Tiikereitä puutarhassa

Lilium lancifolium 'Flore Pleno' - Tiikerililja

 

Pionien, ruusujen ja muiden kaunotarten kukkimista ihastellessa ihan unohtuu, että loppukesäksikin on odotettavissa monenlaisia hienoja kasveja. Keltaiset ja oranssit kukat ovat monen inhokkeja, mutta osa niistä on hyvinkin kauniita. Lisäksi keltaiset ja oranssit tuovat valoa ja paistetta loppukesän usvaisiin aamuihin ja hämärtyviin iltoihin. Perhosetkin tykkäävät monista alkusyksyn kukkijoista.

Lilium lancifolium - Tiikerililja

 

 

Aloituskuvan kerrotun tiikerililja Flore Plenon istutin syksyllä 2018. Se lähti heti seuraavana keväänä hyvin kasvamaan ja kukkimaan, kuten tekee nytkin. Sopii hienosti  kaveriksi perinteiselle tiikerililjalle, jota minulla on ollut jo pidempään. Se vain on kasvanut ihan oudoissa paikoissa, joista olen sitä yrittänyt huonolla menestyksellä siirtää. Olen myös kerännyt varren itusilmuja ja laittanut niitä mielestäni parempiin paikkoihin. Vihdoin nämä oranssit turbaanihatut näyttävät kotiutuneen Flore Plenon viereen.

Hemerocallis 'Pink Damask'

 

Tämä kesä ei ole ollut paras mahdollinen päivänliljoille. Yleensäkin niiden kukinta on hetkessä ohi. Nyt sekä kovat sateet että helteet ovat osuneet juuri parahiksi päivänliljojen kukinnan kanssa samaan aikaan. Jollei ehdi liljojaan kukkien avautuessa katsomaan ja kuvaamaan, onkin se jo myöhäistä ja tarjolla on ollut lähinnä lakastuvia jämiä. Onneksi nuppuja on useita, joten vähintään yhden kohdalla onni suosii.

Hemerocallis 'Stella d'Oro' - ehkä

 

Tämän keltaisen nimestä en ole varma. Puhuttelen häntä Stella d'Oroksi. Eipä tuo ole pahastunut. Toisinaan mielleyhtymät ovat enemmän tai vähemmän outoja. Minulle tulee jo tämän kukan nupuistakin ja viimeistään avautuneesta kukasta aina mieleen vähän yliaikainen banaani.

Lilium 'Spring Pink

 

Muisti tekee vähän väliä tepposiaan. Itsensä kanssa saa painia, kun ei ole muistanut kirjata kaikkia istutuksiaan ajoissa  kirjoihin ja kansiin. Ihan turha väittää itselleen muistavansa jonkun kasvin nimen ja paikan seuraavana keväänä, kun sitä ei muista enää parin kuukauden päästäkään. Olin täysin vakuuttunut istuttaneeni sisäänkäyntiä vastapäätä keväällä tiikerililja Sweet Surrenderiä. Siitähän tykkään tosi paljon. Niinpä olin niinsanotusti äimänkäkenä, kun liljat avauduttuaan eivät olleetkaan kermanvalkoisia. Potutukseen ei kuitenkaan ole aihetta, sillä Spring Pink on kaunis sekin. Katsokaa, miten hienostunut väri terälehdissä on. Erityisesti tuo ohuen ohuella siveltimellä piirretty viiva terälehtien tyvestä alkaen on upea.

Thalictrum 'Elin' - Jaloängelmä

 

Joku kasvi saa sydämen läikähtämään vahvasti heti ensikohtaamisella. Tällainen on jonkun blogissa näkemäni jaloängelmä Elin. Jostain syystä rakastan palluraisia nuppuja. Sellaisia on esimerkiksi lumikärhössä ja syysvuokossa. Katsokaa, miten ihanat pallurat Elinissä on. Ja miten herkän kaunis kukka siitä palluraisesta nupusta avautuu. Kun Elin vihdoin ja viimein Muhevaisella osui silmiini, oli ostopäätös siinä samassa sinetöity. Onnellisena kannoin Elinin kotipuutarhaan ja istutin sen Ruusupenkkiin. Siellä se huitelee melko korkeana ja vaikeasti kuvattavana. Saadakseni ikuistettua nuput ja avautuvat kukat, piti tallustella vähän aikaa sitten uuitun penkin kasvien välissä puutarhakengilläni, mutta oli se sen arvoista. Eikä onneksi mikään vahingoittunut.

Thalictrum rochebrunianum - Keijuängelmä

 

Jos on ihana Elin, niin yhtään vähemmälle rakkaudelle ei jää eräästä puutarhamyymälästä toukokuussa ostamani keijuängelmätkään. Nämä ovat pikkuisen matalampia, kuin Elin, vaan aika korkeita silti.

Kahden edellisen kesän helteissä kotilot kaivautuivat poteroihinsa, eikä niitä pahemmin näkynyt. Ehdin jo kuvitella päässeeni riesasta eroon. Tämä kesä on yhtä kotiloiden juhlaa. Sopivan lämmintä ja kosteaa, jotta kaikki kasvaa kohisten tarjoten hyviä piiloja ja muhimispaikkoja sekä runsaasti syötävää. Pesuainepurkki poikineen kulkee vakiovarusteena pihatöissä, jotta kaikki eteen osuvat kotilot on helppo pudottaa etikkaan marinoitumaan. 

Luulisi, että käsityöihminen tykkää pitsisomisteisista kasvinlehdistä, vaan eivät ne minua erityisemmin ihastuta. Toisaalta olen jo niin tottunut yhteiseloon kotiloiden kanssa, etten jaksa niistä suurempaa stressiä ottaa. Mitään kasvia ne eivät ole onnistuneet kokonaan hävittämään. Päättymätön kotilotaistelu jatkukoon. Onhan se omanlaisensa murhe, mutta pientä monen muun asian rinnalla.

Pelkäsin menettäväni nämä kaksi viime syksynä istutettua kärhöä sekä mahdolliselle lakastumistaudille että kotiloille. Pikkutalvio kasvoi uhkaavasti kärhöjen tyveen kiinni ja sen kosteissa uumenissa kotilot viihtyivät pulskiksi lihoen. Vasemmanpuoleisen kärhön hyvin kasvanut varsi menehtyi. Pelkäsin kyseessä olevan lakastumistauti, mutta nyt kyllä uumoilen tuhon syynä olleen kotilot. 

Kaivoin ja kitkin pikkutalvion pois kärhöjen ympäriltä. Musta muovireuna ei ole kauneinta katsottavaa, mutta hätätilassa sain sillä rajattua kärhöjen multatilan. Netistä löytämässäni ohjeessa neuvottiin laittamaan kärhöjen tyvelle hiekkaa tai lecasoraa, jotta tyvi ei ole kosketuksessa kosteaan multaan. Minulla sattui olemaan säkki lecasoraa. 

Kumpikin kärhö saa nyt paremmin ilmaa ja kasvavat taas reippaasti. Näillekin kärhöille on uusi tuki tulossa. Kärhöjen ympäristö on hölmön näköinen, mutta se on väliaikainen ongelma. Tuo alue on yksi tämän syksyn kohennuskohteista.

Näin loppukesästä iristen lehdet retkottavat pitkin pituuttaan muiden päällä ja kaatuvat myös käytäville. Aamukasteessa ja sateen jälkeen niiden vieritse on tylsä kulkea, kun märät lehdet  lätsähtävät paljaille jaloille tai kastelevat housunlahkeet. Vuosia sitten näin netissä jonkun liittäneen iristen lehdet lyhdenipuiksi, jota ideaa olen sen jälkeen tyytyväisenä käyttänyt. Sitomiseen käytän muovitettua sidontalankaa, jonka voi käyttää kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Dianthus amurensis - Amurinneilikka

 

Amurinneilikkani on vielä aika harvakasvuinen. Sen pitäisi houkutella perhosia. Yksi neitoperho tätä neilikkaa kuvatessani liihotteli lähistöllä, mutta se ei ollut kiinnostunut mallin roolista. Odotellaan siis perhosia puutarhoihimme ja nautitaan siinä ohessa näistä elokuun päivistä.

Sade saa tulla

Viime syksynä purkista maahan siirretty jalohortensia on nyt avautunut kokonaan. En ole sitä laisinkaan kastellut ja kuivuudesta huolimatta lehdet ovat jänteviä ja kasvi mukavan elinvoimaisen näköinen.

Siirsin maahan tämän kesän purkeissa viettäneet punaiset jalohortensiat. Ensin piti kaivaa mullasta kaikki pikkutalviot. Tulipa samalla noukittua melkoinen määrä mullan sisään kesäpäiviä viettämään kaivautuneita kotiloita. Rajasin puhtaaksi kaivamani alueen muovinauhalla, sillä koko penkin putsaamiseen ei nyt aikaa ja puhtia riittänyt. Hortensiat ovat aika raaskun näköiset, mutta kyllä ne tuosta vielä virkistyvät. Yleensä niin on käynyt.

Purkista maahan pääsi myös ystävän tuoma hortensia, joka on ihan eri näköinen, kuin nuo omat ressukkani. Nuppujakin on aika runsaasti, joten hyvällä tuurilla hortensia vielä kukkii.

Neilikkaruusu - Rosa F.J. Grootendorst

Leikkasin kuihtuneita kukanvarsia pois ja kierrosta puutarhassa tehdessäni huomasin, että neilikkaruusu alkaa kukkimaan uudelleen. Kaikki uuteen penkkiin siirtämäni ruusut ovat juurtuneet ja kasvattavat jo uusia oksia ja lehtiä. Tuskin muut enää tänä kesänä kukkivat. Nyt täytyykin vihdoin antaa kasveille rauha kotiutua ja ryhtyä kasvamaan. Tämä kesä on mennyt varsinaiden mylläyksen parissa ja kaikkialla on enemmän tai vähemmän vaiheessa olevia penkkejä.

Punahattu - Echinacea purpurea

Punahatut ovat vihdoin avautuneet ja niistä iloitsen todella paljon. Näytti jo, ettei niihin tule nuppuja laisinkaan, kun jokin ötökkä oli järsinyt punahattujen varsia. Aika hitaita nämä punahatut ovat, joten niiden suhteen ei kannata hosua.

Rhodo Cunningham´s White

Rhodo Cunningham´s White tekee tänä kesänä samat tepposet kuin viime vuonna eli päättää kukkia näin loppukesästä. Eipä sitten kuki keväällä, tuskin ehtii kasvattaa uusia nuppuaihioita. Viime kesänä se kukki kahden nupun voimin ja keväällä sitten aukesi yksi nuppu. Jospa nyt kävisi toisin päin. Tämä rhodo on vielä aika pieni, joten kovin montaa nuppua siihen ei voi tullakaan.

Syyshortensia on täynnä kukkia. Niin tämä isompi, kuin pienempikin. Pienemmän söi muutama vuosi sitten myyrä tai jänöjussi aivan tapille ja luulin se siihen kuolevan. Vaan sieltä se versoi uusia oksia ja kasvaa jälleen hurjaa vauhtia. Leikkaan keväisin kaikki edellisen vuoden kuihtuneet kukinnot pois ja muutenkin typistän heikompia oksia. Luin jostakin, että näin parannetaan kukintaa. Espoon Tapiolassa on käytetty istutuksissa paljon syyshortensiaa ja siellä aikoinaan asuessamme seurasin, kuinka niitä hoidettiin leikkaamalla melko voimakkaastikin.

Lilja Henryi

Messuilta ostettu Lilja Henryi on vihdoin avannut kukkansa. Istutin sipulit isoon piharuukkuun, jossa lilja kasvatti huikean pitkän varren ja sen latvaan muutaman aika onnettoman kokoisen nupun. Kyllästyin siihen, että tuennasta huolimatta lilja on kaiken aikaa ollut kallellaan milloin mihinkin suuntaan ja jymäytin koko valtavan multapaakun kukkapenkkiin kaivamaani kuoppaan. Siellä Henkka nyt on avannut nuppunsa. Miten kuvittelin, että tämä lilja olisi valkoinen, mutta oranssihan tuo.

Myös perinteinen mummonmökkien oranssi tiikerinlilja on avannut nuppunsa. Tämä oranssi tiikeri nyt yksinkertaisesti kuuluu syyspuutarhaan.

Lilja Tiber

Viimeinen vielä nupulla olevista puutarhani liljoista eli Tiber alkaa sekin vihdoin avautua. Sen jälkeen liljat ovat kukkineet tältä kesältä.

Vielä on tälle kesälle joitakin siirtoprojekteja. Ehkä pitäisi siirtyä kokonaan istuttamaan kaikki kasvit syksyisin. Silloin ainakin olisi helpompi nähdä, millaiseen ympäristöön ne joutuvat. Keväällä ja vielä alkukesästäkin kasvusto on matalaa ja avaraa. Kasvien koko ja rehevyys näkyy vasta myöhemmin ja ainakin minulle valkenee parhaiten näin loppukesästä, millaisiin pöpelikköihin jotkut kasvini olen istuttanut. 

Mantsuriankärhön laitoin ison vuorimäntykeskittymän viereen ajatuksella, että se näyttäisi nätiltä kukkiessaan valkoisena vihreän havupuun oksistossa. Idea on edelleen hyvä, mutta sijoituspuoli väärä. Siirrän kärhön siten, että se tukeutuu havuun sivusuunnasta. Tällöin myös puutarhurilla on mahdollisuus nähdä kärhönsä, eikä tarvitse kurkkia aroniapensaiden taakse, kuten nyt.

Pitkä sateeton kausi alkaa näkyä puutarhan kasveissa. Syysleimutkin seisovat, kuin surulliset hattivatit kukkapenkissä. Sääkartan mukaan aamuyöstä pitäisi tulla sade tänne meidänkin nurkille ja sitä riittää huomiselle päivällekin. 

Vanilla Fraisessa pientä punerrusta

Nurmikko ei näillä helteillä ole kasvanut yhtä nopeasti, kuin aiemmin kesällä. Kerrankin ehdin ennen sadetta, kun äsken huristelin leikkurilla nurmikon lyhyemmäksi. Tulkoon siis sade. Olemme valmiita - minä ja puutarhani.
 

Sadetta luvassa - puutarhan onneksi

Ei lainkaan hullumpaa aloittaa aamu tervehtimällä sammakkoa. Siinä se taas könötti terassilla, eikä tehnyt elettäkään lähteäkseen mihinkään suuntaan. Meistähän alkaa vähitellen tulla hyvät tutut, tästä köriläästä ja siitä lukuisasta joukosta vähän pienempiä sammakoita, joita pomppii sekä alapihan nurmikolla, että kasvimaalla. Eilen oli jo vähän hankalaa leikata nurmikkoa, kun keskenkasvuiset sammakot eivät ymmärtäneet loikkia leikkurin edestä pois. En minä hennonnut niiden yli ajaa, joten aina piti kurottaa antamaan veitikoille vähän vauhtia. Kunnes taas oli reitillä uusi loikkija miettimässä, hyppäisikö tuonne tai tänne tai ylipäätään minnekään.

Tämä yläpihan sammakko taitaa asustella meidän vesialtaassa. Se taitaakin olla ainoa kostea paikka lähitienoilla. Ojissa ei ole kyllä vedestä tietoakaan. Kuivuus suorastaan rapisee joka paikassa. Tänään kävelin kirjastoon ja katselin matkan varrella, kuinka syreenien lehdet roikkuivat apaattisena kaikki alaspäin. Joissakin pienemmissä koivuissa lehdet olivat valtaosin kellastuneet ja jopa vuohenputket makasivat janoisina maassa pitkin pituuttaan. Aluskasvillisuus on paikoin kuivunut kokonaan pois ja tilalla on ruskeaksi kuivuneita korsia.
 

Punahattu - Echinacea purpurea

Kuivuudesta kärsivä puutarha jaksaa sentään välillä ilahduttaakin. Ihan itse siemenestä kasvattamani punahattu on avautunut. Tai niitä on kaikkiaan kolme kappaletta. Näitä täytyy laittaa ensi keväänä lisää ja vähän erilaisia, jotta saan sellaisen komean pusikon. Nyt penkki näyttää vähän höhlältä, kun vieressä on kukkimisensa ohittaneita ja kuihtuvia myskimalvoja ja maurinmalvoja sekä alppipiikkiputkia, jotka nekin alkavat olla parhaat päivät ohittaneita. Annan kukkineiden kukkien kuivahtaa paikallaan, jotta voin kerätä niistä siemeniä.

Leimut ovatkin nyt parhaimmillaan ja myös niitä kannattaisi laittaa lisää. Tämä on erinomaista aikaa kartoittaa puutarhasta paikkoja, jotka kaipaavat lisää kukkijoita ja tuuheutusta. Esimerkiksi jalopähkämöiden lomaan pitänee kehittää jotain syyskukkijaa, sillä ajat sitten kukkineet pähkämöt makaavat penkissään miten sattuu ja suorastaan huutavat täydennystä vierelleen. Syysleimuja minulla on oikeastaan vain talon sisäänkäynnin puolella, jossa ne loistavat värikkäinä taustallaan valkoisena kukkiva syyshortensia.

Vihdoin myös perinteinen oranssi tiikerinlilja on hyväksynyt kukkapenkin kukkimispaikakseen. Pitkän aikaa se sinnikkäästi nousi terassin vieressä olevan ruusupuskan alta ja tilan puutteessa kaatui heti hiekkakäytävälle. Edelleen sieltä ruusupuskan alta ilmestyy ainakin yksi oranssi yksilö, mutta tämä oli jo toinen vuosi, jolloin myös kukkapenkki kelpaa heille. Silmäilin kotiin saapuneita syyssipuliesitteitä ja harmittelin vähäistä liljojen valikoimaa. Olen tykästynyt noihin tiikerinliljoihin ja etenkin Sweet Surrenderiin, mutta vielä en ole löytänyt niitä verkkokauppojen valikoimista. Näyttävät olevan kestäviä, eikä ainakaan toistaiseksi tiikerinliljat ole kelvanneet liljakukoille.

Ruusupuskasta hiekkakäytävälle pyrkivä tiikerinlilja joutuu kumartumaan saadakseen kukkansa auki ja yleensä sen kohtalona on joutua Juuson flexinarun riipimäksi.

Tämä kesä on suosinut pelargonioita. Vähän sadetta ja paljon aurinkoa ja lämpöä. Istutin porttiruukkuihin kellarissa talvehtinutta Mårbackaa (sellaisena se minulle myytiin) ja läheiseltä kasvihuoneelta ostamaani riippapelaguuta. Joukossa on myös valkoinen poutapilvi, mutta se taitaa läkähtyä noiden pelaguiden alle. Mårbackan kukinnot ovat mahtavia ja nuppuja tulee kaiken aikaa lisää. Taitavat myös tykätä nokkoslannoitteesta, jota lirautan silloin tällöin kasteluveteen.

Ohikulkijat taitavat ajatella, ettei tuo eukko tee muuta kuin nyppii päivä toisensa jälkeen pelaguitaan. Tapaan nimittäin iltaisin kastelun ohessa jäädä hetkeksi ihastelemaan porttiruukkujani ja samalla nypin pois ruskeita lehtiä ja kukkineita terttuja. Se on mukavampaa puuhaa kuin monet saattavat ymmärtääkään. Ajatus lepää.

Kuinkahan monta kuvaa olen kesän mittaan ottanut näistä mustista petunioista. Eivät ne kuvissa näytä lainkaan mustilta, mutta luonnossa kyllä ovat lähes mustia. En ole käyttänyt salamavaloa, en vain saa kukkien tummuutta esiin. Tosi kiitollinen kukkija tämä on ollut. Kukat säilyvät pitkään hyvän näköisinä ja nyppimistä on ollut moniin muihin petunioihin verrattuna aika paljon vähemmän. Ei silti, nyppiminen sujuu ihan huomaamatta. Yllättäen sitä saa todeta taas seisovansa jonkun kukkapuskan ääressä vääntämässä ja kääntämässä ja tarkastelemassa kulloisenkin kasvin olotilaa. Mahtaako meikäläisen oikean käden kynnenalusta puhdistua jouluun mennessä, kun sillä on niin hyvä napsaista kuihtuneet kukat pois.

7veljestä ja 7veljestä Raitaa

Helteestä ja tahmeistä käsistä huolimatta olen iltaisin laittanut puikot suihkimaan. Facebookin "Voihan villasukka" -ryhmässä ihmiset julkaisevat toinen toistaan hienompia sukkamalleja, joita käyn säännöllisesti kuolaamassa. Olen ottanut tehtäväkseni opetella aina uusia kikkoja ja ilokseni voinkin kertoa, että ei ne niin vaikeita sitten olekaan. Alkuun tuntuu, että onpa monimutkainen, ei tuollaista ymmärrä. Joskus joutuu pähkäilemään vähän enemmänkin, mutta useimmiten ongelma ratkeaa ja valmista tulee. Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy monenmoisia neuvoja ja ihan kädestä pitäen kerrottuja opasfilmejä. 

Ensimmäiset Olgani - langasta oli mahdotonta löytää samanlaista aloitusta molempiin sukkiin.

Vähän erilainen kerrosrivinousu. 7veljestä luonnonvalkoinen ja 7veljestä Polkkaa

Sään on luvattu nyt sitten viilenevän ja muuttuvan epävakaisemmaksi. Tänään on ollut todella hikinen päivä ja iltapäivästä alkaen taivas on ollut pilvessä. Pikkuruinen sadekuuro tuli viiden maissa, mutta sitä tuskin olisi kannattanut edes mainita. Kuuden ja seitsemän välillä on sääkarttojen mukaan luvattu alkavaksi suuremmat sateet. Aurinkoa ja lämpöä toki kesällä saa olla, mutta luonnon puolesta toivon jo sadetta tulevaksi. Vaikka yhden kokonaisen päivän sataisi, en panisi pahakseni. Kunhan ei sada viikkotolkulla ja kylmene kesäkuisiin lukemiin. 

Räyhä 13 vuotta, Juuson velipoika

Eläimellä aloitettiin ja eläimeen tänään lopetetaan. Kuvassa ei ole suinkaan Juuso, vaan hänen veljensä Räyhä. Velipoika on jonkin verran pienikokoisempi ja sirompi kuin Juuso. Siinä on myös vähemmän valkoista. Pentuna joku astui sen hännän päälle ja sen vuoksi Räyhän häntä on keskikohdalta vino. Monta vuotta Räyhä oli menevä tallikissa, eikä juurikaan viihtynyt sylissä. Nyt sillekin on tullut tarve saada isoja annoksia hellyyttä kerralla ja ollessani pari viikkoa sitten Räyhän kotitilalla kahvilla, se hyppäsi viereiseen tuoliin päivätorkuille kyhnättyään ensin aikansa jalkojani vasten. Ehkä Räyhä on osa-aikaeläkkeellä, sillä sen työpaikalla, hevostallilla on kaksi nuorta kollia huolehtimassa hiirestyksestä.

Klo 19 televisiosta alkaa ohjelma kissoista. Sitä on ehdottomasti mentävä katsomaan. Mukavaa alkanutta viikkoa ihan kaikille!