Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvyys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Huikentelevaisen valearkkitehdin opinnäyte ja muuta onnellista


Joulukuun sateisen harmaana päivänä puutarhahörhö kaipaa ympärilleen vihreitä virikkeitä. Yhdessä tai erikseen. Pitkän syksyn samentamat aivot hyrräävät hitaalla, eikä itsekritiikkikään enää ole aivan kohdillaan. Somemaailma täyttyy toinen toistaan taitavimmin toteutetuista piparitaloista ja joulukakuista. Illan tullen tunnelman täydentää tienoon asukkaiden kiivas valosarjoilla harjoitettu kilpavarustelu.



Ympäristön paineissa oloaan helpottaakseen puutarhahörhö kaivelee kaappiensa sisältöä ja löytää sieltä viimeistä käyttöpäiväänsä lähestyvän valmispiparitalon sekä putkilon räikeän vihreää koristemassaa. Nyt nopeasti sokeri pannulle sulamaan ja arkkitehdin luomus liimaten pystyyn. Pieni palovamma tai valuva kuorrute ei tahtia haittaa. Pääasia, ettei hyvää tavaraa tarvitse roskiin laittaa, vaan siitä jotain tuunaamalla saa aikaan raikuvat naurut perheenjäseniltä.

Ei tullut herttaisen söpöä ja valtakunnallisen päivälehden piparikisan voittanutta taideteosta. Sen sijaan valmistui huikentelevaisen valearkkitehdin opinnäyte, jolla tuskin tulisi hyväksytyksi edes peräkylän kirjastorakennuksen remonttia suunnittelemaan. 


Onni ei siis ole viimeistä piirtoa myöten täydellisessä elämässä. Ei taidokkaissa piparitaloissa eikä ykköspalkintoa hipovissa blogikuvissa maukkaista leivonnaisista. Sen sijaan onni voi hyvinkin olla sydämen muotoisessa perunassa, jonka Ukkokulta on keittänyt ja nälkäisen puolison lautaselle laittanut.


Onni on myös saada avominiän valmistamia konvehteja, joiden suklaa sulaa kielellä taivaallista nautintoa tuoden. Joita maistaessa voi muistella MasterChef Australia -kilpailijoiden taitoja suklaan temperoinnissa. Joita taitoja ei siis itsellä ole laisinkaan.

Syreenin kevätlupaus

Tässä muutama päivä sitten napattu kuva syreenin silmuista. Niissä on selvä lupaus keväästä, vaikka meistä puutarhahörhöistä se juuri nyt tuntuu olevan jossain saavuttamattomissa.

Tämän postauksen ainekset lähtivät liikkeelle muutamista blogikirjoituksista, joissa pyydetään anteeksi omaa väsymystä, huonoja ja pimeitä kuvia, pitkiä postausvälejä ja innotonta kommentointia. Jokainen meistä on joskus väsynyt ja innoton. Kukaan ei jaksa ja ehdi jatkuvasti päivittää blogia ja kommentoida toisten kirjoituksia. Elämää on ja paitää ollakin somen ulkopuolellakin. Hyviä kuvia on pimeinä talvipäivinä vaikea ottaa hyvilläkään välineillä. Ja kuka sen määrää, millaisia kuvia itse kukin voi ja saa julkaista. 

Annetaan ilon pulputa pienistäkin asioista. Unohdetaan kilpailu toistemme kanssa. Ollaan juuri sitä, mitä olemme. Ei yhtään enempää tai vähempää.

Pamela Tola sanoi Ylen kulttuurihaastattelussa 15.12: "Elämä on arvokasta, vaikka se ei olisi pelkkää unelmien täyttymystä." Siinäpä oiva elämänohje meille kaikille!


perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kirjoja ja kiitoksia


Läpi elämäni olen ajatellut, ettei minua erityisemmin onni suosi. Taidan olla väärässä. Täällä puutarhablogien maailmassakin olen voittanut tosi ihania juttuja aina silloin tällöin. Viimeisin hieno arpajaisvoitto oli tänään postilaatikossa. Marian koti ja puutarha -blogin arpoma Linda Peltolan Rakas puolivilli puutarha, kesähetkiä ja kukkakuumetta on jo ensiselaamisella ihastuttanut niin kuvin kuin teksteinkin. 

Oletteko muuten huomanneet, että joistakin puutarhakirjoista saattaa aistia kukkien tuoksutki? Aivan selvästi Linda Peltolan kirjan sivuilta nousi syreenien tuoksu.


Maria oli pakannut arpajaisvoittokirjan saatteeksi Anna-Mari Westin kortin, jonka yläkulman viisaus "Ainoa todellinen suurvalta on luonto" ansaitsee tulla huomioiduksi. 

Kiitos Marialle myös pioniunikon siemenistä, joilla oli oma hieno pussukkansa.


Päivän toinen ihana ja yllätyksellinen postipaketti tuli eräältä toiselta puutarhabloggarilta. Niin se vain on, että hyvä kasvaa korkoa, eikä se laisinkaan vähene eteenpäin annettaessa. Kuten vanhassa kiiltokuvarunossa sanotaan:
 
Etsi aina maailmassa
kaunista ja hyvää.
Kaunis kasvaa sydämessä
aina kultajyvää.
---

Vielä ei ole tulppaanien aika,
mutta tämän sievän tulppaanitytön kera 
toivotan kaikille 
hyvää viikonloppua!

Pitäkää huolta itsestänne ja 
toisistanne ja ennenkaikkea
nautiskelkaa keväästä.  


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Siis kauneutta on




Siis kauneutta on. 
Rakkautta on. 
Iloa on. 
Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät puolustakaa niitä."

- Eeva Kilpi -



Kruunuvuokko Puutarhan lumo -blogista antoi minulle tämän kauniin tunnustuksen seuraavin perusteluin:

"Halusin antaa sinulle tämän henkilökohtaisen ja itse kehittelemäni  tunnustuksen hyvistä ja huumorin sävyttämistä jutuistasi. Luen kirjoituksiasi aina suurella mielenkiinnolla. Voit tietenkin halutessasi jakaa tunnustusta eteenpäin."

Tein monta vuotta vapaaehtoistyötä mielenterveyskuntoutujien parissa. Se oli minulle tärkeää siksi, että olin itse läpikäynyt vakavan masennuksen ja selviytynyt siitä sekä hengissä että myös tervehtyen. Halusin tehdä jotain hyödyllistä, vaikka en juuri silloin työelämään kelvannut. Mielestäni olen aina pystynyt kohtalaisen hyvin puhumaan omasta puolestani, mutta samalla olen nähnyt, ettei se suinkaan ole kaikille yhtä yksinkertaista. Ei varsinkaan vakavan sairauden jäytäessä mieltä ja kehoa. Jokainen ihminen tarvitsee mielekästä tekemistä, josta hän saa myönteistä palautetta. Ihminen tarvitsee sosiaalisia kontakteja, ellei ystävää niin ainakin jonkun, joka kuuntelee juuri minua, on edes hetken minua varten. Ihminen haluaa olla osa yhteiskuntaa, vaikka ei aina jaksaisi mitään sen eteen tehdäkään. Harva haluaa omasta tahdostaan jäädä yksin ja kaikkien yhteisöjen ulkopuolelle.

Kun vanhempani muuttivat 10 vuoden Varsinais-Suomi -jakson jälkeen takaisin tänne pääkaupunkiseudulle, tajusin heidän vanhentuneen ja tiedostin tulevaisuudessa avuntarpeen lisääntyvän. Kun myös äidin sydänleikkaus tuli ajankohtaiseksi, ymmärsin, että nyt elämässäni on alkanut uusi vaihe. Luultavasti olin jo jonkin aikaa jossain sisimmässäni työstänyt siirtymistä mielenterveystyön parista johonkin uuteen ja vanhempieni lisääntynyt avuntarve ikäänkuin loksautti asiat mielessäni paikalleen. Päätin jättäytyä vapaaehtoistyön aktiiviroolista rivijäseneksi. 

Vuosi sitten kesäkuussa aloitin blogini pitämisen. Pöytäkirjojen ja raha-anomusten sijaan oli innostavaa aloittaa pienten puutarhajuttujen kirjoittaminen. Ei rukseja sinne tänne, eikä lakien ja paragraafien mukaisia lauseita sääntömääräisine allekirjoituksineen vaan vapaata kerrontaa siitä, mikä milloinkin päähän putkahtaa. Etusijalla on ollut ikioma puutarha, jonka suhteen taidan olla noviisi iän ja kaiken, mutta jonka parissa on vain niin mahdottoman kiva touhuta. Yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta kesä kesältä enemmän myös ihan oikeiden oppien mukaisesti. 

Ja mikä parasta, blogissa voin tavallaan säilöä ja jakaa muiden kanssa kukkakuvani, joita on niin hauska vuosi toisensa jälkeen ottaa. Samat pionit, liljat, tulppaanit, kerta toisensa jälkeen ja aina yhtä uuden tuntuisina. Kuvittelin, ettei kaltaisiani hölmöjä juurikaan muita ole, mutta upeaa - täältä blogimaailmasta löysin tismalleen samanlaisia kohtalotovereita. Mullassa mönkijöitä, joilla kiikkuu kamera kaulassa. Jotka kuvaavat ne samat kukkaset kesä toisensa jälkeen. Joukossa on viimeisen päälle hienoja puutarhoja ja ammattilaistasoisia valokuvaajia kuin myös selvästi harrastelijapuutarhureita ja digipokkarilla räpsyttelijöitä. Kaikki sulassa sovussa yhteisen innostuksen tartuttamina.

Voi, miten paljon olen saanut käyttökelpoisia ideoita niin puutarhaani kuin monenlaisiin kädentaitoihin. Tuskin kukaan ihminen on yksitaitoinen ja se näkyy selvästi myös täällä blogimaailmassa. Vaikka suurin osa seuraamistani blogeista keskittyy puutarhaan, löytyy näiden puutarhureiden joukosta taitavia käsityöihmisiä, askartelijoita, sisustajia, leipureita ja vaikka mitä mielenkiintoista. Kaiken käsinkosketeltavan lisäksi blogimaailma on tuonut elämääni mielenkiintoisia ihmisiä, luovia persoonia, joista jokainen on jo sinänsä tutustumisen arvoinen. Enpä olisi vuosi sitten uskonut, että blogissa voi saada mielen liikahtamaan siten kuin täällä on tapahtunut. Että ihmiset tuovat puutarhajuttujensa lomassa elämänsä ilon ja onnen päivät, mutta myös kärsimyksen meidän kaikkien yhdessä jaettavaksi. 

Siis sydämellinen kiitos sinulle Kruunuvuokko tästä upeasta tunnustuksesta! Kiitos myös monille muille, jotka olette Kruunuvuokon tavoin saaneet minut liikuttumaan näin syvästi. Hyvyyttä on, jakakaamme sitä toisillemme!