torstai 19. marraskuuta 2026

Herkuttelua harmauden keskellä

Fragaria x ´rosea - Koristemansikka 'Pink Panda'
 

Onpa hyvä asua tontilla, joka viettää kevyesti etelään. Ja jonka maaperä on syvälle saakka hiekkaa. Muuten olisimme varmaan ajat sitten joutuneet asentamaan taloon kellukkeet tai vähintäänkin käyttämään airoja pysyttääksemme talon paikallaan. Vettä on satanut niin usein ja paljon, että muussa tapauksessa talomme olisi seilannut 50 km:n päässä liplattavaan Itämereen. 


Harmautta riittää silmänkantamattomiin. Leuto sää on sentään pitänyt nurmikon vihreänä. Tonttiamme reunustava puistoalue on kuin suuri nukkamatto. Mitä nyt lukemattomat ruskeiksi liiskaantuneet vaahteranlehdet vihreyttä täplittävät.  

Malus 'Makamik' - Koristeomenapuu


Omassa puutarhassa värit ovat supistuneet muutamiin yksittäisiin kohtiin. Vielä pari viikkoa sitten kirkkaanpunaisina pullistelleet koristeomena Makamikin hedelmät ovat marinoituneet viininpunaisiksi. Osa on pudonnut maahan. Joitakin ilmeisesti linnut ovat käyneet nokkimassa. 

Tintit kiukuttelevat minulle, kun lopetin niiden ruokinnan kesken. Mitäs kutsuivat kaikki varikset, harakat ja naakat osingolle. Älkää tintit murehtiko, aloitan ruokinnan heti maan jäätyessä. Sellaisen ilmiön ennustetaan lähestyvän jo viikonlopun ja ensi viikon aikana.


Tinteillä riittää huomauttamista buffettarjonnan puutteesta alapihan lisäksi ympäri taloa ja pihaa. Ovat käyneet nokkimassa sisäänkäynnin havujen lomaan laittamiani huopalintuja. Eipä noita tarvitsisi enempää huovuttaa. Otan huopalinnut pois, kunhan saan askarreltua käpyjutut tilalle. 


Lukemisen ja kutomisen lisäksi olen kyllästänyt itseäni kulttuurilla. Kävimme veljenvaimon kanssa katsomassa Tampereen Työväen teatterissa "Wicked" -musikaalin. Olihan se komeaa ja nautittavaa seurattavaa. Erityisen paljon pidin lavastuksesta ja puvustuksesta. Pääosaa esittivät Yasmine Yamajako Elphabana ja Nomi Enckell Glindana. Kuorokohtauksissa, joissa musiikki oli mukana, ääni oli turhan kova. Laulajien sanat rikkoutuivat, eikä niistä saanut selvää. 

Teatterireissu oli naapurikunnan työväenopiston järjestämä. Lippuihin sisältyi bussikuljetus ja erinomainen ruokailu retkeläisten kesken teatterin kabinetissa. Tampereella maa oli aavistuksen valkoisen hyhmän peittämä ja illalla kotiin lähtiessämme jäinen.


Satuin lukemaan kehuvat arvostelut 
Martin McDonagh'in ohjaamasta "Wild Horse Nine" -leffasta. Suosimme lähiseudun pieniä leffateattereita, joissa tämän elokuvan näytökset sattuivat meille huonoon ajankohtaan. Niin sitten hyppäsimme bussiin ja ajoimme Hesaan, Tennispalatsin Finnkinoon. 

Leffan tarina lähtee liikkeelle Chilen Santiagosta hieman ennen vuoden 1973 vallankaappausta. CIA:n ikääntynyt agentti haluaa muistella tekemisiään. Hän matkustaa nuoren itseään ihailevan agentin kanssa Pääsiäissaarille.

Näyttelijäkaarti on varsin nimekästä: John Malkovich, Sam Rockwell ja Steve Buscemi. Elokuva ei ole mikään kaunis tarina, paikoin jopa turhan raaka omaan makuuni. Enin osa ajasta on kuitenkin kahden pääosan esittäjän välistä keskustelua, mustaa komediaa ja poliittista satiiria. John Malkovich vie rooliaan jälleen kerran uskomattoman hienosti eteenpäin. Sanailuun intensiivisesti keskittyneenä lopun ratkaisu yllätti.

Edellisestä kerrasta isossa leffateatterissa on aikaa. Naapurikunnan pikkuteattereissa on hyvin vähän tai ei ollenkaan mainoksia ennen elokuvaa. Toisinaan ei edes tulevien leffojen trailereita. Niinpä tuntui tylsältä istua Tennispalatsissa lähes puoli tuntia katsomassa kirjavan valikoiman mainoksia ja uutuuksien trailereita. Mutta alkoihan se leffakin lopulta. 


Joulu on aloittanut nurkanvaltauksensa meidänkin huushollissa. Otin pakastimesta torttutaikinapaketin ja tein kokeeksi Kinuskikissan Cinnamon Roll -joulutorttuja. Täytteenä käytin ohjeen sijasta kinuskikreemiä, kun sitä sattui olemaan kaapissa purkillinen.

Näyttävät kakkakikkareilta, mutta ovat ehdottomasti ulkonäköään herkullisempia. Kaneli-fariinisokeri tortun pinnassa tuo mukavan rapsakan tuntuman, eikä ole lainkaan liian makeaa. Seuraavassa erässä korvasin kinuskikreemin suklaa-appelsiini -makuisella torttutäytteellä. Oli kinuskikreemiä raikkaampaa. 


Talven lähestyessä puutarhassa paljastuu kaikenlaisia asioita, joihin ei kesän runsaudessa tule kiinnitettyä huomiota. Saapaspolun päässä könöttävät betonisaappaat ovat vuosien myötä kärsineet. Olen valanut betonin omiin rikkinäisiin saappaisiini. En laittanut betoniin esimerkiksi verkkoa tueksi, joten talvipakkasilla varret ovat murtuneet. Saavat olla koristeina. Ehkä joku ötökkä keksii käyttää saappaita hotellinaan tai kotinaan.


Alapihan kriikunapolun varrella on niinikään betonista tekemäni raparperikulho. Käännän sen yleensä ennen pakkasia nurin, jotta kulhoon jäävä vesi ei jäätyessään halkaisisi astiaa.

Ruskeaksi mennyt suikeroalpi on itse asiassa aika kivan näköistä. Eikä sen kohtalosta tarvitse kantaa minkäänlaista huolta. Kevään tullen suikeroalpin viherrys lisääntyy suorastaan silmissä. Kohta se on taas valmiina valloittamaan tilaa ja innokas leviämään peittääkseen polunkin.

Papaver - Unikko 


Lokakuussa nuppuja kehittänyt unikko on sateissa taipunut vaaka-asentoon. Nuput eivät ole avautuneet. Tuskin niin tekevätkään. Vasta nyt käväisi mielessä, että olisi kannattanut kokeilla nupun avautumista maljakossa. Nyt nuppu on ollut jo pitkään luonnon armoilla, joten luulenpa varren lysähtävän heti sisälle päästyään.

Rosa Austin 'Lady of Shalott'


Kolme Austin-ruusuani ovat kaikki edelleen topakan näköisiä ja vihreitä. 'Lady of Shalott'issa on yksi nuppukin, joka tosin tuskin sekään aukeaa. Tuollaisena se on ollut jo pidemmän aikaa. Jospa vesisateet vihdoin loppuisivat, tai ainakin vähenisivät. Kasvien kannalta olisi hyvä, että maa olisi vähemmän märkää pakkasten saapuessa.

Berberis thunbergii 'Atropurpurea' - Purppurahappomarja

Muiden kasvien muuttuessa lähes kokonaan lehdettömiksi, purppurahappomarja pitää sinnikkäästi kiinni värikkäistä lehdistään. Suurin osa senkin oksista on jo paljaita, mutta sitäkin hienommilta ne vähäiset värikkäät näyttävät.


Harmauden ja pimeyden parhaita puolia on kynttilät ja valosarjat. Monilla on jo pihat ja talot koristeltu jouluvaloin. Minäkin olen laittanut niin sisälle kuin ulos enenevässä määrin valosarjoja. Monissa patteritoimisissa kynttilöissä ja valosarjoissa on nykyisin ajastusmahdollisuus. Sähköllä toimiviin ulkovalosarjoihin laitan erillisen ajastimen. Led-kynttilät ovat kauniita siinä missä aidotkin. Ja ehdottomasti turvallisempia.

 


Muistutuksena kaikille yksi elintärkeä asia: Käyttäkää ihmiset heijastimia!

Tällaisina syyspimeinä ja kosteina päivinä olen auton ratissa kokenut useamman järkytyksen hetken, kun pimeässä eteen pomppaa mustiin pukeutunut jalankulkija tai pyöräilijä ilman ainuttakaan heijastinta. Suojateiden läheisyydessä olen oppinut olemaan varovainen ja katseeni seilaa kaiken aikaa kummallekin sivulle. Mutta kun ihmiset pomppivat tielle mitä kummallisimmista paikoista. 

Märkä asfaltti imee kaiken valon ja vastaantulevien autojen valot häikäisevät. Ei paljon lohduta olleensa oikeassa, jos jonkun terveys tai henki on vaarantunut. Ratin takana istuvaa onnettomuus ei välttämättä fyysisesti vahingoita. Henkiset vauriot voivat olla elinikäisiä.

 
Kivoja marraskuisia päiviä kaikille!

 


lauantai 14. marraskuuta 2026

Tunteellinen siili

 

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kelläpä, kellä
on vastaansanomista?

Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!

Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

- Kirsi Kunnas -  

Epidemium x rubrum - Tarhavarjohiippa

Mielestäni en ole koskaan ollut kovapintainen tyyppi, mutta tuntuu kuin olisin viime aikoina muuttunut entistä herkemmäksi ja tunteellisemmaksi. Moni asia menee suoraan sieluun niin hyvässä kuin pahassakin. Jotkut kirjat ja elokuvat saavat sydämen läpättämään ja silmät kostumaan.

Viola odorata - Tuoksuorvokki
 

Yksi tällainen herkistävä leffa muutama päivä sitten Areenasta katsottuna oli Wim Wendersin Cannesissa 2023 palkittu elokuva Perfect Days. Elokuva kertoo tokiolaisesta julkisten vessojen siivoojasta. Miehen päivät toistuvat samanlaisina, kunnes muutama pieni tapahtuma tuo uusia sävyjä miehen elämään. Kaveri lukee iltaisin William Faulknerin Villipalmut -kirjaa ja soittaa autossaan kaseteilta Patti Smithiä, Animalsia ja Lou Reediä, jonka Perfect Days nousee myös elokuvan nimeksi. Elokuva päättyy Nina Simonen upeasti tulkitsemalla Feeling Good -laululla.

Jos jokin teos, oli se sitten kirja, elokuva tai musiikkia, koskettaa ihmisen tunteita, on se selvästi hyvä teos. Tusinatavaraa on tarjolla joka taholla loputtomasti. Aina vain ei tiedä esimerkiksi kirjan kansia avatessaan, mitä tarina tuo tullessaan. On siis uskallettava heittäytyä lahjakkaiden ihmisten luomuksiin.


Persilja ei marraskuusta piittaa.

Päivät eivät ole silkkaa onnen ja ilon pyörteissä elämistä. Välillä sappi kiehuu ja kiukku saa höyryn nousemaan päästä. Näin kävi avatessani Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen lähettämän kirjeen. Kuori sisälsi runsaan 2300 euron laskun isän hoivapalvelusta. LUVNilla oli keväällä järjestelmämuutos, jonka vuoksi he eivät voineet laskuttaa asiakkaita. Isän kuoleman vuoksi soitin useita kertoja pyytäen heitä selvittämään avoimet maksut saadakseni perunkirjoituksen etenemään. Olisi ollut ensiarvoisen tärkeää tietää, millainen summa on jätettävä odottamaan. Lopulta sain ilmoituksen, että LUVN on päättänyt jättää järjestelmämuutoksen vuoksi selvittämättömät laskut perimättä. Mistä tietenkin iloitsin ja vein perunkirjoituksen päätökseen.

Saatuani nyt laskun, soitin hoivakotiin, jossa oltiin yhtälailla järkyttyneitä. Olihan heille kerrottu päätöksestä jättää laskut tuolta jaksolta perimättä, jonka tiedon he sitten välittivät asukkaidensa omaisille. En ole ainoa laskun saaneista. Se ei paljon lohduta miettiessäni, mistä kaavin ison summan rahaa. Olen ollut yhteydessä myös LUVN laskutukseen. Asiaa kuulemma selvitetään ja palataan jossain vaiheessa. Ainoa lohtu asiassa on se, että laskun eräpäivä on helmikuussa. Muussa tapauksessa hartioita painaisi vielä perintätoimistonkin uhka.

Fragaria x rosea 'Pink Panda' - Koristemansikka lokakuun lopussa
 

Mieluummin olen tunteellinen siili, joka liikuttuu pienistäkin asioista. Kovuutta ja tunteettomuutta on maailmassa liiaksi. Pienikin pehmeys tekee elämästä paljon arvokkaampaa.


tiistai 10. marraskuuta 2026

Pilkahduksia

Lehtikuuset
 

Talven lähestyessä on keksittävä uudenlaista tekemistä päivien täytteeksi. Puutarhassa ei vain riitä tekemistä kuin nimeksi. Onneksi kylänraitilla riittää tutkittavia kilometrejä. Lauantaina lähdin askeltamaan reippaasti kohti kolmen kilometrin päässä sijaitsevia kauppoja. Valkoviinietikka pääsi loppumaan, joten sen hakemisesta sai oivallisen syyn ulkoiluun. 

Laitoin selkääni minirepun, jonne pieni etikkapullo olisi hyvin sopinut. Niinhän siinä sitten kävi, että ostin monta muuta juttua ja paluumatkalla jouduin vuorottelemaan käsiä turhan painavaksi äityneen kassin kantamisessa.

Koristeomena Musta Rudolf


Tintit ovat huolehtineet tehokkaasti koristepuiden ja -pensaiden marjojen syömisestä. Musta Rudolfissa on edelleen paljon pikkuisia omenoita. Samoin Makamikissa runsaasti suurempia omppuja. Eiköhän ne talven mittaan maistu linnuillekin.

Jäniksen papanoita

Kesän aikana en ole omalla tontilla nähnyt ainuttakaan jänistä. Taatusti niitä meidänkin puutarhassa seikkailee. Ei vain satuta samanaikaisesti näkyville. Puiston puolella iso rusakko loikkii ympäri vuoden. Joku jänis oli jättänyt nurmikolle papanansa. Olikohan mielenosoitus siitä, että olen verkottanut maukkaimmat kasvit.

Maa ei ole vielä lainkaan jäässä, mutta ripottelin kuitenkin talvensuojan Austin-ruusuille ja magnolialle. Tuonne talvensuojan alle laitoin haravoituja lehtiä.


Laitoin myös kärhöjen tyville ruukkusoraa, kuten ole tehnyt aiemminkin. Nyt asia meinasi unohtua, mutta onnekseni Kruunuvuokko mainitsi asian omassa postauksessaan. 

Aristolochia macrophylla - Piippuköynnös


Piippuköynnös on päättänyt luopua lehdistään. Tämän kasvin kohdalla ei voi puhua kauniista syysruskasta. Kattilankannen kokoiset lehdet muuttuvat harmaanruskeiksi, jonka jälkeen ne putoilevat omia aikojaan tuulen riepottamiksi. Sen jälkeen näkymä on kuin kustantajaansa pettynyt kirjailija olisi viskonut teoksena irtolehtinä pitkin poikin.

Leikkasin maahan ulottuvat köynnöksen oksat pois ja keräsin lehdet käsin. Lähtivät irti likimain henkäisemällä eli en tehnyt kasville minkäänlaista väkivaltaa. Kas, etten ole aiemmin tätä tapaa kokeillut. Eipä tarvitse kulkea metsästämässä kilpaa tuulen kanssa kuivia lehtiä.

Physocarpus 'Lady in Red' 

Physocapuksista eli heisiangervoista on muutamassa vuodessa tullut lempipensaitani. Tänä vuonna istutettu 'Lady in Red' ei ole vielä suostunut päästämään irti lehdistään. Lehtiä on vielä monissa muissakin heisiangervoissa. Tämän ladyn keväistä tapaamista odotan innolla.

Jokin karhunsammal kenties?

Omaan pihaan on kasvanut pikkuinen kuusimetsä. Tosin kyseessä on Pikkupuutarhan Kotikiven päällä kasvava sammal. Tätä pikkulinnut eivät ole kaivaneet pois, kuten on käynyt kiven toisella puolella kasvavalle matalammalle sammaleelle. Vaikka tintit pöllyttävät sammalta irti, kasvaa se yllättävän nopeasti takaisin.

Täällä on ollut muutama harva pakkasyö. Tintit naputtelivat ahkerasti ikkunaan huomautellen, että laitahan ihminen meille syötävää. Niin tein. Ensin laitoin kolmeen eri  paikkaan talipötköt. Ne syötiin vajaassa viikossa. Laitoin uudet kolme ja pariin paikkaan myös siemenautomaatit. Pikkulintuja oli ruokailemassa jonoksi asti. Mutta niin oli myös harakoita, variksia ja naakkoja. 

Jos viisi harakkaa ja toinen mokoma naakkoja maasta ponnistaen ja lähimmiltä oksilta pyristellen viettää tuntitolkulla ruokintapisteessä, ei sinne muilla linnuilla ole asiaa. Ja ruokakin loppuu silmänräpäyksessä.

Ostin kaupasta uudet kolme talipötköä, vaan en ole laittanut niitä vielä ulos. Enkä hetkeen laitakaan. Ensinnäkin maa on edelleen sula ja mittari edelleen reilusti plussan puolella. Lisäksi meidän on tarkoitus Ukkokullankin kanssa syödä sen sijaan, että törsään ruokarahat talipötköihin. Kolme talipötköä maksaa n. 15 euroa.  

Käyn läpi henkistä taistelua: Eivätkö kaikki linnut tarvitse ruokaa? Ovatko isot linnut vähemmän arvokkaita verrattuna pikkulintuihin?  Arvokeskustelu itseni kanssa on edelleen kesken. Kallistun vahvasti pikkulintujen puolelle. Harakat, varikset ja naakat pitävät hurjaa meteliä kinastellessaan keskenään, eivätkä anna pikkulinnuille minkäänlaista sijaa. Pidän pienen tuumaustauon ja toivon rähinälintujen sen aikana muuttavan muualle. Jospa sitten jatkaisin tinttien ruokintaa...


Kotikadun ojassa kukkii sinnikäs voikukka. Niitä olen kitkenyt omasta pihasta käytäviä myöten ihan viime päiviin saakka. Löytyy niitä lisääkin kitkettäväksi, mutta tähän aikaan vuodesta puutarhaihminenkin muuttuu hieman suurpiirteisemmäksi. Ehkä jossain vaiheessa tulee lunta ja hoitaa voikukan pois päiviltä. Tai sitten ei. Siis ei tule lunta tahi voikukka jatkaa keväällä siitä, mihin nyt syksyllä jäi. 

Koristeomena 'Makamik'

 

Kun syksyllä peippo lähtee
ja laulu häviää
ja metsä on aivan tyhjä,
niin puilla on ikävää.

Sen vuoksi tulee tuuli
ja oksia kiertelee,
se tekee pesiä puihin
ja niissä humisee.

Ja kun pieniä peippojansa
puu muistaa suruissaan,
niin tuulen hassu laulu
sen panee nauramaan.

– Aale Tynni


sunnuntai 8. marraskuuta 2026

Ateneumissa ja kylänraitilla

Syysvuokot kukkivat Forumin Kukontorilla
 

Tässä yhtenä päivänä muutin lennosta suunnitelmia hyppäämällä bussiin, joka huristi kotipysäkiltä Helsinkiin. Bussin maksulaite ei taaskaan toiminut, joten HSL-korttini saldo pysyi entisellään. Iso joukko muitakin matkustajia sai ilmaisen matkan. Tosin puoli bussillista opiskelijoita oli vähemmän tyytyväisiä joutuessaan matkustamaan moottoritiellä muutaman kilometrin eteenpäin seuraavalle pysäkille, kun kuljettaja unohti painaa jarrua Lommilan pysäkin kohdalla. Moottoritiellä ei pysäkeitä tuhka tiheään ole, eikä siellä myöskään tehdä U-käännöksiä.


Hesa-reissuni tarkoitus parin muun jutun ohella oli höylätä museokorttiani Ateneumissa, jossa on meneillään Arcana Borealis - pohjoisen naiset ja esoteerisuus -näyttely. Näyttelyteksti kertoo aiheesta seuraavaa: 


Anitra Lucander (1918-2000 Helsinki): Vihreä puu


Napsin kuvia joistakin teoksista. Oma maku ilman muuta vaikuttaa valintoihin. Värimaailma on yksi sellainen, muoto toinen. Pidän kyllä abstrakteistakin töistä, mutta silti huomaan usein päätyväni tunnistettavaan taiteeseen. Mielenkiintoista tässä näyttelyssä on minusta naistaiteilijoiden runsaus. Monta tuttua nimeä ja yhtä monta itselle vierasta.

Eva Bremer (1894-1964 Vaasa): Tanssija Enayat Hanoumin muotokuva

Kuvataiteessa itselläni on peukalo keskellä kämmentä eli en osaa piirtää tikku-ukkoja kummempaa. Ajattelen ja kuvittelen, että muotokuvan maalaaminen on vaikeaa verrattuna esimerkiksi maisemamaalaukseen tai sommitelmien tekemiseen. Varmaan tätä ajatelmaani tukee tarve tunnistettavuuteen eli jos itse maalaisin muotokuvan, toivoisin kohteen näkevän maalauksessa itsensä. 

Helene Schjerfbeck (1862-1946 Helsinki): Enkeli ristiinnaulittuna

Näyttelyssä on muutama Helene Schjerfbeckin maalaus, jotka tunnistaa hänen tyylistään heti nimeä näkemättä. 

Julia Nord: Kolme henkivartijaa

Laila Pullinen (1933-2015): Jeanne d'Artic II


Kuvanveistäjä Laila Pullinen lienee useimmille tuttu henkilö. Viime aikoina on uutisoitu, kuinka Vantaan Hakunilassa sijaitsevasta veistospuistosta on varastettu isojen töiden pronssisia osia. Runsas vuosi sitten samaisesta paikasta vietiin kaksi suurta pronssiveistosta. Varkaiden tavoite näissä pronssivarkauksissa on tienata rahaa myymällä materiaali sulatettavaksi.

Meri Genetz (1885-1943 Helsinki: Omakuvat vuosilta 1934 ja 1938

Meri Genetz kuuluu niihin taiteilijoihin, josta en tiedä mitään. No, se ei ole kovin ihmeellistä, sillä on paljon muitakin asioita, joista en mitään tiedä. Nimen perusteella taiteilijan voisi sijoittaa moneen Euroopan maahan. Ihan suomalainen hän on. Kuoli talvisodan pommituksessa saadun kaasumyrkytyksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen Helsingissä.

Outi Pieski


Outi Pieskin teoksen tunnistin, sillä hänen työnsä oli esille myös alkuvuodesta Kiasman saamelaista nykytaidetta esittelevässä Entiset ainoat -näyttelyssä. Muistaakseni olen nähnyt hänen työnsä myös Espoon Emmassa.

Åsa Elzen (Visby 1972 -): Transkriptio Kesannosta 2019


Tämä suuri tekstiiliteos tulkitsee Maja Fjaestadin 1919 suunnittelemaa mattoa, joka kuvaa lepäävää kesantopeltoa.

Yksityiskohta edellisen kuvan Åsa Elzenin teoksesta.


Materiaalina on käytetty kierrätettyä tekstiiliä. Tässä on neula viuhunut kerran jos toisenkin. Tuskin näin suurta työtä millään jokanaisen Singerillä on tehty. 


Ateneumissa vierähti tovi siitäkin huolimatta, etten pysähtynyt jokaisen teoksen äärelle yksityiskohtia tutkimaan. Museokortin yksi parhaita puolia on se, että voit hyvällä omallatunnolla ottaa näyttelyistä juuri sen, mitä kerralla jaksat sulattaa. Aina voi palata uudelleen, mikäli jokin asia jäi pohdituttamaan.

Hesaan mennessäni ajattelin, että samalla reissulla voisin vilkaista myös HAMin ja/tai Luomuksen tuoreet näyttelyt. Ei onnistunut. Olisin musertunut taideähkyyn. 

Suuntasin askeleeni kohti Kampin bussiterminaalia. Matkalla pysähdyin Yrjönkadun Snurreen kysymään, löytyisikö heiltä Dropsin merinovillaa. Meneillään olevan työn lanka loppui kesken. Ei ollut Snurressa. Eikä ollut Simonkadun FiinaNeuleessakaan. Helsinginkadulta Dropsia myyvä kauppa olisi löytynyt, mutta suunta oli aivan väärä.

Forumin Kukontorin syysvuokot

Dropsin langat löytyivätkin torstaina Helsinkiä lähempää eli Vihdin Nummelan Kodin tavaratalosta. Sieltä olin edellisetkin kerät hakenut. Samoin siellä on hyvä valikoima Lankavan lankoja.

Ateneumin taideretken ohella olen tehnyt jo yhden kyläkävelyn. Kesäkaudella kun en malta lähteä oman pihan ulkopuolelle huvikseni tallustelemaan. Asiointimatkat ovat sitten asia erikseen, mutta harvemmin silloin on kamera mukana. Eikä välttämättä intoa pysähtyä paikallisia kaivureita työnsä äärellä kuvaamaan.

Vuosia kuvauksen kohteena ollut lato on kesän aikana purettu, kuten keväällä kallellaan olevaa latoa kuvatessani uumoilinkin. Tontille on mitä ilmeisimmin nousemassa omakotitalo. Alue kaavoitettiin muutama vuosi sitten pieniksi, useammaksi muutaman sadan neliömetrin plänteiksi. Taaksekin oli noussut uusi talo. 


Kotimatkalla koukkasin lähellä sijaitsevan entisen maatalon pellon laidalle nähdessäni siellä makoilevat lampaat. Kylällä asuva henkilö pitää lapsille luontokoulua. Alakouluikäiset tytöt ovat innoissaan saadessaan taluttaa lampaita. Näen joukon usein kulkevan kotimme viereisen puistoalueen halki metsään ja takaisin kahden valkoisen ja yhden mustan lampaan kanssa. 

Auringonnousu torstaina 4.11.

Auringonnousut ja -laskut ovat viime päivinä olleet upeaa katseltavaa. Aurinko saa kotitien toisen puolen männyt ja kuuset loistamaan punaisina. Kameran kanssa on oltava vikkelä, sillä punerrus kestää usein vain hiukan silmänräpäystä pidemmän hetken.

Auringonlasku 4.11.

Viikon takaisena Halloween-lauantaina ovikelloa soitti kolme tyttöä "karkki vai kepponen" -kysymyksineen. Yksi tytöistä oli tuttu ja muutenkin tytöt olivat kivasti laittautuneet. En ollut varautunut karkkipyyntöihin, mutta laatikosta löytyi pari Bubs-karkkipussia, joista toisen annoin tytöille. Olivat tyytyväisiä. Puolen tunnin päästä oveen kolkutettiin jälleen. Ulkona seisoi kaksi hiukan toiselle kymmenellä olevaa pojanviikaria ilman kummoistakaan Halloweeniin viittaavaa puvustusta. Olivat kaiketi huomanneet, että karkkia voisi käydä keräämässä. Toinen pojista oli lähinaapurista. Heille annoin jäljelle jääneen Bubs-pussin. Kiitosta jäin odottamaan. 

Onneksi oven kolkutus loppui siihen, eikä keppostelijoita enempää näkynyt. En ole erityisen innostunut tästä Halloween-touhusta. Liian kaupallinen turhakejuhla minun makuuni. Paikoin lasten juhliminen on johtanut ylilyönteihin eli talojen seinien tuhrimiseen kananmunilla. 

Juhliminen ei suinkaan kuun vaihteeseen pääty. Maanantaina televisiossa alkoivat joulumainokset. Hyvä, että kaukosäätimessä on mykistysnappi ja oikein kyllästyneenä voi painaa sitä punaista nappia, jolloin kaikenlainen kauppojen kilinä loppuu oitis. Voisin katsoa pari kertaa Saarioisten joulumainosta, mutta lähes kaksi kuukautta kestävä kaupallinen joulushow nostaa ihokarvat pystyyn.

Lonicera × heckrottii - Koreaköynnöskuusama 29.10.
 

Sunnuntaina on isien vuoro juhlia. Oma isäni juhlii pilven päällä, samoin appiukko. Jälkikasvu on poikkeuksellisesti omilla reissuillaan isänpäivänä, joten nautimme Ukkokullan kanssa mustaherukkajuustokakkua kahden. Mikäli kakku hyytyy toivotusti. Hyvältä näyttää näin edellisenä päivänä. 

Hyvää isänpäivää kaikille isille!