tiistai 28. helmikuuta 2017

Törsäämässä


Aurinko paistoi ja lumi kimalsi kutsuvasti. Minä se paistoin keittiössä laskiaispullia, silitin pyykkiä ja pesin taimipurkkeja. Kunpa edes yhden kerran muistaisin pestä ne purkit jo syksyllä valmiiksi kevättä varten. Auringonpaisteessa ja syystuulessa purkkien peseminen saattaisi olla huomattavasti mukavampaa ja siistimpää, kuin talvisessa keittiössä.

Takana aurinko, edessä lumipyry

Taimipurkkeja pestessäni kävin itseni kanssa henkistä painia siitä, lähdenkö kävelylenkille vai huristanko autolla ostoksille. En ole erityisen innostunut kiertämään kauppoja viikonloppuisin, ellei ole pakko. Eikä nytkään ollut tarkoitus moneen kauppaan mennä. Yhteen tehtaanmyymälään vain ostamaan uusi pöytäliina keittiön pöydälle. Pitkäksi venyneen flunssan vuoksi olen viettänyt kotona ylenmäärin aikaa, joten tällä kertaa kauppareissu veti pidemmän korren. Suuntasin siis auton nokan kohti Lohjaa.


Nyt on keittiönpöydällä uusi kerniliina, jonka nimi on Omenankukka. Nämä nykyiset vahakankaat ovat jotain aivan muuta, kuin ne vanhanajan paksut ja kiiltävät kernit, joita esimerkiksi äitini aikoinaan harrasti. Vahakankaan voi huoletta pestä pesukoneessa, sitä voi pyyhkiä ja silittää nurjalta puolelta. Pinta sekä tuntuu että näyttää kankaalta. 

Tykkään käyttää keittiön pöydällä liinaa, mutta niiden silittämisestä en sitten tykkääkään. Jostain kumman syystä kankainen pöytäliina on kuin kahvimagneetti. Oitis, kun puhtaan liinan olen pöydälle levittänyt, siihen on jo kahvi läikkynyt tai etikkapunajuuri pudonnut. Ei muu auta, kuin liina pesukoneeseen. Siksi olen iloinen näistä kauniista ja käytännöllisistä vahakankaista, joita nykyisin löytyy myös jokaiselta design-kankaan valmistajalta.

Pinkit heinäpaalit

Palasin ostosmatkaltani kiertotietä, jotta ei tarvitse ajaa lumesta pöllyävällä moottoritiellä. Matkan varrelle osui parttikauppa, jossa tapaan ohikulkiessani käydä tsekkaamassa tarjonnan. Harvoin sieltä mitään järkevää mukaan tarttuu, mutta mielenkiinnosta täytyy kuitenkin käydä vilkaisemassa. Varsinkin kun edellisestä kerrasta lienee kulunut jo vuosi.

  
Kamaa oli lattiasta kattoon ja valtaosa sellaista, jollaista en tarvitse. Kassojen luona oli kasapäin laatikoita, joissa oli yksittäispakattuja jätskitikkuja. Ensin menin ohi naureskellen, että kuka nyt tarvitsee 1000 kappaletta jätskitikkuja. Äkkiä nauru hyytyi ja idealamppu kerrankin syttyi päässäni ajallaan. Siinähän on erinomaisia taimitikkuja. Tussilla teksti puiseen pintaan ja kun tikkua ei enää tarvitse, sen voi polttaa. Tarkistin vielä hinnan myyjältä ja niin tulin ostaneeksi 1000 kpl jätskitikkuja 2 eurolla.


Kotimatkalla pysähdyin pari kertaa nappaamaan kuvia. Sää oli jotenkin taianomainen, sillä välillä aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja välillä taas ilma oli sakeanaan pakkasilmassa kimaltavia lumihiutaleita.

Naapurin antama kissasnruoho itkee itäessään.

Kotona hiukan mietin, mitä teen niillä 1000 taimitikulla, kun oikein mikään tähän mennessä kylvämäni ei tahdo kunnolla itää. Vähänhän niitä kylvöjä vielä on tullut tehtyä. Maaliskuun puolella ajattelin aloittaa ihan tosimielessä. Mutta hupsis vain, maaliskuuhan on jo ihan kohta. Vielä ei ole kevät, mutta maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi kuitenkin. Jippii!

62 kommenttia:

  1. Olen allergine kerniliinoille, siis emotionaalisesti, mutta tuollaisen kaunottaren voisin kyllä laittaa pöydälleni. Onneksi tuollakin alalla on tapahtunut kehitystä. Sinulla riittää taimitikkuja toiseenkin kylvöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vannoin, etten ikinä osta pöydälleni kerniliinaa. Nämä nykyiset vahakangasliinat ovat kuitenkin aivan jotain muuta. Kankaan tuntu ja ulkonäkö, mutta pintaa voi pyyhkiä.
      Nyt on taimitikkuja vähäksi aikaa. Yksittäispakkaaminen ei minua viehätä, mutta menköön tällä kertaa.

      Poista
  2. Upeat talviset kuvat kaunis kerniliina enpä ole paljon niitä käyttänyt. Mukavaa laskiaistiistaita harmi kun on vesisadetta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva, samoin sinulle mukavaa laskiaista.

      Poista
  3. Olitpa löytänyt kauniin kerniliinan keittiöösi! Minullakin oli aina kerniliina pöydässä poikieni ollessa pieniä, mutta nyt on monta vuotta mennyt viimeisestä liinasta, sillä keittiön pöydällä on pleksi, jonka alle laitan kaitaliinan. Pöydän pinta on pysynyt pleksin ansiosta todella hyvänä.
    Tiesitkö muuten, että nuo pinkit heinäpaalimuovit tukevat naisten rintasyöpätutkimusta ja -hoitoja? Vaaleanpunainen muovi on kalliimpaa kuin perusvalkoinen, sillä joka muovimetristä maksetaan muutama sentti syöpätutkimusten hyväksi. Ja muoviahan kuluu melkoisesti jo yhteenkin paaliin, joten näidenkin pinkkien paalien ansiosta rintasyöpäasiaa ajetaan eteenpäin.

    Hyvää Kalevalanpäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennyt pinkkien paalien hyväntekeväisyysominaisuudesta. Se kuulostaa mukavalta. Näin niitä kahdessakin paikassa, joten valveutuneita ihmisiä jotka on sitten enemmänkin. Näin myös vihreitä paaleja. Liittyyköhän niihinkin jokin tarina?

      Olinpa ihan unohtanut, hyvää Kalevalanpäivää myös sinulle!

      Poista
  4. Minäkin valitsin uuden pöytäliinan kevääksi ja kassalla vasta sain kuulla sen olevan kerniliina. Loistava lapsiperheen pelastus! Eikä yhtään muovisen näköinen tai tuntuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava pelastus myös kahden kahvia läikyttävän aikuisen perheessä. Nämä uudet vahakankaat ovat todellakin aivan kankaan tuntuisia ja näköisiä.

      Poista
  5. Ihana kerniliina! Nyt kukkii harmaallakin säällä ja tulee varmasti keväinen fiilis kahvia juodessa. :) Mä tykkään noista nykyajan kerniliinoista, ei niistä paljon erota ovatko kangasta vai käytännöllistä kerniä.
    Mutta mikä on tuo parttikauppa??? Mä tarttisin kipeästi noita jätskitikkuja. Kaikki on ostanut Biltemasta niitä sytyketikkuja taimimerkintöihin, mutta nyt niitä ei täällä meidän kylillä ole ainakaan tarjolla.
    Ja tuhat on varmasti ihan oikea määrä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parttikauppa ostaa myytäväksi kaikenlaisia tehtaiden jäännös- ja poistoeriä. Tässä tapauksessa kyseessä on Saubart Saukkolassa, vanhan Turuntien varrella. Taitaa kuulua nykyisin Lohjaan.

      Kysyin Biltemasta, milloin niitä sytykkeitä mahdollisesti taas tulee? Viime keväänä ne olivat myös loppu. Kysyin myyjältä ja hän sanoi sytykkeiden olevan sivutuote, ja siksi he eivät osaa tarkalleen sanoa, milloin niitä taas on saatavissa. Kertoi kuitenkin oman arvionsa, joka meni ihan nappiin. Seuraavalla kerralla ostan kaksi säkkiä, etteivät ihan heti lopu.

      Poista
  6. Hienot talviset kuvat. Nuo jätskitikuthan ovat hyvät taimien merkkaamiseen, eivätkä maksaneet edes paljon. Hyvä löytö. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätskitikut on jo testattu taimitikkuina ja hyvin toimii. Jonain päivänä irrotan kaikki tikut muovikääreestä, jotta ovat valmiina käyttöön.

      Poista
  7. Peukku sun ostoksille:) Hyviä kauppoja teit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin olen itsekin tyytyväinen, enkä kadu kauppojani.

      Poista
  8. Kaunis kuvioinen liina.
    Hauska tuo tikkutarina. ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikkuja on jo testattu käytännössä. Hyvin toimivat taimitikkuina.

      Poista
  9. Iloista laskiaistiistaita! Meillä sataa vettä, ihanaa!
    Näyttää sinun pöytäliinasi olevan juuri samaa kuosia kuin meidän kasvihuoneen pöytäliina. Se on tosin 2-laatu kangaspala, mutta juuri sopivan kokoinen, enkä ole edes mitään virhettä siinä huomannut! Nykyään vahakankaat ovat tosiaan todella laadukkaita, tuntuma on ihan kuin kankaassa, mutta kuitenkin siinä on se pyyhittävä pinta!
    Nyt sinun ei tarvitse enää loppuikänäsi ostaa nimikylttejä kylvöksillesi :D
    Olen joskus ostanut samaan tarkoitukseen puisia kertakäyttökahvilusikoita. Niissä on riittävän pitkä varsi ja se lusikkaosa on vain sellainen levennys, siinä ei ole sitä lusikan pesää. Oikein näppäriä taimitikkuja nekin!
    Kummasti niiden taimiruukkkujen pesu vaan jää syksyllä, ei vaan millään viitsi. Onneksi keväällä on aina niin intoa piukassa, ettei niidenkään peseminen yhtään ahdista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei sada, mutta kolme astetta on plussaa ja mukavasti räystäiden alla litisee. Ihana ääni!

      Edellinen Pentikin kangasliinani oli kakkoslaatua, enkä tänäkään päivänä ole siitä vikaa löytänyt. Meninkin tuonne tehtaanmyymälään ajatuksella, että saisin jotain kivaa kangasta 2-laatuna, mutta kauppa oli käynyt hyvin, eikä minuun makuuni sopivaa löytynyt. Tuota omenankukkaa olen käynyt jo kahdesti aiemmin "kuolaamassa" ja nyt sitten päätin törsätä. Enkä kadu. Tykkään kovasti.

      Joo, taimitikkuja on vähäksi aikaa. Varsinkin, kun kesällä hankitusta Bilteman sytykepussistakin on vielä puolet käyttämättä. Kummasti niitä tikkuja kuluukin, joten saapi nähdä, miten pitkään jätskitikut riittävät.

      Sellaisia puisia kertakäyttölusikoita etsin viime kesänä, mutta en löytänyt. Ehkä olisi pitänyt mennä vaikkapa Metrotukkuun (vai mikä se on nykyisin nimeltään), jossa monet yrittäjät käyvät ostoksilla.

      Poista
  10. Minuakin odottaa varastossa laatikollinen likaisia ruukkuja, syksyllä laiskotti ja niiden pesu jäi tekemättä. Ihana pöytäliina, omenapuun kukat ovat kauniita. Hyvän löydön teit, jäätelötikut ovat hyviä ja halpoja merkkitikkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kun niin päätin viime vuonna, että purkit pestään pihamaalla vielä syksyllä. Tässä se taas nähdään. Kuinkahan monta kertaa pitää päättää, ennenkuin se päätös pitää?

      Poista
  11. Kaunis liina! Kätevät tikut, joille varmasti on pian käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiset tikut ovat jo päässeet käyttöön. Koulin tänään chilit ja jokusen uuden tikun niille tarvitsin.

      Poista
  12. Olet ikuistanut hienot talvimaisemat, ehkä jopa viimeiset tänä keväänä - vai onko se liian utopistista!? Kyllä maaliskuukin on joskus pitänyt talviset kelit. Kaikki materiaalit kehittyvät kovasti ja pojan perheessä olen myös ihastellut laadukasta kerniliinaa jopa juhlapöydässä - ei lainkaan erota kankaisesta.

    Joo, talven aikana on lasten kanssa yritetty syödä ahkerasti tikkujätskejä, mutta ei niitä tuollasa määriä kerry... Valoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monta jätskiä saa syödä, että 1000 tikkua talteen tulee. Kaksi euroa oli niin halpa hinta, etten ohi päässyt. Kerrankin onnisti.

      Nyt täällä on kolme astetta plussaa ja aika harmaa päivä. Usein vielä maaliskuussakin lunta sataa, mutta kyllä se talven selkä täällä etelärannikolla taitaa jo olla taittunut.

      Poista
  13. Minä olisin saattanut hamstrata jätskitikkuja tuohon hintaan useamman tuhatta :D
    Kasviruukkujen pesu on se työ puutarhassa josta en pidä yhtään, siksi aina siirtyy ja siirtyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kotimatkalla harmittelin, etten ostanut toistakin laatikollista. Kyllä niille käyttöä löytyy.

      Ehkä se ruukkujen pesu juuri siksi jääkin, kun se ei ole niitä mieluisimpia puuhia. Ehkä ensi kesänä....

      Poista
  14. Hihii. Joskus pitää saada vähän törsäillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeeseen törsääminen on sallittua. Ja nuo jätskitikut tulivat tosi tarpeeseen nekin.

      Poista
  15. Kuulin vasta viimevuoden lopulla, että Pinkit paalit-kampanja on rintasyövän vastainen kampanja.
    Samoin että tulevana kesänä näkyy sinisiä paaleja juhlistamassa 100-vuotiasta Suomea!
    Olipa edullinen sijoitus, kyllä varmasti keksit näille tikuille muutakin käyttöä.
    Huomenna on jo maaliskuu, uskomatonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikoinaan valkoiset paalit herättivät huomiota. Kiva, että värejä tulee muitakin ja niihin yhdistetään hyviä tarkoituksia. Innolla odotan sinisiä. Omanlaistaan ympäristötaidetta.

      Maaliskuuhun mennään litsislätsis-kelissä. On tätä kuunvaihdetta jo odotettukin.

      Poista
  16. Oikein kaunis liina, meillä on ollut aina joku kestävä liina, kun aina joku kaataa maidon tms siihen. Mut maalasin pöydän ja pidän vain kapeaa kangasliinaa. Vaihtelua :) Koetan nyt olla kaatamatta mitään.
    Helpot nimilapputikut löysit, hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalatulta pöydältä tahrat on helppo pyyhkiä. Pitkään meillä mentiin ilman liinoja, mutta vaihtelua kaipasin minäkin.

      Poista
  17. Kaunis pöytäliina. Ja tikkuja piisaa monen vuoden kylvöihin :) Todella edullinen ostos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran halpoja tikkuja, että heti tuli Sulo Vilen -tunnelma ja tikut oli pakko ostaa.

      Poista
  18. Miekin lähden törsäämään! Sie yllytit:) Olen ihan hulluna tuohon omenankukkakuosiin!

    Nuo pinkit heinäpaalit<3 Näimme niitä muistaakseni viimeksi matkalla Helsinkiin kirjamessuille.

    Huomisen päivän vietän parhaan ystäväni kanssa Viherlandiassa: ensin lounas ja sitten katsellemme mitä kaikkea kivaa siellä nyt on menossa. Valitettavasti taimipiha vielä odottaa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, että sinäkin olet käynyt omenankukkakangas-ostoksilla. Pentikillä on usein kauniita kuoseja. Tykkään!

      Sinulla onkin sitten lastureissu tiedossa. Nautiskelkaa!

      Poista
  19. Tykkään kankaisista tuukeista, mutta vaikka me kaksi vanhaa varista kotona enää ollaan, kovia ollaan sotkemaan ja liinat menevät usein vaihtoon...kaikkea räiskyy :D

    Nuo uudet muovitetut liinat ovat tosi ihania ja helppohoitosia, niitä ei tosiaankaan uskoisi muoviliinoiksi ollenkaan. Tosi kauniin liinan ostitkin, ihanan!

    Nuo paalit ovat tosi hauskoja ja roosanauha-teeman mukaan nekin menevät, hienoa! Ja ovathan ne valkoisten paalien rinnalla kauniimpiakin!

    Olitpa taludellinen, 1000 tikkua on juurikin oikea määrä, ekologinen ostos myös! Hain myös taimitikkuja, muovisia löysin, mutta pesen nekin sitten ennen seuraavaa käyttöä ja niihin voi kirjoittaa lyijykynällä. Taimipurkkien pesu olisi tosiaan paljon helpompaa kesällä...

    Upeat lumiset maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa mekin olemme jo sen verran vanhoja variksia, että käsien tärinältä ja lörppähuulilta kaikki putoaa aina liinalle. Paras siis pitää helposti pyyhittäviä liinoja.

      Ennen leikkasin viilipurkit taimitikuiksi. Ekologista sekin, mutta olen tosi iloinen edullisesta löydöstäni.

      Poista
  20. Hiano liina ja verrattomat merkkaustikut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Taimitikuista olen ylpeä. Kerrankin tein edullisen löydön.

      Poista
  21. Hienot talvikuvat. Talvi voi pian olla taas historiaa - kevään tuloahan me kaikki odotamme. Sitä jotenkin aina kyllästyy talveen :) Hyvät nimikyltit sait - innovaatiota on keksiä uudenlaista käyttöä tutuille esineille. Fiksua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa se talvi viimein tehdä lähtöä. Hyvä niin, sillä johan tässä onkin kevään aika.

      Poista
  22. Todella ihanat talvikuvat. Täällä ei enään talvikuvia saa. On harmaata ja sataa vettä. Kauniin liinan ostit. Ihan teki minuun sellaisen vaikutuksen että on lähdettä myös ostamaan jotain kukallista. Mukavaa maaliskuuta sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaata ja vetistä on täälläkin, mutta kevättä se tietää. Vihdoinkin.
      Kyllä, lähdin varta vasten ostamaan kukallista kangasta, omenankukallista.
      Mukavaa maaliskuuta myös sinulle!

      Poista
  23. Ihana omppuliina ja jätskitikut ovat kohta tarpellisa niitä kyllä aina tarvitaan. Kauniita lumimaisema kuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätskitikut ovat jo päässeet taimitikuiksi. Hyvin toimivat. Olen oikein tyytyväinen hankinnasta.

      Poista
  24. Saitpa kauniin liinan keittiön pöydälle!
    Ihan hyvä tuo jätskitikku-ostos, jos ei heti niille kaikille käyttöä löydy, ei ne vie varastossa paljoa tilaa ja kestävät vuosikymmeniä. Olisi sen 2 e voinut huonomminkin käyttää - suklaapatukasta ei olisi ollut kuin hetken ilo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaapatukka on toki herkullista, mutta nyt olin enemmän kuin tyytyväinen 2 euron ostokseeni. Itse asiassa olisi kannattanut ostaa toinenkin laatikollinen.

      Poista
  25. Oho, olipa halpoja jätskitikkuja ja noista riittää sinulle nimitikkuja moneksi vuodeksi. Loistava löytö ja tosi nätti kerni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi tyytyväinen sekä taimitikkuihin että uuteen liinaan. Ensimmäinen helli myös kukkaroa.

      Poista
  26. Kiitos Between, kiva kun kävit Lohjalla ja minusta tuntui kuin olisin käynyt "kotona" Ihastuttavan kaunis pöytäliina.
    Rapsutathan Juusolle terveisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohjalla on viime aikoina tullut piipahdettua useammankin kerran. Siellä on helpompi asioida, kuin ruuhkaisella pääkaupunkiseudulla.
      Juuso kiittää rapsutuksista. Maanantaina mennään eläinlääkäriin, sillä Juusolla on jotain vaivaa korvassaan. Korvalehti on jo ihan ruvella raapimisesta.

      Poista
  27. Oletpa löytänytkin nätin pöytäliinan! Mulla on kansa ruokapöydällä kerniliina, kun tykkään pitää liinaa. Multasormia taitaa sielläkin jo kovasti kevät syyhyttää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä jo multasormia syyhyttää. Tovi vielä menee, ennenkuin pihamaalle pääsee tonkimaan, mutta sitä odotellessa voi kylvää siemeniä.

      Poista
  28. Ihanan pirteä ja keväinen kerniliina!
    Jätsitikut hyötykäyttöön ja lapset noilla tykkäisi myös leikkiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsena sitä keksi jätskitikuille jos jonkinlaista käyttöä. Nyt tungen niitä multaan, tekstitettynä.

      Poista
  29. en ole tiennytkään, että kerniliinat ovat noin muuttuneet. Lapsuudesta muistan hyvin ne vanhat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyiset vahakankaat ovat todella kauniita. Ihan jotain muuta, kuin ne vanhat.

      Poista
  30. Tuo omenankukkakuosi on ihana. Olen sitä itsekin ihaillut, mutta ehkä siinä on liikaa vaaleanpunaista minun makuuni, joten saattaa jäädä hankkimatta. Kaunis se on!!! Hienon löydön teit, kun hankit jäätelötikkuja, vaikket tänä keväänä tarvitsisi 1000 kappaletta, niin ensi vuonna ja sitten seuraavana, kyllä niitä tikkuja kuluu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentikin verkkokaupassa omenankukkakangasta on kolmena erilaisena. Tuo minun ostamani, sama vaaleanpunaisella pohjalla ja sitten vihreäsävyinen. Viimeisessä ei ole laisinkaan vaaleanpunaista (ainakin verkkosivuilla katsoessani).

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!