keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kiemurapenkki uusiksi

Kurpitsankukka

Hölmöstä päästä kärsii koko kroppa. Se tuli taas ihan käytännössä eilen todistettua. Minä kun en osaa laiskottelun taitoa - ainakaan päivää pidempään - lähdin heti aamusta puutarhaan katsomaan, mikä voisi olla sellainen sopiva pieni puuhastelu alkajaisiksi.

Kiemurapenkki vasemmalla, kuva kesäkuulta

Tekemistä olisi ollut kaikenlaista, mutta miten nyt valikoituikaan Kiemurapenkki. Tuolla tuijan takana on Sammalruusu, jonka vierelle on siementänyt palavarakkaus ja siirrossa sinne jäi myös päivänliljan juurakoita, jotka ovat ponnistaneet iloisesti kohti aurinkoa. Palavarakkaus ja päivänlilja ovat vain odottaneet sopivaa hetkeä tulla siirretyiksi, mutta varsinainen riiviö on kaikkialle lonkeronsa levittänyt pikkutalvio. Sen poiskaivaminen ruusun juurelta valikoitui eilisen päivän ensisijaiseksi hommaksi. Ja muuta ei sitten ehtinyt tehdäkään.

Pikkutalvio - Vinca minor, kuva toukokuulta

Tykkään kovasti pikkutalviosta. Se on hieno maanpeitekasvi, joka tänä keväänä kukki todella ahkerasti. Sitä ei vain pidä laittaa sellaiseen paikkaan, jossa sen ei toivo leviävän. Mikä ihmeen vimma minulla on aina monistaa ja tunkea kaikkea kaikkialle? Sitä eilen manasin moneen kertaan.

Kiemurapenkki tänä aamuna

Sammalruusun alusta oli pian putsattu. Vaan kun vauhtiin pääsee, on vaikea lopettaa. Päätin, että samalla menolla putsaan myös penkin toisen osion eli tuijan nurmikon puoleisen pään. Aivan järkyttävä homma. Yritin huolella kaivaa ylös penkissä kasvavat perennat ja siirtää ne sopivaan paikkaan odottamaan multaan palautusta. Alussa mielessä pyöri hienoja ajatuksia perennojen sijoittelusta, mutta kun kaivamista ja siivoamista vaan riitti, alkoi vähitellen tulla sellainen olo, että kunhan nyt edes saan ne jotenkin takaisin maahan.


Koko päivä meni Kiemurapenkin kunnostamiseen. Ihan koko päivä ja illalla olin aivan puhki. Eihän se niin mene, että kaivanpa pari kasvia ylös ja istutan ne sitten uudelleen. Ei, yksistään pikkutalvion kaivamiseen meni aivan hirvittävästi aikaa. Sitten piti kärrätä paikalle uutta multaa ja istuttaa perennat takaisin ja siistiä jäljet. Kuinkahan monta kotiloa tuolta työmaalta etikkaliemeen upotin, enpä edes laskenut. Tykkäävät näköjään kovasti pikkutalvion tarjoamasta kostean suojaisasta katveesta.


Värimintut vielä kukkivat, mutta juurtumista helpottaakseni lyhensin varsia. Samoin tein muutamille muillekin korkeille kasveille. Voi olla, että joudun katkomaan varsia lisääkin, sillä epäilenpä kasvien jaksavan samanaikaisesti juurtua ja kuljettaa nesteitä pitkiin varsiin.


Sinipiikkiputken jätin katkomatta, koska se on vasta aloittamassa kukintaansa. Täytyy seurata tilannetta ja pätkäistä se tarvittaessa. Onhan se tietenkin vähän kahjua mennä myllertämään kukkapenkissä kukkimisen aikaan, mutta kun tuossa penkissä kukkii jotain ihan syksyyn saakka. Nyt useimmat kasvit ovat vielä selkeästi nähtävissä, joten niiden juurakoita ei tarvinnut mullasta etsimällä etsiä.


Komeasinikuunlilja - Hosta sieboldiana

Kuunliljoja Kiemurapenkissä oli kahdenlaista, sitä tavallista ja komeasinikuunliljaa. Jälkimmäisen istutin takaisin penkkiin lähelle tuijaa, sillä siinä se näyttää viihtyvän hyvin ja jotenkin sopii tuijan kaveriksi. Tavallinen kuunlilja pääsi väliaikaisistutukseen oikeaan rinteeseen. Oikea puoli rinteestä on muutenkin mietinnän alla ja kuunliljat saattavat jopa jäädä sinne pysyvästi.

Vadelmia kypsyy päivittäin

Kiemurapenkin kunnostus vei kyllä mehut meikäläisestä aivan totaalisesti. Onneksi Ukkokulta hoiti muonituksen ja sain keskittyä kukkapenkkiini täysillä. Tulin sisälle illalla puoli kahdeksalta ja menin saman tien suihkuun. Olin multainen naamaa myöten. Jaksoin vaivoin kukkua puoli yhteentoista ja sitten painuin pehkuun. 

Raskaasta väsymyksestä huolimatta yö oli kaikkea muuta kuin levollinen. Välillä piti nousta ylös lisäämään voltarenia selkään ja hartioihin ja polviin. Kolotus ja arkuus eivät kuitenkaan olleet pahinta, vaan se, kuinka unessa jatkoin kaivamista. Pikkutalvioita oli kaikkialla ja kaivoin ja kaivoin ja kaivoin... Nyt tiedän, miltä konkreettisesti pikkulapsista tuntuu, kun ovat peuhanneet koko päivän, eivätkä osaa rauhoittua nukkumaan mennessään. Tismalleen.

Persilja

Edelleen ihmetyttää selkäkipuni. Kaivaessa ja kärrätessä sitä ei huomannut laisinkaan. Ei sattunut, ei särkenyt, eikä ollut edes mitenkään jäykkä. Mutta auta armias, kun suihkun jälkeen yritin Ukkokullan seurana katsoa jalkapalloa, ei mikään asento tuntunut hyvältä. Eikä kyllä yölläkään. Ilmeisesti selkäni tahtoo viestittää, että "älähän eukko istu paikallasi, liiku!"

Ruohosipuli tavoittelee korkeuksia

Kaikesta ruikutuksesta ja vaivalloisuudesta huolimatta olo on mahtava. Yksi suuri ja pitkään mieltä kaihertanut projekti on hoidettu. Kiemurapenkki on nyt kohopenkki ja tiedän täsmälleen, mitä siellä kasvaa. Reunoille mahtuu vielä matalampia kasveja, joita tulkoon ajan kanssa. Nyt reunoilla on kompostimullan alla sanomalehteä. Mahdollisesti penkkiin jäi joitakin pikkutalvion juurenpalasia ja siksi niiden ilmestymistä on vahdittava tarkoin ja käytävä kitkemässä kaikki heti alkuunsa. 

Ehkä tämä urakka oli myös opetuksena ja muistutuksena, ettei enää yhtään pikkutalviota, suikeroalpia tai edes kevätkaihonkukkaa tai vuorenkilpeä mihinkään penkkiin pelkästään siksi, ettei niille ole muuta sijoituspaikkaa. Jollei kukaan niitä huoli, sitten mieluummin vaikka kompostiin. Mutta ei kukkapenkkiin, ei.

33 kommenttia:

  1. Kiva penkki tulossa. Joskus olen itsekin tehnyt virhearviointeja kasvien paikkojen kanssa. Kovasti leviävien kasvien kanssa saa maksaa raskaan hinnan poiston muodossa. Jaoin keväällä perennoja. Putsasin juuret huolella, mutta silti pariin paikkaan oli livahtanut pala vuohenkellon juurta. Ja voi jumankekka sitä kasvia. Se on kuin rutto joka leviää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, unohdin vuohenkellon ja myös elokuunasteri kuuluu kasveihin, jota ei missään nimessä tule laittaa samaan penkkiin muiden kanssa. Kyllähän sitä aina istuttaa kasveja, mutta niiden pois kitkeminen on kyllä aivan tajuttoman työlästä.

      Poista
  2. Kuulostipa tutulta ja mikä parasta, ikinä ei opi tässä kohden virheistään! No hieno penkki tuli ja kunhan kasvit vielä rehevöityivät, selkä taisi tykätä liikkeestä, voimailusta ja venyttelystä, kipeäselkäisen ei kannata istua eikä maata, siitä ei pääse ylös ollenkaan ilman nosturia. Ja että uniinkin vielä, puhutkos muuten unissasi...ajattelin vain että joskus unissapuhujat jatkavart unia katsellessaan myös jutustelua, kokemusta on melkoisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä höpötän unissani. Nykyisin tosin siitä on vaivaa lähinnä mamman viereen kömpivälle Juusolle, sillä olemme Ukkokullan kanssa nukkuneet jo muutaman vuoden omissa makkareissa. Kumpikin kun kuorsaa ja kummallakin on tyystin erilainen rytmi. Nukkuminen parani kumpaisellakin, kun saamme mölytä yksikseksemme.
      Niinhän sitä sanotaan, että pahinta selälle on istuminen ja paikallaan jurottaminen. Sen sai taas konkreettisesti todeta. Pikkaisen on ongelma, missä kummassa iltaisin kutoisin sukkia, kun sohvannurkka ei tee selälle laisinkaan hyvää. Keinutuoli on kyllä aika mukava, ehkä siirryn siihen. Kunhan olen ratkaissut valaistusongelman. Keinutuolin voi siirtää, mutta lamppujen johtojen kanssa onkin enemmän säätämistä.

      Poista
  3. Voi hitsi mikä homma! Apua, ja vielä unessakin. Mulla ei taida juurikaan unissa pyöriä puutarhatyöt, mutta usein illalla etsin kuvia arkistoistani johonkin juttun, ja sitten pitkiä yötä kelaan kuvaliutaa edessäni ruudulla, se on rasittavaa.
    Pikkutalvio on ihan söpö, mutta juuri tuon vuoksi en ole ollenkaan hankkinut sitä pihalleni. Tai yhden kirjavalehtisen olen saanut ystäviltä, mutta se ei näytä leviävän laisinkaan, ja hyvä niin :-D
    Toivottavasti selkäsi voi jo paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ne vietävän pikkutalviot tulivat uniinkin, kun niiden kaivaminen oli niin työlästä. Tuntui, etteivät lopu koskaan ja juuret olivat varmaankin Kiinassa saakka. Hirveä homma.
      Sain kesällä Auringon ihanat -blogin Inkalta sitä kirjavalehtistä lajiketta, joka on todella nätti. Se ei kuulemma leviä samalla tavoin, mutta aion varmuuden vuoksi vahtia sitä.
      Selkä voi jo paljon paremmin, kiitos kysymästä. Taisi olla liikunnan puutetta. Tosin moista selänparannus-liikuntaa en tule ihan lähiaikoina harrastamaan. Olin kyllä illalla aivan puhki.

      Poista
  4. Sulla oli urakkaa kerrakseen, Between, ja lopputulos mitä parhain. Olen muuten huomannut tuon saman kuin sinä, että pihahommat siirtyvät uniin, jos liian myöhään kupsuttelee pihalla. Komposti on hyvä sijoituspaikka kasveille, joita on liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaivamiset meni liian myöhäiseen, eikä ehtinyt kunnolla palautua. Olisihan sitä voinut jatkaa hommaa seuraavanakin päivänä, mutta kun on niin mukava saada projektit kerralla valmiiksi.
      Nyt on yksi lehtikomposteista puoliksi kaikkea muuta ja puoliksi pikkutalviota. Täytynee käännellä sitä vähän ahkerammin, että muuttuu kunnolla mullaksi. Eikä palaa uudelleen käyttöön.

      Poista
  5. Kukkapenkin uusiminen on aina melkoinen urakka. Hyvältä näyttää ja toivottavasti selkäsikin tuosta tokenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei sitä ihan joka päivä viitsi penkkejä uusia. Onneksi tässä vuosien varrella on kokemus ja tietämys karttunut, eikä ainakaan samoja virheitä tee - toivottavasti siis. Mutta on se vaan niin hienoa katsella valmista työtä.

      Poista
  6. Mahtava urakka takana!! Samaa itsekin siunailen aina jonkun kovasti voimia vievän projektin jälkeen, vaan odotappas vaan niin jo jonkin ajan kulutta löydät itsesi jälleen möyrimästä jonkun projektin kimpussa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Minna, aina projektin valmistuttua sitä ajattelee, että tämä kaivaminen on nyt tässä. Vaan takuuvarmasti uudet projektit ovat jo oven takana.

      Poista
  7. Olen joskus samalla tavalla paininut suikeroalpin kanssa, se levisi koko kukkapenkkiin yhdessä kesässä! Vieläkin napsin alkuja pois aina keväisin, onneksi se on vielä riitänyt hoidoksi. Mutta uniinhan nämä puutarhatouhut tahtoo välillä tulla kun oikeen tosissaa painiskelee jonkun kimpussa.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suikeroalpi on samanlainen vihulainen kuin pikkutalvio. Hölmöyksissäni annoin sen jäädä kasvimaan kupeeseen ja nyt sitä puskee ihan kaikkialla. Seuraavaksi onkin tarkoitus iskeä sen kimppuun ja kyllä tarkkaan jatkossa mietin, mihin alpia laitan.

      Poista
  8. Oletpa ollut ahkera, kiemurapenkki näyttää tosi hyvältä :) Minä yritän tällä hetkellä täyttää penkkejäni kaikella nopeastileviävällä, esim. pikkutalviolla ja suikeroalpilla. Saattaa olla, että kiroilen sitä muutaman vuoden kuluttua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli aikanaan melko vähäinen määrä kasveja ja olin onnesta mykkyrällä, kun naapuri toi minulle pari kottikärryllistä jakamiaan perennoja. Olen kyllä edelleenkin hänelle tosi kiitollinen. Nyttemmin on tietämys lisääntynyt ja into erilaisiin kasveihin sitä myöten. Kyllä minulla edelleen on paikka pikkutalvioille ja suikeroalpeille, mutta tiedän myös, ettei niitä pidä lykätä paikkaan, jossa niiden ei suo leviävän. Tämä on tällaista opiskelua.

      Poista
  9. Nauratti tuo loppukaneettisi, kun minä juuri tänä kesänä istutin mökille ensimmäistä kertaa tuota kevätkaihonkukkaa...saa nähdä, olenko minäkin sitä sitten jonain päivänä riipimässä pois. Toistaiseksi se on ihan nätti ja kukkiikin juuri uudestaan. Tsemppiä selänparanteluun, kävely lienee hyvää voitelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdutan sinua Intianminttu, kevätkaihonkukka ei ole sieltä vaikeammasta päästä laisinkaan. Viihtyessään se näköjään leviää hyvin, mutta sen pois kaivaminen ei ole niin työlästä, kuin pikkutalvion tai suikeroalpin.
      Selkä on jo paremmassa kunnossa, liikunta on sille mieleen.

      Poista
  10. Minä en saa pikkutalviota menestymään! Olen istuttanut parina kesänä monta taimea ja kaikki kuolevat pois, en käsistä ja sitten toisilla on sitä ongelmaksi asti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jokaisella taitaa olla jokin kasvi, jonka suhteen ei onnistu. Tosin pitkään kuvittelin, ettei minulla onnistu mikään, mutta se olikin harjoituksen- ja tiedon puutetta. Meillä on pikkutalviota niin monenlaisissa olosuhteissa, etten mene edes sanomaan, mikä olisi sille mieluista.

      Poista
  11. No niin, olitpas ahkera :)
    On kyllä totta kun jotain aloittaa niin kummasti sitä aikaa menee ja siinä samalla tosiaan huomaa että tuo ja tuo pitää vielä laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahkeruudesta en tiedä, mutta kun en millään haluaisi jättää hommia kesken. Seuraavana päivän on niin paljon mukavampi aloittaa päivä, kun tietää yhden homman olevan poissa päiväjärjestyksestä.

      Poista
  12. kyl ol homma, mut uskonpa et olet nyt todel tyytyväinen kun sait tehdyksi. huomaan et meil sama vaiva, nivelrikko, se ei tosiaan tykkää paikoillaan olosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain tosiaan pari-kolme vuotta sitten nivelrikkodiagnoosin. Alkuun se vaivasi vain käsissä, mutta nyttemmin myös muualla. Siinä yksi syy, miksi innostuin sukkia kutomaan. Lääkäri sanoi, että liikuta niveliä, siten ne pysyvät paremmassa kunnossa. Välillä kutomista aloittaessa sormet ovat niin mahdottoman jäykät ja kipeätkin, mutta kummasti ne siinä työn edetessä vetreytyvät.

      Poista
  13. Joo, noin käy välillä... Mulla taitaa olla myös sotku siivottavana: iisoppi, ajuruoho, suikeroalpi eivät toimi samassa penkissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä näyttää olevan loppumaton työmaa, mutta voisihan sitä elämässä hölmömpiäkin harrastuksia olla. Ihan oma valinta, enkä valita - kuin hetkittäin...

      Poista
  14. Voi ei, toivottavasti kolotukset menevät ohi! On kyllä hyvin tuttu tunne, viimeksi kun tein koko päivän uutta kukkapenkkiä niin kävelin seuraavana päivänä kuin vanha mummo. Kuvista päätellen saitkin tosi hyvin kiemurapenkin putsattua, lopussa kiitos seisoo!

    Minulle ei sitä pikkutalviota tule vaikka se onkin tosi nättikukkainen, meidän mummolla on sitä ja se on vallannut melkein koko kukkapenkin valkopallo-ohdakkeelta ja liljoilta. Siinäkin työnsarkaa kunhan saan itseni kondikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä aikoinani tiennyt, miten tehokas pikkutalvio on leviämään. Ja sen leviämisen vielä hyväksyisi, mutta kun se kiinnittyy niin syvälle ja tehokkaasti, että sen pois kitkeminen ei ilman lapiota onnistu. Kaipa se vielä jostain tuolta penkin uumenista ryömii esille, mutta nyt se kukistaminen on huomattavasti helpompaa.
      Välillä ihan nolottaa, kun illalla köpöttelee tönkköjaloin alapihalta sisätiloja kohden. Meidän naapurit kun eivät ole mitään puutarhaihmisiä, heillä riittää varmaan nauramista meikäläisen lapiohommille.

      Poista
  15. Olet tehnyt valtaisan urakan!

    Kasvi, joka kannattaa myös lisätä "varo" -listalle, on kurjenpolvi. Ainakin minulla se levittää pikkutaimia joka paikkaan. En olisi ikinä laittanut sitä pihalle, jos olisin sen tiennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen huomannut, että kurjenpolvet ovat myös tehokkaita leviämään. Onneksi niiden kitkeminen on huomattavasti helpompaa, kuin pikkutalvion. Eivät selvästikään juurru yhtä tehokkaasti ja syvälle. Eikä ihan niin nopeastikaan kuin pikkutalvio.

      Poista
  16. Täällä on kohtalotoverisi, pikkutalviota vastaan taistellut sellainen.
    Pikkutalvio on yksi mun lempikasveista ja olen istutellut sitä vähän sinne ja tänne. Jyrkässä rinteessä se on mahtava maanpeittäjä. Mutta pikkutalvio päättikin lähteä kiipeämään rinteen ylös ja aina vaan eteenpäin. Jalkoihin jäivät pallotuijat ja jaloruusut. En tajunnut viime kesänä asian vakavuutta, ajattelin että kivasti peittävät kasvualustan. Mutta tänä keväänä talviot kiipesivät yli pallotuijien ja 12 jaloruusustani oli hengissä enää 2.
    Ikkunasta katsoessa luulin, että äkkiäkös käyn talviot repimässä. Mutta toisin kävi. Ensimmäisen repimis- ja kaivamisyrityksen jälkeen makasin aivan voimattomana nurmikolla. En voi ymmärtää, että niin matalalla kasvilla on niin mahdottomat juuret.
    Varmaan viiden illan jälkeen sain talviot pois. Anoppini otti ne ilomielin vastaan, vaikka olivatkin kotiloita täynnä. Hänellä niitä on jo ennestään.
    Mutta nyt on voittajan olo, vaikka revin omat talvioni jo kesäkuun puolella. Nyt yritän olla valppaana ja käydä repimässä vielä ylös tulevia talvioita.
    Valtavan työn teit, mutta voit olla ylpeä itsestäsi! Hieno penkki tuli. Toivottavasti selkäsi paranee ja voit vielä nauttia kauniista kesäpäivistä!

    VastaaPoista
  17. Kyllä toi talvio on aika vihulainen. Onneks virheistään jotain oppii. Minulla suikeroalpi levistyi niin mahdottomasti että jouduin kattamaan koko penkin pressulla. Ei meinannut millään kuolla. Jostakin sitä vieläkin ilmestyy ja heti aloitan tosi toimet..
    Komea tuli penkistä! Joskus vaan ei halua lopettaa hommia vaikk olis kuinka väsy..

    VastaaPoista
  18. Mikä urakka! Vaan kyllä näyttää siistiltä ja viimeistellyltä. Minä vasta viime keväänä keksin pikkutalvion. Pidän siitä valtavasti. Toivottavasti saan pidettyä sen aisoissa.
    Mulla on vähän sama homma. Jakotaimia tulee sijoiteltua pitkin pihaa ja sitten parin vuoden päästä havahdun siihen, että samaa kasvia leviää joka penkissä.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!