Sairasta siivoamista

  

En ole enää vuosiin harrastanut suursiivouksia ennen juhlapyhiä. En juhannuksena enkä jouluna. Sellaiseen ei ole tarvetta, jos pitää pitkin vuotta paikat jotakuinkin järjestyksessä. Yleensä imuroin, ravistan vähäiset mattoni, pyyhin lattiat ja pinnoilta pölyt kerran viikossa. Joskus aikataulu on niin tiukalla, että viikkosiivous jää joko kokonaan väliin tai teen sen pikavauhdilla.

Koronapandemian vuoksi on tullut vietettyä enemmän aikaa kotona. Tulee siis tuijotettua omia nurkkia aktiivisesti ja välillä kriittisestikin. Tämä on saanut aikaan normisiivousten lisäksi kaappien, hyllyjen ja laatikoiden systemaattista läpikäymistä. Vanhempien kodin tyhjentäminen tammikuussa sysäsi liikkeelle tarpeen inventoida omien seinien sisäpuolelta kaiken tässä vaiheessa, kun itsellä on kykyä ja voimia sitä tehdä. Kaikenlaista roinaa on lähtenyt kiertoon ja kaatopaikalle. Olen ottanut yksittäisen kaapin tai huoneen vuorollaan käsittelyyn. Näin ei aiheuta itselleen liiallista tymppääntymisen tunnetta ja väsymystä.

 

Viikko sitten iskin kynteni kirjastoon. Olen tyhjentänyt kirjahyllyn säännöllisin välein, pyyhkinyt pölyt ja laittanut kirjat uudelleen hyllyyn johonkin sopivaan järjestykseen. Jälleen oli sen urakan aika ja tällä kertaa suunnitelmissa oli karsia myös kirjoja pois. 

Valtaosa dekkareista sai mennä. Harva dekkari on niin kiinnostava, että sen jaksaa lukea toistamiseen. Lastenkirjojakin oli kasapäin. Osa niistä sellaisia, joista omat muksut eivät ole koskaan olleet kiinnostuneita. Keittokirjoista jätin itselleni vain muutaman syystä tai toisesta tärkeimmän opuksen. Netistähän nykyisin tulee ohjeita etsittyä. Yksi päivä ei millään riittänyt kolmelle seinälle levittäytyneen kirjahyllyn tyhjentämisessä, pölystä putsaamisessa ja lajittelemisessa kiertoon lähteviin ja hyllyyn palaaviin. 

 

Purin kirjahyllystä puolitoistametrisen osuuden kokonaan pois. Aakkostin proosakirjat järjestykseen. Tieto-, harraste- ym. kirjatkin ovat taas hetken omilla paikoillaan löydettävissä. Naapurin miniä vei neljä kassillista kirjoja työpaikalleen annettavaksi vähävaraisille oppilaille. SPR:n Konttiin vietiin kymmenkunta kassillista. Itse asiassa paperikeräykseen meni vain kaksi laatikollista nuhruisia, arvottomia ja sisällöltään aikansaeläneitä kirjallisia tuotoksia.

Puretun  hyllyosuuden paikalle siirsin vanhan kahdenistuttavan sohvamme. Kirjastohuoneessa on toinen telkkari, jota on nyt huomattavasti mukavampi katsella sohvalta käsin. Tyhjä paikka sohvan päällä suorastaan huusi taulua tai jotain katseenvangitsijaa. Kuin tilauksesta bongasin erään huonakalukaupan mainoksessa tuon metallisen Laukka-seinäkoristeen melko edulliseen hintaan. Siitä vain autoon ja ostoksille. Oikeastaan koko huone olisi kannattanut maalata. Sohvallekin olen pohtinut uutta verhoilua. Jääköön johonkin myöhempään ajankohtaan.

Olen seisonut useamman kerran kirjastohuoneessa katselemassa järjestelyn tuloksia. Hieno tunne taas tietää, missä mikin kirja sijaitsee. Pitkään alitajunnassa muhinut projekti eteni pienen alkukankeuden jälkeen oivallisesti maaliin.

Pitkään kiikun kaakun ollut lato kylän reunamilla oli vihdoin luovuttanut.

Vaan mitä tarkoittaa tuo otsikossa mainittu "sairas siivoaminen". Tasan viikon kuluttua siitä, kun olin saanut kirjaston suursiivouksen päätökseen, makasin sairaalan päivystyksessä. Selkä alkoi vihoittelemaan jo urakan aikana. Se ei tykännyt yhtään jatkuvasta keittiöpallilla ylös-alas ravaamisesta, painavien kirjapinojen siirtelystä eikä varsinkaan toistuvasta kiertoliikkeestä. 

Olen ennenkin potenut samanlaisia selkävaivoja, joten aloitin hyvissä ajoin tulehduskipulääkekuurin. Minulla ei ollut mitään reseptilääkettä. Ihan koitin selviytyä apteekin käsikauppapillereillä. Jonkun verran hidastin vauhtiani, mutta sepä ei riittänyt. Keskiviikkona menin kotiin saavuttuani suihkuun, jonka jälkeen istahdin sängylleni tapani mukaan rasvaamaan jalkoja ja pukemaan puhdasta ylle. Istahdin ja siihen jäin. Selkä meni totaalisesti jumiin. Pienikin liike suuntaan tai toiseen sai minut ähkimään kivusta. Se salpasi hengityksen ja sumensi näön. Sain kumottua itseni selinmakuulle sängylle, jossa sitten koitin leikkiä kuollutta, että kipu edes vähän rauhoittuisi. Kaikkea kanssa. Olin täysin liikuntakyvytön, jonka lisäksi oikean pakaran päältä lähtenyt jomotus laajeni koko selkään.

 
Hirvitti ajatus edessä olevasta yöstä. En voinut edes kömpiä peiton alle lämpimään.  Iltaseitsemältä soitin päivystysapuun kysyäkseni, miten olisi viisainta toimia. Kuntamme asukkaiden päivystys hoidetaan ilta- ja yöaikaan Jorvin sairaalassa. Tunnetusti siellä on aina paljon porukkaa ja odotusajat pitkät.  Siksi tuumasin, jos ammattilaisen avulla selviäisin kotona aamuun, jolloin oman kylän terveyskeskus aukeaa.

10 minuutin jonottamisen jälkeen painoin ykköstä, jolla valinnalla jätin takaisinsoittopyynnön. Runsaan tunnin kuluttua minulle soitettiin. Kerrottuani tilanteeni päivystysavussa neuvottiin soittamaan ambulanssi. Heidän mielestään selkäkipuni ei enää ollut pelkällä buranalla hoidettavissa. Ukkokulta olisi kyllä vienyt minut päivystykseen, mutta millä ilveellä hän olisi saanut minut autoon? Ambulanssi saapui kymmenen aikaan. Haastattelivat minua, mittasivat verenpaineen ja mahdollisen kuumeen. Sitten vain kantotuoliin ja autolla kohti sairaalaa.

Jouluruusu piilossa

 

Sairaalassa minut kärrättiin suoraan päivystyksen vuodeosastolle. Enpä olisi mitenkään voinutkaan tuntitolkulla istua isossa odotustilassa, joka oli pullollaan muita apua kaipaavia. Aika pian minulle tuotiin ensihätään kipulääkettä ja lihasrelaxanttipilleri. Yö oli pitkä, eikä kivutkaan minua kahdella pillerillä jättäneet. Aamuviideltä saapui vihdoin lääkäri. Kyseltyään ja tutkittuaan hän sanoi antavansa minulle samanlaisen pillericoctailin, kuin saapuessani. Hän arveli kyseessä olevan todennäköisesti noidannuoli tai mahdollisesti iskias. Sain reseptit ja päteväntuntuiset neuvot selän parantamiseen. Ja käskyn mennä lääkäriin heti, jos oireet pahenevat.

Lääkkeiden alettua vaikuttaa, kykenin liikkumaan sen verran, että minun katsottiin voivan kotiutua. Ukkokulta tuli hakemaan minut vähän ennen seitsemää. Selkä on edelleen hurjan kipeä, eikä se lääkärin mukaan päivässä tai kahdessa parane. Kunhan pahimmat kivut ovat talttuneet, on lähdettävä varovaisin askelin lisäämään liikuntaa. Liike on kuulemma selkäkivuissa paras lääke. Huonoin vaihtoehto on jäädä pitkäksi aikaa sänkyyn makaamaan.

Servettiruusuista tehty kranssi

 

Sairaalasängyssä maatessani kuuntelin ja katselin hoitajien työtä. Kaikesta näki, että tekemistä riitti. Korona tuntui konkreettisesti myös päivystyksessä. Useampi ambulanssilla tuotu potilas odotti siirtoa osastolle. Se ei sujunutkaan leikiten, sillä paikat olivat aivan täynnä ja päivystyksestä ihmisiä siirrettiin osastojen ylipaikoille. Käytävillekö ylipaikat on sijoitettu? Vai onko henkilökunnan kahvitilat otettu kenties potilaskäyttöön? Minä onnellinen pääsin kuitenkin kotiin parantamaan selkääni. Tuntuu hyvältä kyetä illalla harjaamaan hampaansa ja vaihtamaan päivävaatteiden sijaan yökkäri. Vielä ihanampaa on pujahtaa illalla omien lakanoiden väliin.

Kokemus oli jälleen kerran opettava. Selkäkipujen lääkitsemisessä ja hoitamisessa ei kannata jäädä odottamaan ihmeparantumista. Olisin ehkä välttynyt tältä seikkailulta, jos olisin käynyt lääkärissä pian oireiden ilmaannuttua. Vielä tärkeämpi opetus on siinä, ettei pientäkään kirjastoa tarvitse siivota ja järjestää yhdessä päivässä.

Keskiviikkoaamun -22 asteesta mittari on kivunnut -4 asteeseen. Lunta leijailee taivaalta hissukseen. Ensi viikolla onkin sitten luvassa selkeää plussaa ja vesisadetta.

Olkaa maltillisia joulutouhuissanne. Hyvää viikonloppua kaikille!

Pelargonien kukkiessa selkä kiukuttelee

Pelargonium peltatum 'Explosive'

Siirsin pelaguut sisätiloihin 18.9. Työ- ja takkahuoneiden ikkunalla talvehtii kahdeksan pelaguuta, joista osa on siemenistä kasvattamiani ja osa pistokkaina ostettuja. Siemenistä kasvatetut ovat sisällä viidettä talvea. Kellariin vein kaksi isokokoista pelaguuta. Toinen on räikeän pinkki, jonka sain toissakesänä amppelikukkana. Toisessa ruukussa on siemenestä kasvattamistani Inspire Pinkeistä leikkaamiani pistokkaita.

Pelargonium peltatum 'Explosive'

  
Sisälle tuomistani pelaguista napsin valtaosan kukista ja nupuista pois. Ajattelin, että niiden olisi hyvä käyttää voimavaransa erilaiseen ympäristöön totuttautumiseen. Huonelämpötilan vuoksi joudun nyppimään ruskeita lehtiä ahkerammin, kuin kesäaikaan ulkona. Kahden viikon välein annan pelaguille merileväuutetta, kuten muillekin viherkasveille. Kukinta ei ole yhtä ahkeraa, kuin kesällä ulkona, mutta koko ajan joku avaa nuppujaan.

Pelargonium peltatum 'Cascade Snow'

Toivon jokaisen ikkunalaudalla talveaan viettävän pelaguuni selviytyvän kevääseen saakka. Paras kuitenkin varautua tappioihin. Niitä yleensä tulee, vaikka kuinka pelaguistaan huolehtisi ja niille nätisi juttelisi.

Pelargonium peltatum 'Hot Pink'

Autotalliin vein kaksi isoa verenpisaraa ja nuppuja täynnä olevan kärsimyskukan. Autotallissa on ikkunat, mutta ei lämmitystä. Nyt mittari näyttää siellä +10 astetta, joten vielä ei kukilla ole hätää. Pakkasten myötä lämpötila laskee nollaan tai jopa pariin miinusasteeseen. Siinä vaiheessa kukat lienee paras kiikuttaa kellariin. Kellarissa taasen on pimeää ja +14 astetta, joka on talvehtimiselle turhan lämmintä.

Pelargonium sonale 'Toscana Sil Vera'

Pihan syystyöt on käytännössä tehty. Valkosipulitkin Ukkokulta laittoi viikolla multaan. Unkarinsyreenissä on vielä vähän lehtiä ja tuuli riepottelee niitä käytäville. Myös norjanangervoissa ja alapihan karviaisissa on vielä keltaisia lehtiä. Käytäviä saatan vielä käydä haravalla siistimässä, mutta alapihan nurmikko ei muutamista lehdistä pahastu. 

Pelargonium 'Inspire Pink'

Keskiviikkona viimeisteltiin syystöitä Ukkokullan kanssa pihamaalla. Kumarasta ylös noustessani selkä meni jumiin ja kaikki liike sattui niin vietävästi. Ämpäristä tukea ottaen kyykin pitkään, enkä meinannut päästä lainkaan pystyyn. Ukkokulta piti haravanvartta pystyssä ja sitä pitkin käsiä ylemmäs ujuttaen sain selkäni sen verran suoraan, että pääsin köpöttelemään sisälle. Muutama vuosi sitten kävi samoin. Silloin olin yksin kotona ja touhusin alapihalla selän jumittuessa. Aika pitkään kesti, että silloinkin ämpäriä apuna käyttäen sain hilattua itseni portaita yläpihalle ja sisälle.

Loppukesän ja syksyn aikana olen ahkeroinut tavallista enemmän lapion ja kottikärryjen kanssa. Lapioidessa syntyvä kiertoliike ei tee selälle hyvää ja rasitus lisääntyy painavia kuormia kärrätessä. Kohta kaksi kuukautta olen kärsinyt oikean käden tenniskyynärpäästä, joka sekin on rasitusvamma. Kättä lepuuttamalla, särkylääkekuurilla ja kyynärpäätuella olen saanut käden vähän parempaan kuosiin, niin sitten alkaa selkä vihoittelemaan. Arvatkaa vaan, ottaako pattiin moiset vaivat.

Lehtikaktukset aloittavat kukintansa

Selkään sain lääkäriltä lihasrelaksanttikuurin. Tenniskyynärpäähän auttaa kuulemma käteen kohdistuvan rasituksen vähentäminen, kylmäkääre ja muu kotihoito. Selkäkivun vuoksi jouduin jättämään tämän vuoden kirjamessut väliin. Veljenvaimon kanssa oli tarkoitus mennä tutustumaan kirja-antiin avoimin mielin ja ehkä myös vähän herkutella Viini&Ruoka -messujen puolella. Messuja tulee ja menee, joten mitäpä niitä murehtimaan. Toivottavasti saan selän sen verran kuntoon, että pääsen torstaina RSOn konserttiin. Aloitin myös naapurikunnan kansalaisopistossa mindfulness-kurssin, josta en haluaisi olla poissa.

Muistattehan taas sunnuntaivastaisena yönä siirtää kelloja tunnin taaksepäin. Ehkä EU jossain vaiheessa pääsee yksimielisyyteen aikojen vääntämisen lopettamisesta, toivon.

Mukavaa viikonlopppua ja lokakuun viimeisiä päiviä kaikille!

Kiemurapenkki uusiksi

Kurpitsankukka

Hölmöstä päästä kärsii koko kroppa. Se tuli taas ihan käytännössä eilen todistettua. Minä kun en osaa laiskottelun taitoa - ainakaan päivää pidempään - lähdin heti aamusta puutarhaan katsomaan, mikä voisi olla sellainen sopiva pieni puuhastelu alkajaisiksi.

Kiemurapenkki vasemmalla, kuva kesäkuulta

Tekemistä olisi ollut kaikenlaista, mutta miten nyt valikoituikaan Kiemurapenkki. Tuolla tuijan takana on Sammalruusu, jonka vierelle on siementänyt palavarakkaus ja siirrossa sinne jäi myös päivänliljan juurakoita, jotka ovat ponnistaneet iloisesti kohti aurinkoa. Palavarakkaus ja päivänlilja ovat vain odottaneet sopivaa hetkeä tulla siirretyiksi, mutta varsinainen riiviö on kaikkialle lonkeronsa levittänyt pikkutalvio. Sen poiskaivaminen ruusun juurelta valikoitui eilisen päivän ensisijaiseksi hommaksi. Ja muuta ei sitten ehtinyt tehdäkään.

Pikkutalvio - Vinca minor, kuva toukokuulta

Tykkään kovasti pikkutalviosta. Se on hieno maanpeitekasvi, joka tänä keväänä kukki todella ahkerasti. Sitä ei vain pidä laittaa sellaiseen paikkaan, jossa sen ei toivo leviävän. Mikä ihmeen vimma minulla on aina monistaa ja tunkea kaikkea kaikkialle? Sitä eilen manasin moneen kertaan.

Kiemurapenkki tänä aamuna

Sammalruusun alusta oli pian putsattu. Vaan kun vauhtiin pääsee, on vaikea lopettaa. Päätin, että samalla menolla putsaan myös penkin toisen osion eli tuijan nurmikon puoleisen pään. Aivan järkyttävä homma. Yritin huolella kaivaa ylös penkissä kasvavat perennat ja siirtää ne sopivaan paikkaan odottamaan multaan palautusta. Alussa mielessä pyöri hienoja ajatuksia perennojen sijoittelusta, mutta kun kaivamista ja siivoamista vaan riitti, alkoi vähitellen tulla sellainen olo, että kunhan nyt edes saan ne jotenkin takaisin maahan.

Koko päivä meni Kiemurapenkin kunnostamiseen. Ihan koko päivä ja illalla olin aivan puhki. Eihän se niin mene, että kaivanpa pari kasvia ylös ja istutan ne sitten uudelleen. Ei, yksistään pikkutalvion kaivamiseen meni aivan hirvittävästi aikaa. Sitten piti kärrätä paikalle uutta multaa ja istuttaa perennat takaisin ja siistiä jäljet. Kuinkahan monta kotiloa tuolta työmaalta etikkaliemeen upotin, enpä edes laskenut. Tykkäävät näköjään kovasti pikkutalvion tarjoamasta kostean suojaisasta katveesta.

Värimintut vielä kukkivat, mutta juurtumista helpottaakseni lyhensin varsia. Samoin tein muutamille muillekin korkeille kasveille. Voi olla, että joudun katkomaan varsia lisääkin, sillä epäilenpä kasvien jaksavan samanaikaisesti juurtua ja kuljettaa nesteitä pitkiin varsiin.

Sinipiikkiputken jätin katkomatta, koska se on vasta aloittamassa kukintaansa. Täytyy seurata tilannetta ja pätkäistä se tarvittaessa. Onhan se tietenkin vähän kahjua mennä myllertämään kukkapenkissä kukkimisen aikaan, mutta kun tuossa penkissä kukkii jotain ihan syksyyn saakka. Nyt useimmat kasvit ovat vielä selkeästi nähtävissä, joten niiden juurakoita ei tarvinnut mullasta etsimällä etsiä.

Komeasinikuunlilja - Hosta sieboldiana

Kuunliljoja Kiemurapenkissä oli kahdenlaista, sitä tavallista ja komeasinikuunliljaa. Jälkimmäisen istutin takaisin penkkiin lähelle tuijaa, sillä siinä se näyttää viihtyvän hyvin ja jotenkin sopii tuijan kaveriksi. Tavallinen kuunlilja pääsi väliaikaisistutukseen oikeaan rinteeseen. Oikea puoli rinteestä on muutenkin mietinnän alla ja kuunliljat saattavat jopa jäädä sinne pysyvästi.

Vadelmia kypsyy päivittäin

Kiemurapenkin kunnostus vei kyllä mehut meikäläisestä aivan totaalisesti. Onneksi Ukkokulta hoiti muonituksen ja sain keskittyä kukkapenkkiini täysillä. Tulin sisälle illalla puoli kahdeksalta ja menin saman tien suihkuun. Olin multainen naamaa myöten. Jaksoin vaivoin kukkua puoli yhteentoista ja sitten painuin pehkuun. 

Raskaasta väsymyksestä huolimatta yö oli kaikkea muuta kuin levollinen. Välillä piti nousta ylös lisäämään voltarenia selkään ja hartioihin ja polviin. Kolotus ja arkuus eivät kuitenkaan olleet pahinta, vaan se, kuinka unessa jatkoin kaivamista. Pikkutalvioita oli kaikkialla ja kaivoin ja kaivoin ja kaivoin... Nyt tiedän, miltä konkreettisesti pikkulapsista tuntuu, kun ovat peuhanneet koko päivän, eivätkä osaa rauhoittua nukkumaan mennessään. Tismalleen.

Persilja

Edelleen ihmetyttää selkäkipuni. Kaivaessa ja kärrätessä sitä ei huomannut laisinkaan. Ei sattunut, ei särkenyt, eikä ollut edes mitenkään jäykkä. Mutta auta armias, kun suihkun jälkeen yritin Ukkokullan seurana katsoa jalkapalloa, ei mikään asento tuntunut hyvältä. Eikä kyllä yölläkään. Ilmeisesti selkäni tahtoo viestittää, että "älähän eukko istu paikallasi, liiku!"

Ruohosipuli tavoittelee korkeuksia

Kaikesta ruikutuksesta ja vaivalloisuudesta huolimatta olo on mahtava. Yksi suuri ja pitkään mieltä kaihertanut projekti on hoidettu. Kiemurapenkki on nyt kohopenkki ja tiedän täsmälleen, mitä siellä kasvaa. Reunoille mahtuu vielä matalampia kasveja, joita tulkoon ajan kanssa. Nyt reunoilla on kompostimullan alla sanomalehteä. Mahdollisesti penkkiin jäi joitakin pikkutalvion juurenpalasia ja siksi niiden ilmestymistä on vahdittava tarkoin ja käytävä kitkemässä kaikki heti alkuunsa. 

Ehkä tämä urakka oli myös opetuksena ja muistutuksena, ettei enää yhtään pikkutalviota, suikeroalpia tai edes kevätkaihonkukkaa tai vuorenkilpeä mihinkään penkkiin pelkästään siksi, ettei niille ole muuta sijoituspaikkaa. Jollei kukaan niitä huoli, sitten mieluummin vaikka kompostiin. Mutta ei kukkapenkkiin, ei.

Laiskotellen

Daalia Pink Blend

Laiskottaa, aivan tautisen paljon laiskottaa. Ja olenpa tänään sitten laiskotellutkin. Ihan koko päivän ja rahan edestä. Aurinko on paistanut ja lämmintä on piisannut, mutta tämä eukko se on istunut vuoroin tietokoneen, vuoroin ruokapöydän ääressä. Hetken aamulla mietin, josko menisi keinuun dekkarin kanssa, mutta tulinpa sitten työhuoneeseen lukemaan tietsikalta päivän lehtiä ja muita juttuja ja sillä tiellä olen yhä.

Daalia Pink Blend nuppuna - eikös olekin herkullinen.

Sain sentään massiivisen laiskotteluni ohessa maksettua laskuja ja sen jälkeen eksyin ihan vain vahingossa syyssipulitilauksiin. Koitin olla maltillinen, jotta rahaa jäisi syyskuiseen Lontoon matkaan. Onneksi sipulitilauksen laskua tulee pienentään nettikauppaan jäänyt hyvityssumma niistä perennoista, jotka eivät sitten lähteneet laisinkaan itämään tai kasvamaan. 

Daalia - ihan vain joku valkoinen

Totesin sipulivalikoimia eri paikoissa läpikäydessäni, että oikein mukavaa törmätä jatkuvasti uusiin ihanuuksiin, mutta olisihan se kiva saada myös joitakin edellisenä syksynä hyväksi havaittuja lajikkeita. Ettei niiden nettikauppojen välttämättä tarvitse ihan koko valikoimaansa aina laittaa uusiksi.

Kallionauhus

Elokuu näyttää olevan monien keltaisten kukkien ja erityisesti nauhusten juhlaa. Kallionauhukset ovat perinteisesti meillä toimineet perhosmagneetteina, mutta näissä en ole vielä perhosia tavannut. Purppurapunalatvoissa on jokunen ohdakeperhonen käynyt pörräämässä, ja hätäisesti olen yhdestä käynyt kuvan nappaamassa.

Ohdake Amiraaliperhonen purppurapunalatvassa - kiitos TainaT korjauksesta

Laskujen maksun ja sipulitilauksen lisäksi eksyin mielipuuhaani eli listojen laatimiseen. Syyssuunnitelmat ovat vielä hakusessa, mutta tästä ne lähtevät selkeytymään. Päässä jo on aikamoinen sekamelska tehtävistä töistä ja syksyn suunnitelmista. Listan myötä tekemiset konkretisoituvat ja toteuttaminen lähtee rullaamaan omalla painollaan.

Vielä pari surkeatasoista kännykkäkuvaa Jari Sillanpään konsertista. Olihan siinä kokemusta kerrakseen, kun sai avustettua 82-vuotiaan huonojalkaisen ihmisen kapeita kiviportaita ilman kaiteita E-katsomon korkeuksiin. Ja toinen kokemus kertyi sitten alastulosta. Mutta itse artisti oli hurmaava esiintyjä, monipuolinen ja taitava. Eikä suinkaan pelkästään tangolaulaja vaan paljon paljon muuta. Taidanpa nyt ymmärtää huomattavasti paremmin Jari Sillanpään valtaisaa fanijoukkoa.

Urheilun pyhätöksi rakennettu stadion ei ehkä ole laisinkaan paras paikka musiikin esittämiselle, mutta minnepä muualle saisi kerralla ahdettua 35.000 fania. Kiikarit olisi pitänyt olla matkassa mukana, jotta lavalle olisi nähnyt kunnolla, kun ei noita näyttöjäkään ollut esiintymislavan viereisiä lukuunottamatta muualla. Mutta ääni kuului ja ihan kivaa oli. Onneksi olin ottanut pari fleecehuopaa reppuun mukaan, sillä auringon laskettua stadikalla kävi kylmä tuuli, johon ei tarmokas musiikin tempoon osallistuminen riittävästi auttanut. Tosin kotimatkalla bussissa huomasin, että minun fleecepeittoni on ilmeisesti ollut Juuson makuualustana. Musta villatakkini oli harmaana kissankarvoista.

Kallionauhuksen nuppu

Ihanaa. Edessä viikko ns. vapaata ilman mitään ennakkoon sovittuja menoja tai omaishoitoon liittyviä velvollisuuksia. Tänään on siis ihan hyvällä omallatunnolla saattanut laiskotella. Huomenna on tarkoitus tehdä pihalla jotain hyödyllistä. Mikäli selkä sallii. Ristiselässä oikealla puolella nimittäin on jo pidemmän aikaa ollut ilkeä kipu, joka ei särje, mutta liikkuessa kyllä antaa kuulua itsestään. Ja asentoa vaihtaessa niin istuen, vaakatasossa kuin seistessäkin laittaa kyllä välillä kiljahtamaan äkäisesti. Voltaren näyttää auttavan aina vähäksi aikaa. Hyvin minä yhden selkäkivun kanssa pärjään. Vaan pitääkö silloin tulla haitaksi, kun haluaisin touhuta pihalla. Miksei talvella, jolloin olisi paremmin aikaa hoitaa selkäkipua.

Oikein mukavaa ja kesästä elokuun viikkoa kaikille ihanille puutarhahöpsöille - kuin myös kaikille muillekin!

Pioneerikukkula

Uusi kukkapenkkini sai nimekseen Pioneerikukkula. Poika väänteli mielessään ruusuja ja pioneja ja ryhtyi puhumaan Pioneerikukkulasta ja niin se vain jymähti jonnekin takaraivoon, eikä enää muuta nimeä kannattanut miettiä. Vaikka olen viikkotolkulla pyöritellyt penkin rakennusta mielessäni, se alkoi hahmottumaan vasta ostettuani tuon Siperian riippahernepuun. Väritykseltään se ei ole aivan toiveiden mukainen, mutta muodoltaan kolahti heti idean pohjaksi. Myös puun edullisella hinnalla oli myönteinen vaikutus ostopäätökseen. Olin jo aiemmin päättänyt siirtää sisäänkäynnin sivussa parempaa istutuspaikkaa odottavat pionit uuteen penkkiin ja tietenkin naapurin miniän tuoma Viktoria-ruusu oli ilmiselvä asukas tähän joukkoon. Etupihan marjakuusen alle kitumaan jääneet tummanpunaiset Jaloangervot pääsivät myös uuteen, aurinkoiseen paikkaan. Samoin siirsin kasvimaalla vuoroaan odottavat Kurjenpolvet ja Pikkusydämet. 

Pioneerikukkulan laelle johtaa kevyet portaat, jotka eivät ihmisen askellusta kestä, mutta ehkä joku lintu hyppelee kukkulan laelle asettamaani raparperinlehtialtaaseen juomaan. Altaan reunalle kiinnitin pienen keramiikkalinnun. Toivon mukaan se ei toimi linnunpelättinä vaan houkuttelee kavereita luokseen. Jotta kukkulan laki ei kasvaisi täyteen rikkaruohoja, laitoin sinne suodatinkankaan ja sen päälle kivituhkaa.

Pelkäsin eilisen rankkasateen kuljettavan mullan pois kukkulan rinteiltä, mutta onneksi niin ei käynyt. Silti olen pohtinut, josko kuitenkin laittaisin jonkinlaisen kivipengerryksen tai ainakin tukikiviä rinteeseen. Pysyisi ehkä kosteus paremmin mullassa ja imeytyisi kasvien juurille. Tänään en ole kuitenkaan uskaltanut mitään puutarhan hyväksi tehdä, sillä selkä on edelleen varsin ärtynyt.

Eilen pyysin Ukkokultaa kantamaan tuon lintualtaan kukkulan laelle ja sen hän tekikin. Menin kuitenkin raskasta betonilehteä hiukan toiseen asentoon työntämään ja sekös oli selälleni myrkkyä. En saanut enää selkääni oikaistua, enkä päässyt edes paikaltani mihinkään liikahtamaan. Ukkokulta toi minulle matalan jakkaran, jolle istahdin odottamaan, josko selkä vähän rauhoittuisi. Istuin ja istuin, eikä kipu lakannut laisinkaan. Lopulta päätin yrittää päästä takaisin yläpihalle. Sepä ei ollutkaan kovin helppo juttu. Jokainen pienikin liike sai kipusalamat leiskumaan silmissä ja jähmetyin paikalleni. Selkä kumarassa, kädet jakkaraan nojaten siirryin askel kerrallaan kohti yläpihalle johtavia portaita. Portaiden ääreen päästyäni siirsin jakkaran aina seuraavalle portaalle ja hetken voimia kerättyäni jalat vuorollaan sen perässä. Matka ei ole pitkä, mutta mielessäni se kesti ikuisuuden. Kylmä hiki valui pitkin päätä ja kipu selässä viilsi pahemmin kuin milloinkaan mikään aiemmin. Vähitellen jakkaraan tukeutuen sain itseni hinattua terassille, jossa kivusta ähisten pääsin istumaan ottaakseni heti Ukkokullan tuoman lääkkeen. Olin niin uupunut, kuin jonkin todella raskaan työrupeaman jälkeen.

Tänään on jo ollut helpompi päivä, mutta enpä ole selkääni alttiiksi rasitukselle laittanutkaan. Paikallani en toki ole malttanut olla, mutta eipä se selän kannalta tarpeen olekaan. Särkylääkkeitä olen ottanut suosiolla ja selkääni säästellyt liioilta kumarruksilta ja nosteluilta. Kovasti teki päivällä mieli lähteä pitkäksi venähtänyttä nurmikkoa leikkaamaan, mutta sainpa hillittyä itseni. Parin edellisen päivän hirvittävä kipu on edelleen aivan lähimuistissa ja toki tuo selkä on edelleen jäykkä ja varoittaa heti pienestäkin venytyksestä. 

Uuden kukkapenkkini eli tuon Pioneerikukkulan päällä oli useamman viikon ajan sanomalehtiä ja pressu, jotta rikkaruohot eivät valloittaisi sitä sillä välin, kun pohdin kukkapenkkini tulevaa olemusta. Kun lauantaina keräsin pressun ja osan sanomalehdistä pois, oli kukkulan laelle ilmestynyt moinen termiittionkalosto. Siivekkäät muurahaiset ryntäsivät heti auringonvalon niihin osuessa kantamaan valkeita munia jonnekin maan uumeniin. Sillä välin, kun noudin kameran sisältä, oli suurin osa munista ja muurahaisista kadonnut. Koska meidän pihalla ei ole pulaa muurahaisista, jätin kaikenlaiset suojelutoimenpiteet väliin ja kaivoin onkalot auki tuhoten samalla muurahaisressukoiden kotikolot. Muuttakoot muualle kukkapenkistäni.

Kaksimetrisessä hujopissani - kirsikkatomaatissa - on ensimmäinen pienen pieni tomaattivauva. Pikkurillin kokoinen, muutaman päivän ikäinen.

Lieneekö tämä Tiikerinlilja kärsinyt anemiasta vaiko aurinko sen haalistanut? Muut Tiikerinliljani ovat sitä perinteistä oranssia väriä. Täytyy sanoa, että kukkien maailma on kyllä tavattoman mielenkiintoinen. Miten ihmeessä niin valtava määrä erilaisia värimuunnoksia onkaan mahdollista. On pilkkua, raitaa ja muotoa jos jonkinlaista. Eikä kahta samanlaista. Joskus tulee ihailtua yhtä ainutta kukkaa pitkäänkin, mietittyä, miten ihmeellisen upean taideteoksen luonto onkaan saanut aikaan. 

Tänä kesänä olen sentään muistanut, että pitää olla varovainen noiden liljan heteiden kanssa. Oranssi siitepöly vaalealle pöytäliinalle varisseena on varsinainen väripaukku, jota on vaikea saada kankaasta pesemälläkään pois. 

Syysleimut ovat aloittaneet kukintansa. Leimuni eivät ole kovin vanhoja; ensin hankin niitä talon sisääntulopuolelle. Pari kesää sitten istutin ensimmäiset olopihalle. Ruusuista ja leimuista tulee mieleen ajomatkat Etelä-Ruotsissa. Sikäläisissä pikkukaupungeissa punamultaisten, valkonurkkaisten talojen pihakäytäviä reunustaa toinen toistaan upeampia ruusuistutuksia ja todella leimuavissa väreissä Syysleimuja. Ensimmäisen kerran 70-luvulla Etelä-Ruotsissa automatkalla ollessani ihmettelin iltaisin omituista niskajäykkyyttä, silmien arkuutta ja pientä päänsärkyä. Sitten selvisi, että ajomatkojen aikana kääntelin kaiken aikaa päätäni puolelta toiselle nähdäkseni kaikki upeat kukkaistutukset talojen pihoilla. Ei siellä nähnyt missään ruostuneita autoja tai hylättyjä pyöränromuja vaan toinen toistaan ihanampia pihoja täynnä kukkien loistoa. Onhan toki niillä leveysasteilla ilma huomattavasti suosiollisempi mm. ruusuille, mutta kyllä ruotsalaiset olivat vuosikausia meitä edellä myös kotipuutarhojen kaunistamisessa.