Pihamaan postikorttimaisemat

Oman pihan postikorttimaisemia on tullut kuvattua ahkerasti. Rytöpaikatkin näyttävät niin somilta, kun pakkasenkeveä lumi peittää kaiken alleen. Jokunen auringonsäde vielä mukaan, niin eipä tarvitse haaveilla pohjoisen tunturilomasta.

Luin netistä tykkylumen määrityksiä. Lukemani perusteella tämä meidän puidemme oksille kasaantunut lumi ei täytä tykkylumen kriteereitä. Vahinkoa noista painavista taakoista jo syntyy. Osan havu- ja muista puista ja pensaista olen käynyt ravistelemassa. Viimeisimmät lumet ovat kuitenkin saaneet rauhassa kertyä, sillä en vain ole ehtinyt rämpiä hangessa yhä uusien lumisateiden tahdissa. Sitäpaitsi alapihalle on jo vaikea päästä, kun portaihin on kolattu lunta yläpihalta. Pitänee joku päivä kahlata alas tai liukua mäki pulkalla.

Tämä kuva ei itse asiassa ole meidän pihalta, vaan suunta on varaston ovelta kohti rajanaapurin alapihaa. Alareunassa pilkottaa hiukan pihojamme erottavaa verkkoaitaa. Oikeassa reunassa on meidän leikkimökkipäädyn syreeneitä.

Kävin torstai-iltana kolaamassa auran kasaamia valleja sisääntulosta. Lopuksi kiersin vielä talon ja huomasin alapihalla lumimiehen jälkiä. Jättikokoinen lumimies ei kuitenkaan ole puutarhaa kiertänyt, vaan pupujussi on loikkiessaan uponnut pehmeään lumeen. Lopulta se on noussut rinnettä pitkin yläpihalle.

Pupujussien ruoka on nyt vähissä. Ne ovat kaivaneet käytävien reunoilla syötävää esiin. Hyvin tuntuu pikkutalvio kelpaavan. Verkoilla suojatut puskat ja puut ovat nyt hätää kärsimässä. Lunta on niin paljon, että vähänkin matalammat verkot ovat käytännössä hangen sisällä nekin. Milläs menet tallomaan verkkojen ympäristöä, kun ensin pitäisi lapioida reitti vähän lähemmäksi. Huh, ajatuskin jo hirvittää.

Siellä se minun magnoliani talvehtii verkolla ympäröitynä. Lunta on niin paljon, että sitä pursuaa jo verkon läpi ja yläreunan yli. Hyvä vaan, suojaa toivon mukaan magnoliaa talvivaurioilta. 

Ympäröin pikkupuutarhan siellä olevien yksittäisten kasvien lisäksi 150-senttisellä verkolla peurojen varalta. Tässä lumitilanteessa peurojen ei tarvitse hikeä nostattaa päästäkseen pikkupuutarhaan. Toistaiseksi eivät ole sinne menneet. Eikä sillä näin talvella ole niin merkitystäkään. Keväällä, sipulikukkien noustessa tilanne onkin toinen. Mitäpä sitä tässä vaiheessa murehtimaan.

Tässä pikkupuutarhan yksi sisäänkäynti, johon viritin avattavan portin, jotta pääsin ennen lumia käytäviä siivoamaan. Siellä ovat portit ja verkot tiukasti maahan jäätyneet ja lumen peittäminä. Näiden joulukuun päivien selkeä trendi: "pehmeää ja pyöreää muotojen olla pitää."
 

Talon puistopäädyssä on tämä kätevä "portti", joka muodostuu kallellaan kasvavasta tuomen rungosta. Hämärästi muistan, että tuomi olisi jäänyt kaatuvan puun painamaksi, eikä vapauduttuaan puun alta enää noussut. Täytyykin tarkastaa Ukkokullan muistikuva asiasta. Tontin rajalla kasvaa rivi metsäkuusia, joista osa on heittänyt henkensä. Siinä on hyvä puolensa, sillä saamme kolattua aukosta lunta raja-alueelle vaurioittamatta kuusiriviä.

Ennen viimeisintä lumimyräkkää poikaporukka huristeli katua pitkin moottorikelkoillaan. Tekivät puiston puolella muutaman lenkin ennen matkan jatkumista. Jäi hauska kuvio hankeen.

Oikean puolen syreenit ja vasemman puolen siperianhernepensaat muodostavat näin lumiseen aikaan kunniakujan kulkijalle. Saman ne tekevät myös kesäaikaan kaatosateella. Talvella varaparkkipaikalle pysäköidessä tulee useimmiten kuljettua taloon kadun kautta. Kesällä sen sijaan on kätevämpi kipaista muutama porras alas ja puskien jälkeen vasemmalle taloon päästäkseen. Paitsi sateella, jolloin saa puista ilmaisen kastelun niskaansa.

Tässä en esittele uusinta aluevaltaustani eli puuvillan viljelyä. Ei, kuvassa on ison vaahteran oksille kertyneitä lumipalluroita. Aika paljon puussa näyttää olevan vielä "neniäkin". Paljon niitä on maassakin, mikä tietää keväällä ahkeraa vaahteravauvojen kitkentää.

Kävin moikkaamassa isää hoivakodissa. Matkalla oli pysähdyttävä ihailemaan pelloille kertyvää usvaa. -10℃ asteessa ilma tuntui hyytävän kylmältä, vaikka tuulta ei ollut juuri ollenkaan. 

Usvaisia lumimaisema katsellessa mietin, kuinka vuodenaikamme tarjoaa vaihtelevia näkymiä. Keväällä tässäkin traktori kylvää siemeniä lintuparvi perässään, kesällä vilja heilimöi ja syksyllä sänkipellolla kaakattaa valtava joukko muuttomatkallaan levähtäviä hanhia.

Isä ei ollut oikein juttutuulella, joten ehdin kotimatkalle ennen auringonlaskua. Välillä isällä on hyvin selkeitä jaksoja, jolloin hän tunnistaa minut, kyselee Ukkokullan tekemisistä ja naureskelee hassuille unilleen. Sitten on päiviä, jolloin hän kysyy, onko minulla lapsia ja missä asun. Kun kerron, että lapseni ovat jo aikuisia ja asun edelleen hänen itsensä rakentamassa talossa, loppuukin juttu siihen. Jonka jälkeen samat kysymykset toistuvat. On niitäkin kertoja, jolloin isä kaivautuu tiukemmin peittonsa alle, eikä suostu nousemaan tai juttelemaan. Silloin istun hiljaa hänen vieressään silitellen hänen päätään. Isä hymyilee ja mutisee jotain eli hän kyllä aistii läsnäoloni.

Ajattelen, että oikeastaan muistisairaus on isän kannalta helpotus. Hän ei sure pitkän avioliittonsa päättymistä äidin kuolemaan. Hän ei myöskään murehdi meneillään olevaa Venäjän ja Ukrainan välistä sotaa, eikä pelkää energiakriisin vaikutuksia omaan arkeen. Kun on sokea, kuulee huonosti ja muistikin pelaa rajoittuneesti, on hän viimeiset vuotensa suojassa suurilta huolilta.

Kotipihaan saavuttuani ehdin vielä ikuistaa päivän auringonlaskun...

 ...ja sytyttää kynttilät pihalyhtyihin.

Ukkokulta laittoi tulen takkaan talon lämmittämiseksi ja tunnelman luomiseksi. Sopiva hetki nauttia lasilliset lämmintä glögiä.

Lunta tulla tupruttaa,
nietoksia kasvattaa.
Kintaat käteen ja ulos meen,
luudalla pienen polun teen.
Lumilyhdynkin rakentelen,
kynttilät lumeen asettelen.
Pimeys jo illan täyttää,
ihanalta piha näyttää.

Edessä onkin jouluviikko. Valmistelut on jo pitkällä, eikä oikeastaan paineita suuntaan jos toiseenkaan.

Leppoisaa joulunodotusta kaikille!

 

Huhuu täältä hankien keskeltä!

Näkymä työhuoneen ikkunasta sunnuntai-iltapäivällä 11.12.2022

 
Mitäkö olen viime päivinä tehnyt? No, lumitöitä tietenkin. Aamulla ja illalla ja aamusta iltaan. Tuntitolkulla. Illalla kun saan kolan talon seinustalle ja itseni hilattua uupuneena sohvannurkkaan, aamulla saankin aloittaa saman urakan alusta.

Pikkupuutarhan verkot ovat likimain kadonneet hangen sisään.

 
Lunta on tänne etelärannikolle satanut jo marraskuussa, mutta viime lauantaina kaikki pilvet päättivät laskea lastinsa korkojen kera kerralla meille ja muualle. Olin jo viikkoja aiemmin sopinut naisporukan kanssa teatterireissun Hämeenlinnaan. Niin sitten suunnattiin auto Nummelan treffipaikalta kantatie 25:n kautta kolmostielle. Onneksi oli lauantaipäivä ja raskasta liikennettä hyvin vähän. Muukin liikenne oli aika vähäistä ja ne vähäisetkin autoilijat olivat harvinaisen maltillisia. 

Moottoritiellä ajaminen sujui, kunhan ei joutunut bussin tai rekan taakse. Raskaat ajoneuvot pöllyttivät lunta perässään, jolloin näkyvyys oli olematon. Rekan ohittaminen oli hankalaa, kun tuuli heijasi perävaunua sinne tänne ja kaistojen välissä oli paksu lumipolanne. 

Matka sujui mennen tullen hyvin. Olimme varanneet tarpeeksi aikaa. Hosumisella ja painavalla kaasujalalla olisimme varmaan olleet mukkellismakkelis penkalla.

Kärhöpolku on pidettävä auki, jotta pääsen laittamaan lyhtyyn kynttilän.

Kotipihalla olin iltaseitsemältä. Ukkokulta oli palatessani kolaamassa sisäänkäyntiin aurattua vallia auki, jotta saisin auton pihaan. Hän oli tehnyt päivän mittaan useammat lumityöt. Sovimme jättävämme loput sunnuntaiksi.

Puutarhaporttiin kolauttaa kohta päänsä.

Sunnuntaina olisi ollut Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat. Olin suunnittellut sinne meneväni. Lauantain lumikaaoksessa suhailu ei houkutellut heti perään toiseen samanlaiseen autoiluun. Eikä sielukaan antanut periksi jättää Ukkokultaa yksin lumitöihin. Lähdimme aamuyhdeksältä kolaamaan ja sitähän sitten riittikin kolmeksi tunniksi.

Talon puistopääty

Olemme tavanneet kolata käytävän talon ympäri. Kellariin on käynti ulkokautta, joten ainakin jommalta puolelta taloa on sinne joku polku järjestettävä. Oman pihan lumet mahtuisivat tontille, mutta kotitieltä ja meidän puolella kulkevalta jalkakäytävältä aurattava lumi ei sitten enää meille mahdukkaan. Onneksi puistoalue on aivan vieressä ja vaikka sinne ei lumia saisi tonteilta kuskatakaan, teemme niin. Ei ole muuta vaihtoehtoa. 

Puistossa on istutuksia vain alapihamme aidan vieressä ja leikkipaikan vieressä. Siellä ei kukaan talvisin auraa tai kolaa lunta. Yläpihamme puolella puistossa on huonosti hoidettu nurmikko, joka ei neljävuotisen olemassa olonsa aikana ole ollut moksiskaan lumista.

Talon puistopäädyn rhodot ja mahoniat kaatuvat talvisin käytävälle, jolloin kolaaminen vahingoittaa niiden oksia. Ennen lumia laitoin matalammille rhodoille verkkoaidan tueksi ja kaatumisen estämiseksi. Toinen, käytävän puoleinen mahonia on kasvanut pituutta. Ravistelusta huolimatta lumi painaa niitäkin käytävälle. Laitoin muutama päivä sitten pari metallitukea hankeen pitämään mahoniat pystyssä. Keväällä on sitten helppo levittää varjostusverkotkin noiden tukien varaan.

Pergolan katolle on kertynyt lunta ihan yhtä paljon, kuin maahankin. Ukkokulta pudotti jo yhden satsin katolta pois ja tänään tiistaina toisen kerran. Valokatteen pitäisi kestää painaviakin lumitaakkoja, mutta emme ota riskiä katteen hajoamisesta. 

Kasvarin päältä olen pudottanut lumet jo kahdesti. Alapihalle pääsy vaikeutui lauantain lumisateen jälkeen, sillä kolaamme olopihan lumet alapihalle johtaville portaille. Kasvarille päästäkseen on siis kahlattava valtavan lumikasan sivusta. Tietenkin voisin hakea pulkan kellarista ja huristaa sillä alas. Vaan ylöskin on taas kivuttava.

Virallisen mittauksen mukaan Nuuksiossa tiistaina 13.12. lumensyvyyys on 47 cm. Tässä Nuuksion kupeessahan me asumme. Ukkokulta mittasi omalla pihalla 60 cm sellaisesta paikasta, johon lumi on saanut sataa rauhassa eikä paikkaan ole muualta lunta tuotu eikä pois viety. Pergolan katolla oli tiistaina 60 cm ja kaikki se perjantain jälkeen satanutta. Sama määrä on leikkimökin katolla.

Tässä kuvassa vasemmalla on varaparkkipaikkamme. Lumettomaan aikaan kadullekin voi vieraat ja meillä kävijät pysäköidä, mutta lumen vuoksi katu on nyt niin kapea, ettei edes kaksi autoa mahdu ohittamaan toisiaan. Yksikin pysäköity auto aiheuttaa suurta haittaa muille kulkijoille. Siksi pidämme varaparkkipaikan myös talvisin kolattuna. 

Kuva on otettu tiistaina iltapäivällä. Sen jälkeen kun olin jo itse parkkipaikan ja sen sisäänkäynnin kolannut. Sitten tulikin aura, joka puski jalkakäytävän lumista vallin. Pakkaslumi on onneksi vähemmän painavaa, vaikka aurattu lumi onkin aina aika tiivistä. Auran kasaama valli on syytä käydä nopeasti poistamassa. Pidempään seisoessa se jäätyy ja silloin pelkällä kolalla ei välttämättä pärjää. Tarvitaan rautalapiota avuksi. Tuonne puistoon sitä aurauslunta sitten kolalla kippaan. 

Tämä kuva taasen on pääsisäänkäynnistämme. Tuija-aidan päässä vasemmalla on varaparkkipaikka. Traktori on juuri aurannut jalkakäytävän ja kadun. Tällä kertaa traktori jätti kadun ja jalkakäytävän väliin polanteen, minkä johdosta kohtaavat autot eivät voi käyttää jalkakäytävää ohittamiseen. 

Polanteen vuoksi joudun kolaamaan sisäänkäynnistä pois kaksi vallia. Ensimmäisen jalkakäytävän ja sisäänkäynnin välistä. Toisen jalkakäytävän ja kadun välistä. Lumi on kuskattava kolalla tuonne tuija-aidan päässä sijaitsevalle, varaparkkipaikan vieressä olevalle puistoalueelle. Ojat ja tienpientareet ovat jo täpösen täynnä.

Leikkimökki työhuoneen ikkunasta ti 13.12.

Ensi talvena meillä on lumilinko. Vaikka maksaisi mitä. Vaikka koko talvena ei tulisi hiutalettakaan lunta. Joka talvi pohdimme asiaa, mutta nyt tuli mitta vihdoin täyteen. On ainakin hankittu siltä varalta, että tämän ja viime talven kaltainen lumikaaos jälleen tänne saapuu. Kyllä minä jaksan lunta kolata, mutta suurin ongelma runsaslumisina talvina syntyy siitä, mihin kaiken lumen saa mahtumaan. Kunnon lumilingolla lumen saa heitettyä pidemmälle ja laajemmalle. Tälle talvelle lumilinkoa ei taida enää saada. Eioota on tarjolla vähän yhden jos toisenkin lumeen liittyvän tarvikkeen kohdalla.

Lumikaaospostauksen lopuksi pieni kevennys. Tuntien kolaamisen päätteeksi päätin palkita itseni ja Ukkokullan joulutorttukahveilla. Laitoin tortut uuniin ja ryhdyin hoitamaan asioita tietokoneella. Arvaatte varmaan kuinka kävi? Unohdin tortut uuniin. Kun ei ole hajuaistia, enkä hölmöyksissäni virittänyt munakelloa soimaan, on lopputuloksena kovan koppuroita torttuja. Ehkä keksin jonkun kivan kuiville tortuille sopivan virityksen, joka mahdollistaa näiden syömisen. 

Saapa nähdä, pääsenkö aamulla sängystä ylös. Selkä vihoittelee jo nyt. Ajatelkaas, että nyt on vasta joulukuun puoliväli ja lunta vaikka toisille jakaa. Mihinkähän tungen kaikki ne lumet, jota vielä tulee? Takuuvarmasti tulee. Tammikuussa ja helmikuussa ja maaliskuussa....

Tänä jouluna ei kenenkään tarvitse puijata lapsiaan siitä, millä vehkeellä joulupukki pääsee lahjojaan tuomaan. Poro rekineen voi jolkotella vaikeuksitta vaikka Helsingin Mannerheimintiellä.

Älkäähän hukkuko hankien uumeniin.
Leppoisaa joulun odotusta kaikille!

PS.
Kannattaa käydä ravistelemassa puita, pensaita ja havuja. Pakkaslumi ei sinänsä ole painavaa, mutta määrällisesti sitä on paljon. Meiltä ratkesi paksurunkoinen syreeni sen verran pahasti, että se oli sahattava alhaalta poikki.

Pilvirakkautta ja auringontaikaa

Mikä lie taivaanrannan maalari tai pilviin kurkottaja olen, kun pidän niin valtavasti pilvien katselemisesta. Vähemmän sellaisesta etelästä pohjoiseen ja idästä länteen ulottuvasta tasaisen harmaasta massasta. Sitäkin enemmän kaiken värisistä, sinne tänne kumpuilevista ja muotoaan muuttavista muhkuroista. Runsaan neljän vuoden ajan olen voinut ihan sohvalta käsin nähdä kaukaa lähestyviä pilvirintamia. Sitä ennen tonttia ympäriöivä sankka metsä mahdollisti vain keskitaivaan näkymisen ja senkin paremmin nähdäkseen oli mentävä ikkunan äärelle tai ulos pihalle.

Perjantaiaamuna taivaanrantaan oli noussut vuoristomaisema, jonka ajattelin tuovan mukanaan lisää lumisateita. Katsoin parhaaksi lähteä ulos kolaamaan illalla ja yön aikana kertyneitä senttejä. Aurakin kuului menevän kotikadulla aamuviideltä eli jonkinlainen valli olisi taas portilla. Työvälineet odottivat jo talon seinustalla. Nappasin kameran autotallin hyllyyn siltä varalta, että iskisi houkutus kuvata lumista maisemaa.

Taivaanrannan pilvivuoristo juuttuikin melko lailla paikalleen. Ehkä se pudotti lumilastinsa jonnekin meren päälle. Meidän kylän päälle se ei vyörynyt. Taivaankansi pysyi sinisenä ja vapaana tarjoten nousevalle auringolle vapaan reitin luoda säteitään hohtavan valkoiselle hangelle.

Tavallisesti työnnän lumikolaa kattilassa muhineen kaurapuuron voimalla. Perjantaiaamuna sain energiaa auringosta ja lumityöt tulivat tehdyksi aivan huomaamatta. Ehkä oli myös kiire päästä kameran kanssa ikuistamaan alkutalven omituisen valoilmiön kaunistamaa pihaa.

Mama's Garden kirjoitti blogissaan, kuinka lumi sekä kaunistaa maiseman että peittää kaikki keskeneräiset projektit alleen. Talvi tarjoaa siis tälläkin tavoin lepoa puutarhurin silmälle ja mielelle, kun hanki peittää tienoon.

Vielä nousuvaiheessa ollut aurinko punasi kotitien takana olevan metsän. Tätä kuvaa katsoessani mietin hetken, mikä ihmeen punertava "kangas" puuvajassa näkyy. Katonrajassa on kyllä kumollaan punainen ämpäri, mutta sen alapuolen punerrus on kuivumaan kasattu klapipino.

Metsä näyttää juhla-asuun pukeutuneelta väeltä vaeltamassa kenties joulukonserttiin. Arkiaamusta johtuen tienoo on hiljainen. Tikkakaan ei tapansa mukaan nakuttanut puiden runkoa.

Linnut kokoontuivat vaahteran latvukseen. Sieltä ne tiirasivat, koska lähden pois pihalta häiritsemästä niiden ruokailuhetkeä. Mustisten lisäksi viime päivinä pihassa on käynyt paljon myös keltasirkkuja ja pari närheä.

Reitti varaparkkipaikalle on kolattu. Kotikadulla kaksi autoa mahtuu lumettomaan aikaan kohtaamaan toisensa ja tarvittaessa kadun varteen voi pysäköidä. Talvella auraus kaventaa tien paikoin nippanappa yhden auton levyiseksi. Siksi varaparkkipaikka on pidettävä kolattuna, jotta meillä käyvät saavat autonsa pysäköityä, eivätkä tuki muiden tienkäyttäjien kulkua.

Aurinko laski perjantaina klo 15.13. Lauantaina päivän pituus täällä Helsingin nurkilla on tasan 6 tuntia. Runsas viikko talvipäivänseisaukseen. Sitten lähdemmekin kulkemaan taas kohti valoa.

Mukavaa viikonvaihdetta!

PS.
Käykäähän katsomassa roskapostilaatikkoanne. Viime aikoina omaani on muksahtanut aktiivikommentoijien viestejä. Käyn klikkaamassa ne julkaistaviksi. Jos roskapostin tsekkaamisessa kuluu useampia välipäiviä, kommentit voivat palautua vanhempiin postauksiin. Tällöin en välttämättä huomaa käydä niihin vastaamassa.

Käyn välillä blogeissa katsomassa, mitä kommentiini on vastattu. Näin syntyy kivaa keskustelua ja vuorovaikutusta. Parin päivän aikana olen huomannut, että kommenttini onkin kadonnut bittiavaruuteen tai mennyt roskapostikansioonne. En ole saanut virheilmoitusta painaessani "julkaise"-nappia, josta päättelen kommentin menneen läpi.

Kaukana meidän nurkilta toimiva lakitoimiston "Sanna" on taas jättänyt osanotoksi naamioituja markkinointiviestejään. Tällä kertaa parin vuoden takaiseen juttuuni. Samoin keskisuomalainen kaivuriyrittäjä mainostaa vuokralaitteitaan vuosia vanhoihin postauksiini. Kannattaisikohan näiden yrittäjien käydä mainontansa kohderyhmät läpi uudemman kerran. Minulla ei ole tarvetta heidän palveluilleen, enkä tositilanteessa lähtisi pirkanmaalaisen juristin juttusille tai vuokraisi kaivuria satojen kilometrien päästä. Onneksi voin klikata nämä mainostajat roskapostiksi.

Pallopäitä puutarha pullollaan

Vuorimänty

 

Talvi alkoi sitten täysillä. Pikkupakkasia ja lumisadetta niin reilusti, ettei pihan ja kulkuväylien kolaamiseen tunti riittänyt. Aurakin jysäytti sisäänkäyntiin vallin, jonka yli ei normiautolla olisi ajettu. Jokunen kilometri tuli talsittua lunta sivuun kolatessa. Ehdinkin jo miettiä, pitäisikö viikonlopun kävelyreissut tuplata tai lähteä vielä iltapimeällä kylää kiertämään. Ei tarvitse, jos kaikki luvatut lumisateet toteutuvat. Ulkoilu ja kunnon kohennus hoituu hyötyliikunnan parissa.

Syyshortensia Vanilla Fraise

Tein torstaina puutarhakierroksen auringon jo laskiessa. Koin klassisen sinisen hetken, jonka satumaisuus korostui pakkasenkeveän lumen puuteroimassa maisemassa. Autojenkin äänet vaimenivat, vaikka ei meidän nurkilla kovin vilkasta liikennettä muutenkaan ole. Mitä nyt mustarastaat välillä kinastelivat leikkimökin kulmalla.

Kotikivi

Piha on nyt pullollaan pallopäitä kasvien  ja rakennelmien saatua lumihattunsa. Pakkaslumi on aika kevyttä, mutta yllättävän paksu kerros sitä oli kertynyt kasvihuoneen päälle. Pudotin pitkävartiisella harjalla lumet pois, jotta keväällä ei tarvitse metsästää uusia kennomuovikaistaleita.

Kartiokuuset

Pallopäiden lisäksi puutarhasta löytyy nyt monia muitakin muotoja. Kartiokuuset ovat lumisinakin kartiomaisia. Aluksi koitin astella alapihalla siten, että jättäisin mahdollisimman vähän jälkiä. Rikkumaton hanki on kaunis. Lunta ei ole vielä niin paljon, että raaskisin astella istutusalueilla. Niinpä niitä askelpolkuja tuli sinne tänne. Yöllä jänikset käyvät nekin muodostamassa omat moottoritiensä eli se siitä rikkumattomasta hangesta.

Pallotuija

Monet kasvit on vielä selvästi havaittavissa. Viime talvena lunta tuli niin paljon, että esimerkiksi kuvan pallotuija katosi hangen sisään. Tässä vaiheessa ei ole minkäänlaista käsitystä, millainen lumitalvi on edessä. Siksi kiikutin lunta kolalla mahdollisimman pitkälle. Onpa sitten paremmin tilaa, jos valkoista massaa kertyy kasapäin.

Omenaminttu

Talventörröttäjät ovat vähissä. Tai näkyvät törröttäjät, sillä monen pensaankin oksat notkuvat maata kohti osan jo upottua lumen sisään. Nyt kannattaakin olla tarkkana ja käydä ravistelemassa puuvartisia kasveja, etteivät oksat lohkea pahasta paikasta lumen painosta. Metsäruusun sekaan levinnyt omenaminttu kurkotti kulkuväylälleni. Kelpaakohan se jäniksille? En ole aiempina vuosina huomannut seurata asiaa.

Allium Summer Drummer

Kasvimaan aidan luona mietin hetken, mikä kumman lumipaakku aitaan on tarttunut. Villiviini siellä köynnöstää, mutta ei niin tiheästi tuossa kohtaa, että lumi siihen isommin takertuisi. Sitten muistin jättäneeni isokokoisen laukan leikkaamatta. Se oli kuivuneenakin hauskan näköinen. Olen istuttanut laukan Summer Drummerina, joka se tuskin on. Pikemminkin matalavartinen pallolaukka. Muutaman kesän ajan se on uskollisesti noussut. Toivottavasti taas ensi vuonna.

Syksyn viime hetkillä aitasin pikkupuutarhan, jotta peurat eivät pääsisi siellä mellastamaan. Eipä siellä talvella paljon mitään syötävää ole, mutta kuvittelen tällä tavoin kouluttavani sorkkaotuksia valitsemaan reittinsä jostain muualta, etteivät taas kevään tullen napostelisi kaikkia sipulikukkiani. Tuskin ovat reittivalinnassa mitenkään oppivaista porukkaa, mutta itsepäinen olen minäkin.

Peurat pääsisivät helpostikin loikkaamaan noiden maksimissaan 150-senttisen viritelmieni yli. Toistaiseksi ne ovat jäljistä päätellen kulkeneet aitaa myötäillen etsimässä aukkoa ja poistuneet sitten tielle tai puistoon. Olivat penkoneet vuorenkilpiä, joita pilkotti lumesta. Viimeisin lumisade peitti loputkin vihreät. Seuraavaksi kai peurat käyvät niiden pensaiden kimppuun, joihin verkkojen yli ulottuvat.

Siperianhernepensas

Autotallipäädyn siperianhernepensas on kasvanut monirunkoiseksi pikkupuuksi. Lumi painaa sen oksia käytävän päälle, jolloin kulkijan on kumarruttava välttääkseen niskaan satavan lumen. En kuitenkaan halua leikata reunimmaisia oksia ja runkoja, koska minusta kaartuvat oksat ovat kauniita. Talonväki väistäköön.

Siperianhernepensaalla on ylöspäin levenevä maljamainen kasvutapa. Minulla sitä kasvaa kahdessa paikassa. Kummassakin olen sitonut leveällä nauhalla runkoja toisiinsa, jotta eivät lumen painosta notkahtaisi liiaksi.

Kävimme Ukkokullan kanssa Helsingissä katsomassa jouluvaloja ja kiertämässä Senaatintorilla Tuomaanmarkkinat. Ajankohta ja sää eivät olleet parhaat mahdolliset. Ensinnäkin Espalla valot eivät vielä olleet syttyneet. Ilmeisesti myös energiakriisi on vähentänyt jouluvalomäärää, sillä kokonaisvaikutelma oli kaikin puolin vaisu. Kotoa lähtiessä lunta satoi sakeasti. Helsingissä se oli vettä ja räntää. Ei pahemmin huvittanut kameraa laukusta ottaa esille, kun pipostakin olisi voinut vääntää vettä oikein kunnolla. Hesa-kuvat taitavatkin olla blogini ensimmäiset kännykuvat. 

Stockan jouluikkuna

Tuomaanmarkkinoilta ei ostettu yhtään mitään. Kojujen lähelle kyllä pääsi helposti tuotteita katselemaan, kun väki oli ilmeisesti paennut räntäsäätä sisätiloihin. Erityisiä ostotarpeita ei ollut, eikä mitään mullistavaa nähty.

Hesa-reissumme syy oli käydä syömässä jotain hyvää hääpäiväämme juhlistaaksemme. Nyt ei tullut pyöreitä vuosia, vaan kivahan se on käydä valmiiseen pöytään. Tällä kertaa söimme sushia. 

Olimme suunnitelleet käyvämme myös Amos Rexissä katsomassa belgialaisen taiteilijan Hans Op de Beeckin "Hiljainen paraati" -näyttelyn. Vatsat täynnä hyvää ruokaa ja juomaa päädyimme siirtämään museoretken toiseen kertaan. Mikä oli huristella kotia kohti bussilla loskan roiskuessa moottoritiellä metrien päähän. Sattui vielä mainio kuski, kuten usein näissä meidän "maalaisbusseissamme".

Juhannusruusu

Keskelle viikkoa sattuvat pyhät sekoittavat ajankäsitystäni. Itsenäisyyspäivän jälkeen olen elänyt päivä toisensa jälkeen maanantaita. Pitää oikein terästäytyä tajutakseen, että taas onkin perjantai ja edessä viikonloppu.

Älkäähän teloko selkäänne lumitöissä.
Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Vähissä on valoisat tunnit

 
Joulukuu on alkanut ja valoisat hetket vähenevät. Päivän pituus on nyt hiukan yli kuusi tuntia ja vielä vähenee, kunnes 21.12. on talvipäivän seisaus. Sen jälkeen alkaakin matka kohti valoa, vaikka alussa niin hitaasti, ettei eroa helposti huomaa.

Tänä vuonna oli pitkästä aikaa sellainen tunne, ettei taida itse tehdyt joulukortit syntyä. Pää kumisi tyhjyyttään, idealamppu ei syttynyt ja hetken jo selailin kaupasta ostettujen korttien pinoa. Sitten yhtenä yönä uni ei tullut. Sängyssä pyörimiseen tympääntyneenä vedin työhuoneen oven kiinni, jotta en kolinoillani häiritsisi Ukkokullan unta. Inventoin askartelutarpeet ja niitä hyödyntäen valmistuikin riittävä pino kortteja. Ne ovat jo aloittaneet matkansa vastaanottajille.

Kortteja on kiva askarrella. Kun sitä vuosien ajan tekee, ei perinnettä voi noin vain katkaista. Joiltakin ihmisiltä tulee nopeasti kommentteja ja kysymyksiä, että miksi tänä vuonna tuli kaupan kortti? Moni ei lähetä ainuttakaan joulukorttia. Se olkoon jokaisen oma asia. Minusta on kiva saada kortteja, myös joulukortteja. Sen ajatuksen siivittämänä lähetän joulukortteja, kunnes joskus syystä tai toisesta lopetan.

En tiedä, mihin kaikki aikani kuluu. Mielestäni olen kaiken aikaa liikkeessä, mutta silti suunniteltujen töiden lista vain pitenee. En ole vielä leiponut ainuttakaan joulutorttua. Taikinaa on kyllä pakastimessa ja omena-kanelimarmeladia kaapissa. Äkkiähän ne tortut pyöräyttää, kun toimeen ryhdyn.

Sen sijaan tein muutaman purkillisen herkkusinappia. Tykkään sinapista ja vielä enemmän itse tehdystä, jonka maustan konjakilla tai madeiralla. Tällä kertaa oli konjakin vuoro, kun sitä sattui olemaan aukaistu pullo kotona. Jokunen purkki menee tuliaisiksi.

Kylän torilla oli lauantaina perinteiset joulumarkkinat. Ei ollut metrilakua, ei pölypussikauppiasta eikä Pakistanissa valmistettujen vaatteiden rekkijonoa. Sen sijaan kylän ja lähiseudun kädentaitajat ja leipojat olivat saapuneet myymään tuotteitaan. Partiolaiset kiersivät yleisön joukossa kauppaamassa itse valmistamiaan sytykkeitä. Myynnissä oli myös useiden kylällä asuvien kirjailijoiden teoksia. Kartanoteatterin väki lauloi ja laulatti kyläläisiä. 

Tiesin torilla olevan myös Kranssitaivas.fi:n myyntipiste. Kranssit on käsin tehtyjä. Ne voi ripustaa ulos tai sisälle ja ne ovat kestäviä. Kranssitaivaan nuori yrittäjä Anniina oli itse myymässä tuotteita. Linkistä voit lukea hänestä ja yrityksestä enemmän. 

Kädentaitoni eivät riitä omien kranssien tekemiseen. Havujen ja sammalen hakeminen toisten metsistä ilman lupaa ei kuulu jokamiesoikeuden piiriin, mikä sekin aiheuttaa materiaalipulaa. Niinpä tuen muiden taitoa ja yrittäjyyttä ostamalla heidän tekemiään tuotteita. Tässä tapauksessa kransseja.

Kranssitaivaalla oli markkinoilla erinomainen tarjous, joten ostin kaksi kranssia. Vihreän Metsä-nimisen kranssin ajattelin laittaa ulko-oveen joulun jälkeen. Se käy väritykseltään kesäaikaankin. Punaisen Joulu-kranssin suhteen en ole vielä tehnyt päätöstä. Saattaa olla, että se menee tuliaisena. Pähkäilin värien kanssa, enkä osannut tehdä päätöstä. Sain ostosteni lisäksi 5 euron alekoodin, jos haluan ostaa verkkokaupasta vielä kolmannenkin kranssin.

Erilaiset valosarjat miellyttävät minua. Patteritoimisilla saa kivasti piristystä hämäriin iltoihin. Ostin kuvan metsämaiseman, jossa kolmiulotteisuus tulee hyvin esiin valaistuna. Peurat/kauriit eivät innosta missään muodossa, kun harva se päivä liikenteessä ollessani joudun niitä väistelemään. Viimeksi sunnuntaina parin autonmitan päässä edelläni ajava osui peuraan. Vauhti oli hiljainen, joten kukaan ei loukkaantunut, eikä auto vahingoittunut. Sen sijaan sydän pomppi ylimääräisiä lyöntejä niin minulla kuin varmasti peuraan osuneella.

Energiakriisi lienee syynä, sillä valosarjoja myydään nyt reippailla alennuksilla. Patteritoimiset menevät uutisten mukaan hyvin kaupaksi. Kertakäyttöisistä tavaroista en välitä. Tuo metsämaisema on kaunis päiväaikaan ilman valaistustakin ja eleettömänä valkoisena se on  kaunis muulloinkin kuin jouluaikaan. Hyvin pidettynä siitä on iloa varmasti useiksi vuosiksi.

Täällä etelärannikolla lunta on muutama sentti ja se näyttää aika hyvin pysyvänkin, kun jatkuvasti on pientä pakkasta. Pari kertaa lunta on satanut enemmän, jonka vuoksi olen tehnyt runsaan tunnin lumityöt. Aura käy ne vähäisetkin sentit raapimassa ja lykkäämässä sisäänkäyntiin. Pihallemme on alamäki tieltä, joten ylimääräiset vallit on aina kolattava pois, jotta pihasta on helpompi lähteä liikkeelle.

Olemme jo useamman vuoden ajan noudattaneet käytäntöä, ettei aikuisten kesken osteta joululahjoja. Oma perhe kokoontuu yhteisen pöydän ääreen syömään, juttelemaan ja mahdollisesti illan myötä myös jotain peliä pelaamaan. 

Tänä vuonna tein päätöksen, etten osta lahjoja kenellekään. En aikuisille enkä lapsille. Minun on helpompi tehdä tällainen päätös, kun pikkulapsia ei nyt lähipiirissä montaa ole. Niillä muutamilla asiat ovat hyvin ja he saavat lahjoja tänäkin vuonna varmasti enemmän, kuin jaksavat avata.

Maailmassa on tällä hetkellä lapsia suuressa hädässä. Päätökseni on tukea tyttöjä, sillä heidän kouluttamisessaan on avain muutokseen. Tyttöjen tukemiseen on ainakin pari kansainvälistä kanavaa: Naisten Pankki tai Plan International.

 

Ostin neljä vuotta sitten kultapalmun. Sillä oli jo ostettaessa korkeutta metrin verran. Siirsin palmun kaupan muovipurkista isokokoiseen altakasteluruukkuun. Siinä palmu on viihtynyt oikein hyvin. Vain muutama lehti on ruskettunut, jolloin olen leikannut ne pois. Lehdenkärkien ruskettuminen voi olla merkki kuivuudesta. Pari kertaa olenkin huomannut vesisäiliön olevan typötyhjä.

Loppukesästä palmuun kasvoi pitkä, terävä piikki. Netin mukaan kultapalmu ei yleensä huonekasvina kuki. Mielenkiinnolla seurasin, mitä piikistä syntyy. Arvelin sen olevan uusi lehti, kuten sitten kävikin ilmi. Lehtihän sieltä on kuoriutumassa. Saapa nähdä, koska lehti on kokonaan avoinna.

Taivas on päivä toisensa jälkeen pilvien peittämä. Yhtenä iltana viikolla sentään illansuussa aurinko pilkahti laskeutuessaan. Pilvet värjäytyivät vaaleanpunaisiksi. 

Hyvää Itsenäisyyspäivää ja kynttilänvaloa iltoihinne!

Nuku nuku nuori oksa,
viel on maassa halla.
Kanerva ja koivunoksa
nukkuu lumen alla.