maanantai 15. heinäkuuta 2019

Kurjenpolvien viidakossa

Geranium pratense 'Summer Skies' - Kyläkurjenpolvi

Kurjenpolvia on niin paljon, että omistakin olen ajat sitten mennyt laskuissa ja nimissä sekaisin. Blogeja lukiessa löydän uusia ihanuuksia, jotka synnyttävät tarpeen saada samanlaisia omaan puutarhaan. Aloituskuvan Summer Skies on hyvä esimerkki blogimaailmassa vastaan tulleesta ihanuudesta, joka aika pian löysi tiensä kukkapenkkiini.

Geranium sanguineum - Verikurjenpolvi

Verikurjenpolvi on pihani ensimmäisiä kurjenpolvia. En muista, mistä ja milloin hän meille muutti. Verikurjenpolvi toimii hyvin naamiointikasvina, sillä se valtaa ja peittää nopeasti asuinalueensa lähistöt. Verikurjenpolvea on myös helppo jakaa ja monistaa. 

Geranium sanguineum - Verikurjenpolvi

Verikurjenpolvi on kuin pikkuinen köynnös luikertaessaan versojaan vuorimännyn neulasten joukkoon. Vuorimänty saa näin koristeet oksilleen ja on kuin pieni joulukuusi koristeineen.
 
Geranium himalayense 'Baby Blue' - Idänkurjenpolvi

Idänkurjenpolvi Baby Bluen juurakot oli OmaPiha -lehden lukijalahjana keväällä 2018. Kuusi juurakkoa saapui ja jokainen niistä lähti hyvin kasvuun ruukuissaan. Myöhemmin kesällä istutin kolme Baby Blueta alapihan Ovaalipenkkiin ja kolme kappaletta Pikkupuutarhan Kriikunapenkkiin. Hyvin ovat kotiutuneet ja kukkivat kummassakin paikassa tänä kesänä runsaasti. Kukka on kaunis ja juuri noin sininen, mitä kuvassakin.

Geranium dalmaticum - Dalmatian kurjenpolvi

Kesäkukkia metsästäessäni päädyin naapurikunnan puutarhaan, jossa en ole aiemmin syystä tai toisesta käynyt. Pääasiassa puutarhassa on myynnissä kesäkukkia, mutta löytyi sieltä jonkin verran myös monivuotisia kasveja. Kesäkukkien lisäksi ostin dalmatian kurjenpolven. Nimilaput oli vain osassa potteja, joten ostamani kurjenpolvi voi toki olla jokin muukin.

Geranium pratense 'Splish-Splash - Kyläkurjenpolvi

Muistelen, että myös kyläkurjenpolvi Splish-Splash olisi OmaPiha -lehden jäsenlahja vuodelta 2014. Istutin sen aluksi rajanaapurin aidan läheisyyteen. Ovaalipenkin valmistuttua alapihalle, siirsin pari juurakkoa uuden penkin keskelle.

Geranium pratense 'Splish-Splash - Kyläkurjenpolvi

Alkuperäiseen istutuspaikkaan naapuriaidan luo jäi edelleen pari jo nyt isoksi kasvanutta juurakkoa. Toisesta juurakosta kasvaa sinisiä ja toisesta valkoisia kukkia. Valkoisetkaan eivät ole vitivalkoisia, vaan kukissa on hauskaa sinivalkoista kaksivärisyyttä. 

Geranium cantabrigiense - Peittokurjenpolvi tai Tuoksukurjenpolvi – Geranium macrorrhizum

Kuvan kurjenpolvea sain vuosia sitten erään ystävän pihasta. Hän ei tiennyt, onko kyseessä tuoksu- vai peittokurjenpolvi. Kallistun tuoksukurjenpolven puoleen, sillä tämä kasvaa peittokurjenpolvea korkeammaksi ja leviää myös nopeammin. 

Peittokurjenpolvi on tuoksukurjenpolven ja dalmatiankurjenpolven risteymä.

Geranium endressii - Espanjankurjenpolvi

Espanjankurjenpolvi on heräteostos Honkkarista. Taisi olla sillä kauppakerralla ainoa pienistä perennoista, joka oli kasteltu kunnolla. Vaaleanpunainen kukka on kaunis. Pienen kokonsa vuoksi kasvissa ei vielä ole kukkia runsain mitoin, mutta toivottavasti tämä kaveri viihtyy ja jatkaa eloaan tulevinakin vuosina Syyspenkissä.
 
Geranium sanguineum var. striatum - Neidonkurjenpolvi

Neidonkurjenpolven istutin viime kesänä Kurgaaniin. Ajatuksena oli saada paikkaan jotain muutakin, kuin valtoimenaan ryöpsähtelevää pikkusydäntä. Tänä keväänä pikkusydämet ottivat hurjan kasvuvauhdin ja meinasivat jyrätä pienen neidonkurjenpolven alleen. Niinpä alistuin tilanteeseen ja siirsin kurjenpolven espanjankurjenpolven kaveriksi Syyspenkkiin. Olkoon siellä, kunnes keksin paremman paikan.

Geranium pratense 'Summer Skies' - Kyläkurjenpolvi (väri on todellisuudessa sinisempi)
 
Ruukuissa odottaa istutusta myös muutama tummakurjenpolvi (Geranium phaeum 'Raven'), jotka ostin juurakkopussina marketista. Lisäksi Honkkarin hyllystä niinikään extemporena mukaan tarttunut peittokurjenpolvi Geranium x cantabrigiense 'Cambridge' sekä kolme harmaakurjenpolvi Ballerinaa odottavat istutusta.

Geranium pratense 'Spilsh Splahs' - Kyläjurjenpolvi

Kurjenpolvet ovat hyvä esimerkki harrastajan kasvimaailman laajentumisesta. Ensin pihaan ilmestyy "vain" yksi kurjenpolvi. Vähitellen tulee lisää toinen ja kolmaskin ja jossain vaiheessa sitä huomaa, että näitähän on monenlaisia ja jokainen vähän erilainen. Lopulta löytää itsensä varsinaisesta kurjenpolviviidakosta, jonne aina on tilaa vielä yhdelle.

61 kommenttia:

  1. Ihana määrä erilaisia kurjenpolvia sinulla. Niitä kyllä mahtuu aina lisää. Ne menevät niin hyvin muiden kasvien väleihin, ja tuo vuorimännyn juurella on oikea malliesimerkki siitä, miten kurjenpolvet osaavat täyttää tilan, joka niillä on käytettävissään. Mainioita kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi vielä pitänyt korostaa kurjenpolvien helppohoitoisuutta ja kestävyyttä. Ovat tosiaan mainioita kasveja, joista pidän vuosi vuodelta enemmän. Postausta tehdessäni löysin netistä vielä monta sellaista, joka vastaantullessaan muuttaa meille.

      Poista
  2. Kurjenpolvet ovat kauniita ja kiitollisia kasveja, joissa valinnanvaraa riittää. Laskin, että meillä kasvaa tällä hetkellä kuutta erilaista kurjenpolvea. Lisää mahtuu vielä, ja nappasinkin postauksestasi omalle hankintalistalleni suloisen espanjankurjenpolven ja upean kyläkurjenpolvi 'Summer Skiesin'. Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenpolvet ovatkin mukavia kaikessa helppohoitoisuudessaan ja kiitollisuudessaan. Ja miten paljon erilaisia niitä onkaan.
      Summer Skies on kerrottukukkainen suloisuus, joka minulla on kasvanut nyt muutaman vuoden. Espanjankurjenpolvi on tämän kesän hankinta, jota en kadu. Kiva, että löysit itsellesi sopivia vaihtoehtoja.

      Poista
  3. Kurjenpolvia onkin näköjään montaa sorttia, Summer Skies ihastutti eritoten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettitiedon mukaan kurjenpolvia on arviolta yli 200 lajia, joista toista kymmentä Suomessakin luonnonvaraisena. Vaihtoehtoja siis riittää. Summer Skies on tosi nätti.

      Poista
  4. Kurjenpolvet, ja kurjenmiekat, ovat molemmat lempikukkiani. Kurjenpolviakin on niin monenlaisia, että niillä voisi peittää puoli pihaa. Tuo pinkki kurjenpolvesi on muuten peittokurjenpolvi, myös minulla on sitä. Tuoksukurjenpolvi on lähes valkoinen.
    Hienot kuvat kukista!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta Blue Tit, nyt voin kirjata oikean tiedon peittokurjenpolvelleni. Postausta tehdessäni kaivoin tietoa kurjenpolvista ja yllätyin niiden valtavasta määrästä. Todellakin voi peittää vaikka koko pihansa kurjenpolvilla.

      Poista
  5. Ihana kurjenpolvipostau, monta omaanikin tunnistin sinun hyvistä kuvistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos puutarhurintytär! Joitakin kurjenpolvia pihallani on kasvanut jo vuosia, mutta nyt on syntynyt into hankkia uusia ja erilaisia.

      Poista
  6. Kyllä nämäkin ovat monipuolisia kasveja. Lisäksi kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hurjan monta hienoa kurjenpolvea on varmaan vielä kaupassa.

      Poista
  7. Minäkin kuulun kurjenpolvien ihailijoihin! Sinun kokoelmistasi löytyi taas lisää kaunottaria, joiden suhteen on oltava silmät tarkkoina taimimyymälöissä. Harmittaa vaan, että täälläpäin ei ole kovin laajaa valikoimaa. Pitää heittää verkkoja laajemmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoissakin taimimyymälöissä on usein saatavilla ne suosituimmat kasvit. Vähänkin erikoisempia ja harvinaisempia saakin sitten metsästää. Onneksi on nettikaupat ja blogien hienot vinkit, joiden avulla löytyy omaan pihaan kaunottaria.

      Poista
  8. Meidän kurjenpolvi sai lähdöt pihasta. (Lajia en tiedä, muutama kuva on samanlaisen näköinen kuin meidän oli). Kasvi levitti siemeniä ympäri tonttia. Nyt sitä näkyy kasvavan myös tienlaidassa, lähellä meidän taloa. Eihän ne puutarhasta karanneet oikein kuuluisi luontoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa tienlaidassa kasvava kurjenpolvi on alkujaankin luonnonlaji? Postausta tehdessäni löysin tiedon, jonka mukaan kurjenpolvia on yli 200 lajia ja niistäkin toistakymmentä on Suomessa luonnonvaraisena. Osa ehkä ihmisen toimesta, mutta eivät kaikki.
      Puutarhasta ei todellakaan soisi karkulaisia joutuvan luontoon.

      Poista
  9. En ole kovikaan kurjenpolvien ystävä, ja se johtunee siitä, etten siedä niiden kaatuilevaa kasvutapaa. Nytkin ihailen jäykkävartisia jaloangervoja ja yhden kurjenpolven parturoin kukkineen päivineen pois makailemasta nurmikolta:) Mutta tuo Summer Skies on kyllä kaunis! Ja sinivalkoiseen penkkiin etsiskelen kaiken aikaa sopivia kasveja, ehkäpä tuota Baby Bluetakin pitäisi siihen kokeilla. Neidonkurjenpolvi meillä kasvaa, verikurjenpolvi samaten ja olisiko jokin harmaakurjenpolvi, pikkuruinen, mätästävä, nimestä en ole varma, mutta se saa myöskin pitää paikkansa. Tuo vuorimännyn sekaan istuttaminen voisi pelastaa jonkun... Hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, monet kurjenpolvet harrastavat makaavaa ja matelevaa kasvutapaa. Istutuspaikan valinnalla on niiden suhteen suuri merkitys. Summer Skies kasvaa aika korkeaksi, mutta se pysyy yllättävän hyvin pystyssä.
      Verikurjenpolven yhteiselo vuorimännyn kanssa on minusta kaunista katseltavaa. Näin kävi pihallani ihan vahingossa, mutta niinhän usein kivat ideat syntyvät.

      Poista
  10. Kurjenpolvet ovat minun mielestäni tosi kauniita, minulla on vain kolmea sorttia eli peittokurjenpolvi, kyläkurjenpolvi Laura valkoinen ja metsäkurjenpolvi. Joku sininen olisi minulla nyt hankintalistalla.
    Kaunis kurjenpolvipostaus, kiitos. 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenpolvissa on sinisiä vaihtoehtoja, joten eiköhän joku kiva niistä sinullekin löydy. Baby Blue on todella sininen. Olisiko siinä sinulle sininen hankinta.

      Poista
  11. Pitää joskus muistaa hankkia tuo Summer Skies. Se on vähän erilainen, kun on kerrottu. Minullakin on Geranium-sukua puutarhassa kai ainakin 8 tai 9 eri lajiketta, vaikka en edes keräile niitä. Moni sopii myös kärhöjen juurelle antamaan varjoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenpolvet sopivat tosiaan hyvin kärhöjen tyvelle. En minäkään ole systemaattisesti kurjenpolvia kerännyt. Jotenkin vain tarttuvat kaupassa mukaan, enkä ole katunut.

      Poista
  12. Kurjenpolvissa riittää valinnanvaraa, on matalaa ja korkeaa, leviävää ja ei niin leviävää, on värejäkin vaikka kuinka. Dalmatiankurjenpolvi on minulle uusi, näyttää kivalta. Espanjankurjenpolvesi lajike taitaa olla 'Wargrave Pink', minulla on samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, kurjenpolvikaveri sai itselleen nimen! Noissa Honkkarin taimissa ei aina ole lajikenimiä laisinkaan.
      Dalmatiankurjenpolvi on kasvanut hyvin sitten kuvan ottamisen.

      Poista
  13. Onko kurjenpolvia noin monen nimisiä?? Minulla on vain sitä isoa sinikukkaista, mutta sitä on paljon, ja yksi jäljellejäänyt juurakko verikurjenpolvea. Kurjenpolvien lehdet ovat yksiä kauneimmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettitiedon mukaan kurjenpolvia on yli 200 ja Suomessakin luononvaraisena toistakymmentä. Vaihtoehtoja siis löytyy joka makuun.
      Kurjenpolvien lehdet ovat kauniita ja osalla värittyvät syksyllä hienosti.

      Poista
  14. Oi miten paljon kauniita kurjenpolvia! Tykkään kurjenpolvista erityisesti niiden helppohoitoisuuden ja maanpeiteominaisuuksien vuoksi. Tummakurjenpolvet ovat minun lemppareita kurjenpolvista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenpolvet ovat todellakin helppoja ja monipuolisia. Jostain syystä hankin vasta nyt tummakurjenpolvea. Odotan kovasti sen kasvua ja kukkimista - kunhan ensin saan istutettua.

      Poista
  15. Sulla on runsaasti koreita kurjenpolvia. Täytyykin pannna hankintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten onkaan sattunut viime aikoina kaupoissa kurjenpolvet mukaan tarttumaan. Kiva löytää uusia aluevaltauksia. Tai siis tässä tapauksessa laajentaa vanhoja.

      Poista
  16. Onpa ihana tuo ensimmäisen kuvan kyläkurjenpolvi! Minä tykkään myös kurjenpolvista ja jokunen minulla onkin pihassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Summer Skies oli muutama vuosi sitten monen blogin tuore hankinta. Siten se löysi tiensä minunkin pihaani.

      Poista
  17. On noissa kurjenpolovissa vaihtoehtoja, ootkin kattavan kokoelman jo hankkinu! Tuosta 'Summer Skies' lajista yllätyin kun se miulla on ainakin 80cm. korkii. Lopetteloo nyt kukintoonsa ja siirtee pittää vähän taaemmaks. Tykkeen kovasti postauksestasi ja kurjenpolovista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Summer Skies kasvaa minullakin aika korkeana. Yllättävän hyvin se pysyy pystyssä. Sehän on kyläkurjenpolvi, joten sukulaisuus kenties velvoittaa. Samalla tavoin Splish-Splash kasvaa korkeaksi.

      Poista
  18. Kauniita! Itsellänikin on todella monta erilaista, vaan huithapelina en muista nimiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sinulla on monta samaa, kuin minullakin. Minulle kasvien nimet ovat tärkeitä, mutta ei se mikään kasvirakkauteen liittyvä pakko ole.

      Poista
  19. Kiitos Suvi! Kurjenpolvia(kin) kannattaa katsoa läheltä ja ihastella niiden kauniita yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  20. Upeita kurjenpolvia!

    Muistan 90-luvulta (kun olin vielä melko nuori ;-)) ja kun ei ollut yhtään trendikästä olla puutarhaintoilija, kävin jossain semilähellä olleessa puutarhassa kyselemässä, onko heillä perennoja. Sain kuulla tuskastuneen vuodatuksen siitä, miksi perennoja ei kannata kasvattaa ja myydä ja miten asiakkaat osaavat olla niiden kanssa niin hankalia. Asiakaslähtöisyys ei ollut vielä silloin päivän sana, eikä minulta missään vaiheessa kysytty, miten minua voisi palvella ;-)

    En mennyt uudelleen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, olipa kokemus. Onko kyseinen firma vielä pystyssä? Olisi mielenkiintoista käydä kertomassa tarina heille ja katsoa, millaisen reaktion se synnyttää.
      90-luvulla kävin jonkin verran espoolaisessa Tolppolan taimitarhassa. Siellä palvelu oli hyvää ja perennojakin löytyi. Paikka on edelleen toiminnassa.

      Poista
  21. Vastaukset
    1. On se kaunis. Näitä on hyvä katsella läheltä, näkee yksityiskohdat vielä paremmin.

      Poista
  22. ihana kurjenpolvi postaus, kiitos siitä Between! metsäkurjenpolvet kuuluvat minulle rakkaimpien kukkien joukkoon, juhannuskukaksi niitä lapsuudessa nimitin ja nimitän edelleen, kun kerään juhannuskimpun niistä. nyt olen hankkinut laillasi jo muitakin lajeja ja tykkään niistä kaikista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsäkurjenpolvet ovatkin ihania. Ne ovat jääneet mieleen jo lapsuudesta ja myöhemmin myös marjaretkiltä. Metsäkurjenpolvea ei pihallamme kasva, eikä tierempan jälkeen myöskään ihan lähellä.

      Poista
  23. Kurjenpolvet ovat todella kauniita! Muutama tämän postauksen kurjenpolvista löytyy itseltänikin. Neidonkurjenpolven kukka on hauskasti ryppyinen. Muodoltaankin se poikkeaa hieman muista kurjenpolvista. 'Summer Skies' pääsee ehdottomasti omalle listalleni, jos vaikka sattuisi jossain tulemaan vastaan. Samoin dalmatiankurjenpolvi. Kyläkurjenpolvi 'Laura' odottaa edelleen löytymistä, ei ole tullut vielä täällä vastaan. Tuntuu, että kurjenpolviakin olisi myymälöissä ihan mukavasti erilaisia, mutta juuri ne puuttuvat, mitä on etsimässä. Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman olen huomannut eli kaupoissa on juuri niitä samoja kurjenpolvia jo itsellä on. Ehkä pitäisi tehdä retki puutarhamyymälöihin, joiden valikoima kattaa enemmän vaihtelua. Joitakin olen tilannut nettikaupasta ihan hyvällä menestyksellä.
      Mukavaa lähestyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  24. Kauniita! Olen aina tykännyt kurjenpolvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenpolvet ovat vähän sellainen hiljainen kasviryhmä, joka ei melua itsestään. Ansaitsee enemmän huomiota.

      Poista
  25. Such a beautiful collection of Geranium. They are true favorites in my garden as well. Summmer Skies did not come up this year. Have to get a nwew one becauce it is stunning.
    Jannicke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Too bad your Summer Skies didn't get up. It is very beautiful. Geraniums are a versatile and easy plant group.
      Have a nice summer to you Jannicke!

      Poista
  26. Upeita kurjenpolvia! Minulla on vain verikurjenpolvea ja komeasti kasvavaa valkoista, jonka nimestä minulla ei ole tietoakaan. Vähän näyttää samalta kuin sinun kuvissasi tuo ensimmäinen valkoinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimettömyys ei haittaa, kunhan itse tykkää ja kasvi viihtyy. Kurjenpolvia on niin monenlaisia, että varmasti jokaiselle löytyy joku suosikki.

      Poista
  27. Minäkin pidän kovasti kurjenpolvista. Niitä löytyy toinen toistaan kauniimpia lajikkeita. Tosi upea kokoelma hienoja kurjenpolvia sinulla! Hyvää viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin näiden kasvien kanssa käy, että ensin tulee yksi ja pian toinen. Johonkin kasviryhmään ihastuessaan on kiva koota erilaisia lajikkeita. Kurjenpolvet ovat kauniita ja helppoja kasveja.
      Samoin sinulle mukavaa lähestyvää viikonloppua!

      Poista
  28. Samoissa mietteissä olin muutamaa päivää sinua ennen :) Meillä on aika monta erilaista, sillä riittäähän näitä ja lisää on saatava, heh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhaihmisillä näyttää ajatuksetkin kulkevan samaa rataa. Kurjenpolvet ovat sopuisaa porukkaa ja aina jokunen uusi joukkoon mahtuu.

      Poista
  29. Kumpaa suosittelet ruusupensaan juurelle maanpeitekasviksi; tuoksukurjenpolvea vai peittokurjenpolvea? Joku muukin käy, jos tiedät parempaa ehdottaa. Piikkisistä ruusuista kyse😀. Taitaa olla parempi istuttaa maanpeitekasvit tiheään ja ostaa niitä kerralla paljon, vai mitä mieltä olet?

    Teimme viime vuonna morsionruusuaidanteen, ja istutin sinne tänne aidanteen juurelle kurjenpolvia ja mirrinminttua, mutta nopeasti rikkaruohot yrittivät vallata aluetta. Katekin on niin tylsän näköistä, ja luin, että maanpeitekasvit eivät leviä jos katetta käyttää juurella.

    Kannattaisiko minun istuttaa myös kurjenpolvi a paljon enemmän tuohon aidanteeseen, vieri viereen, vai leviääkö ne ajan kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos luottamuksesta. En koe olevani erityisen taitava ihminen neuvomaan muita, mutta mielelläni kerron omista kokemuksista.
      Peittokurjenpolvi on meillä osoittautunut parhaaksi maanpeitteenä toimivaksi kurjenpolveksi. Se leviää hyvin, jolloin rikkaruohoille ei jää tilaa. Istuttaisin alkuun tiheämmin, jolloin kasvustosta tulee nopeammin tiivis ja kaunis. Väljästi istutettuna joutuu väleistä rikkaruohoja kitkemään. Olen itse aika ahkera rikkaruohojen kitkijä, sillä olen huomannut, että siinä työssä ahkeruus palkitaan. Tosin piikkisten ruusujen alla on varmasti todella tylsä kitkeä.
      Maanpeitekasvit eivät kokemukseni mukaan katteessa kovin helposti leviä. Oletko harkinnut kurjenpolvien lisäksi muita maanpeitekasveja? Minulla on aika paljon mm. kevätkaihonkukkaa, sammalleimua ja sulkaneilikkaa maanpeitekasvina. Varjoisemmilla paikoilla myös pikkutalvio on tehokas leviämään ja peittämään maata.

      Poista
  30. Kiitos avusta! Muiden kokemukset ovat arvokkaita kasvien kanssa, silloin saa ennakkokäsitystä asioista. :)

    Sammalleimu viihtyy ja leviää pihallamme, voisinkin laittaa sitä lisää. Tosin siemenestä hyvin levinneet.

    Paikka on ainakin nyt paahteinen, niin ehkä tuo peittokurjenpolvi on aika hyvä siihen, tosin verikurjenpolvi taitaa kestää vielä paremmin paahdetta. Verikurjenpolveakin minulla on, mutta ei ole kovin peittävä kasvutapa, tosin istutettu viime vuonna.

    Kevätkaihonkukka on tosi kaunis ja sitä aion istuttaa myös jonnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, toisten kokemuksista on usein paljon apua.
      Sammalleimu on minusta aika hyvä maanpeitekasvi. Se jopa kestää hieman tallomista, jos ruusuja joutuu hoitamaan. Sitä on myös helppo jakaa. Minusta peittokurjenpolven kasvutapa on parempi maanpeitekasviksi. Verikurjenpolvi venyy pituutta ja kaatuilee välillä voimakkaastikin. Kasvupaikallakin voi tietysti olla vaikutusta.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!