhemmin hakkeella.

Kivituhka näyttää kuvissa hyvin vaalealta, mutta todellisuudessa se on tumman harmaata ja väri tummenee pahimman kivipölyn sen pinnasta sekoittuessa. 

Pallokrysanteemi

Vaikka välillä manaankin itse itselleni järjestämiä ylimääräisiä hommia, ovat ne kuitenkin varsinaista hermolepoa ja terapiaa tämän hetken omaishoitohommien lomassa. Isän muisti on heikentynyt kuluneen vuoden aikana melkoisesti ja parin viime päivän aikana olen etsinyt hänen hukkaamiaan laskuja ja maksanut kadotetuista laskuista seuranneita muistutusmaksuja. 

Onneksi sain isän keväällä myöntymään verkkopankin avaamiseen, joten nyt valtaosa laskuista on muutettu e-laskuiksi ja voimme setviä maksettuja ja maksamattomia laskuja yhdessä hänen kanssaan kotona sen sijaan, että matkaisimme pankkiin. Jonne sinnekin on varattava aika, jos asia on vähänkin monimutkaisempi. Varmasti olisi korkea aika miettiä raha-asioiden virallistakin siirtämistä jonkun muun hoidettavaksi, mutta miten sen esittää isälle, joka on koko elämänsä vastannut omien asioidensa lisäksi myös monien muiden ihmisten asioiden hoitamisesta. 

Sain myös vihdoin kotihoidon lääkäriltä isälle lähetteen muistiklinikalle. Aikamoisen vääntämisen tulos sekin, keväällä ei kuulemma kriteerit vielä täyttyneet. Isä myöntää itsekin, että hänellä on ongelmia muistinsa kanssa. Me läheiset näemme ja koemme sen konkreettisesti. 

Pelkät muistiongelmat voisi laittaa vanhuuden piikkiin, mutta kun isän käytös on selvästi muuttunut. Hänestä on tullut riitainen ja sotkuinen. Niin peseytymisestä kuin vaatteiden vaihdostakin syntyy joka kerran riita. Hän pudottaa ruokaa rinnuksille, tahraa hihansa kastikkeeseen ja sotkee myös ympäristönsä syödessään. Mies, joka on aiemmin ollut äärimmäisen siisti ja pukeutumisestaan tarkka ihminen, kulkisi vaikka koko kuukauden samassa paidassa ja sukissa.

Isä väittää voittaneensa lotossa, mutta rahat on hänen mukaansa häneltä huijattu. Joka kerran vanhempieni luo mennessäni, käymme saman lottoasian läpi. Ei hän sitä seuraavalla kerralla muista ja aloittaa jälleen alusta. Monessa muussakin asiassa hänestä on tullut hyvin epäluuloinen ja etenkin raha-asioissa häntä aina huijataan. Lääkkeiden ottaminen on oma lukunsa. Isän mielestä ne on aina jaettu väärin ja hän järjestelee lääkkeitään ja ottaa niitä oman päänsä mukaan. Aika usein jättää ottamatta kokonaan.

On siis aivan ihana kotona vaihtaa pihavaatteet päälle ja purkaa turhautumisensa lapion ja kottikärryjen kanssa voimailuun ja kukkien nyppimiseen. Sinne ne huolet ja murheet uppoavat puutarhan multaan ja taas jaksaa soittaa äidille kuullakseen uusista ongelmista ja valmistautuakseen niiden kukistamiseen. Elämä on nyt tällaista, mutta ei sen sureminen mitään auta. Mennään hetki kerrallansa eteenpäin.

Lämmin kiitos ihanasta Elsa Beskowin kuvin koristellusta mukista, jonka sain Parasta aikaa -blogin arvonnassa. Näitä mukeja olenkin katsellut Tukholmassa käydessäni ja muistelen niitä nyt myytävän Suomessa myös Hemtexin myymälöissä. Ehkä hankin tälle parin jollain toisella kukalla koristettuna, vaikka pidän kyllä todella paljon juuri tästä kuviosta.

Kiitos myös valosarjasta Kukkia ja koukeroita -blogin Tuulikille. Arvontaa en voittanut, mutta Tuulikin kanojen, Allin ja Nupun puhekuplakeskustelun sanoitus miellytti Tuulikkia. Aika hauskoja vuorosanoja olivat monet muutkin keksineet. Valosarja odottaa pöydällä, kunhan kerkiän näihin kodin sisäpuolisiin asioihin paneutua.

Kuusi kuvaa kesästä

Helmililja - Muscari armeniacum

 Sain Mökkipuutarha -blogin Pirjolta haasteen postata kuluneesta kesästä kuudella kuvalla. Tuleehan sitä silloin tällöin plarattua vanhoja kuvia, milloin milläkin ajatuksella. Etsiessäni kuvia tätä haastetta varten huomasin, että viime kesäiset kuvani ovat omalla tavallaan aika yksipuolisia. Kukkia, kukkia ja jälleen kerran kukkia. Joukossa tietenkin joitakin yleiskuvia pihasta, mutta enkö muka ole käynyt omaa pihaa kauempana? Missä kaikki eläimet, tapahtumat, maisemat, ruukut, työkalut, erilaiset säätilat, toisten pihat ja kädenjäljet? 

Olipa jälleen kerran ajatuksia herättävää ja toivon mukaan myös opettavaista tulevia kesiä silmälläpitäen. Ja syksyjä, keväitä, talvia. Jatkossa siis on pyrittävä tallentamaan maailmaa huomattavasti laaja-alaisemmin. Vaikka kyseiset kuvat eivät juuri silloin herättäisikään mitään erityistä innostusta, voivat ne myöhemmin olla ajankohtaisia ja innostavia.

Sinivaleunikko - Meconopsis betonicifolia

Niiden lukemattomien kukkakuvien joukosta valitsin sellaisia, jotka herättivät tänä kesänä erityistä iloa ja mielenkiintoa. Varmasti kuluneen kesän eniten huomiota herättänyt kukkija oli Sinivaleunikko. Minun puutarhaelämäni ensimmäinen Sinivaleunikko, jonka tilasin nettipuutarhasta. Olen yrittänyt kasvattaa näitä itse siemenestä siinä onnistumatta. Yhä ihmettelen, miksi tilasin vain yhden ainokaisen kukkasen, kun yleensä pyrin hankkimaan perennoja kaksi tai kolme samanlaista kerrallaan. Ehkä halusin minimoida mahdollisen epäonnistumisen, tiedä häntä. Ainokaiseni muodosti useita nuppuja ja aukaisi niistä jokaisen. Se ei ollut mikään hetken hurmio vaan kukat kestivät yllättävän pitkään. Nyt sitten odottelen tulevaa kesää jännityksellä. Selviääkö Sinivaleunikkoni talvesta ja tuottaako mahdollisesti uusia siementaimia.

Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Vanilla Fraise

Toinen kuluneen kesän suuri rakkauteni kohde oli Syyshortensia Vanilla Fraise. Voi, miten upeasti se kukkikaan. Ensin avautuivat valtavat kukinnot hennon vaaleanpunaisina muuttuen päivien myötä yhä ruusuisemmiksi. Pensas näytti valaisevan koko alapihan upeilla kukillaan, eikä niitä voinut olla huomaamatta laskeutuessaan portaita yläpihalta. Taisin hyöriä yhtenään kamerani kanssa - tai ilman kameraakin - hortensiapensaani ympärillä. Toivottavasti naapurit nauttivat syyshortensiastani edes osittain niin paljon kuin minä. Näkyihän se myös heille erinomaisesti.

Punahattu - Echinacea

Punahattuni, ihan itse siemenestä kasvattamani punahattu puhkesi kukkaan toisena kesänään. Vuosi sitten se teki vain lehtiä, mutta tänä kesänä nousi pitkiä ja tanakoita varsia, joiden päähän avautuivat vähitellen kukat. Kestävät, pitkään kukkineet ja suurta iloa tuottaneet. Punahattuja, valkoisiakin, aion hankkia lisää.

Tänä kesänä rakentui Kriikunapolku

Minun kesääni kuuluu aina myös lapiohommia, hikistä aherrusta ja multaisia saappaita. Se ei ole laisinkaan vastenmielistä. Päinvastoin. Aivan vapaaehtoisesti keksin itselleni lisää työtä ja iloisin mielin kokoan kottikärryihin lapion ja muita tarpeita. Ajatuksissani on jotain epämääräistä, joka siinä kaivuutyön edistyessä saa vähitellen suunnan ja muodon. Näen jossain kiinnostavan kuvan tai tutustun uuteen kasviin. Kuvalle ja kasville täytyy löytää paikka omassa puutarhassa ja niin syntyy jotain ihan uutta. Tavoitteeni on jollain määräämättömällä aikavälillä rakentaa rehevä ja monimuotoinen puutarha. Työmaata riittää, mutta se ei haittaa, sillä puutarhassa ja pihalla työskenteleminen ei ole työtä sen perinteisessä merkityksessä vaan harrastus, jossa kroppa väsyy terveellä tavalla ja ajatus ja mieli lepäävät.

Kesään kuuluu aina sade. Se on hyödyksi puutarhalle ja sen kasveille. Se raikastaa ilman ja antaa mahdollisuuden uudelle kasvulle. Se helpottaa puutarhurin työtä ja säästää selkää vähentämällä keinokastelun tarvetta. Kuluneena kesänä satoi sopivasti, ei laisinkaan liikaa. Muistaakseni.

Bonuskuvana olkoon Juuso minttumetsässä. Juuso, joka on mamman ikioma puutarhakärpänen. Minne mamma, sinne Juuso. Jollei flexi anna periksi, pitää pysähtyä naukumaan niin äänekkäästi, että vihdoin pysähtyy lapion liike ja mamma saapuu karvakorvansa luo. Ruokaa, rapsutusta tai vierellä olijaa, tarpeita riittää. 

Onnellinen on tämä mamma, sillä minulla on puutarha ja Juuso.

 

Kriikunapolku valmiiksi

Kuluneella viikolla olen ehtinyt pihalle kokonaisen yhden kerran. Silloin olikin sen verran enemmän aikaa, että ajoin nurmikon lyhyeksi. Se nimittäin kasvaa edelleen ihan kelvollista tahtia. Samalla tuli silputuksi massoittain puista nurmelle leijailleita lehtiä. Eritoten vaahteranlehtiä, joille silppuaminen tekeekin hyvää. Maatuvatpa nopeammin. Ulkotouhut ovat niin mukavaa ajanvietettä, etten tietenkään malttanut palata takaisin pyykki- ym. rästitehtävien pariin vaan innostuin saattamaan loppuun kesällä aloitetun Kriikunapolun.

Olin aiemmin kaivanut pintamaan pois, asentanut maanrakennuskankaan ja kärrännyt paikalle kivituhkaa, jonka päälle lättäsin nuo raparperinlehtilaatat. Nyt sitten naputtelin laattojen ympärille kiviä. Irtokivet ovat sekalaisia, lähinnä omalta tontilta erilaisten kaivuhommien myötä nousseita kiviä. Ei siis kovin suuria, ei kauniita eikä tasalaatuisia. Minulle ne kelpaavat erinomaisesti ja täyttävät tehtävänsä. Itse asiassa tähän Kriikunapolkuun laitoin käytettyjä kiuaskiviä, jotka tosin ovat aika murenevaisia, mutta täyttävät tehtävänsä.

Kivituhka kaipaa vielä loppusilausta ja siistimistä, mutta sen teen, kunhan nämä viime päivien sateet ovat hoidelleen tehtävänsä. En alkanut vetämään alapihalle kasteluletkua kivituhkan tiivistämistä varten, vaan jätin sen luvattujen sateiden kontolle. Hyvin on tiivistynyt, ehkä joitakin koloja joudun vielä paikkaamaan, mutta luultavasti teen sen vasta keväällä. Jatkakoon tiivistymistä tulevat talvikuukaudet.

Kiviurakoinnin makuun päästyäni tein myös tuossa kuvassa näkyvän kivineliön kasvihuoneen kasteluvesitynnyriä varten. Tämän kesän tynnyri on seissyt nurmikon päälle asetettujen tiilien varassa. 200-litraista tynnyriä ei siirrellä edes puolinaisena, joten nurmikko on päässyt rehottamaan alustana olevien tiilien väleissä. Koska työtä puutarhassa on muutenkin riittämiin, pyrin keksimään helpottavia oikopolkuja milloin millekin asialle. Ensi kesäksi valmistui vesitynnyrille on oma kiveyksensä, jonka ympäriltä pääsen helposti ajamaan nurmikon, eikä tarvitse harmitella siellä täällä törröttäviä ruohotupsuja. Käytin noihin kulmiin pari lohjennutta raparperilaattaa ja totesin, että löytyipä niillekin hyvä paikka. 

Pihalla alkaisi olla jo haravoitavaa, mutta odottakoon. Ulkona nimittäin sataa ihan kunnolla ja lisäksi meidän 27 vuotta hyvin palvellut lämminvesivaraajamme päätti, ettei se enää jaksa. Uusi on jo ostettuna, putkimies ehtii kuitenkin meille vasta maanantaina. Niinpä tässä ei mitään kovin hikisiä ja lämmintä vettä kaipaavia toimenpiteitä viitsi tehdä. Pääsemme kyllä moneenkin paikkaan lainasuihkuun, mutta mitäpä sitä ehdoin tahdoin itseään likaamaan, kun kyse ei muutamaa päivää pidemmästä ajasta ole. 

Laittakaapa vaikka sipuleita multaan tai köllöttäkää muina miehinä ja naisina sohvalla. Joka tapauksessa oikein leppoisaa viikonloppua kaikille!