Pihamaan postikorttimaisemat

Oman pihan postikorttimaisemia on tullut kuvattua ahkerasti. Rytöpaikatkin näyttävät niin somilta, kun pakkasenkeveä lumi peittää kaiken alleen. Jokunen auringonsäde vielä mukaan, niin eipä tarvitse haaveilla pohjoisen tunturilomasta.

Luin netistä tykkylumen määrityksiä. Lukemani perusteella tämä meidän puidemme oksille kasaantunut lumi ei täytä tykkylumen kriteereitä. Vahinkoa noista painavista taakoista jo syntyy. Osan havu- ja muista puista ja pensaista olen käynyt ravistelemassa. Viimeisimmät lumet ovat kuitenkin saaneet rauhassa kertyä, sillä en vain ole ehtinyt rämpiä hangessa yhä uusien lumisateiden tahdissa. Sitäpaitsi alapihalle on jo vaikea päästä, kun portaihin on kolattu lunta yläpihalta. Pitänee joku päivä kahlata alas tai liukua mäki pulkalla.

Tämä kuva ei itse asiassa ole meidän pihalta, vaan suunta on varaston ovelta kohti rajanaapurin alapihaa. Alareunassa pilkottaa hiukan pihojamme erottavaa verkkoaitaa. Oikeassa reunassa on meidän leikkimökkipäädyn syreeneitä.

Kävin torstai-iltana kolaamassa auran kasaamia valleja sisääntulosta. Lopuksi kiersin vielä talon ja huomasin alapihalla lumimiehen jälkiä. Jättikokoinen lumimies ei kuitenkaan ole puutarhaa kiertänyt, vaan pupujussi on loikkiessaan uponnut pehmeään lumeen. Lopulta se on noussut rinnettä pitkin yläpihalle.

Pupujussien ruoka on nyt vähissä. Ne ovat kaivaneet käytävien reunoilla syötävää esiin. Hyvin tuntuu pikkutalvio kelpaavan. Verkoilla suojatut puskat ja puut ovat nyt hätää kärsimässä. Lunta on niin paljon, että vähänkin matalammat verkot ovat käytännössä hangen sisällä nekin. Milläs menet tallomaan verkkojen ympäristöä, kun ensin pitäisi lapioida reitti vähän lähemmäksi. Huh, ajatuskin jo hirvittää.

Siellä se minun magnoliani talvehtii verkolla ympäröitynä. Lunta on niin paljon, että sitä pursuaa jo verkon läpi ja yläreunan yli. Hyvä vaan, suojaa toivon mukaan magnoliaa talvivaurioilta. 

Ympäröin pikkupuutarhan siellä olevien yksittäisten kasvien lisäksi 150-senttisellä verkolla peurojen varalta. Tässä lumitilanteessa peurojen ei tarvitse hikeä nostattaa päästäkseen pikkupuutarhaan. Toistaiseksi eivät ole sinne menneet. Eikä sillä näin talvella ole niin merkitystäkään. Keväällä, sipulikukkien noustessa tilanne onkin toinen. Mitäpä sitä tässä vaiheessa murehtimaan.

Tässä pikkupuutarhan yksi sisäänkäynti, johon viritin avattavan portin, jotta pääsin ennen lumia käytäviä siivoamaan. Siellä ovat portit ja verkot tiukasti maahan jäätyneet ja lumen peittäminä. Näiden joulukuun päivien selkeä trendi: "pehmeää ja pyöreää muotojen olla pitää."
 

Talon puistopäädyssä on tämä kätevä "portti", joka muodostuu kallellaan kasvavasta tuomen rungosta. Hämärästi muistan, että tuomi olisi jäänyt kaatuvan puun painamaksi, eikä vapauduttuaan puun alta enää noussut. Täytyykin tarkastaa Ukkokullan muistikuva asiasta. Tontin rajalla kasvaa rivi metsäkuusia, joista osa on heittänyt henkensä. Siinä on hyvä puolensa, sillä saamme kolattua aukosta lunta raja-alueelle vaurioittamatta kuusiriviä.

Ennen viimeisintä lumimyräkkää poikaporukka huristeli katua pitkin moottorikelkoillaan. Tekivät puiston puolella muutaman lenkin ennen matkan jatkumista. Jäi hauska kuvio hankeen.

Oikean puolen syreenit ja vasemman puolen siperianhernepensaat muodostavat näin lumiseen aikaan kunniakujan kulkijalle. Saman ne tekevät myös kesäaikaan kaatosateella. Talvella varaparkkipaikalle pysäköidessä tulee useimmiten kuljettua taloon kadun kautta. Kesällä sen sijaan on kätevämpi kipaista muutama porras alas ja puskien jälkeen vasemmalle taloon päästäkseen. Paitsi sateella, jolloin saa puista ilmaisen kastelun niskaansa.

Tässä en esittele uusinta aluevaltaustani eli puuvillan viljelyä. Ei, kuvassa on ison vaahteran oksille kertyneitä lumipalluroita. Aika paljon puussa näyttää olevan vielä "neniäkin". Paljon niitä on maassakin, mikä tietää keväällä ahkeraa vaahteravauvojen kitkentää.

Kävin moikkaamassa isää hoivakodissa. Matkalla oli pysähdyttävä ihailemaan pelloille kertyvää usvaa. -10℃ asteessa ilma tuntui hyytävän kylmältä, vaikka tuulta ei ollut juuri ollenkaan. 

Usvaisia lumimaisema katsellessa mietin, kuinka vuodenaikamme tarjoaa vaihtelevia näkymiä. Keväällä tässäkin traktori kylvää siemeniä lintuparvi perässään, kesällä vilja heilimöi ja syksyllä sänkipellolla kaakattaa valtava joukko muuttomatkallaan levähtäviä hanhia.

Isä ei ollut oikein juttutuulella, joten ehdin kotimatkalle ennen auringonlaskua. Välillä isällä on hyvin selkeitä jaksoja, jolloin hän tunnistaa minut, kyselee Ukkokullan tekemisistä ja naureskelee hassuille unilleen. Sitten on päiviä, jolloin hän kysyy, onko minulla lapsia ja missä asun. Kun kerron, että lapseni ovat jo aikuisia ja asun edelleen hänen itsensä rakentamassa talossa, loppuukin juttu siihen. Jonka jälkeen samat kysymykset toistuvat. On niitäkin kertoja, jolloin isä kaivautuu tiukemmin peittonsa alle, eikä suostu nousemaan tai juttelemaan. Silloin istun hiljaa hänen vieressään silitellen hänen päätään. Isä hymyilee ja mutisee jotain eli hän kyllä aistii läsnäoloni.

Ajattelen, että oikeastaan muistisairaus on isän kannalta helpotus. Hän ei sure pitkän avioliittonsa päättymistä äidin kuolemaan. Hän ei myöskään murehdi meneillään olevaa Venäjän ja Ukrainan välistä sotaa, eikä pelkää energiakriisin vaikutuksia omaan arkeen. Kun on sokea, kuulee huonosti ja muistikin pelaa rajoittuneesti, on hän viimeiset vuotensa suojassa suurilta huolilta.

Kotipihaan saavuttuani ehdin vielä ikuistaa päivän auringonlaskun...

 ...ja sytyttää kynttilät pihalyhtyihin.

Ukkokulta laittoi tulen takkaan talon lämmittämiseksi ja tunnelman luomiseksi. Sopiva hetki nauttia lasilliset lämmintä glögiä.

Lunta tulla tupruttaa,
nietoksia kasvattaa.
Kintaat käteen ja ulos meen,
luudalla pienen polun teen.
Lumilyhdynkin rakentelen,
kynttilät lumeen asettelen.
Pimeys jo illan täyttää,
ihanalta piha näyttää.

Edessä onkin jouluviikko. Valmistelut on jo pitkällä, eikä oikeastaan paineita suuntaan jos toiseenkaan.

Leppoisaa joulunodotusta kaikille!

 

Lunta luvattiin ja sitä myös saatiin

Aamunäkymä keittiön ikkunasta - Marjakuusi taipuu aina tykkylumen alla.

Koko alkuviikon media rummutti eteläänkin saapuvan sankkoja lumisateita. Sääennusteet ovat nykyisin aika tarkkoja ja usein paikkansapitäviä. Silti iltapäivälehtien kissankorkuiset otsikkorevittelyt ovat usein niin voimakkaasti liioiteltuja, ettei niihin enää tahdo uskoa. Tällä kertaa ennusteet toteutuivat kirjaimellisesti. Kävin vielä ennen puolta yötä kurkkaamassa keittiön ikkunasta ja silloin maassa oli kevyen puuterimainen kerros lunta ja taivaalta leijaili hissukseen hiutaleita. Tuuli oli kyllä aika kova ja jo iltapäivällä puunlehdet lentelivät ilmassa vähintäänkin vaakasuorassa, ellei jopa alhaalta ylös.

Harvoin syreenit ovat näin notkollaan

Torstaiaamu valkeni aivan erilaisissa olosuhteissa, kuin lukuisina aiempina aamuina. Taivaanrannalla nousevan auringon sijasta maailma oli harmaana ja kaikki puut ja pensaat tykkylumesta raskaina. Kahvit ja aamupuurot jäi saamatta, sillä sähkö oli pitkään poissa ja palauttuaankin se pätki kaiken aikaa.

Ensimmäisenä oli pakko lähteä pihamaalle lumitöihin. Aura oli aamuyöstä heittänyt portille massiiviset lumivallit, joten ei toivettakaan, että pihasta pääsisi pois ennen kunnon kolausurakkaa. Olopihan puolellakin kulkeminen kostean painavassa lumessa oli lähinnä kahlaamista. 

Lumikolat ja -lapiot olivat tietenkin vielä kellarissa ja sieltä ne piti kaivaa otsalampun valossa, kun kerran sähköä ei ollut. Lumityöt eivät kuulu suosikkipuuhiini, mutta kyllä minä ne nurkumatta hoidan. Jälleen yksi pientaloasumiseen liittyvä hyötyliikunnan muoto, jossa saa venytellä lihaksiaan ja nostaa lumipuntteja ihan ilmaiseksi. Vetisen ja runsaan lumimassan kolaaminen ei ole niitä kevyimpiä ja nopeimpia pihatöitä. Onpa vaan ihana olo sitten jälkikäteen suihkunraikkaana katsella aukaistuja ja siistittyjä pihaväyliä.

Tuuli tai painava lumi tahi molemmat yhdessä olivat taas kaataneet kärhötuen kallelleen. Pari kuukautta se on nyt suorassa pysynytkin, joten ehdin jo unohtaa tämänkin ongelman. Jokin aika sitten päädyin siihen, että junttaan tuen kunnolla maahan vasta keväällä. Annan alppikärhön kukkia ja sen jälkeen leikkaan sen matalaksi saadakseni tuen irti kunnollista kiinnittämistä varten. Vaan eipä tuota voi jättää kevääseen. Maa ei ole vielä jäässä ja tuki saattaa kallistua kerran jos toisenkin ennen maan jäätymistä. Kallistuessaan ja keikkuessaan se heiluttaa ja pahimmassa tapauksessa vahingoittaa kärhön juuria. Niinpä aion käydä rautakaupassa ostamassa riittävän pitkiä pätkiä harjaterästä, jotka kiinnitän ainakin väliaikaisesti nippusiteillä köynnöstukeen ja toisaalta tungen harjateräkset niin syvälle maahan, kuin vaan saan menemään.

Epäilen vahvasti tämän lumen pysyvyyttä. Pari kunnon sadekuuroa ja lumi on tiessään. Näillä leveysasteilla plussakelejä, vesisateita ja harmautta on usein jouluun saakka ja talvi tulee vasta tammikuussa, jos sittenkään. 

Omenapuissa, kriikunoissa ja syreeneissä on vielä runsaasti lehtiä. Samoin monissa pensaissa lehdet ovat yhä tallella ja lumikärhökin näkyy työhuoneen ikkunasta katsoen ihan vihreänä. Haravoimiset jäi kesken ja Ukkokullan valkosipulitkin ovat edelleen istuttamatta.

Ajattelin ottaa ainakin nämä ensimmäiset lumipäivät ikäänkuin loman kannalta ja unohdan puutarhan tykkänään - paitsi kärhötuki on hoidettava kuntoon ennen maan jäätymistä. Suurin osa syystöistä on jo tehty ja sen, mikä jää tekemättä, ehtii keväälläkin. 

   
Ajakaa liikenteessä varovasti ja muistakaa laittaa heijastimet näkyviin. 
Niin ja ne kellot täytyy taas viikonvaihteessa siirtää tunnin taaksepäin.

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

PS. Blogger takkuili, eikä meinannut millään tallentaa. Jos postauksessa on omituisuuksia, ne saa kevyin mielin laittaa bloggerin syyksi.