Huikentelevaisen valearkkitehdin opinnäyte ja muuta onnellista

Joulukuun sateisen harmaana päivänä puutarhahörhö kaipaa ympärilleen vihreitä virikkeitä. Yhdessä tai erikseen. Pitkän syksyn samentamat aivot hyrräävät hitaalla, eikä itsekritiikkikään enää ole aivan kohdillaan. Somemaailma täyttyy toinen toistaan taitavimmin toteutetuista piparitaloista ja joulukakuista. Illan tullen tunnelman täydentää tienoon asukkaiden kiivas valosarjoilla harjoitettu kilpavarustelu.

Ympäristön paineissa oloaan helpottaakseen puutarhahörhö kaivelee kaappiensa sisältöä ja löytää sieltä viimeistä käyttöpäiväänsä lähestyvän valmispiparitalon sekä putkilon räikeän vihreää koristemassaa. Nyt nopeasti sokeri pannulle sulamaan ja arkkitehdin luomus liimaten pystyyn. Pieni palovamma tai valuva kuorrute ei tahtia haittaa. Pääasia, ettei hyvää tavaraa tarvitse roskiin laittaa, vaan siitä jotain tuunaamalla saa aikaan raikuvat naurut perheenjäseniltä.

Ei tullut herttaisen söpöä ja valtakunnallisen päivälehden piparikisan voittanutta taideteosta. Sen sijaan valmistui huikentelevaisen valearkkitehdin opinnäyte, jolla tuskin tulisi hyväksytyksi edes peräkylän kirjastorakennuksen remonttia suunnittelemaan. 

Onni ei siis ole viimeistä piirtoa myöten täydellisessä elämässä. Ei taidokkaissa piparitaloissa eikä ykköspalkintoa hipovissa blogikuvissa maukkaista leivonnaisista. Sen sijaan onni voi hyvinkin olla sydämen muotoisessa perunassa, jonka Ukkokulta on keittänyt ja nälkäisen puolison lautaselle laittanut.

Onni on myös saada avominiän valmistamia konvehteja, joiden suklaa sulaa kielellä taivaallista nautintoa tuoden. Joita maistaessa voi muistella MasterChef Australia -kilpailijoiden taitoja suklaan temperoinnissa. Joita taitoja ei siis itsellä ole laisinkaan.

Syreenin kevätlupaus

Tässä muutama päivä sitten napattu kuva syreenin silmuista. Niissä on selvä lupaus keväästä, vaikka meistä puutarhahörhöistä se juuri nyt tuntuu olevan jossain saavuttamattomissa.

Tämän postauksen ainekset lähtivät liikkeelle muutamista blogikirjoituksista, joissa pyydetään anteeksi omaa väsymystä, huonoja ja pimeitä kuvia, pitkiä postausvälejä ja innotonta kommentointia. Jokainen meistä on joskus väsynyt ja innoton. Kukaan ei jaksa ja ehdi jatkuvasti päivittää blogia ja kommentoida toisten kirjoituksia. Elämää on ja paitää ollakin somen ulkopuolellakin. Hyviä kuvia on pimeinä talvipäivinä vaikea ottaa hyvilläkään välineillä. Ja kuka sen määrää, millaisia kuvia itse kukin voi ja saa julkaista. 

Annetaan ilon pulputa pienistäkin asioista. Unohdetaan kilpailu toistemme kanssa. Ollaan juuri sitä, mitä olemme. Ei yhtään enempää tai vähempää.

Pamela Tola sanoi Ylen kulttuurihaastattelussa 15.12: "Elämä on arvokasta, vaikka se ei olisi pelkkää unelmien täyttymystä." Siinäpä oiva elämänohje meille kaikille!

Marketanpuiston joulumarkkinat

Aiempina vuosina olen kiertänyt joulumarkkinoita ahkerasti. Nyt taitaa jäädä yksiin ainokaisiin. Kuluneelle viikonlopulle osui useammat markkinat, joista Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat ja Nummelan Naistenmessut oli alustavasti käyntilistalla. Tuhruinen sää ja printterimusteen loppuminen muuttivat suunnitelmiani ja suunnistin Espooseen, Marketanpuiston joulumarkkinoille.

Kenetkäs siellä tapasinkaan? Meille bloggareille tutun Saaripalstan Sailan tietenkin. Sailalla oli erinomainen myyntipaikka talvipuutarhan käytävällä, vastapäätä reheviä kasveja. Kuivassa ja lämpimässä, toisin kuin ulkosalla. Sailan aina ystävällinen ja iloisen positiivinen persoona saa omankin päivän loistamaan. Näin tapahtui nytkin.

Sailalla oli myynnissä sekä oman käden tuotteita että Elsan lempituoli -verkkokaupassa myynnissä olevia tuotteita. Kaikkea kivaa ja kaunista oli tarjolla. Tänä jouluna olemme vihdoin pysyneet päätöksessämme olla ostamatta lahjoja, mutta mikä estää hankkimasta tarkoituksenmukaisia tavaroita. Varsinkin kauniita sellaisia.

Ihastuin keraamiseen lankakippoon, jonka reunassa on kolo langan juoksemista varten. Kippo on sen verran painava, että se pysyy hyvin paikallaan lankaa vetäessä. Kipon ulkosivulla on lliito-orava ja saniaisen painaumia. Lankakipon lasitettu sisäpuoli on erityisen kaunis. Siellä läikehtii sinistä, kuin vettä. Ylipäätään tuntuu, kuin sisäpuolen pinta eläisi ja siitä löytää kauniita yksityiskohtia.

Vasemman yläkulman kuvassa kippoon on pelmahtanut 100 gramman kerä lampaanväristä, 3-säikeistä villalankaa. Saila on valmistanut langan korppoolaisten lampaiden villasta. Mitähän lämmintä ja kaunista noin hienosta langasta tekisinkään? 

Tämä söpö keramiikkatähti kissakuvineen lähti myös mukaani. Kotona tajusin, että noitahan olisi voinut ostaa vaikka kukkakimpun kylkeen laitettavaksi. Kukan saajalle jäisi muisto kukkien tuojasta senkin jälkeen, kun kukat jo jatkavat elämäänsä kompostissa. Kumma, kuinka älynväläykset tulevat aina niin jälkijunassa.

Sateisella markkinaraitilla vastaan tuli joulupukki. Toivotin hänelle hyvää joulua ja nappasin kuvan. Kameran räpsäykseen joulupukki totesi, että "nyt vilahti kymppi pukin taskuun". Vitsihän se oli.

Monta kertaa mielessä on ollut käydä Marketanpuistossa kiertämässä ja kuvaamassa myös kasvukauden ulkopuolella. Eipä ole tullut käytyä. Tällä markkinareissulla otin muutaman kuvan poikkeamatta sen enempää istutuksia katselemaan. Vesisateella on ihmisen kulkua kiirehtivä vaikutus.

Niin myyjät kuin asiakkaatkin näillä joulumarkkinoilla olivat hyväntuulisia, eikä liiallista tungosta ollut. Printterimuste oli edelleen hankkimatta, joten jätin hyvästit joulumarkkinoille ja jatkoin matkaa.

Rozetta-amaryllis on ollut upea auki levähtäneine kukintoineen. Nyt kaksi sen vanoista on jo loppusuoralla. Kolmas vana on hyvässä kasvussa eli ihastelu tämän amarylliksen kohdalla ei ole vielä päättynyt.

Pahoittelen etenkin sisäkuvien huonoa laatua. Päivät ovat niin pimeitä ja harmaita, että väkisinkin kuvaamisessa on tyydyttävä lähinnä dokumentaarisiin arvoihin.
 

Taivaanpalo ja muita huomioita

Kenties säästä puhumisen voisi jo lopettaa kokonaan, sillä sen keikkumisen perässä on ihan mahdoton pysyä. Heti, kun ehtii kiitellä auringonvaloa ja valkeaa hankea, tummuu taivas ja vettä tulee kaatamalla. Ollaan sitten ilmastomuutoksesta mitä mieltä tahansa, nykyisin täällä etelärannikolla on turha odottaa jouluksi "hankia korkeita nietoksia". Ei ainakaan ennen vuodenvaihdetta.

Joulukuun 3. päivän iltana auringonlasku sai länsitaivaan palamaan tulenpunaisena. Ilta- ja aamuruskosta on monenlaisia sanontoja, mutta säätieteilijöiden mukaan tällaisessa tapauksessa ilmakehässä on yleensä päivän tuulien jälkeen pölyä tai muita pieniä hiukkasia sirottamassa valoa. Silloin iltarusko ei enteile sadetta. Eikä keskiviikkona satanutkaan. Perjantaina ja lauantaina sitäkin enemmän.

Papaver nudicaule - Siperianunikko

  
Puutarhassa on tässä vaiheessa kuvattu kaikki mahdollinen, jopa useampaan kertaan. Kierrän ajoittain pihalla ja puutarhassa katsomassa, että kaikki on kunnossa. Tai vain ajankuluksi ja huviksi. Näistä kierroksista kyllä puuttuu keväälle ominainen jännittävä odotus ja löytämisen ilo. Jos jotain löytää, niin lähinnä tuulen nurmikolle lennättämiä oksia. Ja naapurin kissan hengiltä ottamia päästäisenraatoja.

Vinca minor 'Illumination' - Kirjavalehtinen pikkutalvio

Syksyllä siirsin Päivänlilja-penkistä vähän kirjavalehtistä pikkutalviota Hortensiapenkkiin, Vanille Fraisen tyveen. Päivänlilja-penkissä pikkutalvio jää kesän edetessä muiden kasvien jalkoihin. Kovin kiivas se ei ylipäätään ole leviämään. Ajattelin, että Hortensiapenkissä sillä olisi enemmän mahdollisuuksia päästä esille ja saada tilaa itselleen. Kuvassa pikkutalvio on joutunut häkkiin, mutta tuskin se siitä pahastuu. Onpahan hortensioiden kanssa turvassa jänisten hampailta, vaikka eivätpä jänikset aiemminkaan ole talvioita järsineet. 

Sempervivum - Mehitähti

Pari-kolme kesää sitten laitoin muutaman mehitähden palluran yläpihalle johtavien portaiden viereen Oikearinteeseen. Paikalla on rinteeseen upotetun olohuoneen maton päällä ohuen hiekka-multakeroksen lisäksi kaistaleen verran kiviä, jotta kasvit eivät intoutuisi kasvamaan kiinni portaisiin. Mehitähdet ovat sopivan matalia kivien välejä somistamaan. Mehitähdet ovat viihtyneet paahteisessa paikassa ja lisääntyneet mukavasti. Palluroita on vierinyt itsestään ja rinnettä siistiessä uusiin paikkoihin. Nyt niiden lomassa näkyy olevan lintujen pudottamia aroniamarjoja, puunlehtiä ja yllättäen myös auringonkukansiemeniä, vaikka lähimpään lintubuffettiin on useampi metri matkaa.

Sempervivum - Mehitähti

Mehitähtiruukun olen joka syksy siirtänyt tuijan kupeeseen talveksi. Niin ruukku kuin mehitähdetkin ovat pärjänneet tähän saakka talven yli hyvin. Nyt ruukku näyttää kiukustuneen vaihtelevista pakkasista ja vesisateista. Keräsin irronneet ruukunpalaset pois. Pohdin, josko kaivaisin mehitähden multaan, mutta maa on paria senttiä syvemmältä jäässä. Ehkä vesisateet sulattavat maata sen verran, että saan vielä mehitähdet siirrettyä multaan. Ruukusta niille ei enää iloa ole.

Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogin Tiiu postasi 8. päivän joulukalenteriluukussaan erilaisista kransseista. Siellä on ihailtavana lukuisa määrä kauniita kransseja, joista voi ottaa vaikka itselleen ideoita. Ehdin jo ennen Tiiun postausta väkertää itselleni kranssin syksyllä leikatuista tuijanoksista. Havut sidoin niinikään loppusyksyllä leikatun piippuköynnöksen varresta tehtyyn ympyrään. Lopputulos on turhan hapsottava. Omaa pedanttisuuttahan tässä on tarkoitus höllentää, joten olkoon kranssi tuollainen - ainakin toistaiseksi.

Kuunsirppi joulukuun alussa

Viime viikonloppuna haravoin alapihalla. Mieli teki lähteä lenkille, mutta taivaanrannassa uhkaavasti kasvavat sadepilvet kehottivat pysymään lähellä kotiovea. Aikani kuluksi rapsuttelin nurmikkoa ja siistin istutusalueiden kanttauksia. Kukkapenkit saivat olla entisellään. Niillä on nyt talvilevon aika.

Taas on viikonloppu edessä. Jouluun on vain lyhyt matka, eikä tammikuukaan kovin kaukana ole. Jos talvi kuluu yhtä nopeasti, kuin syksy, kohta ollaan taas keväässä. Sitä ennen kaikille hyvää loppuviikkoa!

Leipomuksia itselle ja muille

Valkoinen ritarini senkun kaunistuu. Ensimmäisestä vanasta on kolme kukintoa avoinna ja yksi viittä vaille. Toinen vana tunkee itseään ensimmäisen vanan kukkien keskelle ja kolmannesta vanasta pilkistää valkoista kärkeä. On se vaan niin kaunis. Huomaan iltaisin katseeni pysähtyvän amarylliksen kauneutta ihailemaan kerran jos toisenkin.

Jo monena vuotena olen ajatellut, että voisin hyvin jättää piparien leipomisen väliin. Lasten kanssa piparitalkoot oli kiinteästi joulun odotukseen liittyvä traditio. Piparit myös katosivat tehokkaasti niin isoihin kuin pieniinkin suihin. Osa hävisi jo taikinana. Muistan omastakin lapsuudesta, miten houkuttelevaa oli upottaa lusikka viileässä odottavaan piparitaikinaan. Omatkin lapseni saivat taikinaan kunnollisen kraatterin aikaan kuvitellen ehkä, etten sitä huomaisi. Nyt on toisin. Loput viimevuotisista joulupipareita söimme kuukausi sitten. Oikeastaan juuri noita lokakuussa syötyjä pipareita muistellen päätin sittenkin tehdä pienen taikinan ja pyöräytin sen pipareiksi. Taikinan mausteinen tuoksu on vastustamaton. Piparit maistuvat ihanilta vaikkapa sinihomejuuston kanssa myös joulun jälkeen. Ei ollut iso homma. Olen tyytyväinen, että siihen ryhdyin.

Taatelikakku on kuulunut meidän jouluun iäisyyden. Miksiköhän sitä ei juuri muulloin tule leivottua, vaikka se maistuu hyvältä ja kestää mainiosti säilytyksen. Maku vain syvenee ja paranee.  Taatelikakkuja olen leiponut myös sukulaisille ja ystäville viemisiksi. Tänäkin vuonna lupasin viedä äidille taatelikakun ja pari kakkua löytää tiensä toisiin koteihin.

Päätin vaihteeksi kokeilla uutta ohjetta. Sellaisen löysin Suvikummun Marjan blogista. Marja maustoi taatelikakkunsa Blossa 19 -glögillä. Minä laitoin madeiraa. Kakut onnistuivat hyvin ja maku on mukavasti kosteampi, kuin omalla vanhalla ohjeellani toteutettuna. Kiitos Marjalle hyvästä ohjeesta.

Perheemme joulupöytään kuuluu jälkiruokana aina viktoriankiisseli. Ohje on muistaakseni 80-luvun Kotivinkki-lehdestä (voi olla väärä muistikuva). Tarjotessani tätä jälkiruokana, moni on ihmetellyt, miksi sen nimi on kiisseli. Viktoriankiisseli on pikemminkin vanukas, oikeastaan riisipuuron hienompi, kylmänä syötävä versio. Ehkä nimi on aikanaan käännetty väärin ja jäänyt kiisselinä elämään. Lasten asuessa nyt omissa kodeissaan, emme syö yhteistä joulupuuroa. Siksi kätken toivomusmantelin viktoriankiisseliin.

Tänä vuonna emme syö yhteistä jouluruokaa laisinkaan. Niinpä tein viktoriankiisseliä pikkujoulujälkkäriksi. Kiisselin kyytipoikana voi syödä mitä tahansa marjasosetta. Meillä kiisselin kumppanina on aina kesällä pakastettuja mansikoita soseutettuna. Hyvää on, uskokaa pois! Alla ohje, jos joku haluaa kokeilla.

VIKTORIANKIISSELI

1 dl puuroriisiä

2 dl vettä

3½ - 4 dl maitoa

½ dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

yhden sitruunan mehu

(1 tl raastettua sitruunan kuorta)

2 liivatelehteä

2 dl kuohu- tai vispikermaa

Pane riisit kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Kun vesi on imeytynyt, lisää maito. Keitä puuroa kunnes riisit ovat kypsiä. (Älä keitä liian pitkään tai korkealla lämmöllä, jotta riisit eivät rikkoontuisi). Jäähdytä puuro täysin kylmäksi. Mausta se sokerilla, vaniljasokerilla ja sitruunamehulla. Jos käytät sitruunan kuorta, pese sitruuna ennen raastamista huolellisesti kuumalla vedellä.

Pehmitä liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 min. Liota ne sen jälkeen kuumaan vesitilkkaan. Lisää liivateseos sekä lopuksi vaahdoksi vatkattu kerma puuron joukkoon. Kaada kiisseli lasikulhoon hyytymään. 

Tarjoa Viktoriankiisseli esimerkiksi mansikkakastikkeen kera. Soseuta mansikat tehosekoittimessa tai puserra ne siivilän läpi. Lisää hiukan vettä (pakastemansikat eivät kaipaa vettä) sekä halutessasi sitruunamehua ja sokeria.

Kauppaketjun ruokaohjelehdessä oli kuva hauskoista ja vähän erilaisista joulutortuista. Niitähän piti kokeilla. Helppoja tehdä, joskin hiukan sotkuisia. Ajattelin tehdä samalla ohjeella joskus suolaisia leivonnaisia, jolloin korvaan luumusoseen esimerkiksi maustetulla tuorejuustolla.

Tapiolassa runsas viikko sitten asioidessani kuljin kauppakeskus Ainoassa kukkakaupan ohi. Jo yhden kauniin amarylliksen omistajana en siltikään kyennyt menemään ohi, kun näin kaupassa komeita ritareita. Houkutus oli suuri huomatessani joukossa olevan myös vaaleanpunaisia. Muutama vuosi sitten minulla oli ihastuttava Rozetta-amaryllis, joka avautuessaan oli kuin tyllimekkoinen balettitanssijatar. Nyt niitä oli kukkakaupassa aivan edessäni, enkä todellakaan puolta minuuttia miettinyt, kun myyjä jo pakkasi minulle Rozettan kotiin tuotavaksi. Ei pääse puutarhahörhö kukkahimostaan eroon edes talvella. Eikä onneksi tarvitsekaan.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Sekaisin tinteistä

Clematis Purple Dream

  
Jos laittoi auringonvalo ja hennon lumipeitteen saanut maisema tintit sekaisin, niin sekaisin se sai puutarhahörhönkin. Olen ahminut valoa surutta siinä, missä pikkulinnut ovat pörränneet siemenautomaateilla sankoin joukoin. Aurinkoiset lumimaisemat saattavat muuttua piankin tasaisen harmaaksi loskasääksi, mikäli säätiedotukset pitävät paikkansa.

Naapurin kissa on kiertänyt pitkin pihaa. Usein illalla olohuoneessa ollessani huomaan liiketunnistinvalon syttyvän. Mami se siellä partioi Juuson entisiä alusmaita. Muitakin kissoja alueellamme liikkuu, mutta Mami kaikkein ahkerimmin.

Alapihalla huomioni kiinnitti muuten neitseellisessä lumitasanteessa myllätty alue. Lähempi tarkastelu osoitti Mami-kissan olleen saalistamassa. Päästäinen on päässyt hengestään, mutta pahanmakuisena ei ole kissalle syötäväksi kelvannut. Netistä tietoja päästäisestä kaivaessani luin niiden syövän erilaisia hyönteisiä ja kotiloita. Mainiota, syököön kaikki kotilot meidän puutarhasta. Päästäinen koki näin uuden arvonnousun pihapiirissäni. Tai ne muut päästäiset, jotka yhä ovat elossa. Tuon pakastuneen yksilön nostin pensaikkoon, sillä hautajaisten järjestäminen kohmeisessa maassa ei nyt onnistu.

Viikon aikana en täyttänyt siemenautomaatteja ollenkaan. Linnut tyhjensivät ne parissa päivässä ja erityisesti viherpeipot pöllyttivät siemenet maahan. Ajattelin, että syökööt ensin maassa olevat pois. Talipötköt ja -pallot kelpaavat nekin, mutta moni maassa ruokaileva lintu ei niihin käsiksi pääse.

Lauantaina täytin siemenautomaatit ja sen jälkeen olikin koko päivän melkoinen vilske. Tali-, sini- ja kuusitiaisia, viherpeippoja, vihervarpusia, punatulkkuja, pikkuvarpusia, mustarastaita, närhiä. Käpytikka ja jopa harmaapäätikka ovat nyt säännöllisiä vieraita.

Ehkä minun täytyy alkaa säästämään rahaa zoomiin, sillä olisi tosi mukava saada parempia kuvia linnuista. Nykyinen objektiivi ei kovin pitkälle yllä ja rajattunakin kuvista tuppaa tulemaan tärähtäneitä ja rakeisia. Enimmäkseen tähtään tinttejä joko keittiön tai työhuoneen ikkunasta. Pihalla ollessa kovin lähelle lintuja ei millään pääse. 

Aronioita jäi pensaisiin runsaasti, koska pakastimeen ei vain kaikki mahtunut. Paljon olemme aronioita syöneet aamupuuroon ripoteltuina. Viime päivinä mustarastaat ovat pomppineet aroniapensaissa marjoja napostelemassa. Tykkäävät kaiketi nekin pakastetuista marjoista.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

PS. Jos haluat tietää lisää pikkulintujen talviruokinnasta, käy Yle-Areenassa kuuntelemassa Luonto-Suomi ohjelma ke 20.11.2019. Ohjelma tarjosi paljon ja hyvää tietoa. 



PS. Postausten ajastamisen huono puoli tässä säiden vaihtelevassa maailmassa on jutun laahaaminen menneisyydessä. Maisemat nimittäin ovat parhaillaan kaikkea muuta kuin valkeat eli mustat, märät ja lumettomat. Toivotaan ja odotetaan valoisampia hetkiä.
 

Valoa tankkaamassa

Sateisen harmaa marraskuu vaihtui joulukuiseen valoon. Vielä perjantaina alkuillasta satoi vettä kaatamalla. Illan mittaan vesi muuttui rännäksi ja vihdoin lumeksi. Luonto sai hennon lumipeitteen. Lauantain ja sunnuntain pikkupakkasen kirpaisema auringonpaiste houkutteli ulos nauttimaan valosta ja kauneudesta.

Vähäinenkin lumi tekee puutarhassa taikojaan. Se myös vaimentaa ääniä ja pehmentää muotoja. Arkiset risukot ja ryteiköt ovat yhtäkkiä satumaisemia. Tuskin hämmästyisi, jos ruusupensaasta eteen pujahtaisi keijukainen - tai näin joulun alla tonttu.

Lyhdyt ovat odottaneet kynttilöitä. Perjantai-iltana kävin niitä eri puolille taloa sytyttämässä. Näin teen joulukuussa joka viikonloppua. Toisinaan viikollakin.

Sinistä taivasta tiiraillessani huomasin tien toisen puolen kuusissa valtavasti käpyjä. Ihmekös tuo, kun kukkivat alkukesästä niin komeasti.

Puutarhan kasvit uinuvat hentoisen lumikerroksen alla. Arvaisitko, että tässä on peittokurjenpolvi? Kesällä se on nätti, vaan eipä ole hullumpi sen joulukuinen juhlapukukaan.

Entä tämä pehmoinen kaveri. Kukahan mahtaa olla kyseessä? Loppukesästä purkkiin kylvetty siperianunikkohan se siinä. Sama, joka kehitti itselleen nupun syksyistä kasvimaata kaunistamaan. Satakoon unikon päälle lisää lunta talvipeitoksi. Jospa se auttaisi kasvin syvempään uneen, josta se sitten kevätauringon myötä reippaana heräisi.

Naapurin kissa on käynyt limboamassa meidän aidan ali. Parissa paikassa ihmettelin ensin moista hankaumaa lumessa, kunnes oivalsin kissan olleen asialla. Jäljet jatkuvat aidan molemmin puolin normaaleina. Toivottavasti jänikset eivät innostu ottamaan kissasta mallia. Toistaiseksi alapihalla ei jäniksen jälkiä ole näkynyt.

Mustarastaiden ei tarvitse limboilla. Kunhan tepastelevat siemenbuffettien läheisyydessä odottamassa viherpeippojen innokasta siementen viskomista. 

Sunnuntaina kävin katsastamassa kahden lähijärven rannat. Hetkeen ei järvelle ole jalkaisin menemistä. Avovettäkin näkyi vielä. Toisen järven rannassa on talviuintipaikka, jossa reilun kokoinen alue pysyy avoinna läpi talven.

Viime viikon kosteus on kiteytynyt jääkukkasiksi kynttilälyhdyn ruutuihin. Kynttilän lämpö sulatti jääkukkaset nopeasti. Ehdinpä sentään ne kuvata.

On maassa lunta
ja siilipariskunta
jo nukkuu talviunta.
Näkee unta kuusta
ja hiiren sääriluusta
ja omenapuusta
ja lämpimästä kesästä
sekä somasta käenpesästä.

Valoisaa joulukuun alkua kaikille!

 

Nyhjää tyhjästä

Sade ropisee työhuoneen ikkunaan. Ulkona on aamusta iltaan samanlaista harmaata hämärää. Olen ripotellut kausi-/jouluvaloja ulos ja sisälle. Niin sähköllä kuin patterillakin toimivat ajastuvat syttymään ja sammumaan itsestään. Alkuun laitoin sähköllä toimivat syttymään iltapäivän hämärän aikaan. Vähitellen olen säätänyt ajastimia siten, että osa valoista palaa lähes koko päivän. Patteritoimisten paloaika on valmiiksi 6-8 tuntia, joten niiden säätäminen on rajallista.

Yhden harmaan päivän käytin käytävien haravoimiseen ja tuulien viskomien oksien keräämiseen. Kärräsin ja levitin myös kolme kärryllistä multaa pariin kukkapenkkiin. Suursäkin pohjalle jäi vieläkin hiukan multaa, jonka senkin taidan vielä levittää. Ellei tule pakkasia jäädyttämään multaa.

Oxalis

Sisällä talvehtivat pelaguut ovat hengissä, mutta melkoisia raaskuja niistä vähitellen kehkeytyy. Toivottavasti joulun jälkeen lisääntyvä valo saa ne piristymään. Pääasia, etteivät kuole. Autotallissa on välivarastossa kaksi verenpisaraa ja passioköynnös. Tällä hetkellä autotallin lämpötila on +7 astetta. Koska autotallissa ei ole lämmitystä, on kasvit siirrettävä pakkasten tullessa kellariin.

Kellarissa talvehtii kaksi isoa pelaguuta, begonioita ja muutama oxalis. Sekä tietenkin daalioita ja muita juurakoina. Oxalikset ovat muuttuneet pimeässä kellarissa hailakoiksi. Niitä katsellessa mieleen muistuu olmi (luolissa elävä sokea, pigmentitön salamanteri (Proteus anguinus). Sellaisia näin käydessäni vuosia sitten Postojnan tippukiviluolissa (Slovenia).

Harmaa marraskuu on erinomaista aikaa itsensä sivistämiseen. Tämän syksyn aikana olen harrastanut kulttuuria varmaan enemmän, kuin vuosiin yhteensä. RSO-konserttien lisäksi tutuiksi ovat tulleet monet museot ja näyttelyt.

Pari viikkoa sitten osallistuin tutustumisretkelle Helsingin Bulevardilla sijaitsevaan Aleksanterin teatteriin. Oppaanamme toimi Aku Ahjolinna, joka sai kiinnityksen tanssijaksi Suomen kansallisbalettiin 1963. Parempaa opasta tuskin olisi voinut saadakaan. Ahjolinna hallitsee 1879 valmistuneen rakennuksen historian. Hänen eläväinen ja avoin olemuksensa on mitä parhain johdattamaan yleisöä kauniin rakennuksen saloihin. Vuoteen 1993 balettitanssijana toimineena hän tuntee sekä alan että ihmiset. Tarinoita hänellä siis riittää.

140-vuotias Aleksanterin teatteri on valtion omaisuutta ja sitä myydään parhaillaan. Rakennus on suojeltu, eikä sitä voi muuttaa vaikkapa hotelliksi tai toimistoksi. Remontoiminen tulisi arvioiden mukaan maksamaan noin 40 miljoonaa euroa. Kunnon peruskorjauksen rakennus tosiaan tarvitsee. 

Suomessa on aika vähän vanhoja arvorakennuksia. Minusta on sääli, että niiden annetaan mennä liian huonoon kuntoon, eikä niihin haluta investoida rahaa. Matkustamme mielellämme ulkomaille ihailemaan vanhojen kauniiden rakennusten täyttämiä kaupunkeja, mutta omassa maassa sellaisille ei anneta arvoa.

Taiteilijaystäväni houkutteli minut katsomaan Ateneumiin "Maailmalta löysin itseni - Helene Schjerfbeck" -näyttelyn, joka on esillä 26.1.2020 saakka. Samalla kiersimme myös "Taiteilijoiden Ruovesi" -näyttelyn, jossa on esillä mm. Akseli Gallen-Kallelan, Hugo Simbergin, Ellen Thesleffin ja muutaman muun teoksia. Pidän kovasti Helene Schjerfbeckin maalauksista. Tässä näyttelyssä on esillä maalauksia, joita ei ole aiemmin Suomessa nähty. Taiteilijan kanssa oli mielenkiintoista katsella tauluja. Hänen tietojensa ja taitojensa kautta avautui ihan uusia näkökulmia.

Museokortti on siinäkin suhteessa hyvä ratkaisu, ettei tarvitse kerralla perehtyä ison museon tarjontaan. Voi nauttia osan silloin, toisen tällöin. Välttyy hyvin kulttuurin yliannostukselta ja säilyttää mielenkiinnon vierailla toisen tai kolmannenkin kerran.

Joulupuu Tapiolan kauppakeskus Ainoan edustalla.

Kulttuurinautintojen lisäksi tein pikaisen asiointireissun Espoon Tapiolassa lokakuussa avautuneeseen kauppakeskus Ainoaan, jonka uusimmassa osassa en ole vielä käynyt. Onhan siellä kauppakeskuksessa avaraa ja kiiltävää. Uutisoinnin mukaan Ainoasta on ollut tarkoitus tehdä erilainen kauppakeskus, jonne tavallisimmilla ketjuliikkeillä ei ole asiaa. Varmasti sieltä jokunen iso ketjupuoti puuttui, mutta ihan riittävästi niitä näytti Ainoaankin rantautuneen. 

Ainoan ulkopuolella avaruus ja kiilto puuttuu tykkänään. Aikamoinen rakennustyömaiden muodostama sokkelo koko vanha Heikintorin ja Tapiontorin ympäristö. Toivottavasti kulahtaneessa kunnossa olevat 50-luvun liikerakennukset remontoidaan, laattakäytävät uudistetaan ja kerrassaan surkeassa jamassa olevat istutusalueet kunnostetaan.

Persiljaa eivät sateet ja tuulet nujerra.

Älkäämme antako harmaan maiseman syöpyä sieluumme, vaan mennään kaikki pää pystyssä kohti joulua ja sen jälkeen pidentyviä päiviä. Huomenna on marraskuun viimeinen päivä. Jos joulukuukin menee samalla tavoin siivillä liitäen, olemme hetkessä uusia kylvöjä aloittamassa.

Mukavaa pikkujoulun aikaa kaikille!