Tunnustan: en opi, en.

Punainen kaktus kukkii toistamiseen pääsiäisenä.

Jollain valokuvauskurssilla opettaja sanoi, että "hyvä kuvaaja saa hyviä kuvia huonoillakin laitteilla, huono kuvaaja ei edes hyvillä". Kuulun tuohon jälkimmäiseen porukkaan. On tietenkin makuasia, mikä on hyvä kuva ja mikä huono. Nykyisin kuvia muokataan niin paljon, että alkaa olla jo vaikea sanoa, mikä on aito valokuva, mikä tietokoneella pitkälle työstetty teos. Digikameroilla kuvaamisessa muokkaamista tapahtuu tavallaan jo heti kuvan ottamisen hetkellä, sillä kameran säädöillä pystytään tekemään paljon sellaista, mikä paperikuva-aikaan oli mahdollista vain laboratoriossa.

Kelloköynnös kasvaa kohti kesää.

Olen aina kuvannut paljon ja monen monta erilaista valokuvauskurssiakin olen käynyt. Ilmeisesti oppi ei ole päähäni mennyt tai sitten se valuu jostain lävestä saman tien pois. Tykkään kovasti kaikesta kauniista, mutta taiteellista silmää minulla ei ole. Siis siinä mielessä, että osaisin jo ennakolta nähdä ja sommitella hienoja yksityiskohtia tai esteettisesti kauniita ja kiinnostavia kokonaisuuksia tallentaakseni ne kameralla. 

Vaahteranoksat kuivuvat ennen kellariin kantamista.

Kyvyttömyyden taiteellisesti upeiden kuvien luomiseen olen jo aikaa sitten hyväksynyt. Vaan se minua ottaa jatkuvasti ja lujasti pattiin, ettei kameran tekniikan hallitseminen minuun tartu. Perusasiat osaan ja ymmärrän, vaan on ihan eri asia toteuttaa niitä(kään) käytännössä. Vähänkin monimutkaisemmat asiat menevätkin sitten totaalisesti yli hilseen. Sen voin plussakseni sanoa, että yhä jaksan yrittää ja uskoa, että jonain päivänä asiat minulle valkenevat ja naps, siitä alkaa uusi kuvaamisen ura.

Pölyinen soihtuköynnös aloittaa kukinnan.

Vuosi sitten ostin uuden kameran. Olisi ehkä sittenkin pitänyt hankkia mieluummin uusi objektiivi. Tehty mikä tehty. Uusi kamera on hieno ja täynnä tekniikkaa. Se on myös vanhaa isompi ja painavampi. Siinä yksi syy, miksi sen käyttö on jäänyt ihan liian vähäiseksi. Suurempi syy lienee kuitenkin siinä, että uuden kameran tekniikka on monimutkaista ja poikkeaa aika paljonkin vanhasta kamerasta, vaikka merkki onkin sama. 

Säännöllisin välein innostun lukemaan manuaalia ja kameran säätöjä pyöritellen testaan eri vaihtoehtoja. Vaan silloin kun pitää saada nopeasti jotakuinkin hyväksyttäviä kuvia, vanha kamera tarttuu hyppysiin. Pitäisi vaan ahkerasti kantaa uudempaa kameraa mukana ja harjoitella harjoittelemisesta päästyäänkin. Pitäisi ja pitäisi. Miten helppoa onkaan aina oikaista ja päästää itsensä vähemmällä.

Pääsiäisen rahkakakku

Eniten vaikeuksia minulla näyttää olevan tarkennuksessa ja syväterävyyden hallinnassa. Välillä epäilen, että silmissäni on vikaa, kun en vaan saa tarkkoja kuvia. Toki silmälasien kanssa kuvaaminen tuottaa hankaluuksia, mutta en usko sen olevan ainoa syy osaamattomuuteeni

Toisinaan mietin, pitääkö minun ylipäätään saada aikaan loistavia kuvia ja kilpailla vähintäänkin itseni ellei myös kaikkien muiden kanssa. Tietenkin pitää. Mutta ehkä silti voisin madaltaa omaa vaatimustasoani ja olla tyytyväinen siihen, että minulla sentään on hyvä kamera. Voisiko minulle riittää asioiden ja ilmiöiden taltioiminen kuvaan oman muistin tueksi? Sanallisen kerronnan avuksi ja värittämiseksi.

Automaattisäädöllä kuvaan vain vahingossa. Jos siis säätönappula on huomaamatta napsahtanut väärään asentoon. Muutaman kerran niin on tapahtunut. Jos vain ehdin ja jaksan, pyrin ottamaan monta kuvaa samasta aiheesta, jotta olisi varaa valita niistä paras tai vähiten huono. En myöskään muokkaa kuvia tietokoneella rajaamista lukuunottamatta. Kuvien siirtämisessä, nimeämisessä ja tallentamisessa menee ihan riittävästi aikaa.

Vaikka tykkään kuvaamisesta ja sanon sitä harrastavani, kuvat ovat minulle enemmän kuitenkin väline kertoa jostain jollekin jotakin. Nykyisin kuvaan paljolti blogia ajatellen, sillä haluan kerronnassa käyttämieni kuvien olevan omia. 

Kuvien lainaaminen netistä on arveluttavaa, sillä aina ei tiedä, ovatko ne vapaasti käytettävissä. Joillekin kuvaaminen on elinkeino, enkä halua olla sitä luvatta kaventamassa. Joskus kuvittaminen ei omilla kuvavarastoilla onnistu ja silloin joko pyydän lupaa toisen kuvien julkaisuun tai valitsen kuvan paikasta, jossa uskon sen olevan vapaasti käytettävissä ja ilmoitan selkeästi kuvan lähteen. Väärinkäsitysten välttämiseksi tätä menetelmää yritän käyttää mahdollisimman vähän.

Unelmoin henkilökohtaisesta valokuvauskurssista, jossa opettaja kulkisi kanssani opastamassa millaisilla säädöillä kussakin tilanteessa kannattaisi kuvata. Kuvat katsottaisiin ja analysoitaisiin heti, jolloin olisi tilaisuus kuvata uudelleen ja korjata virheellisiä valintoja. Minua ei auta, jos joku luokkahuoneessa kehottaa tekemään niin ja näin ja palaa asiaan taas viikon kuluttua. 

Erilaisia valokuvausta käsitteleviä oppaita ja nettisivustoja ahkerasti kahlanneena ammattilaisten käyttämät sanat ja termit kuulostavat jo enemmänkin hifistelyltä, jonka ei ilmeisesti ole tarkoituskaan aueta tavalliselle harrastelijalle. Kunhan nyt kaveripiirissä kehuskellaan omilla taidoilla ja lisätään näin mahdollisesti omaa uskottavuutta.

Pitkäperjantain akvarellitaivas illansuussa ikkunasta katsottuna.

Rehellisesti siis tunnustan, etten taida ikinä oppia kunnolla kuvaamaan. Olkoon siis niin, mutta kuvaamista en silti lopeta. Enkä kyllä opettelemistakaan. Kyllä maailmaan huonoja kuvaajia ja tasottomia kuvia mahtuu ja niin mahtuu blogimaailmaankin. Onnekseni teidän bloggareiden joukossa on armottoman lahjakkaita kuvaajia, joiden tuotoksia pääsen harva se päivä ihailemaan. Aina en muista ja ehdi hienoa kuvaa kiitellä, mutta uskokaa pois, joka kerran niitä katsellessani hattua nostan ja arvostan.