Merkkipäiväretki metsälammelle

Tänään on kulunut tasan 26 vuotta muutostamme nykyiseen kotiimme. Ukkokulta kantoi tavarat tontille ja isäni rakensi niistä talon. Muuttopäivä oli perjantai ja silloin satoi kaatamalla. Samana päivänä myös pitkäaikainen presidenttimme Urho Kekkonen kuoli. Merkkipäivän kunniaksi päätimme tehdä patikkaretken jonkin matkan päässä sijaitsevalle metsälammelle. Tätä retkeä on suunniteltu kuukausikaupalla, mutta milloinkaan ei ole muka sopinut. Lähdimme matkaan reppu selässä ja kamera kaulassa navakan mutta lämpimän tuulen saattamina. Lampi ei ole kovin suuri ja sen ympäri lähes rannassa kulkee selkeä polku. Lammen itäpuolella on hieman kosteampaa ja siellä joutui hiukan loikkimaan päästäkseen kuivin jaloin eteenpäin. Muuten polku on kiinteäpohjainen ja kosteimpien kohtien yli on rakennettu sillat. Lampea ympäröivä metsä on avaraa suomaista männikköä. Polun alkupäässä oli ollut mahtavat määrät mustikkaa, mutta niiden maku on jo vesittynyt. Harmi. Olisi pitänyt käydä aiemmin, mutta täytyy joku päivä käydä keräämässä paikalta löytyneet puolukat parempaan talteen.

Kiersimme koko lammen ympäri ja pohdimme, minne eri suuntiin lähtevät polut johtanevatkaan. Täytyy hankkia kunnon maastokartta ja lähteä toisen kerran tutkimaan paikkoja tarkemmin. Vaikka lampi on kohtalaisen lähellä asutusta, tunsi kelon päällä istuessaan olevansa kaukana erämaassa. Vain lentokoneen ääni ja tuulen humina rikkoivat hiljaisuuden. Sanotaan, että männikössä on hyvä hengittää ja ainakin tuolla metsälammella oli hyvin raikkaan tuntuista. Lapsena en laisinkaan tykännyt suopursun tuoksusta, mutta nyt se ei haitannut laisinkaan. Juolukkaakin olisi ollut vaikka poimittavaksi, mutta mustikoiden tapaan se maistui jo vetiseltä.   

Metsälammen vesi on mustaa, eikä pohjaan nähnyt. Tosin rannat on kauttaaltaan sen verran hetteiset, ettei ihan lähelle kunnolla päässyt. Harmittelimme, ettei kiikari sattunut mukaan, sillä lammen rannalle saapuessamme, siellä uiskenteli vesilintuja, joita olisi ollut mukava tiirailla hiukan lähemmin. Mielessäni ajattelin, että onneksi metsä on sen verran valoisa ja puiden lomitse saattoi nähdä pitkällekin, jos vaikka karhu tallustelisi reitillemme. Ehkä joku kontio meitä tarkkailikin, mutta me emme ainuttakaan isompaa eläintä nähneet. 

Yleensä vesi on elementti, jossa katse lepää ja jota ei voi olla tuijottamatta. Minulle kävi tuolla retkellä kuitenkin niin, etten voinut olla tuijottamatta toinen toistaan erikoisemman muotoisia keloja ja mäntyjä. Mikä saa ne vääntymään niin kummallisiksi käyriksi? Ehkä se johtuu suoperäisestä maasta?

Kun kerran lähtee luontoretkelle, täytyy mukaan ottaa myös kahvia ja palanpainiketta. Kelolla istuessamme oli nautinnollista juoda kahvia ja mutustaa voileipää tuulen huminaa kuunnellen. Ruoka nyt yksinkertaisesti maistuu erinomaiselta raittiissa ilmassa. Olin pakannaut leivät voipaperiin, kuten aikoinaan lapsuuden retkillä oli tapana.

Aurinko pilkisteli pilvien ja puiden lomasta, joten oli mukava jutella ja katsella käkkyrämäntyjen monimuotoisuutta. Ei ollut mihinkään kiire, ei kylmä, ei nälkä. Ainoa, mikä harmitti, oli se, ettei oltu löydetty tähän paikkaan aikaisemmin. Tekemättömiä töitä ja asioita on turha surra, ja niinpä totesimme, että oli hyvä sentään tulla tänään.

Olen hiukan arka lähtemään luonnonhelmaan tyystin yksinäni. Suuntavaistoni on olematon. Koskaan en ole mihinkään eksynyt, mikä johtunee pitkälti siitä, että tapaan varmistaa reitit etukäteen, missä sitten kuljenkin. Lapsuudessani metsässä kulkeminen kuului normaaliin elämään. Vanhempieni kanssa haettiin marjat metsästä; niin mustikat kuin puolukatkin. Usein silloin kyllä pelkäsin eksymistä, sillä isä kulki hurjaa vauhtia pysähtyen vain huutamaan jonkun mäen nyppylän taakse: "Täällä on paljon marjoja, tulkaa tänne!" Niin sitten äiti ja me lapset juostiin ämpärit kolisten paikasta toiseen isän perässä ja noista marjastusreissuista tuli muistoihini jonkinlaisia selviytymismatkoja. Menikin useampi vuosi aikuisuudessa, ennen kuin taas löysin tien marjametsään.

Unohdettujen kiikarien lisäksi kaipasin kasviopastani. On kiva heti paikalla etsiä oikea nimi oudolle kasville, sillä kotiin päästyä sen on yleensä unohtanut. Käkkärämäntyjen lisäksi ihastutti polulla risteilevät puun juuret ja juurakot. Tuossa alempana olevassa kuvassa pitkittäin kulkeva juuri näytti kaukaa katsottuna käärmeeltä, mutta kyllä se ihan aito puunjuuri oli. Tanakasti paikallaan, eikä mihinkään luikerrellut. Ja mikä erityisesti ihmetytti - kun kuitenkin lähellä ihmisasutusta olimme - ei ainuttakaan roskaa missään, ei tupakantumppeja, ei vessapaperin pätkää. Pari telkänpönttöä polun alkupäässä ja jonkinlainen huonokuntoinen lintutorni tai eläinten tarkkailulava pohjoispäässä, mutta ei muuta ihmisen tekemää lujaksi tallattua polkua lukuunottamatta.

Niin kuin aina, kotimatka tuntui huomattavasti menomatkaa lyhyemmältä. Mieli oli tyyni ja rauhallinen. Mielessä ja puheissa risteili ajatuksia ja ideoita uuden retken suunnasta. Ohjelmaa on tuleviksi päiviksi ja koko syyskuuksi vähän liikaakin, mutta ehkä sieltä joku sopiva päivä luontoretkeen taas löytyy.

Tätä metsää rakastan:
naavapartakuusia
suopursusoita
kivikkorinteitä
neulaspolkuja
Rakastan iltaan hiljenneenä
kevään lauluja helisevänä
myrskyssä kohisevana.
Tätä karua
hoitamatonta.
Keloineen pahkoineen
lahorastaineen.
Tätä metsää rakastan.
Tätä maata.

Maaria Leinonen 

PS.  Ja jotten unohtaisi, löysin retkellämme vanhan kuusen oksalta naavaa. Eikös se ole ilmansaasteiden myötä miltei kadonnut?

 

Mukavaa viikonloppua blogilukijoilleni!

Elokuun lopulla

Jälleen tänään olen taas saanut iloita ihanista ystävistä, jotka aina osaavat yllättää. Postissa tuli pieni paketti, joka sisälsi tällaisen kauniin kaulakorun.  

Koru on valmistettu kotimaisena käsityönä luontoa varjellen myrkyttömästi ja päästöttömästi tavallista rikkaammasta nikkelivapaasta EcoAct 960-hopeasta, joka prosessoidaan kierrätysmateriaalista kuten elektroniikkaromusta, joka muuten päätyisi ongelmajätteeksi. 

Saaristomeren Suojelurahasto saa osan korumyynnin tuotosta. Korun on muotoillut Matti Hyvärinen ja valmistanut Sirokoru Oy (www.sirokorunettikauppa.fi). 

Samalla kun ihastelin juuri postilaatikosta hakemaani lahjaa, porhalsi pihaan toinen ystäväni nyssyköiden kanssa kapsahtaen minua halaamaan. Hän on taitava ja kekseliäs ompelija ja oli kaivellut kangasvarastojaan ideoidakseen jotain kivaa minulle. Tuloksena oli kolme hienoa sohvatyynyä ja Marimekon Keisarinna-kankaasta ommeltu pöytäliina keittiön pöydälle. Tällä ystävälläni on erinomainen taito painaa korvansa taakse tuttujensa toiveita ja mielihaluja, joita hän sitten toteuttaa erilaisina merkkipäivinä ja muina tuliaisina ystävilleen ja tutuilleen annettaviksi. Olen kerran jos toisenkin viime aikoina hänenkin kuultensa pohtinut uuden pöytäliinan hankkimista. Nyt on siis tuokin tarve täytetty. En vielä levittänyt liinaa pöydälle, sillä keittiön verhot eivät laisinkaan sovi sen kanssa. Ajatuksena onkin ollut kohtapuoliin vaihtaa kesäverhot pois ja nyt sain siihen hyvän kimmokkeen.

Synttäriähän tässä on vietetty. Se on hyvä syy kutsua kahvivieraita, sillä nykyisin ihmiset tuntuvat olevan niin äärimmäisen kiireisiä, ettei heitä juuri muuten näe. Lapsiperheissä vapaa-aika kuluu lasten harrastusten puitteissa ja jos jokin väli työn ja muun touhun välille syntyy, ei enää jaksa kotoa mihinkään lähteä. Työelämässäkin tahti on sellaista haipakkaa ja työpäivät pitkiä, ettei kotia päästyä jaksa enää muuta kuin sohvalle istahtaa ja telkkaria töllöttää. Täällä pääkaupunkiseudulla työmatkoihin vierähtää paljon aikaa, sillä ruuhkat ovat varsin mittavia joka suunnalla. Yksikin siltaremontti tai kolari vilkkaan työmatkan varrella saa liikenteen täysin sekaisin ja siellä sitten istutaan autojonossa jumissa. Muuta ei voi kuin kännykällä viestittää sukulaiset ja tuttavat noutamaan tarhaikäiset pois päiväkodista. 

Ihan selvästi olemme siirtyneet syyskauteen, mutta ei se olekaan puutarhaelämän loppu, vaikka aluksi siltä tuntui. Nurmikko kasvaa milteipä nopeammin kuin konsanaan keskikesällä. Johtunee lämpimistä ja kosteista ilmoista. Joinakin päivinä on satanut kaatamalla ja välillä taas auringon paistaessa on tuntunut aivan kesäiseltä. Sateiden välissä täytyy ehtiä leikata nurmikko ja päivänä eräänä napsin myös huonoja oksia marjapensaista.

Onneksi tulin katsoneeksi googlesta lisätietoa Kriikuna-puun leikkaamisesta. Olin nimittäin jo miltei oksasakset kainalossa menossa alapihalle. Kriikuna suositellaankin leikattavaksi varhaiskeväällä. Ja minä muistin viime keväänä, että luumarjaiset leikataan loppukesästä. No, mitään vahinkoa ei siis ole tapahtunut. Onkohan meidän Kriikunat pilviä tavoittelevaa lajia, sillä ne tuntuvat venyvän turhankin korkeiksi ja kypsyvät hedelmät ovat yhä hankalammin poimittavissa. Kaikissa ohjeissa kerrotaan kriikunan kasvavan pensasmaisesti, eikä se kuulemma tarvitse erityisemmin leikkausta. Minä kyllä aion kevättalvesta leikata kriikunoideni korkeimpia oksia.

Tuossa yhtenä päivänä totesin, ettei meidän pihassa ole pahemmin syysistutuksia tiedossa. Muutama havun siirto vain. Se oli niin sanotusti nuolaisemista ennen tipahtamista. Ihan sen kummemmin ajattelematta ruksin Viherpeukaloiden sipulitilaukseen raksin toisensa jälkeen. Onneksi ohjelma näytti loppusumman ennen tilauksen vahvistamista, ja rukseja saattoi ottaa pois, ettei tule tuhlanneeksi ruokarahojakin. Nettitilaaminen on sikäli petollista, ettei heti tarvita rahaa laisinkaan. Vaan lasku tulee ennemmin tai myöhemmin, eikä sipuleita voi enää maasta takaisin laskun täytteeksi kaivaa.

Uudet ideat lähtivät siis liikkeelle tuosta sipulitilauksesta. Tällä kertaa tuli hamstrattua lähinnä tulppaaneja ja värililjoja. Ja paikkakin niille jo on. Aion poistaa Kiemurapenkistä vuorenkilvet ja taivaita kurkottelevat kultapallot. Mihinkähän ne siirtäisin, eivät alkuunkaan pysy pystyssä ilman tukea. Kokonaan en halua niistä luopua, koska ne kestävät pitkään maljakossa ja ovat ihan kauniita siinä tehtävässä. Vuorenkilville löytyy paikka Vasemmassa rinteessä, joka ei ole oikein toipunut kesäisestä kunnostuksesta. Ei ole rikkaruohot heränneet, mutta hyvin eivät ole kasvaneet sammalleimut kuin maksaruohotkaan. Jospa sitten keväällä, toivotaan. Ja noiden vuorenkilpien tilalle tulppaanit ja liljat. Ajatuksena on liljoille ihkaoma paikka kukintaansa varten.

Kesäkukkia pitää edelleen kastella ja hoitaa. Kesäkukkalannoite loppui ja nyt siirryin itse tehtyyn nokkoslannoitteeseen. Voi sitä hajua. Tuntuu yhä nenässä, vaikka kävin suihkussa ja muutaman astiankin tiskasin ihan omin käsin. Väittävät kukkien tykkäävän nokkoslannoitteesta. Meillä sitä on riittävästi loppukesän tarpeeseen ja varmaan jää vähän ensi kevääksikin.  

Eilen illalla istahdin nojatuoliin ja vilkaisin ikkunaan. Kummastelin, miten sieltä voi pilkottaa oranssia väriä. Kävin tänään tutkimassa, mikä oranssina ikkunasta sisään kurkistaa ja totesin krassin kiivenneen seinällä olevaa Pohjantähti-ruusua pitkin ylös. Ei yhtään hullumpi juttu, sillä tuo köynnösruusu kukkii alkukesästä ja onkin sitten muun ajan vain vihreänä. Krassin kukat sopivat siihen erinomaisesti, eivätkä näytä aiheuttavan itse ruusulle mitään vahinkoa. Muut krassini kasvavat kasvimaan kupeella, joten tästä patiolla sijaitsevasta yksilöstä on helppo käydä napsaimessa koristekukkia vaikka salaattikulhon reunalle.

Nyt on tullut se aika vuodesta, jolloin pitää päivittäin kävellä korin kanssa omenapuiden alla. Joka aamu on omppuja pudonnut puista, eikä niitä pidä pitkäksi aikaa jättää nurmikolle lojumaan. Tänä kesänä on hyvin paljon etanoita ja ne kyllä löytävät maassa olevat hedelmät hyvin pian. Valkeakuulaat ovat jo kypsiä ja maahan pudotessaan vaurioituvat helposti. Huvitus on meidän omenista seuraavana kypsyvä. Kohta on aika ryhtyä omenasoseen tekoon. Toki piirakkaa ja muitakin herkkuja omenoista tulee näin syksyisin tehtyä. Alkaa kyllä pakastin olla niin täynnä, ettei enää paljon ole tilaa säilömiseen.

Kirsikkatomaatit kasvavat ja komistuvat, mutta väriä niissä ei vielä ole laisinkaan. Yöt ovat olleet melko viileitä, joten pitäisiköhän tomaatit suojata harsolla? Ne kasvavat kyllä suojaisalla tiiliseinustalla. Tiilihän sitoo lämpöä pitkäksikin aikaa, mutta ehkei se kuitenkaan riitä? Pieniä tomaatteja on aika runsaasti ja toivon niiden selviytyvän ruokapöytään saakka.

Mitähän kummaa Juuso juuri nyt kuulee; kesken hännänpesun se säpsähti tuijottamaan työhuoneen ovelle. Ja minä en kuullut yhtään mitään erityistä. Kissa ei viihtynyt ulkona, ilmeisesti se ei tykännyt viileän kosteasta maasta ja pilvisestä säästä. Ei tuolla pihalla niin kovin lämmintä tänään olekaan. Olemme olleet monena päivänä muuttamassa anoppia ja Juuso on joutunut viettämään pitkiä päiviä yksinään kotona. Tiedän sen enimmäkseen nukkuvan, mutta kyllä sillä on kova kiire pihalle heti kotiin palattuamme. Usein se istuu jo oven takana odottamassa kuullessaan meidän tulevan kotiin. Toisinaan Juuso torkkuu ja nukkuu koko päivän ja pyrkii ulos vasta iltasella. Yöeläinhän kissa on, mutta emme halua jättää omaa kissaamme yöksi ulos. Juusohan ei ylipäätään liiku yksinään ulkosalla, vaan valvotusti valjaissa ja flexissä koiramaisessa juoksunarussa. Se pääsee kulkemaan aika laajalla alueella, mutta kuitenkin ainoastaan omalla pihalla. Meidän alueellamme on paljon koiria ja myös ihmisiä, jotka eivät laisinkaan pidä kissoista. Ja tietenkin toisia kissoja, jolloin syntyy reviirikiistoja. Voi tietenkin olla, että Juuson elämä ei ole aitoa kissanelämää. Että se ei saa noudattaa luonnollisia vaistojaan. Minulla on aikanaan ollut sellainenkin kissa, joka sai liikkua oman tahtonsa mukaan. En enää ikinä tahdo itselleni sellaista huolta ja murhetta, jota tuolloin jouduin kokemaan etsiessäni päivätolkulla kadoksissa ollutta lemmikkiä. Tai kun jouduin kuskaamaan sitä eläinlääkäriin paikattavaksi milloin minkäkin vuotavan ja verisen haavan vuoksi.

Ukkokulta kulkee Juuson kanssa metsässä ja antaa sen pysähtyä nuuskimaan milloin mitäkin. Omassa pihassa Juusolla on mahdollisuus metsästää peltohiiriä ja päästäisiä ja näin toteuttaa saalistajan ominaisuuksia. Se saa rouskuttaa tuoretta heinää ja livahtaa varjoisiin paikkoihin köllöttämään. Sen elämä on turvallista ja siitä huolehditaan, kuten lemmikistä kuuluukin. Jos asuisimme maalla, saattaisimme tarjota kissallemme vapauden kulkea ympäristössä villieläimen tavoin. Tällaisessa tiheään asutussa ympäristössä siihen ei ole mahdollisuutta, eikä Juuson tehtävänäkään ole pitää navettaa tai tallia hiiristä ja rotista puhtaana. Se on lemmikki, jolle yritämme tarjota hyvän ja turvallisen elämän. Kissat ja koirat ovat kautta historian kuuluneet ihmisten elinpiiriin. Ihmisen on tunnettava vastuunsa huolehdittavakseen ottamastaan eläimestä ja siitä palkinnoksi hän saa korvaamatonta mielihyvää.

* * *

Minua ärsyttää aina huomatessani, kuinka kissa näkee jotain sellaista,

mitä minä en voi nähdä.

Eleanor Farjeon

* * *

Tunnustus

Sain Viher- ja käsityöpiiperrystä -blogin Katjalta kivan tunnustuksen - lämmin kiitos siitä hänelle - ja tietenkin jaoin sitä ohjeiden mukaan myös eteenpäin. Tunnustuksia on mukava saada ja mielellään niitä myös antaa muille. Jokaisella on varmaan lempibloginsa, mutta näitä tunnustuksia jakaessa voi myös tutustuttaa omat lukijansa uusiin blogeihin. 

Yllättävän paljon saan aikaa kulumaan lukiessani muiden kirjoituksia. Joskus on ihan pakko kahlata tekstit pikavauhtia, jotta niitä ei kasaantuisi lukemattomien pinoon liikaa. Ja kuvat jos mitkä ovat tärkeitä. Joillakin blogikirjoittajilla on aivan huippuhienoja valokuvia, jotka saattavat suorastaan mykistää upeudellaan. Jotkut taas kirjoittavat niin hauskasti ja elävästi, että nauru kutkuttaa vatsanpohjassa vielä pitkään tietokoneen sulkemisen jälkeenkin. Sitä on jo oppinut odottamaan suosikkibloggareiden juttuja ja jos ei muutamaan päivään löydykään tietyn henkilön kuvia ja kirjoituksia, herää huolestuneita ajatuksia, ettei vain jotain olisi sattunut. Runsaassa vuodessa olen tutustunut uuteen ja mielenkiintoiseen maailmaan ja vaikka en ole koskaan näiden blogien takana olevia ihmisiä tavannut, koen monen heistä tulleen eräällä tavoin itselleni läheisiksi.  

 Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.

2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu
    vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat
    sen eteenpäin.

Monet suosikkiblogeistani on jo tämän tunnustuksen saanut, joten jaan sen eteenpäin seuraaville aktiivisesti lukemilleni blogeille,joiden en ole vielä huomannut kyseistä tunnustusta saaneen:

Mielen lumoa

Suvipiha

Saran mökissä ja puutarhassa

Piha ja piennar

Mökkipuutarhassa

Eilen piti leikkaamani nurmikko, mutten ehtinyt ja tänään ei ole ulos ollut menemistä. Vettä on satanut eilisillasta saakka kaatamalla. Tavallaan oli kyllä mukava kömpiä illalla sänkyyn, kun sade ropisi niin unettavaan tahtiin. Makkarin ikkuna oli raollaan, mutta peiton alla oli lämmintä ja pehmoista. Unta vielä lisää houkutellakseni luin mielenkiintoisen kirjaston kirjan loppuun ja kannen suljettuani napsautin valot sammuksiin. Koko yön seikkailin jos jonkinlaisissa unitapahtumissa, mutta aamulla herätessäni tunsin itseni täysin levänneeksi. 

Kaatosade on piiskannut puutarhan kasvit litimäriksi ja onnettoman näköisiksi. Uskoisin auringon vihdoin pilvien takaa tullessaan kuivattavan ja nostavan Syysleimut jälleen tanakasti kukkimaan. Eivät näyttäneet olleen mistään poikki, kunhan vain märkyyttään notkuvat maata kohti. Tällä hetkellä ei sada ja ajoittain jopa näyttäisi kirkastuvan. Taivaalla kuitenkin purjehtii aikamoisia pilvenlonkareita päällekkäin, eikä sieltä kyllä mistään vanhaa taivasta kurkista. Nettisään mukaan sade jatkuu iltamyöhään saakka.

Omenien lisäksi puutarhassa kypsyy monenlaista muutakin; syötävää ja katseltavaa. Meillä on jo pakastin täynnä, mutta aroniasato näyttää sen verran runsaalta, että jonnekin sitä pitäisi säilöä. Ehkä teen jotain hilloketta, johon laitan sekä omenaa että aroniaa. Noita Mahonian marjoja en taida syödä. Onkohan se mahdollistakaan. Siis ovatko ne kenties myrkyllisiä. Myös Punalehtiruusussa on hyvin paljon kiulukoita. Sen sijaan Kriikunapuiden sato on pienenlainen. Puut kyllä kukkivat jonkin verran, mutta ehkä silloin ei vielä ollut pölyttäjiä tai kukat paleltuivat.

Tytär on muutaman päivän kurssilla ja minä kävin eilen ruokkimassa hänen kissojaan. Nemo ja Loki ovat 7-vuotiaat veljekset. Etenkin Nemosta on ihan mahdoton saada valokuvia, sillä se ei ole hetkeäkään paikallaan. Yritin olla kuin kissoja ei olisikaan ja saada ne siten unohtamaan minut ja kameran. Loki oli rauhallisempi, mutta se onnistui aina livahtamaan kameran ulottumattomiin. Nemo sen sijaan on varsinainen linssilude, mutta ilmeisesti se ei tajua, että kameran edessä ei parane pyöriä jatkuvasti itsensä ja häntänsä ympäri. Jos Nemo osaisi puhua meidän ihmisten kieltä, se varmaankin toistelisi: "entä onko tämä asento hyvä, vai tämä, vai kenties tämä" ja torpedoi samalla koko kuvausyrityksen. Mutta katsokaa sen ihanaa ruusunpunaista nenää ja hohtavan valkoista karvaa. 

Ei tällaisista silkinpehmeistä karvaturreista voi olla pitämättä näppejään erossa. Noita lapseni kissoja katsellessani tulee aina mieleen, kuinka tärkeää kaikille - myös ihmisille - on oman lajikumppanin seura. Kissatkin pysyvät huomattavasti pidempään leikkisinä ja elämälle uteliaina, kun niillä on seuraa toisistaan. Usein tuntuu, että meidän Juuso on läpeensä kyllästynyt päivä toisensa jälkeen toistuvaan ohjelmaan. Välillä se innostuu juoksemaan sisälläkin jonkun leikkihiiren perässä ja tunkee itseään mitä kummallisimpiin paikkoihin, mutta hyvin paljon se nykyisin kuitenkin vaan nukkuu. Pihalla sentään löytyy metsästysvietti, kun päästäiset ja hiiret osuvat sen reviirille. Vuosia sitten ajattelin antaa Juusolle mahdollisuuden lajitoverin seuraan ja otin meille kokeeksi pienen kissanpennun. Siitä Juuso ei tykännyt alkuunkaan. Se sihisi ja murisi ja lopulta pennulle täytyi hankkia uusi koti. Juuso ei sitä suostunut hyväksymään niin kuin ei meillä käyviä muidenkaan kissoja. Ehkä se ehti rakentaa reviiriään liian pitkään, eikä enää suostunut sitä kenenkään kanssa jakamaan.

Ai niin, arvatkaapa, minkä näköiset olivat mustat farkkuni kissaveljesten seurustelutuokion jälkeen? Autossakin olisi käyttöä tarraharjalle.

Nyt pitäisi kyllä mennä pihamaalle haukkaamaan raikasta ilmaa tai tekemään jotain hyödyllistä, sillä vettä ei sada ja maailma näyttäisi kirkastuvan. Ulkona on kuitenkin litimärkää ja seurauksena olisi vain kuraa ja märkiä käsineitä. Eiköhän noita kauniita päiviä tule jatkossakin, joten taidanpa lähteä tutkimaan päivän postia.

...et voi omistaa kissaa; saat vain etuoikeuden

olla mukana kissan elämässä.

Beryl Reid

Arvonta Sarin puutarhassa

Oheisesta linkistä pääset Sarin puutarhaan, jossa on meneillään arvonta kivoine palkintoineen. Käy kertomassa, mikä on sinusta ihaninta puutarhassasi juuri tähän vuodenaikaan.

http://www.asuntomessut.fi/blog/sarin-puutarhat/blogiarvonta

Mieletön laiskotus

Ystävät ovat korvaamaton voimavara elämässämme. Sain eilen yhdeltä ihanalta ystävältäni tällaisen maalauksen, joka on kuin ilmetty Juuso-kissamme. Mietiskelevä katse ja hiukan kohollaan oleva makuuasento merkitsee ehkä sitä, että kohta olisi jotain asiaa mammakullalle. Kenties pitäisi päästä ulos lenkille tai sitten ruokakuppi kumisee tyhjyyttään. Ainakin annos kunnon rapsutuksia ja silittelyä saattaisivat olla tarpeen.

Tällainen kasvihuone vaatii jo hiukan isomman tontin ja sen kokoamiseenkin taitaa kulua vähän useampi päivä. Kävin runsas viikko sitten Kasvihuoneilmiössä (www.kasvihuoneilmiö.fi), joka sijaitsee 110-tien vierellä Nummi-Pusulassa. Ykköstieltä eli Helsinki-Turku -moottoritieltä on poistuttava liittymä 20:ssa. Kasvihuoneilmiössä on talonpoikaishuonekaluja, kiinalaisia huonekaluja, peilejä, kelloja, kristallikruunuja, naamiaisasuja ja vaikka mitä. Siellä on myös kaikenlaista kivaa puutarhaan ja sisustajille. Pihalla on suuria puutarhapatsaita ja huvimajoja. Mikään halpa paikka Kasvihuoneilmiö ei välttämättä ole, mutta kiintoisa nähtävyys, jonne kannattaa kyllä ohikulkiessaan poiketa. Aina sieltä jotain tulee myös ostettua, tavaraa kun on niin paljon, että jokainen jotain itselleen löytää. Siellä on myös kahvilaravintola, jossa myydään kahvin kumppaniksi erinomaisia, paikalla leivottuja munkkirinkilöitä. 

Tämä maanantai toi mukanaan hyvin kalsean ilman. Parhaimmillaankaan lämpöä ei ole ollut +14 astetta enempää. Se nyt ei vielä kovin kylmää ole, mutta navakasti puhaltanut tuuli on viilentänyt ilmaa entisestään. Illalla satoi kaatamalla ja nyt lähes parimetriset Kultapallot lojuvat pitkin pituuttaan nurmikolla. En ole erityisen ihastunut perennoihin, jotka kasvattavat huiskean varren ja sen päähän kukinnon, jota pitää miltei kiikarilla tiirailla. En ole myöskään kovin ihastunut kukkien tukemiseen ja sitomiseen. Pionit vielä jaksan tukea, koska kuitenkin saatan katsella niiden valtavia kukintoja yläviistosta käsin ja tuet piiloutuvat lehdistön sekaan. Sen sijaan tuollaiset hujopit eivät enää jaksa viehättää, kun enimmäkseen joutuu katselemaan niiden varsia. Tuntuu kuin kukka ei olisi osannut päättää, ollakko kukka vai köynnös. Niinpä se sitten omaa tarkoitustaan pähkäilleessään kasvaa kaksimetriseksi, mutta ei taivu mitenkään kiertämään pylvästä tai muutakaan kehikkoa. Lopulta tulee sade tai tuuli tai sade ja tuuli ja koko kasvi loikoo pitkin pituuttaan ja runneltuna maassa. 

Ai, että tänään laiskottaa, ihan mielettömästi. Aamupäivällä sain itseeni ajettua sen verran puhtia, että kykenin siivoamaan kodin. Lämpöiset ja aurinkoiset säät pitävät meidän porukan sen verran tiiviisti pihamaalla, ettei sisätöille aina jää aikaa. Eikä tietenkään kaikki huoneet sotkeudukaan, jos elämä on siirtynyt pihamaalle. Ovet ovat kuitenkin kaiket päivät auki ja noita koivunsiemeniä riittää joka paikkaan. Näin loppukesästä - vai onko jo alkusyksy - hämähäkkien verkkoja ja niissä kuolleita kärpäsiä, on useassakin nurkassa. Kun kuluu riittävän pitkä aika edellisestä imuroinnista, alkaa jossain selkäpiissä tuntumaan, ettei koti ole enää kunnossa. Kaikki näyttää olevan vähän vinksallaan ja ylimääräisiä tavaroita on kertynyt tyystiin vääriin paikkoihin. Silloin ei enää auta muu kuin ryhtyä siivoamaan. Matot pihalle, ikkunat auki ja kone käyntiin. Sitten vain pysähtymättä pölyille kyytiä, luuttua lattioille ja tavarat paikoilleen. Ylimääräiset minne ikänään kuuluvatkin. Ja jälleen rauha palaa taloon. Hetken täytyy oikein pyörähdellä ympäriinsä nauttimassa järjestyksestä ja siisteydestä. Se kun on katoavaa ja sama ruljanssi on edessä ennen kuin ehtii huomatakaan.

Juuso seikkaili jossain pihalla siivoussessioni ajan, mutta halusi heti lopetettuani sisälle. Se kun ei tykkää laisinkaan tuulisista ilmoista. Syötyään kissa hyppäsi sängylleni ja jäi sinne nukkumaan. Taas näköjään uusi aluevaltaus. Hetken kissaa katsottuani totesin, että minäpä menen kissani viereen ja möngin torkkupeiton alle lämmittelemään viileitä jalkojani. Hetken luin dekkaria ja sitten vaivuin jonkinlaiseen horrokseen. Väsytti niin mahdottomasti, mutta toisaalta myös nauratti, kun vieressäni nukkuva kissa kuorsasi kuin aikamies ikään. No, aikamieshän tuo kahdettatoista käyvä kissa taitaa ollakin. Pakko oli ojentaa käsi ja rapsuttaa sen silkkimäistä turkkia, jolloin kuorsaus muuttui hyrinäksi ja kehräykseksi. Kissa pyörähti selälleen, ojensi etutassut pitkälle päänsä yläpuolelle ja takatassut kohti kattoa. Sen jokainen varvas harotti eri suuntaan ja sille oli tullut pituutta kymmeniä senttejä. Tunsin sormeni päissä sen hennot luut ja kehräyksen aiheuttaman värinän sen lihaksissa. Jälleen kerran tuli niin hyvä olo ja väsymykseni kaikkosi. Olin saanut päiväannoksen kissaterapiaa. Nousin ylös keittämään iltapäiväkahvia, jota kohta Ukkokultakin tuli kanssani nauttimaan. 

Näinä raskaina aikoina ihmiset voisivat oppia rentoutumaan

katselemalla kissaa, joka ei vain asetu makuulle saadakseen lepoa.

Se leviää maahan ja päästää hermonsa ja lihaksensa vapaalle.

Murray Robinson

Käsityöihmisen paratiisissa

Ostokseni Karnaluksista - eikä maksanut paljon.

Viikko hurahti niin, etten ehtinyt kissaa sanoa. Sunnuntaina noudin kirjakaupasta tilaamani kärhökirjan, maanantaina kävimme perheen voimalla avustamassa anoppia Tampereella pakkaamisessa. Hän on muuttamassa 30 vuoden Tampere-mutkan jälkeen takaisin Espooseen. Tiistaina olin kahden ystäväni kanssa Tallinnassa. Teimme pyhiinvaellusmatkan käsityöihmisten paratiisiin eli Karnaluksiin. Kahdelle meistä matka oli ensimmäinen, yhdelle toinen. Olin tuttujen neuvosta tehnyt ennakkotilauksen netissä ja ilmoittanut noutavani tilauksen henkilökohtaisesti. Tilasin kaksi metriä aidakangasta ja runsaan nipun moulinelankoja. Enpä vain arvannut, millainen määrä kaikkea ihanaa käsityötarvikketta minua odottaa. Ensikertalaiselle kauppa saattaa olla vaikea löytää, sillä sisäänkäynnin sivussa on vain pieni kilpi ja kauppa sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa – tai oikeastaan kolmannessa, sillä toisessa on toimistotilat. Taksit tuntevat tietenkin osoitteen ja nyttemmin jopa syyn, miksi suomalaiset suuntaavat suoraan Hermanni ykköseen. Mekin otimme heti satamasta taksin, koska aikaa ei ollut paljon käytettävissä. Taksikuski vitsaili, että suomalaisnaiset tulevat Tallinnaan liikematkalle ja menevät ostoksille käsityökauppaan.

Laivan buffetissa riitti herkkuja...

Kolmannen kerroksen metallioven auettua näkymä sai minut haukkomaan henkeäni. Hyllyt notkuivat mitä erilaisimpia käsityötarvikkeita: nauhoja, helmikorutarvikkeita, lankoja jos jonkinlaisia, poppanakudetta, ruusua ja rusettia, nappeja kaikissa mahdollisissa väreissä, työkaluja erilaisten käsitöiden työstämiseen. Alkuun pyörin hyllyjen välissä näpräämässä ympärilläni olevia tavaroita. En oikein tiennyt, mistä aloittaa. Päälle painoi rajallinen aika, laiva ei meitä odottaisi, jos unohtuisimme silkkinauhojen pariin. Vähitellen pystyin hahmottamaan, mitä ehkä eniten tarvitsisin. Tällä ensimmäisellä kerralla, sillä pakkohan tuollaiseen paikkaan on tulla toistekin. Onneksi meistä kolmesta Hellu oli ehtinyt jo kerran Karnaluksissa käytyään antaa joitain neuvoja, kun yllyin hämmentyneenä pyörimään tyhjän panttina hyllyjen välissä.

...mutta muistin kuvata vasta jälkkärit.

Sen lisäksi, että Karnaluksista löytyy kaikkea mahdollista käsityön tekijöille, ovat hinnat suomalaisen mittapuun mukaan erittäin edullisia. Esimerkkeinä mainittakoon ostamani aida-kangas, jonka metrihinta oli 6,90 e (Suomessa 25 e/m), moulinelankatokka 0,45 e ja monet nauhat 0,06 e/m. Karnaluksissa hintoihin lisätään 20 %:n alv, nettihinnoissa se on jo lisätty. Lisäksi on syytä mainita, että kaupassa käy vain ja ainoastaan käteinen raha. Ei siis minkäänlaiset pankki- tai luottokortit.

Merellä ei ollut ruuhkaa...

Käytimme valikoiman tutkimiseen kaksi tuntia, kunnes huomasimme, että alkaa tulla kiire. Tarkoitus oli ostaa paluumatkalla vielä ennen laivaan nousua satamasta jotain pientä. Onneksi käsityökaupassa ei ollut kovin paljon asiakkaita, joten pääsimme helposti kassalle. Etukäteen tilaamieni tavaroiden laskemiseen ei mennyt kauaakaan, mutta koriin keräämäni nippelit ja nappelit piti kassan yksitellen näpytellä kassaan ja joihinkin vielä etsiä hinnat hyllyistä. Pieniä tavaroita, kuten esimerkiksi nappeja ostettaessa, on kassalle otettava mukaan koko kyseinen nappiputkilo hyllystä, jotta kassa saa hinnat ja koodit nopeasti tarvitsematta juosta pitkin kauppaa. Mainittakoon vielä, että myyjät osasivat hyvin suomea ja olivat erittäin avuliaita ja ystävällisiä, mikä ei minun kokemukseni mukaan aina ole niin itsestäänselvää Virossa.

...eikä kyllä kannellakaan.

Saimme tilattua samassa rakennuksessa olevasta baarista taksin paluumatkalle. Satamaan kyllä jaksaisi kävelläkin tai sitten matkustaa bussilla tai ratikalla, mutta aikaa meillä oli tavattoman vähän. Ehdimme tehdä pikaiset tuliaisostokset sataman liikkeistä ja sitten olikin ja palattava laivaan. Jälleen kerran totesin, ettei tavalliselle päiväristeilylle kannata suunnitella kovin monen asian hoitamista. Karnaluksin ostosretki on kyllä ihan oma ohjelmanumeronsa, jolle kannattaa varata runsaasti aikaa. Ja jos mahdollista, tehdä netissä tilaus, jonka sitten noutaa liikkeestä.

Krysasnteemeista on tullut syysruukkukukkien MUST

Keskiviikko olisi ollut järkevää jättää edellisten päivien kiireestä toipumiseen, mutta vuorossa oli äidin ja isän asioiden hoitamista. Viimein torstaina ehdin pihahommiin. Tontin ja tien välinen raja-alue kasvoi taas pitkää rikkaruohoa, joka oli siivottava trimmerillä. Sen jälkeen ruohonleikkuri laulamaan ja alapiha siistiksi. Ja kun vauhtiin pääsin, tyhjensin yhden kypsyneen kompostin marjapensaille ja käänsin toisen kompostin jatkamaan kypsymistään. Pienen lounastauon jälkeen siivosin vielä perennapenkkejä ja haravoin hiekkakäytäviä. Lopuksi istutin sisääntuloterassin kahteen isoon ruukkuun syyskrysanteemit.

Tuoksuköynnöskuusaman marjat

Kulunut viikko on ollut lämmin ja aurinkoinen, ajoittain jopa helteinen. Perjantai-iltapäivällä mustat pilvet purjehtivat taivaalle ja seisova ilma purkautui ukkosena, joka ei kuitenkaan kovin kauaa kestänyt. Sen verran kovasti kerran pari rysähti, että Juuso pakeni sängyn alle. Menin köllöttämään sängylleni dekkarin pariin ja hissukseen Juusokin kömpi sängyn alta ihan kiinni minuun. Se ei lainkaan tykkää ukkosen paukkeesta ja näytti sillä olevan myös jonkin verran hellyysvajetta, kun olin ollut niin vähän kotosalla kissaani rapsuttamassa. 

Ukkosen kumu etääntyi vähitellen ja pilvet roiskaisivat lyhyen sadekuuron. Sen jälkeen aurinko paistoi jälleen, mutta lämpötila putosi jonkun verran.

Syyshortensia availee nuppujaan

Elokuu on vasta puolessa, mutta eittämättä ilmassa on syksyn tuntua. Koulujen alkaminen toki tuo oman osansa kesän loppumiseen, mutta kyllä säällä on erityisen suuri merkitys. Vaikka päivät ovat olleet lämpimiä, on joinakin aamuina ollut varsin koleaa. Seitsemän plusasteen kostea aamu tuoksuu todellakin ihan joltain muulta kuin kesältä. Elokuiset illat ovat pimeitä, mutta koleus vähentää pihalla olemisen mahdollisuuksia entisestään. Harmi. Vaan ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Päivisin kotikulmilla on todella hiljaista ja rauhallista, kun koululaiset ovat opinahjoissaan ja aikuiset töissään. Ensimmäisinä koulupäivinä ihmettelin omituista hiljaisuutta, kunnes tajusin, ettei missään nitise tramboliini, ei pahemmin hauku koirat eikä pärise mopot.

Huvituksessa on jo punaposkisuutta

Omenat kypsyvät ja syysleimut kukkivat. Purppurapunalatvat odottavat edelleen perhosia, joita en toistaiseksi ole nähnyt ainuttakaan. Radion luonto-ohjelmassa kerrottiin kesän olleen epäedullinen perhosille, mutta on niitä kuulemma jokunen kuitenkin liikkeellä. Meidän pihalla lepattaa vain pahviperhonen. Suurempia istutustöitä ei nyt ole suunnitelmissa. Ehkä vielä syksyn aikana siirrän pari havua, saa nähdä. Viherpeukaloiden syysluettelo aiheutti pientä vipinää, kun jouduin tekemään valintoja ihanien kukkasipulien ja olemassa olevien rahavarojen välillä. Tilaus on nyt tehty ja sitten vain odotellaan sipulien saapumista.

Perhosen tuntumaa

Usein käy niin, että juuri kun jostain puhuu tai jotain miettii, se hetken päästä tavalla tai toisella silmiin osuu. Niin kävi myös noiden perhosten suhteen. Illalla kirjoittelin, ettei perhosia ole odotuksesta huolimatta näkynyt ja eikös tänään kaksi neitoperhoa pörräillyt purppurapunalatvoissa. Olin parhaillaan keittämässä karviaisista hyytelöä, kun satuin vilkaisemaan keittiön ikkunasta ulos aurinkoon ja siellähän nuo neitoperhot olivat kuin tilauksesta mettä imemässä kukissani. Siitä paikasta nappasin kameran ja lähdin pihamaalle kuvaamaan kauan kaivattuja perhosia.

Ja vihdoin Neitoperhoset saapuivat

Syysleimuja olen aina ihaillut niin Ruotsissa kuin koto-Suomen ruotsinkielisillä alueilla. Toki syysleimu kuuluu kotoisiin perinneperennoihin ja vanhoilla pihoilla sitä lienee kasvatettu iät ja ajat. En tiedä, miksen sitä itselleni istuttanut omakotiasumisen alkuvuosina. Vasta vierailtuani Bromarvin alueella eräänä kesänä, ihastuin siellä jokaisella pihalla upeina loistaviin syysleimuihin. Kun monet puutarhakasvit ovat jo kukintansa lopettaneet, syysleimu vasta aloittelee ja jatkaa pitkälle syksyyn. Minun leimuryhmäni näkyy parhaiten keittiön ikkunasta ulos katsoessani ja lisäksi tuovat iloa tiellä ohi kulkeville. Ehkä joku heistä saa samanlaisen kipinän hankkia omaan puutarhaansa muutaman leimun.

Syysleimut kirjaimellisesti leimuavat

Myös jaloruusut kukkivat pitkälle syksyyn. Vaaleanpunainen Kimono on yhden satsin nuppujaan avannut ja kuihduttanut. Nyt se pukkaa uusia nuppuja ja ehtii hyvin levähdyttää ne ilokseni ennen syyskylmiä.
 

Kimonon nuput

Muutaman päivän poissaolo tietokoneelta ja erityisesti puutarhablogien parista on vaatinut tanakan istumisen tietokoneen ääressä, sillä niin paljon oli mielenkiintoisia päivityksiä niissä lukuisissa blogeissa, joita olen ottanut tavakseni seurata. Jos olisin vielä ryhtynyt kaikkia kommentoimaan, tuskin ehtisin tänään laisinkaan pois koneeltani. Niinpä päätin laittaa yhteisesti kaikille jonkun mukavan puutarharunon. Seisoin kirjahyllymme ääressä ja etsin sopivaa runokirjaa. Niitä kyllä riittää, mutta mistään en löytänyt puutarharunoja. Niinhän siinä aina käy, että sitä et löydä, mitä olet etsimässä. Sen sijaan käsiini tarttui ystäväni antama, Pirjo Santosen toimittama ja Juliette Clarken kuvittama "Kissojen ystävän muistikirja". Sieltä valitsin seuraavan runon:

...kun se käveli ... se venytti itsensä pitkäksi ja laihaksi

kuin pikku tiikeri ja piti päänsä korkealla nähdäkseen

ruohon ylitse aivan kuin se kulkisi viidakossa.

Sarah Orne Jewett