Pölinää pihasta ja pihalla

Kaikenlaiset työt ja velvollisuudet ovat häirinneet puutarha- ja blogielämää. Ja huvitukset myös. Viikko sitten olin ystäväni kanssa risteilyllä Tukholmassa. Sää oli niin tyyni, ettei laivassa käsittänyt merellä olevansakaan. Tukholmassa aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja kaduilla saattoi käyskennellä paitahihasillaan. Sen verran kiirettä piti, että yhden ainokaisen kuvan otin matkan aikana. Sekin on vielä purkamatta kamerasta.

Täällä kotona olen avustanut Ukkokultaa ikkunoiden tiivisteiden vaihtamisessa. Minun rooliini on kuulunut jeesata ikkunoiden kantamisessa keittiön pöydälle, jossa Ukkokulta on sitten rapsinut pois vanhat tiivisteet ja laittanut uudet tilalle. Tuntuuko vain, mutta ihan kuin autojen äänet kuuluisivat nyt hiljaisemmilta. Ja seuraavan ikkunan kantamista odotellessani olen pessyt jo valmiiksi työstettyjä ikkunoita. Aika urakka, mutta onneksi tiivisteitä ei sentään joka vuosi vaihdeta. Eikä kyllä joka toinenkaan.

Ennen talvea, joka tuli ja meni, saimme vihdoin pystyyn keväästä saakka pihan perällä muhineen betoniteräsverkon. Aikamoinen toteemipaalu siitä tuli, mutta en raaskinut alkaa pätkimään verkkoa. Kyllä tuo laikkuköynnös sen aikanaan valloittaa ja jollei, istutan muuta lisäksi. Ajatuksena oli työstää puuosat tummanruskeiksi, mutta se taitaa jäädä kevääksi.

 

Mittasuhteet näissä kuvissa on hiukan väärät, sillä tämä kärhöpenkiksi nimetty istutusalue on selvästi isompi, mitä kuvassa näyttää. Tai siis pidempi. Toteemipaalu tuli kärhöpenkin päähän hiukan viistosti, jotta se samalla muodostaisi jonkinlaisen portin hedelmäpuiden alle ja marjapensaiden luo. Tämä penkki syntyi viime syksynä kaivaessamme kasvihuoneen pohjaa. Meinasin kärrätä maa-aineksen kompostin viereen odottamaan myöhempiä ideoita, mutta sitten kasasinkin sen tuohon nurmelle, peitin sanomalehdillä, oksahakkeella ja vielä pressulla. Siellä penkki muhi, kunnes nyt loppukesästä kaivoin sen esiin ja siirsin siihen jaetut päivänliljat. Etualalla ollut kärhö-ruusuympyrä oli jo aiemmin. Näin sain taas napsittua nurmikkoa vähemmäksi.

 

Vihdoin on myös kaikki istutusalueet kantattu. Kanttaukset teen lapiolla. Kun sen on muutaman kerran tehnyt, ei kanttausten huolto jatkossa ole kovinkaan työlästä. Uudemmissa penkeissä käytän sanomalehtiä ja oksahaketta estämään ruohon ja rikkaruohojen kasvamista, mutta vanhemmilla alueilla siihen ei ole enää tarvetta. Ainoastaan rönsyleinikki on sellainen epeli, että se työntää lonkeronsa varsin äkkiä penkkiin kuin penkkiin ja sitä joutuu toisinaan kaivamaan kunnolla, jotta saa kaikki uudet "ruusukkeet" pois.

Tuossa hortensiapenkin päässä näkyy sanomalehden ja oksahakkeen käyttö ja se näkyy nimenomaan sen vuoksi, että oksahake loppui tyystin kesken. Nyttemmin olen lisännyt haketta. Tuohon penkin päähän istutin Vim's Redin vasta loppukesästä ja näin ollen jouduin jatkamaan hortensiapenkkiä. Vanhempi osuus alkaa olla aika hyvin rikkaruohotonta. 

Rakennan noita kohopenkkejä nurmikolle yleensä kääntämällä olemassa olevan nurmikon. Sitten lisään siihen kompostia ja tarvittaessa myös uutta multaa. Kasvin istutuskuoppaan laitan yleensä aina uutta multaa, sillä etenkin alapihalla maa on liiankin tiivistynyttä ja joissain paikoin myös vähän savista. Nurmikkoa kääntäessäni nypin näkyvimmät rikkaruohot ja isommat ruohotuppaat pois. Pääosin jätän kuitenkin käännetyn nurmen, koska mullaksi se kaikki näyttää muuttuvan. Kun katan istutetun kasvin ympäriinsä märällä sanomalehdellä ja oksahakkeella sekä joskus myös ulkonäön siistimiseksi tuoreella mullalla, ei rikkaruohoista ole kovin paljon ongelmaa. Se, mikä penkin ulkopintaan ilmestyy, on helppo kitkeä pois.

En ole kertaakaan ostanut kaupan koristekatteita tai hakkeita. Meidän puutarhassa syntyy sen verran paljon haketettavaa, että se uppoaa mainiosti omille istutusalueille. Ei se kaikkein kauneinta ole, koska materiaali tuppaa jäämään melko karkeaksi. Ehkä pidemmät oksat ja risut voisi syöttää hakettimeen toisenkin kerran, mutta enpä jaksa seisoa Ukkokullan vieressä häntä komentamassa. Etenkin tuoreemmat oksat jäävät helposti kiinni hakettimeen ja niitä saa tonkia koneen sisuksista pois. Kummasti vähän karkeampikin hake on vähitellen kadonnut ja muuttunut mullaksi. 

Usein näkee ihmisten pihoissa laajoja hienolla hakkeella katettuja pintoja, joissa seisoo havu siellä toinen täällä - ja pisteenä iin päälle lukuisa joukko kaikenmaailman rikkaruohoa, jota kukaan ei ole käynyt kitkemässä pois. Ihmisillä näyttää olevan sellainen käsitys, että hakkeella kattaminen on jotain tekoja suurempaa. Kyllä siinäkin itää kaikki ilmojen halki siementävä, kun vaan aikansa saavat rauhassa muhia. Oikotietä onneen ei ole, ei myöskään rikkaruohottomaan puutarhaan. Kitkemistä, kitkemistä, sillä niistä pääsee. Tai sitten pitää vetää kunnon asfaltti päälle.

Tämä minun vasenrinteeni on erinomainen esimerkki siitä, miten toimiva yhdistelmä sanomalehti-hake -systeemi parhaimmillaan on. Lisättynä aktiivisella rikkaruohokyttäyksellä. Kesällä 2012 kaivoin rinteestä kaikki kasvit pois. Siellä rehottivat voikukka, puna-apila ja elokuunasterit, jotka olivat peittäneet rinteeseen aiempina vuosina istutetut sammalleimut ja maksaruohot, valloittaneet tilan ja tunkeneet juurensa kaikkialle. Apilan juuria oli kyllä mahdoton kaikkia lapiovoimin pois kaivaa, mutta parhaani yritin. Lopuksi istutin puhdistettuja sammalleimun, maksaruohojen ja sulkaneilikan taimia sekä vuorenkilpiä. Välit peitin sanomalehdellä ja oksahakkeella. Upotinpa rinteeseen yhden vanhan olohuoneen matonkin. 

Myöhemmin olen istuttanut sinne mm. hopeatäpläpeippiä ja kaksi lamohietakirsikkaa. Nyt rinne on runsas ja kasvit rehevöityneet. Kohta kai joudun kaivamaan sieltä pois liiaksi levinneitä kasveja. Rikkaruohoja ei juurikaan ole. Jokunen suolaheinä siellä välillä yrittää saada jalansijaa, mutta eivätpä ole onnistuneet pitkää eloa paikalla saamaan.

Tonttimme alapäässä on ns. Gazan-kaistale eli alue, joka rajoittuu kunnan maahan. Vuosia sitten istutin pajuangervoa raja-aidaksi. Miksi pajuangervoa? Siksi, koska sain sitä ison satsin ihan ilmaiseksi. Kun sitten saimme kuulla, että kunnan maalle on lähivuosina tulossa (rakentamisen piti alkaa jo tänä vuonna, mutta kunnalta loppuivat rahat kesken) korttelikenttä, päätimme kasvattaa kuusiaidan, koska siitä tulisi oiva näköeste ja toimisi myös tuulensuojana puutarhallemme. Tosin nuo kuusentaimet ovat niin hidaskasvuisia, että ennen kunnon aitaa istuksimme pilven päällä katselemassa ihan uusia puutarhureita hääräämässä nykyisessä pihassamme. 

Istutimme kuusiaidan sen verran reippaasti omalle tontille, että sitä pääsee aikanaan hyvin hoitamaan myös toiselta puolen ja ne ovat isompinakin taatusti meidän puolella. Mutta vasta tänä kesänä keksin, että pajuangervoakin voi leikata ja muotoilla siinä kun muitakin pensasaitoja. Sehän kasvaa aivan vimmatusti, eikä näytä olevan moksiskaan saksimisesta. Syynä tuohon keksintöön oli kyllä osittain hyvät pensassakset, joita lähdin kokeilemaan. 

Kesällä tuli väsättyä kaikenlaista betonista. Etupäässä rapskulehtilaattoja. Viimeistä satsia levitellessäni loppuivat rapskulehdet ja piti keksiä muotti jäännösbetonille. Löysin kellarista lasten vanhan pallon, johon tein viillon ja sulloin massan sisään. Massas kuitenkin läsähti pallon alapintaan tasaiseksi laataksi ja mietin, miten saisin betonin kuivumaan pallomaiseksi. Laitoin möykyn kuivumaan astiaan, mutta näköjään ajatus jäi hieman puolitiehen, kun pallosta ei sitten tullutkaan ihan palloa. Olkoon siis Barbababa. Tai ehkä Barbamama.

Taas on perjantai ja iltakin jo. Jos vain sää suosii, täytyy viedä loputkin pelaguut autotalliin. Tuo kuva porttiruukun pelaguista on parin viikon takaa. Sen jälkeen oli yksi oikein kylmä yö ja aamu. Sellainen aamu, että auton ikkunat joutui skrapaamaan jäästä täällä etelärannikollakin. Ja keittiön ikkunan alla kukkineet ahkeraliisat muuttuivat mustanpuhuviksi ja limaisiksi. Pelaguuni eivät sentään paleltuneet, mutta kukinta kyllä hiipui. Nyt on jälleen kohtalaisen lämmintä ja sellaista on luvassa eteenpäinkin. Ensi viikolla siirrytään kuitenkin jo lokakuuhun, joten kylmien säiden lisääntyminen ei ole suinkaan pelkkää oletusta vaan selvää faktaa. 

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille! Puuhatkaa pihoilla ja puutarhoissa!

PS. Blogien lukeminen sohvannurkassa tabletilta on kyllä mukavaa, mutta yhteys pätkii ajoittain sen verran raivostuttavasti, että kommentoiminen on jäänyt vähemmälle. Taidan taas siirtyä istuksimaan pöytäkoneen äärelle. 

Eilispäivän dominoilmiö

Eilen oli varsinainen lapiointipäivä. Monta päivää oli mielessä pyörinyt, minne istuttaa tarjouksesta ostetut pienet havupuut: kaksi kartiovalkokuusta, kaksi tarhakatajaa ja kaksi pallotuijaa. Olin mielessäni suunnittellut niitä tuonne naapurin aidan viereen, mutta se on todella aurinkoinen ja kuuma paikka. Ei välttämättä kovin hyvä sijoituspaikka havuille. Nuo kaksi tuijaa tyrkkäsin sinne kolme vuotta sitten, kun en siihen hetkeen muutakaan keksinyt. Tuijat olivat minulla kesän ruukuissa sisäänkäynnissä ja syksyn tullen ne oli saatava multaan. Hyvin ovat tuossa pärjänneet, vaikka varjoa ei juuri olekaan.

Mietin eilen tuota havujen sijoituspaikka-asiaa. Jokaisen havun kohdalla suositeltiin joko varjoa tai ainakin osittaista varjoa. Kun tuolla kylillä kulkiessaan katselee ympäristöä, käytetään havuja erittäin aurinkoisilla paikoilla varsin yleisesti. Myös julkisissa istutuksissa, joiden luulisi olevan asiantuntijoiden suunnittelemia. Luonnossakin esimerkiksi katajat ovat hyvin aurinkoisilla ja usein myös erittäin kuivilla paikoilla. Omasta kokemuksestani myös tiedän, että hyvin meidän pihalla tuijatkin ovat auringossa menestyneet. Ehkä ne kuitenkin viihtyvät paremmin varjossa. Mene ja tiedä. Joskus on vaikea noudattaa omalla pihalla oikeaoppisesti istutusohjeita. Monen kasvin suhteen on menty enemmän tai vähemmän kokeilemalla. Nykyisin kyllä pyrin valitsemaan kasveja suositusolosuhteiden mukaan.

Joskus sitä suunnittelee kaiken mielessään ja sitten lapion kanssa tulevalle istutuspaikalle kävellessään tuleekin huomanneeksi, ettei suunnitelma ole sittenkään toteutuskelpoinen. Näin kävi minulle juuri tuon istutuspaikan aurinkoisuuden vuoksi. Hetken astelin nurmikolla lapion kanssa ja pähkäilin, miten saisin palaset loksahtamaan. Jälleen kerran totesin, että tosipaikan edessä kunnon rutistus tuottaa usein tuloksia. Olin vakaasti päättänyt, että havut on saatava maahan eilispäivänä, jotta aikaa jäisi kasvihuoneen pystyttämiselle. Näin myös tapahtui, vaikka siihen monta tuntia aikaa kuluikin. Lopputulokseen olen ainakin toistaiseksi ihan tyytyväinen.
 

Valamonruusu Rosa 'Splendens', Kirjoapteekkarinruusu Rosa gallica 'Rosa Mundi' ja Neilikkaruusu Rosa F.J. Grootendorst

Kasvien kannalta olen ehkä liian ailahtelevainen tai paremminkin kykenemätön tekemään järkeviä ja kauaskantoisia suunnitelmia. Ihan ensitöikseni jouduin nimittäin kaivamaan ylös muutama viikko sitten naapurin aidan vierustalle istuttamani kirsikan, jotta voisin siirtää kriikunan ja ruusupenkin välistä Valamonruusun ja Kirjoapteekkarinruusun aidan viereen. Jotta taasen voisin istuttaa havut niiden paikalle. Ruusuille aurinkoinen ja multava aidanvieruspaikka olisi mitä parhain. Kuinka en ollut sitä aiemmin ajatellut? Siirsin samaan ryhmään myös Neilikkaruusun, joka tuskin oli ehtinyt paikalleen juurtua, sillä se on viettänyt kesän ruukussa aina viime viikkoon saakka. Silloin siirsin sen alapihalle Ritausman, Suviruusun ja Tornionlaaksonruusun seuraan.

Kirsikka pääsi tuohon ruusupenkkiin (kastelukannun takana), jonka yhdistin Syyshortensian istutusympyrään. Kirsikka on vielä niin pieni, että sitä tuskin huomaa, mutta tuossa se näkyy kivirykelmän vasemmassa kyljessä. Nuo kivet olivat aiemmin tämän alueen vastakkaisella puolella olevassa kiemurapenkissä, mutta siellä päivänlilja on kasvanut niin paljon, ettei noita kiviä oikeastaan sen alta enää näkynyt. Kärräsin kivet tähän uuteen penkkiin, jossa ne toistaiseksi saavat luvan olla. Päällimmäisenä on raparperilehtiallas, johon tuli turhankin paksulti betonia, mutta kyllä siinä sen verran maljamaisuutta on, että vesi siinä pysyy.  Ja tuon havujen tieltä yli jääneen kastelukannun alla olevan rapskulehtilaatan laitoin keskelle penkkiä astinpaikaksi. Aina kun ei ehdi kukkapenkkiä kiertämään, jolloin oikopolku on tarpeen.

Syyshortensia Hydrangea paniculata 'Vanilla Fraise' ja kannun vieressä pikkuruinen kirsikka (jonka nimi on kadoksissa)

  
Siirrettyäni Neilikkaruusun aidan viereen, jäi tuohon ruusukolmioon sen verran tilaa, että pallotuijat pääsivät sinne. Eiköhän ne jokusen vuoden mahdu tuossa olemaan, en nimittäin koskaan ole nähnyt kovin suuria pallotuijia. Sen sijaan ruusut saattavat valloittaa tuijienkin tilan, mutta ehkä noudatan Saaripalstan Sailan ohjetta, ja pyrin pitämään ruusupensaat jonkinlaisessa kurissa ja nuhteessa leikkaamalla niitä silloin tällöin ja estämällä siten pensaiden rehottamisen sinne tänne.

Pallotuija Thuja occ. 'Danica', vasemmalla Tornionlaaksonruusu Rosa 'Tornedal', takana keskellä Ritausma Rosa rugosa 'Ritausma ja oikealla Suviruusu Rosa pimpinellifolia (näkyy huonosti)

Lopulta pääsin havujen pariin. Kriikuna ja oikealla puolella oleva ruusupensas saavat aikaan sen verran paljon varjoa, että Valamonruusu ja Kirjoapteekkarinruusu ehkä viihtyvät paremmin uudessa paikassaan naapurin aidan vieressä. Havuille tämä ruusujen entinen paikka tuntuisi olevan sopiva. Ehkä nekin on istutettu liian pieneen tilaan, mutta on niin vaikea ajatella kasvien kokoa vuosikymmenen kuluttua. Usein taistelen kahden asian välillä: istuttaako heti alkuun riittävän väljästi ja kitkeä sitten rikkaruohoja vai istuttaako heti alkuun tiiviisti ja runsaasti ja kaivaa ylimääräiset joskus myöhemmin muualle. Puita ja suurehkoja pensaita on vain niin äärimmäisen hankala lapiopelillä kaivaa ja siirtää.

Kartiovalkokuusi Picea glauca 'Gonica' ja Tarhakataja Juniperus pfitzeriana 'Mint Julep'

 

Tein noista penkeistä hieman kohollaan olevia ja kaivoin selkeän välin nurmikkoon. Käänsin joissain paikoissa vielä kasvaneen nurmikon mullalle ja peitin istutusten välit märällä sanomalehdellä ja oksahakkeella. Kasvimaalla odotti uusia sijoituspaikkoja monta purkillista yläpihalta "siivoamaani" sulkaneilikkaa, jota istuttelin isompien kasvien väleihin. Tuohon ruusukolmion, havuistutusten ja kirsikka-syyshortensiapenkin väliin jäi aika kapea nurmikko-osuus, joka mahdollisesti tulevaisuudessa tulee katoamaan. Ehkä se korvautuu jonkinlaisella polulla, raparperilehtilaatoilla tms. Aika näyttää.

Jatkuuhan kesä, jatkuuhan!

Pakko on vihdoin tunnustaa, että syksy alkaa vähitellen saapua meidänkin puutarhaan. Olen kyllä päättänyt sinnikkäästi väittää, että yhä on kesä ja kesähän on. Silti en voi välttyä huomaamasta yhä lukuisampia keltaisia lehtiä nurmikolla ja aamujen utuisia maisemia. Illallakin on jo kovin varhain pimeää, vaikka päivä olisi ollut kuinka aurinkoinen ja valoisa. Kohta ei enää ole jäljellä kukkia, joiden avautumista vielä odotella. Suurin osa sen sijaan on jo ajat sitten lopettanut tämän kesän kukintansa ja yhtä monet ovat loppusuoralla.

Tänään sunnuntaina olen viettänyt päivää kärräämällä oksahaketta viime viikolla kantatuille omenapuille ja marjapensaille. Toisessa kottikärryssä oli vettä ja siinä likoamassa sanomalehtiä ja toisessa kärryssä sitten sitä oksahaketta. Hakkeen kärrääminen on siinä mielessä helppoa, ettei se paina paljoakaan. Kevyttä kärrättävää ja kevyttä nosteltavaa. Päivä on ollut aurinkoinen ja lämmin, mutta sopivassa määrin. Ei siis mitään hien pintaan nostavaa hellettä vaan sopivaa säätä shortseissa työskentelylle. 

Yksin pihatöitä tehdessä tulee mietittyä monenlaisia asioita. Tuumasin talikolla haketta nostellessani, että taidan kyllä olla harvinaisen tylsä ihminen. Tykkään viettää sunnuntaita alapihan yksinäisyydessä seuranani talikko ja kottikärryt. Tänä kesänä ei ole tullut käytyä juuri missään, eikä myöskään tehtyä mitään normaalista päiväjärjestyksestä poikkeavaa. Vaan se ei minua häiritse. Tuntuu todella rauhoittavalta kuluttaa aikansa kasvien parissa touhuamalla, kun on niin paljon päiviä, jolloin saa juosta tukka putkella sinne tänne. Minun aivoni lepäävät ja akut lataantuvat varsin yksinkertaisilla keinoilla.

En muuten erityisemmin välitä tavaroiden ja tuotteiden mainostamisesta, mutta varmasti moni minun laillani on pohtinut, miten saada vaaleat laattasaumat puhtaiksi. Keittiömme valkoiset laatat ovat olleet paikoillaan kohta 28 vuotta ja luonnollisesti niiden valkoiset saumat ovat paikoitellen myös tummuneet ja likaantuneet. Koska minulla ei ole toivoakaan saada keittiöremppaa, on ollut pakko etsiä muita keinoja kohentaa olemassa olevaa. Pitkin viime talvea googletin ja kyselin monesta paikasta erilaisia vaihtoehtoja saumojen putsaamiseksi ja päädyin lopulta ostamaan rautakaupasta suihkepullon Mellerudin Saumanpuhdistajaa ja maalikynän laattasaumojen valkaisemista varten. Siellä ne tarpeet ovat seisseet kaapin hyllyllä odottamassa päivää parempaa, kunnes vihdoin viime torstaina sain jostain kummallisen voimalatauksen ja ryhdyin putsaamaan laattasaumoja.

Suihkutin ohjeiden mukaisesti saumanpuhdistajaa laatoille ja annoin vaikuttaa tovin, jonka jälkeen pesin sen pois hinkkaamalla puhtaalla sienellä. Tulos oli hämmästyttävä. Lika valui pois ja vain muutaman paikan jouduin käsittelemään toiseen kertaan. Seuraavana päivänä käytin vielä muutamiin kohtiin tuota maalikynää ja lopputulos on todella hyvä. Ihan hirvittävän likaiset eivät meidän laattasaumamme olleet, mutta kyllä tuosta tiskipöydän takaa saumojen valkoisuus oli kaukana. Nyt vielä pitää saada Ukkokulta uusimaan silikonisaumat, niin jälleen on yksi pitkään mieltä hiertänyt kohde selätetty. Aika tyyriitä nuo tuotteet olivat, mutta onneksi niitä ei alituiseen tarvitse olla ostamassa.

Juso taitaa olla enimmäkseen yhtä tylsä kuin emäntänsä. Ainakin silloin, kun kamera on näkösällä. Se jämähtää johonkin tiettyyn asentoon ja nököttää siinä sen näköisenä, että tästä en liikahda ennen kuin olet kiikuttanut tuon dokumentaatiovekottimen jonnekin kauas pois. Aika verkkaiseksi on Juuson elämäntahti muutenkin vuosien myötä muuttunut. Enimmäkseen se taitaa vedellä hirsiä milloin ruohikon kätkössä, milloin olkkarin pöydän alla. Aniharvoin se innostuu ainakaan yksikseen leikkimään. Tänään sitä taisi häiritä minun varpaani tai sitten se ei vain pitänyt mustista sukistani. Oli täysin mahdotonta pitää jalkoja pöydän alla, sillä heti niihin iski kiinni kaksi pisteliästä tassua ja välillä kiinnipitämistä tehostettiin hampaiden iskuilla. Koska kuitenkin takajalkojen rytimikkäät raapaisut puuttuivat, Juuso ei sitten tainnutkaan olla erityisen väkivaltaisella tuulella. Kohta se jo nuoli lohdutukseksi varpaitani ja päätti jättää ne omaan rauhaansa.

Jotta saisi parhaat palat elämästä ikuistettua, pitäisi kotonakin kulkea koko ajan kamera kainalossa. Tai pikemminkin laukaisuvalmiina sormi liipaisimella. Ukkokulta tuli nimittäin päivällä nauraen luokseni alapihalle, jossa kärräsin sitä oksahaketta. Hän oli hieman aiemmin laittanut broileria uuniin paistumaan ja mennessään uudelleen keittiöön, istui Juuso uunin edessä, eikä korvaansa lotkauttanut Ukkokullan kysyessä, lähtisikö tämä kenties ulos. Taisi kissa taas kerran haistaa lempiruokansa ja päätti vahtia, ettei se ainakaan hänen ohitseen uunista ulos tulisi. "On meillä fiksu kissa", totesi Ukkokulta ja siihen mnun on helppo yhtyä.

Suuressa hellyydenpuuskassa otan kissan syliini 

ja supattelen sille somia sanoja, 

silitän sen turkkia 

ja nuuhkin maidolta tuoksuvaa poskea, 

se katsoo vihreillä silmillään
marjapuurokieli vilahtaa haukotellessa,
hymyssä suin me kuljemme keittiössä edestakaisin.

-Timo Pusa-

 

* * *

Mamma N ja Famu Falsetissa, olette lämpimästi tervetulleita blogini lukijoiksi. 

Koululaiset palaavat katukuvaan, joten ajakaa varovasti. 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

 

.

Ajoitus nappiin

Muutaman päivän ajan aina ehtiessäni olen kuopsuttanut alapihan kukkapenkkien reunustoja ja kantannut omenapuiden ja marjapensaiden alustoja. Nurmikonleikkuu on huomattavasti helpompaa ja jälki siistimpää, kun ei koko ajan tarvitse varoa kasveja. Vielä pitäisi kärrätä uutta haketta ja laittaa sen alle märkää sanomalehteä. Näin kun olen toiminut jo useamman vuoden ajan, ovat rikkaruohohommat jääneet aika vähiin. Joka kerran uutta haketta kärrätessäni olen miettinyt, mihin kummaan se niin nopeasti katoaa. Sinne se maatuu, nopeasti ja tehokkaasti. Tietenkin hakkeeseen aina myös kaikenlaista rikkaruohoa eksyy, mutta niiden nyhtäminen on varsin kivutonta. Eivät yleesä pääse kovin syvään juurtumaan. Omenapuiden alle on eksynyt sellaisiakin kasveja, joiden olen antanut olla. Pikkutalvio on syystä tai toisesta ihastunut syysomenaan ja tietenkin sormustinkukka sekä akileija ovat puutarhakierroksellaan tehneet tuttavuutta myös hedelmäpuiden kanssa.

Eilen sain vihdoin päätökseen tuon rikkaruohokierroksen ja sen päätteeksi kävin vielä leikkaamassa nurmikon. Taivas oli jo vetäytynyt tummiin pilviin ja ilma oli hyvin raskasta. Aika pian sen jälkeen, kun olin vienyt ruohonleikkurin pois, alkoikin pilvistä putoilla raskaita pisaroita ja hetkessä siitä kehittyi varsinainen rankkasade. Ei haitannut yhtään, päinvastoin. Työt oli tehty ja maa totisesti on kaivannut vettä. Tosin tuo iltapäivän rankkasade ei pitkään kestänyt, mutta illalla ja yöllä sade kyllä jatkui. Radiosta kuulin tänään, että esimerkiksi Helsingissä oli yöllä ukkostanutkin. Joko nukuin kuin tukki tai sitten täällä ei ukkostanut, sillä minkäänlaista kolinaa en yöllä kuullut.

Kellarin portailla jökötti eilen kookas sammakko. Se ei tainnut ymmärtää, että kääntymällä toiseen suuntaan se voisi loikkia portaita pitkin mukavampaan paikkaan. Ukkokulta sen sitten siirsi läheiseen pusikkoon. Vaikka puutarhassa säikynkin yhtäkkiä jostain lehden alta loikkaavaa sammakkoa, en niitä pelkää. Sen sijaan tiistaina poissa ollessani oli kellarin portaikossa ollut tuon mahdollisesti samaisen sammakon lisäksi myös rantakäärme kerälle kiertyneenä. Olisiko ollut sama Reino Rantakäärme (oheisesta linkistä pääset tuohon juhannuksen tarinaan) kuin juhannuksena ja olisiko jälleen ollut sammakkojahdissa?

Ukkokulta oli hakenut hanskat käsiinsä ja kiikuttanut sähisevän käärmeen metsikön toiselle puolelle. Kyllä se tietenkin sieltä meille takaisin osaa ja jaksaa tulla, mutta toivon sen kuitenkin suuntaavan jonnekin muualle. Mahdollisimman pitkälle jopa. Rantakäärme on vaaraton, mutta kyllä minua hiukan kylmäsi nyhtää kuolleita lehtiä vuorenkilpien seasta. Ajatus siitä, että seuraavassa kourallisessa olisikin mukana tuhti rantakäärme, ei tuntunut erityisen mukavalta.

Juusokin oli huomannut rantakäärmeen ennen kuin Ukkokulta sai sen kiikutettua pois ja kissassa olikin ollut pitelemistä, ettei se menisi tekemään lähempää tuttavuutta. Kun Juuso oikein kovasti jonnekin haluaa, se kiskoo niska tanassa valjaitaan ja muistuttaa sellaisessa asennossa lähinnä oikein vahvaa dobermannia. Harmin paikka, ettei Ukkokulta ehtinyt ottaa käärmeestä kuvaa. Tärkeintä oli ollut saada käärme pois portaikosta, jotta se ei luikertelisi avoimesta ovesta kellariin. Siellä sen metsästäminen vasta olisikin ollut hankalaa.

 

Auringonkukka on vihdoin avautunut. Se on kovasti suosittu kaikenlaisten pörriäisten keskuudessa. Juuson juoksunaru kulkee aivan kukan vieressä ja välillä Juuson saadessa pikaisia spurttejaan, katselen kauhulla, milloin naru leikkaa kukinnon varrestaan. Viime päivinä, kuten tänäänkin, on kuitenkin niin läkähdyttävän raskas ilma, että Juusokin on tyytynyt lähinnä makaamaan jossain varjoisessa paikassa. Radiossa ennustellaan rankkasateita ja ukkosta. Kunnon rajuilma helpottaisi tätä hikisyyttä. Monilla sairailla ja vanhuksilla on varmasti tukalaa. Jos ja kun se rajuilma tulee, puhdistakoon ilmaa, mutta älköön lopettako kesää siihen.

Eilen Ritausman lähistöllä kykkiessäni huomasin, että ruusuhan myös tuoksuu hyvälle. Oikein mukavaa, totisesti.

Syksyn merkit näkyvät myös sipulikuvastojen ilmetymisenä. Postissa on jo saapunut Exotic Gardenin mainos ja eilen tuli Multasormen syysmainos. Vielä en ryntää sipuleita ostamaan. Odottelen niitä muitakin. HIssukseen mielessä kyllä jo pyörii mahdolliset uudet istutuspaikat. Nyt on kuitenkin niin hikinen ja raskas ilma, ettei ole mitään mieltä lähteä tekemään pihalle yhtään mitään. Tänään on siis vapaapäivä, niin puutarha- kuin omaishoitotehtävissäkin.

 

Vapaapäivien rikkaruohourakointia

Onpa pitänyt kiirettä. Sinne tänne ajamista ja monenlaista suhaamista. Heti, kun on tullut vähänkin pidempi tauko, olen rynnännyt pihalle kastelemaan ja nyppimään. Voisi kuvitella, ettei kesäkukkien nyppimisessä ole mitään hohtoa, mutta minusta se on hyvinkin rauhoittavaa. Tuo nyppiminen kun ei vaadi mitään erityistä keskittymistä, voi siinä ohessa miettiä syntyjä syviä ja pysähtyä välillä katselemaan istutuksiaan laajemminkin.

Lauantaina olimme veljenpojan häissä. Nuoret olivat toivoneet tavaralahjojen sijasta tukea häämatkalleen, jonka he tekevät vuodenvaihteessa. Sehän onkin ihan oiva tapa juhlistaa tuoretta liittoa. Vieraatkin pääsevät pälkähästä, kun ei tarvitse miettiä, millaisia kuppeja ja kippoja hääparille hankkia. Oli kiva vaihteeksi tehdä kukkakortin sijasta hääpari-ristipistotyö. Häissä oli tarjolla verrattoman maukasta ruokaa ja suussasulavaa suklaista hääkakkua. Bändiä taisi hiukan harmittaa, kun yleisö ei malttanut paljonkaan tanssahdella parketilla. Ulkona oli niin upea kesäpäivä, että häävieraat viihtyivät mieluummin pihamaalla.

Alapihan Kurgaani alkaa vähitellen näyttää ihan kivalta. Peittokurjenpolvi sananmukaisesti päätti peittää oman osuutensa ja vahvasti tuntuu, että tulevaisuudessa hitusen verran muidenkin tontista. Tummanpunaiset jaloangervot ovat hauskoja väritäpliä ja sopivat hienosti erilaisten ruusujen kanssa. Miten sattuikin, että kaikki Kurgaaniin siirtämäni ruusut ovat enemmän tai vähemmän kirkkaanpunaisia. Mietin, miten ruusut pärjäisivät tuossa Kurgaanin rinteessä, mutta ne taitavat viihtyä siinä odotettua paremmin. Tuleehan auringonvaloa joka puolelta, eikä vesi jää seisomaan tyvelle. Vaikka on ollut melko kuiva kesä, olen kastellut Kurgaanin kasveja ainoastaan ihan alkukesästä, kun istutin sinne mehikasveja ja ketoneilikkaa. Aukkopaikkoja on vielä jonkin verran, mutta niihin on tarkoitus siirtää kesäkukkasommitelmissa kesän ajan olevat ketoneilikat ja sammalleimut.

Eilen ja tänään olen jatkanut alapihan rikkaruohourakointia eli olen siivonnut kukkapenkkien, marjapensaiden ja omenapuiden reunuksia. Omenapuiden ja marjapensaiden alustat olen jo vuosien ajan pitänyt puhtaina kärräämällä niille oksahaketta. Keväisin laitan hakkeen alle märkää sanomalehteä. Kummasti ne sanomalehdet ja oksahake jonnekin katoaa ja lisää haketta saa kärrätä viimeistään loppukesästä. Kyllä siinä hakkeessakin vähitellen alkaa rikkaruohoja kasvaa, mutta yleensä ne on helppo vain nykäistä pois. Pariin vuoteen en ole tainnut kunnolla kantata omenapuiden alustoja, joten sitä olen nyt tehnyt. Samalla nyhdän tavallista huolellisemmin mahdolliset rikkaruohot ja muutenkin käyn nuo alustat läpi. 

Tänä kesänä puutarhassa on ollut runsaasti kotiloita ja niinpä päätin käydä nuo oksahakkeella peitetyt alueet huolellisesti läpi. Eipä ollut kotiloita. Sen sijaan kukkapenkeissä, kasvien hämärillä tyvialueilla kotiloita on löytynyt lukuisia kappaleita pieneltäkin alueelta. Olisiko niin, etteivät kotilot viihdy hakkeen kuivuudessa? Alkukesästä kotiloita oli ihan kaikkialla, mutta nyt huomattavasti vähemmän. Toivottavasti kuivuus on saanut ne syömään toinen toisensa ja sen viimeisenkin haihtumaan savuna ilmaan.

Rikkaruohohomma ei olekaan mitään siistiä puuhaa. Tai ainakin minä onnistun saamaan itseni totaalisesti suihkukypsäksi. Normaalistikin tuppaan hikoilemaan aikalailla, puhumattakaan tällaisesta hellepäivästä. Yritän säästää jalkojani ja niinpä yleensä laitan sukat jalkaan ryhtyessäni multa- tai rikkaruohohommiin. Ei tarvitse niin voimallisesti jynssätä varpaita ja rasvata kantapäitä. Tänäänkin olin kuin mikäkin metsänpeikko päättäessäni päivän työt. Tukka hapsotti joka suuntaan ja hiuksista löytyi monenmoista roskaa - tulipa vähän ryömittyä alapihan norjanangervopensaissa. Vaatteet on viskattava samantien pesukoneeseen ja koko eukko suihkuun. Tämän vuoksi pyrin ajoittamaan hikiset hommat sillä tavoin pötköön, ettei välillä tarvitse esimerkiksi lähteä kylille tai ylipäätään mihinkään ihmisten ilmoille. 

Vaikka tuo rikkaruohourakointi on hikistä ja aika raskastakin, ei se minusta ole kuitenkaan epämiellyttävää. Niin kuin tuossa kesäkukkien nyppimisessäkin, on myös rikkaruohoja nyhtäessä aikaa ajatella kaikenlaista ja tehdä havaintoja ympäristöstään. Siinä maan tasalla työskennellessä näkee ötökkää joka jakoon ja on myös tilaisuus tarkastella kulloinkin lähistöllä olevien kasvien kuntoa. 

Huomenna on taas menevä päivä, joten puutarhaan ei taida ehtiä edes tarkkailukäynnille. Onneksi on luvattu aika mukavia kesäpäiviä edelleen. Joillakin paikkakunnilla koulu alkaa jo tällä viikolla, osalla vasta ensi viikolla. Aamuisin huomaa selvästi, että lomat on useimmilta pidetty, sillä autoja huristaa kotitietä pitkin työpaikkoja kohti. Pikkaisen ilmassa on syksyn tuntua, mutta yritän olla sitä huomaamatta - tai huomioimatta. Aion ottaa tästä kesästä kaiken mahdollisen irti, viimeiseen saakka.

Sirkka viulun virittää

soittojansa sirittää.

Illan hämyyn kietoutuu

onkohan jo elokuu. 

Iltaisin, jos vain olen ehtinyt, olen tavannut käydä lukemassa blogejanne, mutta jotta ehtisin niitä lukea, olen joutunut jättämään kommentoinnin vähemmälle tai kokonaan pois. Kunhan tästä taas aikanaan pääsen normaaliin elämäntahtiin, luulisin aikaa löytyvän enemmän myös teille rakkaat blogiystävät!

 

Viherpeukalon salaisuudet (Kukkamessujen helmikuun haaste)

Eilen bongasin Uudenkaupungin kukkamessujen helmikuun haasteen, mutta en ehtinyt omaa viherpeukalon salaisuuttani kertoa, joten tässä nyt tuo oma kikkakakkoseni, jota olen kyllä ihan avoimesti muillekin jakanut. Enkä minä sitä itse ole keksinyt, mutta niin tai näin, erittäin hyväksi keinoksi kuitenkin olen havainnut.

Meidän puutarhassa tulee uskomattoman paljon risuja, oksia ja muuta haketettavaksi joutavaa jätettä. Meillä on aika paljon angervopensaita ja pitkä rivi aronioita, jotka leikkaan muutaman vuoden välein alas. Pyrin vuorottelemaan leikkaamista siten, etten kaikkia leikkaa samana vuonna, jolloin esimerkiksi angervojen kukintaa riittää kyllä joka keväälle. Meillä on myös tuoksuvatukkaa ja pajuangervoa, joista niistäkin tulee runsaasti haketettavaksi kelpaavaa materiaalia. Jotkut naapurit näyttävät kärräävän omat oksansa kunnan metsikköön, joka ei tietenkään ole sallittua, eikä minusta oikein mukavaakaan, koska pieni metsikkö on tullut vuosi vuodelta epäsiistimmäksi. Niiden oksien mukana kun rahdataan paljon muutakin roskaa, eikä kaikki suinkaan maadu.

Aika pian omakotitaloon muutettuamme hankimme oksahakettimen ja sillä haketetaan muutaman kerran kesässä kaikki mahdollinen puumateriaali. Paksummat oksat tietenkin pilkotaan ja poltetaan saunassa tai takassa. Tuon hakkeen käytän puutarhassa kattamiseen. Erinomainen keino on kastella ensin sanomalehtiä ja levittää niitä sitten katettavalle alueelle, sen jälkeen päälle haketta paksuhkosti. Hake on ilmavaa ja kosteaan sanomalehteen yhdistettynä se estää rikkaruohojen kasvun ja samalla lannoittaa maata. Laitan myös haketta komposteihin ja karkeutanpa sillä toisinaan multaankin. 

Eniten haketta on mennyt marjapensaiden ja omenapuiden alle sekä myös koristepensaiden juurelle. Kun rakennan uutta kukkapenkkiä, laitan aina istutettujen kasvien ympärille haketta, yleensä myös tuota märkää sanomalehteä. Näin istutetut kasvit saavat rauhassa juurtua ja lähteä kasvuun tarvitsematta kilpailla rikkaruohojen kanssa. Ja mikä parasta, eipä tarvitse kovin paljon rikkaruohoja kitkeä. 

Alkuun pieni pensas tai uusi kukkapenkki saattaa näyttää vähän hassulta kaiken hakkeen keskellä. Meidän hakkeemme on sen verran karkeaa, että helposti sitä tulee laitettua turhankin laajalti. Toisaalta ruohonleikkurilla tulee pyyhkäistyä hakkeella päällystettyjen reunojen yli ja näin muodostuu aika pian tasapaino nurmikon ja hakealueen välille. Ja uskokaa pois, kummasti tuo hake sinne maahan katoaa, muuttuu siis mullaksi. 

Viime kesänä rakensimme kasvimaalle viljelylaatikot. Mietimme pitkään, miten päällystäisimme kulkuväylät ja päädyimme jälleen hakkeeseen. Alle tietenkin paksu kerros märkää sanomalehteä. Kesän aikana haketta piti välillä lisätä, koska se vajosi ja katosikin askellusten myötä. Eipä ole pahemmin tullut rikkaruohoja, ei myöskään mutaisia jalkineita. Aika siistiä.

Meidän puutarhaamme on toistaiseksi uponnut ihan kaikki hake, mitä vain kasvit tuottavat. Välillä suorastaan pitää odottaa esimerkiksi loppukesää tai syksyä, että olisi taas oksia haketettavana. Ehkä meidän hakkeemme ei ole niin kaunista kuin kaupasta ostettu. Ei ole punaista eikä mustaa vaan lähinnä beigenruskeaa, mutta eipä sillä värillä väliä. Luonnon tuotetta ja ihan ilmaiseksi.

Bonuksena tuohon mainioon materiaaliin tulee lisäksi kissan mieltymys tähän mainioon materiaaliin. Lieneekö hake jotenkin lämmintä ja mukavan tuntuista kissan turkille, mutta hakekasassa karvakasamme tuppaa mieluusti kesäisin nukkumaan. Hakekasan lisäksi Juuson flexi ulottuu myös vauvaikäisen Valkeakuulaamme juurelle. Sielläkin kun on sitä haketta ja usein hiukan varjoisaa. Mikäs on kissan hakkeella kelliessä.

Voin siis lämpimästi suositella kaikille pienenkin pihan omistajille oksahakettimen hankkimista. Eipä tarvitse rahdata oksia kaatopaikoille, ei tarvitse ostaa koristehakkeita kaupasta eikä puutarhassa ole laisinkaan niin paljon rikkaruohojen kitkemistä kuin ilman tätä mainiota materiaalia, jolle on monenlaisia käyttömahdollisuuksia, enkä minä varmaan ole edes kaikkia vielä keksinyt. 

Tässä vielä tuo helmikuun haasteen ohje: 

* * *

Helmikuun blogihaaste: Viherpeukalon salaisuudet

Paljasta yksi tai useampi kukka/puutarhavinkkisi blogissasi ja linkitä tämän viestin kommentteihin tammikuun blogihaasteen tapaan. Kerro kuvin ja sanoin.

Pääpalkintona VIP-lippupaketti Kukkamessuille kahdelle; sisältäen pääsyliput, ruokailun, tuotekassin ja muuta mukavaa. Lohdutuspalkintona tällä kertaa kirjaviisautta kolmelle.

http://www.kukkamessut.blogspot.fi/ 

 

* * *

 

Pieni polku metsän halki vie...

Metsän sijasta tämä polku kulkee Pikkupuutarhaan. Polkua ei kuitenkaan juurikaan näy, sillä talvio kumppaneineen on ryhtynyt kasvattamaan siltaa yli synkän polun. Syvemmällä Pikkupuutarhassa ahomansikka ja maahumala ovat niinikään käyttäneet sateisia säitä ja muita kiireitäni hyväkseen lähettämällä etäpesäkkeitään pitkin poikin istutuksia. Puoli ämpärillistä punaisia herukoita pois räkättien ruokalistalta kerättyäni ja hiekkakäytävät haravoituani iskin hansikoidut kynteni Pikkupuutarhaan. Kylmästi leikkasin  polun reunoilta ylimääräisiä talvioita ja  kevätkaihonkukkia kiikutettavaksi kompostiin. Ahomansikoita kiskoin juurineen pois. Kivojahan ne olisivat pysyessään omassa paikassaan, mutta kun niiden pitää lähettää pitkiä sateliittejään ympäri Pikkupuutarhaa. Eikä punaisia marjoja viitsi niin läheltä tietä poimia syötäväksikään. 

Ai, että tuntui hyvältä saada polku näkyviin ja aina ohi kävellessä silmänurkkaan pistäneet rikkaruohot kuriin. Pikkupuutarhan kulmassa Pajuangervo, Metsäruusu ja Töyhtöangervo ovat myös muutamassa vuodessa rehevöityneet ja laajentaneet reviiriään. Olisi iso urakka ryhtyä kaivamaan niitä maasta ja rajoittamaan kasvualaa. Niinpä sitten käytin taikasaksiani ja kiikutin oksia kottikärryihin odottamaan siirtoa haketettavien paikalle. Eivät ne hukkaan mene hakkeenakaan, päinvastoin, haketta tarvittaisiin taas yhteen jos toiseenkin paikkaan.

Kylläpä tuntui hyvältä olla vauhdissa jälleen. Ilmeisesti en ole saanut tarpeeksi kiskoa rikkaruohoja ja siistiä vanhempia kasvustoja, kun ihan huomaamatta kului tunti jos toinenkin. Havahduin ajatuksistani ja työn tuoksinasta Pojan saapumiseen. Hän oli tullut viettämään Ukkokullan kanssa saunasessiota. Siinä hän vierelläni kummasteli, miksi olen rakentanut polkuja, jotka eivät johda mihinkään. No, olihan minulla jossain vaiheessa ajatus tehdä Pikkupuutarhan polusta ympäri käveltävä ja parikin uloskäyntiä sisältävä reitti. Koskaan ei kuitenkaan saa aliarvioida luonnon valintaa ja kasvien mittasuhteita. Ennen kuin huomasinkaan, oli yksi reittivaihtoehto umpeenkasvanut ja toisen taas totesin muuten epäkäytännölliseksi. Pikkupuutarhallahan ei ole sinänsä mitään tarkoitusta. Se vain syntyi nurmikon hävityksen tuloksena ja hiukan ehkä myös muualta poistettujen kasvien kaatopaikkana, tai välivarastona, tai tai tai... 

Siinä vaiheessa, kun Pikkupuutarhassa alkoi olla enemmän pensaita ja kukkia, kuin nurmikkoa, huomasin myös rikkaruohojen viihtyvän siellä erinomaisesti. Helpottaakseni liikkumista ja kasvien hoitamista, rakensin polun huoltokäytäväksi mutta myös tieksi kukkien luo. Pitäähän niitä päästä ihan läheltä ihailemaan, haistelemaan, nyppimään. Pikkupuutarha ei ole laisinkaan valmis alue. Ei, kaukana siitä. Sieltä poistuu ja sinne muuttaa varmasti tänä kesänäkin yhtä sun toista. Eikä mikään ihme olisi, jos nuo huoltopolut jossain vaiheessa kohtaisivatkin toisensa ja Pikkupuutarhan poluista muodostuisi ympäri käveltävä reitti. Kissan ja Pojan iloksi.

Ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä oli kulkenut iltapäiväkahviaikaan. Kippasin rikkaämpärin kottikärryihin ja suunnistin kohti kompostia. Ajatus oli vielä illan aikana haravoida Pikkupuutarhasta kunnostetut osuudet, kunhan kävisin juomassa kupposen kahvia Ukkokullan ja Pojan kanssa. Eihän sitä heinäkuussa yleensä iltaviideltä tarvitse keittiöön valoja sytytellä, vaan nyt meni niin pimeäksi, että vesisade olisi vain muutamasta minuutista kiinni. Sade tuli ja ukkonenkin alkoi jyrähdellä. Sadetta tuli itse asiassa kaatamalla ja sen verran pitkään, ettei enää tehnyt mieli mennä märkään puutarhaan. Vaan sainpa hyvän mielen ja huomenissa on jälleen luvassa sen verran aurinkoista, että voin siivota Pikkupuutarhasta loputkin polkuosuudet.

Jokunen viikko sitten tein näitä rapskulehti-betoni -linnunjuoma-astioita useamman kappaleen. Tähän yksilöön sain vihdoin liimattua tuon pienen linnun ja kiikutin lehden nimipäivälahjaksi naapurilleni. Vielä on yksi tallella, mutta siihen en ole saanut riittävästi kulhomaista syvyyttä. Se saanee jossain vaiheessa paikan jossain päin omaa puutarhaa.

Älä nuoruuden ruusuja kauniita

sinä maailman turmella anna.

Muuten kadotat helmen kalleimman,

jota muistojen ketjussa kannat.

Kiiltokuvakirjastani 9.10.1965