Keskikesän rauhaa

Saatiinpa harvinaisen hyvä juhannussää. Pilviä kyllä kulki taivaalla ja ajoittain ne peittivät auringon, mutta pihalla tarkeni istua jopa t-paidassa. Sieltä täältä kaikui joitakin ihmisääniä, mutta suurin osa naapuristosta lienee lähtenyt mökeilleen tai kesälomalle. Köynnöshortensian mustarastaspesässä nököttää ainakin viisi poikasta, jotka kasvavat hurjaa vauhtia. Vanhemmat lentävät pesän ja metsikön väliä kaiketi ruokaa lapsilleen hankkimassa.

Auringon siirtyessä puiden taaksen, oli kyllä otettava hyttyssavu käyttöön. Tosin alkukesän ärhäkkäästi hyökkäävien hyttysten lauma on selkeästi pienentynyt. Kenties koleat sadesäät ovat vaikeuttaneet niiden lisääntymistä. Vuosiin en ole hyttyssavuja tai muitakaan karkoitteita käyttänyt, joten yllätyin käyttämäni hyttyssavun hajusta. Ei laisinkaan paha, kuin lähistöllä savuava nuotio.

Pakko oli ostaa oman kylän mansikoita, kun niitä aatonaattona kaupan edustalla myytiin. Hinta oli kyllä hurja - 5 euroa/litra. Maku näissä Sonata -nimisissä mansikoissa on huippuhyvä. Namnam. Pohdin, söisimmekö mansikat jäätelön kanssa, mutta pyöräytin sitten kakkupohjan ja vatkasin kermaa.

Tavakseni on tullut valokuvata yksittäisten kukkien lisäksi myös pihamaata eri suunnista useaan kertaan kesän aikana. Näin on sitten faktaa siltä varalta, jos talvella tulee uusia ideoita. Tai jos perheen kanssa syntyy kinaa esimerkiksi sääoloista kussakin kesän vaiheessa.

Kasvimaa ei kuulu minun ykkösreviiriini. Ukkokulta sinne istuttaa milloin herneitä ja milloin jotain muuta. Joskus siellä viljeltiin perunoita. Yhä vieläkin nousee muutama perunanvarsi, vaikka maahan ei olisi yhtäkään kylvetty. Oman maan sipuli on herkkua ja ne ovatkin nousseet mukavasti mullasta.

Pioni Sarah Bernhardt

Tyypillisesti pionien kukinta-aikaan sataa kaatamalla. Vielä en ole keksinyt tehokasta tukisysteemiä pioneilleni. Olen käyttänyt metallisia marjatukia ja tänä vuonna lisäsin myös vihreää kasvilankaa, jotta painavia kukintoja kannattelevat varret pysyisivät edes jotakuinkin pystyssä. Pionini ovat olleet toistakymmentä vuotta samassa  paikassa, ja lisääntyneetkin mukavasti. Nyt niitä raaskii jo leikata maljakkoonkin ilman, että kukkapenkkiin jää pahasti silmään pistäviä tyhjiä aukkoja. En ole kyllä aivan tyytyväinen kukkapenkkiin, jossa Pionit majailevat. Penkki on liian iso ja kukkien hoitaminen on vaikeaa. Muutama kesä sitten tein kivipolun, jotta en talloisi kukkia. Nyt kivien välistä nousee kukkia ja väkisinkin tulee jotain vahingossa survottua kenkien alle. Minun puutarhanhoidossani jälkiviisaus on vahvasti vallalla. Monet jutut toteuttaisin nyt eri tavoin, mutta kokonaan alusta alkaminen on liian työlästä. Joitakin kohtia olen toki uudistanut. Joskus myös tuntuu, että vuosien mittaan mieli muuttuu. Mikä aikanaan näytti hyvältä, ei sitä enää tee. Mutta sehän on sitä puutarhan rakentamista. Puutarhan, joka ei koskaan ole valmis...