Muuttolihakset hellinä

Ihmekukka - keltainan

Eilisen ja tämän päivän olen ollut muuttamassa ystävääni. Porukkaa piti tulla riittävästi, mutta lopulta meitä oli muuttavan ystäväni lisäksi minä ja yksi mieshenkilö. Tämän puuskuttavan ja huonojalkaisen miehen kanssa sitten kaksin roudattiin kaksi painavaa senkkiä, sohva, nojatuoleja, keittiön pöytä ja jos jonkinlaista laatikkoa ja nyssäkkää uuteen asuntoon. Ystäväni oli ajatellut muuttaa hissukseen useamman päivän aikana, mutta minulla oli vain nämä kaksi päivää varattuna muuttokeikkaan. Viime vuosina olen ollut lukuisissa muutoissa mukana ja uskon omaavani aikamoisen rutiinin siinä hommassa. Tällä kertaa tehtävää helpotti se, että uusi asunto oli pihan toisella puolella ja vanha rivitalo tullaan sen tyhjennyttyä kokonaan purkamaan. Niinpä avasimme olohuoneen ison ikkunan ja kuskasimme suurimman osan tavaroista siitä suoraan uudelle puolelle. Säästimme valtavasti aikaa ja askeleita, eikä tarvinnut niin valtavasti varoa vanhan kämpän seiniä ja lattioita.

Ystäväni oli ajatellut, ettei tavaroita kannata juurikaan pakata. Että vain riipisi tavaroita kaapista koreihin ja sitä myöten uuden asunnon kaappeihin. Se ei nyt kuitenkaan mennyt ihan noin yksioikoisesti. Tavaroiden sijoittelua uudella puolella piti miettiä, eihän kaapit ja säilytystilat olleet tietenkään yksi yhteen. Lisäksi oli käytännöllisempää, että yksi pakkasi, yksi purki ja siinä välillä yksi tai kaksi siirsi tavaroita asunnosta toiseen. Hiukan minua hermostutti eilen saapuessani muuttopaikalle, kun tavarat olivat pitkälti pakkaamatta, taulut seinillä, koristeet pöydillä ja kaikki levällään. Alkuun joutui jokaisen tavaran kohdalla kysymään, minne tämä menee ja voinko laittaa tämän sinne tai tänne. Eihän siitä mitään tullut. Aikaa kului hervottomasti, eikä mitään näkyvää saatu aikaan. Lisäksi muuttaja olisi halunnut kantaa ensin asunnon nurkat täyteen laatikoita ja nyssäköitä ja vasta viimeiseksi huonekalut. Teimme aivan päinvastoin, raijasimme heti alkuun valtaosan huonekaluista niin pitkälle omille paikoilleen kuin se oli mahdollista ja sen jälkeen saattoi ryhtyä purkamaan niistä nyssäköistä kamoja kaappeihin ja erilaisille pinnoille.

Eilen illalla oli kyllä joka ikinen lihas niin hellänä ja jaloissa tuntui, kuin olisin ollut vasta-alkajan ratsastustunnilla. Se johtui siitä avoimen ikkunan yli edes takaisin kipuamisesta. Onneksi ikkunan alalaita oli sopivan matalalla, joten sen päälle istahtaen saattoi heivata jalat yksi toisensa perään ulkopuolelle. Illalla sänkyyn mennessäni ei nukkumisesta tahtonut tulla mitään, kun aina silmät sulkiessani alkoi tavarat kulkea ja vaihtaa paikkaa. Mieli oli tosi levoton ja päivän häslinki pyöri päässä. Tämä päivä menikin jo huomattavasti helpommin, sillä painavimmat tavarat oli siirretty ja saattoi keskittyä lähinnä pienempien tavaroiden purkamiseen ja kaappeihin sijoitteluun. Ystäväni antoi minulle vapaat kädet järjestellä kaappeja, sillä hän tietää minun tykkäävän sellaisesta touhusta. Olenkin jo ihmetellyt, ettei hän ole soittanut ja tiedustellut yhden jos toisenkin tavaran olinpaikkaa. No, kävimmehän niitä moneen kertaan päivän mittaan läpi ja neuvottelimme toki yhdessä, mitä kannattaa mihinkin suuntaan laittaa.

Eilen tulin iltakahdeksalta kotiin ja istahdin olkkarin sohvalle oikomaan jalkojani. Niin tai kävinhän minä ensin suihkussa, kun olo oli todella tahmea sekä ison urakan kuin myös aika lämpimän päivän vuoksi. Juusolla oli ilmeisesti ollut mammaa ikävä, sillä se kiirehti viereeni sohvalle, eikä meinannut millään päästä riittävän lähelle kylkeäni. Pyöri ja pyöri ja vaihteli asentoa, kunnes lopulta mätkähti ihan minuun kiinni kehräämään. Siinä se lämmitti minua pehmoisena ja odotti rapsutuksia, joita tietenkin saikin oikein kunnolla.

Juuso helteisenä keskiviikkona

Tänään aloitimme muuttopäivän eilistä aikaisemmin ja saatoimme myös lopettaa jo neljän jälkeen. Jätin ystäväni siivoamaan vanhaa asuntoa ja ihmettelemään uuden kodin uudenuutukaista tuoksua. Kotiin palatesssani Juuso köllötti alapihalla hakekasaan nojaten. Siinä se tykkää kovasti nukkua ja viettää aikaa, joten kun tästä ehdin haketta vihdoin jonnekin kärräämään, täytynee jättää kissalle sopiva kasa köllöttämiseen. Annoin kissapojalle tervetuliaisrapsutukset ja menin sitten keräämään iltanamiksi kulhollisen karviaisia. Voi sitä naukumista, kun Juuson kahdeksan metrin flexi ei riittänyt aivan minun luokseni ja se joutui kauempaa katselemaan mamman touhuja. Johan siinä sydän heltyisi kovemmaltakin naiselta ja lähdin antamaan lisää rapsutuksia ikäväänsä naukuvalle kissalleni.

Ja jottei mene tämäkin puutarhapäivitys ihan jonninjoutavaksi jorinaksi, sanottakoon, että olen hissukseen muuttamassa käsitystäni tuosta paljon parjaamastani messu-tyrkky-ihmekukasta. Sehän on kesän mittaan venynyt aika mahtavaksi pehkoksi - tai oikeastaan kahdeksi pehkoksi. Toinen on valtaosin keltainen ja toinen taasen punainen. Kukkia on todella paljon ja aivan avoinna ne ovat aamuisin. Päivän edistyessä kukat menevät takaisin nupulle. Minusta tuntuu myös, että ihmekukka tuoksuu aamuisin avoinna ollessaan. Ihan varma en ole, joten täytynee taas huomenaamulla mennä suoraan pihalle sitä nuuhkimaan. Eikä mitenkään hullumpi tuoksu, jos vain aavisteluni pitävät paikkansa. Ensi kesänä taidankin laittaa osan noista porkkanajuurakoista suoraan maahan ja osan melkoisen isoon ruukkuun. Tuo isompi eli keltainen pehko näyttää täyttäneen koko ruukun multatilan ja se on aina janoissaan. Punaisen version taasen tyrkkäsin samaan ruukkuun neilikkaruusun kanssa ja nyt ruusu kärvistelee altavastaajana. Ihmekukan viime kesäisen olemattoman kasvun perusteella en voinut kuvitellakaan tällaista kokopyrähdystä. Tuo neilikkaruusu oli tarkoituskin loppukesästä istuttaa maahan, mutta en ihan vielä raaskisi ryhtyä kiskomaan ruusua pois ruukusta, miten silloin käy ihmekukan.

Yhtä asiaa olen tässä monena päivän itsekseni kummastellut. Miten ihmeessä olen onnistunut istuttamaan kaikki keltaiset ihmekukan juurakot samaan ruukkuun. Vain yksi punainen ja yksi valkoinen näyttää osuneen keltaisen sekaan, mutta punaisten joukossa ei muita värejä ole laisinkaan. Porkkanan malliset juurakot olivat kyllä kaikki han samanlaisia, eikä minulla ollut hajuakaan, miten niistä saattaisi nähdä kukkien tulevan värin etukäteen. 

Daalia

No, toinenkin kummallisuus on samaan ruukkuun ihmekukan kanssa eksynyt. Nimittäin daalia. Väitän nakanneeni kaikki nahistuneet daaliat viimeistään kevällä kompostiin, sillä en saanut niistä viime kesänäkään mitään elävää aikaan. Istutin ainoastaan noita porkkanajuurakoita. Olisiko yksi daalia tullut vähän mustasukkaiseksi ja naamioitunut ihmekukkien kaltaiseksi päästäkseen näyttämään kauneuttaan.

Nyt saa nämä tämän päivän pölinät päättyä. Lähden oikaisemaan muuttolihaksiani pehmoisen hyrisijän viereen. Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille tasapuolisesti!