Joulunviettoa

Joulua ja jouluaattoa odotetaan hartaasti. Jouluun panostetaan niin ajallisesti kuin materiaallisestikin melkoisesti; ostetaan lahjoja, valmistetaan ruokia, lähetetään kortteja ja kukkia. Monet aloittavat jouluvalmistelut jo hyvissä ajoin, jopa heti edellisen joulun päätyttyä - olen kuullut. Lapset kirjoittavat pitkiä toivelistoja joulupukin ja vanhempien toteutettavaksi ja vanhemmat taas odottavat pääsevänsä olohuoneen sohvalle lepäämään ja nollaamaan kiireisen syksyn paineita. Sitten naps! Aatto tuli ja meni. Sen jälkeen roskissa on kasoittain kierrätykseen kelpaamatonta paperia ja vatsa pullottaa kinkusta ja lanttulaatikosta. Taas taisi tulla ylensyödyksi, vaikka niin lujasti lupasimme tänä vuonna syödä hitaasti ja nautiskellen - ja vähemmän kuin edellisenä jouluna. No, meillä ei sentään tullut kovin paljon lahjapaperia, sillä teimme yhteisen sopimuksen olla ostamatta lahjoja toisillemme. Tulihan sitä yksi jos toinenkin paketti jotain pientä, mutta yllättävän kiitettävästi lupauksessa pysyttiin. Suklaata, muutamat villasukat ja viiniä. Syötävää ja käytettävää, mutta ei kallista tai turhanpäiväistä.

Ruokaa tuli valmistettua monenlaista. Yhtä lajia kohtalaisen pieni annos, mutta montaa eri lajia. Savusiikaa, loimulohta, graavilohta, lasimestarin silliä. Riimihärkää, savukalkkunaa ja muutama viipale valmista kinkkua. Herkullista lanttulaatikkoa ja maistuvaa rosollia. Ja jälkkäriksi tietenkin Viktorian kiisseliä ja mansikkasosetta. Se on ihanaa ja kuuluu meidän jouluumme. Parannettu ja juhlavampi versio joulun riisipuurosta.

Sää noudatti syksyn ja alkutalven linjaa eli vettä satoi. Sisällä loistivat monet kynttilät ja jouluvalot, ja ulkona myös. Ei tullut sadetta ja pimeyttä muisteltua. Aina ei ole jaksanut jouluun panostaa, mutta tänä vuonna on ollut mukava kaivaa joulukoristeita kellarista ja asetella niitä pöydille ja hyllyille. Sohvalle ompelin viininpunaiset tyynynpäälliset ja muutenkin kodissa on punaista siellä täällä värittämässä jouluiseksi. Olen saanut myös ihania joulukukkia. Vanhemmilta upean valkoisen joulutähden, lapselta ja hänen poikaystävältään kauniin jouluasetelman, naapurilta mahtavan kimpun eri punaisen sävyisiä leikkoruusuja, ystävältä upean orkidean. Ja itse ostin kotiin pari pientä hyasinttia, sillä niiden tuoksu kuuluu jouluun. Kun joulukoristeet kerätään taas kellariin vietäväksi, jäävät kukat vielä ilahduttamaan ehkä pitkäksikin aikaa.

Parikin ystävääni harrastaa kirpparikierroksia. Kumpaisellakin on vielä kaiken lisäksi aivan erinomainen kirpparisilmä, mikä minun sanomanani tarkoittaa taitoa bongata hienoja ja edullisia löytöjä niin omaan käyttöön kuin toisille lahjoitettavaksikin. Sain toiselta kirpparibongariystävältäni joululahjaksi soittorasian, jolla täytyy olla ikää jo melko paljon. Soittorasia on hyvässä kunnossa ja toimii moitteettomasti. Se painaa aika paljon ja sitä kädessä pidellessä mieleen hiipii arvostava ja iloinen mieli. Joku on joskus osannut valmistaa niin kauniin esineen, joka on kaiken lisäksi säilynyt ehjänä päätyäkseen vihdoin minun käsiini. Tykkään kovasti soittorasioista, mutta en niitä mitenkään intensiivisesti kulje etsimässä ja keräämässä. Jos eteen sattuu silmää ja korvaa miellyttävä yksilö kohtuulliseen hintaan, se saattaa löytää tiensä kokoelmaani. Tämän tietää myös ystäväni, jolta tämän kaunokaisen nyt sain. Kiitos vaan kovasti.

Muistan lapsuudesta joulun, jolloin sain isältäni lahjaksi pienen marsipaaniporsaan. Marsipaanin maku jakaa ihmisiä tasan tarkkaan kahteen; siitä joko tykätään tai ei tykätä. Ja syynä varmaankin on marsipaaniin laitettavan karvasmantelin maku. Minä olen aina tykännyt kovastikin marsipaanista. Ihan nuorena likkana tehtiin vuosittain huviristeily Tukholmaan ja siihen kuului ohjelmanumerona myös kahvilakäynti johonkin Vanhan kaupungin tunnelmalliseen kahvilaan syömään palan Prinsessa-kakkua. Ihan viimeisenä lautaselta lusikoitiin se herkullinen vihreä marsipaanikuori. Mutta takaisin siihen marsipaaniporsaaseen. Isäni oli varmaan käynyt ostamassa pienen possun Stockmannilta tai Fazerilta, jossa niitä on vuosikymmenien ajan myyty jouluisin. Muistan säästäneeni tuota herkkua useita päiviä pureskellen siitä aivan pieniä paloja kerrallaan pitkittääkseni nautintoa. Loppuihan se tietenkin aikoinaan. Kerroin tämän joulumuistoni joskus pojalleni ja eräänä jouluna hän oli käynyt ostamassa opiskelijan ansioillaan Stockalta pienen pienen marsipaaniporsaan. Tosiaan aivan minimaalisen pienen, mutta ei se koko vaan tarkoitus. Niin marsipaaniporsaasta on tullut meille perinne, joka toistui tänäkin jouluna ties kuinka monetta kertaa. Ja vähitellen nuo possut ovat hiukan lihonneet ja kasvattaneet kokoa. Nyt possussa oli jo muhkeasti marsipaania, mutta vielä en ole siitä yhtään haukannut. Kun muut jouluherkut vähenevät, alkaa possunkin elämä uhkaavasti lähetä loppuaan. Kenties siitä ei loppiaisena ole enää murustakaan.

Juuso se ei tykkää näistä vesisateista laisinkaan. Ei siinä, ettäkö se vettä pelkäisi, mutta sillä ei ilmeisesti ole mitään tekemistä ulkosalla sateella. Kunhan se kiireesti tekee tarpeensa ja haluaa heti takaisin sisälle lämpimään. Yllättäen se on keksinyt uuden päiväunipaikan - kirjaston sohvan. Juuri siinä kahden ison tyynyn saumassa on nähtävästi niin mahdottoman mukava vetää hirsiä. Alkuun se ei oikein viihtynyt meidän tultuamme istumaan sen seuraksi, tosin omiin nojatuoleihimme. Vähitellen se on lakannut piittaamasta meidän pulinoistamme ja vaihtelee vaan asentoaan mukavasta vieläkin mukavammaksi. Luulisi, että pää kierossa selällään rönöttäen olisi paha nukkua, mutta mitä vielä. Tämä katti nukkuu äänekkäästi kuorsaten ja vähät välittäen muiden äänistä.

Olen yhtenään manannut sateisia säitä, mutta välillä ulkonakin voi yllättyä. Eräänä iltana satoi hiukan valkeaa lunta ja se jopa pysyi pari päivää maassa. Silloin oli mukavan valoisaa. Ja vaikka eilinen jouluaattosää oli varsin vesisateinen ja leuto, oli tänä aamuna muutaman asteen pakkanen - niin ja kirkas auringonpaiste. Vaan iltapäivään mennessä pakkanen oli taas tiessään ja taivaalta tuli sitä silkkaa vettä, mihin olemme jo menneinä päivinä ja viikkoina tottuneet. Huomiseksi on luvassa oikein kunnon myrsky, erityisesti merelle.

No, näitä kukkiani olen taas kuvannut ja samalla harjoitellut valokuvaamista eri kamerasäädöillä. Tuloksena huonoja ja vielä huonompia otoksia. Siis harjoittelu jatkukoon.

Tämän orkidean kanssa on meneillään ihan uuden haasteen kukistaminen. Kukka tulee saada pysymään elossa ja lisäksi kukkimaan jossain vaiheessa uudelleen.