Kesäpäivänseisauksessa

Mihin nämä päivät oikein menevät? Koko ajan olen liikkeessä johonkin suuntaan ja silti tuntuu, etten saisi mitään aikaan. Tai saanhan minä kaikenlaista, mutta en tahdo millään ehtiä puutarhaan ja sinne kovasti kaipaan. Sää on ollut aurinkoista ja lämmintä, joten sen puolesta ulkoiluun ei ole ollut estettä. Tiistaina olin jälleen äidin kanssa sairaalassa ja keskiviikkona juhlittiin pojan tuplakandipapereita. Entä sitten tänään torstaina. Aamulla ruokakauppaan miljoonan muun juhannusostoksiaan tekevän joukkoon. Kotiin palattuani ja ruoat kaappiin laitettuani ehdin vihdoin leikkaamaan nurmikon ja lakaisemaan terassin. Ai niin, sainhan sentään eilisiltana nypittyä rikkaruohot ja kuivuneet korret yhdestä kukkapenkistä. Enempään ei kroppa taipunut, sillä hyttyset pyörivät liian innokkaasti ympärilläni ja purivat niin vietävästi.

Tämän aatonaaton iltapäivä kului juhannusruokien valmistelussa. Keskikesän juhlassa maistuu mansikkakakku. Ei vain sielu antanut periksi maksaa kotimaisista mansikoista 7 euroa litralta. Varsinkin kun tarvitsin useamman litran. Niinpä sitten ostin vihannesmyyjältä belgialaisia mansikoita. Eivät tosiaan maistuneet oikeilta mansikoilta, mutta kelpaavat tähän rahapulaan. Löysin viikko sitten maukkaan raparperipiirakkaohjeen ja sitä käyttämällä tein pellillisen piirasta oman maan raparpereista. Piirakka on pehmeää, täyteläistä, käy vaikka leivoksesta (ohje alempana).

Aattona syödään myös suolaisia ja makeita crepesejä, joten paistoin läjän isoja lettuja ja tein makeaksi täytteeksi mansikkarahkaa. Ruoka onkin miltei pulkassa. Uudet perunat kattilaan, liha grilliin ja höysteeksi tomaatti-mozzarella -salaattia.

MAISEMAKAHVILAN RAPARPERIPIIRAKKA

Muruseos

8 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

2 tl soodaa

2 tl vaniljasokeria

250 g voisulaa

 
Pohjataikina

n. 2/3 dl muruseoksesta

2 dl piimää

1 kananmuna

 
Täyte

1 l raparperipaloja

2 tölkkiä rahkaa (á 250 g)

2 dl sokeria

2 kananmunaa

3 tl vaniljasokeria

 
Pinnalle

n. 1/3 muruseoksesta

Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä kolmannes pinnalle ripoteltavaksi.

Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperilla peitellylle uunipannulle.

Ripottele pohjataikinan päälle noin litra raparperi- tai omenapaloja, myös marjat kuten mustikka, puolukka, karviaiset tai herukat käyvät.

Sekoita rahka, sokeri, munat ja vaniljasokeri. Kaada seos piirakan päälle. Ripottele lopuksi muruseosta pinnalle ja paista piirakka 175 asteessa n. 45 min.

Puutarhassa on alkamassa ruusupensaiden kausi. Juhannusruusussa on melkoisen paljon nuppuja, joista osa on jo auennut. Metsäruusu, jota aiemmin olen sanonut Mökinruusuksi (ruusukirjan mukaan Mökinruusu on kerrottu), kukkii parhaimmillaan ja ihanasti tuoksuen. Poppius-ruusu, Hansa-ruusu ja Sammal-ruusu ovat nupulla ja Punalehti-ruusu on avannut ensimmäiset kukkansa. 

Kuka tästä kulki ja terälehtiä hiekalle heitti? Eräs karvainen kotikissa kiirehti emäntänsä perään flexin naru unikoita viistäen

Mikäs on mirrin auringossa keinutella ja unessa unelmoida

Kaikki, joilla on lemmikki tai on joskus ollut, tietävät, miten raivostuttavaa välillä on korjata lemmikin sotkuja. Mutta yhtä nopeasti kuin kiukku tulee, se myös menee. Lemmikki on kuin pieni lapsi, jolle ei voi olla vihainen. Fiksu ihminen ymmärtää, että eläin on eläin ja sillä on eläimen tavat ja tarpeet. Koirista ja kissoista on tullut monille elintason jatkeita. Koirille puetaan merkkivaatteita ja kissoille ostetaan pinkin värisiä prinsessapetejä. Itse kukin saa rahansa hassata mihin haluaa, mutta ehkä ihminen eläintä pukiessaan täyttää jotain tunnistamatonta tarvetta niillä keinoilla, joita hänellä juuri silloin on käytettävissään. Lemmikistä on seuraa ja parhaimmillaan se tuottaa valtavasti mielihyvää. Lemmikki voi helpottaa yksinäisyyttä puhumattakaan monista muista hyödyllisistä arvoista. Usein Juusoa silittäessäni ihmettelen sen karvan sileyttä ja pehmeyttä, sen jalkojen luiden siroutta ja selän jäntevyyttä. Ja joka kerran kissaani rapsuttaessani iloitsen siitä, miten se on minuun kiintynyt ja miten hienoa on, että minulla on mahdollisuus pitää lemmikkiä. Juuri tätä ihanaa Juuso-kissaa.

Kesäpäivänseisauksen kunniaksi tein puutarhakierroksen vielä iltakymmeneltä. Aurinko paistoi taivaanrannassa ja linnut sirkuttivat. Metsäkyyhkykin huhuili pitkästä aikaa ja mustarastas luritti yksinäisen sävelmänsä. T-paidalla tarkeni hyvin ja lintuja lukuunottamatta oli aika hiljaista. Monet ovat lähteneet mökeilleen ja kuka ties minne. Ulkona tuoksui hyvältä, kesältä.

Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle

ja oion jalkojain.

En jaksa pohdiskella,

mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,

mä päivän kultaan jään.

Mä tunnen kaikki tuoksut

ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,

voi ottaa jättää paikoilleen

tai olla niin kuin luonnostaan

ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,

on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

- Tove Jansson -

Aurinkoista ja lämmintä juhannusta kaikille blogiystävilleni!

Kiva päivä pihamaalla

 Mikä ruusu? Mökinruusuko? Voimakas tuoksu, korkeus n. 2 m, siirretty autiotontin ojanvarresta.

Olipa kiva päivä. Työteliäs, mutta kiva. Sunnuntaisen kaatosateen jälkeen maanantaiaamuna aurinko paistoi ja päivästä tuli kesäisen lämmin. Tuuli sen verran, etteivät hyttyset päässeet liikaa kiusaamaan.

Akileijat kriikunapuun alla.

Ukkokulta lähti rantaan räpeltämään veneen moottorin kanssa saadakseen paatin myyntikuntoon. Veneen sijainti 50 km:n päässä on osoittautunut liian kaukaiseksi, ja viime vuosina veneen käyttö on jäänyt vähäiseksi. 

Ukkokullan startatessa pihasta hain hanskat ja ryhdyin putsaamaan betonikulhoista raparperinlehteä pois. Vein ne alapihalle aurinkoon kuivumaan. Aurinko lämmitti jo melkoisesti, mutta koska olin laittanut verkkarit päälle päätin samantien käydä trimmaamassa ojat. Hikistä hommaahan se oli ja trimmerin esiin kaivettuani keksin sille kyllä muutakin käyttöä. Kohennusta odottava vasen rinne kasvoi jo pitkää heinää ja jotta se ei enää enempää siementäisi, trimmasin heinän ja siinä ohessa myös puna-apilat. Rinne ei todellakaan ole nyt kaunis ilmestys ja onkin vain ajasta ja inspiraatiosta kiinni, koska isken sen kimppuun lapioni kanssa.

"Raparperinlehtikulhot" odottamassa viimeistelyä.

Vasen rinne odottaa inspiraatiota

Iltapäivällä totesin syreenien kukinnan olevan loppusuoralla ja päätin karsia vanhimpia runkoja ja korkeimpia latvoja pois. Netistä löytyi syreenien leikkaamiselle monenlaisia ohjeita. Jonkun mukaan niitä ei pidä laisinkaan leikata, jonkun toisen mielestä syreenit kestävät ihan tapille leikkaamista. Päädyin siis keskitiehen, kuten olen tehnyt aiemminkin. Sahasin kustakin puuryhmästä sen vanhimman rungon ja joistakin tosiaan myös korkeimmat latvat. Viime vuonna samaan aikaan tehty operaatio lisäsi selvästi uusien vesojen kasvua, joka oli tavoitteenikin. En tykkää pitkistä syreenirungoista, joiden latvassa keikkuu lehtiä. Sinne ne kukatkin ovat viime vuosina tulleet. 10 vuotta sitten syreenit kukkivat katseen korkeudella. Ovat siis venähtäneet aika lailla. 

Karsitut syreenit odottamassa pilkkomista ja haketusta.

Taivaalla seilasi muutama pilvipallero ja aurinko loimotti lämpimänä. Piti välillä kipaista vaihtamassa verkkarit shortseihin. Samalla lensi sukat pyykkikoriin. Viisasta olisi ollut laittaa uudet sukat jalkaan, sillä illalla varpaat olivat taas mustaakin mustemmat. 

Siperiankurjenmiekat sinisessä tanassa

Ruokataukoa lukuunottamatta päivä kului pihamaalla puuhaten. Aika hurahti nopeasti ja isojen hommien ohessa tuli nypittyä sieltä täältä ja haravaakin vähän heiluttelin. Iltakuuden jälkeen vihdoin vein haravat ja oksasakset kellariin ja lähdin suihkuun. Selkä tuntui jäykältä ja oikeassa ranteessa kutisi nokkosen polte, mutta mieli oli hyvä. Totesin, että yksi sadepäivä lötköttelyn merkeissä riittää kyllä minulle ja siinä ajassa kertyy sopivasti energiaa käytettäväksi puutarhan raskaisiin tehtäviin. Parempi olisi tietysti tehdä muutama homma päivittäin, eikä raataa itseään raihnaaksi kertaheitolla.

Bermudan kolmio

Illalla piti vielä kiertää tontti kameran kanssa ja napsia otoksia eri kohteista. Etupihalla kukkapenkin reunoille on istutettu kuunliljoja. Sattumalta tähän Bermudan kolmioon on tavallisten kuunliljojen ohessa tullut yksi vähän isompi malli, ei minusta kuitenkaan jättikuunlilja. Taustalla on marjakuusi, jonka piti olla kartiomainen, ei maljamainen. No, hyvin on marjakuusi paikallaan viihtynyt ja kasvanut isoksi. Näin lumettomaan aikaan se on kaunis, mutta talvella painava lumi tuppaa painamaan kaikki oksat maahan ja usein suuri osa oksista on pitkälle kevääseen lumihangessa.

Värililjat on aikanaan istutettu kuunliljojen taakse, mutta jälleen jokin sattuma mikä lie on vyöryttänyt ne keskelle kuunliljaa. Joka kesä suunnittelen kaivavani niin kuunliljan kuin värililjatkin ylös ja siirtäväni ne erilleen, mutta aina se on jäänyt. Sulassa sovussa kasvit ovat keskenään, jonka vuoksi en kenties ole sitten kuitenkaan niitä erottanut toisistaan.

Kivipolku

Kivipolku päättyy lintujen juoma-altaalle. Polun alkuperäinen tarkoitus oli helpottaa kukkapenkkien hoitoa ja niinhän se on tehnytkin. Vasemmalla olevat pionit ovat tänä kesänä kasvaneet hurjasti pituutta. Laitoin niihin jo pari viikkoa sitten tuet, eikä eilinen kaatosade onneksi hakannut pionejani maahan. Nuput ovat jo pinkeinä ja vain odottavat sopivaa hetkeä auetakseen.

Viime kesänä tuon lintualtaan takana olevissa aroniapensaissa kasvoi komeita Sormustinkukkia. Nyt niistä ei ole jälkeäkään - missään. Monta vuotta sormustinkukat ovat seilanneet puutarhassani, joten hiukan on haikea mieli, jos ne nyt ovat päättäneet lähteä muille maille. Millä keinolla sormustinkukat saisi pysymään edes omassa puutarhassa, vaikka eivät kukkapenkissä pysyisikään? 

Juuso viihtyi kanssani pihamaalla, ei kuitenkaan tapansa mukaan heinikossa nukkumassa. Ehkä siellä oli vielä liian kosteaa eilisen sateen jäljiltä.Kissa torkkui Vuorenkilpien alla, mutta tuli välillä katsomaan hommiani ja kierittelemään hiekassa. Kävipä ottamassa päikkärit keinussakin, mutta ponkaisi heti sieltä pois saatuani kameran käsiini. Ei siis mikään linssilude-kissa.

Juuson valvova silmä kurkkii Mamman touhuja.

Päivä on taas pulkassa. Ei muuta kuin suihkuun työpäivän päätteeksi ja puhtaat rasvatut jalat puuvillasukkiin. Muutama sivu dekkaria ja unta pollaan.

Juhannusviikko alkamassa

Kulunut viikko on mennyt omaishoitotehtävissä ja 10-vuotiaan Siirin seuraneitinä. Puutarhassa on käyty lähinnä leikkimässä barbeilla nurmikolle levitetyn huovan päällä ja askartelemassa kortteja pihapöydän ääressä. Sään puolesta päivät ovat olleet ulkoilukelpoisia; aurinko on enimmäkseen paistanut, eikä sade ole häirinnyt. Sen sijaan hyttyset ovat kiusana heti, kun vähänkin pidempään ulkosalla liikkuu. 

Kun barbit olivat tarpeeksi vaihtaneet vaatteita ja seurustelleet toistensa kanssa olikin aika siirtyä perähuoneen lattialle kasaamaan legotaloja. 10-vuotiasta ei sentään iltakahdeksalta laiteta nukkumaan ja niin sitten valojen sammuttaminen tuppasi lykkääntymään ilta toisensa jälkeen puoliyöhän. Muutaman päivän leikkiputkesta väsyneenä en ole vielä pahemmin jaksanut puutarhaan paneutua. Nämä tämän päivän lapset tuntuvat vaativan aikuiselta aktiivista läsnäoloa tauotta. Pitää pelata ja touhuta ja järjestää tekemistä. Mutta mukavaa oli siinä ohessa jutella maailman menosta ja tutustua alakouluikäisen tyttölapsen ajatuksiin.

Pari päivää oli hyvin kesäistä, eilen lähes helteistä, mutta tänään sitten sataakin kaatamalla. Nurmikko kasvaa kohinalla ja se vaatii leikkaamista vähintäänkin kerran viikossa. Puutarha on täynnä kukkivia tai nupuillaan olevia kasveja. Pensasruusuista Mökinruusu on jo avannut ensimmäiset kukkansa ja Juhannusruusu on viittä vaille -tilanteessa. Pohjantähtikin on saanut aikaan muutaman nupun, mutta mikä lie -pistiäinen ehti kyllä sitä vahingoittaa kovasti. Leikkasin toukkien ruttaamia lehtiä ja suihkutin mäntysuopaliuoksella. Kirvoja on niin ruusuissa kuin omenapuissakin runsaasti.

Unikot availevat pallukkaisia nuppujaan ja Siperiankurjenmiekat kukkivat täyttä päivää. Myös Kurjenpolvet ovat aloittamassa kukintaansa. Koivuangervossa ja Aronioissa on kukkia valtavasti. Ylipäätään tuntuu, että useimpien kasvien kukinta on tänä vuonna todella runsasta.  

Alkuviikosta valoin betonista neljä raparperinlehtikulhoa muovin alle muhimaan. Eilen otin ne muovin alta ja hyvin olivat onnistuneet. En kuitenkaan ehtinyt putsata rapskunlehteä pois ja se oli tarkoitus tehdä tänään. Tuonne kaatosateeseen en aio kuitenkaan mennä, joten sade huuhtokoon kulhoja vielä jonkin aikaa. 

Huomasin, että aina kun olen poissa puutarhan parista useamman päivän, luonto pyrkii ottamaan omansa ja rikkaruohot kurkottavat päätään. Tekemistä taas riittää yllinkyllin; tukemista, nyhtämistä, rankkasateen jälkien siivoamista. 

Nurmikkoa leikatessani totesin, että perennapenkkien reunoille asettamani kivet on otettava pois ja korvattava kivituhkalla. Leikkurin pyörä ei kulje kunnolla kivien päällä, vaan siirtelee niitä sinne tänne. Kiville riittää kyllä käyttöä muuallakin ja onneksi tilasin lisää kivituhkaa. Nyt vain sitä kärräämään. 

Suurempi työmaa odottaa vasemmassa rinteessä. Kuvittelin, että jaksaisin sietää heinittynyttä näkymää syksyyn saakka, mutta niin ei taida käydä. Illalla pojan kanssa puutarhaa kiertäessäni mieleen hahmottui muutamia ideoita, joista saattaa olla hyötyä rinteen parantamisessa. Taitaa olla jälleen vuorossa nurmikon pienennysprojekti yhden kukkapenkin verran.

Sammalleimu, maksaruoho ja muut rinteessä säästettävät kasvit eivät jaksa taistella puna-apilan ja ruohon kanssa vaan jäävät selvästi alakynteen. Jostain on puutarhaamme levinnyt myös tulikukka, joka ei mielestäni ole niitä kauniimpia kasveja. Sen lehdet muistuttavat alkuvaiheessa hiukan sormustinkukan lehtiä ja siksi en ole heti arvannut riipiä niitä pois. 

Kasvilavoissakin on vihdoin elämää. Ukkokullan sipulit ovat kasvattaneet vartta ja harso piti ottaa pois. Minun laatikossani kehäkukka on itänyt, mutta persiljasta tai tillistä ei vielä ole havaintoja. Ei kyllä pahemmin rikkaruohojakaan, joten kitkemistä ei siis sillä saralla ole ainakaan vielä tiedossa.

Sateisen päivän voi käyttää monella tavoin ja minä päätin imuroida. Auringon paisteessa on mukava lähteä pihamaalle, joten kodin siivous näin kesäaikaan saattaa ajoittain olla hiukan suurpiirteistä. Juuso meni aamulla pihalle, eikä halunnut tulla sisälle sateen alkaessa. Metsikön isojen puiden katveessa voi aika pitkään pysytellä kuivana ja sinne Juusokin oli suunnistanut. Sade kuitenkin tuli aina vain rankemmaksi ja saatuani siivoushommat päätökseen, kipaisin sateenvarjon kanssa katsomaan, josko kissa haluaisi jo tulla sisälle. Ehdin tuskin Juuson nimeä henkäistä, kun kissa pinkaisi kohti terassin ovea. Flexi kirposi kädestäni ja sinkoutui maata pitkin kolisten Juuson perässä tarttuen vihdoin terassin reunaan. Juuso oli jo sisällä ja ravisteli itsestään suurimmat sadepisarat pitkin takkahuoneen lattiaa. Sitten se kiersi ruokakupin kautta olohuoneeseen ja paneutui nojatuoliin nukkumaan.

 

Kurren ruokailujumppa

Arvaa kenen jalat ja häntä?

Pihalla puuhatessani ihmettelin omituista kilkatusta. Kurre oli huomannut linnuilta syömättä jääneet pähkinät ja teki kaikkensa päästäkseen niihin käsiksi. Ei aikaakaan, kun kilkatus loppui Kurren saatua kannen ylös. Lähdin kiireesti hakemaan kameraa sisältä ja kuvausetäisyydelle päästyäni totesin Kurren napostelevan linnunruokaa likimain kokonaan metallilieriön sisällä. Vain häntä ja takajalat roikkuivat telineen ulkopuolella.

Jäin kameran kanssa seuraamaan, miten Kurrelle käy. Tyynen rauhallisesti se naposteli linnunruokaa eikä välittänyt tippaakaan, vaikka tulin aivan viereen seisomaan.

Pitikö juuri nyt tulla häiritsemään, kesken ruokailun.

Lopulta ajattelin, että kenties Kurre-ressukka on juuttunut lieriön sisään, kun se ei tehnyt elettäkään lähteäkseen pois. Kosketin varovasti metallilieriötä ja silloin Kurre sai liikettä kinttuihinsa. Myös niihin, jotka olivat roikkuneet toimettomina Kurren napostellessa lieriön sisällä. Kurre ei jäänyt keskeytynyttä ruokailuaan suremaan vaan pinkaisi syreenin oksia myöten alapihalle ja naapurin puolelle.

Kiikissäkö? En suinkaan, kunhan ruokailen.

Olipa mukava tapahtuma. Kurren viihdyttävä aamupäiväjumppa ruokailun merkeissä.

Sunnuntain suunnittelua

Rankkasade: vettä ja rakeita erikseen ja yhdessä.

Sunnuntai valkeni pilvisenä, mutta luvassa oli lämmin ja aurinkoinen päivä. Peräkamaripoika oli tullut lauantaisaunaan isänsä kanssa ja oli minun vuoroni viedä hänet kotiinsa. Ajattelin mennä pojan vietyäni pihahommiin, mutta matkalla meni odotettua enemmän aikaa ja pääsinkin heti kotiin palattuani Ukkokullan seuraksi ruoanvalmistustehtäviin. Katoimme pihalle, mutta ehdimme juuri ja juuri syödä, kun terassi alkoi napsumaan isoista vesipisaroista. Kohta jo tulikin vuoroin vettä, vuoroin rakeita taivaan täydeltä. Rännit eivät jaksaneet vetää voimalla satavaa vettä vaan se tulvi suoraan rännien yli katolta maahan. Aikansa maata rummutettuaan sade vihdoin loppui ja jonkin ajan kuluttua aurinkokin jälleen palasi luontoa kuivattamaan.

Sateen jälkeen puutarhassa kameran kanssa kulkiessani vesi vain litisi kenkien alla. Märkää ja vieläkin märempää. Saisi jo tulla lämpimämpää ja aurinkoisempaa, sillä etenkin kesäkukat näyttävät kärsivän näistä viileistä ilmoista ja ylenmääräisestä kosteudesta. Hyttysetkin kuulemma vähenisivät, jos nyt tulisi pitkä kuiva ja lämmin kausi.

Ohjelmaa on jälleen tulevalle viikolla runsaasti kalenterissa. Tiistaina menen heti aamusta hammaslääkäriin ja sen jälkeen vien isäni hakemaan uutta kuulokojetta. Pikkuveljeni tuo Siiri-tyttönsä vanhempieni luokse ja otan hänet sieltä muutamaksi päiväksi meille “kesähoitoon”. Siiri täytti toukokuussa jo 10 vuotta, mutta toivon mukaan häneltä vielä leikki sujuu. Kyllä hän ehtii teini-ikäisten juttuihin vielä monen monta kertaa. Ihan liian nuorena nykylasten leikki näyttää loppuvan. Puutarhaan tuskin Siirin meillä ollessa ehdin pureutua. Hän haluaa 100 prosenttista kanssaoloa, eikä puutarhahommat kuulu hänen kiinnostuksen kohteisiinsa. Ihana on kuitenkin Siirin kanssa touhuta ja olla se “kiva täti”, jonka luokse tyttö toistaiseksi mielellään tulee. Siirin vanhemmat hankkivat tytölle sen, mitä hän tarvitsee. Minä olen ottanut tavakseni antaa hänelle joulu- ja syntymäpäivälahjaksi omaa aikaani ja siinä ohessa myös jonkin kivan kokemuksen. Aiemmin tapasimme käydä leffassa, mutta viime kesänä olimme Suomenlinnan kesäteatterissa katsomassa Ryhmäteatterin “Ronja ryövärintytärtä” ja nyt menemme juhannuksen jälkeen jälleen Suomenlinnaan, jossa vuorossa on “Peter Pan”. 

Pyyhkiipä sade siitepölyt terassilta

Maanantai on kuitenkin puutarhapäivä. Ihan ensimmäisenä täytyy pureutua Pohjantähden käpristyviin lehtiin. Jokin pistiäinen tai ripsiäinen on nyt liikkeellä. Huomasin saman ilmiön myös Sammalruusussa, joten oksasakset ja mäntysuoparuisku aseina heti aamusta. Pientä lapionheilutustakin on luvassa, sillä kävin eilen ostamassa kolme Tuiviota istutettavaksi Pyykkinaru-tukimuuriin. Olisin ne ehtinyt eilenkin istuttaa, mutta olivat kaupasta tuotaessa niin kuivia, että päätin antaa niiden imeä paakkunsa kosteaksi vuorokauden ajan. 

Taas on luvassa kunnon herukkasato

Tämän iltaisella valokuvauskierroksella paljastui taas jokunen rikkaruohoesiintymä, joita ei parane päästää leviämään. Joitakin voikukkia on jälleen päässyt naamioitumaan kukkien sekaan ja ne täytyy käydä nappaamassa pois ennen kuin ehtivät pöllyttää haituviaan ympäriinsä. Sinänsä turhaa, koska naapuristossa noita pöllyttäjiä riittää, samoin tien varren ojissa. Olenpa kuitenkin tehnyt oman osuuteni, kun käyn nuo muutamat pois nyhtämässä. Tukia täytyy laittaa ainakin herukkapensaiden pisimmille oksille. Joka vuosi poistan herukoilta vanhimpia oksia ja lyhennän myös niitä pisimpiä, mutta syystä tai toisesta meidän herukkapensaat kasvavat valtaviksi. Ja tuottavat runsaasti marjaa. Sehän on tietenkin tärkeintä.

Tarkkailin riippabegoniaa kameran etsimen läpi ja totesin siinä hauskaa säännönmukaisuutta. Jokaisessa oksassa on kahdenlaisia kukkia: yksi kerrottu ja yksi tai kaksi yksinkertaista kukkaa. Enpä ole ennen huomannutkaan. Oman kylän puutarhalla käydessäni löysin jälleen näitä riippabegonioita parin vuoden tauon jälkeen. Oli kyllä vaikea valita kolmesta kauniista väristä: luonnonvalkoisesta, herkän keltaisesta ja tästä pinkistä. Lopulta päädyin pinkkiin, koska se loistaa niin kauniisti muuten tummaa ja vähän synkänkin näköistä taloa vasten.

Olen antanut kukkapenkeille ja puutarhan eri osille omat nimensä. Se jotenkin helpottaa suunnittelemista ja varsinkin tarinointia puutarhasta. Alapihalla on Kiemurapenkki, Ruusukivipenkki ja Rajamäntypenkki. Ja tontti on tietenkin jakaantunut Alapihaan ja Yläpihaan tasoeron vuoksi. Yläpihalla on Olopiha (terassialue), Vasen ja Oikea kukkapenkki, Puutarhaportti, Leikkimökkipiha, Puistopääty ja Autotallipääty. Autotallipäädyssä on Pyykkinaru-tukimuuripenkki (joka näyttää lyhenevän Pyykkipenkiksi). Etupihalla on Sisäänkäynti, Varaparkkipaikka ja Pikkupuutarha. Joskus pohdin, saisinko väsättyä kauniit ja puutarhaan sopivat osoiteviitat. Ehkä pihamme alkaisi sitten muistuttaa näyttelypihaa? Taitaa riittää, että itse tiedän, mitä mikin nimitys tarkoittaa.

Tänä viikonloppuna Suomen BirdLife on järjestänyt Mökkibongaus-tapahtuman. Koska meillä ei ole mökkiä, vaan kotimme toimii niin kaupunkiasuntona kuin mökkinäkin, ajattelin käydä kirjaamassa omia havaintojani. Koskaan en missään mitään voita, mutta aina kannattaa yrittää. 17.6. mennessä vastanneiden kesken arvotaan kaksi neljän hengen majoituspakettia Lappiin ja muita palkintoja. Olisipa hienoa päästä Lappiin!

Kylän päälle tuli sitkeä sadepilvi

Eilinen päivä alkoi varhain käyttämällä äitiä Helsingissä sairaalassa. Kyseessä oli tutkimuskäynti, jonka seurauksena kahden viikon sisällä vähän pidempi uusintakäynti. Koska sairaalassa meni niin vähän aikaa, päätimme kävellä Kauppatorille kahville. Taivaalla oli vielä paksut pilvet ja sää hieman sumuinen, mutta iltapäiväksi oli luvassa aurinkoisempaa. Nykyisin Helsingissä tulee käytyä luvattoman harvoin ja lyhytkin reissu tuntuu miltei ulkomaanmatkalta. Torikahvilassa oli mukava istua, mutta mielelläni olisin halunnut katsella sieltä merelle ja siellä purjehtivia laivoja. Kojut on kuitenkin sijoitettu niin, ettei ollut toivoakaan nähdä muuta kuin seuraavan kojun seinä. Millainen valtti olisikaan merinäköala kahvilassa. Vetäisi niin turisteja kuin oman maan kansalaisia. Meillä on paljon oppimista eurooppalaisesta kahvilakulttuurista.

Helsingin rautatieasemalla on Ihmepuutarha -tapahtuma kesäkuun puoliväliin

Paluumatkalla Espoon junalle pysähdyimme vanhempieni kanssa Helsingin rautatieasemalla katselemaan sinne pystytettyä ihmepuutarhatapahtumaa. Muutaman kuvan ehdin ottaa, kunnes oli jatkettava matkaa. Helsinki näytti olevan taas täynnä tapahtumia, joita olisi ollut mielenkiintoista jäädä seuraamaan. Ehkä sitten toisen kerran ihan omalla ajalla.

Norjanangervot kohtasivat oksasaksihirviön

Kotiin palattuani oli päivää vielä jäljellä ja auringon paistaessa päätin mennä pihalle. Tilaamaani mullan ja kivituhkan toimitusta päivystäessäni päätin tehdä jotain muutakin hyödyllistä. Koska Norjanangervojen kukinta alkaa olla ohi, kaivoin kellarista oksasakset ja ryhdyin leikkaamaan jykeviksi kasvaneita angervoja. Oksien päässä oli tupsu, mutta varret likimain paljaita ja pensaiden alaosat tyystin risuuntuneita. Näin ollen ajatus vain joidenkin oksien perkaamisesta romuttui ja parturoin pensaat maan tasalle. Näin olen tehnyt aikaisemminkin ja kokemuksesta tiedän, että angervot sietävät leikkaamista hyvin. Ei aikaakaan, kun tilalla on taas kauniit ja rehevät pensaat.

Turilaan toukka - oletan

Keskiviikkoltana tyhjensin jäljelle jääneen lehtikompostin, joka tosin oli vain puolillaan. Sisältö oli sitten sitäkin parempaa. Mustaa ja muhevaa multaa, jota kärräsin pyykkitelineen viereiseen tukimuuriin. Kompostimullan joukossa oli kyllä hiukan liikaa maatumattomia oksia ja sanoinkin Ukkokullalle, että jatkossa pitäisi välttää kaiken maailman “kapuloiden” nakkaamista kompostiin. Ne joutuu joka tapauksessa sieltä jossain vaiheessa pois kaivamaan. Kompostia kaivaessani löysin jälleen sieltä muhevia toukkia, vaaleita ja pulleita. Tämä ei ollut siis ensimmäinen kerta, vaan niitä on ollut aina komposteissamme ja toisinaan myös hakekasassa. Selasin luonto-oppaitani ja googletin löytääkseni nimen kompostitoukalle. Nettikeskustelujen ja kuvien perusteella toukkamme näyttäisi olevan turilaan toukka. Erään nettitiedon perusteella toukat voisivat olla jopa syötäviä. Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että toukkia kompostista ruokapöytään keräisin. Maailmassa on edelleen heimoja, joiden ravintoon erilaiset toukat kuuluvat luonnollisena osana. Saattaa olla, että jossain tulevaisuudessa toukkia syödään ihan yleisesti, sillä niiden tuottaminen kuluttaa maapalloa huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi viljan viljeleminen tai lihakarjan pitäminen.

660 litraa perennamultaa ja 1000 kg kivituhkaa

Tulihan se multa-hiekka -lähetyskin ja hiabilla kuorma-autokuski sai säkit sijoitettua ennalta sovittuun paikkaan. 

Tänään kärräsin lisää multaa pyykinkuivaustelineen viereiseen muuripenkkiin. Siirsin siihen aikoinaan aroniapensaan alle jääneet suikertavat tuhkapensaat, mutta niiden selviytyminen ei ole laisinkaan varmaa, sillä ne ovat aika huonokuntoisia. Tarkoitus on kuitenkin laittaa tähän kohtaan jotain havukasvia; tuiviota, kääpiövuorimäntyä tms. Mitään korkeaa paikalle ei voi laittaa, koska pyykkitelineessä roikkuvien lakanoiden täytyy mahtua pyörimään. Lisäksi tähän on pakko kolata lunta talvella, jotta pääsemme kulkemaan varaston ovelle. Muuri ei välttämättä ole niitä kauneimpia rakenteita, koska se on tehty harmaista harkoista ja saa todennäköisesti pintaansakin harmaan slammauksen. Toisaalta muuri ei näy juuri minnekään, sillä vieressä on naapurin aita, jonka vierustalla kulkee meidän kottikärryreitti alapihalle. Mielelläni olisin laittanut muurin oikein hienoista talon sävyyn sopivista muurikivistä, mutta siihen olisi tarvittu melko paljon enemmän euroja.

Töyhtöangervot ovat kasvaneet pituutta ja joitakin röyhynuppuja on jo näkyvissä. Kukkiessaan töyhtöangervoilla on tapana kaatua käytävälle, etenkin sateen niitä hakatessa. Niinpä laitoin niille koristeaitaa tueksi. Aidan kiinnitin paikalleen bambukepeillä. Jonkin ajan päästä aita peittyy välistä tunkeutuviin lehtiin, mutta pitää kuitenkin angervot pystyssä.

Pohjantähdessä on tänä vuonna pieniä vihreitä toukkia, jotka syövät ruususta lehdet ja varmaan myös nuput, jos niitä ehtisi tulla. Ilmeisesti toukka myös saa lehdet käpristymään ja rusentumaan rumiksi rytyiksi. Suihkutin ruusua mäntysuopanesteellä ja niitä putosikin runsaasti maahan. Täytyy varmaan tutustua tilanteeseen vähän intensiivisemmin, kunhan tästä kerkeän. Alkaa jo pahasti näyttää siltä, ettei ruusu kenties kuki laisinkaan. Vielä en ole muissa ruusuissa noita vihreitä toukkia nähnyt ja toivottavasti ei tulekaan.

Tuoksuköynnöskuusaman nuput - ihana tuoksu odotettavissa

Tälle päivälle oli luvassa aurinkoa ja lämpöä. Hieno päivä olikin puoli kahteen saakka, mutta sitten jostain vyöryi valtaisa musta pilvi taivaalle ja tietenkin sen piti sataa kaatamalla runsaan kolmen tunnin ajan juuri meidän talon päälle. Näytti kuin pilvi ei olisi liikkunut laisinkaan ja sen laidoilta näkyi kaikkialla sininen taivas. Sateen alkaessa olin saanut juuri viimeisen kottikärryllisen täyteen multaa ja tarkoitus oli tehdä sen kärräämisen jälkeen muutakin pientä puutarhassa. Hetkeä aikaisemmin olin myös ripustanut valkopyykin ulos kuivumaan. Sateen loppumista odotellessani kuuntelin radiota, jossa kiiteltiin taivaalla mollottavaa aurinkoa ja sen mukanaan tuomaa lämpöä. Mutta meillä vain satoi. Nettisäänkin mukaan sadepilvi oli vain meidän kylän päällä. Kun sade ei näyttänyt loppuvan, lähdin sateeseen kärräämään multakuormani ja sen jälkeen hain vettä valuvat pyykit narulta sisälle kuivumaan. Huomiseksi kun on taas luvassa sadetta, mitä turhaan jättäisin pyykit odottamaan kuivattavia ilmoja.

Sulkaneilikka aloittaa kohta kukintansa

Jalkapallon EM-kisat alkavat tänään. Se merkitsee sitä, että Ukkokulta löytyy parhaiten telkun ääreltä. Ei siinä mitään, kyllä minäkin jalkapalloa katson. Loppuottelut ainakin. Nyt ei kuitenkaan tarvitse kokea huonoa omaatuntoa tietokoneen ääressä istumisesta, kun Ukkokullan keskittyy intensiivisesti matseihin. Ei ehdi hänelle tulla juttukaveria ihan heti ikävä.

Vieroitusoireita...puutarhasta

Aroniapensaan kukan kauneutta

Muutamaan päivään en ole kunnolla kerinnyt puutarhaan touhuamaan. Perjantai-illasta sunnuntai-iltaan satoi ja tuuli, ajoittain niin rankasti, ettei ulos edes tehnyt mieli. Ja eilen sitten loppui niin multa kuin kivituhkakin. Kumpaakin olisin tarvinnut. Eilen sentään tepastelin illansuussa kameran kanssa pihamaalla. Valaistuksen suhteen ei ollut valittamista, mutta tietokoneelta otoksiani katsoessani tuntui, että silmälasit kaipaisivat päivittämistä. No, siitä ei ollut kyse vaan siitä, etten millään saa kamerallani riittävän tarkkoja lähikuvia. Ja vaikka kuinka budjettia lasken, ei millään ole varaa hankkia makrokuvaukseen otollisempaa kameraa. Mutta kun ottaa riittävän monta kuvaa eri kulmista ja eri säädöillä, jokunen kuitenkin lopulta onnistuu.

Uusi kukkapenkki. Penkki ei ole pyöreä, eikä reunus noin suuri, miltä tässä kuvassa näyttää. Sen sijaan aika tyhjä se vielä on: vain paljas ruusupensaan taimi, töyhtöanger ja kriikunan alta napattu akileija.

Ilman mutaa ei edes harrastelijapuutarhuri näköjään pärjää ja niin tilasin netistä 660 litran säkillisen perennamultaa ja 1000 kg:n säkin kivituhkaa. Autokuormallinen olisi tullut edullisemmaksi ja taatusti kaikelle mullalle käyttöä löytyisi. Nyt ei vain ole paikkaa, johon kuorma-auto mahtuisi sen kippaamaan. Suursäkki on ihan käyttökelpoinen ratkaisu ja vaihtoehto henkilöauton takaboxissa raahattaville multasäkeille. Kunpa se multa nyt saapuisi mahdollisimman pian. Meillä on yläpihan kulkuväylät katettu kivituhkalla ja se tuppaa sateen, lumen ja haravoinnin seurauksena kulkeutumaan milloin mihinkin. Näin ollen kivituhkakin on kulutustavaraa ja aika-ajoin sitä on hankittava lisää. Huomasin myös noita kukkapenkkejä rajatessani, että kivituhka on käyttökelpoista materiaalia. Se tiivistyy hyvin, eikä kuitenkaan näytä katoavan tavallisen hiekan tavoin multaan ja muuhun maahan.

Erilainen näkökulma Kotkansiipisaniaiseen.

Luulenpa, että naapurit pitävät minua jo täysin kajahtaneena, kun harva se ilta hiippailen kameran ja useimmiten myös jalustan kanssa pitkin alapihaa. Omenapuita on tullut viime päivinä kuvattua milloin mistäkin kulmasta. Omenankukat ovat nyt kerta kaikkiaan niin kauniita ja niitä on niin paljon. Rajanaapurimme vaihtuivat muutama vuosi sitten ja tämän nykyisen perheen kanssa olemme hyvin vähän tekemisissä. Tervehdimme ja juttelemme, jos lähekkäin satumme, mutta siihenpä se jää. Nuorimman tyttären kanssa tulee höpötettyä eniten, koska hän on usein koiran kanssa ulkona juuri silloin, kun itse touhuan pihalla. Tokaluokkalainen tyttö onkin aika veikeä juttukaveri ja usein tulen hyvälle tuulelle hänet tavatessani. Edellisten naapurien kanssa olimme ikätovereita ja meillä oli samanikäiset lapset, jotka aloittivat koulun yhtä aikaa ja kulkivat vuosikausia muutenkin yhdessä. Kummasti samanlainen elämäntilanne yhdistää. 

Akileijat avautuvat piakkoin.

Sunnuntaina oli kylällä markkinat. Kurjasta säästä huolimatta kauppiaita oli monta ja myös asiakkaita pyöri torilla sateenvarjoineen. Mm. muutama vaatekauppias, leivonnaisia, lemmikkitarvikkeita, divarikirjoja ja pari kukkakauppiasta. Toisella kauppiaalla oli sekä perennantaimia että joitakin mauste- ym. hyötykasveja. Pyörin kukkien ympärillä ja tuumailin, josko ostaisin pari erilaista Akileijaa. Asiakkaita oli jonossa muitakin ja myyjä kertoili kaikille aika tarkkaan kasvien nimistä ja kasvuolosuhteista, mikä sinänsä on hyvä asia. Kun kuitenkin jokainen asiakas kyseli monesta eri kasvista, kaupanteko oli hyvin hidasta. Siinä sateessa ja tuulessa minusta alkoi tuntua, etten tarvitse neljän euron hintaisia Akileijaa. Ainakaan juuri sinä päivänä. Ja niin jäi kukat ostamatta.

Muurahaiset tykkäävät Pionin nupuista. Eivät kuulemma ole haitaksi tulevalle kukinnolle.

Eilen oli pakko siivota täällä sisälläkin. Imurointi kun on jäänyt toiselle sijalle puutarhahommien jälkeen. Minä imuroin ja Ukkokulta siivosi vessat ja ulkoilutti matot. Kun vielä aamulla olin kiireen vilkkaa leikannut nurmikon, oli saatu järjestys niin pihaan kuin taloonkin. Jopa pölyt sain pyyhittyä. Ennen imurointia nakkasin tuulikaapin kynnysmaton terassin kaiteelle ja ulko-ovea kiinni vetäessäni katselin, kuka pentele on kävellyt tuulikaapin tummalla lattialla niin pölyisin jaloin. Minähän se sankari olin. Sisääntulon terassi oli - ja on edelleen - aivan siitepölyn peitossa. Ukkokullan kanssa käytämme kulkemiseen lähinnä varaston ovea. Siitä on vuosien kuluessa tullut meille jonkinlainen kuraeteinen ja pääsisäänkäynti on jäänyt vieraita varten. Toki olen terasseja pessyt ja pölyjä lakaissut pariinkin kertaan, mutta tuon sisäänkäynnin terassin putsaamisen olen viime päivinä tykkänään unohtanut. Toivon mukaan kerkiän ja muistan sen huomenna.  Ja toivon mukaan pahin siitepölykausi olisi jo ohi.

Laukan nuppu avautumassa

Tänään on sekä tyttäreni että äitini syntymäpäivä. Tytär on töissä ja asuukin vähän etäämmällä, eikä hän ehtinyt iskän ja äiskän kanssa juhlimaan. Vanhempieni kanssa teimme päiväretken jonkin matkan päässä olevaan kylpylähotelliin, jota kehutaan hyvästä lounaspöydästään. Eikä käy kieltäminen, hyväähän se oli. Etenkin salaattipöytä oli runsas ja tuoreenoloinen. Ei mitään nahistunutta salaattia ja tomaattilohkoja vaan ajatuksella koottu hyvistä aineksista. Aurinkokin paistoi ajoittain selkeältä taivaalta ja ulkona tarkeni ilman turkiksia, joten teimme pienen kävelylenkin vanhassa kartanomiljöössä. Sen, mitä sydänleikkausta odottava äitini kunnoltaan jaksoi. Paluumatkalla ajelutettiin vanhuksia heidän entisillä kotinurkillaan. 

Juuso on tykästynyt työn alla olevan tukimuurin nurkalla tarkkailemiseen.

Ja niin kuin aina matkatessa, illaksi on tultava kotiin. Oma karvakorvamme ei tykkää sisävessastaan vaan yleensä jo odottaa oven takana kupla otsassaan, että kotiväki veisi hänet kasvimaan nurkalle tai ison männyn mukavalle neulasmättäälle. Niin alkaa olla tämäkin päivä pulkassa, mutta huomenna on taas päivä uus'.

Ja pakkohan tähän on vielä laittaa yksi ihana omenankukkakuva.