Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenapiirakka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenapiirakka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Namskis näitä omenoita!

Punakaneli

Rakastan omenaa miltei kaikissa sen olomuodoissa, mutta suoraan puusta tai puun alta poimittuna ja nautittuna se on kyllä kaikkein maukkainta. Omenasato on viime vuotista niukempi, mutta ihan hyvin niillä taas on päässyt herkuttelemaan. Kypsyminen näyttää olevan jonkin verran tavallista myöhäisempää. Huvituksia on saanut rouskutella usein jo elokuun lopulla, joten pari-kolme viikkoa niidenkin valmistuminen on ottanut enemmän aikaa.

Huvitus

Meillä on vain neljä satoa tuottavaa omenapuuta, joista yksi on syysomena, jonka nimestä en ole varma. Sen hedelmä olisi iso ja maukas, mutta järjestään joka vuosi se kärsii omenaruvesta. Omenarupi sinänsä ei haittaa hedelmän käyttöä, mutta ruven vuoksi se on altis myös muumiotaudille. Olemme miettineet koko puun kaatamista, sillä sen hedelmistä ei viime vuosina juurikaan olla päästy nauttimaan. Kukkiessaan syysomenakin on kaunis, joten minun puolestani saa olla. Puutarhassani moni muukin kasvi on paikkansa lunastanut pelkästään lyhyen kukinnan tuottaman kauneutensa vuoksi. 

Valkeakuulas

Valkeakuulas teki tänä vuonna kymmenkunta omenaa. Valkeakuulas on vähän toispuoleinen, sillä jänis pääsi sitä järsimään pahemman kerran yhtenä talvena. Puu toipui, mutta yksi iso haara siitä menetettiin. Valkeakuulaan hedelmät läpikuultavina ja mehukkaina ovat parhaimmillaan sellaisinaan syötyinä. 


Punakanelin raakileita olisi pitänyt karsia enemmän. Jonkun verran se tiputti pikkuruisia omenoita itsekin, mutta yksittäisten omenoiden kokoa olisi saanut kasvatettua karsimalla enemmän. Huvituksessa on joka vuosi aika mukavasti omenaa. Paitsi toissa vuonna, jolloin ei monen monta omenaa tullut ylipäätään. Viime vuotisen ennätyssadon vuoksi ajattelin, että nyt olisi lepovuosi, vaan yllättävän paljon hedelmää silti puut kantavat. Tosin niihin on iskenyt ensimmäisen kerran omenakääriäinen, mikä jonkin verran verottaa sadon käyttöä. Ainakin pitää enemmän pilkkoa ja putsata saadakseen suurimmat matojen kaivamat onkalot pois.


Alkuvuosina laiminlöin omenapuiden leikkaamisen pitkälti osaamattomuuden vuoksi. Siksi meidän omenapuumme ovat aivan liian korkeita ja osa oksista niinikään liian pitkiä. Ryhdyin puita paremmin hoitamaan ja leikkaamaan ja nyt olen päässyt tilanteeseen, jolloin kevättalvella ei kovin paljon leikkaustarvetta edes ole. Suurin leikkausoperaatio ajoittuu elokuun lopulle, jolloin poistan kaikki kesän aikana kasvaneet vesiversot. Jonkun verran olen ohjaillut nuorempia oksia taipumaan alaspäin käyttämällä painoja. Käyttökelpoisen painon saa esimerkiksi laittamalla pieneen pussiin tai sukkahousun lahkeeseen kiviä ja sitomalla sen löysästi oksaan. Kivien kokoa ja määrää vaihtelemalla saa painosta sopivan.


Valtaosa omenoista meillä syödään sellaisenaan. Runsassatoisina vuosina olen tehnyt myös hilloa ja mehua. Meillä käytetään aika vähän hilloja, eikä mehujakaan kovin paljon kulu, joten vaikkapa piirakkaan omenoita pilkkoessani lohkon samalla kulhollisen tai pari niitä pakkaseen. Siten ei tarvitse päivätolkulla seisoa pilkkomassa omenoita talveksi talteen. Homma hoituu pienissä erissä sitä mukaa, kun sato kypsyy.


Oman puutarhan sadosta on mukava valmistaa syötävää. Omena toki taipuu moneen suolaiseen ruokaan, mutta parasta se on minusta piirakan täytteenä. Viikonloppuna testasin pariakin löytämääni ohjetta.


Omenapaistos marenkipinnalla oli enemmänkin jälkiruoka ja sen valmistaminen eri vaiheineen vaati enemmän aikaa ja paneutumista. Ohje tähän omenapaistokseen löytyy tästä

Sen sijaan ohje, jonka laitan tähän teillekin, oli kohtalaisen yksinkertainen ja nopeatekoinen. Lopputulos oli todella herkullinen. Ohjeen mitoituksella taikina riitti hyvin uunipellilliseen. Kuten ohjeessa mainitsen, korvasin kermaviilin rasvattomalla rahkalla, koska sitä löytyi jääkaapista. Kermaviiliä ei. 

Viikonloppujen leivontainnostuksia usein hillitseekin tarvittavien aineiden puute. Harvassa ohjeessa kerrotaan, millä jokin ainesosa voidaan tarvittaessa korvata. Joskus otan riskin ja kokeilen jotain kaapista löytyvää. Toisinaan onnistuu, toisinaan ei sitten ollenkaan. Kauppaan en yhden kermaviilin vuoksi lähde, ellei ole ihan pakko. Harvoin sellaista pakkoa tulee.

 
Omenapiirakka

Pohja
200 g voita
2½ dl sokeria
4 munaa
2 prk (ä 180 g) kermaviililä, jonka korvasin maustamattomalla rahkalla
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa

Päälle
800 g omenaa lohkoina
2 rkl sokeria
kanelia

Valmistusohje
  • Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää huoneenlämpöiset munat yksitellen samalla vatkaten. Lisää kermaviili ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
  • Sekoita tasaiseksi, vältä turhaa sekoittamista.
  • Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle (-pellille). Asettele pohjan päälle omenalohkot, sokeri ja kaneli.
  • Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 25 min. Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.
"Minulle maistuisi myyräpiirakka."


PS. Ruokaan ja syömiseen liittyen luin Rakkautta ja maan antimia -blogin Marketan erinomaisen postauksen  "Miksi ruokaa heitetään roskiin?", ja muita sekalaisia mietteitä ruuankulutuskäyttäytymisestä! Marketalla on usein hyviä ja ajatuksia herättäviä kirjoituksia. Suomalainen kotitalous tuottaa ruokajätettä 140 kg vuodessa, mikä on hirvittävä määrä myös rahana laskettuna, puhumattakaan aiheen eettisestä puolesta. Käykääpä lukemassa Marketan postaus.
 

tiistai 2. lokakuuta 2012

Syyskranssi



Saa sitä tällainen poropeukalokin jotain aikaan, kun on hyvät ohjeet. Mökkipuutarhassa -blogin kautta päädyin englanninkieliseen sivustoon, jossa on noiden vaahteraruusukkeiden yksityiskohtainen ohje, vaihe vaiheelta kuvattuna. Koska omat vaahterat ovat vielä kovin vihreitä, lähdin kävelylle muovikassilla varustettuna ja sainkin kerättyä hienon värisiä vaahteranlehtiä. Niitä olisi vain saanut olla toinen mokoma lisää, sillä homman edetessä totesin, että kannattaa tehdä muhkeita ruusukkeita. Siihen ei kuitenkaan enää ollut varaa, lehdet alkoivat uhkaavasti vähetä. No, tuollahan noita maahan pudonneita lehtiä on läjäpäin, kunhan ehtii jossain välissä käydä keräämässä. 

Kranssin pohjana käytin keväällä leikkaamastani villiviinistä punottua kehää, joka oli kyllä syksyn sateissa hiukan vettynyt. Löysinpä yhden pihlajankin, josta linnut eivät vielä olleet ihan kaikkia marjoja napsineet, joten sain jokusen marjatertunkin kranssiini laitettua. Aika jännän tuntuista tuo kostea vaahteranlehti; muistutti ohutta nahkaa. Natisi nahkan tavoin sormissa pyöritellessä.

Täytyy sanoa, että olin tavattoman ylpeä itsestäni. Jokainen ihminen osaa kuulemma jotain, mutta minusta tuntuu, että minä osaan yhdestä sun toisesta jotain, mutten mistään mitään kunnolla. 

Nyt on sitten uusi kranssi ulko-ovessa. Taidanpa iltapäiväkahvin jälkeen mennä pihamaalle käärimään noita vihertävän keltaisia, oman puun lehtiä ja tehdä vaikka ruusukimpun ystävälle. Sen huomasin, että kosteat lehdet kuivuvat sisäilmassa nopeasti ja kuivuessaan ne alkavat kutistua ja käpristyä. Jos aikoo tekeleitään tuoda sisälle, on ne näköjään sidottava erityisen tiukasti, jotta lehdet kutistuttuaan eivät rapisisi kimpuista tai kransseista lattialle.

Omenasato alkaa vähitellen hiipua. Vielä on puissa Punakanelia ja Åkeröä, muut puut on jo syöty puhtaiksi. Leivoin tänään pari omenapiirakkaa ja samalla pilkoin taas omppuja pakastimeen. Pusseihin pakatut omenapalat vievät vähemmän tilaa ja sain niitä ujutettua marjarasioiden väleihin. Omppuja on kyllä tullut syötyä niin mahdottomia määriä, ettei paremmasta väliä.

Huomenna lähden Seitsemän veljeksen kotikuntaan eli Nurmijärvelle ruokkimaan tyttären kissoja. Tytär on lähiopetusjaksolla Ypäjällä, jossa hän opiskelee kengitysmestariksi ja hänen kaksi kissaansa saavat hetkeksi mummin seurakseen. Mummin täytyykin muistaa, ettei laita mustia farkkuja ylleen - tai ainakin, että ottaa tarraharjan mukaansa.


Tämä omenapiirakka on sellainen amerikkalaistyyppinen Apple Pie, joka maistuu myös hieman lämpimänä esimerkiksi vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa. Olen ottanut ohjeen muutama vuosi sitten Helsingin Sanomista. Tykkään laittaa paljon omenapaloja, jotta täytteestä tulisi mahdollisimman mehukas. Tänään tein kaksi piirakkaa, joista toisen leivoin kaupan alumiinivuokaan ja toisen tuohon pienempään keraamiseen piirakkavuokaani. Niinpä tuplasin ohjeen. Normaalisti teen puolitoistakertaisen taikinan, sillä isomman piirakkavuokani halkaisija on 31 cm.

OMENAPIIRAKKA

150 g margariinia                           
1 dl sokeria  
1 muna
4 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta  

Täyte:

n 1 l omenapaloja
1 dl fariini- tai hienoa sokeria
3/4 dl perunajauhoja
runsaasti kanelia

Sekoita margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita taikina tasaiseksi ja laita hetkeksi jääkaappiin.

Lisää litraan omenapaloja 1 dl fariini- tai hienoa sokeria, 3/4 dl perunajauhoja ja runsaasti kanelia. Sekoita ja anna sokerin, perunajauhon ja kanelin hetken imeytyä omenapaloihin.

Jaa taikina kahtia, kaaviloi toinen puoli pohjaksi ja lisää omenaseos pohjan päälle. Kaaviloi toinen puoli taikinasta ja laita piirakan päälle kanneksi. Painele reunat kiinni haarukalla ja pistele myös muutama höyryreikä kanteen.

Paista 200 asteessa 20-25 min. uunin alatasolla.