Pihatöissä kilpajuoksu ei kannata

La 6.6.2026 sadepilvet lähestyvät...

 

Kuten otsikossa sanon, pihatöissä kilpajuoksu ei kannata. Maaliin kyllä pääsee, mutta kaikkensa antaneena. Sieltä maalista kättensä tuloksia katsellessa saattaa huomata, että luonto on jo alkanut vallata juuri siivoamasi tilan. No, koko kesähän tässä on aikaa.

...ja laskivat lastinsa puutarhaan.

 

Sateita ei ole liiemmin ollut. Lauantaille sitä luvattiin ja myös saatiin. Kiitos oikein isosti ihan koko puutarhani puolesta. Jokainen tippa oli hartaasti toivottu ja odotettu. Sadevesitynnyrit täyttyivät ja janoiset kasvit saivat juotavaa. Toivon kyllä lisääkin vesisateita. Kunhan ei päivätolkulla putkeen jatku. Tiistaille on taas luvattu, älkää siis pilvet purjehtiko meidän kylän ohi, kuten usein lupauksista huolimatta teette.

Rosa spinosissima 'Plena'

Sadepäivät ovat puutarhaihmiselle tervetullut tauon paikka. Siis puutarhatöistä. Muita hommia on ihan riittävästi, yleensä jonoksi saakka. Tietenkin lauantaipäivä kului sisähommissa, kun kotia pitää välillä siivotakin, lakanoita vaihtaa ja pyykkiä pestä. 

Hölmöin viime viikon hommista sisältyy noihin isoihin autotallissa seisoviin laatikoihin. Ruokapöydän tuolimme osoittivat olevansa tiensä päässä. Hyvin ovat palvelleet, mutta uudet oli hankittava tilalle. Ajoimme Ukkokullan kanssa yhtenä päivänä Vantaan Porttipuistoon, huonekaluliikkeeseen tuoleja koeistumaan. Olin jo etukäteen katsonut mieluisia vaihtoehtoja netissä. Hyvät löytyivätkin ja niistä tehtiin kaupat. Tuolit saapuivat torstaina, jolloin en ollut kotona. Ukkokullan piti purkaa ne laatikoista ja kantaa keittiöön.

Kotiin saapuessani ihmettelin, kun tuolit olivat kääreissään takkahuoneessa. Ei siis keittiössä istumavalmiina, kuten odotin. Kävi ilmi, että minulle oli tullut mittavirhe. Uusissa tuoleissa on käsinoja, jonka vuoksi tuolit eivät mahdu ruokapöydän alle. Kolme tuolia ruokapöydän kummankin puolin vie käsinojien vuoksi valtavasti tilaa,  mikä ei käytännössä toimi. Jollei tuolia tarvita, sen tulee mahtua pöydän alle.

Teimme Ukkokullan kanssa työnjaon eli hän soitti huonekaluliikkeeseen ongelman ratkaisemiseksi. Halusimme palauttaa tuolit ja ostaa toiset, sopivammat tilalle. Pientä säätöä vaati löytää oikea puhelinnumero. Tänä päivänä ei välttämättä pääse asioimaan haluamassaan liikkeessä, vaan asiakaspalvelu voi sijaita aivan jossain muualla. Homma hoitui kuitenkin kiitettävästi. Väärät tuolit noudetaan maanantaina ja uudet tulevat tilalle muutaman päivän kuluessa. Mokastani aiheutuvat kustannukset eivät ole suurensuuret. Etenkin, kun pöydän alle mahtumattomien tuolien kanssa ei olisi voinut asua.

Pikkupuutarhan kärhökäytävä on mltei tukossa.

 Piha on kuin viidakko. Kaikki rehottaa. En ole ehtinyt kitkemään, tukemaan, leikkaamaan. Aina ohi kulkiessa tulee nypättyä jokin rikka, joka usein jää käytävälle kuivumaan ja odottamaan pois siivoamista. Viime kesän mittava uusien kasvien istutus ja vanhojen siirto näkyy jonkinlaisena holtittomuutena. Paikoin on aukkoja, kun uudet kasvit eivät ole vielä täyttäneet paikkaansa. Jonkin verran on myös talveen menehtyneitä.

Kiemurapenkissä rentoillaan

Scillojen ja muiden sipulikukkien lehdet ovat jo lakoontuneita ja paikoin ruskeiksi kuivuneita. Niitä pitäisi siivota, mutta odottakoot, kunnes lemmikitkin ovat kuivuneet. Osittain ne jo ovatkin. Isken sitten kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli rapisutan lemmikkien siemenet kuivuneista varsista niille sijoilleen samalla kun siivoan sipulikukkien lehtiä. Siihen urakkaan on tänä vuonna mahdutettava myös laukkojen lehdet, sillä etenkin ukkolaukka Purple Sensation on aivan villiintynyt. 

Viikonloppuna leikkasin nurmikon ja trimmasin kanttausurien reunat sekä aidantyvet. Kiemurapenkin kohdalla piti trimmeri hypyyttää metrin verran yhden kohdan yli, koska kanttausurassa oli muutaman syysvuokon siementaimi. Kaivoin ne purkkeihin vahvistumaan ja odottamaan uusia asuinsijoja.

Oxalis fontana 'Rufa'

Sunnuntaina tartuin kasvimaan siivoamiseen. Lavakaulusten väliset käytävät olivat osin joutuneet nurkanvaltaajan - tai tässä tapauksessa käytävänvaltaajan kohteeksi. punainen pihakäenkaali on ahkera siementämään. Onneksi se on helppo kiskaista pois juurineen. Isoimmat nypinkin ilman vempaimia. Sitten kävin käytävät läpi heiluriharan ja haran kanssa. Välillä oli luovuttava varrellisista työvälineistä ja kyykistyttävä käyttämään omaa viisipiikkistä eli sormia.

Sipulia tulossa

Otin muutama päivä sitten lavakauluksista harsohuput pois. Suurin osa on jo itänyt, eivätkä linnutkaan ole nyt käyneet kasvimaalla tönkimässä. Harvensin mangoldin ja punajuuren. Retiiseistä osan nostin syötäväksi. Kesäkurpitsat laitoin vasta viikko sitten. Niille harsohuppu voisi tuoda lisälämpöä, mutta yötkin ovat nyt olleet aika lämpimiä. Enemmän pitäisi kastella tässä vaiheessa, kun taimet ovat vielä pieniä ja tarvitsevat kaiken avun jaksaakseen tuottaa satoa.

Pergolassa olemme tänä kesänä syöneet vasta yhden kerran. Kahvia on tulllut siellä juotua jo useamman kerran. Päivällä aurinko porottaa suoraan ruokapöydälle, jonka vuoksi helteessä ei tule pihalla ruokailtua. Myöhemmin pergolan sisäänkäynnin molemmin puolin kasvavat kelloköynnökset tuovat varjoa. Näin alkukesästä ne ovat vielä matalia (tukinarut näkyvät oikeassa reunassa), päätin laittaa vanhat kevyet verhot suojaaman pahimmalta paahteelta. 

 
Laitoin verhoihin painot, sillä tuuli lennätti kevyet verhot pöydälle. Tarvittaessa verhot voi avata siten, että ne peittävät koko tuon aukon. Nyt kumpikin verhonpuolisko on alaosasta nauhalla kiinni. 

Pujotin verhot kahteen ohueen muovipäällysteiseen metallitankoon, jotka laitoin pergolan yläosassa oleviin, lamppuketjua varten laitettuihin koukkuihin. Näin verhot saa nopeastikin pois, jos niin haluaa.  

Pergolan seinustalla ja katossa kiemurteleva Zilga-viinirypäle kärsi hiukan talvesta. Monet sen pitkistä oksista oli paleltunut/kuivunut, joten leikkasin ne pois. Uutta kasvua on jo runsaasti ja kukkiakin näkyy. Sato jäänee silti tänä vuonna viimevuotista pienemmäksi (neljä ämpärillistä).

Rosa 'Tove Jansson'

 

Sunnuntai-iltana ehdin tehdä pikaisen pihakierroksen. Onneksi ehdin nähdä Tove Janssonin kukkivana. Sen kukat ovat vikkeliä kuihtumaan, mutta onneksi niitä aukeaa koko ajan aina uusia. Juhannusruusukin on aloittanut, samoin Tornionlaaksonruusu ja Suviruusu. Myös punalehtiruusussa olin näkevinäni avautuvia kukkia. Jospa kuvaan ne seuraavalla kierroksella. 

Rosa 'Tove Jansosn'

 
Kukkaisia kesäkuun päiviä kaikille!

 

Puutarhaonnesta soikeana

Papaver somniferum - Pioniunikko

Tuplasti terapiaa -blogin Pirjo kirjoitti postauksessaan siitä, kuinka kannattaa olla iloinen puutarhan valmiista kohdista ja kauniista kukista. Jokaisessa puutarhassa on ongelmapaikkansa, eikä täydellisyyteen taida olla mahdollista milloinkaan päästä. Onko se edes tarpeellista. Itse ainakin huomaan, että kun yhden paikan saan mieleisekseni, toisesta päästä saa jo aloittaa kohennuskierroksen uudelleen. Luonto ja sää säätelevät marssijärjestystä. Moni muu asia tuo mukaan omat mausteensa.

Tämän kasvukauden aikana olen ollut lukemattomia kertoja onnesta soikeana katsellessani puutarhani ihanuuksia. Toki olen iloinnut niistä aiempinakin vuosina, mutta herkkyys on nyt suorastaan käsin kosketeltavaa ja pienimmätkin yksityiskohdat nostavat tunteet taivaisiin. Ehkä syynä on vuoden takainen aivovamma kaikkine jälkiseuraamuksineen. Lyhyessä ajassa tapahtui paljon niin mieltä kuin kroppaakin ravisuttavia asioita ja elämä näyttäytyi uudessa valossa.

Hyötypuutarhan ja raja-aidan kupeeseen viime vuonna rakentamani Syyspenkki on osoittautunut kasvuvoimaa ja monenlaista uutta esitteleväksi estradiksi. Syyspenkki-nimen paikka sai siksi, että pyrin keskittämään sinne loppukesän ja syksyn kukkijoita. Juuson mirrinminttuja on jäänyt multaan ja ne puskevat ylös pikkuisina taimina. Niitä kitken pois. Minttu valtaa koko alueen, jos sille antaa luvan. Sen sijaan pioniunikkojen taimien ilmaantuminen oli mukava yllätys ja niiden olen antanut kasvaa. Pioniunikot kasvoivat aiemmin puutarhan toisella laidalla ja omenapuiden alla. Kasvien siirron, mullan ja kompostin mukana siemeniä on levittäytynyt sinne tänne.  Nyt ensimmäiset pioniunikot ovat avanneet nuppunsa. Miten isoja ja vahvoja nämä lilat kukat ovatkaan. Ovat kyllä herkkuja.

Phaseolus coccineus - Ruusupapu

  
Tiistainen rankkasade lopetti lähes kokonaan pionien kukinnan. Joitakin nuppuja on vielä avautumassa, mutta pääkukinta on ohi. Ehdin ottaa viikko sitten virittämäni auringonvarjon pois pioneja suojaamasta, enkä ollut kotona laittaakseni sen takaisin. Osa ruusuistakin on jo loppusuoralla, mutta osa onneksi kerää voimia uutta kierrosta varten. Puutarhassa ei silti ole kukkiminen loppunut. Kun yksi ryhmä lopettaa, toinen jo aloittaa.

Lilium martagon 'Russian Red'

Kuukausi sitten rusakko kävi napostelemassa alapihan kukkapenkeistä lähes kaikki liljat ja lukuisia muita kasveja. Vain muutama lilja selvisi ristihuulen aamiaisretkestä. Yksi rusakon vatsaan joutuneista marhanliljoista oli viime kesän ihastuksen kohde, Kiemurapenkin Lilium martagon 'Arabian Knight'. Onneksi toinen samassa paikassa asunut marhanlilja eli Russian Red selvisi rusakon hampailta ja nyt saan ihastella sen syvänpunaista väriä.
 

Mikä parasta, samanlainen marhanlilja löytyy tänä vuonna myös Päivänliljapenkistä. Luultavasti kumpikin on peräisin kesän 2016 Päivölän ruusuretkeltä. Sitä en taas ymmärrä, miksi olen istuttanut sipulit eri penkkeihin. Päivänliljapenkissä marhanliljoja nousi kaksi, joista toisen napsi rusakko. Ensi kesänä onkin jännitettävää, nousevatko molemmat ja onko se toinen Russian Red vai kenties joku muu.

Allium vineal 'Hair' - Hietalaukka

Tällaisen pikkuisen takkutukan löysin Allaspenkistä. Tai kaksikin, mutta toinen on vielä kuvassa olevaa pienempi. Laukkapalluran koko on hädin tuskin 2 senttiä ja tukkaakin sillä on vähemmän, kuin sipulipussukan kuvassa. Ehkä tämän laukan tukka kasvaa tulevina vuosina ja saan nähdä sen hapsottavan joka suuntaan.

Sokeriherne

  
Katsokaa, miten ihania kukkia kasvimaani herneissä on. Löytyy sieltä niitä valkoisiakin, vaan nämä vasta ovat silmänruokaa parhaimmillaan. Näin ihanasti kukkivia herneitä katsellessa on vaara, etten kohta halua varsinaisia herneitä ollenkaan. Tässä joutuu kamppailemaan itsensä kanssa, haluanko silmänruokaa kukkina vaiko vatsantäytettä herneinä.

Sokeriherne

  
Tällaisia sinisiäkin kukkia sokeriherneistä löytyy. Kuin kauniita kesäperhosia olisi laskeutunut kasvimaalle. Taas yksi syy viettää enemmän aikaa istumalla kasvihuoneen edessä katse suunnattuna kohti lavakauluksissa kasvavia hyötykasveja. Puiston halki kulkevat ihmiset kenties kuvittelevat minun odottavan sadon kypsymistä. Sitäkin, mutta tässä tapauksessa saan nauttia koko prosessin kaikista vaiheista. Miten se sanonta menikään: tärkeintä ei ole määränpää, vaan matkalla oleminen.

Gaillardia aristata ' Kobolt' - Syyssädekukka

Syyskukkijoita valitessa törmää varsin usein keltaiseen ja oranssiin. Syyssädekukka Kobolt näytti kuvissa punaisemmalta, kuin onkaan. Ei haittaa. Tykkään kovasti tästä Koboltista, joka näyttää pukkaavan runsaasti nuppuja. Mitenkähän tuohon termiin "syyskukkija" pitäisi suhtautua, kun kasvi on täydessä kukassa jo heinäkuun alkupäivinä? Jatkaako se kukintaansa kenties elo-syyskuuhun, vai ovatko syyskukkijatkin jo kuukautta etuajassa?

Cobaea scandens - Kelloköynnös

Kovasti olen kelloköynnösten ohi kulkiessa syynännyt niitä nuppuja löytääkseni. Ja hurraa, ensimmäinen on bongattu. Kelloköynnösten kasvusto ei ole aivan yhtä runsasta, kuin viime kesänä tähän aikaan. Ihan hyvässä jamassa köynnökset kuitenkin ovat. Latvukset huitelevat pergolan katossa ja leveyttäkin vielä ehditään saada toinen mokoma. Toivottavasti nuppuja tulee lisää ja toivottavasti ne aukeavat. Kyllä kannatti kylvää ne ylimääräisetkin siemenet ja manata huonoa itävyyttä. Lopputulos on odotettua parempi.

Sparaxis tricolor - Harlekiinikukka

Ruokakauppareissulla ostoskoriin hypähtänyt pussukka minulle outoa sparaxista on yllättäen avannut ensimmäisen kukkansa. Ei kovin suuri, eikä muutenkaan varsinainen katseenvangitsija, mutta iloinen yllätys joka tapauksessa. Taidan olla täysin höpsähtänyt, mutta niin vain tulen onnelliseksi näistä pienistäkin kukkatervehdyksistä.

Oxalis fontana - Pihakäenkaali

Monta mutkaa ja murhetta on minunkin elämässäni, eikä arki aina suju toiveiden mukaisesti. Elämä ei siitä parane, jos kaiken aikansa käyttää itsensä surkuttelemiseen. Katse eteenpäin ja hyviin asioihin, joita useimmilta edes muutama löytyy. Puutarha on ollut ja on edelleen minulle voiman ja ilon lähde. Terapeuttinen paikka, jossa multaan ja rikkaruohoihin voi valuttaa ilon ja surun kyyneleensä. Taidan olla puutarhaonnella yltä päältä voideltu. Vähän joka nurkalla kun ahkerasta kitkemisestä huolimatta pihassani kasvaa tuota onnenapilaakin.

Ilon hetkiä elämäänne!
 
 

Valloittajia

Omalla kasvimaalla kurpitsat kukkivat, mutta sen kummempaa siellä ei vielä tapahdu. Sen sijaan naapurin pihamaalla pullistelee aivan ihastuttava jättikokoinen karviaismarja, josta on kehittymässä iso tai sitäkin suurempi kurpitsa. Olisi pitänyt kuvata perinteisesti tulitikkurasian kanssa, jotta kokoa olisi helpompi hahmottaa. Kämmentä suurempi tuo hauska pullero jo on.

Jalopähkämö - Stachys macrantha

Joka vuosi täytyy kytätä ajankohtaa, jolloin jalopähkämöiden kukinnoista muodostuu joukko pikkuruisia linnunsuita. Avomia kitoja valmiina vastaanottamaan emon tuomaa ruokaa. Nämä ovat kyllä ihan hiljaisia. Ei piipitystä, eikä vikinää.

Pergolan seinämään kiipeämään istutin kesäkuussa viiniköynnös Zilgan. Saattaa olla, että paikka on liian varjoinen ja viileä, mutta kiitettävästi köynnös on mittaa kasvanut ja kurkistelee jo pergolassa istuskelijoiden puolelle. Ajatuksena on, että viiniköynnös aikanaan kiemurtelisi pergolan rakenteissa. Kenties tuottaisi jonkun rypäleenkin. Pergolan seinän takana kasvaa tuoksuvatukkaa. Jossain vaiheessa se piti kaivaa kokonaan pois, mutta se on erinomainen näköeste, joten on saanut jäädä. Nyt tuoksuvatukka saattaa häiritä Zilgan kasvua. Seurataan tilannetta ja tarvittaessa täytyy harventaa vatukkaa.

Talomme on olopihan puolelta L:n muotoinen. Sisänurkkaukseen istutin vuosikausia sitten villiviinin. Sen piti olla imukärhivilliviini, mutta se olikin se kärhetön versio. Istutuspaikka on tosi typerä, sillä villiviini tunnetusti kasvaa valtavaksi ja suurena myös varjostaa ja pimentää olohuonetta. Se myös luikertelee talon kattorakenteisiin ja siitä ei Ukkokulta yhtään tykkää. Niinpä leikkaan villiviinin muutaman vuoden väliajoin ihan matalaksi ja välivuosinakin karsin versoja. 

Toisinaan mietin, pitäisikö koko köynnös kaivaa pois, mutta silloin pitäisi myös villiviinin istutuksen jälkeen rakennettua patiota purkaa päästäkseen kunnolla kaivamaan. Villiviini on päättänyt näyttää meille, ettei hänen kulkuaan niin vain määrätä ja se on ryhtynyt luikertelemaan pation alla milloin mihinkin. Sieltä se taas kurkistaa sadepisaroiden täplittämien patiolautojen välistä. Nyppään sen pois, kunhan kasvaa niin suureksi, että saan kunnon otteen.

Pihakäenkaali - Oxalis fontana

Pihakäenkaali on taas ryhtynyt remuamaan pitkin pihaa. Viikolla nyhdin sen taimia hiekkakäytäviltä ja aina ohi kulkiessani tulee napattua jokunen yksilö myös kukkapenkeistä. Ihan joka paikasta en sitä systemaattisesti kitke. Kasvakoon, sillä omalla tavallaan se on aika söpö kasvi. Harmi, että siinä vaiheessa alkukesää, jolloin kesäkukka-asetelmia tehdään, pihakäenkaali on usein vielä pikkuistakin pienempi. Se nimittäin on ihan kiva lisä kesäkukkaruukkuihin.

Vuohenkello - Campanula rapunculoides

Vuohenkello on monen inhokki. Onhan se aika vikkelä leviämään, mutta kukkana kuitenkin nätti. Meidän puutarhassa vuohenkellosta ei ole tullut ongelmaa, sillä vaikka tapaan tunkea kokeeksi kaikkea kaikkialle, vuohenkellon suhteen olen ollut maltillinen. Yläpihalla sitä on yhdessä penkissä, jossa se alkuun yritti rehennellä. Aika pian pusikkonurkaksi nimittämääni paikkaan istutetut norjanangervot ottivat tilan, valon ja vallan, jolloin vuohenkello on tyytynyt kohtalaisen vaisuun kasvuun. 

Varhain keväällä sain vihdoin pusikkonurkan norjanangervot pitkällisen jahkaamisen tuloksena leikattua mataliksi, joten tänä vuonna vuohenkello on yrittänyt niskalenkkiä. Yritykseksi näyttää jäävän, sillä norjanangervot ovat kesässä kasvaneet melkoisesti, eikä vuohenkellolla taida olla mahdollisuuksia.

Ahomansikka rönsyilee

Ahomansikka on löytänyt tiensä vähän joka penkkiin ja istutusalueille. Useimmissa kukkapenkeissä annan sen olla, sillä enpä ole huomannut siitä olevan harmia muille kasveille. Käytäville se rönsyää myös mielellään ja sieltä nappaan versot pois. Ahomansikan kitkeminen ei ole työlästä, sillä se lähtee todellakin kevyesti kiskaisemalla. Tosin perässä saattaa sitten tulla pitkäkin nauha siinä roikkuvine pikkutaimineen. 

Ahomansikat maistuvat makoisilta ja mikäs sen mukavampaa, kuin poimia niitä omasta pihasta. Portaita noustessani huomasin ahomansikan hentoja rönsyjä pitkin poikin oikeassarinteessä ja sieltä käyn ne kyllä poistamassa. Haluan mehitähden poikasten saavan rauhassa kotiutua ja kasvaa varta vasten niille tehtyyn paikkaan. Ei siis ahomansikkakasvustoa tuohon.

Myös ötökät ovat tänä kesänä harrastaneet aikamoista valloitustaktiikkaa. Surinaa ja pörinää kuunnellessa ja jos jonkinlaista mönkijää katsellessa on jo hetkittäin noussut mieleen, pitäisikö ryhtyä niidenkin nimiä paremmin opettelemaan. Ehkä sittenkin pysyttelen kukissa ja puskissa ja tyydyn ottamaan selville, onko kyseessä hyödyllinen vaiko minun ja puutarhani kannalta vähemmän hyödyllinen. Minusta ei oikein ole tappajaksi, oli heidän roolinsa mikä tahansa. Poikkeuksen teen kotiloiden suhteen, sillä niitä hukutan ilman pienintäkään omantunnon tuskaa etikkapurkkiin. 

En myöskään ole aikeissa ryhtyä ötökkäkuvaajaksi, sillä täällä blogimaailmassa on muutamia aivan loistavia sen alan taitajia, kuten Intianminttu Mielen lumoa -blogissa ja Sirpa Kuvien tarinaa -blogissa. Jotka nyt ensimmäisenä mieleen tulivat. Mitä sitä turhaan tehdä sellaista, jonka joku toinen tekee huomattavasti paremmin ja suuremmalla kiinnostuksella.

Valloittajia puutarhassa on moneen lähtöön. Toiset saavat rauhassa kulkea uusille asuinsijoille, toisia on pakko ainakin vähän rajoittaa. Joidenkin reviirivaltausta suorastaan toivoo ja odottaa. Eräs mukavimmista retkeilijöistä on kasvihuonekurkku, jonka kiemuroita kärhiä tapaan käydä kasvarissa ihmettelemässä lähes päivittäin.

Vihdoin on päästy syömään ensimmäisiä kasvarikurkkuja. Tämä on vähän lyhyempää sorttia, mutta maistui ihan taivaalliselta. Niinkuin kaikki itsekasvatetut tuntuu maistuvan. Seuraavia valloittajia odotellessa toivotan kaikille mukavia elokuun päiviä.