Kyllä tarkenee

Rosa Sommerwind - Maanpeiteruusu

Mennyt viikonloppu taitaa lämpötilansa puolesta jäädä yhden jos toisenkin mieleen poikkeuksellisen kuumana. Meidän leveysasteillamme kesällä saakin olla aurinkoista ja lämmintä. Pitkän ja pimeän talvikauden kestää paremmin, kun on saanut tankata kesää oikein kunnolla. Vaan kieltämättä yli 30 asteen lämpötilat ovat jo hienoista liioittelua. Vähän pelottavaakin ajatella, että tällaisista ääri-ilmiöistä saattaa tulla jokakesäinen kärvistelytapahtuma meillä pohjolassakin.

 
Sääasemamme päivämäärä ja kelloaika ovat reippaasti etuajassa. Kyseinen lukema 36.7 on lauantailta 27.7. klo 15.36. Sääaseman anturi on aurinkoisessa paikassa, vaan eipä varjon mittarikaan paljon jälkeen jäänyt sen näyttäessä samaan aikaan 34 astetta. 

Keittiön ikkunalaudalla olevan mittarin anturi on täydellisessä varjossa ja muutenkin viileässä paikassa. Silti se osoitti 29.9 astetta. Kummelin tokaisuja mukaillen: "Kyllä tarkenee!"

Rosa Sommerwind - Maanpeiteruusu

Näillä helteillä on hyytynyt minunkin moottorini. Ei tee mieli pihalle kaivamaan tai rikkaruohoja nyppimään. Jotain hyödyllistä aikaansaadakseni pesin lauantaiaamuna autotallin, varaston, pesuhuoneen ja saunan ikkunat. Näiden tilojen ikkunat eivät ole kovin suuria ja sijaitsevat talon varjoisemmassa päädyssä. Ihan oli inhimilliset olosuhteet työskennellä. Mieli kohosi melkoisesti poistaessani tekemättömien töiden listalla pitkään roikkuneiden pikkuikkunoiden pesun.

Alcea rosea - Tarhasalkoruusu

Perjantaina sadetin kasteli kasvimaa-aluetta pidemmän aikaa ja kasvihuoneeseen sekä ruukuille on tietenkin vettä kannettava säännöllisesti ilman helteitäkin. Ensi viikoksi säässä on luvassa muutos huomattavasti viileämpään, joten silloin voi taas paneutua puutarhaprojekteihin. 

Alcea rosea - Tarhasalkoruusu

Yleensä aurinkoisina viikonloppuina naapuristosssa on touhua ja elämää. Leikkipaikalla lapset keinuvat ja juttelevat kirkkailla äänillään. Pallokentältä kuuluu pallon potkuäänet ja pompotus. Siellä täällä ruohonleikkuri säksättää, koirat haukkuvat ja joku nakuttaa vasarallaan. Tämä viikonloppu on ollut poikkeuksellisen hiljainen. Silloin tällöin auto ajaa ohi, mutta muuten vain tuuli suhisee hiljaa puissa. Kaikki ihmiset ovat painuneet kotiensa varjoon tai lähteneet järvien rannoille vilvoittelemaan. Tällainen hiljaisuus tuntuu oudolta.

Variksella on puiston nurmialueet yksityiskäytössään.

  
Nyt on lupa huoletta maata varjossa hyvän kirjan kanssa. Muuta ei tässä helteessä jaksakaan.
 

Talvipäivä erämaalammella

Teimme Ukkokullan kanssa pari päivää sitten retken kävelymatkan päässä olevalle erämaalammelle. Lunta on sen verran vähän, ettei missään tarvitse polvia myöten hangessa rämpiä. Lammelle johtava ja sen ympäri kiertävä polku oli selvästi nähtävissä. Lisäksi sulan maan aikaan lammen yksi reuna on soista ja siltä kohdin ilman kumisaappaita käveleminen aiheuttaa märkiä sukkia. Nyt kovat pakkaset olivat jäädyttäneet kosteikkopaikatkin niin tukevaan askelluskuntoon, ettei ylimääräisiä koukkauksia kuivaa paikkaa etsien tullut.

Aivan lammen välittömässä läheisyydessä ei ole asutusta, eikä sen tienoo taida olla muutenkaan kovin yleisessä käytössä. Jo aiemmin lammella retkeillessämme olimme todenneet, ettei sinne kukaan ollut jättänyt tupakka-askeja tai karkkipapereita. Joku oli kuitenkin kiertänyt meidän tavoin lammen ja hänen seurassaan ollut koira oli seikkaillut jäällä. Muidenkin eläimien jälkiä näkyi etenkin lammen rannoilla. Niistä tunnistin oikeastaan vain jäniksen jäljet.

Kotoa lähtiessämmäe taivaalta satoi hissuksen pumpulinkeveitä lumihiutaleita. Lammella ollessamme taivaanrannassa kokoontui pilvien massa ja hetken jo ajattelimme, että paluumatkan saisimme talsia lumisateessa. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan kierrettyämme lammen, pilvet olivat jo likimain kadonneet taivaanrannalta.

Lampi ei ole suuren suuri. Aurinko paistaa edelleen sen verran matalalta, että sen valo riitti kirkkaana vain toiselle rannalle. Eipä toisella rannallakaan pimeää ollut, pikemminkin tuollaista sinistä. Vaikka näissä kuvissa rantojen metsät näyttävät kovin tiheiltä, on metsä lammen ympärillä lähes joka puolelta pääasiallisesti männikköä, jossa kulkijan näkee jo pitkältä.

Pakkanen kuurasi tienoon valkoiseen puuteriin. Ympärillä oli rauhoittava hiljaisuus ja huikaisevan kaunis luonto.

Kierrettyämme lammen, saavuimme tuttuun risteyskohtaan. Ukkokulta pysähtyi odottamaan minua, kun kuljin kaiken aikaa pikkaisen jälkijunassa jäätyäni milloin mihinkin kameran kanssa tähtäilemään. Hänen luokseen tultuani, hän tokaisi, että missäs ne meidän retkieväämme nyt ovat. Niinpä, mikä estää talvella juomasta retkikahvia puunrungolla istuen. Eipä tullut mieleen kotoa lähtiessä keittää termariin kahvia ja pakata reppuun pari voileipää. Oli kyllä sen verran kylmää, että lämpimän kahvinkin kera olisi pian tullut vilu takamukseen.

Jättäessämme erämaalammen rauhan, aurinko loi säteitään niin maassa oleviin varpuihin...

...kuin taivasta hipoviin puunlatvoihin. Lammen ympärillä oleva rauha ja kauneus ravitsee niin tukevasti mieltä, että sinne pitäisi tehdä retki vähintään kerran kuukaudessa. Siinä meille tavoite, jonka saavuttaminen on vain meistä itsestämme kiinni.