Huhuu täältä hankien keskeltä!

Näkymä työhuoneen ikkunasta sunnuntai-iltapäivällä 11.12.2022

 
Mitäkö olen viime päivinä tehnyt? No, lumitöitä tietenkin. Aamulla ja illalla ja aamusta iltaan. Tuntitolkulla. Illalla kun saan kolan talon seinustalle ja itseni hilattua uupuneena sohvannurkkaan, aamulla saankin aloittaa saman urakan alusta.

Pikkupuutarhan verkot ovat likimain kadonneet hangen sisään.

 
Lunta on tänne etelärannikolle satanut jo marraskuussa, mutta viime lauantaina kaikki pilvet päättivät laskea lastinsa korkojen kera kerralla meille ja muualle. Olin jo viikkoja aiemmin sopinut naisporukan kanssa teatterireissun Hämeenlinnaan. Niin sitten suunnattiin auto Nummelan treffipaikalta kantatie 25:n kautta kolmostielle. Onneksi oli lauantaipäivä ja raskasta liikennettä hyvin vähän. Muukin liikenne oli aika vähäistä ja ne vähäisetkin autoilijat olivat harvinaisen maltillisia. 

Moottoritiellä ajaminen sujui, kunhan ei joutunut bussin tai rekan taakse. Raskaat ajoneuvot pöllyttivät lunta perässään, jolloin näkyvyys oli olematon. Rekan ohittaminen oli hankalaa, kun tuuli heijasi perävaunua sinne tänne ja kaistojen välissä oli paksu lumipolanne. 

Matka sujui mennen tullen hyvin. Olimme varanneet tarpeeksi aikaa. Hosumisella ja painavalla kaasujalalla olisimme varmaan olleet mukkellismakkelis penkalla.

Kärhöpolku on pidettävä auki, jotta pääsen laittamaan lyhtyyn kynttilän.

Kotipihalla olin iltaseitsemältä. Ukkokulta oli palatessani kolaamassa sisäänkäyntiin aurattua vallia auki, jotta saisin auton pihaan. Hän oli tehnyt päivän mittaan useammat lumityöt. Sovimme jättävämme loput sunnuntaiksi.

Puutarhaporttiin kolauttaa kohta päänsä.

Sunnuntaina olisi ollut Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat. Olin suunnittellut sinne meneväni. Lauantain lumikaaoksessa suhailu ei houkutellut heti perään toiseen samanlaiseen autoiluun. Eikä sielukaan antanut periksi jättää Ukkokultaa yksin lumitöihin. Lähdimme aamuyhdeksältä kolaamaan ja sitähän sitten riittikin kolmeksi tunniksi.

Talon puistopääty

Olemme tavanneet kolata käytävän talon ympäri. Kellariin on käynti ulkokautta, joten ainakin jommalta puolelta taloa on sinne joku polku järjestettävä. Oman pihan lumet mahtuisivat tontille, mutta kotitieltä ja meidän puolella kulkevalta jalkakäytävältä aurattava lumi ei sitten enää meille mahdukkaan. Onneksi puistoalue on aivan vieressä ja vaikka sinne ei lumia saisi tonteilta kuskatakaan, teemme niin. Ei ole muuta vaihtoehtoa. 

Puistossa on istutuksia vain alapihamme aidan vieressä ja leikkipaikan vieressä. Siellä ei kukaan talvisin auraa tai kolaa lunta. Yläpihamme puolella puistossa on huonosti hoidettu nurmikko, joka ei neljävuotisen olemassa olonsa aikana ole ollut moksiskaan lumista.

Talon puistopäädyn rhodot ja mahoniat kaatuvat talvisin käytävälle, jolloin kolaaminen vahingoittaa niiden oksia. Ennen lumia laitoin matalammille rhodoille verkkoaidan tueksi ja kaatumisen estämiseksi. Toinen, käytävän puoleinen mahonia on kasvanut pituutta. Ravistelusta huolimatta lumi painaa niitäkin käytävälle. Laitoin muutama päivä sitten pari metallitukea hankeen pitämään mahoniat pystyssä. Keväällä on sitten helppo levittää varjostusverkotkin noiden tukien varaan.

Pergolan katolle on kertynyt lunta ihan yhtä paljon, kuin maahankin. Ukkokulta pudotti jo yhden satsin katolta pois ja tänään tiistaina toisen kerran. Valokatteen pitäisi kestää painaviakin lumitaakkoja, mutta emme ota riskiä katteen hajoamisesta. 

Kasvarin päältä olen pudottanut lumet jo kahdesti. Alapihalle pääsy vaikeutui lauantain lumisateen jälkeen, sillä kolaamme olopihan lumet alapihalle johtaville portaille. Kasvarille päästäkseen on siis kahlattava valtavan lumikasan sivusta. Tietenkin voisin hakea pulkan kellarista ja huristaa sillä alas. Vaan ylöskin on taas kivuttava.

Virallisen mittauksen mukaan Nuuksiossa tiistaina 13.12. lumensyvyyys on 47 cm. Tässä Nuuksion kupeessahan me asumme. Ukkokulta mittasi omalla pihalla 60 cm sellaisesta paikasta, johon lumi on saanut sataa rauhassa eikä paikkaan ole muualta lunta tuotu eikä pois viety. Pergolan katolla oli tiistaina 60 cm ja kaikki se perjantain jälkeen satanutta. Sama määrä on leikkimökin katolla.

Tässä kuvassa vasemmalla on varaparkkipaikkamme. Lumettomaan aikaan kadullekin voi vieraat ja meillä kävijät pysäköidä, mutta lumen vuoksi katu on nyt niin kapea, ettei edes kaksi autoa mahdu ohittamaan toisiaan. Yksikin pysäköity auto aiheuttaa suurta haittaa muille kulkijoille. Siksi pidämme varaparkkipaikan myös talvisin kolattuna. 

Kuva on otettu tiistaina iltapäivällä. Sen jälkeen kun olin jo itse parkkipaikan ja sen sisäänkäynnin kolannut. Sitten tulikin aura, joka puski jalkakäytävän lumista vallin. Pakkaslumi on onneksi vähemmän painavaa, vaikka aurattu lumi onkin aina aika tiivistä. Auran kasaama valli on syytä käydä nopeasti poistamassa. Pidempään seisoessa se jäätyy ja silloin pelkällä kolalla ei välttämättä pärjää. Tarvitaan rautalapiota avuksi. Tuonne puistoon sitä aurauslunta sitten kolalla kippaan. 

Tämä kuva taasen on pääsisäänkäynnistämme. Tuija-aidan päässä vasemmalla on varaparkkipaikka. Traktori on juuri aurannut jalkakäytävän ja kadun. Tällä kertaa traktori jätti kadun ja jalkakäytävän väliin polanteen, minkä johdosta kohtaavat autot eivät voi käyttää jalkakäytävää ohittamiseen. 

Polanteen vuoksi joudun kolaamaan sisäänkäynnistä pois kaksi vallia. Ensimmäisen jalkakäytävän ja sisäänkäynnin välistä. Toisen jalkakäytävän ja kadun välistä. Lumi on kuskattava kolalla tuonne tuija-aidan päässä sijaitsevalle, varaparkkipaikan vieressä olevalle puistoalueelle. Ojat ja tienpientareet ovat jo täpösen täynnä.

Leikkimökki työhuoneen ikkunasta ti 13.12.

Ensi talvena meillä on lumilinko. Vaikka maksaisi mitä. Vaikka koko talvena ei tulisi hiutalettakaan lunta. Joka talvi pohdimme asiaa, mutta nyt tuli mitta vihdoin täyteen. On ainakin hankittu siltä varalta, että tämän ja viime talven kaltainen lumikaaos jälleen tänne saapuu. Kyllä minä jaksan lunta kolata, mutta suurin ongelma runsaslumisina talvina syntyy siitä, mihin kaiken lumen saa mahtumaan. Kunnon lumilingolla lumen saa heitettyä pidemmälle ja laajemmalle. Tälle talvelle lumilinkoa ei taida enää saada. Eioota on tarjolla vähän yhden jos toisenkin lumeen liittyvän tarvikkeen kohdalla.

Lumikaaospostauksen lopuksi pieni kevennys. Tuntien kolaamisen päätteeksi päätin palkita itseni ja Ukkokullan joulutorttukahveilla. Laitoin tortut uuniin ja ryhdyin hoitamaan asioita tietokoneella. Arvaatte varmaan kuinka kävi? Unohdin tortut uuniin. Kun ei ole hajuaistia, enkä hölmöyksissäni virittänyt munakelloa soimaan, on lopputuloksena kovan koppuroita torttuja. Ehkä keksin jonkun kivan kuiville tortuille sopivan virityksen, joka mahdollistaa näiden syömisen. 

Saapa nähdä, pääsenkö aamulla sängystä ylös. Selkä vihoittelee jo nyt. Ajatelkaas, että nyt on vasta joulukuun puoliväli ja lunta vaikka toisille jakaa. Mihinkähän tungen kaikki ne lumet, jota vielä tulee? Takuuvarmasti tulee. Tammikuussa ja helmikuussa ja maaliskuussa....

Tänä jouluna ei kenenkään tarvitse puijata lapsiaan siitä, millä vehkeellä joulupukki pääsee lahjojaan tuomaan. Poro rekineen voi jolkotella vaikeuksitta vaikka Helsingin Mannerheimintiellä.

Älkäähän hukkuko hankien uumeniin.
Leppoisaa joulun odotusta kaikille!

PS.
Kannattaa käydä ravistelemassa puita, pensaita ja havuja. Pakkaslumi ei sinänsä ole painavaa, mutta määrällisesti sitä on paljon. Meiltä ratkesi paksurunkoinen syreeni sen verran pahasti, että se oli sahattava alhaalta poikki.

Kirjastokäynti vaihtui kylvöhommiksi

Pelargonium Divas Rasberry Ripple

 

Lauantaina oli tarkoitus kävellä kirjastoon palauttamaan kirjat ja lainaamaan uutta luettavaa. Aurinkoinen sää houkutteli, mutta auraamattomat ja hiekoittamattomat tiet eivät. Jäätyneessä loskassa on todella raskasta kävellä. Etenkin kun samalla on väistettävä autoja.

Kylän tiet ja kadut ovat karmeassa kunnossa. Torstain ja perjantain vesi-räntäsateiden jäljiltä auraamaton katu on muuttunut loskaksi, joka lauantaivastaisena yönä jäätyi. Kun jalkakäytäviä ei ole aurattu ollenkaan, jalankulkijat kävelevät kadulla. Kunnan ylläpitämän kunnossapitokartan mukaan meidän alueella on aurattu viimeksi 22.2. klo 0.28 eli pitkälle tiistai-iltapäivään saakka jatkunut lumi on saanut jäädä rauhassa väylille odottamaan. Viimeisin hiekoitus on tehty 16.2.

Runsaslumisia talvia on ollut aiemminkin, mutta tämä talvi menee kyllä sinne kärkikastiin. Nuuksiossa satoi tiistaina 22.2. Uudellamaalla runsaimmin eli 26 cm. En mitannut oman pihan tuoretta lumilastia, vaan luotan Nuuksion mittauksiin. Samoilla nurkillahan tässä asutaan. 

Ymmärrän tämän talven aiheuttamat vaikeudet auraustoiminnassa. Edellisten viikkojen aikana lumi on aurattu kiitettävän nopeasti ja hiekkaa on välillä ripoteltu lumisateessakin. Vaan mihin ovat tämän viikon aikana kadonneet kaikki aurat? Ovatko lumityöntekijät lähteneet talvilomalle? Vai onko kilpailutuksen työmäärä tullut täyteen?

Puisto täyttyy lumesta

Jätin siis kirjastoreissun väliin. Yhden kirjan eräpäivä meni umpeen lauantaina. Palautan kirjan maanantaina ja maksan kiltisti 50 sentin sakkomaksun. Ehkä kunta voi senkin käyttää seuraavan talven auraukseen.

Ulkoilun sijasta ryhdyin kylvöhommiin. Kuu ei taida olla juuri nyt sopivassa asennossa kylvöjä ajatellen. Sen sijaan kylväjän sormet olivat lauantaina mitä mainioimmassa vireessä siementen kätkemiseen. Pää sen sijaan on tavallista apaattisempi, mikä taasen johtuu Euroopan tilanteesta. Hetken jo mietin, kannattaako mitään kylvääkään. On vain pakko uskoa hyvien voimien ja järjen voittoon.

Biologi Leena Luodon vinkkiä käyttäen sekoitin erilaisia taimi- ja kylvömultia vadissa. Kylvin seitsemää eri tomaattia, kuusi siementä kutakin. Ihan liikaa taas. Sorrun joka kevät "kaiken varalta" -ajatteluun. Jos kaikki siemenet eivät idäkään? Ylimääräisistä taimista pääsee helposti eroon, joten mitäpä asiaa sen enempää pyörittelemään.

Kylvin myös vesimelonin siemeniä. Sitä en ole aiemmin kasvattanut, mutta Päivänpesän elämää  -blogin Katjan onnistuminen innosti kokeilemaan.

Kelloköynnösten alku on tänä vuonna aika jähmeää. Tammikuisesta kylvösatsista kaksi nousi ripeästi. Kolmas on edelleen koukkuna mullassa. Aikooko jumppa-asennostaan noustakaan? Kylvin uuden satsin helmikuun alussa. Missä lie ajatukset kylväessä olleet, kun en muistanut siemeniä liottaa. Näyttää siltä, että jälkimmäisestä kylvöstä useampi kelloköynnössiemen on heräämässä. Ei nyt kuitenkaan hihkuta ilosta ennen todellisuuden selviämistä.

Keijunmekoista iti useampi, mutta vain yksi niistä on enää elossa. Jättiverbenaa laitoin tammikuussa sekä jääkaappiin että pesuhuoneeseen. Vuosi sitten ne siemenet, joita en kylmäkäsitellyt, itivät. Muut eivät. Nyt kylmäkäsitellyistä ainakin yksi on itänyt. Värinokkoset ja punarevonhäntä odottavat koulimista. Jonkun pitäisi potkaista minua takamukseen, jotta saisin itseni hilattua kellariin multahommiin.

Kuvan laskiaispullat olen leiponut kaksi viikkoa sitten. Otin ne pakkasesta ja täytin. Kermavaahto riitti nippanappa neljään pullaan. Kahdessa on mantelimassaa, kahdessa hilloa. Ukkokulta ei mantelimassasta tykkää. Pullieni ulkoasussa on aina toivomisen varaa, vaan aina ovat tulleet syödyiksi.

Jäätä pergolan kaiteella.

Helmikuu on kohta loppuun kaluttu. Aika kiva siirtyä kevään ensimmäiseen kuukauteen eli maaliskuuhun. Olkoon se täynnä toivoa, kevään toivoa!

Iloista laskiaissunnuntaita kaikille!