keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Huhuu täältä hankien keskeltä!

Näkymä työhuoneen ikkunasta sunnuntai-iltapäivällä 11.12.2022
 
Mitäkö olen viime päivinä tehnyt? No, lumitöitä tietenkin. Aamulla ja illalla ja aamusta iltaan. Tuntitolkulla. Illalla kun saan kolan talon seinustalle ja itseni hilattua uupuneena sohvannurkkaan, aamulla saankin aloittaa saman urakan alusta.

Pikkupuutarhan verkot ovat likimain kadonneet hangen sisään.

 
Lunta on tänne etelärannikolle satanut jo marraskuussa, mutta viime lauantaina kaikki pilvet päättivät laskea lastinsa korkojen kera kerralla meille ja muualle. Olin jo viikkoja aiemmin sopinut naisporukan kanssa teatterireissun Hämeenlinnaan. Niin sitten suunnattiin auto Nummelan treffipaikalta kantatie 25:n kautta kolmostielle. Onneksi oli lauantaipäivä ja raskasta liikennettä hyvin vähän. Muukin liikenne oli aika vähäistä ja ne vähäisetkin autoilijat olivat harvinaisen maltillisia. 

Moottoritiellä ajaminen sujui, kunhan ei joutunut bussin tai rekan taakse. Raskaat ajoneuvot pöllyttivät lunta perässään, jolloin näkyvyys oli olematon. Rekan ohittaminen oli hankalaa, kun tuuli heijasi perävaunua sinne tänne ja kaistojen välissä oli paksu lumipolanne. 

Matka sujui mennen tullen hyvin. Olimme varanneet tarpeeksi aikaa. Hosumisella ja painavalla kaasujalalla olisimme varmaan olleet mukkellismakkelis penkalla.

Kärhöpolku on pidettävä auki, jotta pääsen laittamaan lyhtyyn kynttilän.


Kotipihalla olin iltaseitsemältä. Ukkokulta oli palatessani kolaamassa sisäänkäyntiin aurattua vallia auki, jotta saisin auton pihaan. Hän oli tehnyt päivän mittaan useammat lumityöt. Sovimme jättävämme loput sunnuntaiksi.

Puutarhaporttiin kolauttaa kohta päänsä.


Sunnuntaina olisi ollut Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat. Olin suunnittellut sinne meneväni. Lauantain lumikaaoksessa suhailu ei houkutellut heti perään toiseen samanlaiseen autoiluun. Eikä sielukaan antanut periksi jättää Ukkokultaa yksin lumitöihin. Lähdimme aamuyhdeksältä kolaamaan ja sitähän sitten riittikin kolmeksi tunniksi.

Talon puistopääty


Olemme tavanneet kolata käytävän talon ympäri. Kellariin on käynti ulkokautta, joten ainakin jommalta puolelta taloa on sinne joku polku järjestettävä. Oman pihan lumet mahtuisivat tontille, mutta kotitieltä ja meidän puolella kulkevalta jalkakäytävältä aurattava lumi ei sitten enää meille mahdukkaan. Onneksi puistoalue on aivan vieressä ja vaikka sinne ei lumia saisi tonteilta kuskatakaan, teemme niin. Ei ole muuta vaihtoehtoa. 

Puistossa on istutuksia vain alapihamme aidan vieressä ja leikkipaikan vieressä. Siellä ei kukaan talvisin auraa tai kolaa lunta. Yläpihamme puolella puistossa on huonosti hoidettu nurmikko, joka ei neljävuotisen olemassa olonsa aikana ole ollut moksiskaan lumista.

Talon puistopäädyn rhodot ja mahoniat kaatuvat talvisin käytävälle, jolloin kolaaminen vahingoittaa niiden oksia. Ennen lumia laitoin matalammille rhodoille verkkoaidan tueksi ja kaatumisen estämiseksi. Toinen, käytävän puoleinen mahonia on kasvanut pituutta. Ravistelusta huolimatta lumi painaa niitäkin käytävälle. Laitoin muutama päivä sitten pari metallitukea hankeen pitämään mahoniat pystyssä. Keväällä on sitten helppo levittää varjostusverkotkin noiden tukien varaan.

Pergolan katolle on kertynyt lunta ihan yhtä paljon, kuin maahankin. Ukkokulta pudotti jo yhden satsin katolta pois ja tänään tiistaina toisen kerran. Valokatteen pitäisi kestää painaviakin lumitaakkoja, mutta emme ota riskiä katteen hajoamisesta. 

Kasvarin päältä olen pudottanut lumet jo kahdesti. Alapihalle pääsy vaikeutui lauantain lumisateen jälkeen, sillä kolaamme olopihan lumet alapihalle johtaville portaille. Kasvarille päästäkseen on siis kahlattava valtavan lumikasan sivusta. Tietenkin voisin hakea pulkan kellarista ja huristaa sillä alas. Vaan ylöskin on taas kivuttava.

Virallisen mittauksen mukaan Nuuksiossa tiistaina 13.12. lumensyvyyys on 47 cm. Tässä Nuuksion kupeessahan me asumme. Ukkokulta mittasi omalla pihalla 60 cm sellaisesta paikasta, johon lumi on saanut sataa rauhassa eikä paikkaan ole muualta lunta tuotu eikä pois viety. Pergolan katolla oli tiistaina 60 cm ja kaikki se perjantain jälkeen satanutta. Sama määrä on leikkimökin katolla.

Tässä kuvassa vasemmalla on varaparkkipaikkamme. Lumettomaan aikaan kadullekin voi vieraat ja meillä kävijät pysäköidä, mutta lumen vuoksi katu on nyt niin kapea, ettei edes kaksi autoa mahdu ohittamaan toisiaan. Yksikin pysäköity auto aiheuttaa suurta haittaa muille kulkijoille. Siksi pidämme varaparkkipaikan myös talvisin kolattuna. 

Kuva on otettu tiistaina iltapäivällä. Sen jälkeen kun olin jo itse parkkipaikan ja sen sisäänkäynnin kolannut. Sitten tulikin aura, joka puski jalkakäytävän lumista vallin. Pakkaslumi on onneksi vähemmän painavaa, vaikka aurattu lumi onkin aina aika tiivistä. Auran kasaama valli on syytä käydä nopeasti poistamassa. Pidempään seisoessa se jäätyy ja silloin pelkällä kolalla ei välttämättä pärjää. Tarvitaan rautalapiota avuksi. Tuonne puistoon sitä aurauslunta sitten kolalla kippaan. 

Tämä kuva taasen on pääsisäänkäynnistämme. Tuija-aidan päässä vasemmalla on varaparkkipaikka. Traktori on juuri aurannut jalkakäytävän ja kadun. Tällä kertaa traktori jätti kadun ja jalkakäytävän väliin polanteen, minkä johdosta kohtaavat autot eivät voi käyttää jalkakäytävää ohittamiseen. 

Polanteen vuoksi joudun kolaamaan sisäänkäynnistä pois kaksi vallia. Ensimmäisen jalkakäytävän ja sisäänkäynnin välistä. Toisen jalkakäytävän ja kadun välistä. Lumi on kuskattava kolalla tuonne tuija-aidan päässä sijaitsevalle, varaparkkipaikan vieressä olevalle puistoalueelle. Ojat ja tienpientareet ovat jo täpösen täynnä.

Leikkimökki työhuoneen ikkunasta ti 13.12.


Ensi talvena meillä on lumilinko. Vaikka maksaisi mitä. Vaikka koko talvena ei tulisi hiutalettakaan lunta. Joka talvi pohdimme asiaa, mutta nyt tuli mitta vihdoin täyteen. On ainakin hankittu siltä varalta, että tämän ja viime talven kaltainen lumikaaos jälleen tänne saapuu. Kyllä minä jaksan lunta kolata, mutta suurin ongelma runsaslumisina talvina syntyy siitä, mihin kaiken lumen saa mahtumaan. Kunnon lumilingolla lumen saa heitettyä pidemmälle ja laajemmalle. Tälle talvelle lumilinkoa ei taida enää saada. Eioota on tarjolla vähän yhden jos toisenkin lumeen liittyvän tarvikkeen kohdalla.


Lumikaaospostauksen lopuksi pieni kevennys. Tuntien kolaamisen päätteeksi päätin palkita itseni ja Ukkokullan joulutorttukahveilla. Laitoin tortut uuniin ja ryhdyin hoitamaan asioita tietokoneella. Arvaatte varmaan kuinka kävi? Unohdin tortut uuniin. Kun ei ole hajuaistia, enkä hölmöyksissäni virittänyt munakelloa soimaan, on lopputuloksena kovan koppuroita torttuja. Ehkä keksin jonkun kivan kuiville tortuille sopivan virityksen, joka mahdollistaa näiden syömisen. 


Saapa nähdä, pääsenkö aamulla sängystä ylös. Selkä vihoittelee jo nyt. Ajatelkaas, että nyt on vasta joulukuun puoliväli ja lunta vaikka toisille jakaa. Mihinkähän tungen kaikki ne lumet, jota vielä tulee? Takuuvarmasti tulee. Tammikuussa ja helmikuussa ja maaliskuussa....

Tänä jouluna ei kenenkään tarvitse puijata lapsiaan siitä, millä vehkeellä joulupukki pääsee lahjojaan tuomaan. Poro rekineen voi jolkotella vaikeuksitta vaikka Helsingin Mannerheimintiellä.

Älkäähän hukkuko hankien uumeniin.
Leppoisaa joulun odotusta kaikille!

PS.
Kannattaa käydä ravistelemassa puita, pensaita ja havuja. Pakkaslumi ei sinänsä ole painavaa, mutta määrällisesti sitä on paljon. Meiltä ratkesi paksurunkoinen syreeni sen verran pahasti, että se oli sahattava alhaalta poikki.


21 kommenttia:

  1. No huh, teillä on todella kamala määrä lunta! Mitenköhän on ensi viikolla - meille loinaissaaristoon päin on luvassa nollasta +2 asteeseen ja vesisadetta jollekin päivälle, siinä saavat lumet kyytiä. Kaipa teillekin tulee vähintään nollakeli.
    Olen parhaillaan kyllä kaupungissa ja katselen mäntyjä, joiden oksiin on kertynyt tykkylumia, se ei kokonaan lähtenyt edes puuskaisessa myräkässä. Männyn oksat ovat herkkiä ratkeamaan, toivottavasti ei iso oksa putoa kenenkään päähän.
    Tsemppiä lumitöihin ja pikaista hankien vajumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti vähempikin riittäisi. Ensi viikolle on luvassa plussaa, keskiviikolle jopa +3. Silloin nämä hanget vajoavat. Kunhan ei viime helmikuun kaltaisia vesisateita sentään tulisi, mutta nyt maa on onneksi paremmin jäässä.
      Ihmeen hyvin lumi pysyi puidenoksilla navakasta tuulesta huolimatta. Toissapäivänä Espoosta kotiin ajellessa tien varrella oli useita männystä pudonneita oksia eli varmaan ovat lumen painosta romahtaneet.
      Kiitos tsempeistä! Lumitöihin lähtiessä on jätettävä aivot ja ajatukset hattuhyllylle. Kola edellä ja nainen perässä, kunnes homma on hoidettu.

      Poista
  2. On hanget korkeat nietokset.... taisi jäädä kuvistasi korvamato soimaan lopuksi päivää.... lapsen perheeseen hommasivat lumilingon... sitä vaan mietin, että miten se on pihassa kätevä - sehän heittää ne lumet vain viereen??? Hmmm...

    Mukava blogi sinulle ja hih... minullakin on Ukkokulta... tuo sana sai jättämään jäljen käynnistäni!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit saada korvamatorallatuksen soimaan minunkin korvissani...
      Viereen heittävällä lumilingolla ei meidän pihalla mitään tee. Tarkoitus on nimenomaan saada vempain, joka sinkoaa lumet kauemmas ja laajemmalle. Sellaisiakin on, katsotaan, löytyykö meille. Hankinta siirtyy ensi vuodelle, sillä suuri osa on jo myyty ja/tai vuokrattu.
      Kiitos blogikehuista! Olen joskus käynyt sinun blogissasi vierailulla, mutta jostain syystä en ole jäänyt vakkariksi. Ukkokulta on oikein hyvä lempinimi hyväksi havaitulle puolisolle, kuten olet varmaan itsekin todennut.

      Poista
  3. Nyt lunta riittää. Eilen kolasimme mieheni kanssa runsaat kaksi tuntia yöllä satanutta uutta lunta.
    No olipa harmi, että herkulliset tortut unohtuivat uuniin hieman liian pitkäksi aikaa. Meillä torttuja ei vielä toistaiseksi ole leivottu, sillä käyttämämme pörssisähkö on nyt lievästi sanottuna korkea. Joulupiparit olen kyllä jo leiponut.
    Mukavaa ja tunnelmallista joulun odotusta. 🕯🕯🌲

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi tulla monen talven lumet jo joulukuussa. Parhaillaan sitä sataa lisää, mutta ei onneksi edellispäivien tapaan yhtä sakeasti.
      Leivoin kerralla kaksi pellillistä torttuja. Ensimmäisen satsin muistin ottaa ajallaan uunista. Me saimme kesällä uusittua sähkösopimuksen varsin edulliseen hintaan. Siitä huolimatta pyrimme käyttämään sähköä maltillisesti. Ihan jo siksi, että välttyisimme kaikki sähkökatkoilta.
      Kiitos, sinulle myös valoisaa joulun odotusta!

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Siellä etelämmässä on lunta paljon enemmän kuin täällä Nurmeksessa. Ei sen puoleen täälläkin lumitöitä on riittänyt. Olisiko nyt noin 30 cm. Kuuntelin telkkarista, että 1960-luvulla on ollut etelässä yhtä paljon lunta kuin nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on keikahtanut lumiolosuhteissa päälaelleen. Jossain uutisissa sanottiin, että Lapissa lunta on huomattavasti etelää vähemmän. On teidän 30 sentissäkin lunta luotavaksi. En ole katsonut tilastoja, mutta uskon 60-luvulla lunta olleen yleensäkin talvisin paljon. Harvinaista kai tämän hetken lumitilanteessa on ajankohta eli ollaan vasta joulukuussa.

      Poista
  6. Voihan hirvitys tuota lumen määrää 😳.

    Säätiedotus on luvannut eteläiseen Suomeen ensi viikolla plussan puolelle menevää keliä, jolloin meno liukastuu ja hanget tiivistyvät. En tiedä onko sekään kauhean hyvä uutinen 😞.

    Uskon jotenkin, että lumiauraajat voisivat, jos haluaisivat, tehdä elämän meille asukkaille paljon helpommaksi. Toki se vaatisi hivenen vaivan näköä. Mutta ehkei kaikkia valleja tarvitsisi jättää olemaan ihan sellaisenaan? Mitä, jos käyttäisi vähän aikaa vaikkapa sen vallin kaventamiseen? Miten paljon hyvää sellainen toiminta saisikaan aikaan 🤔.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumityöt pitävät tämän talon kivet vierivinä. Emme ehdi sammaloitua.
      Ensi viikolle luvataan tosiaan vesisadetta ja +2-+4 asteen lämpötiloja. Silloin kyllä hangen pinta humahtaa alas. Enkä pidä sitä hyvänä uutisena. Mennään taas äärimmäisyydestä toiseen.
      Asiakasystävällisempiä aurausmalleja on jo käytössä. Meidänkin kunnassa ehdotettiin ns. Vaasan mallia, jossa aura putsaisi samalla tonttiliittymät. Ei mennyt ehdotus läpi. Ennen nykyistä talvikunnossapitoa meidän tiemme aurauksen hoiti lähellä asuva yrittäjä. Silloin ei tarvinnut murehtia, pääseekö lumisen yön jälkeen pihasta pois tai ylipäätään kotitiellä eteenpäin. Yrittäjä oli todella ammattitaitoinen, hänen traktorissaan aura kääntyi siten, ettei valleja sisäänkäynteihin kasaantunut. Kunnan kilpailutuksessa iso yritys voitti, mutta laadussa menetettiin melkoisesti. Meidänkin alueella on iäkkäitä ihmisiä ja monia henkilöitä, jotka ovat aivan pulassa tällaisina runsaslumisina talvina.

      Poista
  7. Jestas miten paljon siellä on lunta. On sitä paljon täälläkin, mutta ei noin paljon, lumen syvyys täällä on ehkä n. 40cm. Ja lisää sataa nytkin. Alkaa olla nyt jo ongelmaa kaupungissa ja taajamissa mihin saada lumi mahtumaan. Pahoja paikkoja tullut kun lunta on kasattu risteyksiin, jopa yksi kaista on täytetty lumikasoilla. Mies teki eilen traktorilla lumityöt, meni kolme tuntia. Mutta nyt on piha siisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on valtavasti. Elättelin toiveita, että tästä talvesta tulisi viime talvea helpompi. Toisin näyttää käyvän. Autolla liikkuminen vaatii nyt erityistä tarkkaavaisuutta. Risteyksissä on korkeita kasoja estämässä näkyvyyttä ja tien pinta yhtä mössöä, jossa on vaikea päästä eteenpäin. Parkkipaikoista on kadonnut iso osa, kun myymälät kasaavat pihojensa lumet pysäköintipaikoille. Kävin isää moikkaamassa hoivakodissa. Siellä pihassa oltiin invataksien kanssa kuin sillit suolassa.
      Teillä on ilmeisesti paljon aurattavaa, kun traktorillakin kuluu runsaasti aikaa.

      Poista
  8. On siellä lunta kerrakseen. Myös meillä on satanut viime päivät ihan riittävästi, mutta teillä taitaa olla vielä enemmän.
    Varo vain selkäsi kanssa, ettei jämähdä kunnon noidannuoli. Urakoidessa ei aina huomaa työasentoja, kun keskittyminen on itse tehtävässä. Puuterilumikin on raskasta, kun määrät ovat suuria ja työstettävä ala on huomattava.
    Ainakin olet saanut hyötyliikuntaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilastojen mukaan eniten lunta on satanut tänne etelään. Naapurikunta Vihti taitaa keikkua ykkösenä.
      Muistit vihoittelevan selkäni!!! Se on antanut merkkejä, ettei pitäisi hullun lailla rehkiä. Olen koittanut tarkkailla työasentoja ja pilkkoa urakoita tauoilla. Kesällä muista syistä lääkärissä käydessäni pyysin lääkäriä uusimaan lihasrelaksanttilääkkeen ihan siltä varalta, että sille tulee tarvetta. Hän hoiti homman, ettei minun tarvitse ensimmäisenä lähteä päivystykseen. Eihän päivystykseen nyt kannata edes mennä, ellei ole pää kainalossa.
      Hyötyliikuntaa on nyt harrastettu muutaman päivän aikana varmasti kahden kuukauden satsi. Kolaa työntäessä manaan lumen paljoutta. Kun työ on tehty, istahdan suihkun jälkeen vaikka kahvikupin äärelle, tuntuu kyllä todella hyvältä.

      Poista
  9. Oho, mikä lumipalious! Sitä saaki kolata ihan hualella. Meillä nippanappa 20cm ja isäntä auraa pihan traktorilla. Mulle jää vaan portahien lakaasu ja ura etuovelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä on lunta vaikka sinulle annettavaksi. Laitanko tulemaan? Tilaa nopeasti, sillä ensi viikoksi on luvassa vesisateita ja plussakelejä. Silloin postipaketista tulee turhan painava ja vetinen.
      Usein täällä etelässä riittää portaiden lakaisu. Nyt sitten urakoidaan monien vähälumistenkin talvien edestä. Onneksi ensi viikolla on talvipäivän seisaus ja lähdetään kohti kevättä.

      Poista
  10. No on teillä paljon lunta, herttinen sentään! Lopputalvesta tuo määrä ei tuntuisi miltään, mutta nyt ollaan vasta joulukuun puolessa välissä.
    Meillä naapuri kolasi pihansa pahimpina tuiskupäivinä neljä kertaa. He lykkivät mieluummin pienemmän määrän kerrallaan. Minä kolaan vasta siinä vaiheessa kun pihalla pitää päästä liikkumaan autolla johonkin suuntaan, olipa lunta sitten 5 tai 25 senttiä. Yleensä siis ennen töihin lähtöä tai vapaalla ollessani ennen kuin isäntä tulee töistä. Luulen kyllä, että jos meille olisi satanut kerralla tuo määrä mikä teille on tullut, olisin varmaan käynyt kahdesti putsaamassa pihan. Onhan se melkoisen työlästä paksuja hankia kolailla, vaikka lykittävänä olisikin vain kevyttä pakkaslunta.
    Aurausurakoitsijoiden työn jäljessä on melkoisia eroja. Paljonhan se riippuu traktorin ratin takana istuvasta kaverista, millaiset penkat jää liittymiin tai kadulle. En tiedä, onko meidän kadulle tullut joku uusi yrittäjä vai onko määrärahoja supistettu, mutta työn jälki on ollut suorastaan luokattoman huonoa. Oman pihaliittymän lisäksi on pitänyt käydä lapioimassa myös kadulle jätetyt penkereet pois, jotta pääsee peruuttamaan meidän pihasta pois. Pihatiekin pitenee reilusti, kun auraaja tulkitsee katualueen reilusti pienemmäksi mitä se on. Toivottavasti ei tule noita teidän lumimääriä tänne, ettei tarvitse pian kolata puolta katua auki töihin päästäkseen.
    Kaikenlaista voi keittiössä tapahtua. Nuo sinun torttusi ainakin näyttävät herkullisilta, tuo kuvio on hauska. Ehkä niitä voisi dipata vaniljakastikkeeseen, jos ovat liian kuivakoita siltään syötäviksi? Meillä on torttutaikina ollut jo pari viikkoa pakastimessa odottamassa leipomisinspiraatiota. Päivä päivältä se houkuttelee enemmän ja tortun maku alkaa hiipiä kielelle. Vähän suunnittelin huomiselle sitä projektia. Pitää muistaa vain laittaa ajastin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, jos tämä lumimäärä olisikin tammi-helmikuussa. Vaan nyt ollaan joulukuun puolivälissä ja varmasti lisää lunta vielä sataa. Ensi viikoksi on luvassa vesisadetta ja plussakelejä, joten osa hangesta vajoaa - ja muuttuu sitten todennäköisesti jäätiköksi.
      Meillä lumihommat riippuvat vähän ajankohdasta. Jos lunta tulee illalla ja yöllä, on aamulla mentävä töihin päästäkseen pihasta pois. Mikäli tie on ylipäätään aurattu. Auraamisen jälkeen on käytävä aika vikkelästi kolaamassa valli pois, koska se on jo valmiiksi tiukkaa tavaraa ja pitkään seisoessaan jähmettyy enemmän. Silloin tarvitaan rautalapiota avuksi, kun pelkkä kola ei enää riitä. Vielä sitä lunta kolaa. Suurempi ongelma on löytää kaikelle sijoituspaikka, kun kolaa joutuu yleensä työntämään yhä korkeammille penkoille.
      Olet oikeassa, auraajissa on eroa. Myös heidän välineissään. Isommissa vempaimissa ei näytä olevan lainkaan kääntyvää auraa, vaan jonkinlainen lana pohjassa. Sillä vasta valleja syntyykin. Teillä pihatie pitenee, meillä taasen katu kapenee samasta syystä. Välillä on putsattava lunta tiealueeltakin päästäkseen peruuttamaan auton pihasta. Helikopterilla pääsisi lumisina talvina helpommin pihasta pois.
      Liian pitkään uunissa paistuneet tortut ovat kuivaakin kuivemmat. Vaniljakastike onkin hyvä vinkki niiden kostuttamiseksi. Tai sitten teen salmiakkikastiketta, kun laatikossa sattuu olemaan pussillinen hopeatoffeita.
      Muista laittaa ajastin paistaessasi torttuja, ettei käy yhtä köpelösti kuin minulle.

      Poista
  11. Kyllä näyttää ihan kuin kevättalven kinoksilta. Uutisista on saanut nähdä noita Etelä Suomen lumikinoksia myös. Vielä kun on ahtaat kadut ja pihat, ettei niitä mahdu siirtämään mihinkään.
    En tiedä laajemmin miten täällä Tampereella on isot kinokset, kun en ole liikkunut kauempana. Tämä lähiseutu jossa kävelen on vielä aika hyvin saatu aurattua ja kävelytiet hiekoitettua.
    Kauniit tortut kyllä, kuvasta ei näy niiden kovuus :)) Mutta kyllä on parasta melkein istua uunin ääressä, ainakin itellä kun on vieras uuni vielä. Eilen paistoin kakun kiertoilmalla, jota en hallitse vieläkään. Samasta taikinasta tein muffinseja, kun oli iso taikina, ne jäivät vähän raaoiksi. Kakun pistin pakkaseen, se saattoi sitten olla liiankin pitkään uunissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupungissa runsas lumi tuottaa paljon hankaluuksia, kun ahtaille kaduille pitäisi lumen lisäksi mahtua myös autot ja ihmiset liikkumaan. Saapa nähdä, kuinka liukasta on tulevalla viikolla plussakelien ja vesisateiden johdosta.
      Kiertoilmauunin käyttöä pitää näköjään vähän opetella. Sen olen huomannut itsekin. Kannatti laittaa kakku pakkaseen. Sulatuksen jälkeen kakku saattaa olla hieman mehukkaampi.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!