Kulutusta ja kierrätystä - pohdintaa ja pohdittavaa!

Astia Katin sisustusnavetassa

Mistä tämä pohdinta lähti liikkeelle

Vuokrasin myyntipöydän viikoksi ja sitä varten olen muutaman päivän kolunnut kaappejani ja hinnoitellut tavaroita. Eilen vein tavarat kirpparille ja kirjoitin aiheesta tänne blogiini. Sain monia kommentteja ja päätin vastata niihin tällä tavoin, koska aihe on ajankohtainen monille muillekin.

Aikanaan tätä taloa rakentaessamme päätimme, että säilytystilasta ei saa tulla pulaa. Olimme asuneet vanhoissa ja uusissa asunnoissa, joille yhteistä kuitenkin oli onneton säilytystila. Lapsiperheessä tarvitaan tilaa eri vuodenaikojen vaatteille, ulkoiluvälineille ja maan tasalla asuttaessa yleensä myös pihatyövälineille. Perfektionistina olen aina pitänyt järjestyksestä ja vaikka vuosien kuluessa olenkin oppinut hallitsemaan täydellisyyshakuisuuttani, en silti ole luopunut tietystä järjestyksen vaatimuksesta kodissani ja elämässäni. Mielestäni olen hyvä saamaan tavarat paikoilleen ja olen käynyt myös auttamassa ystäviäni saamaan oman kaaoksensa johonkin tasapainoon. Tavaroiden järjestämiseen muiden kodeissa on perustettu viime aikoina jopa yrityksiä, voisin hyvin pestautua sellaiseen töihin.

Niin se vain on, että mitä enemmän on tilaa, sitä enemmän myös kertyy tavaraa. Etenkin, kun tänä päivänä kaikkialla on tavaraa ylen määrin, aivan liikaa. Muistelen usein 60-luvun loppua, jolloin lapsuudenperheeni kanssa muutimme pienestä ja vaatimattomasta kahden huoneen mökistä lähes 100-neliöiseen kerrostaloasuntoon. Meitä lapsia oli neljä ja viides tulossa. Oli kylpyhuone ja vessa, juokseva vesi ja patterilämmitys. Kukaan meistä ei saanut omaa huonetta, mutta oma kaappi liikeni jokaiselle. Asetettuani leluni ja tavarani omaan kaappiini, ne mahtuivat yhden hyllyn neljännekselle. Kiiltokuvavihko, pari kirjaa, joku rasia, ei muuta. Olin 9-vuotias ihan tavallisen duunariperheen toiseksi vanhin lapsi, enkä mitenkään poikkeuksellinen. Meidän perheen kaltaisia oli alueella satoja, luokkatoverit tulivat samanlaisista perheistä. Enemmänkin oli poikkeus, jos jollakulla oli leluja tai vaatteita ylenmäärin.

Elintason nousu näkyy kuluttamisessa ja jätemäärissä

60-luvusta on meidän kaikkien suomalaisten elintaso noussut melkoisesti. Tekniikka on kehittynyt ja tullut enenevässä määrin niin kotiime kuin elämäämme. Kun vielä 80-luvulla tavattiin istua pienten lasten kanssa hiekkalaatikolla, mennään tänä päivänä aikaa viettämään isoihin kauppakeskuksiin. Kaikki kehitys ja edistys taikka taloudellinen vaurastuminen ei suinkaan ole huono asia, mutta mukana on tullut myös lieveilmiöitä, joihin on vaikea löytää ratkaisua. Jos 60-luvulla tungettiin jätteitä suoraan lähivesiin, on saastuttamisen estämiseksi luotu uusia lakeja ja asetuksia. Mutta toisaalta tuotannon pyörät pyörivät yhä kiivaammin ja tavaraa tulee liukuhihnalta enemmän kuin ehdimme kuluttaa. Tuotamme myös jätettä ja tuhoamme maapalloa enemmän kuin yksikään sukupolvi meitä ennen.

Harva meistä kykenee elämään kovin ekologista, koska itse kunkin on sopeuduttava ympäristöönsä. Mikään ei kuitenkaan estä meitä tekemästä sitä, mikä on yksilölle mahdollista, omaa parastaan. Kierrättäminen ja roskien lajittelu on jo arkipäivää, vaikka siinäkin löytyy tehostamisen varaa. Pientalossa jätteiden lajittelu on usein helpompaa suurempien tilojen vuoksi, mutta toisaalta taas kerrostaloalueilla on lajittelupisteet helpommin saavutettavissa. Biojätteiden lajittelu taitaa olla jo yleisempää kerrostaloissa, kun taas pientaloissa se jää lähes tyystin asukkaiden itsensä hoidettavaksi.

Meidän perheen kierrätysratkaisuja

Omakotitalossa joutuu konkreettisesti maksamaan kaikesta, minkä aikoo tavalla tai toisella talosta johonkin kuljettaa. Kunnalliseen jätekuljetukseen on pakko liittyä ja tyhjennyttää sekajäteastia. Siihen, kuinka usein tuo jäteastia tyhjennetään, pystyy asukas vaikuttamaan joko tuottamalla vähemmän jätettä ja/tai lajittelemalla tuottamansa jätteen. Meidän taloudessa on jo vuosikausia kompostoitu biojäte lämpökompostorissa ympäri vuoden. Talven aikana lämpökompostorikin saattaa jäätyä, mutta heti kevään tultua se jälleen käynnistyy ja oikein hoidettuna tuottaa erinomaista multaa puutarhan käyttöön. Autotallissa on laatikot lasille, kartongille ja lehdille, joista lehdet hakee säännöllisin välein auto kotiportilta ja muut kuljetetaan kauppamatkoilla kunnallisiin kierrätyspisteisiin. Pullot viedään kauppaan, paristot ja energiansäästölamput ekopisteisiin. 

Tavarat, joista kuvittelemme olevan jollekin vielä käyttöä, viemme kierrätyskeskukseen, myymme kirpparille, laitamme UFF:n laatikkoon tai annamme erilaisille hyväntekeväisyysjärjestöille. Äärimmäisen harvoin meidän taloudesta laitetaan roskiin mitään vaatetavaraa. Ehkä rikkinäisiä sukkia, mutta esimerkiksi venähtäneet T-paidat toimivat hyvin siivouksessa ja auton huollossa. Lakanat ja tyynyliinat löytävät tarvittaessa tiensä jollekin poppanoita ja mattoja kutovalle ja peitteitä olen antanut eläinlääkäriasemille ja eläinsuojelupaikkoihin.  Ainoa, mikä todella aiheuttaa meille päänvaivaa, on kaikenlainen muovinen pakkausjäte, jota tuntuu tulevan jatkuvasti vain lisää. Pääkaupunkiseudulla ei toistaiseksi kerätä systemaattisesti tätä ns. energiajaetta, vaan se menee sekajätteisiin.

Ruokaostoksilla

Jos onkin kierrätys tehty mahdolliseksi, seuraava askel on kuitenkin vähentää kierrätettäväksi joutuvaa tavaraa. Se vaatiikin jo enemmän itsekuria ja selkeitä päätöksiä. Elämme valtaisan mainostulvan ja mediainformaation keskellä. Jos vältämme selkeitä mainoksia, joudumme kuitenkin monenlaisen piilomainonnan kohteiksi. Jo ruokakaupassa käyminen on varsinainen haaste, kun ympärillä hyllyt notkuvat kaikenlaista herkullista ja kaunista. Jollei ole rahaa, on sen lainaaminen tehty helpoksi. Tekstiviesti yhteen numeroon ja paluuviestissä onkin käytettävissäsi satanen tai pari. Miten vain haluat. Ostaminen on tehty helpoksi.

Ruokaostosten järkeistämiseksi käymme yleensä vain kerran viikossa kaupassa. Toisinaan on toki haettava jotain puuttuvaa siinä välissäkin, mutta aika hyvin olemme oppineet arvioimaan tarpeemme ja ostamaan kerralla kaiken. Meillä on pakastin, josta löytyy hätävaraksi mm. leipää ja aina myös jotain, mistä valmistaa ruokaa. Apunamme on kauppalista, johon kukin lisää sen, minkä huomaa loppuneen tai jota toivoo tuotavan seuraavalla kauppakerralla. Näin toimittiin jo lasten ollessa pieniä ja nykyisin kauppareissu onkin tavanomainen rutiinikeikka. 

Meillä on muutama tilava kauppakassi, jotka hyvin pakattuina vetävät yllättävän hyvin kaiken tarvittavan. Ja nykyisinhän ostoskärryt voi kuskata auton viereen ja nostaa tavarat sieltä suoraan autoon. Käsilaukussani on kevyt ja tilava, pieneen kokoon taittuva varakassi, joten en yleensä halua kassan tarjoamia ilmaismuovikassejakaan. Hedelmiä varten ostin pari vuotta sitten Punaisen ristin kankaisia hedelmäpusseja, mutta jostain syystä kauppojen hedelmätiskeissä alkaa hedelmätkin olla valmiiksi pakattuja. Kohta sama ulottunee vihanneksiinkin. Monet hedelmät, kuten banaanit, eivät tarvitse pussia laisinkaan. Hintalapun voi laittaa suoraan kuoreen.

Vaatteita tarpeen mukaan

Vaatteita tämän päivän ihmisellä on usein monin verroin enemmän kuin hän tarvitsee. Kaupoissa aikaa viettäessään tulee napattua kivan värisen paidan rekistä, kun on niin halpaa. Kotona sitten huomaa, ettei väri ollutkaan ihan niin hyvä kuin kaupan valaistuksessa näytti ja materiaalikin venähtää ensimmäisessä pesussa. Sinne kaapin hyllylle sekin paita unohtuu, mutta siitä huolimatta sama erehdys saattaa toistua toisen jos kolmannenkin kerran. Pitää paikkansa, ettei köyhän kannata ostaa halpaa, mutta toisaalta riittävän köyhä ei pysty edes ostamaan sitä halpaa, kalliista puhumattakaan.

Itse en ole enää työelämässä ja niinpä tulen toimeen vähemmillä vaateostoksilla. Ei tarvitse enää edustaa eikä pynttäytyä. Kunhan omistaa siistejä perusvaatteita, joita on mahdollista yhdistellä. Vaikka ei olekaan työelämässä, elämä kuitenkin jatkuu ja silloin tällöin on tilanteita, jotka vaativat siistiä ja asianmukaista pukeutumista. Myös kunnon ulkoiluvarusteisiin kannattaa satsata, kun nyt on aikaa ulkoilla. Jouduin pois työelämästä osittain vastentahtoisesti ja siksi olen joutunut työstämään pukeutumisasiaa pidemmän kaavan mukaan. Työelämä vaati tietynlaista pukeutumista, tosin silloin siihen oli enemmän varaakin. Se, että pärjään vähemmällä garderoobilla, alkaa vasta vähitellen iskostua ajatusmaailmaani, jota tieteysti helpottaa tulotason merkittävä lasku.
  

Sisustaminenkin on kuluttamista

Mutta niin tai näin, tämän päivän kodeissa on tavaraa yllin kyllin ja melkoisesti aivan turhaa.
En ole siinä mielessä minimalisti, että haluaisin oman kotini näyttävän tyhjyyttään kumisevalta valkealta avaruudelta, joka näyttää olevan yksi muoti-ilmiö. En myöskään lähde tuomitsemaan toisten tapoja rakentaa kotejaan. Jos joku haluaa korkeakiiltoista pintaa ilman ainuttakaan sille laskettavaa esinettä, se on hänen valintansa. Itse asiassa on mielenkiintoista käydä erilaisten ihmisten erilaisissa kodeissa ja katsella, miten juuri tuo ihminen on kotinsa sisustanut. Vai onko ylipäätään sisustanut laisinkaan. Tavarat vain ovat laskeutuneet vuosien aikana hänen ympärilleen ja jääneet paikoilleen. 

Monet esineet ovat kotiini tulleet toisten tuomina; lahjoina tai muista syistä. Jos jokin yksittäinen esine on jäänyt kodissani esille, se tavalla tai toisella puhuttelee minua. Siinä on jotain, jota haluan katsella ja jonka haluan nähdä. Jokin siinä miellyttää aistejani, tuo ehkä lämpimiä muistoja tai yksinkertaisesti istuu paikkaansa loistavasti. Enin osa kotimme tavaroista lienee kuitenkin hankittu jostain konkreettisesta tarpeesta. Se on aikoinaan hyväksi ja käytännölliseksi havaittu, eikä mieleen ole tullut sen vaihtaminen uuteen. Ehkei koskaan tulekaan. Ehkä en laisinkaan voi sanoa, että kodissamme olisi sisustettu siinä merkityksessä kuin mm. monet tv-ohjelmat sisustamisen käsittävät. Että kaikki laitettaisiin suurennuslasin alle ja mietittäisiin yhteensopivaksi kokonaisuudeksi. Enemmänkin tavaroita on hankittu vuosien varrella milloin mistäkin syystä ja koitettu löytää kulloinkin parhaiten tarpeeseen ja silmään sopiva tavara kukkaroon sopivalla hinnalla. Niin on syntynyt lukuisten tavaroiden ja esineiden kokoelma, joita ajoittain vääntelen uusiin asentoihin ja somistan esimerkiksi tilanteeseen ja vuodenaikaan sopivilla tyynyillä tai kynttilöitä. Sitä se taitaa olla tavallisen ihmisen sisustaminen.

Kirpparille kierrättämään

Kaikki tämä pohdinta alkoi siis kirpparipöydän vuokraamisesta ja sinne vietävien tavaroiden hinnoittelemisesta. Olen vain kerran ollut itse myymässä tavaroitani kirpparilla ja silloin tuntui hiukan kurjalta kuulla ihmisten tylsiä kommentteja kamoistani. Ne olivat kuitenkin minun tavaroitani, vaikka olinkin niistä päättänyt luopua. Viimeisen vuoden aikana olen kolme kertaa aiemmin vuokrannut läheiseltä kirpparilta pöydän ja pois joutavien tavaroiden kauppaamisella tienannut aika mukavasti. Ennen vein käytetyt tavarat UFF:n laatikkoon, Fidaan tai kierrätyskeskukseen, jolloin hyöty niistä meni kokonaisuudessaan jollekin toiselle. Itsepalvelukirpparipöytä vaatii kyllä enemmän hommaa, sillä hinnoitteleminen on työlästä ja pöytää pitäisi käydä välillä siistimässä. Kirpparilla 5 euroa on jo iso raha, joten hinnoittelu vaatii miettimistä. Hinnoittelemalla tavarat ylihintaisiksi, ei kauppa käy. Ihan romua tai rättiä en myytäväksi vie, ellei se sitten käy jotenkin uudelleentuunattavaksi. 

Eilinen sadepäivä taisi saada ihmiset liikkeelle, sillä tavaroita kirppikselle viedessäni siellä oli suorastaan ruuhkaa. Hieno asia, etteivät ihmiset enää hyljeksi toisen vanhaa vaan pystyvät hyväksymään myös käytetyn tavaran omakseen. Sen lisäksi, että kirpparilta löytyy hyvää tavaraa edullisesti, herättää siellä käynti myös ajatuksia, miten valtavasti turhaa tavaraa ympärillämme on ja lisää vain tulee. Niinpä olen päättänyt, että myydessäni omia tavaroitani kirpparilla, en kertaakaan osta tienaamillani rahoilla tuolta samaiselta kirpparilta ainuttakaan tavaraa tuotavaksi omaan kotiini. Kun kerran päätän luopua turhista tavaroista, ei pidä toista kautta kantaa muuta tilalle. Se päätös on viimeisen vuoden aikana pitänyt ja uskoakseni olen hissukseen oppimassa muutenkin vähän vastuullisempaa kuluttamista. Yhä vähemmän jaksan kiertää kaupoissa hypistelemässä vaatteita ja tavaroita ja vaikka niin joskus tekisinkin, yhä harvemmin sieltä mitään mukaan tarttuu. Joskus tämä kääntyy jopa itseäni vastaan; kun lähden varta vasten jotain etsimään, en enää tahdo mitään löytää. Mikään ei kolahda ja sovittaminen ahtaassa pukukopissa on suorastaan karmeaa. Siinä on vaara, että mukaan tarttuu jotain vähemmän sopivaa, jos on jotain pakko hankkia. Niinpä täytyy jatkaa itsensä kasvattamista, ehkä se jossain vaiheessa kantaa hedelmää.