sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Siemenet mielessäin...

Krookus Fuscotinctukset saivat vähän lunta peitokseen.
 

Vesisateet muuttuivat vaihteeksi lumisateiksi. Määrällisesti uutta lunta ei paljoa tullut, mutta mieluummin kevyttä pakkaslunta kuin kaatosadetta päivä toisensa perään. Päivä on selvästi pidentynyt, mikä tekee hyvää mielelle. Ajoittaiset auringonpilkahdukset aiheuttavat lämpimiä läikähdyksiä rinnassa. Aivan kuin talitintitkin olisivat jo siirtyneet keväisempiin säveliin.

Talviset "pyykit" näyttävät vähän erilaisilta.

Ärräpäitäkin kielen päälle välillä luikahtaa, kun taistelee nettimaailman omituisuuksien kanssa. Minulla oli yhtenä sähköpostiosoitteena MTV:n luukku, joka sitten keväällä lopetti toimintansa. Tai oikeastaan siirtyi norjalaiselle yritykselle ja muuttui maksulliseksi. Sähköpostiosoitteeni oli monissa palveluissa joko käyttäjätunnuksena ja/tai yhteystietona. Käytin runsaasti aikaa vaihtaessani moniin palveluihin uuden sähköpostiosoitteen. Useimmissa homma toimi muutoksen jälkeen entiseen tapaan. Joissakin palveluissa taasen on ollut vääntämistä kerran jos toisenkin.

Salasanoja ja käyttäjätunnuksia on tänä päivänä niin paljon, ettei niitä kukaan enää omassa päässään kykene järjestyksessä pitämään. Keväisessä sähköpostiosoitteiden vaihtorumbassa kirjasin tiedot tarkasti omaan listaansa.

Jäätävä sade muotoili kotikiven lunta.


Joku aika sitten innostuin tekemään puutarhamyymälään ennakkotilauksen himoitsemastani jouluruususta. Niinhän siinä kävi, että ostoskoriin tipahti yhtä sun toista muutakin. Kauhistelin loppusummaa, mutta rohkeasti päätin edetä maksuun saakka. Vaan sitten tulikin stoppi. Ohjelma ei hyväksynyt salasanaani, joten klikkasin pyyntöä saada uusi salasana. Tällöin verkkokauppa väitti, ettei sähköpostiosoitettani löydy heidän tiedoistaan. Löytyi vielä pari päivää sitten, sillä saan säännöllisesti kyseiseen sähköpostiosoitteeseen tältä firmalta uutiskirjeitä. Ihan hyvin onnistui myös syyssipuleiden tilaus tismalleen samalla sähköpostiosoitteella ja salasanalla. Minne ovat minut nyt hukanneet?

Clematis Rouge Cardinal

Laitoin yritykseen kysymyksen, mikä mättää ja miten asian voisi korjata? Ei ole tullut vastausta. Moniin yrityksiin saa nykyisin yhteyden vain joko sähköpostilla tai nettisivujen palautelomakkeella. Jos puhelinnumero löytyy, saa kuunnella minuutista toiseen tympeällä musiikilla maustettuna "Kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja. Palvelemme sinua mahdollisimman pian." Parhaimmassa tapauksessa joku lopulta vastaa puheluun. Pahimmillaan puhelu katkeaa, jolloin on aloitettava jälleen alusta.

Rosa Glauca

En ole aivan noviisi tietokoneen käyttäjänä. Verkkokauppoja ja nettipalveluja olen käyttänyt aktiivisesti jo vuosia. Siihenhän meidät on melkeinpä pakotettu, kun henkilökohtaista palvelua on yhä vähemmän tarjolla. Juuri nyt olen väsähtänyt jatkuviin muutoksiin, päivitysten mukanaan tuomiin jippoihin ja kaikenlaiseen säätämiseen. Pienen ja yksinkertaisen asian hoitamisesta tulee helposti elämää suurempi vaiva, joka nielee suunnattomasti aikaa joltain mielekkäämmältä ja mukavammalta. 

Ehkä odotan puutarhamyymälöiden avautumista ja marssin listan kanssa ostoksille. Säästyipä rahat tältä erää.

Omenapuista putoavat pisarat rei'ittävät hankea.


Pieleen mennyt perennatilaukseni ei minua lannistanut. Siirryin siemenkauppojen puolelle. Tein joulun jälkeen oman siemenvaraston inventaarion todeten, ettei mitään järjettömän suurta puutetta tänä keväänä ole. Alkuun ajattelin odottaa kauppoihin tulevia siemenpussitelineitä. Ensimmäisiin olen jo törmännyt. Joka kevät tarjonta näyttää laajentuvan, mutta päätin kuitenkin varmistaa muutamia sellaisia siemenpussukoita, joita markettitelineissä on vähemmän.

Pakastearonioita

Seikkailin aikani eri siementoimittajien verkkosivuilla ja päädyin lopulta Impectaan. Tarkoitukseni oli tilata lähinnä tuoksuherneitä ja värinokkosta. Näitä löysinkin ja niiden lisäksi ostoskoriin tipahti lehtimangoldia, ooppium- ja pioniunikkoa, kosmoskukkia, samettikukkaa, sirosudenporkkanaa ja tarhakehäkukkaa. Useimpia näistä on yleensä hyvin saatavilla markettitelineistäkin. Valitsin kuitenkin värejä tai lajikkeita, joita en ole kaupoissa nähnyt tai jotka loppuvat ensimmäisten joukossa.

Kasvari riisuu viittaansa.


Varsinkin kesäkukkien ja hyötykasvien siemeniä ostaessa sitä kuvittelee, että euro pari per pussukka riittää. Ei todellakaan riitä. Siementen hinnat ovat nousseet siinä, missä kaiken muunkin hinnat. Useimpien siemenpussien hinta osuu 3,5 - 5 euron välille. Kuusi, seitsemän, jopa kahdeksan euroa ei ole mikään harvinaisuus, kun verkkokauppojen sivuilla seikkailin. Perennojen siemeniä kävin vain pikaisesti vilkaisemassa. Sama meno siellä.

Ilman muuta itse siemenestä kasvattaminen kannattaa. Pussissa on aina useampia siemeniä, joten kylvöjen onnistuessa yksikköhinta jää valmiin taimen ostamista halvemmaksi. Uutuuksia ja ihanuuksia katsellessa meinasi siemenmopo karata oikein kunnolla. Hinta kuitenkin kirpaisi niin paljon, että ostoskorin sisältö jäi varsin maltilliseksi.

Kompostorin mittari  oli viikkokausia nollilla. Sisältö ei sentään ollut lainkaan jäässä. Alaluukku ei sen sijaan auennut ja kannen avaaminen vaati välillä voimia ja kikkakolmosia. Tammikuun plussaviikolla alaluukku aukeni ongelmitta. Tyhjensin lähes kypsää tavaraa useamman lapiollisen viereiseen lämpökompostoriin jatkamaan muhimista. Lisäsin myös enemmän kuiviketta biojätettä kompostoriin viedessäni. Nyt mittari on nytkähtänyt nousuradalle.

Tulvavaroitukset alavilla mailla ovat olleet ihan aiheellisia. Meidän kylän puro, joka kesällä oli kuivaakin kuivempi kiviuoma, vyöryy nyt leveänä virtana voimakkaasti jo kauas kuuluvasti solisten. Viikolla ajoin Vanha Turuntietä Saukkolaan. Tien varren isot peltoalueet olivat muuttuneet lainehtiviksi järviksi. Noille pelloille tuskin kovin varhain keväällä mitään voidaan kylvää. Ellei sitten siirrytä riisin viljelyyn.

Mongolianvaahtera
 
Lievästä nettiahdistuksesta ja totaalisesta laiskamadon puremasta huolimatta arki soljuu entiseen tahtiin. Puikot pysyvät hyppysissä, kirjansivut kahisevat ja katse on jo keväässä. Kohtahan tässä hypätään helmikuuhun, josta onkin enää yksi lyhyt luikaus maaliskuuhun. Näissä tunnelmissa toivotan raikkaita tammikuun lopun päiviä!


24 kommenttia:

  1. Päivän piteneminen on suuri ilo, ainakin lupaus kevääseen päin.
    Minä jatkoin sähköpostiani luukussa, koska pelkäsin tuota samaa ilmiötä. En kerta kaikkiaan edes muistanut, mihin kaikkiin paikkoihin sähköpostiosoite oli osa kirjautumisessa. Onneksi ’luukun’ maksullinen palvelu on ollut rahan arvoinen siinä mielessä, että koko sähköposti ominaisuuksineen on ollut rutkasti laadukkaampi, kuin ennen vanhaan. Jotain lohdutusta maksusta sentään. Lapset kyllä ihmettelivät, etten vaihtanut maksuttomaan vaihtoehtoon, mutta kuten sanottu, en luottanut muistiini … ja olin laiska.
    Minäkin tein pienen siementilauksen samoista syistä kuin sinäkin, mutta yritin kyllä rajoittaa intoilua, koska pussukoiden hinnat ovat selvästi nousseet. Kyllä itsekasvattaminen kuitenkin kannattaa ja on ilo seurata kasvua.
    Päivä valkeni kuin postikorteissa konsanaan, kuorrutetut oksat ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nettiliittymän kautta sähköpostiosoitteet, mutta sitä olen jakanut säästeliäästi, jotta mainostajat eivät täyttäisi postillaan. Luukkua käytin enimmäkseen juuri verkkokauppatilauksiin ja monissa sellaisissa yhteyksissä, mistä arvelin tulevan vähemmän tärkeää postia jatkossa. Kuten tapahtuikin. Enimmältä osin osoitteen vaihto sujui näppärästi. Muutaman kanssa on ollut ongelmia. Tiedä sitten, mistä johtuu.
      Onpa lohdullista kuulla, että muidenkin mielestä siementen hinnat ovat nousseet.
      Aamulenkki tämän päivän maisemissa oli antoisaa. Kaikki on sokerihuurrettuja.

      Poista
  2. Nettiasiat osaavat olla ärsyttäviä ja aikaa syöviä. Tähän törmään usein töissä, kun joku asia ei toimi käytännössä ja syy on jossain mystisessä tietoteknillisessä asiassa. Hirveästi menee aikaa etsiessä syytä. Jos ei etsi, niin virhe jatkuu päivästä toiseen aiheuttaen kaikenlaista harmia.
    Kompostorin lämpömittarin tuijottelu on hienoa näin kuvankin välityksellä ;D Meidän mittarissa ei ole noin paljon lämpöasteita, mutta plussan puolella mennään kuitenkin. Alaluukkua en ole edes yrittänyt avata. Yllättävän hyvin on kompostori vetänyt tavaraa ja edelleen mahtuu. Krookukset ovat saaneet lumipeitteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiat pitäisi hoitaa ja usein vielä rajallisessa ajassa ja sitten tekniikka tökkii pahemman kerran. Roikkumaan jäävät asiat harmittavat, hoidettava ne on, joten aikaa menee paljon ylimääräiseen säätämiseen.
      Kompostorin lukemista huolimatta sisältö pöhisee. Eihän sinne muuten edes saisi mitään mahtumaan, ellei pinta omia aikojaan vajoaisi. En sentään puutarhatuolia nosta mittarin ääreen, mutta kyllä sitä tulee aina ohi mennessä vilkaistua.
      Joo, krookukset saivat lumipeitteen ja kohta myös muutaman männynoksan talttahampailta suojaksi.

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia taas, vau!
    Onneksi ei ole pihaa, niin ei tarvitse paljon siemeniäkään. Olen ajatellut nyt kokeilla ihan vaan ostaa jonkun tomaatin taimen, jos saisi vaikka tomaatteja :)) Katsotaan pitääkö aikomus paikkaansa.
    Oli minullakin luukku osoite vuosia. Tympäännyin siihen kun tuli Hirveästi roskapostia, esim seksitarjouksia miehille, koska etunimestäni oli vain eka kirjain. Oli joka kerta täynnä kaikkea joutavaa, vaikka usein poistin kaiken ja merkkasin roskapostiksi. Sitten vaihdoin sen toiseen, koska ei saata olla turvallinen käyttäjätunnuskaan sellainen. Sähköpostin vaihtuessa on kyllä tosi hankalaa sitten vaihtaa käyttäjätunnukset joihinkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilie, kiitos kuvakehuista!
      Ostetut tomaatintaimet ovat fiksu idea. Ilman kasvihuonetta ostaisin varmasti itsekin pari valmista taimea. Isompi määrä kannattaa kylvää itse, jos vain löytyy kasvatustilat.
      Luukkuun tuli todellakin paljon roskapostia. Varsinkin loppuaikoina. Kannattaa pitää kahta eri sähköpostia, joista toinen virallisempi, jos vain mahdollista.

      Poista
  4. Impectan siemenvalikoima oli kiva, vähän erilaisia kuin muilla ja ilmainen toimitus tuntui oikein hyvältä tilauksen päälle. Tekniikan tökkiminen on melkeinpä ärsyttävintä mitä tiedän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Impectalla on myös aika paljon uutuuksia ja muihin verrattuna myös runsaasti erilaisia. Tosin se saattaa pahentaa klikkaussormen liikettä.

      Poista
  5. Minulla on mennyt monta kertaa pinna kireälle salasanojen kanssa. Lopulta tulee jo laitettua järkyttäviä salasanoja ja painettua netin näppylöitä suorastaan kovakouraisesti. Näin vanhana ihmisenä on aivan kamalaa, että kaikki siirtyy nettiin. Ja kamalinta on jos jokin sivu ei kaikenlisäksi toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen fakiiri saa tänä päivänä olla, jotta selviää kaikista nettimaailman kiemuroista. Salasanojen keksimisessä on oma pähkäilynsä.

      Poista
  6. On muuten siementen hinnat nousseet. Tomaatin siemeniä etsin, ja en kyllä maksa 7 euro neljästä siemenestä. Osa pussukoista oli sentään 3€. Onneksi ei montaa lajiketta kasvimökkiin mahdukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 7 euroa ei tunnu paljolta, jos pussukassa on 30 siementä. Mutta neljästä siemenestä hinta on ihan liikaa. Vuosi sitten maksoin neljästä kurkun siemenstä tuon 7 euroa. Onneksi kaikki iti, mutta toista kertaa en sitä kurkkua tilaa. Eikä kyse ollut edes mistään erikoisuudesta.
      Fiksua ajatella, että pieni kasvari tulee tältä osin halvemmaksi. Laitan tuon muistiin, kun oma kasvari on niinikään sieltä pienemmästä päästä.

      Poista
  7. Minäkin tein siemeninventaarion ja tulin siihen tulokseen että mitään en tarvi. Ja sitten eksyin Kukkatarhureiden nettisivuille...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi, kävin kurkkaamassa Kukkatarhureiden sivuja. Jo kuvatkin ovat niin kauniita, että huokaisin ihastuksesta.

      Poista
  8. Siemeniä oon miekin inventoinu omista kuksinoistani. Jotakin uutta oon tilannu, heinät nyt kiinnostaa. Kyllä multaan piilotettavia siemeniä taitaa tulla ihan riittävästi, vaikka uusia en paljuu ostaiskaan. Siemenien hinnat on kyllä nousseet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä tekee aina mieli jotain uutta, vaikka niitä omiakin siemeniä on tallessa. Kunhan siemenpussit ilmestyvät kauppoihin voi olla mahdotonta niitä mitään ostamatta ohittaa. Heinät ovat kiinnostava alue.

      Poista
  9. Saat täydet sympatiani sähköpostiosoitteen vaihtoruljanssista. Koin saman muutama vuosi sitten kun suomi24 muuttui maksulliseksi ja sain hommasta monta ärsytyksen hetkeä ja välillä jopa tuskanhien otsalle. En tullut sen jälkeen edes tehneeksi mitään "virallisempaa" osoitetta, vaan jäin käyttämään työsähköpostin lisäksi kouluikäisenä tehtyä hotmailin osoitetta ja sitten gmailin osoitetta, jonka tein blogia varten. Joitain erikoisia tilanteita on kyllä tullut erityisesti gmailin kanssa. Jostain syystä nimittäin hiidenkivella-alkuinen osoite huvittaa ihmisiä.
    Kummallista tuo, ettei sähköpostiosoitettasi löytynyt verkkokaupan tiedoista, jos kerta ovat pystyneet lähettämään sinulle mainoksiakin. Ja vielä kummallisempaa on se, etteivät ole vastanneet viestiisi. Luulisi kaupanteon kiinnostavan sen verran, että palvelisivat asiakkaitaan kunnolla. No, joku toinen putiikki on iloinen, kun kiikutat rahasi heidän kassaansa.
    Pitäisikin inventoida siemenvarastot ennen kuin törmää kaupoissa siemenhyllyihin. Muistelen löytäneeni syksyllä joitain löytöjä alelaareista mutta yhtään en muista, mitä. Siementen hinnat ovat todellakin nousseet ja saa olla tarkkana, paljonko siemeniä pussissaan on ennen kuin kiikuttaa pussia kassahihnalle. Syysaleista löytyy usein ainakin perusvalikoimaan halvalla täydennystä mutta erikoisuuksia sieltä on turha etsiskellä. Verkkokaupoista olen pysytellyt poissa. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta minusta on kiva hypistellä niin taimia, sipuleita kuin siemenpussejakin omin hyppysin.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset nettiin liittyvät kiemurat ärsyttävät, kun ne aiheuttavat paljon aikaa vievää selvittämistä. Toisten firmojen kanssa asiat hoituvat vikkelästi, mutta sitten joukossa on näitä, joilla korjaustoimenpiteet kestävät iäisyyden. Laitoin aamulla uuden kysymyksen kyseiseen yritykseen. Olen ollut heidän asiakkaansa vuosia ja haluaisin olla jatkossakin.
      Ehdottomasti minäkin tykkään taimien ym. hypistelystä. Käytän kyllä verkkokauppoja paljon, mutta kasviasioissa suosin enemmän fyysisiä myymälöitä. Joskus vain ajomatka jonkun kasvin perässä on liian pitkä.
      Syksyn alelaareissa tekee hyviä löytöjä, joskin valikoimat ovat silloin jo aika suppeat. Talven aikana päähän imeytyy uusia ideoita, joista ei syksyllä ole ollut harmainta aavistusta. Pitää varmaan laittaa oma siemenlista laukkuun, koska kaupan hyllyn äärellä ihanuuksia katsellessa muisti voi tehdä tepposet.
      Hiidenkivella on hauska ja vähän erilainen osoite. Toivottavasti huvittuneet ovat olleet positiivisesti huvittuneita.
      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  10. Minä olen ostanut muutaman pussin siemeniä kaupan hyllystä ihan hyötykasvien . En ole missään kummemmin katsellut siemenien hintoja nyt kun perennojen osaltakin asia on kunnossa kiitos siemenkirjeen . Minä tilasin nyt myös Mustialan puutarhan uutis kirjeen niin saan tarjoukset tietää . Olemme menossa toukokuun alkupuolella taas sinne käymään kun käymme anoppilassa käymässä .Ajattelin muutamia ostoksia katsella .Jos sinulle tulee jotain mieleen voin samalla tuoda ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauppojen siemenhyllyissä on selvästi paremmat valikoimat hyötykasveja verrattuna kesäkukkiin. Perennoissa valikoima on edelleen varsin huono.
      Minullekin tulee Mustilan uutiskirje. Äkkipäätään ei tule mieleen mitään erityistä, mitä sieltä haluaisin, mutta tilanne ehtii toki muuttua. Lämmin kiitos tarjouksesta.

      Poista
  11. JESTAS - millä sinä kuvaat näitä upeaakin upeampia makrokuvia?
    Yksittäinen kidekin... kuin kristallia - ihailen! Tulisin heti valokuvanäyttelyysi, jos järjestät sellaisen!!! Siemenistä en ymmärrä mitään - mutta henkilökohtaisen palvelun perään olen minäkin... verkkokaupat kipeyttää vain silmät!
    Heleää helmikuuta kohden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos Repolainen kauniista kehuista! Täällä blogimaailmassa on loistavia kuvaajia, joiden rinnalla koen edelleen olevani harjoittelija. Paljon olen oppinut ja uskon oppivani yhä lisää. Hyvä kamera auttaa kehittymisessä.
      Onneksi hyvääkin palvelua on saatavissa. Sellaisen kohtaamisesta tulee aina oikein hyvä mieli.
      Sinulle myös mukavia hetkiä helmikuuta odotellessa!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!