Lokakuu sitten alkoi

Jollei löydy väriä omasta pihasta, täytyy lähteä sitä kylille etsimään. Oikeastaan koko kesän olen touhunnut etupäässä omassa pihapiirissä ja kylillä on tullut käytyä lähinnä kumipyörillä. Tänään lokakuun ensimmäinen aamu näytti harmaalta, mutta ei sentään satanut. Päätin lähteä ulkoiluttamaan köhäistä kroppaani ja kamera pääsi mukaan - kuinkas muutenkaan. Kostea ilma oli helppoa hengittää ja kulku kävi yllättävän rivakasti siihen nähden, etten ole lenkille aikoihin ehtinyt. Tosin, käyhän noiden puutarhavälineiden kanssa vehtailu yleensä ihan rankasta liikunnasta, joten ihan tyhjän panttina tässä ei suinkaan ole tullut istuttua.

Meidän kylällä on ihan kävelyetäisyydellä kolme järveä; ei suurensuurta, mutta mukavaa ilmettä ne tuovat ympäristöön. Vesi elementtinä on aika houkutteleva, joten täytyihän minun kulkea katsastamassa ainakin kaksi noista kolmesta lätäköstä. Samalla ajattelin testailla kamerasta taas uusia asetuksia, ja testasinkin, vaikkakin lopputulos ei suuremmin hätkähdyttänyt. Tuolla rannassa alkuun ihmettelin, että mikä siellä pohjassa saa veden tuolla tavoin laikkuiseksi ennen kuin käsitin, että taivaan pilvien harmaus se heijastuu veteen.

Alkuun myös Ukkokullan piti lähteä kanssani tälle aamulenkille, mutta hänelle tuli työeste ja niinpä pääsin nauttimaan ihan ikiomasta seurastani. Siitä oli ainakin sen verran etua, että saatoin pysähtyä milloin mihinkin tarvitsematta pohtia, että nyt se lenkkikumppani jo hermoilee mutkan takana, mihin minä jäinkään.

Monet puut ovat jo lähes lehdettömiä, mutta paljon näin ihan heleän vihreää kuin kesällä konsanaan. Kuvittelisin, että aurinko ja keveät yöpakkaset saisivat luonnon värit räiskymään, mutta nythän ei ole pahemmin ollut kumpaakaan. Sen sijaan vettä tulee yhtenään ja tuskin ehdin kenkiä kotiinpäästyäni riisua kun jo sade alkoi tälläkin kylällä.

Mietin tuolla kävellessäni, mikä saa osan vaahteroista loistamaan keltaisten ja punaisten eri sävyissä kun taas monet vaahterat ovat likimain ihan vihreitä edelleen. Matkan varrella oli myös vaaihteroita, joiden lehdet olivat pukeutuneet Marimekon pallokuosiin, joka lienee jonkinlainen ruostetauti. 

Kierroksen puolivälissä saavuin toisen järven rantaan ja olin aikeissa mennä kuvassa näkyvän laiturin päähän kuvaamaan. Se jäi aikeeksi, sillä puulaituri oli sateesta märkä ja lisäksi sen pinnassa oli liiskaantuneita puunlehtiä. Liukastuin astuessani laiturille ja olin pyllähtää koleaan veteen. Eniten olisi harmittanut kameran kastuminen, joten jätin laiturin suosiolla odottamaan kuivempia päiviä. 

Olin iloinen, että niin kamera kuin minäkin olimme edelleen kuivia ja ehjiä. Lisäksi olin saanut ikuistettua muutamia hienoja värejä ja yksinkertaisesti elämä tuntui harvinaisen tasapainoiselta ja rauhalliselta. Mikäs siinä, kun tienkin nimi sattui olemaan Hyvänmielentie. Piti oikein ryhtyä ynnäämään, mitä aiheita moiseen hyvään oloon tällä kertaa olisi. No, talon kaikki ikkunat on tältä syksyltä pesty ja puutarhassa on tehty se, mikä tässä vaiheessa on mahdollista. Lisäksi viikon kirpparipöydän myynti oli 190 euroa, vaikka hiukan harmittikin kantaa pari kassillista hyvää tavaraa takaisin. Olisiko hinnoittelumedoteissa kenties korjaamisen varaa? Flunssakin on jo voiton puolella ja vatsa täynnä hyvää kebab-ruokaa, jota kävimme Ukkokullan kanssa paikallisessa kuppilassa syömässä, kun kumpikaan ei viitsinyt ryhtyä ruoanvalmistukseen.

Kotipihalle palattuani kävin vielä ravistamassa omenapuita ja keräämässä päivän saaliin. Punakanelia ja Åkeröä on vielä puissa, mutta vähenemään päin alkaa omenasaalis olla. Huomenna ajattelin leipoa pari omenapiirakkaa ja sitä varten täytyy pilkkoa jokunen omena. Näin se pääsi  alkuun jälleen lokakuu ja sen kunniaksi päivityskuva puutarhaportista.