Hitaasti kohti talvea

Syyskuussa murehdin, ehdinkö saada puutarhan talviteloille ennen lunta ja pakkasta. Ihan turhaa oli moinen etukäteisstressaaminen. Vaikka vettä on satanut harva se päivä ja välillä rankemminkin, erinomaisesti kaikki syyshommat on saatu hoidettua. Mittari huitelee jatkuvasti lähempänä  +10℃ tai ylikin, joten liika kylmyys ei ainakaan ole ollut esteenä. Kun pihalle ei tässä vaiheessa vuotta ole mikään kiire mennä, ehtii myös enemmän lukea ja tehdä käsitöitä.

Lehtikuusi

Kroppa tottuu kasvukauden aikana ulkoilmaan ja aktiiviseen liikkumiseen. Puutarhatöiden vähennyttyä korvaan liikkumisen mielelläni kävelylenkeillä. Ajankululenkit Ukkokullan kanssa ovat mukavia, koska siinä samalla voi keskustella ummet ja lammet kaikista asioista. Ruokaostoksilla unohtunut maustepussi tai postiin saapunut lähetys toimivat erinomaisina kannustimina tehdä asiointimatka kylän keskustaan kävellen. Matkaa kertyy edestakaisin kuljettuna kuutisen kilometriä. Toisinaan enemmänkin, kun vaihtelun vuoksi kierrän eri reittejä.

Lehtikuusi tämäkin

 

Kävellessä on kiva katsella kylän talojen piharatkaisuja ja erilaisia kasveja. Hyviä vinkkejäkin tulee joskus bongattua, mutta toisten pihoja en kuvaa. Ympärillä riittää myös monenlaista luontoa, jonka ulkoasu tietenkin vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Nautin valtavasti isojen ja pienten yksityiskohtien huomaamisesta ja katselemisesta.

Kesän tuuheudesta ja heleistä väreistä riisuuntuva luonto tarjoaa nytkin paljon mielenkiintoista katseltavaa. Kävellen tehdyn postireissun yhteydessä tuli ihmeteltyä lehtikuusia, joista neulaset (vai onko lehtikuusella neulasia?) olivat pudonneet maahan latvusta lukuunottamatta.

Kotimatkan varrelle osuva, kahden järven välinen vesiväylä, solisee nykyisin entistä iloisemmin. Tässä purossa on ollut kauan sitten mylly ja kalankasvatusta, joiden jäljiltä purossa on betonisia rakenteita. Koulumatkallaan muksut heittävät puroon kaikenlaista roinaa ja ympäriltä kaatuu lahoja puita veteen. Nyt betonisia altaita poistettiin, puroa putsattiin ja perattiin ja uomaa ennallistettiin talkoilla. Asukkaiden toiveena on, että puron reunalle raivataan tilaa polulle, jota myöten pääsisi paremmin tarkkailemaan veden kulkua ja elämää sen äärellä. Tällä hetkellä suurin osa puron reunamista on sankkaa risukkoa, vesakkoa ja kaatuneita puita, jonka vuoksi kulkeminen on hyväjalkaisellekin hankalaa.

Nurmisiemen itää

Kotipihassakin ihmeteltävää on, jos vaan vaivautuu tarkemmin katsomaan. Syyskuussa kaivoin viherherukan pois, sillä olin istuttanut sen kriittiseen paikkaan. Pienenä pensaasta ei ollut haittaa, mutta isommaksi kasvettuaan se vaikeutti varsinkin kottikärryjen kanssa kulkemista hedelmäpuiden katveessa. Tasoitin pensaan nostosta syntyneen kuopan, toin vähän uutta multaakin ja kylvin ruohonsiemeniä. Hyvin ovat alkaneet itämään.

Syyssahramit

Syyssahramit eivät jaksaneet avautua. Viikon takainen -4.5℃ pakkanen taittoi melkein kaikkien sahramien selkärangan ja siellä ne nyt rötköttävät omenapuun alla. Jokunen näkyy edelleen pyrkivän ylöspäin.

Tammen vauva

Punaherukan tyvelle on ilmestynyt tammivauva. Tämän ressukan tulevaisuus ei valoisalta näytä, sillä se on pakko nyhtää pois. Tuossa paikassa ei tammelle olisi tilaa ilman punaherukkaakaan. Yläpihalla, varaparkkipaikan vieressä on toinen tammivauva, jonka viereen laitoin rautatangon merkiksi, ettei pientä puuta ajeta nurin sen enempää ruohonleikkurilla kuin trimmerilläkään.

Lonicera x brownii 'Dropmore Scarlet' - Tulikuusama

Suurin osa puista ja pensaista on jo luopunut lehdistään. Sitten on näitä, jotka pitävät omistaan kiinni viimeiseen saakka. Tulikuusaman lehdet saavat hymyn huulille. Tämä on kuin aidan toiselle puolelle uteliaana kurkkiva naama. Mitähän kaino kaveri näkee, kun noin herttaisesti punastelee?

Clematis ´Summer Snow´ (´Paul Farges´) - Lumikärhö

Lumikärhö ei vaihda väriä lainkaan. Vuodentakaisia kuvia tutkiessani lumikärhö muuttui vihreästä ruskeaksi ja sitten paljaaksi. Näin tapahtui marraskuun puolivälin tienoilla, joten sama ilmiö taitaa olla piakkoin edessä nytkin.

Pajuangervoaidanne 23.5.2021

Istutin pajuangervoaidanteen tonttimme laidalle vuosia sitten. Tuolloin metsikön keskellä oli korttelipallokenttä,  josta pallot lensivät välillä meidän puolelle. Aidanne torppasi yksittäisen pallon tehokkaasti. Aidanne sijoittuu kunnan puolelle, joten olin valmistautunut siihen, että kaivuri kaivaa puskat pois alueen kunnostuksen yhteydessä - tai vaatii meitä kaivamaan. Kunnan edustajan mielestä puskat eivät ketään häiritse, ne saivat jäädä. 

Syksyllä 2016 leikattu pajuangervoaidanne 3.5.2017. Kunnan metsikkö on juuri kaadettu.

 

Ajan nurmikon meidän aidan ja pajuangervojen välistä, toisinaan myös aidanteen toiselta puolelta, koska pajuangervo on vikkelä leviämään. Kitken myös välillä rikkaruohoja aidanteen toiselle puolelle kunnan istuttamien syreenien tyveltä. Syreenit kun ovat vieläkin niin pikkuisia, että pelkään rikkojen tukehduttavan ne kuoliaaksi. Kunta leikkaa osan nurmikaistaleesta noin kerran kuukaudessa kesäaikana. 

Saattaa olla, että jotakuta häiritsee minun touhuni kunnan alueella. Lopetan sen heti, jos niin halutaan. Luulisi, että yhteisten alueiden siisteys on kaikille ilo. Tunnetusti kunnalla rahat on tiukalla, eikä ylimääräisiä resursseja riitä tärkeämpiinkään asioihin. Omia nurkkia siistiessäni ei ole iso vaiva pitää huolta kaistaleesta yhteistä maata.

 
Muutaman vuoden välein leikkaan pajuangervot matalaksi. Näin ne pysyvät kauniimman näköisinä, eivätkä muutu risupöheiköksi. Olen kirjannut edellisen leikkauksen tapahtuneen 2016, mutta kuva-arkistoja läpikäydessäni huomasin aidannetta leikatun osittain myös keväällä 2020. 

Nyt oli joka tapauksessa sopiva aika laittaa puskat maan tasalle. Homma hoitui Ukkokullan kanssa yhteistyössä. Minä leikkasin pensaat, Ukkokulta haketti, jonka jälkeen minä kärräsin hakkeen leikattujen puskien tyvelle. Sinne ne maatuvat ja pensaat putkahtavat taas keväällä ilmoille entistä ehompina.

Muistattehan, että sunnuntaivastaisena yönä siirrytään jälleen talviaikaan. Kellojen viisareita on siis rukattava tunti taaksepäin eli saamme takaisin keväällä menettämämme tunnin. Hetken aikaa päivätkin tuntuvat valoisammilta.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

* * * *

Kello

Ihmiset elävät tiukasti tuntien rajoissa. Syövät ja nukkuvat kellonsa komennon mukaan. Tekevät työtä määrätunnit. Tuntien tahtiin ilonsa elävät.

Minullakin kello on seinälläni, mutta se riippuu mykistyneenä.

Vuosia sitten tahallani jätin sen vetämättä. Sen tapoihin näet tuiki tuskastuin.

Se valehteli: ajan tunnein se jakoi tasamittaisin aivan —kuin muka olisi aika aamusta uuteen aamuun joka kerralla yhtä pitkä, kuin ei muka oiskaan tämä tunti tuhannen kertaa tuota ikuisempi.

Niin valehteli kelloni mun.
Ei valehtele enää.
Saa riippua seinällä joutilaana.
Saavat ruostua rattaat.
Mitä tunneista minä!—

Kai jossakin … jollakin lienee tarkempi kello, jonka mukaan minulle elämäntunteja jaetaan.

 - Uuno Kailas -