Vanhemmat kotona

Mustarastasisä tai -äiti oli pesällään huolehtimassa katraastaan. Pesässä alkaa tulla ahdasta, sillä poikaset yksistään täyttävät tilan. Juusokin on vihdoin huomannut uuden elämän köynnöksessä ja nyt sitä ei saa laisinkaan päästää sellaiselle etäisyydelle, että pääsisi napsimaan piakkoin pesästä putoilevia poikasia. Nyt tuo katti kuorsaa taas lempituolillaan, mutta illan tullen se kuitenkin haluaa lähteä hetkeksi ulkoilemaan. Saapi mennä alapihalle.

Äitiiii!!! Älä istu meidän päälle!

 

Krooh...Ja uni maistuu

Johan sitä tuli tarpeeksi harrastettua juhannuslaiskottelua, joten aamupäivällä päätin siivota alapihan pensasruusut. Tai paremminkin lähinnä juhannusruusujen alustan. Siellä kasvoi erisortin rikkaruohoja. Ja kaikkialle leviävää akileijaa ja rohtoraunioyrttiä. Toki kukista tykkään, mutta omilla paikoillaan. Juhannusruusut olivat alaosistaan rämettyneitä ja pitkiä honteloita varsia, joiden päässä oli lehtitupsu. Koska kukinta on ohi, leikkasin muutamia vanhimpia oksia ihan alas asti. Muut pensasruusut ovat vielä kelvollisessa kunnossa, joten tällä siistimisellä saavat olla lopun kesää rauhassa.

Etualalla Punalehtiruusua, sen takana Juhannusruusua ja oikealla puolella luultavasti Mökinruusua. Takimmaisen pensasruusun nimen olen totaalisesti unohtanut.

Syreeninrankoja odottamassa käsittelyä eli pienemmiksi pilkkomista ja oksien hakettamista.

Eilen selasin nettikeskusteluja ja puutarhapalstoja löytääkseni oikeat ohjeet syreenien leikkaamiselle. Syreenimme ovat pitkiä ja komeita, kukkivatkin tänä vuonna valtavasti. Niiden alaosa on kuitenkin paljasta runkoa ja kukat korkealla latvustossa. Kymmenisen vuotta sitten muistan ylettyneeni vaivatta haistelemaan kukintoa, mutta nyt se ei enää ole ollut mahdollista. Ohjeita löytyi runsaasti ja monenlaisia. Leikkaa keväällä, leikkaa juhannuksena, leikkaa elokuussa. Älä leikkaa silloin tai tällöin. Tein varovaisen yhteenvedon ja päätin leikata nyt. Leikkasin muutaman vanhimman rungon kokonaan pois ja joistakin napsin korkeimmat latvat lyhemmiksi. Osa syreeneistä jäi likimain ennalleen, mutta valoa koko pensaikolle tulee nyt enemmän. Koska vielä on kesää jäljellä, uskon syreenien ehtivän kasvattaa uusia versoja ja kerätä voimaa talvea varten. Ja jos kuolla kupsahtavat, sen sitten tekevät. Otin sen riskin.

Käsissä ja jaloissa on taas uusia mustelmia ja naarmuja päivän urakoinnista, mutta mieli on hyvä. Suihkun jälkeen on jalat rasvattu ja iltapäiväkahvitkin nautittu. Nyt on loppupäivä varattu dekkarin lukemiselle.

Keskikesän rauhaa

Saatiinpa harvinaisen hyvä juhannussää. Pilviä kyllä kulki taivaalla ja ajoittain ne peittivät auringon, mutta pihalla tarkeni istua jopa t-paidassa. Sieltä täältä kaikui joitakin ihmisääniä, mutta suurin osa naapuristosta lienee lähtenyt mökeilleen tai kesälomalle. Köynnöshortensian mustarastaspesässä nököttää ainakin viisi poikasta, jotka kasvavat hurjaa vauhtia. Vanhemmat lentävät pesän ja metsikön väliä kaiketi ruokaa lapsilleen hankkimassa.

Auringon siirtyessä puiden taaksen, oli kyllä otettava hyttyssavu käyttöön. Tosin alkukesän ärhäkkäästi hyökkäävien hyttysten lauma on selkeästi pienentynyt. Kenties koleat sadesäät ovat vaikeuttaneet niiden lisääntymistä. Vuosiin en ole hyttyssavuja tai muitakaan karkoitteita käyttänyt, joten yllätyin käyttämäni hyttyssavun hajusta. Ei laisinkaan paha, kuin lähistöllä savuava nuotio.

Pakko oli ostaa oman kylän mansikoita, kun niitä aatonaattona kaupan edustalla myytiin. Hinta oli kyllä hurja - 5 euroa/litra. Maku näissä Sonata -nimisissä mansikoissa on huippuhyvä. Namnam. Pohdin, söisimmekö mansikat jäätelön kanssa, mutta pyöräytin sitten kakkupohjan ja vatkasin kermaa.

Tavakseni on tullut valokuvata yksittäisten kukkien lisäksi myös pihamaata eri suunnista useaan kertaan kesän aikana. Näin on sitten faktaa siltä varalta, jos talvella tulee uusia ideoita. Tai jos perheen kanssa syntyy kinaa esimerkiksi sääoloista kussakin kesän vaiheessa.

Kasvimaa ei kuulu minun ykkösreviiriini. Ukkokulta sinne istuttaa milloin herneitä ja milloin jotain muuta. Joskus siellä viljeltiin perunoita. Yhä vieläkin nousee muutama perunanvarsi, vaikka maahan ei olisi yhtäkään kylvetty. Oman maan sipuli on herkkua ja ne ovatkin nousseet mukavasti mullasta.

Pioni Sarah Bernhardt

Tyypillisesti pionien kukinta-aikaan sataa kaatamalla. Vielä en ole keksinyt tehokasta tukisysteemiä pioneilleni. Olen käyttänyt metallisia marjatukia ja tänä vuonna lisäsin myös vihreää kasvilankaa, jotta painavia kukintoja kannattelevat varret pysyisivät edes jotakuinkin pystyssä. Pionini ovat olleet toistakymmentä vuotta samassa  paikassa, ja lisääntyneetkin mukavasti. Nyt niitä raaskii jo leikata maljakkoonkin ilman, että kukkapenkkiin jää pahasti silmään pistäviä tyhjiä aukkoja. En ole kyllä aivan tyytyväinen kukkapenkkiin, jossa Pionit majailevat. Penkki on liian iso ja kukkien hoitaminen on vaikeaa. Muutama kesä sitten tein kivipolun, jotta en talloisi kukkia. Nyt kivien välistä nousee kukkia ja väkisinkin tulee jotain vahingossa survottua kenkien alle. Minun puutarhanhoidossani jälkiviisaus on vahvasti vallalla. Monet jutut toteuttaisin nyt eri tavoin, mutta kokonaan alusta alkaminen on liian työlästä. Joitakin kohtia olen toki uudistanut. Joskus myös tuntuu, että vuosien mittaan mieli muuttuu. Mikä aikanaan näytti hyvältä, ei sitä enää tee. Mutta sehän on sitä puutarhan rakentamista. Puutarhan, joka ei koskaan ole valmis...

Ja taas sataa

Ei tämä blogisysteemi vieläkään ihan kunnolla toimi, mutta nyt sain sentään kuvia siirrettyä. Tänään tulee taas vettä, tullut jo tunnin verran. Lämpötilakin putosi kaksi astetta eli nyt mittari näyttää +14 astetta. Oikein viihtyisä juhannus näköjään tulossa. Kerrassaan mukavaa, ettei tarvitse ajaa sen enempää omalle kuin kenenkään toisenkaan mökille värjöttelemään ja leikkimään kimppakivaa hyttysiä tappamalla.

Eilen pihaa siivotessa huomasin syksyllä maan tasalle leikkaamieni hernepensaiden versovan uutta kasvua taponlehtien lomassa. Tuumasin honteloita tupsulatvoja leikatessani, että jos kuolevat niin sitten kuolevat. Eivät olleet mitään pensaita vaan sinne tänne horjuvia risuja. En edes tullut kirjasta tarkastaneeksi, kestävätkö hernepensaat maahan leikkaamista. Näköjään kestivät.

Sieltä nousee kauniin vehreitä hernepensaan (Caragana arborescens) versoja.

Kuunliljat kuuluvat ehdottomasti lempikasvivalikoimaani. Aikanaan istutin kuunliljoja tähän reunuskasviksi ja aivan sattumalta kulmaan tuli isompilehtinen versio. Varmaankin se pitäisi jo nostaa ylös ja jakaa, mutta eipä tuo näytä huonosti voivan. Kuunliljat ovat helppoja ja kiitollisia kasveja. Tämäkin paikka on melko aurinkoinen ja toisinaan jopa kuuma paikka, mutta siinä ne viihtyvät vuodesta toiseen. Kuunliljat kasvavat tiiviisti, eikä väliin juuri rikkaruohoja kasva.

Jossain ohjelmassa kerrottiin, että ahomansikka on erinomainen maanpeitekasvi. Näin on. Alkuvuosina kitkin sitä tarmolla pois penkeistä, mutta nyt olen tullut toisiin aatoksiin. Ahomansikoiden kerääminen omasta pihasta tuntuu ylelliseltä. Niiden maku tuonee yhdelle jos toisellekin muistoja lapsuudesta. Omat ahomansikkani ovat mukavan pulleita ja viime syksynä keräsin joulua varten hyvän sadon pakastimeen. Riitti niitä syötäväksi suoraan penkistäkin. Tässä aurinkoisessa rinteessä ahomansikoita kasvaa runsaimmin, mikä aiheuttaa minulle päänraapimista. Sekaan on noussut apilaa ja juolavehnää peittäen vähitellen rinteeseen istutetut sammalleimut ja muut kasvit. Luultavasti peitän rinteen mustalla muovilla loppukesästä päästäkseni eroon rikkaruohoista - samalla sitten menetän mansikatkin. Vielä en tiedä, mita aikanaan paikalle istutan.

Varjoyrtti (Pachysandra terminalis)

Myös varjoyrtti kuuluu suosikkeihini. Tämä ikivihreä varjon kasvi on kauniin värinen, kukinto varsin vaatimaton valkoinen "tupsu". Minun varjoyrttini kasvavat syreenien alla paikassa, johon ei aurinko pahemmin paista. Ne ovat vuosien aikana levinneet mukavasti, eivätkä vaadi sen kummempia huoltotoimenpiteitä.

 

Tarha-alpi (Lysimachia...) nuppuisena.

Tarha-alpi aloittelee kukintaansa. Tarha-alpi leviää näköjään helposti, sekin on helppo ja vaivaton. Kukkii kauniin keltaisena vuodesta toiseen.

Tämän perennan nimeä en taas muista. Merkillistä, miten aina talven aikana unohdan kasvieni nimet. Osa nimistä pulpahtaa päähäni samassa tahdissa kasvien työntyessä esiin kevätmullasta. Jotkut nimet joudun kerta toisensa jälkeen keväisin kaivamaan puutarhakirjoistani. Niin tai siitä päiväkirjasta. Kukka on noin 25 cm:n korkuinen ja minulla se kasvaa hyvin aurinkoisessa paikassa.

Jalopähkämö (Stachys grandiflora) aloittelee kukintaansa.

Jalopähkämöä sain muutama vuosi sitten naapuriltani. Siitäkin tykkään kovasti. Alkaa pahasti tuntua siltä, ettei minulle keljuja kukkia olekaan. Tämänkin tyrkkäsin aikoinaan nykyiselle paikalleen ja siinä se on kasvanut, kukoistanut ja laajentanut reviiriään. Monesti mietin, että kenties tykkäisin sellaisista hienoista penkeistä, joissa kukin kasvi on omalla reviirillään. Muutama lajike aseteltuna pienimmistä isoimpaan ja kukkien kukin toisensa perään. Omat penkkini ovat enemmänkin gottage garden -tyyppisiä sitä-sun-tätä -kukkapenkkejä. Akileija ja unikot ovat lennättäneet siemeniään yltympäriinsä ja vaikka kerran yritin niitä asetella omalle sektorilleen, en siinä onnistunut. Eli minulla kasvaa mm. akileijaa jopa omenapuiden ja ruusupensaiden alla. Joskus mieltäni häiritsi kovasti tietynlainen sommittelemattomuus, mutta nyt sillä ei enää ole väliä. Hauskaa, että ylipäätään kasvit viihtyvät ja kukkivat.

Keijunkukka (Heuchera sanguinea)

Tämä pieni kukka on keijunkukka. Se ole suuren suuri, mutta tomerarsti se nousee varjoliljan vierellä ja punainen väri näkyy uskomattoman kauas.

Sopiva sää

Jostain syystä en saa liitettyä tekstiin ainuttakaan kuvaa. Täytyy tutkia, mistä johtuu.

Eilinen päivä oli sään puolesta sopiva puutarhatöille. Ensi töikseni leikkasin pitkähköksi venähtäneen nurmikon. Ilahduin, kun laikkukohtiin oli jo kasvanut uutta nurmea. Kenties loppukesästä pureudun muihin sammaloituineisiin kohteisiin uudella tarmolla. Sammaleen poisto pelkällä lihasvoimalla oli aika työlästä, mutta näköjään se kannattaa.

Kun nurmikko oli siististi leikattu, siirryin trimmaamaan tienvieren ojia. Siellä rehottaa vuohenputki ja voikukat. Jollei niitä pidä kurissa, kasvaa kohta meidänkin pihassa enimmäkseen noita rikkaruohoja. Kenties olisi ollut terveellisempää laittaa pitkät housut, sillä shortseissa paljaisiin sääriin sattui ikävästi, kun trimmeri sinkoili pikkukiviä melkoisella voimalla.

Kunnon siivousurakan päätteeksi haravoin vielä hiekkakäytävät ja nyhdin jopa muutaman rikkaruohon kulkiessani kukkapenkkien ohi. Pihakoivusta tulee uskomattoman paljon roskaa ja tämän kesän tuulisina päivinä myös kuivuneita oksia. Ymmärrän nyt, miksi hautausmaiden hiekkapäällysteisiä kulkuväyliä haravoidaan niin ahkerasti; kivituhkan alle laitetusta maanrakennuskankaasta huolimatta hiekalla alkaa varsin nopeasti kasvaa kaikenlaista vihreää. Kenties ihan kauniitakin kasveja, mutta totisesti väärässä paikassa.

Ja taas sataa...

Ja niin alkoi taas sade. Hieman jo kyllästyttää, kun ulkona ei voi puuhailla kastumatta. Itse asiassa mietin tässä, kumpi on hankalampi: sade vai hyttynen? Suurina määrinä yhtä ärsyttäviä kumpikin. Jollei sada, hyttysjoukkio pörrää iholla ja saa aikaan huitomista ja lätkimistä. Illalla sitten raapimista. Kunnon sateessa en näe mitään, kun silmälasit ovat huurteessa ja valtaisat pisarat vyöryvät ohi näkökentän. Jos paidanhihalla pyyhkäisee laseja, ne muuttuvat tahmaisen harmaiksi. Märät vaatteet liimautuvat ihoon, työhanskat muuttuvat raskaiksi ja vihdoin myös vilu iholla vie mielenkiinnon siihen, mitä ikinä pihalla on aikonut tehdäkään.

Tämä Fiskarsin voikukkarauta - tai mikä sitten onkaan - on hintansa väärtti. Sillä lähtee niin voikukka kuin moni muukin rikkaruoho. Juurineen. Voikukkia ja muita pitkäjuurisia kasveja nyhdettäessä on oltava sopivan rauhallinen ja maltillinen, jotta juuri tulee kerralla kokonaan. Olen opetellut taktiikan, jolla saan rikkaruohon singottua suoraan lähistöllä seisoviin kottikärryihin. Samaisella vehkeellä ilmastoin myös nurmikkoa tekemällä siihen reikiä.

Tämän kesän toinen hittityökalu. Talikolla saa nostettua rikkaruohot mukavasti kottikärryistä kompostiin tai minne niitä sitten laittaakin.

Juhannuksen lähestyessä

Huomenna alkaa juhannusviikko ja säätiedotus lupailee tyypillistä koleutta ja märkyyttä. Aurinko oli kyllä näytillä, mutta nyt se on palannut pilviverhon taakse. Paisteessa tarkenee, etenkin, jos tekee jotain, mutta pihakeinussa istuskelu kirjan parissa ei tunnu kovin kotoisalta. Pitää vetää pitkähihaista ja lätkiä hyttysiä. Vettä on tosiaan tullut ajoittain kuin saavista kaataen. Luonto on saanut pyytämänsä, mutta eikö nyt olisi aika auringon ja lämmön.

Pilvisellä säällä sentään valokuvat onnistuvat paremmin. Kiertelin kuvaamassa kukkiani. Jos on erikoisia kukintoja, on myös hauskoja nuppuja.

Tuoksukuusaman nuput ja kukat ovat oikeastaan aika vaatimattomat, mutta ne tuoksuvat hyvälle.

Värililjan nuppu on kuin ananaksen alku. Toistaiseksi en ole löytänyt yhtään liljakukkoa.

Pionien kukat ovat avautumassa. Nyt on korkea aika käydä tukemassa varret, jotta kukkien paino ei niitä kaataisi - ja sade. Nupuissa on aina jokunen muurahainen, mutta nyt niitäkin on varsin paljon. Toivottavasti eivät popsi hienoja kukkiani.
 

Pelargonian nuput "kuuntelevat tai kurkkivat" jotain mielenkiintoista.

Raparperin kukinto tuo mieleen jonkun liskon nahan. Muistelen kuulleeni, että kukinto on katkaistava, jotta se ei vie voimaa itse raparperilta.

Toukokuussa noukin nurmesta voikukkia ja pääsinkin hyvään tulokseen. Nyt nurmella leviää rönsyleinikki. Se tunkee pitkiä rönsyjään ja valtaa alaa nurmelta. Kuljin tunnin verran voikukkaraudan kanssa rönsyleinikkejä kitkemässä, mutta sehän on loputonta. Mikähän olisi luonnonmukainen vihollinen rönsyille. Myrkkyjä en lähde ostamaan. Voikukkarautaa käytettäessä tulee nurmikkoon pieniä kuoppia. Olen täyttänyt niitä hiekan ja mullan sekoituksella ja lisännyt vielä nurmisiementä. Meidän nurmikkomme on tiivistynyt ja sammaloitunut. Myös puutarhan ja ympäristön puut ovat kasvaneet ja varjostavat nurmea liikaakin.

Mustarastas on tehnyt pesänsä talon päädyn köynnöshortensiaan. Siellä se hautoo muniaan. Montako niitä lienee. Luonto-oppaan mukaan munia voi olla 4-5 ja sekä naaras että uros kumpikin hautoo. Jospa tämä on se sama mustarastas, joka niin kauniisti luritteli kevään ja alkukesän pyykkitelineen vieressä seisovan pihlajan latvassa. Koitan taata mustarastaalle pesintärauhan, mutta toisinaan on kurkattava, vieläkö se hautoo.
 

Alakuvassa oikealla sijaitsevassa köynnöshortensiassa mustarastaamme pesä sijaitsee. Vastapäätä on puistoalue, josta se pääsee helposti noutamaan ravintoa itselleen ja tuleville pienokaisilleen.

Kukkien lumo

Monet kukat näyttävät kaukaa katsottuna vaatimattomilta, mutta lähemmin tarkasteltuna niissä saattaa olla hyvin kauniita yksityiskohtia. Aikanaan en kovin paljon pitänyt Akileijoista, mutta viime vuosina ne ovat saavuttaneet suosioni. Vaikka niitä tulee mitä omituisimpiin paikkoihin, ovat ne muuntautumiskyvyssään ja runsaudessaan kauniita. Tämäkin yläkuvassa oleva kukka on kuin prinsessan tyllihame.

Tätä tummempaa Akileijaa minulla ei alkujaan ollut laisinkaan. Nyt sitä on jopa omenapuiden alla. Pyrin pitämään hedelmäpuiden alustat karikkeella, Akileijoilla on kuitenkin erityislupa kukkia myös siellä.

Tämä Iris voisi olla vaikkapa mahtaileva hoviherra Anna Swanin sadusta. Siinä tuo saapastelee takki levällään kultakellon vitjat kilisten.

Kurjenpolvet ovat mukavia kasveja. Niitä on useampaa sorttia ja ne ovat sopeutuvia ja helppoja. Jo lapsena ihastelin luonnossa kasvavia kurjenpolvia.

Lemmikki - pieni tyttö kesämekossaan niityllä kukkia poimimassa. Suu ahomansikoita pullollaan.

Rohtoraunioyrttiin meinasin muutama kesä sitten hermostua tykkänään. Se on varsinainen kukkapenkkirosvo vallatessaan tilaa kukkapenkissä. Pienikin juurenpala yrttiä saa sen tunkemaan lonkeronsa kaikkialle penkissä. Nyt olemme kuitenkin tehneet rauhan - tai ainakin välirauhan. Nyhdän väärään paikkaan joutuneet yrtit jo pieninä pois ja siten olen saanut sen lisääntymään maltillisemmin. Kukat siinä ovat aika kauniit.

Lapiohommia

Tänään oli sopivan pilvinen päivä lapiohommiin. Tosin sää muuttui aurinkoiseksi juuri raskaimman kaivu-urakan ajaksi. Kun olin sopivan multaisena ja hikisenä saanut istutukseni hoidettua ja lähdin sisälle pesemään itseäni, kuulin, että lähiseudulla oli vesiputki rikkoutunut ja jouduin odottamaan vettä kaksi tuntia. Kädet ja kasvot huuhtelin tynnyriin pumpatulla kasteluvedellä, mutta kokonaan en tynnyriin pesulle mahtunut. Ja vesi oli hyvin kylmää, eikä ehkä ihan puhdastakaan.

Ihan ensimmäisenä istutin uuden Valkoherukan, joka osoittautuikin punaiseksi. Kyllä harmitti, mutta maahan sen kaivoin. Syystä tai toisesta puutarhaamme tulee vain punaherukoita. Mustaherukoihin tulee äkämäpunkkia ja muita en nähtävästi kykene ostamaan tai muualtakaan hankkimaan.

Seuraavaksi kävin Suviruusun eli Rosa Poppiuksen kimppuun. Olen tykästynyt pensasruusuihin, sillä niillä saa mukavasti rehevyyttä ja varsin helpolla näyttävyyttä. Kuinkas ollakaan, kun lapion varteen tartun, en sitä hevillä kellariin kanna. Istutusten jälkeen ryhdyin kanttaamaan Kiemurapenkin reunoja, jotta se ei täyttyisi nurmen puolelta luikertelevilla rikkaruohoilla. Olen antanut pihan eri osille, kukkapenkeille ja muille istutuksille omia nimiä. Näin niistä puhuminen ja kirjoittaminen tuntuu helpommalta ja kuvaavammalta.

Tämä on nyt Suviruusupenkki. Kivien vieressä tänään istutettu Suviruusu eli Rosa Poppius ja takana vaaleanpunakukkaista villiruusua. Saattaisi olla Mökinruusu.

Tämän Kiemurapenkin nimen saanut kukkapenkki syntyi viime kesänä.

Jossain puutarhaohjelmassa neuvottiin käyttämään puutarhaletkua apuna kukkapenkin suunnittelussa. Letku on sopivan taipuisa ja sillä saa mukavasti muotoiltua haluamansa penkin. Testasin niksiä, ja hyvä tuli.

Kiemurapenkki toisesta suunnasta.

Kirvojen jälkeen tulivat muurahaiset ja se oli nupun loppu.

Tänä kesänä on paljon kirvoja ja näyttävät olevan tuhoisia. En ole tutkinut niiden olomuotoa sen tarkemmin, mutta erityisesti ruusunnuppuihin ovat mieltyneet. Seinällä kiipeävästä Pohjantähdestä kirvat popsivat kaikki nuput. Ei tullut ainttakaan kukkaa. Pensaita voi sentään ruiskuttaa vedellä, mutta seinälle en viitsi letkutella.
 

Tyypillisesti kaatosateet tulevat Pionien kuknta-aikaan, mutta nyt lykästi Juhannusruusua.

Tämän ruusun kukinto ei välttämättä ole kaikkein kauniimpia, mutta minusta siinä on jotain herkkyyttä. Ja nuput ovat hienostuneita.

Eräs tuttava on istuttanut kukkapenkkeihinsä runsaasti Ruohosipulia. Se on aika kaunis ja siitä voi käydä napsimassa makua tomaatin päälle. Olen nyt innokkaasti ryhtynyt monistamaan Ruohosipulia. Mukavan tuhdin pehkon saa istuttamalla siemeniä kukkapurkkiin. Sitä voi kesän ajan hyödyntää ruoanvalmistuksessa ja syksyllä siirtää sopivaksi katsomalleen paikalle maahan.

Puutarhatyöhön tulee aina uutta haastetta, kun Juuson flexiä täytyy käydä siirtelemässä, jotta se näkee minut. Muuten se ei välitä piirun vertaa multahommista.

Sadepäivän touhuja

Puutarhani puolesta iloitsen tästä sadepäivästä. Kyllä olikin jo kuivaa ja kaivonkin vesi tuntui ehtyvän. Ylipäätään olen yrittänyt asennoitua kukkien hoitoon niin, että ne joko pärjäävät tai sitten ei. Eli en pahemmin kastele. Vettä pitäisi lorottaa niin suuria määriä, jotta sillä olisi jotain merkitystä. Ei vaan sielu anna periksi käyttää puhdasta juomavettä kukille, kun maailmassa on niin paljon ihmisiä ilman kelvollista vettä. Hyvin ovat kasvini kestäneet kuivuutta. Istutuksen yhteydessä ja muutamina ensimmäisinä päivinä niitä kastelen ja joskus harvoin pitkien hellejaksojen aikana. Joskus taannoin muistaakseni puutarhuri Arno Kasvi (nimi on enne) sanoi, että kasveja voi opettaa tyytymään vähään kasteluun. Mieluummin ei ollenkaan vettä kuin olematon ruiskaus.

Finlaysonin "Kotiinpäin" -kangaspalasta tuli makkariin taulu.

Sadettä pidellessä tein kangaspalasta taulun pingottamalla sen nastoilla ohuesta listasta tekemääni kehykseen. Kuvassa liihottaa kolme joutsensa ja kankaan nimi onkin "Kotiin päin". Taulu löytäköön toistaiseksi paikkansa sängynpäädystä.

Työhuoneeni tuolilla veteli päiväuniaan kissamme Juuso pää mutkalle taipuneena. Siinä se nukkuu äänekkäästi kuorsaten ja välillä viiksiään värisyttäen. Kenties Juuson unessa seikkailee lihavia hiiriä.

Juuson varpaat polkuanturoineen harottavat lystikkäästi.

Askartelin myös tuttavapojalle syntymäpäiväkortin. Useimmiten käytän askartelussa puutarhalehdistä leikattuja kukkakuvia, kiiltokuvia tai muuta sopivaa materiaalia. Lapsille on kuitenkin kiva laittaa muitakin kuvia. Toissa kesänä istuin helteellä päivänvarjon alla ja leikkelin vanhoista postikorteista kuvia uusiokäytettäväksi onnittelukorteissa.