tiistai 12. huhtikuuta 2016

Pika-arpajaisissa liput Pihapiiri-messuille Lahteen

Muokattu 20.4.2016: Poistin tästä postauksesta netistä lainatut Pihapiiri-messujen kuvat, koska jostain syystä ne sekoittivat sivupalkkini täysin.
Between

Suomi on sen verran suuri maa, ettei kaikilla ole mahdollisuus matkata pääkaupunkiseudun messuille. Siksi onkin mukavaa, että myös puutarhamessuja järjestetään eri paikoissa ja niiden ajankohta on porrastettu siten, että halutessaan voi reissata katsomassa vaikka kaikkien puutarhamessujen annin.

Sain arvottavaksi kahden hengen lippupaketin Pihapiiri-messuille Lahteen 22.-24.4.2016.
Messujen juontajana ja kasvona toimii tuttu hortonomi ja puutarhuri Paula Ritanen–Närhi.

Pihapiiri – messut on jokavuotinen odotettu kauden avaus viherpeukaloille, pihan ja puutarhan rakentajille sekä kaikille kesäihmisille ja elämännautiskelijoille. Tapahtuma esittelee kattavasti puutarha-alan tuotteita sekä palveluita ja tarjoaa runsaasti ideoita koti- ja mökkipihalle, terassille tai parvekkeelle. Pihapiiri -messuilla pääset keräämään kevään ensimmäiset taimet, siemenet ja sipulit sekä tekemään parhaat pihahankinnat! Vinkkejä omaan koti- tai mökkipihaan voi messuilta hakea mm. Kesäiset pihamiljööt -teema-alueeltaIdeapihat -yleiskoristelualueeltaKevään kaunein terassi – näyttelystä sekä Kukkakauppiaiden kevätnäyttelystä.


Koska messut ovat jo aivan pian, arvonta-aika on varsin lyhyt. Osallistut arpajaisiin jättämällä kommentin perjantai-iltaan 18.4. klo 21 mennessä. Jokainen voi osallistua yhdellä arvalla. Mikäli et ole blogini lukija tai kommentoit anonyyminä, laita kommentiin esimerkiksi sähköpostiosoitteesi.

Nyt vain hyvää arpaonnea ja aurinkoisia kevätpäiviä toivottaen.


28 kommenttia:

  1. Kiitos. olen mukana arvonnassa ihana arvonta :)
    irmastedt@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea sinulle Irma arvontaan! Oletkin jo pitkäaikainen lukijani.

      Poista
  2. Ihan tuon leskenlehden takia osallistun arvontaan.
    Itse en ole vielä löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neili, siinä onkin hyvä syy osallistumiseen.
      Leskenlehtiä oli tien varsi täynnä. Aiemmin olen nähnyt vain auton ikkunasta moottoritien penkalla, joten tämä oli tämän kevään ensikohtaaminen livenä leskenlehtien kanssa.

      Poista
  3. Ehdottomasti mukana arvonnassa ♥

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa. Minäkin näin eilen (ilman kameraa) leskenlehtiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea sinullekin! Ilahduttaa ne leskenlehdet ilman kameraakin.

      Poista
  5. Varmasti mukavat messut. En ole kuitenkaan mukana arvonnassa, kun en pääse osallistumaan messuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle Anneli siis muuten mukavia kevätpäiviä!

      Poista
  6. Mukavaa, kun järjestät taas arvontaa. Olen mukana ja Pihapiirimessuille menen, vaikken lippua voittaisikaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Josko nyt onni sen verran suosisi, että saisit ilmaisen sisäänpääsyn.

      Poista
    2. Ruusunmekko, onni tai pikemminkin Ukkokullan käsi suosi sinua ja voitit lippupaketin messuille. Laitatko yhteystietosi betweenland@gmail.com, niin postitan liput sinulle.

      Poista
  7. Arvontaan en nyt osallistu, mutta ihailin keväisiä kuviasi ja edellisen postauksen ihanuusJuusokuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuso on sellainen mamman mussukka. Kissapiikana tiedät tunteen.

      Poista
  8. Olisipa se ollut mukava käydä messuilla ja meidän olikin tarkoitus tulla siskon luokse Lahteen, mutta vahinko vain tuli muita esteitä. Olisimme käyneet porukalla kylpylässä mutta nyt meille tulikin kutsu hautajaisiin jotenka samme perua matka. Mukavaa messupäiviä sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surullinen uutinen. Ihmiset ovat aina tärkeämpiä, messuja tulee ja menee.

      Poista
  9. arvontaan osallistun ja ihailen kuviasi, T: minna ja mun s. posti on minnah292@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Onpa kivaa, Helsinki on aika maan laidalla täältä keskeltä katsottuna, Lahti paljon lähempänä! kasvihormoni(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana näkökulma, Helsinki ei todellakaan ole kaiken napa.

      Poista
  11. Hei! Olen blogin lukija, vaikken googlen kautta seuraakkaan vaan ihan syötteenlukijan. :) osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja se sähköposti osoite oli viralliset(at)gmail.com

      Poista
    2. Hienoa, sinullekin onnea arvontaan!

      Poista
  12. Kiinnostaa, joten osallistun arvontaan. Enpä ole koskaan Pihapiirimessuilla käynytkään. Leskenlehtiä en ole vielä nähnyt, mutta ensimmäiset voikukat kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, voikukat. Ovatpa aikaisessa.
      Onnea sinullekin arvontaan!

      Poista
  13. Lahden messuille olisi mukava mennä, mutta tällä kertaa en osallistu arvontaan, koska olen koko viikonlopun muualla reissussa.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!