sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Pikkupuutarha - pikkuinen puutarha


Koleissa kesäpäivissä on se hyvä puoli, että ulkona jaksaa paremmin tehdä hikisiä hommia. Eilen ehdin viimein iltapäivällä myös pikkupuutarhaan rikkaruohoja nyhtämään ja ylipäätään sen puutarhaosan kuntoa tarkastamaan. Tuo pikkupuutarha syntyi oikeastaan ihan vahingossa. Alue sijaitsee talomme ja tien välissä. Alkuvuosina siellä kasvoi joitakin isoja puita, jotka sähkölaitoksen kaverit kävivät kaatamassa niiden huonon kunnon vuoksi. Koko alue oli nurmikkona ja tiestä sen erotti oja ja kanukkapensaat. Ensin suivaannuin nurmikon ylenmääräiseen leikkaamiseen ja ryhdyin sitä systemaattisesta kaivamaan pois ja istuttamaan muita kasveja tilalle. Pation laajennuksen myötä ylöskaivettavat norjanangervot saivat niinikään uuden sijoituspaikkansa pikkupuutarhasta, joka ei vielä silloin ollut pikkupuutarha. 


Kiviähän meidän tontilla ei liiemmin ole, mutta satuin paikalle, kun naapurin kunnallistekniikkakaivannosta nostettiin ylös isoa kiveä, jolla naapurit eivät tehneet mitään. Kaivurikaveri lupasi ystävällisesti nakata kiven meidän puolelle ja istutin sen ympärille vuorenkilpiä (jotka muistaakseni nekin saivat siirtokäskyn olopihan puolelta). Koska maa viettää kohti tonttimme laitaa, hankki Ukkokulta kivenlohkareita, joilla hän sai tasattua alueen vasempaan kulmaan ns. varaparkkipaikan. 


Joitakin vuosia sitten alueemme kaava vahvistui siten, että johdot ja kaapelit tullaan kaivamaan maahan, tiet kunnostetaan ja niiden reunoille rakennetaan jalkakäytävät. Meidän kohdalla oleva oja muuttuu siis jalkakäytäväksi. Alueelle on meidän muuttomme jälkeen rakennettu paljon uusia taloja ja niiden myötä väkeä on tullut melkoisesti. Enää ei parhaalla tahdollakaan tunne kuin häviävän pienen osan ohikulkijoista. Päätin kaivaa sinne tänne röhnöttävät kanukat pois ja istuttaa niiden tilalle tuija-aidan, jotta saisin näkösuojaa ja vihreyttä myös talvipäiviksi. Ja kun kerran lapioon tartun, kaivuprojektit tuppaavat leviämään kuin Elanto muinoin. Rakensin pikkupuutarhaan pieniä polkuja helpottaakseni alueen hoitoa. Alle laitoin suodatinkangasta ja päälle kivituhkaa, polut reunustin muovisella nauhalla, jotta maanpeitekasvit edes jotenkin pysyisivät omilla kasvupaikoillaan. Ne ovat kyllä varsin sujuvasti ryhtyneet ylittämään polkuja ja umpeuttamaan niitä. Pari kertaa kesässä raivaan pikkutalviot ja kevätkaihonkukat poluilta ja saan niistä samalla lukuisia uusia taimia muualle istutettaviksi.


Toistaiseksi polkuja pitkin ei pääse pikkupuutarhan ympäri vaan aina on palattava samaa reittiä takaisin. Yksi uusi reitti olisi mahdollisuus puhkaista, mutta en ole aivan vakuuttunut sen tarpeellisuudesta. Polkujen leveys on noin 30 cm ja sinne saa juuri ja juuri rahdattua pienemmät kottikärryt. Siihen ei juurikaan ole ollut tarvetta, vaan yleensä mukana kulkee vähän isomman kokoinen ämpäri, johon sullon rikkaruohoja ja muuta toisaalle kuskattavaa. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, polku kasvaa pian umpeen, ellei siitä huolehdi.


Pikkupuutarha sai alkunsa tarpeesta vähentää leikattavaa nurmikkoa, mutta nyttemmin siitä on tullut muualla liian suuriksi kasvaneiden tahi muuten tarpeettomaksi käyneiden kasvien uudelleensijoituspaikka. Pation tieltä pois joutaneiden norjanangervojen lisäksi pikkupuutarhassa kasvaa töyhtöangervoa, metsäruusua, pajuangervoa, keltaista pensashanhikkia ja vuorenkilpiä. Kolme vuotta sitten laitoin tuon köynnöskaaren ja istutin sen toiselle laidalle alppikärhöä sekä Ville de Lyonin. Tarkoitus oli laittaa Ville de Lyon oikealle puolelle, mutta kuten kuvasta näkyy, töyhtöangervot ehtivät vallata paikan. Alkuun mietin, miten saan rikkaruohot pysymään aisoissa, mutta siitä ei ole tullut ongelmaa. Ei minkäänlaista. Niin pikkutalvio kuin kevätkaihonkukkakin valtasivat pian avoimet maapaikat ja paljolti niitä on myös pensaiden alla. Jonkin verran alueella on myös maahumalaa, josta käyn sitä keväisin keräämässä kesäkukkaruukkuihin somisteeksi.


Kaikista hyvistä aikomuksistani huolimatta minun puutarhan rakentamiseni taitaa olla päämäärätöntä haahuilua. Teen kyllä mielessäni - joskus jopa paperille - hienoja suunnitelmia, mutta usein nuo suunnitelmat muuttuvat esimerkiksi sen vuoksi, etten saakaan kaupasta etsimääni kasvia. Sitten ostan tilalle jotain muuta ja niin homma lähtee eri suuntaan heti alkuunsa. Aikanaan omakotitaloon muuttaessamme tunsin puutarhakasveja sangen huonosti. Vuosien kuluessa olen lukenut kirjoja ja lehtiä, katsellut muiden kukkia ja puutarhoja, istuttanut ja kaivanut jälleen ylös. Erehdyksiä ja onnistumisia. Valitettavasti aina ei riitä päreet riittävän huolelliseen työhön ja siitä saa sitten kärsiä niin sielu kuin ruumiskin. Homman on joutunut joko tekemään kokonaan uusiksi tai ainakin käyttämään aikaa lopputuloksen paranteluun.


Kasvien kanssa touhuamisessa on se hyvä puoli, että yleensä aika korjaa pahimmat mokat. Alkuvuosina onnistuin istuttamaan vääriä kasveja vääriin paikkoihin, josta oli seurauksena joko koko kasvin kuoleminen tai ainakin hidas kituminen. Nyttemmin osaan paremmin valita istutuspaikat ja huomioida kasvien vaatimat olosuhteet. Pikkupuutarha on hyvä esimerkki meikäläisen suunnittelemattomasta puutarhanrakentamismentaliteetista, mutta ei suinkaan huono sellainen. Pidän pikkupuutarhan nykyisestä rehevästä olomuodosta. Se on kuin kasvien kaatopaikka, jossa sinne jätetyt kasvit ovatkin päättäneet ottaa ohjat omiin käsiinsä ja ovat kukin vallanneet oman alueensa lisäksi piirun verran myös naapurikasvin tontista. Vaikka olen siirtänyt pois pikkupuutarhasta juhannusruusun, särkyneensydämen ja hopeatäpläpeipin, ovat ne ilkikurisesti ryhtyneet jatkamaan elämäänsä myös vanhoilla asuinsijoillaan. Kasvit ovat kuiskutelleet toinen toisilleen, että olkoon tämä meidän valtakuntamme ja täällä määräämme me. Ainoastaan polkuihin on minulla sen verran sanavaltaa, että saatan pitää ne kulkukelpoisina. Siinäkin jään kyllä alakynteen kaikkien pikkutalvioiden ja kevätkaihonkukkien kanssa, ellen ole valppaana ja käy siivoushommiin ajoissa.


Joku kysyi kerran, mikä tarkoitus pikkupuutarhalla oikein on? Ei sillä ole mitään erityistä tarkoitusta tai merkitystä. Se vain on pikkupuutarha. Oikeastaan Pikkupuutarha isolla P:llä. Sinne ei ole varsinaisesti istutettu kukkia, mutta keväällä siellä kukkii sinisenään scillat, helmililjat ja kevätkaihonkukka. Sitten mukaan lähtee pikkutalvio, vuorenkilpi ja norjanangervot, jotka toissakesäisen leikkaamisen ansiosta ovat taas hyväkuntoisia ja terhakkaita. Tänä vuonna myös kriikuna kukki runsaasti, samoin alppikärhö. Heinäkuussa kukkimisen aloittavat töyhtöangervot ja hetken päästä siihen yhtyvät pajuangervot. Syyskuun vähitellen hämärtyvässä illassa hanhikin keltaiset kukat ovat kuin pikkuiset auringot. 

Pikkupuutarhassa ei ole olopihan pioninkukkien painavaa mahtipontisuutta, alapihalle rakentuvan ruusupuutarhan kepeää kauneutta eikä kurgaanin hassuttelevaa pyöreyttä. Pikkupuutarha vain on pikkuinen puutarha. Silti pidän siitä hyvin paljon ja saatan vain kävellä sen kapeita polkuja katselemassa, miten villisti siellä kasvit mekastavatkaan. Eikös siinä ole tarkoitusta enemmän kuin voisi toivoakaan. Olla vain. Olla pikkuinen Pikkupuutarha.

   

23 kommenttia:

  1. Pikkupuutarha on todella ihana ja niin rehevä! Kirjoitatkin aina niin mukavasti postauksissasi:)

    Se haahuilu ja suunnitelmien muuttaminen on sitä puutarhapuuhastelujen antoisaa puolta:) Itse tulee laitettua taimia liian tiheään ja sitten vähän korjaillaan, kun kasvaavatkin odotettua paremmin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, useammin tulee laitettua liian tiheään kuin harvaan. Onpahan sitten ainakin kasveja jaettavana.

      Poista
    2. Jep!
      ja parempi niin kuin pahimmassa tapauksessa harvakseen kituva kasviryhmä:)

      Poista
  2. Ihana! Meillä on juuri sellainen valtava nurmikko, jossa ei lähempänä tietä ole kuin omenapuu ja nurmikon ja tien välissä pitkä lupiini- ja rikkaruohokasvusto (kyllä sekin näkösuojasta vähän käy :)Tää ei oo taajama-aluetta, niin ei ole niin väliä, mutta kyllä mäkin ajan kanssa haluaisin siihen muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pensailla ja isoilla perennoilla (kuten esim. töyhtöangervo) saa aika nopeasti runsauden tuntua. Ei tuo minun pikkupuutarhani vuodessa tai parissa syntynyt. Kyllä siihen on kulunut useita vuosia.

      Poista
  3. Pikkupuutarhasi on kaunis ja niin rehevä.
    Puutarhurin elämä on juuri tuollaista kuin kuvailit haahuilua.
    Joskus tulee valtavasti ideoita ja niitä vaan ei pysty pidättämään vaikka olisi syytä joskus miettiä muutama päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläistä saa kyllä enemmänkin syyttää hoppuilusta kuin hartaasta harkinnasta.

      Poista
  4. Vautsi miten rehevältä ja yltäkylläiselta pikkupuutarhasi näyttääkään. se muodostaa aivan kuin oman huoneensa puutarhaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jori, sinä sen sanoit. Pikkupuutarha tuntuu tosiaan omalta huoneelta.

      Poista
  5. Kaunis ja taidokkaasti toteutettu pikkupuutarha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidokkaasta toteutuksesta en tiedä, mutta omalla tavalla kyllä kaunis.

      Poista
  6. Niin rehvän näköinen on pihasi.
    Kaunista.♥

    VastaaPoista
  7. Kaunista ja rehevää, minulla on sinulle blogissani tunnustus, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Molley! Menenkin kohta katsomaan.

      Poista
  8. Kauniin vehreää. Joskus luonto tietää paremmin mikä kasvi missäkin viihyy ja tosiaankin ottaa omat ohjat käsiinsä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsin usein luonto taitaa ottaa ohjat käsiinsä. Hyvä niin, siitä voisi ihminen ottaa opiksi.

      Poista
  9. Kauniisti monemlaiset kasvit ja pensaat ilahduttavat pikkupuutarhassasi.

    VastaaPoista
  10. Hyvältä ja rehevältä puutarhasi näyttää ja ihana polku siellä kiemurtelee.
    Kiven takaa kurkistaa ihan selvästi pieni menninkäinen! Oletko huomannut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menninkäinen tai naapurin Elvis-kissa, joka käy härnäämässä meidän Juusoa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!