Sairasta siivoamista

  

En ole enää vuosiin harrastanut suursiivouksia ennen juhlapyhiä. En juhannuksena enkä jouluna. Sellaiseen ei ole tarvetta, jos pitää pitkin vuotta paikat jotakuinkin järjestyksessä. Yleensä imuroin, ravistan vähäiset mattoni, pyyhin lattiat ja pinnoilta pölyt kerran viikossa. Joskus aikataulu on niin tiukalla, että viikkosiivous jää joko kokonaan väliin tai teen sen pikavauhdilla.

Koronapandemian vuoksi on tullut vietettyä enemmän aikaa kotona. Tulee siis tuijotettua omia nurkkia aktiivisesti ja välillä kriittisestikin. Tämä on saanut aikaan normisiivousten lisäksi kaappien, hyllyjen ja laatikoiden systemaattista läpikäymistä. Vanhempien kodin tyhjentäminen tammikuussa sysäsi liikkeelle tarpeen inventoida omien seinien sisäpuolelta kaiken tässä vaiheessa, kun itsellä on kykyä ja voimia sitä tehdä. Kaikenlaista roinaa on lähtenyt kiertoon ja kaatopaikalle. Olen ottanut yksittäisen kaapin tai huoneen vuorollaan käsittelyyn. Näin ei aiheuta itselleen liiallista tymppääntymisen tunnetta ja väsymystä.

 

Viikko sitten iskin kynteni kirjastoon. Olen tyhjentänyt kirjahyllyn säännöllisin välein, pyyhkinyt pölyt ja laittanut kirjat uudelleen hyllyyn johonkin sopivaan järjestykseen. Jälleen oli sen urakan aika ja tällä kertaa suunnitelmissa oli karsia myös kirjoja pois. 

Valtaosa dekkareista sai mennä. Harva dekkari on niin kiinnostava, että sen jaksaa lukea toistamiseen. Lastenkirjojakin oli kasapäin. Osa niistä sellaisia, joista omat muksut eivät ole koskaan olleet kiinnostuneita. Keittokirjoista jätin itselleni vain muutaman syystä tai toisesta tärkeimmän opuksen. Netistähän nykyisin tulee ohjeita etsittyä. Yksi päivä ei millään riittänyt kolmelle seinälle levittäytyneen kirjahyllyn tyhjentämisessä, pölystä putsaamisessa ja lajittelemisessa kiertoon lähteviin ja hyllyyn palaaviin. 

 

Purin kirjahyllystä puolitoistametrisen osuuden kokonaan pois. Aakkostin proosakirjat järjestykseen. Tieto-, harraste- ym. kirjatkin ovat taas hetken omilla paikoillaan löydettävissä. Naapurin miniä vei neljä kassillista kirjoja työpaikalleen annettavaksi vähävaraisille oppilaille. SPR:n Konttiin vietiin kymmenkunta kassillista. Itse asiassa paperikeräykseen meni vain kaksi laatikollista nuhruisia, arvottomia ja sisällöltään aikansaeläneitä kirjallisia tuotoksia.

Puretun  hyllyosuuden paikalle siirsin vanhan kahdenistuttavan sohvamme. Kirjastohuoneessa on toinen telkkari, jota on nyt huomattavasti mukavampi katsella sohvalta käsin. Tyhjä paikka sohvan päällä suorastaan huusi taulua tai jotain katseenvangitsijaa. Kuin tilauksesta bongasin erään huonakalukaupan mainoksessa tuon metallisen Laukka-seinäkoristeen melko edulliseen hintaan. Siitä vain autoon ja ostoksille. Oikeastaan koko huone olisi kannattanut maalata. Sohvallekin olen pohtinut uutta verhoilua. Jääköön johonkin myöhempään ajankohtaan.

Olen seisonut useamman kerran kirjastohuoneessa katselemassa järjestelyn tuloksia. Hieno tunne taas tietää, missä mikin kirja sijaitsee. Pitkään alitajunnassa muhinut projekti eteni pienen alkukankeuden jälkeen oivallisesti maaliin.

Pitkään kiikun kaakun ollut lato kylän reunamilla oli vihdoin luovuttanut.

Vaan mitä tarkoittaa tuo otsikossa mainittu "sairas siivoaminen". Tasan viikon kuluttua siitä, kun olin saanut kirjaston suursiivouksen päätökseen, makasin sairaalan päivystyksessä. Selkä alkoi vihoittelemaan jo urakan aikana. Se ei tykännyt yhtään jatkuvasta keittiöpallilla ylös-alas ravaamisesta, painavien kirjapinojen siirtelystä eikä varsinkaan toistuvasta kiertoliikkeestä. 

Olen ennenkin potenut samanlaisia selkävaivoja, joten aloitin hyvissä ajoin tulehduskipulääkekuurin. Minulla ei ollut mitään reseptilääkettä. Ihan koitin selviytyä apteekin käsikauppapillereillä. Jonkun verran hidastin vauhtiani, mutta sepä ei riittänyt. Keskiviikkona menin kotiin saavuttuani suihkuun, jonka jälkeen istahdin sängylleni tapani mukaan rasvaamaan jalkoja ja pukemaan puhdasta ylle. Istahdin ja siihen jäin. Selkä meni totaalisesti jumiin. Pienikin liike suuntaan tai toiseen sai minut ähkimään kivusta. Se salpasi hengityksen ja sumensi näön. Sain kumottua itseni selinmakuulle sängylle, jossa sitten koitin leikkiä kuollutta, että kipu edes vähän rauhoittuisi. Kaikkea kanssa. Olin täysin liikuntakyvytön, jonka lisäksi oikean pakaran päältä lähtenyt jomotus laajeni koko selkään.

 
Hirvitti ajatus edessä olevasta yöstä. En voinut edes kömpiä peiton alle lämpimään.  Iltaseitsemältä soitin päivystysapuun kysyäkseni, miten olisi viisainta toimia. Kuntamme asukkaiden päivystys hoidetaan ilta- ja yöaikaan Jorvin sairaalassa. Tunnetusti siellä on aina paljon porukkaa ja odotusajat pitkät.  Siksi tuumasin, jos ammattilaisen avulla selviäisin kotona aamuun, jolloin oman kylän terveyskeskus aukeaa.

10 minuutin jonottamisen jälkeen painoin ykköstä, jolla valinnalla jätin takaisinsoittopyynnön. Runsaan tunnin kuluttua minulle soitettiin. Kerrottuani tilanteeni päivystysavussa neuvottiin soittamaan ambulanssi. Heidän mielestään selkäkipuni ei enää ollut pelkällä buranalla hoidettavissa. Ukkokulta olisi kyllä vienyt minut päivystykseen, mutta millä ilveellä hän olisi saanut minut autoon? Ambulanssi saapui kymmenen aikaan. Haastattelivat minua, mittasivat verenpaineen ja mahdollisen kuumeen. Sitten vain kantotuoliin ja autolla kohti sairaalaa.

Jouluruusu piilossa

 

Sairaalassa minut kärrättiin suoraan päivystyksen vuodeosastolle. Enpä olisi mitenkään voinutkaan tuntitolkulla istua isossa odotustilassa, joka oli pullollaan muita apua kaipaavia. Aika pian minulle tuotiin ensihätään kipulääkettä ja lihasrelaxanttipilleri. Yö oli pitkä, eikä kivutkaan minua kahdella pillerillä jättäneet. Aamuviideltä saapui vihdoin lääkäri. Kyseltyään ja tutkittuaan hän sanoi antavansa minulle samanlaisen pillericoctailin, kuin saapuessani. Hän arveli kyseessä olevan todennäköisesti noidannuoli tai mahdollisesti iskias. Sain reseptit ja päteväntuntuiset neuvot selän parantamiseen. Ja käskyn mennä lääkäriin heti, jos oireet pahenevat.

Lääkkeiden alettua vaikuttaa, kykenin liikkumaan sen verran, että minun katsottiin voivan kotiutua. Ukkokulta tuli hakemaan minut vähän ennen seitsemää. Selkä on edelleen hurjan kipeä, eikä se lääkärin mukaan päivässä tai kahdessa parane. Kunhan pahimmat kivut ovat talttuneet, on lähdettävä varovaisin askelin lisäämään liikuntaa. Liike on kuulemma selkäkivuissa paras lääke. Huonoin vaihtoehto on jäädä pitkäksi aikaa sänkyyn makaamaan.

Servettiruusuista tehty kranssi

 

Sairaalasängyssä maatessani kuuntelin ja katselin hoitajien työtä. Kaikesta näki, että tekemistä riitti. Korona tuntui konkreettisesti myös päivystyksessä. Useampi ambulanssilla tuotu potilas odotti siirtoa osastolle. Se ei sujunutkaan leikiten, sillä paikat olivat aivan täynnä ja päivystyksestä ihmisiä siirrettiin osastojen ylipaikoille. Käytävillekö ylipaikat on sijoitettu? Vai onko henkilökunnan kahvitilat otettu kenties potilaskäyttöön? Minä onnellinen pääsin kuitenkin kotiin parantamaan selkääni. Tuntuu hyvältä kyetä illalla harjaamaan hampaansa ja vaihtamaan päivävaatteiden sijaan yökkäri. Vielä ihanampaa on pujahtaa illalla omien lakanoiden väliin.

Kokemus oli jälleen kerran opettava. Selkäkipujen lääkitsemisessä ja hoitamisessa ei kannata jäädä odottamaan ihmeparantumista. Olisin ehkä välttynyt tältä seikkailulta, jos olisin käynyt lääkärissä pian oireiden ilmaannuttua. Vielä tärkeämpi opetus on siinä, ettei pientäkään kirjastoa tarvitse siivota ja järjestää yhdessä päivässä.

Keskiviikkoaamun -22 asteesta mittari on kivunnut -4 asteeseen. Lunta leijailee taivaalta hissukseen. Ensi viikolla onkin sitten luvassa selkeää plussaa ja vesisadetta.

Olkaa maltillisia joulutouhuissanne. Hyvää viikonloppua kaikille!