maanantai 19. maaliskuuta 2018

Korvikehoitoa pälvipaikkoja odotellessa


Muutaman plusasteisen ja sateisen harmaan päivän jälkeen olemme saaneet tänne etelään aurinkoisia pakkaspäiviä. Auringonpaiste on ihanaa ja lievittää kevään odotusta. Aurinko myös lämmittää ja näinä kylminäkin päivinä lämmön vaikutuksen näkee vettä tiputtelevissa jääpuikoissa ja lumen koostumuksen muutoksena etenkin talojen seinustoilla.

Käytävän hiekka alkaa vähitellen ilmaantua näkyville.

Kovin lohdullisilta eivät säätiedotukset tulevina päivinä näytä. Ainakaan kevään edistymistä ajatellen. Öisin on luvassa jopa toista kymmentä pakkasastetta ja useimmiten päivisinkin mittari pysyy pakkasella auringosta huolimatta. 

Maaliskuun viimeiselle päivälle osuu kuun toinen täysikuu (tulipa monta kuu-sanaa yhteen lauseeseen). Olen huomannut, että usein talviaikaan nousevan kuun ja etenkin täysikuun aikaan on kylmää. Kunhan kuu alkaa jälleen pienentyä, saattaa hyvinkin kevät vihdoin edistyä. 

Huomautettakoon, etten ole mikään ilma- tai säätieteen ammattilainen. Ihan vaan omanlaiseni, mututuntumalla höpöttävä "sammakkotohtori". Niinpä kaikki ennustukseni saattavat mennä täysin pieleen siinä, missä onnistuakin.
 
Kirjopikarililja on vielä nuppuinen.

Koska tässä voi vielä mennä hyvä tovi aikaa, ennenkuin pääsemme oman maan piippoja ihastelemaan, on syytä hankkia sisätiloihin korvikehoitoa. Sitä saa kaikista kukkia ja kasveja myyvistä liikkeistä. 

Aika kiva, että kaupoissa on leikkokukkien lisäksi yhä enemmän myös pikkuisia sipulikukkia. Tete-narsisseja on saanut jo vuosia, mutta nyttemmin myös helmililjoja ja kirjopikarililjoja on ihan markettienkin kukkapisteissä paremmin varustelluista kukkakaupoista puhumattakaan.


Kaikki sisällä kukkineiden kevätkukkien sipulit olen istuttanut myöhemmin omaan puutarhaan. Tete-narsissit eivät ole kovin hyvin menestyneet, mutta esimerkiksi helmililjat ovat jatkaneet uutta elämää puutarhassani.

Toistaiseksi olen ostanut vasta yhden tete-narsissiruukun ja se on jo kukkimisensa kukkinut. Sisätilojen lämpö tekee sipulikukista aika lyhytaikaisia iloja, ellei niitä jaksa tai muista siirtää yöksi viileämpään. Kovasti mieli tekisi laittaa sipulikukkia vaikkapa sisäänkäynnin kukkalaatikkoon, mutta luvatuilla pakkasilla se taitaa olla rahan tuhlausta. Pääsiäiseen on pari viikkoa. Ehkäpä silloin on jo tilanne lämpötilojen osalta keväisempi.


Tulppaanit ovat edullisia ja niitä on erittäin hyvin saatavilla. Vaan ei inkaliljan oksakaan kovin kallis piristys ole. Edellinen inkaliljakimppuni kesti peräti kolme viikkoa. Nyt ostin oman kylän kukkakaupasta kaksi valkoista ja yhden syklaamin punaisen oksan. Yhdessä oksassahan on monta kukkaa, joten välttämättä ei montaa oksaa edes tarvita.


Viime viikolla tein kotiinpaluureissulla pyrähdyksen Plantsuun. Kuulin, että siellä olisi pistokkaita ja olihan siellä. Tarjolla olisi ollut pelaguita, petunioita ja muutamia muitakin pistokkaita, mutta viime kesänä hyvin menestyneistä verenpisaroista innostuneena päädyin tälläkin kertaa niihin. 

Yksi iso ruukullinen viimekesäisiä verenpisaroita asustaa lämmittämättömässä autotallissa, mutta pelkäänpä niiden olevan kuoleman omia. Vielä tammikuun alussa autotallissa oli +9 lämpöastetta, mutta pakkasilla mittari tipahti kiivaaseen tahtiin kohti nollaa ja öisin ilmeisesti allekin. Olisi pitänyt siirtää ruukku paukkupakkasten aikaan johonkin lämpimämpään paikkaan, vaan arvatkaa, muistinko. En tietenkään. Vielä sitä pelaguuruukkuja nostelee sisätilojen ikkunalaudoille, mutta entäpä sellaisia 10 litran ruukkuja. Ei niille oikein ole sopivia paikkoja, kun se unelmien viherhuonekin yhä antaa odottaa itseään.


Leikkokukkien ja keväisten sipuliasetelmien katselemisessa on sekin hyvä puoli, että katse kulkeutuu niiden pariin, eikä tarvitse tuijottaa auringonvalon paljastamia likaisia ikkunoita. Aina ne ikkunat ovat tähän aikaan vuodesta ikävän harmaan täplikkäitä, mutta tammikuun loppuun saakka tauotta jatkuneen tierempan vuoksi meidän ikkunat ovat nyt kerrassaan järkyttävän pölyiset. Remppamiehet palaavat talvilomilta huhtikuussa ja pölypilvet aloittavat seilaamisensa kohti ikkunoitamme taatusti heti lumien sulattua. 

Niin tai näin, mutta aion pestä ikkunat oitis, kun sää sen sallii. Onhan se nyt huomattavasti hauskempi katsella sorarekkoja ja kaivinkoneita edes hetken aikaa puhtaan lasin läpi. Ja tierempasta huolimatta haluan päästää myös kevään kotiimme myös ikkunoiden lävitse.



41 kommenttia:

  1. Pätevän oloista korvikehoitoa! Meilläkin on ollut tapana laittaa talteen ja istuttaa uudelleen kaikki kukkivina ostetut sipulit. Välillä joku onkin kukkinut uudestaan ja suuri osa lähtee ainakin itämään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin noista sipulikukista saa tuplailon ja hyödyn, kun ne laittaa maahan jatkamaan elämäänsä.

      Poista
  2. Siellä etelässä onkii ollu lauhempii keliä kun tiällä. Sipulikukat on tullu tännekkin tarjolle, en vielä oo ostanu. Eivät vielä ulukona pärjee, sisällä kestäävät vuan hetken. Kaikki kukkineet sipulit miekin istuttelen penkkiin, hyäsintti ei kuki hyvin uuvestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman hyasintin olen nähnyt maassa kukkivan uudelleen, mutta kovin pieni ja vaatimaton se kukinta maassa on ollut. Vaan iloinnut olen niistäkin vähistä.
      Muutama päivä on nyt ollut lauhempaa, mutta ihan kunnon yöpakkasia on taas tuleville öille luvassa. Kevättä odotellaan edelleen.

      Poista
  3. Oikein ihanaa korvaushoitoa!
    Minäkin hypistelin noita verenpisaran pistokkaita, mutta päädyin ostamaan pelargonian pikkutaimia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jälkikäteen vähän harmittaa, että jätin pelaguun pistokkaat ostamatta. Olisi ollut muutama herkku. Pitäisiköhän tehdä uusintareissu.....?

      Poista
  4. Korvikehoitoa tarvitaan ehdottomasti! Eikä tule edes kovin kalliiksi, viime viikolla täällä oli Prismassa tete-narsissit 50 snt/ruukku. En kyllä ostanut, kun olin jo aikaisemmin hankkinut erinäisiä ruukkuja erilaisia sipulikukkia...
    Kyllä se ihan vanhankansan tietoa on, että täydenkuun aikana on kylmempää.
    Silloin kun vielä kasvatimme mansikoita, piti vielä kesäkuussakin seurata täydenkuun aikaa, silloin yleensä yöhallat iskivät!
    Meilläkin ikkunat kaipaisivat kipeästi pesua, mutta onneksi on säleverhot ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tete-narsisseja on saanut nyt tosi halvalla. Viime vuonna sain pääsiäisen jälkeisenä arkipäivänä Honkkarista likimain ilmaiseksi kassillisen ihan nuppuisia narskuja, joita sitten laitoin ulos. Nyt saattaa kauppoihin jäädä ostamattomia narsisseja, kun pakkasten vuoksi ihmiset eivät niitä välttämättä ulos laita. Ehkäpä saan taas edulliset kevätkukat terassille.
      Onneksi on säleverhot. Niillä saa näppärästi ikkunoiden vesiroiskeet katseelta vähän piiloon.

      Poista
  5. Kiitos, korvikehoitoa nyt tarvitaankin, lunta tulee taivaan täydeltä...
    Täytyykin ajella Plantageniin katsomaan mitä on vielä tarjolla.

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on täälläkin ripotellut tasaiseen tahtiin. Aika märkää se on, kun takkikin kastui kotiin tullessa.
      Jätä sinne Plantsuun muutama pistokas minullekin. Saatan tehdä toisen ostosreissun.
      Mukavaa viikon alkua sinullekin!

      Poista
  6. Onpas kauniita kukkia <3 Ja siellä rupeaa jo ensimmäisiä pälvipaikkoja ilmestymään! Viime kesänä laitoin ensimmäistä kertaa tete-narsissit ruukusta maahan, jännä nähdä, nousevatko sieltä keväällä. Helmililjat olen aina laittanut kukkapenkkiin ja hyvin siellä ovat jatkaneet kasvuaan, muita sipulikukkia minulla ei ole tainnut ruukuissa ollakaan... Aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tete-narsissit eivät ole minulla kunnolla kukkineet. Vain muutama hassu kukka on ilmestynyt. Siitä huolimatta istutan kaikki sisälle ja ruukkuihin hankkimani narsissit maahan. Onpahan ainakin annettu niille mahdollisuus.
      Aurinko on piiloutunut pilvien ja räntäsateen taakse, mutta kevättä sekin tietää. Mukavia kevätpäiviä sinullekin!

      Poista
  7. Vaikka on lunta, jäätä ja pakkasta, niin auringossa on jo voimaa! Sitkeästi se sulattaa piteneviä jääpuikkoja. Pitääpä horjahtaa seuraavan kerran helmihyasintteihin, kun kohdalle osuu. Mukavaa alkanutta viikkoa, Between!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringossa sulavien jääpuikkojen vesitipat vasta keväisiä ovatkin. Ja linnut ovat selvästi heränneet laulamaan. Talvi nyt vähän sinnittelee ja kiukuttelee, muttta kyllä se vielä väistyy.
      Horjahda vaan helmihyasintteihin. Sööttejä ovat.
      Samoin sinulle oikein mukavaa viikon alkua ja koko viikkoa!

      Poista
  8. Kiva että Plantagenista löytyi pistokkaita :)
    Vaikuttaa siltä, että talvi on tullut jäädäkseen: nytkin pyryttää kunnolla lunta ja pakkasöitä on luvassa vielä pitkään. Korvikehoidot ovat todella tarpeeseen. Kauniita helmi- ja pikarililjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi nyt meitä kiusaa ja taistelee kevään kanssa. Kyllä se tästä väistyy, vaikka hitaanlaisesti. Tänään ainakin taivaalta on satanut räntää, mutta jospa se onkin sitä vanhan surmaa.

      Poista
  9. Sulla siellä on nuppuja ja pistokkaita. Näkyy olevan pieni sulakohta.
    Kyllä se kevät sieltä tulee, vaikka lumiselta näyttää ja lisää tuli tänään, onneksi aurinko myös näyttäytyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta ja räntää on täälläkin tänään satanut ja yöpakkasia on luvassa. Vaan auringon näkyessä se lämmittää jo kovasti ja vähitellen kevät voittaa. Uskokaamme niin.

      Poista
  10. Oi, kirjopikariljoja, niitä ei ole tullut minulle kaupassa vastaan. Olen selvästi käynyt väärissä kaupoissa. Pälvikohtia odetellaan vaikka voi mennä vielä pitkä aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin viime päivien kylmä puhuri viittaa siihen, että vielä saadaan pälvipaikkoja odotella.

      Poista
  11. Ihania kukkia! Kyllä se tuo aurinko jotenkin on piristänyt jo, vaikka lumet eivät vielä sula. Paitsi katolta putoilee ja koko ajan kolisee jossain päin. Tiellä liikkuessa katselen tien varsia, milloin alkais näkyä sulamista penkoissa, mut vähäistä on.
    Todellakin sais jo alkaa sulaminen. Kukkia pitäis hankkia, vaikka tulppaaneita edes ja nuo helmililjat on niiin söpöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanit ovat ihania ja niitä on onneksi nykyisin melkein joka marketissakin. Piristävät siinä, missä nämä uudemmat houkutukset.

      Poista
  12. Samaa siedätyshoitoa täälläkin nautitaan. Aurinko sulattaa jo kummasti, vaikka mittari pysyisi pakkasen puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja parhaiten se aurinko sulattaa kevättä kiivaasti odottavaa mieltä.

      Poista
  13. Kevään kaipuu on jo kova ja kukat ovat kyllä parasta terapiaa🌸 Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Nyt kukkaterapia on ehdottomasti tarpeen. Sen verran kylmää taas ulkona on.

      Poista
  14. Kauppojen sipulikukkatarjonnasta kuin myös kausi- ja ruukkukasveista on tosiaan hyvä hakea apua kevään kukkakaipuuseen ja näitä kaikkia on onneksi aika hyvin saatavilla marketeista.
    Itse en ole vielä sipulikukkia hankkinut, vaan enemmän olen mennyt leikkokukilla tähän saakka. Pääsiäinen lähestyy ja viimeistään silloin on sipulikukkien vuoro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäiseksi minäkin ajattelin hankkia narsisseja ja ehkä jotain muutakin keltaista. Kukista on niin paljon iloa, ettei niihin käytetty raha ole laisinkaan tuhlausta.

      Poista
  15. Meillon pihas viälä täys jäätikkö, vaikka räystähät jo tippuuki. Korvikehoiros kukat onki numero 1. Moon viälä turvautunu kellarin sipuliruukkuuhi. Krookusruukut on kohta kukintansa kukkinu. Narsissiruukun nostin eilee ylähä. Saa nähärä osuuko kukinta likimainkaa pääsiääseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kasvatetut narsissit ovatkin parhaasta päästä kukkaterapiassa. Toivottavasti ilahduttavat sinua juuri pääsiäisenä.

      Poista
  16. Kiitos Between! 👍
    Korvikehoitoa tässä todella tarvitaan ja kyllä se hetkeksi auttaa, auttaa rohkeasti katsomaan ulos tätä tuulta ja pienoista lumituiskua. Olisin ihan huolesta onneton jos emme olisi käyneet viime viikolla muutaman päivän pikapyrähdyksellä katsastamassa kesäkodin talvea. Onneksi siellä näytti kaikki hyvältä ja kellarissakin oli mittari pysynyt lämpimän puolella.
    Täällä kotona mieltäni ilahduttaa narsissiruukku ja ihana kukkiva syötäväksi ja silmäniloksi kasvatettu orvokkiruukku. Pikkuinen ruukku on kesäkodin läheltä paikallisen kasvihuoneyrittäjän yrttipöydältä.
    Toivottavasti verenpisaruukkusi ovat vielä hengissä ja jaksavat aloittaa uuden kasvun. Näin keväällä kun verenpisara alkaa uumoilla uudesta kasvukaudesta se usein kuitenkin kuolee kuivuuteen eli sitä pitää varovaisesti kastella ja suihkutella. Minulla ovat isot ruukut vielä kesäkodin kellarissa mutta nyt käydessäni niitä varovaisesti kastelin ja kuivan näköisiä varsia suihkuttelin. Toivotaan kaikkea parasta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kevään aina vaan jatkuva kylmyys vaatii kunnon terapiakeinoja. Kukilla se onnistuu, mutta jos kylmyys jatkuu, täytyy varmaan ottaa suklaa avuksi ja turruttaa itsensä sillä.
      Mukava kuulla, että kesäkodissa kaikki oli hyvin. Jospa lumet pian alkaisivat sulaa ja voisitte suunnata sinne auton nokan vähän pidemmiksikin ajoiksi.
      Kiitos vinkistä, täytyypä suihkutella verenpisaraa. Jospa se alkaisi virkistyä.

      Poista
  17. Pientä kevään tuntua muuten vielä talviseen maaliskuuhun. Uskallauduin laittamaan tete-narsisseja jo kuistille. Joudun niitä kuskaamaan vielä joinakin öinä sisälle, kun lupailee liikaa pakkasta. Toivotaan että kuitenkin selviävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime yö oli tosi kylmä. Meillä oli aamulla -16. Toivottavasti muistit tuoda narskusi sisälle. Ja toivotaan myös, että vihdoin lämpenisi.

      Poista
  18. Juu, näihin on tyytyminen vielä useamman viikon ajan, luulen. Mutta mikäs siinä, kun ovat niin kauniita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tylyltä nuo säätiedotukset näyttävät. Täytyy varmaan pian tehdä uusintareissu kukkakauppaan.

      Poista
  19. Juu korvikehoitoa taimikasvatuksen parissa täälläkin, hyvää kevätpäivän tasausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle, vaikka vähän jälkijunassa.
      Mukavaa tavata sinut täällä kommentoimassa. Löysin blogisi ja tulen sinne vastakäynnille.

      Poista
  20. Kyllä nyt siedätystä tarvitaankin, tänään taisi tulla talven lumisade-ennätys, ihan järkyttävä määrä lisää lunta ja eikun pakkanen vaan kiristyy - mitä ihmettä! Kävin lumikaaoksessa Honkkarissa hakemassa multaa ja nappasin oven pielestä ostoskoriin muutaman keltaisen hyasintin - heti tuli keväisempi olo:) Nuo kirjopikarililjat on kyllä kauniita, täytyy lähteä niitä etsiskelemään. Ja inkaliljat ovat yksi suosikeistani juuri kestävyytensä puolesta, toki muutenkin siroja ja kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkaliljoja toki olen kaupoissa nähnyt, mutta jostain syystä niitä ei ole tullut ostettua. Nyt, kun olen ne löytänyt, ovat saaneet minusta iäisen ystävän. Kauniita ja todella kestäviä maljakossa.
      Aika epätoivoiselta kevään edistyminen näyttää, mutta jatketaan toivomista ja odottamista.

      Poista
  21. Minä olen ratkaissut pölyt ja liat paljastavan valo-ongelman siten, että räpsäytän sälekaihtimet kiinni sillä hetkellä, kun alkaa ahdistaa. Meidän leveysasteilla pääsen ikkuanpesuun vasta toukokuun lopulla - ellen halua kesänkestävää kröhää.

    Kauniita ovat kuvasi, niin kauniita.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!