keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Hyvä on saanut kiertää meille saakka


Postilaatikossa oli tänään ihana yllätys. Paksun pullukka kirjekuori, josta löytyi vallan monenmoista kivaa. Stevialla makeutettua suklaata, heijastava magneetti, herkän kauniit korvakorut - aivan selvästi itse tehdyt sekä upeasti tuunattu tulitikkurasia, josta aion ottaa mallia - jollen täksi jouluksi niin seuraavaksi. Mukana sydänkortti jouluntoivotuksineen. Hetken ihmettelin, kuka minua näin upealla tavalla muistaa ja lähestyy, kunnes älysin kääntää tuon sydänkortin. Saraheinä oli mukana marraskuisessa "Anna hyvän kiertää" -haasteessa ja minä onnellisena sain olla vastaanottamassa tuon haasteen hyvää. Minulla on äärimmäisen surkea tuuri kaikissa arpajaisissa, kilpailuissa ja muissa onnenkantamoisia jakelevissa tilaisuuksissa, joten tämä pienen pullukka paketti sai minut todella iloiseksi ja kuinkas muuten - myös liikuttuneeksi. Kunpa ihmiset muistaisivat, miten vähällä voikaan toista ihmistä ilahduttaa. Aina siihen ei tarvita ainuttakaan tavaraa, vaan jo lämpimät sanat vilpittömästi lausuen tuovat arkeen niitä ilonaiheita, joita itse kukin meistä tarvitsee.

Sattumoisin rakastan koruja ja erityisesti korvakoruja. Suklaatakaan en osaa vastustaa. Kiitos sinulle Saraheinä! Hyvä tuli tosiaan perille.
 

18 kommenttia:

  1. Olipa iloinen yllätys sinulle. Onnittelut.♥
    Olet ne varmasti ansainnut.
    Kaikkea hyvää sinulle.

    VastaaPoista
  2. Ihana yllätys :) Minä postasin juuri suuresta arpaonnestani tänään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, kävinkin ihailemassa lehtilokeroasi ja kakkukupuasi. Hienot!!!

      Poista
  3. Mukava, kun paketti tuli perille. Ihana, kun sain olla tuomassa iloa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, ihana paketti ja taatusti ilahdutti!

      Poista
  4. Kyllä tuollaisesta taatusti tulee hyvä mieli. Ihailinkin tuossa Saraheinän hienoa tikkurasioiden koristelua omassa blogissaan;todella hyvä idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tuo tikkurasia on luonnossa kuvaakin hienompi. Taidanpa väsätä niitä jossain välissä vaikka tulevaisuuden varalle ystäville annettavaksi.

      Poista
  5. Kiva, että sait mukavan paketin mukavalta ihmiseltä.

    VastaaPoista
  6. Onnea ja iloista mielä toi paketti sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikka, niin toi. Toisen ilahduttamiseen ei paljoa tarvita.

      Poista
  7. Yllätykset, myönteiset, ovat aina ihania!

    Edellisen postauksen Juuso-kuvia oli kiva katsella, silityksiä Juusolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu, rapsutin Juusoa sinunkin puolestasi.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!