maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kesäpäivän kaunottaret

Pioni Sarah Bernhardt

Kuten lähes joka kesä, pionien kukinnan aikaan tulee vähintäänkin yksi kunnon kaatosade. Niin myös tänä vuonna. Valtaosa pioneistani oli jo avautunut, joten pelkäsin torstaisen sateen hakkaavan koko kauneuden maata vasten. En sentään käynyt virittelemässä pionien ylle sateenvarjoja. Ei olisi riittänyt yksi eikä kaksikaan varjoa vanhimmalle penkille. 


Olen hankkinut muutamia tanakoita pionitukia ja yleensä laitan ne paikoilleen jo paljon ennen, kuin pionit aloittavat kukintansa. Niin myös tänä vuonna. En vain ollut osannut arvioida, että pionien nuppuvaiheessa menee niin kauan ja että pionien varret kasvattaisivat mittaa siinä samalla. Kukinnan alkaessa kävin kiskomassa tukia vähän ylemmäs, mutta tulos ei ollut kovin hyvä. Osa raskaista kukista oli jo ehtinyt taipua niin pahasti, ettei niitä tukemallakaan saanut enää kauniisti esille. Kerrankin pioneja on maljakoissa sisällä tuoksumassa ja ihastuttamassa.


Jossain vaiheessa kuvittelin olevani perillä omien pionieni nimistä. Nyt tuntuu, että ainoastaan Sarah Bernhardt vastaa tietojani ja kuvauksia. Kaikki muut näyttävät enemmän tai vähemmän erilaisilta, kuin mitä niiden pitäisi olla. Onko jolla kulla hyviä vinkkejä sivustoista, joista voisi käydä bongaamassa tuntomerkkejä pioneille? Sinänsä on tietysti ihan sama, minkä nimisiä penkeistä löytyvät pionit ovat. Ihastuttavia kaikki. En ole tainnut vielä rumaa pionia nähdäkään.

Rosa rugosa 'Sointu'

Viikonloppu on ollut upean kesäinen ja lämmin. Juuri sellainen, jollainen kunnon kesäinen loma tulee ollakin. Harakkaemo kahden kinastelevan ipanansa kanssa pyörii edelleen päivittäin pihapiirissä ja siellä täällä naapurien ruohonleikkurit ovat ahkerasti säksättäneet. Sunnuntaipäivän kuumimman ajan oli aika hiljaista, sillä keskellä heinäkuuta Suomi on edelleen aika lailla kiinni. Monet ovat vielä mökeillä, matkoilla ja ties missä kesälaitumilla.

Rosa rugosa 'Ritausma'

Aurinkoinen kesäpäivä on laittanut ruusut kukkimaan ja niiden tuoksu leijailee vienona ohi kulkiessa. Osa ruusuista, kuten juhannusruusu, Suviruusu ja Tornionlaaksonruusu sekä Tove Jansson ja Viljamin keltaruusu ovat jo lopettaneet kukintansa. Teresanruusu, punalehtiruusu, Hansaruusu, Omenaruusu, Neilikkaruusu, Sävel ja Valamonruusu sekä Hurdal taitavat olla parhaimmillaan. Sointu, Lumo ja Ritausma aloittelevat. Ilo ja Kirjoapteekkarinruusu sekä Duchesse de Montebello ja sammalruusu ovat vielä nupulla.

Rosa 'Lumo'

Yhtenä päivänä sain siivottua ruusupenkin. Rikkaruohoja siellä ei pahemmin ollut, mutta lilakukkainen pioniunikko oli siementänyt ja unikoita kasvoi paikoin niin tiheästi, että esimerkiksi vielä aika pienikokoinen Ilo-ruusu hukkui kokonaan unikoiden lomaan. Oli tehtävä valinta ja valitettavasti se koitui pioniunikoiden kohtaloksi. Halusin ruusulle ilmaa ja valoa, jotta se ei nuppuineen tukahtuisi vankoiksi ja korkeiksi kasvavien pioniunikoiden katveeseen. Pioniunikoita nousee kahden omenapuun alta riittävästi. Samoin vanhan kompostin paikalla on ihan kunnollinen pioniunikkoviidakko.

Rosa rugosa 'Sävel'

Sävel-ruusu on kukkinut yli kahden viikon ajan todella runsaasti. Oksat nuokkuvat nuppujen ja eri ikäisten kukkien painosta. Pensas ei vielä ole kovin suuri ja tällä hetkellä näyttää, että siinä on enemmän kukkia, kuin lehtivihreää. 

Rosa francofurtana 'Splendens' - Valamonruusu

Jos komean ja runsaasti kukkivan ruusun pihaasi haluat, valitse Valamonruusu. Siitä tulee nopeasti suuri ja näyttävä. Sekin on täynnänsä loistavan punaisia kukkia. Kaikenlaiset pörriäiset näyttävät Valamonruususta tykkäävän, sillä yllä oleva kuva taitaa olla ainoa, jossa ei yhtään mehiläistä tai muuta siivekästä näkynyt.


Kun nyt pörriäisistä tuli puhe, kultakuoriaiset ovat ihastuneet tähtiputkiin. Muutamana päivänä näitä auringossa eri väreissä kimaltavia kuoriaisia oli miltei jokaisessa tähtiputken kukinnossa. Eipä kavereita pahemmin korkeuksissa päätä huimaa, sillä pysyivät hyvin kukissa tuulen niitä heilutellessa.

Muutenkin tänä kesänä koko puutarha on ollut täynnä monenlaisia siivekkäitä ja siivettömiä ötököitä, mutta erittäin vähän kasveille selkeästi haitallisia ötököitä. Salaatit ja lehtikaalit ovat reiättömiä. Ruusunnupuissa vain muutamissa mönkii kirvoja. Ja jotenkin tuntuu, kuin lehtokotiloitakin olisi tavallista vähemmän. Nyt pitää koputtaa puuta, etten vaan manaa niitä kömpimään esiin jostain koloistaan. Eiköhän ne vielä esille ilmesty. Kallionauhuksen lehdet ainakin ovat perinteisesti varsin "pitsimäiset", joten tuskin kotilot ovat minua ja kasvejani hylänneet. 


Sormustinkukkia on tänä kesänä paljon, kuten jo syksyllä monet uumoilivat. Ilmestyihän pieniä lehtiruusukkeita loppukesästä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Aika kiva olisi, jos ne saisi kasvamaan nätisti tietyissä kukkapenkeissä. Enää en jaksa heidän kanssaan kiistellä. Se taisto on käyty loppuun ja sen minä hävisin. Nykyisin sallin niin sormustinkukkien kuin akileijojenkin vaeltaa ja olen pelkästään iloinen, että suostuvat puutarhassani asustamaan.


Sunnuntaipäivän päätteeksi kävin leikkaamassa nurmikon. Tuleville päiville on luvattu aika lämmintä, mutta myös sateita. Nurmikonleikkuu on niitä hommia, jota varten täytyy vähän sääennusteita kuikuilla. Jos sadepäiviä on useita peräkkäin, nurmikko ehtii venyä ja kasvaa ärsyttävän pitkäksi. Tykkään hoidetusta nurmikosta. Pelkästään nurmikon leikkaamalla saa nopeasti ja helposti puutarhan näyttämään paljon siistimmältä. 

Rosa Therese Bugnet

Oikein mukavaa ja kesäistä viikkoa kaikille!
 

55 kommenttia:

  1. Ihanat kukkijat sulla. Tairan sittekki hommata tuan Theresen, rungollisena, hiano. Meillon tosi vähä mitää pörriääsiä, ei kuulu kukista tuttua surinaa ja pörinää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teresanruusu on kaunis ja rungollisena varmasti upea. Mehiläisiä ja kukkakärpäsiä on ehkä tavallista vähemmän, mutta kaikenlaisia outoja ötököitä sitäkin enemmän.

      Poista
  2. Onpa upeita kukkia. Monilla on näihin aikoihin kuvia blogeissa pioneista ja ruusuista, mutta ei niihin koskaan kyllästy, ne vaan ovat niin kauniita. Sormustinkukka on myös niin kaunis. - Aurinkoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Sateisena päivä alkoi, mutta näin illan suussa jo aurinkokin paistaa.
      Aika samat kukat kaikkien blogeissa toistuu, mutta ei niihin kyllästy. Ja aina löytyy myös uusia versioita tutuista kukista. Monen monta kasvia minunkin puutarhaani on blogituttujen esittelyn kautta päätynyt.

      Poista
  3. Onpa ihanaa pioneiden kukintaa pihallasi ja upeita ruusuja. Pionien kodilla on hyvät sivut ja valikoima kiitettävä myös Ruotsin pioniseuran sivuilla kannattaa käydä (http://pionisten.se), sieltä kannattanee mennä katsomaan pionien kuvia ja nimiä. Nimilaput hukkuvat helposti myös minulla ja muutaman kerran on sattunut noita vaihdoksia - on tullut ihan muuta kuin on ostanut, mutta eihän se haittaa vaikka pionilla ei ole nimeä, upea kukinta riittää ilman muuta.

    Upeita ovat myös ruususi! Ihanaa tuoksua! Voi mikä unelma - unikkoviidakko :D :D :D

    Olen kuullut aikas monelta, että kotiloiden määrä tänä kesänä on ollut tavallista pienempi! Josko nämä muutama lumeton talvi on ollut kotiloille turmioksi, toivottavasti!

    Mukavaa lomakeliä on luvattu, toivottavasti kaatosateita ei tulisi. Iltapäivälle luvattiin ukkostakin! Tuota sadesuojaa olen myös harkinnut niin pioneille kuin ruusupapuressukalleni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Pionien kodin sivustoja kävinkin selaamassa, sillä osa pioneistani on sieltä kotoisin. Tuo ruotsalainen sivusto täytyykin tsekata seuraavaksi.
      Tänään on vettä piisannut. Vaakatasossa ja pystyssä ja varmaan osa kaatosateesta loiskui yläsuuntaankin. Onneksi nyt paistaa ja on lämmintä sekä tuulista. Liika kosteus haihtuu pois painamasta kasveja maan pintaan. Pionejani ei enää mikään suoja pelasta. Niin ovat sateen rummuttamia, mutta endinpä pääkukinnasta sentään nauttia ja vielä on joitakin nuppuja jäljellä.

      Poista
  4. Enpä ole tajunnut kuinka monia ruusuja sinulla onkin. Ihania kukkia.

    Olen niin tyytyväinen, että puutarhassa alkaa olla sormustinkukkia, että en edes uskalla koskea niiden lehtiruusukkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko villisti sormustinkukat meilläkin kasvavat. Käytäviltä sentään kitken pois. Edelliskesänä pari yksilöä kasvoi keskellä alapihalle johtavaa portaikkoa. Oli hiukan hankalaa kulkea tallomatta kasvia.

      Poista
  5. Upeat pionit ja ruusut kukkivat sinulla. Kaunis kultakuoriainen. Minun kukissani ei ole ikinä noita näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kultakuoriaisia on joka kesä. Niitä on oppinut jo odottamaan. Eivät ole mitenkään haitallisia.

      Poista
  6. Ihania kuvia ja myös tosi nätti kultakuoriainen! :)

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kultakuoriainen on sympaattinen mönkijä. Ensimmäisen kerran näen niitä nyt tähtiputkissa.

      Poista
  7. Pionien kanssa elämiseen kuuluu ehdottomasti niiden ihastelu, tuoksuttelu ja eri kulmista katselu. Minä jopa juttelen niille ja kehun jos hienosti kasvavat :D
    Valamonruusu on kukkinut tänä kesänä komeasti, niitä näkee paljon kun autolla ajelee. Siinä on selkeästi oman puutarhan puute, ei valamonruusua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valamonruusu sopisi hyvin sinun isoon puutarhaasi. Sehän kuuluu vanhoihin löytöruusuihin, joten perinteidensäkin puolesta sillä on paikkansa.
      Ai, sinäkin juttelet kukille! Välillä tulee höpötettyä turhankin äänekkäästi, mutta ehkä naapurit ovat jo siihen tottuneet.

      Poista
  8. Oi, pionit ja ruusut, niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ovat ja nyt niitä täytyy ihailla ja tuoksutella talven varalle varastoon.

      Poista
  9. Komeita ovat kukkasi! Tänään onkin sadepäivä, toivottavasti pionisi kestävät sen. Nurmikon minäkin leikkasin eilen juuri tulevan sateen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät pionit kaatosateesta tykänneet, mutta onneksi ehdin nauttia pääkukinnasta loppuviikon. Vielä on nuppuja avautumassa eli eiköhän tässä pionien lumoa jatku hetkisen eteenpäinkin.

      Poista
  10. Upeat pionit ja ruusut kauniita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusujen ja pionien lumoa on mahdotonta vastustaa. Miksi pitäisikään.

      Poista
  11. Pionit ja ruusut ovat sinulla viehättävästi kukassa.
    Minulla kukkii nyt ensimmäistä kertaa Sointu-ruusu ja kovasti hän on vielä pieni, mutta kuitenkin näyttää viihtyvän.
    Kesäkodissa ehkä vielä kukkii muutama pioni, saan huomenna tietää kun kummityttöni menee sinne muutamaksi päiväksi ja hän kyllä tuntee pionit eli ei tarvitse ihan alusta asti selvittää missä penkissä ne ovat.
    Minä kylvin pioniunikoita mutta nyt en tiedä miten ne ovat menestyneet, kylvös tuli tehtyä aika myöhään ja kukaan ei ole niitä nyt ollut vaalimassa.
    Täällä kotona olen yrittänyt ahertaa ja nyt ilmeisesti alkaa kaikki olla suhtkoht kunnossa ja voimme mennä loppuviikolla katsomaan kesäkodin kuulumisia.
    Vielä sormustinkukista,tosiaan viime syksynä oli paljon sormustinkukan pikkutaimia, mutta kevällä niitä ei enää näkynyt ja meillä kesäkodissa on sormustinkukkien kato.
    Hyvää heinäkuun viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin Sointuni on vielä aika pieni, mutta sentään jo kukkii. Ruusujen suhteen olen huomannut, että ne pyrähtävät aivan yhtäkkiä kasvuun. Eiköhän ne sinunkin pioniunikkosi kasvuun lähde. Viime kesänä kylvämistäni siemenistä ei syksyllä näkynyt ainuttakaan tainta, mutta niin vain nyt nousi komeita kukkia. Tällaiset onnistumiset rohkaisevat kokeilemaan toistekin. Ehkä olen aiemmin ollut turhan systemaattinen ja nyt huiskittuani siemeniä huolettomasti suoraan multaan, tulos onkin yllättävän positiivinen.
      Harmillinen sormustinkukkien kato. Jospa siemeniä olisi kuitenkin mullassa tallessa ja ilmaantuvat sitten tulevina kesinä.

      Poista
  12. Ihanaa, hempeää kukintaa! Nurminkonleikkaus on työlästä, mutta toisaalta se korostaa hyvin kukkapenkkejä ja luo avaria näkymiä. Pyrin kuitenkin kokoajan siihen, että nurmea olisi vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nurmikonleikkaus ei todellakaan ole mieluisinta hommaa, mutta otan sen hyötyliikuntana ja lopputulos kuitenkin palkitsee aherruksen. Nurmikon vähennys on minullakin projektina. Taas muhii yksi uusi suunnitelma, jolla tosin ei ole kiirettä.

      Poista
  13. Ihania pioneja!!! Niihin ei koskaan kyllästy :) Eikä se nimi niin tärkeä ole, kaunis kukinta on tärkeintä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei totisesti kyllästy. Nimet on hauska tietää, mutta kukkien kauneus on pääasia.

      Poista
  14. Ooh ja aah, sanoin joka kuvan kohdalla. Monta samaa kaunotarta asustaa täälläkin. Sävelen ostin viime kesänä ja se on vielä todella pieni. Mutta kukkia siinäkin on. Se oli pitkäaikainen haaveeni. Myös ritausma, sointu ja lumo kukkivat valtavan kauniisti täälläkin. Ne ovat todella upeita ruusuja.
    Ruusuista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin monia samoja ihanuuksia. Ritausmaan ihastuin nähtyäni aikanaan sen blogissasi ja hankin sitten itsellenikin. Kiitos Ritausmastani siis kuuluu sinulle. Jänniä nämä ruusupensaat. Ensin tuntuu, etteivät ne kasva juuri laisinkaan ja yhtäkkiä niistä roihahtaa aikamoisia puskia.
      Ruusuista viikkoa myös sinulle. Nautitaan näistä ihanuuksista.

      Poista
  15. Turhaan ei sanota, että ruusut ja pionit ovat pihan aatelisia. Todella kauniita. Tuo pionien tuenta on aina yhtä haasteellista. Vielä tähän päivään mennessä en ole löytänyt toimivaa ratkaisua. Kahdelle omista pioneistani laitoin tänä kesänä tukevan verkon - toimiva, mutta niin mahdottoman ruma, että muutaman päivän jälkeen poistin toisen ja palasin vanhaan nauhasidonta menetelmään. Eipä sekään kaunis ole, mutta parempaa ei enää ollut tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionien tukeminen on jokavuotinen ongelma. Hyviä tukia minulla ei ole riittävästi, enkä samanlaisia ole enää kaupoista löytänyt. Lisäksi parhaat tuet maksavat tosi paljon. Kaikenlaisia virityksiä tulee laitettua, mutta valitettavasti ne eivät ole kovin kauniita katsella ja siksi mistä yleensä luopuu. Tässä olisi jollekin ideanikkarille työmaata.

      Poista
  16. Kultakuoriasta en ole kuunaan nähnytkään - aika komea. Sain naapuriltani Valamon ruusun ja odotan malttamattomana sen kasvavan korkeuksiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valamonruusu on nopeakasvuinen, joten pian sinulla on komea puska ihailtavaksi.
      Kultakuoriaiset ovat kookkaita ja komeita ötököitä. Meillä niitä näyttää olevan joka kesä.

      Poista
  17. Tässä muutama pionisivustovinkki. Kaikkein kattavin pionisivusto on Carsten Burkhardtin ylläpitämä sivusta (http://www.paeon.de). Ko. sivusto on käyttökelpoisin, kun tiedät pionin nimen ja haluat hakea lisätietoja tai tarkistaa onko pionin nimi oikea.
    Käytän paljon myös pionien jalostajien/kasvattajien sivustoja, joista suosikkejani ovat hollantilaiset Warmerdam (https://www.paeoniapassion.com) ja Peonyshop (https://www.peonyshop.com), englantilainen Kelways (https://www.kelways.co.uk) ja ranskalainen Pivones Riviere (http://pivoinesriviere.com).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle hyvistä vinkeistä! Ajattelinkin laittaa sinulle viestiä kysyäkseni linkkivinkkejä, mutta ehdit ensin.
      Toivottavasti pionisi eivät ole kovin kärsineet sateista. Tänään vettä on tullut aivan liikaa.

      Poista
    2. Olen suojannut pionit sateelta golfsateenvarjojen avulla. Ilman sateenvarjoja raskaat kerrotut pionien kukat olisivat taipuneet sateella monta kertaa.

      Poista
  18. Ihan hengästyttävän ihanaa kukintaa sinulla, oijoi!
    Luin nyt vasta postauksesi veljesi poismenosta. Syvä osanottoni ja voimia sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aliina! Yritän suunnata ajatuksiani näihin kukkiin helpottaakseni oloani.
      Ruusupuskani alkavat vihdoin näyttää parastaan. Ovat kyllä kauniita.

      Poista
  19. Muhkeeta kukintaa! Ei noiden pioninen nimistä tiedä, kun avautuvat, niin aika monesti on erilainen kukka mitä pitäis. Vaan väliäkö tuolla, pääasia että kukkivat ja voivat hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimet muuttuvat toisarvoisiksi viimeistään silloin, kun kukat aukeavat. Pionit ovat kyllä niin kauniita.

      Poista
  20. Ihania luomuksia sinulla!! Jännä lukea kuinka eri tahdissa mennään. Täällä pimpinellaruusut kauneimmillaan! Mutta toki muutkin ruusut avautumassa pikku hiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen luin jonkun blogista, että siellä vielä juhannusruusu kukkii. Meillä se kukki tänä kesänä tavallista myöhemmin, mutta kukinnan lopusta on jo pari viikkoa. Suomi on pitkä maa. Tässäkin asiassa sen hyvin huomaa.

      Poista
  21. Ihanat pionit ja ruusut. Valamon ruusua löysin alun mökin pihalta. Sävel on kaunis nimi ruusulle. Kasvaakohan se korkeaksi. Sellaisen haluisin itselleni jonain päivänä. Onko se kallis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävel kuuluu uusiin suomalaisiin ruusuihin. Samaan musiikkiaiheisen nimen mukaiseen "perheeseen" kuuluvat Sointu ja Syke. Katsoin Muhevaisen (toimii ilmeisesti vain pääkaupunkiseudulla) hinnastosta, jossa Sävel maksaa 16,50 €. Muualta en hintoja katsellut. Sävelen kasvukorkeudeksi mainitaan 1,2-1,5 m. Ei siis kovin korkeaksi kasva.

      Poista
  22. Minä oikeasti harkitsin sateenvarjoja tai jotain katosta. Mutta siellä ne sinnittelvät ja lojuvat. Pionien nimiä ja kuvia on paljon myös täällä: http://www.theplantexpert.com/peonies/PeonyList.html

    Akileijat ja sormustinkukat vaellelkoon valtoimenaan. Kiva, että niitä taas on paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä. Nyt olenkin saanut monta hyvää paikkaa, joissa voin käydä tsekkaamassa erilaisia pioneja.
      Sormustinkukkia ehti jo viime kesänä kaivata, kun ne pitivät välivuotta.

      Poista
  23. Juuri noin kuin sanoit, miten voi aina olla rankkasateita kun pionit kukkivat...Sinulla on upeat pionit, mutta ihastelen vielä tosi paljon ruusukokoelmaasi! Ihanaa katsoa näitä herkullisia ruusukuvia kuola valuen. Valamonruusua haaveilen, muttei se taida mahtua meille. Minä käyn ihastelemassa pioneja http://pivoinesriviere.com -sivustolla. Siellä nätit kuvat. Alan kyllä itse hiljalleen unohtaa kaikkien kasvieni nimiä, mutta siihen on totuteltava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pionilinkistä. Nyt alkaakin olla hyvä kokoelma paikkoja, joissa voin käydä pioneja ihastelemassa. Sinänsä on ihan sama, minkä nimisiä omassa pihassa on, sillä kauniita ovat jokainen. Mahdollisten uusien hankintojen kannalta taasen on kiva löytää vaihtoehtoja.
      Valamonruusu kasvaa tosiaan aika isoksi, joten ihan pieneen tilaan sitä ei taida saada ahdettua. Vaan on se aika herkku.

      Poista
  24. Aah kuinka kauniita. En saa pionia menestymään, mutta pitäisikö vielä kerran yrittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun taktiikkani monien kasvien suhteen on sitkeä yrittäminen. Jollei kasva yhdessä paikassa, koitetaan sitten toista tai kolmatta ja ehkä vähän olosuhteita myös parrannellen. Meillä on hiekkamaa, jossa vesi ei seiso. Siitä moni kasvi pitää.

      Poista
  25. Paljon upeita kukkijoita! 'Sävel' ja Valamanruusu ovat kauniita kummatkin, vaikkakin hyvin erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ovat erilaisia Valamo ja Sävel, mutta kauniita kumpikin.

      Poista
  26. mukava postaus. tänne iski myös niin kova sadekuuro, että hakkasi kaikista kolmesta pionistani kukat maahan, sain ihailla niiden kukintaa vain pari päivää. nyt jännitän miten ruusujen kanssa käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade ei kyllä tee hyvää ruusujen kukinnalle ja nyt on sadetta saatu täälläkin pari päivää putkeen. Jatkossa saisi olla enemmän lämpöä ja paistetta.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!