Jatkuuhan kesä, jatkuuhan!

Pakko on vihdoin tunnustaa, että syksy alkaa vähitellen saapua meidänkin puutarhaan. Olen kyllä päättänyt sinnikkäästi väittää, että yhä on kesä ja kesähän on. Silti en voi välttyä huomaamasta yhä lukuisampia keltaisia lehtiä nurmikolla ja aamujen utuisia maisemia. Illallakin on jo kovin varhain pimeää, vaikka päivä olisi ollut kuinka aurinkoinen ja valoisa. Kohta ei enää ole jäljellä kukkia, joiden avautumista vielä odotella. Suurin osa sen sijaan on jo ajat sitten lopettanut tämän kesän kukintansa ja yhtä monet ovat loppusuoralla.

Tänään sunnuntaina olen viettänyt päivää kärräämällä oksahaketta viime viikolla kantatuille omenapuille ja marjapensaille. Toisessa kottikärryssä oli vettä ja siinä likoamassa sanomalehtiä ja toisessa kärryssä sitten sitä oksahaketta. Hakkeen kärrääminen on siinä mielessä helppoa, ettei se paina paljoakaan. Kevyttä kärrättävää ja kevyttä nosteltavaa. Päivä on ollut aurinkoinen ja lämmin, mutta sopivassa määrin. Ei siis mitään hien pintaan nostavaa hellettä vaan sopivaa säätä shortseissa työskentelylle. 

Yksin pihatöitä tehdessä tulee mietittyä monenlaisia asioita. Tuumasin talikolla haketta nostellessani, että taidan kyllä olla harvinaisen tylsä ihminen. Tykkään viettää sunnuntaita alapihan yksinäisyydessä seuranani talikko ja kottikärryt. Tänä kesänä ei ole tullut käytyä juuri missään, eikä myöskään tehtyä mitään normaalista päiväjärjestyksestä poikkeavaa. Vaan se ei minua häiritse. Tuntuu todella rauhoittavalta kuluttaa aikansa kasvien parissa touhuamalla, kun on niin paljon päiviä, jolloin saa juosta tukka putkella sinne tänne. Minun aivoni lepäävät ja akut lataantuvat varsin yksinkertaisilla keinoilla.

En muuten erityisemmin välitä tavaroiden ja tuotteiden mainostamisesta, mutta varmasti moni minun laillani on pohtinut, miten saada vaaleat laattasaumat puhtaiksi. Keittiömme valkoiset laatat ovat olleet paikoillaan kohta 28 vuotta ja luonnollisesti niiden valkoiset saumat ovat paikoitellen myös tummuneet ja likaantuneet. Koska minulla ei ole toivoakaan saada keittiöremppaa, on ollut pakko etsiä muita keinoja kohentaa olemassa olevaa. Pitkin viime talvea googletin ja kyselin monesta paikasta erilaisia vaihtoehtoja saumojen putsaamiseksi ja päädyin lopulta ostamaan rautakaupasta suihkepullon Mellerudin Saumanpuhdistajaa ja maalikynän laattasaumojen valkaisemista varten. Siellä ne tarpeet ovat seisseet kaapin hyllyllä odottamassa päivää parempaa, kunnes vihdoin viime torstaina sain jostain kummallisen voimalatauksen ja ryhdyin putsaamaan laattasaumoja.

Suihkutin ohjeiden mukaisesti saumanpuhdistajaa laatoille ja annoin vaikuttaa tovin, jonka jälkeen pesin sen pois hinkkaamalla puhtaalla sienellä. Tulos oli hämmästyttävä. Lika valui pois ja vain muutaman paikan jouduin käsittelemään toiseen kertaan. Seuraavana päivänä käytin vielä muutamiin kohtiin tuota maalikynää ja lopputulos on todella hyvä. Ihan hirvittävän likaiset eivät meidän laattasaumamme olleet, mutta kyllä tuosta tiskipöydän takaa saumojen valkoisuus oli kaukana. Nyt vielä pitää saada Ukkokulta uusimaan silikonisaumat, niin jälleen on yksi pitkään mieltä hiertänyt kohde selätetty. Aika tyyriitä nuo tuotteet olivat, mutta onneksi niitä ei alituiseen tarvitse olla ostamassa.

Juso taitaa olla enimmäkseen yhtä tylsä kuin emäntänsä. Ainakin silloin, kun kamera on näkösällä. Se jämähtää johonkin tiettyyn asentoon ja nököttää siinä sen näköisenä, että tästä en liikahda ennen kuin olet kiikuttanut tuon dokumentaatiovekottimen jonnekin kauas pois. Aika verkkaiseksi on Juuson elämäntahti muutenkin vuosien myötä muuttunut. Enimmäkseen se taitaa vedellä hirsiä milloin ruohikon kätkössä, milloin olkkarin pöydän alla. Aniharvoin se innostuu ainakaan yksikseen leikkimään. Tänään sitä taisi häiritä minun varpaani tai sitten se ei vain pitänyt mustista sukistani. Oli täysin mahdotonta pitää jalkoja pöydän alla, sillä heti niihin iski kiinni kaksi pisteliästä tassua ja välillä kiinnipitämistä tehostettiin hampaiden iskuilla. Koska kuitenkin takajalkojen rytimikkäät raapaisut puuttuivat, Juuso ei sitten tainnutkaan olla erityisen väkivaltaisella tuulella. Kohta se jo nuoli lohdutukseksi varpaitani ja päätti jättää ne omaan rauhaansa.

Jotta saisi parhaat palat elämästä ikuistettua, pitäisi kotonakin kulkea koko ajan kamera kainalossa. Tai pikemminkin laukaisuvalmiina sormi liipaisimella. Ukkokulta tuli nimittäin päivällä nauraen luokseni alapihalle, jossa kärräsin sitä oksahaketta. Hän oli hieman aiemmin laittanut broileria uuniin paistumaan ja mennessään uudelleen keittiöön, istui Juuso uunin edessä, eikä korvaansa lotkauttanut Ukkokullan kysyessä, lähtisikö tämä kenties ulos. Taisi kissa taas kerran haistaa lempiruokansa ja päätti vahtia, ettei se ainakaan hänen ohitseen uunista ulos tulisi. "On meillä fiksu kissa", totesi Ukkokulta ja siihen mnun on helppo yhtyä.

Suuressa hellyydenpuuskassa otan kissan syliini 

ja supattelen sille somia sanoja, 

silitän sen turkkia 

ja nuuhkin maidolta tuoksuvaa poskea, 

se katsoo vihreillä silmillään
marjapuurokieli vilahtaa haukotellessa,
hymyssä suin me kuljemme keittiössä edestakaisin.

-Timo Pusa-

 

* * *

Mamma N ja Famu Falsetissa, olette lämpimästi tervetulleita blogini lukijoiksi. 

Koululaiset palaavat katukuvaan, joten ajakaa varovasti. 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

 

.