Sairasta siivoamista

  

En ole enää vuosiin harrastanut suursiivouksia ennen juhlapyhiä. En juhannuksena enkä jouluna. Sellaiseen ei ole tarvetta, jos pitää pitkin vuotta paikat jotakuinkin järjestyksessä. Yleensä imuroin, ravistan vähäiset mattoni, pyyhin lattiat ja pinnoilta pölyt kerran viikossa. Joskus aikataulu on niin tiukalla, että viikkosiivous jää joko kokonaan väliin tai teen sen pikavauhdilla.

Koronapandemian vuoksi on tullut vietettyä enemmän aikaa kotona. Tulee siis tuijotettua omia nurkkia aktiivisesti ja välillä kriittisestikin. Tämä on saanut aikaan normisiivousten lisäksi kaappien, hyllyjen ja laatikoiden systemaattista läpikäymistä. Vanhempien kodin tyhjentäminen tammikuussa sysäsi liikkeelle tarpeen inventoida omien seinien sisäpuolelta kaiken tässä vaiheessa, kun itsellä on kykyä ja voimia sitä tehdä. Kaikenlaista roinaa on lähtenyt kiertoon ja kaatopaikalle. Olen ottanut yksittäisen kaapin tai huoneen vuorollaan käsittelyyn. Näin ei aiheuta itselleen liiallista tymppääntymisen tunnetta ja väsymystä.

 

Viikko sitten iskin kynteni kirjastoon. Olen tyhjentänyt kirjahyllyn säännöllisin välein, pyyhkinyt pölyt ja laittanut kirjat uudelleen hyllyyn johonkin sopivaan järjestykseen. Jälleen oli sen urakan aika ja tällä kertaa suunnitelmissa oli karsia myös kirjoja pois. 

Valtaosa dekkareista sai mennä. Harva dekkari on niin kiinnostava, että sen jaksaa lukea toistamiseen. Lastenkirjojakin oli kasapäin. Osa niistä sellaisia, joista omat muksut eivät ole koskaan olleet kiinnostuneita. Keittokirjoista jätin itselleni vain muutaman syystä tai toisesta tärkeimmän opuksen. Netistähän nykyisin tulee ohjeita etsittyä. Yksi päivä ei millään riittänyt kolmelle seinälle levittäytyneen kirjahyllyn tyhjentämisessä, pölystä putsaamisessa ja lajittelemisessa kiertoon lähteviin ja hyllyyn palaaviin. 

 

Purin kirjahyllystä puolitoistametrisen osuuden kokonaan pois. Aakkostin proosakirjat järjestykseen. Tieto-, harraste- ym. kirjatkin ovat taas hetken omilla paikoillaan löydettävissä. Naapurin miniä vei neljä kassillista kirjoja työpaikalleen annettavaksi vähävaraisille oppilaille. SPR:n Konttiin vietiin kymmenkunta kassillista. Itse asiassa paperikeräykseen meni vain kaksi laatikollista nuhruisia, arvottomia ja sisällöltään aikansaeläneitä kirjallisia tuotoksia.

Puretun  hyllyosuuden paikalle siirsin vanhan kahdenistuttavan sohvamme. Kirjastohuoneessa on toinen telkkari, jota on nyt huomattavasti mukavampi katsella sohvalta käsin. Tyhjä paikka sohvan päällä suorastaan huusi taulua tai jotain katseenvangitsijaa. Kuin tilauksesta bongasin erään huonakalukaupan mainoksessa tuon metallisen Laukka-seinäkoristeen melko edulliseen hintaan. Siitä vain autoon ja ostoksille. Oikeastaan koko huone olisi kannattanut maalata. Sohvallekin olen pohtinut uutta verhoilua. Jääköön johonkin myöhempään ajankohtaan.

Olen seisonut useamman kerran kirjastohuoneessa katselemassa järjestelyn tuloksia. Hieno tunne taas tietää, missä mikin kirja sijaitsee. Pitkään alitajunnassa muhinut projekti eteni pienen alkukankeuden jälkeen oivallisesti maaliin.

Pitkään kiikun kaakun ollut lato kylän reunamilla oli vihdoin luovuttanut.

Vaan mitä tarkoittaa tuo otsikossa mainittu "sairas siivoaminen". Tasan viikon kuluttua siitä, kun olin saanut kirjaston suursiivouksen päätökseen, makasin sairaalan päivystyksessä. Selkä alkoi vihoittelemaan jo urakan aikana. Se ei tykännyt yhtään jatkuvasta keittiöpallilla ylös-alas ravaamisesta, painavien kirjapinojen siirtelystä eikä varsinkaan toistuvasta kiertoliikkeestä. 

Olen ennenkin potenut samanlaisia selkävaivoja, joten aloitin hyvissä ajoin tulehduskipulääkekuurin. Minulla ei ollut mitään reseptilääkettä. Ihan koitin selviytyä apteekin käsikauppapillereillä. Jonkun verran hidastin vauhtiani, mutta sepä ei riittänyt. Keskiviikkona menin kotiin saavuttuani suihkuun, jonka jälkeen istahdin sängylleni tapani mukaan rasvaamaan jalkoja ja pukemaan puhdasta ylle. Istahdin ja siihen jäin. Selkä meni totaalisesti jumiin. Pienikin liike suuntaan tai toiseen sai minut ähkimään kivusta. Se salpasi hengityksen ja sumensi näön. Sain kumottua itseni selinmakuulle sängylle, jossa sitten koitin leikkiä kuollutta, että kipu edes vähän rauhoittuisi. Kaikkea kanssa. Olin täysin liikuntakyvytön, jonka lisäksi oikean pakaran päältä lähtenyt jomotus laajeni koko selkään.

 
Hirvitti ajatus edessä olevasta yöstä. En voinut edes kömpiä peiton alle lämpimään.  Iltaseitsemältä soitin päivystysapuun kysyäkseni, miten olisi viisainta toimia. Kuntamme asukkaiden päivystys hoidetaan ilta- ja yöaikaan Jorvin sairaalassa. Tunnetusti siellä on aina paljon porukkaa ja odotusajat pitkät.  Siksi tuumasin, jos ammattilaisen avulla selviäisin kotona aamuun, jolloin oman kylän terveyskeskus aukeaa.

10 minuutin jonottamisen jälkeen painoin ykköstä, jolla valinnalla jätin takaisinsoittopyynnön. Runsaan tunnin kuluttua minulle soitettiin. Kerrottuani tilanteeni päivystysavussa neuvottiin soittamaan ambulanssi. Heidän mielestään selkäkipuni ei enää ollut pelkällä buranalla hoidettavissa. Ukkokulta olisi kyllä vienyt minut päivystykseen, mutta millä ilveellä hän olisi saanut minut autoon? Ambulanssi saapui kymmenen aikaan. Haastattelivat minua, mittasivat verenpaineen ja mahdollisen kuumeen. Sitten vain kantotuoliin ja autolla kohti sairaalaa.

Jouluruusu piilossa

 

Sairaalassa minut kärrättiin suoraan päivystyksen vuodeosastolle. Enpä olisi mitenkään voinutkaan tuntitolkulla istua isossa odotustilassa, joka oli pullollaan muita apua kaipaavia. Aika pian minulle tuotiin ensihätään kipulääkettä ja lihasrelaxanttipilleri. Yö oli pitkä, eikä kivutkaan minua kahdella pillerillä jättäneet. Aamuviideltä saapui vihdoin lääkäri. Kyseltyään ja tutkittuaan hän sanoi antavansa minulle samanlaisen pillericoctailin, kuin saapuessani. Hän arveli kyseessä olevan todennäköisesti noidannuoli tai mahdollisesti iskias. Sain reseptit ja päteväntuntuiset neuvot selän parantamiseen. Ja käskyn mennä lääkäriin heti, jos oireet pahenevat.

Lääkkeiden alettua vaikuttaa, kykenin liikkumaan sen verran, että minun katsottiin voivan kotiutua. Ukkokulta tuli hakemaan minut vähän ennen seitsemää. Selkä on edelleen hurjan kipeä, eikä se lääkärin mukaan päivässä tai kahdessa parane. Kunhan pahimmat kivut ovat talttuneet, on lähdettävä varovaisin askelin lisäämään liikuntaa. Liike on kuulemma selkäkivuissa paras lääke. Huonoin vaihtoehto on jäädä pitkäksi aikaa sänkyyn makaamaan.

Servettiruusuista tehty kranssi

 

Sairaalasängyssä maatessani kuuntelin ja katselin hoitajien työtä. Kaikesta näki, että tekemistä riitti. Korona tuntui konkreettisesti myös päivystyksessä. Useampi ambulanssilla tuotu potilas odotti siirtoa osastolle. Se ei sujunutkaan leikiten, sillä paikat olivat aivan täynnä ja päivystyksestä ihmisiä siirrettiin osastojen ylipaikoille. Käytävillekö ylipaikat on sijoitettu? Vai onko henkilökunnan kahvitilat otettu kenties potilaskäyttöön? Minä onnellinen pääsin kuitenkin kotiin parantamaan selkääni. Tuntuu hyvältä kyetä illalla harjaamaan hampaansa ja vaihtamaan päivävaatteiden sijaan yökkäri. Vielä ihanampaa on pujahtaa illalla omien lakanoiden väliin.

Kokemus oli jälleen kerran opettava. Selkäkipujen lääkitsemisessä ja hoitamisessa ei kannata jäädä odottamaan ihmeparantumista. Olisin ehkä välttynyt tältä seikkailulta, jos olisin käynyt lääkärissä pian oireiden ilmaannuttua. Vielä tärkeämpi opetus on siinä, ettei pientäkään kirjastoa tarvitse siivota ja järjestää yhdessä päivässä.

Keskiviikkoaamun -22 asteesta mittari on kivunnut -4 asteeseen. Lunta leijailee taivaalta hissukseen. Ensi viikolla onkin sitten luvassa selkeää plussaa ja vesisadetta.

Olkaa maltillisia joulutouhuissanne. Hyvää viikonloppua kaikille!

Eloa härpäkkeiden kanssa

Tässä yhtenä päivänä innostuin setvimään työhuoneen laatikkoon kertynyttä elektroniikkaromua. Oli siellä piuhaa ja töpseliä jos jonkinmoista. Vanhoja kännyköitäkin yli oman tarpeen ja jokainen jo aikansa eläneitä. Mediassa on keskusteltu kännyköiden kierrättämisestä ja kuinka vähäistä se edelleen on. 

Kännyköissähän olisi paljon hyödynnettäviä ainesosia, mutta mikä olisi riittävän turvallinen keino päästä niistä eroon? Vanhasta kännykästä on omin keinoin vaikea saada sinne tallennettuja tietoja pois, jos puhelimeen ei enää saa virtaa. Selvitin asiaa ja löysin Seiffi.fi - Datalaitteiden turvallinen kierrätyspalvelun. Seiffi on SER-kierrätyksen, Kuusakosken ja Postin yhteistyössä toteuttama palvelu, jolla voi kierrättää datalaitteet tietoturvallisesti. Oheisesta linkistä löydät lisää tietoa. 

Tilasin itselleni Iso Seiffin, jolloin voin 9 euron hintaan lähettää kierrätykseen kolme tai useamman laitteen, ana 10 kiloon saakka. Meiltä kertyi seitsemän kännykkään latureineen ja vein ne jo SmartPostiin. Postin seurantakoodilla voin seurata kännyköiden matkaa ja saan ilmoituksen sähköpostiini, kun tietoni on asiallisesti tuhottu. 

Tämän aidan takana on enemmänkin japanilaisteemaa.

Tekniikasta on kieltämättä paljon apua ja helpotusta vähän joka elämän saralla. Silti toisinaan tuntuu, että jokapäiväinen arki vaatii aikamoista selviytymistä härpäkkeiden keskellä. Kahden ihmisen taloudessa kaiken aikaa jollain pöydällä on piuhan päässä latauksessa kännykkää, tablettia, hammasharjaa, partakonetta ja kameran akkua. Kotityöt on rytmitetty välkkyvin valoin ja äänimerkein. Peset sitten pyykkiä tai astioita, paistat ruokaa uunissa tai vaihdat kanavaa televisiossa, kuuluu säännöllisin välein pimputtavia merkkiääniä  Juuri, kun olet saanut laitteet ohjelmoitua toimimaan vähemmin merkkiäänin, ne hajoavat ja taas on edessä uuden laitteen äänimaailmaan tutustuminen. Normeja on sanottu purettavan, mutta laitemaailmassa mikään ei tunnu noudattavan ainuttakaan normia tai niiden käyttöä yksinkertaistavaa logiikkaa. 

Elektroniikkajäämistöä seuloessani löysin pitkään kadoksissa olleen askelmittarin. Sellaisen ihan yksinkertaisen mallin, joka mittaa askelet ja kilometrit, kunhan laitteeseen on syötetty käyttäjän paino ja pituus. On minulla ranteessa käytettävä aktiivisuusmittarikin, mutta sen käyttö on jäänyt vähemmälle. Ellei muista rannemittaria ajoissa ladata, se nollaa kaikki asetukset. Ärsyttävä ominaisuus, jonka vuoksi mittari saa olla aktiivisesti laatikon pohjalla.

Iloissani laitoin askelmittarin vyötärölle ja lähdin pitkälle lenkille lauantaisesta auringonpaisteesta nauttimaan. Palasin runsaan kahden tunnin kierroksen jälkeen kotiin ja kas, askelmittarin lukemat olivat runsas 1000 askelta ja kaksi kilometriä. Äkkiä muistui mieleen, miksi moinen askelhärpäkekin on joutunut samaisen laatikon pohjalle. Askelien mittaaminen ei ollut kovin olennaista, mutta olisin halunnut tietää kuljetun matkan pituuden. Karkeasti arvioin kävelleeni kahden kilometrin sijasta kahdeksan kilometriä.  

Järvelle on jo tehty hiihto- ja luistelurata.

Onko teillä rakkaat bloggaajat käytössänne jokin hyväksi koettu kännykkäsovellus, jolla voisi mitata kuljettuja matkoja? Siinä ohessa saa toki olla muitakin elementtejä mitattavana. Mieluummin kuitenkin ilmainen sovellus ja myös sellainen, johon ei välttämättä tarvitse kirjautuen kertoa jokaista henkilökohtaista asiaansa henkilötunnuksesta serkunkumminkaimaan saakka. Niitäkin sovelluksia nimittäin näyttää olevan. Mielelläni otan vinkkejä vastaan.

Koristeomena Musta Rudolf

Pitkä kävelylenkki ihan omassa seurassa oli oikein mukavaa. Tarkoitus oli lenkin aikana pohtia monia asioita syvällisemmin, mutta käytännössä ajatusmaailma nollaantui täysin ja nautin hienosta auringonpaisteesta ja kaikesta pienestä, mitä ikinä ulkoillessa voikin havaita. Näin runsaasti innokkaita hiihtäjiä suuntaamassa kunnan vasta uudella latukoneella tamppaamille laduille ja iloisesti nauravia lapsia pulkkamäessä. Jääkenttäkin oli kirjavanaan kaikenikäisiä luistelijoita. Paluumatkalla kävin tsekkaamassa tutun puron ja lähimmän järven jäätilanteen. Koskikaraa en nähnyt, mutta kotipihassa pitkästä aikaa harmaapäätikan. Oli mukava lenkki.

Pöhiseekö komposti?

Tyhjensin elokuussa hankitun kompostorin alasäiliön marraskuussa. Silloin maa oli sulana ja hyvin pääsin kärräämään kottikärryillä massan alapihan kompostoriin jälkikypsymään. Pitkään sen jälkeen kompostorin lämpömittari näytti pelkkää nollaa ja pohdin, tapahtuuko vekottimen sisällä yhtään mitään. Kyllä tapahtuu. Kun uutta kompostoitavaa tuli tarpeeksi, lämpömittarin neula heilahti pakkasista huolimatta 20:een ja ylikin.

Lintulauta lumipyryssä

Nyt kompostorin yläosa alkaa olla taas täynnä tavaraa. Vaan mitenkäs tyhjennät tai pikemminkin minne tyhjennät, kun alapiha on lumen vallassa? Ostin vähän pienikokoisemman pressun, jonka saan mukavasti kompostin eteen siten, että voin purkaa puolikypsän aineksen suoraan pressulle. Vetäisinkö pressullisen kompostitavaraa hankea pitkin alapihalle ja siellä sitten lapioisin sen toiseen kompostoriin? Vai saisinko pressun siirrettyä täytteineen vaikkapa lasten vanhaan pulkkaan ja sen avulla alapihalle? Kottikärryistä ei nyt ole apua. 

Ohjeissa sanotaan, että kompostori täytyy välillä tyhjentää ja ilman muuta näin on, kun kohta ei lisää kamaa mahdu. Kompostori myös toimii paremmin, kun sitä välillä tyhjentää. Se on jo käytännössä todettu.

Aiemmin niin bio- kuin lehtikompostimmekin olivat yläpihan puistopäädyssä, jossa ne naamioituivat hyvin taustan metsikköön ja ympäristön pensaisiin. Metsän kaatumisen vuoksi kompostialue oli siirrettävä ja ainakin toistaiseksi paras alue löytyi alapihalta. Biokompostille alapiha on kuitenkin liian kaukana, joten sen paikaksi tuli ns. takapiha varaston oven läheisyydessä. Kompostointi toimii paremmin, jos sen käyttö ei muodostu liian vaikeaksi. Jatkokompostille ei ole tilaa biokompostorin läheisyydessä. Lumettomaan aikaan homma hoituu, mutta talvi näköjään tuottaa pienoisia logistiikkaongelmia.

Miten te hoidatte talviaikaan kompostorin tyhjennyksen? Kertokaapa kokemuksia ja vinkkejä.

En ole vähään aikaan linkittänyt blogijuttuja facebookiin. Olen pohtinut koko facesta luopumista, sillä niin kätevä tiedonvälityksen väline kuin se onkin, monille se tuntuu olevan vain foorumi purkaa pahaa oloaan. Jos pelkistä villasukkien kuvista saadaan riitaa ja epäsopua aikaan, koirankakasta puhumattakaan, on ehkä parempi etsiä muita keskustelupaikkoja. Mukavaa, että täällä puutarhablogien parissa on niin ihania ihmisiä.

Helmikuun loppu taidetaan viettää oikein vanhanajan talven tuntumissa. Lunta ja pakkasta riittää. Nautitaan hohtavista hangista ja auringonpaisteesta. Hyvää viikonloppua!

Puutarhatavaroiden säilytyspaikat

Lähistöllä olevan talon kiviaita - hieno!

Katja Päivänpesän elämää -blogista pohti postauksessaan, missä säilyttää puutarhatarvikkeita talon sisällä ja miten järjestää niiden logistiikka. Samaa olen usein itsekin pohdiskellut, mutta aihe unohtuu tismalleen silloin, kun se ei enää ole ajankohtainen. Niinpä kaikki tavarat ovat vuodesta toiseen samoilla paikoillaan.

Kellarin puutarhatarvikenurkkaus

Meillä on kellarissa runsaasti tilaa. Se on pääasiassa Ukkokullan valtakuntaa, joten siellä en mieleni mukaan pääse huseeraamaan. Armosta ja silkasta käytännön tarpeesta olen saanut nurkkauksen puutarhatarvikkeille. Jotenkin tuo alue näyttää vuosi vuodelta laajenevan, kun purkkia, purnukkaa ja kaikenlaista työvälinettä aina vaan kertyy. 

Viime kesänä raahasin vuosia tarpeettomana olleen halpislipaston purnukkahyllyn kupeeseen ja lajittelin sen laatikoihin kaikki pienet työvälineet, sidontalangat ja muun tilpehöörin, joka aiemmin oli seikkaillut epämääräisissä koloissa hyllyillä.

Siirtäisin kaikki kasveihin liittyvät touhut mielelläni kokonaan kellariin, mutta siellä ei ole ikkunoita ja kellariin on kuljettava ulkokautta. Näin kevättalven peilijäillä pihan yli kipittäminen ei ole laisinkaan houkuttelevaa, vaikka kuinka kylväisi hiekoitussepeliä kulkuväylille. Kylmää vettä kellarissa on mahdollista saada, mutta sekin ehkä vaatisi hieman paremman vesiliittymän väsäämisen. Jotenkin kellariin on helppo viedä tavaraa, mutta toiseen suuntaan raahaaminen on aina työläämpää. Johtunee kenties jyrkistä rappusista.

Kevättalven kylvöihin ja esikasvatukseen liittyvät tavarat ovat pääasiassa autotallin hyllyssä. Ensin säilytin niitä kellarissa, mutta jotenkin tuntui työläältä ravata etsimässä ja hakemassa tavaroita yhtenään kellarista. Autotalli on ikkunallinen, mutta lämmittämätön. Sen vuoksi siellä ei voi talvettaa kasveja. Ihan ei ole tainnut pakkasen puolelle kylminäkään kausina mennä, mutta likelle kuitenkin.

Autotallissa säilytän ylimääräisiä suojaruukkuja ja lähinnä viherkasveihin liittyviä tavaroita. Kukka- ja taimimullatkin löytyvät autotallista, josta ne on helpompi muistaa nostaa lämpimään ennen käyttöä. Syksyllä sentään ensimmäisen kerran muistin ostaa multasäkkejä kellariin odottamaan kevään taimikasvatusta. Yleensä koulimisen hetkellä saan lähteä kauppaan ja ne isoimmat säkit ovat tietenkin siellä kaupan ulkopihalla täydessä jäässä. Jos niitä löytyy laisinkaan. Mullalle tulee aika lailla hintaa, jos sen ostaa kolmen tai kymmenenkin litran pikkupusseissa. Ja niitä pikkupusseja on ärsyttävää raahata. Paljon helpompi on kiikuttaa kerralla yksi 45 litran säkki, kuin lukuisa joukko pienempiä pusseja.

Autoa meillä ei ole enää vuosiin autotalliin ajettu. Tutkimusten mukaan auto ehtii siellä kyllä sulaa, mutta ei riittävästi kuivua, mikä lisää ruostumista. Kun Ukkokulta uskoo tutkimuksiin, ei minulla ole siihen mitään sanottavaa.

Kierrätyksen kannalta autotalli tarjoaa hyvät mahdollisuudet. Hyllyssä on laatikot lasille, pienmetallille, kartongille, keräyspaperille ja nyt myös muoville. Kauppareissulle lähdettäessä nostetaan täysimmät laatikot autoon ja käydään tyhjentämässä kierrätyspisteessä. Kun biojätteet menevät kompostoriin, ei roska-auton keräämää sekajätettä kovin paljoa kahden aikuisen taloudessa synny. 

Ensimmäisten kylvöjen aikaan kylvömullat siirtyvät autotallin ja asunnon välissä sijaitsevan lämpimän varaston hyllyyn. Teen kylvöhommani varastossa sijaitsevan arkkupakastimen päällä. Se on riittävän korkea ja iso pinta, jotta siinä on hyvä työskennellä. Suojaan pakastimen kannen vanhalla kerniliinalla, joka on helppo ravistaa ja tarvittaessa pyyhkiä puhtaaksi säilytystä ja seuraavaa multasessiota varten.

Siemenet löytyvät työhuoneen hyllystä ympäri vuoden. Kesällä siemenlaatikot saattavat kulkea ulos ja sisälle, mutta pääsääntöisesti otan mukaani ne pussit, jotka kulloinkin ovat käsiteltävinä.

Kesällä taimien ruukutus ja kukkien hoito sujuu näppärästi puuvajassa, jonne siirsin vasemmalla näkyvän, vanhasta kaksialtaisesta tiskipöydästä rakennetun taimipöydän. Tarvittavat työvälineet roikkuvat vajan seinällä ja multapussin saa hyvin nostettua toiseen altaaseen. Toisessa altassa voi täyttää ruukkua. Selkä kiittää, kun työasento on hyvä. Kesäsateella on kiva touhuta puuvajan suojassa ja samalla kuitenkin ihan luonnon lomassa. 

Vajan takapäädyn yläkolmiossa kesää viettävät puiden jänisverkot. Puuvaja toimii polttopuille vain välivarastona, jossa niiden annetaan kuivua ennen kellariin siirtämistä. Enemmän vajalle löytyykin käyttöä kottikärryjen ja muiden puutarhavälineiden kesäisenä sijoituspaikkana. Talveksi suurin osa tarpeista siirretään kellariin. 

Köynnöshortensian verso kellarin seinällä. Lehdet muisto viime kesältä.

En juurikaan harrasta kuvatessa ympäristön somistamista. Siten saisi toki silmälle miellyttävämpiä kuvia, mutta mitäpä sitä totuutta muuttamaan. Varsinkaan, kun sitä ei kunnolla osaa. Purkkien ja purnukoiden säilyttämisestä ja usein myös noista multahommista on kauneus ja kuvauksellisuus kaukana. Olen perin juurin käytännöllinen ihminen, eikä värien ja muotojen sommittelu ole vahvuuksiani. Kaikkea kaunista rakastan, joten säästän panokseni kukkien ihailemiseen ja vähän niiden kuvaamiseenkin. Ja toki nautin tavattomasti monien taitavien sommittelijoiden kuvista heidän blogeissaan.

Mutta se pääpointti tässä postauksessa: "Missä sinä säilytät puutarhatavaroitasi? Riittääkö tila ja säilyykö järjestys?"

D.I.Y. -haaste

Emilie Hurahtanut -blogista haastoi minut jakamaan tuunausideoita ja virallisesti haaste kuuluu näin:

Jaa paras D.I.Y. -ideasi ja haasta 3 muuta blogia mukaan.
Bloggaaja voi jakaa jo aiemmin toteuttamansa D.I.Y.-idean, tehdä aivan uuden tätä varten tai poimia jostain muualta hyvän idean.

Mieleeni ei näin äkkipäätään tullut yhtä erityistä tuunausideaa tai nerokasta itse toteutettua juttua, sillä tässä asiassa taidan olla aika tavalla impulsiivinen. Viime aikoina olen saanut hyviä ideoita paljolti täältä blogimaailmasta, jossa on määrättömästi toinen toistaan kekseliäämpiä taitureita. Mikä mukavinta, on se, että useimmat esittelevät tekemisiään kuvin ja sanoin ja ovat kaiken lisäksi mielellään jakamassa ideoitaan muiden kanssa. Enpä ole vielä kertaakaan törmännyt ideanikkariin, joka oman tuotoksensa esiteltyään kieltäytyisi kertomasta teko-ohjeita tai paljastamasta lähdettään. 

 
Aina olen ollut innostunut huonekalujen tuunaamiseen. Lähinnä tämä on tarkoittanut vanhan esineen maalaamista ja kenties sen kangasosien vaihtamista. En ole mikään maalarimestari, enkä kenties mestari missään muussakaan, mutta sen verran osaan sutia, että vanhasta tuolista saan ihan käyttö- ja esittelykelpoisen huonekalun. Olen ostanut kierrätyskeskuksesta useampiakin tuoleja ja uudistanut ne maalilla ja pienellä kangaspalalla. Kaksi vanhinta tuolia on kokenut ainakin kangasmuutoksen useampaankin kertaan, maalikerroskin on vaihtunut pariin kertaan. Osaltaan tällaiseen tuunausintoon on vaikuttanut kulloinenkin rahanpuute kuin myös  enenevässä määrin se, että vanhan kunnostaminen on ekologinen ja eettinen tapa saada nättiä ympärilleen.

 
Syksyllä innostuin pienen pöydän tuunauksessa hankkimaan tietoa entisöintitavoista ja -materiaaleista, koska tarkoitukseni oli saada tuosta huonekalusta aikakautensa mukainen ja sen verran siisti, ettei sitä heti tarvitsisi hävetä. Pöydän kunnostamiseen menikin enemmän aikaa kuin jos olisin vain vetänyt vanhan pinnan uudella maalilla. Käytetty aika ja vaiva kuitenkin kannatti, sillä jopa minä omiin tekeleisiini erittäin kriittisesti suhtautuvana tykkäsin entisöinnin onnistuneen varsin hyvin. Lisää tuosta tuunauksesta löydät oheisesta linkistä:

http://rikkaruohoelamaa.blogspot.fi/2012/10/sateisista-ilmoista-on-ollut-se-hyoty.html

Onnittelukortteja olen aina askarrellut, jo paljon ennen kuin askartelusta tuli muodikas harrastus. Liimailin kauniita kiiltokuvia ja kirjoitin kortteihin suurien runoilijoiden viisaita säkeitä. Askartelu on parhaimmillaan silloin, kun siihen voi käyttää olemassa olevia välineitä ja tarvikkeita sekä kaikkein mieluiten kierrätettävää materiaalia. Usein olen hyödyntänyt lehdistä leikattuja kuvia ja värikkäitä sivuja, vanhoja lahjapapereita ja eri tahoilta saatuja vanhoja postikortteja. Nyt kun askartelusta on tullut in-juttu, tarpeita siihen löytyy melkein joka kaupasta, mutta niinpä noiden nipsujen ja tupsujen hinnatkin ovat sellaisia, että omatekoiselle kortille saattaa kertyä hintaa enemmän kuin valmiina ostetulle. Itse tehty kortti on kuitenkin aina mukava saada ja kun sen tietää, on niitä myös mukava tehdä. Muutamia korttituunauksiani löytyy mm. seuraavasta linkistä:

http://rikkaruohoelamaa.blogspot.fi/2012/04/flunssa-viekoon.html 

Eräs mukavimmista nettimaailmasta saaduista ideoista on syksyinen vaahteranlehtiruusukkeiden väsäily. Oli todella mukava kerätä ja hyödyntää omasta pihasta löytyviä vaahteranlehtiä ja taitella niistä ihania ruusukkeita. Hyvillä ohjeilla sain minäkin valmiiksi monta kukkakimppua ja jokusen kauniin kranssin. Tämän lisäksi jaoin tuota ideaa ympärilläni oleville ihmisille. Lisää noista vaahteranlehtiaskarteluistani löydät linkistä:

http://rikkaruohoelamaa.blogspot.fi/2012/10/haaste-anna-hyvan-kiertaa.html

Jouluinen amaryllis kukkii vielä

Laitan tämän D.I.Y. -haasteen eteenpäin seuraaville blogeille:

Ansaitut pullakahvit -blogiin kummitytölleni Minnalle, sillä hän on viime aikoina kunnostautunut tuunaamalla kerrostalokotiaan ja siirtolapuutarhamökkiään.

Garden of My Dreams -blogin Maaritille, joka tekee mm. kauniita kukka-asetelmia sekä

Marjalle Suvikumpu -blogiin, sillä hän on varsinainen monitaituri ja soisin esimerkiksi valokuvauksen ystävien näkevän hänen upeat otoksensa niin kukista, leipomuksista kuin hänen kutomistaan sukista.