Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistisairaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistisairaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. elokuuta 2023

Tuleehan niitä tomaatteja

Kelloköynnös avasi ensimmäisen kukkansa.
 
Keväällä puutarhaihmisestä aika tuntuu matelevan äärimmäisen hitaasti. Lämpö ja viherrys antaa odottaa itseään. Sää keikkuu edestakaisin, kunnes yhtäkkiä kasvukausi on tässä ja nyt, kaikkine iloineen ja suruineen.

Ennen kasvihuonetta saatoin vain unelmoida omista tomaateista. Jonkun verran kasvatin niitä talon seinustalla, mutta määrällisesti sato oli lähinnä pientä maistelua. Syksyllä 2013 ostin 5.4 m² kennokasvarin, jossa sain seuraavana keväänä tilaisuuden kokeilla kasvariviljelyä.

Sol.lyc. Bumble Bee

Oppi on karttunut onnistumisten ja erehdysten kautta. Pieneen, lämmittämättömään kasvariin on saatava mahtumaan tomaatit, kurkut, paprikat ja mahdollisesti vielä jotain muutakin. Niinpä tomaateissa keskityn lähinnä kirsikkatomaatteihin. Ne alkavat kypsymään yleensä aika varhain ja sato on hyvä. Mausta puhumattakaan.

Tänä keväänä kylmyys ei meinannut millään väistyä. Kellarissa esikasvaneet tomaatit olivat jo isoja, vankkoja ja aloittaneet kukintansakin siirtäessäni ne 20.5. kasvariin. Kurkut kasvoivat vauhdilla ja niitä syötiin jo kesäkuun puolivälissä. Ensimmäiset tomaatit päästiin tänä kesänä maistamaan kesä-heinäkuun vaihteessa.


Alkuun päästyään tomaatteja on kypsynyt tasaiseen tahtiin. Aluksi hain kasvarista 200 gramman satsin. Isompikokoisen eli Golden Sunrisen kypsyessä oli kasvariin otettava aina vain isompi kulho mukaan.

Kulhossa on Supersweetiä, Sungoldia ja Gardener's Delightiä. Näistä jokainen on tosi herkullisen makuisia. Gardener's Delight ehkä kaikkein maukkain ja mieluisin.

Sol.lyc. 'Golden Sunrise'

Ainoa kasvarini runkotomaatti on Golden Sunrise. Se on aika varhainen eli kypsyminen tapahtuu kilvan kirsikkatomaattien kanssa. Hyvänmakuinen. Tämän tomaatin poimin mieluummin päivän pari liian aikaisin tai käytän heti, sillä huoneenlämmössä Golden Sunrise kypsyy nopeasti liian pehmeäksi.

Sol.lyc. Yellow Pearshaped

Yellow Pearshaped on hauska, päärynänmutoinen keltainen tomaatti. Tämäkin kypsyy melko aikaisin ja on osoittautunut satoisaksi tomaatiksi. Yellow Pearshaped valikoituu vuodesta toiseen kasvatettavakseni hyvän makunsa ja ominaisuuksiensa vuoksi.

Sol.lyc. 'Bumble Bee'


Bumble Bee kuuluu uudempiin tuttavuuksiin. Siitä on tullut vakiokasvatettava niin hyvän makunsa kuin satoisuutensa vuoksi. Kaunis ulkonäkökin on plussaa.

Sol.lyc. 'Artisan Pink Tiger'

Artisan Pink Tiger on jännän muotoinen, pitkulainen tomaatti. Tätä kasvatan nyt toista kertaa. Pink Tiger aloittaa kypsymisen hiukan muita kirsikkatomaattejani myöhemmin, mutta hyvin pääsee tahtiin mukaan. Maukas ja satoisa. 

Siemeniä tilatessa Pink Tigerin nimi aiheuttaa keväällä hämminkiä. Joissain paikoissa sitä kutsutaan luumutomaatiksi, toisissa taasen kirsikkatomaatiksi.

Sol.lyc. 'Artisan Pink Tiger'

 
Pink Tigerin kasvutapa on ihan erilainen kuin muiden tomaattieni. Se tekee valtavasti sivuversoja ja niihin kukkia ja raakileita. Poistan osan sivuversoista, mutta moneen ehtii tulla raakileita, enkä sitten raaski niitä poistaa. Muille tomaateille riittää yksi tukinaru, mutta Pink Tiger on loppukesästä kuin viidakko, joka vaatii tukea sinne tänne.

Tämän tomaatin suhteen olen kahden vaiheilla, kasvatanko sitä ensi vuonna. Voisin kokeilla jotain kokonaan uutta tai laittaa mieluista Gardener's Delightiä lisää.

Kurkkuja olisi viisasta laittaa kasvariin vähemmän. Tänä vuonna siellä on viisi kurkkua, joista kaksi jo otin poiskin. Satoa on riittänyt sukulaisille ja naapureille jaettavaksi. Määräänsä enempää ei kaksi ihmistä jaksa tuoretta kurkkua syödä. Kun kypsiä molluskoita alkoi kertyä isompi määrä, tein niistä etikkakurkkuja. Hyvin näköjään kasvarikurkkukin toimii säilöttynä eli ei siihen välttämättä tarvita avomaankurkkuja.

Paprika Lompardo
 
Erilaisia paprikoita on kypsymässä. Niistä olen käyttänyt vasta yhden ruoan valmistuksessa. Vuosi sitten paprikasadosta tuli oikein hyvä. Silloin tein niistä etikka-mausteliemeen säilötyn paprikasalaatin, joka olikin niin hyvää. Se on toiveissa ja suunnitelmissa tänä vuonna.


Karviaisetpensaat tyhjensin viikonloppuna. Ne on keitetty mehuksi. Myöhemmin teen osasta mehua hyytelöä vaikkapa liharuuan tai maksalaatikon lisukkeeksi.


Lähipäivinä on tarkoitus nostaa sipulit ja ainakin osa porkkanoista ja punajuurista. Porkkanoita olen käynyt välillä hakemassa, mutta vielä niitä riittää.

Salaatit on syöty, enkä uutta ole kylvänyt. Tilliä kasvatan joka kesä, mutta tänä kesänä se on laihaa ja harvaa. Yleensä tillisato on niin runsas, että saan laitettua sitä reilusti rasioihin silputtuna pakkaseen.

Mangoldi

Mangoldia on syöty tuoreena. Jonkun verran olen sitä ryöpännyt nopeasti ja laittanut pakkaseen, kuten lehtikaaliakin. Lisää pitäisi käydä kasvimaalta hakemassa. Talvella kumpaakin voi käyttää vaikkapa pata- ja uuniruokiin tai suolaisiin piirakoihin.

Anemone hupehensis - Syysvuokko

Kanttausurien huoltotöitä on yhä enemmän tekemättä kuin tehtynä. Sunnuntaina sain sentään Kiemurapenkin tehtyä. Syysvuokko, silmäteräni, on tehnyt yhden siementaimen kanttausuraan. Sitä tutkittuani huomasin sillä olevan omat juuret, joten uskalsin kaivaa taimen purkkiin odottamaan uuteen istutuspaikkaan pääsyä.

Pyjamalude syysasterissa

Maanantain +30 asteen helteessä tartuin Päivänliljapenkin kanttausuriin. Alkuillan kevyessä varjossa kuvittelin työn sujuvun suitsait ilman kummempia ongelmia. Että olikin ilma paksua ja raskasta hengittää. Sinnikkäästi päätin viedä aloittamani työn loppuun. Siirsin jopa suunnitellusti yhden patjarikon penkin toisesta päästä Ovaalipenkkiin. Sillä seurauksella, että Ovaalipenkkikin oli putsattava ja kanttausurat siistittävä. 

Raparperilaattakukka heinäkuussa 2013

Vuosia sitten innostuin tekemään raparperilaattoja, joita asettelin mm. olopihan kivituhkapintaa elävöittämään. Kuvan kokonaisuus siirtyi myöhemmin hiukan suurennettuna leikkimökin edustalle. Laatat ovat kestäneet hyvin aikaa, vaikka en laittanut niihin verkkoa tai muuta vahviketta. Muutama laatta on haljennut kahteen tai useampaan osaan.

Heinäkuisen pihan kivituhka-alueiden uusimisen yhteydessä nostin kaikki raparperilaatat pois. En laittanut  niitä takaisinkaan, koska ne olisi pitänyt upottaa kunnolla kivituhkaan. Muuten kola osuisi laattoihin lumitöissä.

Osan ehjistä laatoista sijoitin Saapaspolulle kuorikatteen päälle. Etenkin keväällä mustarastaat pöllyttävät kuorikatteen ympäriinsä. Laattojen asettelu kaipaa vielä hienosäätöä, mutta tarkoitus olikin kokeilla, toimiiko järjestely. Kyllä se toimii.


Pyöreät laatat laitoin keittiön ja makkarien ikkunoiden alle riviin. Näidenkin kanssa hienosäätö on vielä tekemättä. Enkä noita laattoja kovin tehokkaasti edes kapealle kivituhkakantille asettelekaan. Pääasiallinen tarkoitus on estää naapuruston kissojen vessavierailut. Kyllästyin siivoamaan kakkapökäleitä ja tasoittamaan tassujen pöllytyskasoja. Niin paljon kuin kissoista tykkäänkin, toivoisin niiden etsivän vessan jostain muualta.

Joku lentäväinen ötökkä lumikärhössä


Alkuviikon suunnitelmiin kuului puutarhan huoltotöiden etenemiseen paneutuminen. Ei onnistunut. Maanantai-iltana tuli soitto isän hoivakodista. Isä, joka on ollut hoitajien mielestä kiltein ja rauhallisin ihminen koko talossa, oli saanut kesken iltapäivätorkkujensa valtavan raivopuuskan. Hänen rauhoittamisekseen ja kolhuilta varjelemisekseen oli tehty työtä ja lopulta paikalle piti kutsua liikkuva sairaala. 

Lääkärin mukaan kyseessä on mitä ilmeisemmin Alzheimerin tautiin liittyvä agressiokohtaus. Käsittämätöntä, millaisen pyörremyrskyn 95-vuotias, sokea ja puolikuuro ihminen oli saanut aikaan. Isän oikea käsi on varmasti useamman päivän mustelmista sinikirjavana hänen taottuaan seiniä ja kaappeja.

Sanguisorba obtusa - Nuokkuluppio

Tiistai meni sitten isän tilanteen selvittelyyn hoitavan tahon kanssa. Isän muistisairaus on tähän saakka ollut aika helppohoitoinen. Nyt aloitettiin lääkitys, jonka vaikutusta tietenkin seurataan. Onneksi hoivakodissa osataan kinkkistenkin tilanteiden hallinta. Isän omahoitaja on erityisen taitava ja kokenut myös muistisairaiden parissa.

Kotipihalle ei enää meikäläiseltä paukkuja riittänyt. Eikä kyllä ulos huvittanut hommiin lähteäkään. Tuuli viskoo jos jonkinlaista oksaa ja roskaa pitkin pihaa. Puut ovat kaiken aikaa vaakatasossa ja peltikatto vonkuu kilpaa tuulen kanssa. Puuvajan rinteessä kasvavista syreeneistä yksi vanhempi on taipunut tyvenestä asti. Se tuskin on pelastettavissa, mutta syreeni on tehokas kasvattamaan uusia taimia.

Lilium lancifolium - Tiikerililja

Paljon puhuttu myräkkä tuli sitten huomattavasti laimeampana. Kaatosateet jäivät väliin, ukkosesta ei mitään merkkejä. Tuuli on tehnyt tuhojaan täällä Uudellamaalla, kuten monin paikoin muuallakin maassa. Toivottavasti kenellekään ei ole sattunut mitään vakavaa. Keskiviikkona pitäisi olla jo rauhallisempaa.


lauantai 17. joulukuuta 2022

Pihamaan postikorttimaisemat


Oman pihan postikorttimaisemia on tullut kuvattua ahkerasti. Rytöpaikatkin näyttävät niin somilta, kun pakkasenkeveä lumi peittää kaiken alleen. Jokunen auringonsäde vielä mukaan, niin eipä tarvitse haaveilla pohjoisen tunturilomasta.

Luin netistä tykkylumen määrityksiä. Lukemani perusteella tämä meidän puidemme oksille kasaantunut lumi ei täytä tykkylumen kriteereitä. Vahinkoa noista painavista taakoista jo syntyy. Osan havu- ja muista puista ja pensaista olen käynyt ravistelemassa. Viimeisimmät lumet ovat kuitenkin saaneet rauhassa kertyä, sillä en vain ole ehtinyt rämpiä hangessa yhä uusien lumisateiden tahdissa. Sitäpaitsi alapihalle on jo vaikea päästä, kun portaihin on kolattu lunta yläpihalta. Pitänee joku päivä kahlata alas tai liukua mäki pulkalla.


Tämä kuva ei itse asiassa ole meidän pihalta, vaan suunta on varaston ovelta kohti rajanaapurin alapihaa. Alareunassa pilkottaa hiukan pihojamme erottavaa verkkoaitaa. Oikeassa reunassa on meidän leikkimökkipäädyn syreeneitä.

Kävin torstai-iltana kolaamassa auran kasaamia valleja sisääntulosta. Lopuksi kiersin vielä talon ja huomasin alapihalla lumimiehen jälkiä. Jättikokoinen lumimies ei kuitenkaan ole puutarhaa kiertänyt, vaan pupujussi on loikkiessaan uponnut pehmeään lumeen. Lopulta se on noussut rinnettä pitkin yläpihalle.


Pupujussien ruoka on nyt vähissä. Ne ovat kaivaneet käytävien reunoilla syötävää esiin. Hyvin tuntuu pikkutalvio kelpaavan. Verkoilla suojatut puskat ja puut ovat nyt hätää kärsimässä. Lunta on niin paljon, että vähänkin matalammat verkot ovat käytännössä hangen sisällä nekin. Milläs menet tallomaan verkkojen ympäristöä, kun ensin pitäisi lapioida reitti vähän lähemmäksi. Huh, ajatuskin jo hirvittää.


Siellä se minun magnoliani talvehtii verkolla ympäröitynä. Lunta on niin paljon, että sitä pursuaa jo verkon läpi ja yläreunan yli. Hyvä vaan, suojaa toivon mukaan magnoliaa talvivaurioilta. 

Ympäröin pikkupuutarhan siellä olevien yksittäisten kasvien lisäksi 150-senttisellä verkolla peurojen varalta. Tässä lumitilanteessa peurojen ei tarvitse hikeä nostattaa päästäkseen pikkupuutarhaan. Toistaiseksi eivät ole sinne menneet. Eikä sillä näin talvella ole niin merkitystäkään. Keväällä, sipulikukkien noustessa tilanne onkin toinen. Mitäpä sitä tässä vaiheessa murehtimaan.


Tässä pikkupuutarhan yksi sisäänkäynti, johon viritin avattavan portin, jotta pääsin ennen lumia käytäviä siivoamaan. Siellä ovat portit ja verkot tiukasti maahan jäätyneet ja lumen peittäminä. Näiden joulukuun päivien selkeä trendi: "pehmeää ja pyöreää muotojen olla pitää."
 

Talon puistopäädyssä on tämä kätevä "portti", joka muodostuu kallellaan kasvavasta tuomen rungosta. Hämärästi muistan, että tuomi olisi jäänyt kaatuvan puun painamaksi, eikä vapauduttuaan puun alta enää noussut. Täytyykin tarkastaa Ukkokullan muistikuva asiasta. Tontin rajalla kasvaa rivi metsäkuusia, joista osa on heittänyt henkensä. Siinä on hyvä puolensa, sillä saamme kolattua aukosta lunta raja-alueelle vaurioittamatta kuusiriviä.


Ennen viimeisintä lumimyräkkää poikaporukka huristeli katua pitkin moottorikelkoillaan. Tekivät puiston puolella muutaman lenkin ennen matkan jatkumista. Jäi hauska kuvio hankeen.


Oikean puolen syreenit ja vasemman puolen siperianhernepensaat muodostavat näin lumiseen aikaan kunniakujan kulkijalle. Saman ne tekevät myös kesäaikaan kaatosateella. Talvella varaparkkipaikalle pysäköidessä tulee useimmiten kuljettua taloon kadun kautta. Kesällä sen sijaan on kätevämpi kipaista muutama porras alas ja puskien jälkeen vasemmalle taloon päästäkseen. Paitsi sateella, jolloin saa puista ilmaisen kastelun niskaansa.


Tässä en esittele uusinta aluevaltaustani eli puuvillan viljelyä. Ei, kuvassa on ison vaahteran oksille kertyneitä lumipalluroita. Aika paljon puussa näyttää olevan vielä "neniäkin". Paljon niitä on maassakin, mikä tietää keväällä ahkeraa vaahteravauvojen kitkentää.


Kävin moikkaamassa isää hoivakodissa. Matkalla oli pysähdyttävä ihailemaan pelloille kertyvää usvaa. -10℃ asteessa ilma tuntui hyytävän kylmältä, vaikka tuulta ei ollut juuri ollenkaan. 


Usvaisia lumimaisema katsellessa mietin, kuinka vuodenaikamme tarjoaa vaihtelevia näkymiä. Keväällä tässäkin traktori kylvää siemeniä lintuparvi perässään, kesällä vilja heilimöi ja syksyllä sänkipellolla kaakattaa valtava joukko muuttomatkallaan levähtäviä hanhia.



Isä ei ollut oikein juttutuulella, joten ehdin kotimatkalle ennen auringonlaskua. Välillä isällä on hyvin selkeitä jaksoja, jolloin hän tunnistaa minut, kyselee Ukkokullan tekemisistä ja naureskelee hassuille unilleen. Sitten on päiviä, jolloin hän kysyy, onko minulla lapsia ja missä asun. Kun kerron, että lapseni ovat jo aikuisia ja asun edelleen hänen itsensä rakentamassa talossa, loppuukin juttu siihen. Jonka jälkeen samat kysymykset toistuvat. On niitäkin kertoja, jolloin isä kaivautuu tiukemmin peittonsa alle, eikä suostu nousemaan tai juttelemaan. Silloin istun hiljaa hänen vieressään silitellen hänen päätään. Isä hymyilee ja mutisee jotain eli hän kyllä aistii läsnäoloni.


Ajattelen, että oikeastaan muistisairaus on isän kannalta helpotus. Hän ei sure pitkän avioliittonsa päättymistä äidin kuolemaan. Hän ei myöskään murehdi meneillään olevaa Venäjän ja Ukrainan välistä sotaa, eikä pelkää energiakriisin vaikutuksia omaan arkeen. Kun on sokea, kuulee huonosti ja muistikin pelaa rajoittuneesti, on hän viimeiset vuotensa suojassa suurilta huolilta.



Kotipihaan saavuttuani ehdin vielä ikuistaa päivän auringonlaskun...


 ...ja sytyttää kynttilät pihalyhtyihin.


Ukkokulta laittoi tulen takkaan talon lämmittämiseksi ja tunnelman luomiseksi. Sopiva hetki nauttia lasilliset lämmintä glögiä.

Lunta tulla tupruttaa,
nietoksia kasvattaa.
Kintaat käteen ja ulos meen,
luudalla pienen polun teen.
Lumilyhdynkin rakentelen,
kynttilät lumeen asettelen.
Pimeys jo illan täyttää,
ihanalta piha näyttää.

Edessä onkin jouluviikko. Valmistelut on jo pitkällä, eikä oikeastaan paineita suuntaan jos toiseenkaan.

Leppoisaa joulunodotusta kaikille!