Syksy ja kevät samassa paketissa

Helleborus niger - Vaalea jouluruusu

Ihmisten lailla puutarha valmistautuu syksyllä talveen, mutta myös seuraavaan kasvukauteen. Kasveja katsellessa ja hoitaessa ei tule aina ajatelleeksi, että kukatkin saattavat olla jo lähtövalmiina, vaikka niitä ei ihmissilmä havaitsekaan. 

Oman lukunsa kasvimaailmassa teettää sää, joka ei aina täällä etelärannikollakaan välttämättä tarjoa kasvien vaatimia olosuhteita. Ainakaan sitä kasvien toivomaa lumisuojaa. Kansainvälisen ilmastopaneelin eli IPCC:n mukaan maapallon keskilämpötila on  noussut 1,07 astetta vuosien 1850-1900 ja 2010-2019 välillä. Nykypäästöillä 1,5 asteen lämpenemiseen kuluu aikaa hiukan päälle 8 vuotta. Pitkään kuvittelin, etten itse tule näkemään ilmastomuutoksen pahimpia katastrofeja. Harhaa, sillä sellaisen keskellähän me jo elämme. Kahdeksan vuotta on lyhyt aika minun ja puutarhani näkökulmasta.

Helleborus niger - Vaalea jouluruusu

Vaalea jouluruusu avaa nuppujaan, kuin keväällä konsanaan. Loka-marraskuu onkin ollut poikkeuksellisen lämmin - ja sateinen. Tämä jouluruusu asustaa penkissä, joka on hivenen kallellaan, eikä siinä vesi seiso. Jouluruusun ei siis tarvitse nilkkoja myöten mutavedessä kahlata. Kas, joku ötökkäkin on jouluruusuun eksynyt.

Helleborus 'Double Ellen' - Jouluruusu

Vaaleat jouluruusut olen ostanut minikokoisina halpistaimina 2016. Silloin päätin, että ostan ja istutan jouluruusuja, kunnes löytyy paikka, jossa ne viihtyvät. Sinnikkyys on palkittu. Jouluruusut ovat kotiutuneet, mistä osoituksena rehevä kasvu ja runsas kukinta.

Vaaleiden jouluruusujen kaverina kasvaa kaksi Double Elleniä. Nekin istutin 2016. Olivat ostaessani isokokoisissa ruukuissa, kukkivia ja kaikinpuolin komeita. Annoin niiden olla hetken ruukuissaan, kunnes sitten istutin ne Pikkupuutarhan Kivipenkkiin. 

Toinen Double Ellen kukkii parhaillaan usean kukan voimin. Ei edes pyhäinpäiväviikonlopun yöpakkanen nujertanut Ellenin kukintaa.

Vinca minor 'Illumination' - Pikkutalvio, kirjavalehtinen

Kesällä 2015 Auring*n ihanat/Inkan piha -blogin Inkalta saatu kirjavalehtinen pikkutalvio on pysynyt hyvin hengissä. Illumination ei ole lainkaan niin innokas leviämään, kuin tavallinen pikkutalvio. Inkalta saatu emokasvi on tehnyt jonkinverran uusia lonkeroita, joista yhden pätkän siirsin toiseen penkkiin. Minuun otti yhteyttä Ulla kysyen, olisiko minulla antaa hänen toivomaansa Illuminationia. Hetken mietin, raaskinko ryhtyä vähästä jakamaan toisillekin. Sain kaivettua kivan kokoisen taimen, jonka Ulla sitten minulta nouti. Toivottavasti hän saa sen elämään.

Pyhäinpäivänä puutarhakatselmusta tehdessäni huomasin Illuminationissa nupun, jonka olen ympyröinyt kuvaan punaisella. Tämä on nyt sitten kirjavalehtisen vincani toinen kukka. Ensimmäisen löysin kesällä. Tällaisessa kirjavalehtisessä kasvissa tärkeintä lienee nimenomaan lehtien erilaisuus. En silti pane ollenkaan pahakseni nähdä kasvin kukkivan.

Viola odorata - Tuoksuorvokki

Lappalainen etelässä -blogin Nilalta saatu tuoksuorvokki vähät välittää vuodenajoista. Se kukki keväällä, se kukki kesällä ja se kukkii näköjään syksylläkin. Ehkä minun on kaivettava tuoksuorvokin kasvupaikalla reikä hankeen, jos ja kun lunta tulee. Ihan vain nähdäkseni, kukkiiko tuoksuorvokki kaikessa hulluudessaan myös talvella. Tuskin sentään.

Istutin kaikki Nilan tuomat tuoksuorvokin taimet punakanelin vasemmalle puolelle, joka oli siihen saakka lähinnä mulloksella. Paitsi keväisin, jolloin paikan täyttävät scillat ja helmililjat.  Ensi kesänä olen suunnitellut ottavani tuoksuorvokista jakotaimia istutettavaksi muualle.

Aruncus dioicus - Töyhtöangervo

Vain vähän aikaa sitten leikkasin kaikki töyhtöangervot matalaksi ja syötin ne hakettimen kitaan. Korkeaksi kasvava töyhtöangervo ei ole mitenkään erityisen kaunis talventörröttäjä, sillä syyskylmien ja -sateiden myötä se menee mustanruskeaksi ja lakoontuu maahan limanuljaskaksi. Se kannattaa hakettaa hetkeä ennen lakoontumista, jolloin kone ahmii varret mukavasti. Sitten vain pienempään tilaan mennyt massa takaisin istutusalueelle maatumaan ja matojen ruoaksi.

Ilmeisesti töyhtöangervo ei pitkää lepokautta jaksanut pitää. Ainakin parista paikasta se tunkee jo mullasta keväänpunaisia piippojaan. Niin se on tehnyt joskus aiemminkin. Piippojen kasvu tyrehtyy sään kylmetessä, kunnes taas aktivoituu kevään lämmössä. Töyhtöangervoa ei hevillä hävitetä, eikä kyllä ole tarkoituskaan.

Crocus species Fuscotinctus

Helmililjat kasvattavat vihreitä lehtiä joka syksy. Niiden nuput ovat kuitenkin tallessa mullan sisässä ja kukinnasta pääsee nauttimaan, vaikka jänikset käyvät tasaamassa helmililjavihreyttä useamman kerran talvikauden aikana.

Krookukset olisivat kyllä saaneet pysytellä maan alla kevääseen saakka. Valtaosa niin tekeekin, mutta alapihan kriikunan alla vuodesta 2019 asuneet Fuscotinctukset eivät komentoja kuuntele. Harkitsen, laitanko piippojen päälle matalan verkon, sillä voin hyvin kuvitella pihaan saapuvien jänisten popsivan jokaisen millin tapille. Eli lopetan harkinnan tähän ja heti ehtiessäni käyn taivuttamassa parista virattomaksi jääneestä aitaverkosta kaistaleet krookusten turvaksi.

Colchicum autumnale Waterlily - Syysmyrkkylilja

Tänä syksynä istutin yhden ainokaisen syysmyrkkyliljan. Laitoin sen Syyspenkin etulaitaan, jotta se olisi näytillä ohi kulkiessa. Kas, hänpä on päättänyt herätä runsaan kuukauden kuluttua istutuksesta. 

Mikähän sanoma tällä kuvalla sitten on? No, tietenkin tuo vihreä metallikaari, jonka on tarkoitus kertoa minulle ensi kesänä syysmyrkkyliljojen sijainnin. Haluan nähdä ja seurata, millaisia lehtipehkoja syysmyrkkyliljat alkukesästä kasvattavat. Jotenkin istutuspaikat piti merkata, sillä en minä niitä kaiken muun kasvillisuuden joukosta välttämättä löydä ja tunnista. 

Mietin, miten paikat merkkaisin, että ne löytäisin ja ettei penkistä loistaisi jokin räikeän värinen muovilätkä. Keksin vihdoin napsia kierrätykseen menevästä huonokuntoisesta koristeaverkkoaidasta sopivan pituisia pätkiä, jotka taivutin kaariksi. Vihreinä ne naamioituvat riittävän hyvin ja osoittavat istutuspaikat. Saapa siis nähdä, löydänkö lehtiruusukkeita.

Rhododendron 'Cunningham's White'

Rhodot tekevät nuput jo syksyllä. Aivan pieninä noista pallukoista ei heti erota, onko kyseessä nuppu vai uusien lehtien rypäs. Pian kuitenkin huomaa nupun olevan kyseessä. Maan ollessa vielä sulaa, laitoin rhodojen ympärille metallisia pensastukia. Niihin on helppo kiinnittää pyykkipojilla harsoja varjostamaan ikivihreitä kevätauringon polttavalta ahavalta. Myös mahoniat saivat tuet ympärilleen. Näin osa pensastuista pääsee töihin talven ajaksi, eikä kaikkia tarvitse rahdata kellariin tai muuhun talvisuojaan.

Tiilikaton aikaan meillä ei sisällä kovin helposti kuullut sateen ääniä. Myrskyisemmällä säällä tuuli heitti pisarat ikkunaan ja ikkunalaudoille, jolloin ropinan kyllä kuuli. Peltikattoon vaihtaessamme joku sanoi, että laitoitte sitten meluisan katon. Ehkä peltikattojen materiaali ja rakenne ovat kehittyneet ja välissä on riittävästi villoja, mutta ei uusi kattomme ole lainkaan meluisa. Rankkasateella on ehkä vähän enemmän kohinaa, mutta ei mitenkään haitaksi asti.

 
Pyhäinpäivänä tein töitä tietokoneella työhuoneessa. Selkä ikkunaan päin en huomannut pilvirintaman saapumista ennen, kuin alkoi hurja rummutus. Miljoonat rakeet pomppivat pihalla ja terassilla. Ikkunalaudatkin kolisivat siihen malliin, että ajattelin niihin tulevan isoja lommoja. Humina, ryminä ja rakeiden rummutus kesti hetken aikaa ja sitten se loppui. Onneksi on marraskuu. Kesäkuussa moinen ilmiö ei olisi tuntunut mukavalta.

Sorbus ulleungensis 'Dodong' - Tuurenpihlaja

Marraskuu on täällä etelärannikolla vähän epämääräinen vuodenaika. Ei ole enää syksy, eikä vielä talvi. Säästä riippuen eletään jossain välissä ja odotellaan, kuka mitäkin.

Joka tapauksessa, mukavaa marraskuun jatkoa!

Kukkia, nuppuja ja vähän jo sipuleitakin

Tähtiputki - Astrantia major

Pakko kai tässä on hiljalleen taipua siihen, että syksy on saapunut ja talvikin tulossa. Vaikka puutarhassa edelleen kukkii monenlaista. Vielä ei meillä ole ollut pakkasta, joskin lauantai-iltana ei paljoa puuttunut. Kun on viikkotolkulla kulkenut paljain jaloin ja pitänyt ikkunoita yötä-päivää auki, on nyt viimeistään illan suussa suljettava ikkunat ja kaivettava villasukat jalkaan.

Kyläkurjenpolvi - Geranium pratense

Osa puutarhan kasveista ei ole kukkimista vielä lopettanutkaan ja osa on lähtenyt peräti uudelle kierrokselle. Kyläkurjenpolvi talon päädyssä näytti jo pitkään siltä, että johan tässä voisi vartensa siirtää kompostin täytteeksi. Nyt se on kuitenkin taas sinisenä peräti useamman kukan voimin. Pikkupuutarhan tähtiputki ei ole taukoa ehtinyt edes pitää.

Ruusuangervo - Spiraea japonica

Tutkiessani marja-aronian syysväritystä, huomasin yläpihan ruusuangervossa kukat. Ainoastaan yhdessä latvuksessa, mutta mukavaa sekin. 

Salkoruusu - Alcea rosea

Siemenestä kasvatettu salkoruusu on vasta nyt kehittänyt nuput ja jääpä nähtäväksi, ehtiikö se niitä avatakaan. Mielelläni näkisin kukat, sillä en löydä tästä muita tietoja, kuin että olen ostanut siemenet S-Raudan alelaarista. En siis yhtään muista, minkä värinen kukka sieltä mahdollisesti on tulossa.

Puistoalppiruusu ’Catawbiense Grandiflorum’

Osa alppiruusuista on vihdoin kehittänyt ensi kesää varten nuppuja. Kuvan iloinen yllätys löytyi vanhasta alppiruususta, joka ei ole istutuksen jälkeen kukkinut kertaakaan. Yleensä se pukkaa syksyllä latvuksiinsa vähän toisenlaisia (alakuvassa) pullistumia, joista sitten kasvaa uusia lehtiä. Toivottavasti en nyt hihku ilosta ja onnesta turhanpäiten, mutta hyvältä näyttää. Olen seurannut tuon nupun tilaa parin viikon ajan ja edelleen nuo pallurat ovat palluroita. Sen sijaan toisessa rhodossa (alakuvassa) olevat, vähän eri näköiset muodostelmat ovat alkaneet aueta lehdiksi. 

Puistoalppiruusu ’Catawbiense Grandiflorum’

Tämän rhodon palluroista ei tule keväällä kukkia, vaan nuo ovat jo alkaneet muotoutua uusiksi lehdiksi. Ihan kiva, että niitäkin tulee ja rhodo kasvaa. Mutta toki olisi mukava nähdä puskansa myös kukkivan.

Pakkasten pelossa aloitin sipulien istutuksen. Niistä pienemmistä, kuten on neuvottu. Pikkusipulien piilottaminen multaan on vielä kohtalaisen helppoa. Edessä on tulppujen ja narsissien istuttaminen ja siinä onkin hiukan pähkäilemistä, sillä paikat, joihin sipuleita voi piilottaa häiritsemättä jo kasvavia kasveja, on kyllä vähissä. Hohhoijaa, joka syksyinen ongelma, vaan eiköhän sekin tässä piakkoin tule selätettyä.

Oli muuten kiva kaivella sipuleita multaan, kun seurassani oli virkeä ja seurallinen punarinta. Siinä se hyppeli ympärilläni, eikä näyttänyt olevan moksiskaan minusta tai pussukoiden rapistelustani. Hyvässä seurassa hommatkin sujuvat rattoisasti.

Syysleimu - Phlox paniculata

Leena Luodolla oli hyvä kirjoitus Facebook-ryhmässään sipulien istuttamisesta ja myös niiden kokovaihteluista. Leena Luodon juttu  minun sipuli-istutusvimmaani saikin vauhtia, sillä etenkin narsissi vaatii pitkän juurtumisajan. Jos sen tyrkkää jäätyneeseen maahan kaivettuun reikään, se ei välttämättä ehdi enää maahan juurtua, eikä siten keväällä kukikaan. 

Sipuleita saa myös kovin eri hintaisia. Kannattaa vertailla sipulien kokoja, sillä sekin vaikuttaa hintaan, mutta myös sipulista kasvavaan kukkaan. Mitä isompi koko, sen parempi sipulin menestymisen ja kukkimisen kannalta. 

Sipulien kokoluokitus ilmoitetaan seuraavasti:

Tulppaani
10/11 pieni koko
11/12 keskikoko, hyvä kotipuutarhaan
12/+ suuri koko, erinomainen kotipuutarhaan
Narsissi
12/14 (DNIII) pieni koko, sopii kotipuutarhaan
14/16 (DNII) keskikoko, hyvä kotipuutarhaan
16/18 (DNI) suuri koko, erinomainen kotipuutarhaan
Krookus
7/+ pieni koko
8/+ normaalikoko kotipuutarhaan
10/+ suuri koko, kotipuutarhaan ja ammattikäyttöön.

Heinäkuiselta ruusutilaretkeltä ostin erilaisia astereita, joiden nimilaput onnistuin istutushetkellä erittäin tehokkaasti sekoittamaan. Useimmat näistä astereista myös nyt kukkivat. Loppujen lopuksi lienee sama, onko jollekin kukalle nimi tallessa. Pääasia, että kukkii ja kukallaan ja kasvullaan miellyttää. Perfektionistista luonnettani kyllä häiritsee, etten voi kertoa tällekään asterille oikeaa nimeä. Ehkä pitää ryhtyä antamaan nimettömille lempinimiä ja tämä saa nyt olla Pirkko sen kasvattajan mukaan.

  
Pari päivää olen laiskotellut oikein urakalla. No, pakkohan sitä on normiarkea pyörittää, mutta puutarha on saanut pysytellä omassa rauhassaan, enkä ole rynnännyt pesemään ikkunoita tai touhuamaan muidenkaan syyshommien parissa. 

Olen viime aikojen postauksissa kertonut runsaasti tekemisistäni ja siten antanut ehkä sellaisen kuvan, että olisin jotenkin poikkeuksellisen tehokas tekijäihminen tai peräti ilmiselvä adhd-tapaus. Toki tykkään siitä, että tapahtuu ja asiat etenevät ja mieluummin todellakin käytän aikaani tekemällä jotain, kuin että vain lojuisin sohvanpohjalla tai haahuilisin tekemättömiä töitä pakoillen. Luultavasti kaikki muut ihmiset saavat tismalleen yhtä paljon aikaan. He eivät vain listaa niitä nettiin kaikkien luettaviksi.    

Omenaisia syyspäiviä teille kaikille!
 

Sade saa tulla

Viime syksynä purkista maahan siirretty jalohortensia on nyt avautunut kokonaan. En ole sitä laisinkaan kastellut ja kuivuudesta huolimatta lehdet ovat jänteviä ja kasvi mukavan elinvoimaisen näköinen.

Siirsin maahan tämän kesän purkeissa viettäneet punaiset jalohortensiat. Ensin piti kaivaa mullasta kaikki pikkutalviot. Tulipa samalla noukittua melkoinen määrä mullan sisään kesäpäiviä viettämään kaivautuneita kotiloita. Rajasin puhtaaksi kaivamani alueen muovinauhalla, sillä koko penkin putsaamiseen ei nyt aikaa ja puhtia riittänyt. Hortensiat ovat aika raaskun näköiset, mutta kyllä ne tuosta vielä virkistyvät. Yleensä niin on käynyt.

Purkista maahan pääsi myös ystävän tuoma hortensia, joka on ihan eri näköinen, kuin nuo omat ressukkani. Nuppujakin on aika runsaasti, joten hyvällä tuurilla hortensia vielä kukkii.

Neilikkaruusu - Rosa F.J. Grootendorst

Leikkasin kuihtuneita kukanvarsia pois ja kierrosta puutarhassa tehdessäni huomasin, että neilikkaruusu alkaa kukkimaan uudelleen. Kaikki uuteen penkkiin siirtämäni ruusut ovat juurtuneet ja kasvattavat jo uusia oksia ja lehtiä. Tuskin muut enää tänä kesänä kukkivat. Nyt täytyykin vihdoin antaa kasveille rauha kotiutua ja ryhtyä kasvamaan. Tämä kesä on mennyt varsinaiden mylläyksen parissa ja kaikkialla on enemmän tai vähemmän vaiheessa olevia penkkejä.

Punahattu - Echinacea purpurea

Punahatut ovat vihdoin avautuneet ja niistä iloitsen todella paljon. Näytti jo, ettei niihin tule nuppuja laisinkaan, kun jokin ötökkä oli järsinyt punahattujen varsia. Aika hitaita nämä punahatut ovat, joten niiden suhteen ei kannata hosua.

Rhodo Cunningham´s White

Rhodo Cunningham´s White tekee tänä kesänä samat tepposet kuin viime vuonna eli päättää kukkia näin loppukesästä. Eipä sitten kuki keväällä, tuskin ehtii kasvattaa uusia nuppuaihioita. Viime kesänä se kukki kahden nupun voimin ja keväällä sitten aukesi yksi nuppu. Jospa nyt kävisi toisin päin. Tämä rhodo on vielä aika pieni, joten kovin montaa nuppua siihen ei voi tullakaan.

Syyshortensia on täynnä kukkia. Niin tämä isompi, kuin pienempikin. Pienemmän söi muutama vuosi sitten myyrä tai jänöjussi aivan tapille ja luulin se siihen kuolevan. Vaan sieltä se versoi uusia oksia ja kasvaa jälleen hurjaa vauhtia. Leikkaan keväisin kaikki edellisen vuoden kuihtuneet kukinnot pois ja muutenkin typistän heikompia oksia. Luin jostakin, että näin parannetaan kukintaa. Espoon Tapiolassa on käytetty istutuksissa paljon syyshortensiaa ja siellä aikoinaan asuessamme seurasin, kuinka niitä hoidettiin leikkaamalla melko voimakkaastikin.

Lilja Henryi

Messuilta ostettu Lilja Henryi on vihdoin avannut kukkansa. Istutin sipulit isoon piharuukkuun, jossa lilja kasvatti huikean pitkän varren ja sen latvaan muutaman aika onnettoman kokoisen nupun. Kyllästyin siihen, että tuennasta huolimatta lilja on kaiken aikaa ollut kallellaan milloin mihinkin suuntaan ja jymäytin koko valtavan multapaakun kukkapenkkiin kaivamaani kuoppaan. Siellä Henkka nyt on avannut nuppunsa. Miten kuvittelin, että tämä lilja olisi valkoinen, mutta oranssihan tuo.

Myös perinteinen mummonmökkien oranssi tiikerinlilja on avannut nuppunsa. Tämä oranssi tiikeri nyt yksinkertaisesti kuuluu syyspuutarhaan.

Lilja Tiber

Viimeinen vielä nupulla olevista puutarhani liljoista eli Tiber alkaa sekin vihdoin avautua. Sen jälkeen liljat ovat kukkineet tältä kesältä.

Vielä on tälle kesälle joitakin siirtoprojekteja. Ehkä pitäisi siirtyä kokonaan istuttamaan kaikki kasvit syksyisin. Silloin ainakin olisi helpompi nähdä, millaiseen ympäristöön ne joutuvat. Keväällä ja vielä alkukesästäkin kasvusto on matalaa ja avaraa. Kasvien koko ja rehevyys näkyy vasta myöhemmin ja ainakin minulle valkenee parhaiten näin loppukesästä, millaisiin pöpelikköihin jotkut kasvini olen istuttanut. 

Mantsuriankärhön laitoin ison vuorimäntykeskittymän viereen ajatuksella, että se näyttäisi nätiltä kukkiessaan valkoisena vihreän havupuun oksistossa. Idea on edelleen hyvä, mutta sijoituspuoli väärä. Siirrän kärhön siten, että se tukeutuu havuun sivusuunnasta. Tällöin myös puutarhurilla on mahdollisuus nähdä kärhönsä, eikä tarvitse kurkkia aroniapensaiden taakse, kuten nyt.

Pitkä sateeton kausi alkaa näkyä puutarhan kasveissa. Syysleimutkin seisovat, kuin surulliset hattivatit kukkapenkissä. Sääkartan mukaan aamuyöstä pitäisi tulla sade tänne meidänkin nurkille ja sitä riittää huomiselle päivällekin. 

Vanilla Fraisessa pientä punerrusta

Nurmikko ei näillä helteillä ole kasvanut yhtä nopeasti, kuin aiemmin kesällä. Kerrankin ehdin ennen sadetta, kun äsken huristelin leikkurilla nurmikon lyhyemmäksi. Tulkoon siis sade. Olemme valmiita - minä ja puutarhani.
 

Jälkiä lumessa

Kiertelin aikani kuluksi pihamaalla ja katselin erilaisia jälkiä lumessa. Alkavasta lumisateesta ja päivän tavanomaisesta harmaudesta johtuen valon määrä ei meinannut millään riittääkuvaamiseen. En ole mikään jälkiasiantuntija, mutta omat jälkeni tunnistan. Kukas muu sitä meidän alapihalla saapastelisi. Käyn välillä pudottamassa lumet kasvihuoneen katolta ja samalla vilkaisen, ovatko jänisverkot pysyneet pystyssä.

Rinteessä, syreenien alla kulkee jänöjussin vakioreitti ja tässä se on näköjään jäänyt pelehtimään lumeen. Oikeanpuoleiset jäljet ovat taasen Juuson. Yhtenä iltana sillä oli niin kiire kuopankaivuuseen, että se paineli rinteen yli suoraan alapihalle, niin pitkälle kuin flexi antoi myöten.

Näitä jälkiä en tunnista. Meidän pihalla pyörii oravia, harakoita ja viime päivinä myös mustarastaita. Mikähän noissa myrskytuulien alas pudottamissa koivunoksissa ja nuoressa lepäntaimessa on kiinnostanut, kun niiden ympärillä on näin tehokkaasti tepasteltu?

Puput ovat risteilleet alapihalla oikein urakalla ja pysähtyneet maasta törröttävien kasvien tai pensaiden kohdille. Ruusut näköjään kepaavat kaikissa lajeissaan. Yläkuvan jaloruusuista varsi lyhenee talven edistyessä ja alakuvan juhannusruusunkin kärkiä on naposteltu.

Juuson jäljet on helppo tunnistaa, sillä yleensä ne tekevät jonkinlaisen lenkin, jonka pituuden määrittelee flexin mitta. Eli jossain tuon lenkin lähellä on yleensä ihmisen jalanjäljet. Ukkokulta tai minä siellä yleensä seistään odottamassa, kunnes Juuso on saanut kuoppansa kaivettua ja lopulta sen myös peitettyä. Sitten palataan pikaista vauhtia takaisin sisälle.

Pikkupuutarhan kivelläkin on jokin eläväinen olento käynyt maailmaa tähyilemässä. Se saattaisi olla orava. Myös harakat pyörivät tuossa kiven lähistöllä, mutta jäljet eivät kyllä osu kuvauksiin.

Väriä saa pihamaalta tähän vuodenaikaan etsimällä etsiä. Mitään pitkiä pakkasjaksoja täällä meidän nurkilla ei vielä tänä talvena ole ollut, mutta parina päivänä pyörittiin -15 asteen tietämillä. Silloin rhodot olivat laittaneet lehtensä kylkeä myöten suppuun.

Tänään taas samainen rhodo löyhytteli lehtiään, kuin keväällä konsanaan. Mittari näytti niukin naukin pakkasta. Silti soisin rhodojen jatkavan talviuniaan vielä jonkin aikaa.

Hetki sitten alkoi taivaalta sataa untuvan keveitä lumihiutaleita. Keveitä toki, mutta niin tiheästi, että piakkoin voikin valmistautua jälleen lumitöihin. Ja se toinen kola tähän talouteen on edelleen hankkimatta. Jaksaisikohan sitä vielä huomenna lähteä omaishoitopäivän päätteeksi rautakauppaan?

 

Ihminen voi pitää koiraa, mutta kissa pitää ihmisiä, 

koska kissojen mielestä ihmiset ovat hyödyllisiä kotieläimiä.

-George Mikes-

Jäinen nurmikko

Harvinainen näkymä viime aikoina - vanha taivas! Tämän kuvan sihtasin työhuoneen ikkunasta, mutta eiköhän tuota ihmettä ole syytä lähteä ihan ulkosalle kuikuilemaan.

Eilen kiertelin pihamaalla ennen iltapäivällä alkanutta lumisadetta. Jalkojen alla rasahteli paikoin hyvinkin iloisesti ja ryhdyin tutkimaan syytä siihen. Erityisesti sammaloituneilla alueilla märkä maa oli jäätynyt pinnastaan tulitikun mittaisiksi jäähileiksi. Sama ilmiö näkyi myös joidenkin kukkapenkkien multavissa kohdissa. Mitenkähän kasvien juuret selviytyvät tuollaisesta jäätymisilmiöstä?

Mullasta kurkistaa sipulikukkien kärkiä ja ympärillä on näkyvissä samaa jäähilettä, joka rapisi jalkojeni alla alapihan nurmikolla. Eilen illalla ja yöllä satoi hieman lunta maahan, mutta ei se taida vielä kovin paljon suojata kasveja.

Tämä kuva ei suinkaan ole kosteasta asfalttipinnasta vaan meidän vesialtaastamme, joka on ties kuinka moneen kertaan tämän talven aikana täyttynyt vedestä. Jonkun kerran kävin sitä tyhjentämässä, mutta sitten laitoin altaaseen karahkan avustamaan mahdollisia veteen joutuvia oravia pääsemään ylös liukkaasta altaasta. Se kepakko kuultaa nyt tuolta jään läpi vaaleana viivana. 

Mahonia ei ole ollut milläänsäkään vesisateista ja leudosta talvesta. Näyttää päinvastoin pukkaavan uutta silmua. Ehkä se nyt pakkasten saavuttua vaipuu horrokseen. Siirsin mahoniat loppukesästä varjoisampaan paikkaan ja hyvin ne näyttävät siirron kestäneen.

Rhodo sen sijaan näyttää heti mielipiteensä, kun kylmä sää saapuu sen asuinsijoille. Lehdet lotkottavat murheellisen näköisinä alaspäin. Eiköhän se tuosta piristy, kun kevät jälleen saapuu.

Perjantai-iltana valmistui viidenneet sukat. Tällä kertaa kudoin isommalla silmukkamäärällä, jotta sukat mahtuisivat miehen jalkaan. Huomaan kutovani jatkuvasti liian löysää neulosta, mutta en millään saa sitä tiukennettua. Yksi vaihtoehtohan olisi tietenkin vaihtaa pienempiin puikkoihin. Mustalla langalla on muita värejä vaikeampaa kutoa, ainakin pitää olla todella hyvä valaistus, jotta näkee kättensä työn. Kutomisessakin näköjään pitää paikkansa sama asia kuin monessa muussakin asiassa eli mitä enemmän teet, sen paremman tuloksen saat aikaan. 

Tutkailin erilaisten verkkokauppojen lankatarjontaa. Onhan sitä, mutta ilmeisesti värit ovat uusiutumassa, sillä usein löytäessäni miellyttävän värisävyn etsimästäni langasta törmäsinkin "ei-oohon". Lisäksi alennusmyynnit ovat vielä meneillään, eikä ilmeisesti varastoja ole kunnolla täydennetty.

Meidän uusi karvalankamattoko? Ei. 

Pörröistä sukkalankaako? Ei, ei. 

Ukkokullan takatukkako? Ei sekään. 

Juuson pehmoisia masukarvojahan nämä ovat. 

Aika jännä, miten musta-harmaa-valkoinen kissa on vatsastaan enemmänkin beige. 

Ja niin ihanan pehmeä, että.

Juusolla on kissanpäivät ikkunalaudalla, sähköpatterin hohkatessa mukavaa lämpöä sen pitkin pituuttaan köllöttävään kroppaan. Välillä kissa siirtyy vieressä olevaan nojatuoliin torkkumaan. Kenelläkään muulla ei sitten olekaan asiaa tuoliin - kahdestakin syystä. Ensinnäkin siitä saa takamuksensa täyteen kissankarvoja, vaikka yritän säännöllisesti ravistaa, imuroida ja välillä pestäkin tuolilla olevaa torkkupeittoa. Toiseksi Juuso on vallannut tuolin siirrettyäni sen takkahuoneen puolelle ja katti kyllä mulkaisee aika rumasti erehtyessäni istahtamaan hänen nykyiseen valtakuntaansa. No, meidän ihmisten kannalta tuolissa on oikeastaan aika huono istua. Tyyny alkaa heti valumaan lattia kohti, eikä selälle saa kunnon tukea. Niinpä tuossa nojatuolissa on aina enemmänkin rötkötetty milloin minkäkinlaisissa asennoissa, kuin istuttu mukavasti.

No, niin. Tässä tietokonetta räpeltäessäni se vanha taivas sitten katosi pilvien taakse ja taivaalta hipsii hissukseen kovin yksinäisen oloisia lumihiutaleita. Pakkanen näyttää kiristyvän, sillä aamukahdeksalta mittarissa oli -7 astetta ja nyt jo -9. Olemme siirtyneet talveen. Kaunista ja valoisaa ja määrällisesti minulle ihan riittävää. Niin lumi kuin pakkanenkin.