Heippa sitten helmikuu!

 
Keskiviikkona aurinko paistoi ja pakkanenkin paukkui - vielä aamusta. Iltapäivällä lauhtui -5 asteeseen. Talvi on pitänyt otteessaan jo kaksi kuukautta. Vuodenvaihteessa lunta ei ollut nimeksikään. Sen jälkeen sitä on satanut hissukseen. Viimeisimmät lumet ovat sataneet 21.-22.2., jolloin pääsi ihan oikeisiin  kolaushommiin. Seuraava satsi eli torstain myräkkä olikin runsas, mutta onneksi lyhyaikainen. Ehdimme kolata suurimman osan sataneesta lumesta ennen kuin se plussa-asteiden johdosta muuttui painavaksi nuoskalumeksi.

Keskiviikkona 25.2. puutarha näytti oikein nätiltä lumiasussaan. En vain mahda sille mitään, että lumi- ja pakkasjutut alkavat jo kyllästyttää. Olisi kiva tehdä puutarhakierroksia pysähtyen välillä sormet mullassa tutkimaan, joko sieltä jotain kiinnostavaa olisi nousemassa. Paras varautua, että ainakin maaliskuu menee vielä talvisissa merkeissä. 

Viiniportti 27.12.2025

Joulukuun lopussa oli vielä plussa-asteita. Tämän viiniportin kuvaamisen aikaan olen merkinnyt kalenteriin päivälämpötilaksi +2...+0.7. Seuraavana päivänä mentiinkin jo muutama aste pakkasen puolelle ja siellä on pysytty aivan eiliseen torstaihin saakka. Kylmimmillään mittari on näyttänyt -25℃.

Viiniportti 25.2.2026

Viiniportin läheisyydessä on nyt lunta noin 30 cm. Varrellisilla kuomilla ei aivan kuivin jaloin pääse alapihalla kulkemaan. Jalkine hörppää lunta, joten sukkien vaihto on edessä sisälle palattua. 

Nilalta saatu keijunkukka Syreenipenkissä 28.12.2025.

 
Pakkanen tuli joulun jälkeen lumettomaan ja sateisen syksyn jäljiltä märkään maahan. Kaikki satanut lumi on toivon mukaan toiminut lämpöpeitteenä kasveille. Tänä keväänä onkin runsaasti jännättävää, kuinka kasvit ovat selvinneet. Etenkin menneen kesän aikana istutetut ovat vaaran kohteina.  Ne eivät ole ehtineet kasvattaa kunnon juuristoa. Sain paljon kasveja Lappalainen etelässä -blogin Nilalta. Saadut kasvit aiheuttivat dominoilmiön jo olemassa olevien kasvien keskuudessa eli yksi jos toinen kasvi löysi uuden asuinpaikan. Jännättävää minulla on siis yllin kyllin. 

Kartiovalkokuuset 25.2.2026

Keskiviikkona sain vihdoin vietyä varjostusverkot alapihan kahdelle kartiovalkokuuselle. Ne ovat olleet samalla paikalla jo vuosia. Istutusvuotta en muista, koska niiden kohdalla päiväys on jäänyt merkitsemättä. Kartiokuuset ovat kalliita ja hidaskasvuisia, joten niiden suhteen kannattaa nähdä vähän ylimääräistä vaivaa. 

Mahoniat 25.2.2026

Myös talon puistopäädyssä kasvavat mahoniat katsoin tarpeelliseksi varjostaa. Niissä oli jo joitakin ruskeita lehtiä, mitä ehdin säikähtää. Yhtenä talvena mahonioista kuivui useita oksia. Sain blogikavereilta neuvoja, että mahonia kestää kuivien oksien leikkaamista ja kasvattaa tilalle uutta. Kuten ne sitten tekivätkin. 

Omista huolista kannattaa puhua, kun aina löytyy apua ja asiantuntemusta. Ei ole mikään häpeä tunnustaa osaamattomuuttaan tai tekemiään mokia. Jokaiselle sellainen on varmasti tuttua. Tuntuu hyvältä saada neuvoja, joiden avulla tilanteet korjaantuvat. Tuntuu myös hyvältä olla joskus auttavana ihmisenä.

26.2.2026

Torstaina heräsimme tuuleen ja tuiskuun. Kuten illalla ennustettiinkin. Lunta oli pakkaantunut varaston oven taakse niin paljon, että ulos pääsi luikahtamaan vain vatsaa sisään vetämällä. Ensimmäisenä pitikin putsata ovi ja portaat. Lumitöitä riitti kahdelle ihmiselle puolentoista tunnin edestä. Iltapäivällä joka suunnasta tuulen pyörittämä lumisade muuttui vetisemmäksi. Aura saapui kadullemme vasta iltakahdeksan aikaan. 

Torstaiaamuna näin pitkästä aikaa peuran puistoalueella. Seurasin ikkunasta sen loikkimista syvässä lumessa. Samalla jännitin, oikaiseeko se yläpihalla meidän pihaan paikasta, jossa ei ole aitaa? Ei tullut. Pysähtyi jalkakäytävälle miettimään, mihin suuntaan jatkaisi matkaa. Lähti sitten siitä tien yli metsään.

Biolanin lämpökompostori on täynnä ja nollilla. Olen laittanut biojätteet anopilta perittyyn lämpökompostoriin, joka sekin alkaa jo täyttyä. Torstaina laitoin 5 litran kanisterin täyteen kuumaa vettä ja sen sitten Biolanin kompostoriin. Kanisterin vesi jäähtyy melko nopeasti, joten siihen on välillä vaihdettava kuuma vesi. Tyhjensin kompostorin marraskuussa, joten tilaa siellä kyllä on, kunhan massa alkaa muhimaan ja sen myötä painumaan alaspäin. 

Copaea scandens - Kelloköynnös 

Pari kelloköynnöstä on jälleen putkahtanut pintaan ja oikaissut koukkunsa. Tämä kuvan kaveri ei meinannut millään päästä eroon siemenen kuoresta. Suihkuttelin kuorta pehmittääkseni sitä. Kun siihen ilmestyi pieni rako, leikkasin kuorta varovasti teräväkärkisillä ristipistosaksilla. Tiesin ottavani suuren riskin vahingoittaa lehteä, mutta tiesin myös taimen piinan jatkuvan, ellei kuori irtoaisi.

Copaea scandens - Kelloköynnös 

Saksitemppuni auttoi. Pitkään tiukassa paketissa olleet sirkkalehdet alkavat vähitellen suoristua. Myös toinen kelloköynnös on edelleen siemenkuoren puristuksessa. Sen tilanne näyttää niin kinkkiseltä, että luultavasti jätän sen saksimatta.

Viikonlopun kävelyreissulla tapasimme ihanan punaturkkisen kissan, jonka hellyydenkipeydelle ei meinannut tulla loppua laisinkaan. Se pyöri jalkojamme hinkaten, rapsutuksia ja silityksiä pyytäen. Ja niitähän me sille annettiin. Tiedän kissan asuvan siinä lähellä, joten en ollut siitä huolissani. 

Hetken pelkäsin, että kissa seuraa meitä kotipihallemme. Ehkä se sieltä olisi omaan kotiinsa osannut palata, mutta onneksi kissa jäi odottamaan, tulisiko sen seuraksi uusia kävelijöitä.

Tämä lumipipo oli kiven päällä.

Ihan vielä emme voi talvelle hyvästejä jättää. Takatalvi saattaa koitella monta kertaa. Vääjäämättä olemme menossa kohti kevättä ja kesää. Sanokaamme heipat helmikuulle ja toivottakaamme maaliskuu tervetulleeksi. 

Aurinko pilven takaa,
välillä kurkistaa.
Ilo kevään tulosta,
mieleen tulvahtaa.