sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Tapaaminen Marketanpuistossa


Osallistuin eilen ensi kerran puutarhabloggaajien tapaamiseen, joka järjestettiin Espoossa sijaitsevassa Marketanpuistossa. Marketanpuisto on laaja piha- ja puistorakentamisen näyttelypuisto. Alueella on jo ennen näyttelypuiston rakentamista sijainnut ruotsinkielinen puutarhaoppilaitos, nykyisin nimeltään Axxell Överby. Puistossa oli eilen myös Puutarhamarkkinat, joten liikkeellä oli runsaasti muitakin ihmisiä ja normaalia enemmän myös katsottavaa.


Marketanpuistossa on myös joitakin vanhoja rakennuksia, joista yritin löytää lisätietoa siinä kuitenkaan onnistumatta. Onko puutarhakoulu perustettu jonkun vanhan kartanon yhteyteen? Tätä täytyy käydä kysymässä seuraavalla Marketanpuisto-reissulla. Nimittäin sinne kyllä kannattaa tehdä retkiä useammankin kerran kesässä, sillä näkymät muuttuvat kasvien kukinnan edistyessä. Puistossa on myös edullinen lounasruokala, puutarhamyymälä ja sisustusmyymälä, eikä puistoon ole sisäänpääsymaksua.


Marketanpuistossa on monia erilaisia istutusalueita, joissa on mahdollisuus nähdä kasveja ja arvioida esimerkiksi, sopiiko jokin tietty kasvi omaan pihaan.


Täydeltä taivaalta paistava aurinko ja uuvuttava helle ei ehkä tarjonnut parasta mahdollisuutta kuvaamiseen, mutta kyllä me kaikki taisimme aika tehokkaasti räpsiä kameroillamme. Ajoittain oli ihan pakko hakeutua varjoon. Sitä etsiessämme löysimme myös uusia istutusalueita ja kasveja.


Monet kevätkukkijat olivat jo lopettelemassa, mutta sen sijaan aikanaan puistoon istutetut valtavat kotimaiset alppiruusupensaat ovat vasta aloittamassa kukintaansa. Niiden viehättävyyttä lisäsi satakielen laulu jossain puiden lehvästössä. 


Osa puutarhabloggaajista tuli tapaamiseen heti kymmeneltä, osa vasta myöhemmin. Itse en ulkonäöltä tunnistanut ketään, mutta useimpien blogit olivat kyllä tuttuja. Iloinen asia oli, että tapaamisen myötä löytyi myös pari uutta kivaa blogia. 


Voisi kuvitella, että jutustelu vieraiden kesken ontuisi alkuun, mutta mitä vielä. Olimme kuin vanhoja tuttuja ja yhteistä jutunjuurta riitti ihan joka hetkeen. Aina oli joku, joka tunsi edessä olevan kasvin ja jos jostain syntyi epätietoisuutta, yhteinen päättelyhetki auttoi löytämään ratkaisun ongelmaan. Hetkeäkään ei ollut sellaista tunnetta, että olisi jotenkin vieraassa porukassa.


Monille puutarhablogin pitäjille oli tietenkin vaikeaa matkustaa pääkaupunkiseudulle, mutta mahdotonta se ei ole. Sen todisti Pioni saapuessaan junalla Keski-Pohjanmaalta päiväreissulle ihan tätä tapaamista varten. Hänelle päivästä tuli tosi pitkä, sillä hänen paluujunansa piti olla kotipaikkakunnalla vasta aamuyöllä.


Tapaamisen järjesti Tuija Tuijan koti ja puutarha -blogista yhdessä Katjan Viherpiiperrystä sun muuta -blogista kanssa. Valitettavasti Katja ei päässyt tapaamiseen, olisi ollut mukava tavata hänet, ehkä sitten toisen kerran. Suurkiitos siis näille viitseliäille naisille.

 
Mutta ei tässä vielä kaikki. Marketanpuistosta jatkoimme sovitusti tutustumaan hortonomi, puutarhuri, puutarhatoimittaja Paula Ritanen-Närhen ihastuttavaan puutarhaan. Siitä myöhemmin lisää.


42 kommenttia:

  1. Oli varmasti mukava tapaaminen. Harmittaa, kun en tällä kertaa päässyt mukaan. Ehkäpä ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on aktiivisia ihmisiä, jotka jaksavat järjestää tapaamisia. Minäkin toivon, että niitä on myös jatkossa. Juttelimmekin lauantaina mahdollisista muista tutustumispaikoista ja niitähän on Suomi pullollaan. Ehkä vielä sinunkin kanssasi tavataan.

      Poista
  2. Kiitos mukavasta seurasta ja päivästä Between! Oli hauska tutustua!
    Olen satunaisesti aiemmin lukenut blogiasi mutta nyt sait minusta kyllä säännöllisen lukijan. Ihana blogi sinulla! :)
    Oikein mukavaa kesää ja toivottavasti nähdään uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös sinulle. Päivä loppui ihan liian äkkiä, kun oli niin paljon yhteistä juteltavaa. Toivottavasti tosiaan näemme uudelleen. Hyvää kesää sinulle!

      Poista
  3. Oli kiva tavata Paulalla! Kuvaraporttisi kautta pääsin minäkin piipahtamaan Marketanpuistossa. Sinne täytyy kyllä tehdä retki myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli mukava tavata sinut. Marketanpuisto on tosiaan käymisen arvoinen paikka ja siellä kannattaa piipahtaa useamman kerran kesässä. Myöhemmin kesällä alkava ruusujen kukinta on myös näyttävää nähtävää.

      Poista
  4. Marketanpuisto on ollut omalla listalla pitkään. Siis sillä listalla, missä paikoissa olisi kiva käydä. Nyt ei aika sopinut, kun oli muuta, mutta ehkä joku päivä teen retken tuonne. Kiitos, kun esittelit kuvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että tuo nähtävien paikkojen lista vain pitenee, eikä laisinkaan lyhene mistään päästä, ei edes keskeltä. Marketanpuisto on niin lähellä, että matkan puolesta voisin käydä siellä vaikka joka päivä. Eipä vain muka ehdi. Vaan ei oteta tällaisista paineita, nautitaan kesästä.

      Poista
  5. Teillä on ollut mukavan kuuloinen tapahtuma. Itsehän en päässyt sitä todistamaan että matkustaisin näin näin kaukaa ja kaikki sitä ihmettelisivät, peukun nosto pionille, sieltä käsin on helpompaa ku meijän kylältä ei lähe junaa kovinkaan läheltä jne.. Kukkapenkkiä kaivoin ja nyt tuntuu että taidan hävitä taistelun tatareille. :'/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinullakin on tatar-taistelu. Käytin monta tuntia maasta pongahtavien tatarien ylös kaivamiseen ja parin päivän päästä niitä on taas ihan yhtä paljon. Laajentavat vain kaiken aikaa reviiriään.
      Ei tosiaan ihan joka paikasta ole kovin helppoa lähteä matkaan. Täytyy aina punnita, kuinka paljon voi voimavaroja käyttää mihinkin. Ehkä tapaaminen järjestyy joskus sellaiseen paikkaan, johon sinullakin on paremmat kulkumahdollisuudet.

      Poista
  6. On varmasti ollut antoisa tapaaminen. Kivaa, että tällaisia järjestetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi mukava tapaaminen. Onneksi on aktiivisia ihmisiä, jotka jaksavat järjestää. Varmasti näitä tilaisuuksia tulee uudelleen.

      Poista
  7. Oli kiva nähdä livenä!
    Olin kotona tosiaan vasta kahdelta, mutta nukuin tänään kyllä myöhään:)
    Vaikka vähän väsytti, matka kannatti ehdottomasti tehdä, porukka oli mukava ja tuntui kuin oltaisiin oltu jo tuttuja ja vierailupaikat olivat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinua myös oli mukava nähdä. Aikamoisen reissun kyllä teit, mutta lähdetään sitä matkaan tyhmempienkin juttujen vuoksi. Ryhmä oli siinäkin mielessä sopivan kokoinen, että jotenkuten ehti tutustua jokaiseen. Mielelläni olisin kyllä jutellut pidempäänkin.

      Poista
  8. Oli hauska tavata ja kun on yhdistävä tekijä jutut ei lopu koskaan ja aiheet vaan laajenee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, välillä jutut lähtivät rönsyilemään tehokkaasti. Sinunkin kanssasi puutarhasta Venetsiaan.

      Poista
    2. Paljon on juttuja vielä jäljellä:)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Suklaalevysoitin. Helteestä johtuen juttu on vähän poukkoilevaa.

      Poista
  10. Kiitos kuvista! Olisi ollut kivaa tavata,mutta ei nyt onnistunut mitenkään.
    Kävin viime elokuussa eka kertaa Marketan puistossa, ja sinne on päästävä uudelleen.
    Odotan malttamattomana kuvia myös Paulan puutarhasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi voi vierailla eri paikoissa toisten kuvien opastamina. Toisaalta sitten vasta saattaakin nousta halu ja toive päästä itsekin samaan paikkaan. Marketanpuisto on kohde, joka kestää useammankin vierailukerran. Ja oikeastaan sinne pitääkin mennä monta kertaa nähdäkseen erilaisia kukkia ja kasveja eri aikoina. Paulan puutarha oli kyllä uskomaton. Mahtaako sitä edes kyetä kuvin esittelemään.

      Poista
  11. Voi että! Sinäkin olit siellä! Mulla reissu oli haaveissa, mutta kun lonkkani oli niin kipeä koko viikon, en uskaltanut ajatellakaan monen tunnin istumisia. Kiitos kuvista, kävin eka kertaa viime kesänä Marketanpuistossa ja se on hieno paikka. Paulan paratiisiin olisin erityiseti himoinnut, toivottavasti tulee uusi mahdollisuus. Kuvia odettelen siis sieltäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helteinen sää olisi varmasti tehnyt kipeän lonkan kanssa matkaamisesta vielä tuskallisemman. Olisi kyllä ollut tosi kiva tavata, mutta eiköhän sekin vielä tapahdu. Mahdollisia tutustumiskohteita pohdiskellessamme esiin nousi myös Hatanpään arboretum. Tampere on siitä hyvä kokoontumispaikka, että sinne on hyvät kulkuyhteydet kaikkialta.
      Paulan paratiisi oli tosiaan paratiisi ja näkemisen arvoinen. Hänhän on julkaissut omasta pihastaan kirjankin. Cheri jo muutaman kuvan Paulalta laittoikin ja eiköhän niitä tule muiltakin.

      Poista
  12. Hieno reissu! Minäkin olin siellä, mutta niin oli hirveä määrä muitakin :( Teitä en nähnyt nyyh. Paikka on tuttu jo lapsuudesta niin voin kertoa, että nuo rakennukset ovat muistoja Margretebergin kartanosta kuten arvelitkin. Kartanorakennuskin on vielä jäljellä (se keltainen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmin paikka, ettet ollut joukossa mukana. Porukkaa oli tosiaan liikkeellä, mutta onneksi puistoon mahtuu. Missään vaiheessa ei tullut sellaista tunnetta, että väkeä olisi liikaa. Sen huomaa mm. siitä, että saattoi kuvata hyvin ilman, että jonkun pää keikkuu taustalla.
      Minäkin olen käynyt Marketanpuistossa jo vuosia sitten. 80-luvullahan siellä oli mm. kotieläintarha possuineen. Arvelinkin sen keltaisen rakennuksen olevan päärakennus. Nythän siellä on sisustusmyymälä.
      Toivottavasti saamme tilaisuuden tavata toisen kerran.

      Poista
  13. Upeita kuvia oletkin ottanut Marketanpuistosta! On hauska surffailla treffeillä olleiden blogeissa ihailemassa kuvia, joita toivoisi itse ottaneensa :)
    Oli tosi mukava tavata, kulkea ja jutella ja nauttia kauniista ympäristöstä ja hyvästä seurasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin mukavaa, että samasta kohteesta on otettu niin paljon erilaisia kuvia. Ei sitä millään olisi pystynyt itse kaikkea kuvaamaan.

      Poista
  14. Teillä on varmasti ollut mahtava päivä! Olisipa ollut hienoa olla mukana, mutta kun olen niin huono yksin pitkään reissuun lähtemään. Kiva kuitenkin lukea täältä terveisiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä saat toisen tilaisuuden, jos tapaamisia järjestetään lähempänä sinun kotiasi.

      Poista
  15. Tuonne olen haaveillut pääsevänä, kiitos kun innostutit lisää!
    Kyllä saman asian harrastajat aina löytävät haasteltavaa ja mukavaa on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä olisi uskonut, miten vaivattomasti jutut loksahtivat toinen toistensa lomaan. Aika ei edes riittänyt kaikille ja kaikelle.

      Poista
  16. Mukava lukea ja katsella kuvia, kun ei pääse noihin tapaamisiin, vaikka kuinka haluaisi.
    Oottelen seuraavaakin juttua, sielläkin olisi ollut niin mukava käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogimaailma on siitäkin mukava, että se tarjoaa mahdollisuuden matkustaa toisten mukana oman tietokoneen ääressä istuen. Näin pääset mukaan sinäkin.

      Poista
  17. Hienoja kuvia ja kuvakulmia, ihan uudella tavalla aukesivat minullekin moni paikka! Olet niin oiekassa tuossa, että tuntui,, kuin olisi vanhassa tutussa ystäväporukassa kulkenut, jutunjuuri ei ihan heti loppunut kesken. Kiitos seurasta, oli mukava tutustua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Laura, oli tosi kiva tutustua. Hiukan jännitin uusien ihmisten tapaamista, mutta se jännitys kyllä katosi ihan alkumetreillä.

      Poista
  18. Muutama vuosi taaksepäin minäkin kävin Marketanpuistossa. Olisi ollut mukava tulla joukkoon, mutta nyt se ei käynyt.
    Toivottavasti joskus vielä onnistaa, kiitos between kuvakokoelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääset nyt retkeläisten kuvatarinoiden mukana kokemaan lauantain helteisiä näkymiä. Tervetuloa siis joukkoon.

      Poista
  19. Teillä onkin ollut mukava tapaaminen.
    kaunista näyttää siellä olevan ja varmasti mielmkiintoinen tapaaminen. ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapaaminen oli tosiaan mukava ja näimme sekä koimme paljon mielenkiintoisia asioita.

      Poista
  20. Hitto, miten mä nyt tän treffin missasin... ja kuitenkin ihan lähellä asun... Ärsyttävää!!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!